lauantai 29. joulukuuta 2018

Tuntemattomat: Suomen suosituimman tarinan monet maailmat

Satu Jaatinen: Tuntemattomat - Suomen tunnetuimman tarinan monet maailmat
205 s., Docendo 2018
kansi: Jyri Alanne
 
Väinö Linnan Tuntematon sotilas on teos, jonka varmasti lähes jokainen täysi-ikäinen suomalainen tuntee edes jollain tasolla. Moni on lukenut kirjan tai nähnyt ainakin yhden kolmesta elokuvaversiosta. Minä olen tehnyt molemmat, joten teos on minulle hyvin tuttu. Täytyy tosin myöntää, että osa tuntemattomista menee minulla edelleen välillä sekaisin, koska hahmoja vain on niin tosi paljon. Luin Tuntemattoman sotilaan toista kertaa joulukuussa 2012 ja silloisia mietteitäni pääsee lukemaan täältä.
 
Satu Jaatinen on avannut tässä teoksessa Tuntemattomat: Suomen tunnetuimman tarinan monet maailmat Tuntemattoman sotilaan ajan yhteiskuntaa, henkilöhahmojen lähtökohtia, teoksen saamaa vastaanottoa sekä siitä teattereihin ja elokuviin tehtyjä tulkintoja. Kuten Jaatinen kirjassaan tuo ilmi, on Tuntematon sotilas liitetty niin vahvasti osaksi kansakuntamme identitettiä ja historiaa, että sitä pidetään koskemattomana. Siitä syystä aina syntyy kohu, jos teosta lähdetään tulkitsemaan uudelleen, kuten esimerkiksi kävi Aku Louhimiehen elokuvaprojektin julkistamisen jälkeen.
 
Takakannessa luvataan, että tämä teos on tuhti tietopaketti, josta riittää ammennettavaa niin Tuntemattoman sotilaan lukeneille, elokuvat katsoneille kuin niillekkin, jotka vasta nyt tutustuvat siihen. Mielestäni tästä teoksesta kuitenkin saa parhaan annin, jos tarina on jo entuudestaan tuttu edes jollain tasolla tai parhaimmassa tapauksessa niin, että kirja on luettu ja jokainen elokuvaversio nähty. Kuvittelisin nimittäin, että elokuvaversioiden toteutuksen kuvaaminen voi olla aika puuduttavaa, jos ei ole niitä nähnyt.
 
Minulle tämä teos oli mielenkiintoinen lukukokemus ja syvensi tietämystäni Tuntemattomasta sotilaasta melkoisesti. Jaatisen tapa kirjoittaa kuitenkin osoittautui minun makuuni hieman puuduttavaksi, vaikka itse teos onkin aiheeltaan kiinnostava. Olisin kaivannut tähän teokseen jotenkin hieman eloisampaa otetta, jotain sellaista mitä on Tuntemattomassa sotilaassakin. Siinä kun on yllättävänkin paljon huumoria ollakseen sotaromaani.

2 kommenttia:

  1. Tämäpä kuulostaa kiinnostavalta! En ollut tästä aiemmin kuullutkaan, joten kiitän vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilmestyi keväällä ja minulla tämä oli lainassa siitä lähtien, ennen kuin nyt ryhdistäydyin ja sain luettua. Aina vähän nolottaa hautoa uusia kirjoja kotona kuukausitolkulla, kun en edes saa niitä heti luettua.. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.