Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

288 s., Otava 1998

Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet tai ylipäätään koko Kuopio -sarja on ollut sellainen, jonka olen halunnut lukea jo kauan. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tarttua sarjan avausosaan, sillä kirjallisuuden genrejen kurssilla valitsin ryhmäni kanssa tämän vetämämme lukupiirin kirjaksi. Täytyy sanoa, että vaikka tämä kirja on jotenkin hyvin vähäeleinen, niin tämä vei ainakin minut täysin mennessään.

Mustat morsiamet sijoittuu 1920-1930-luvun Kuopioon. Päähenkilönä nähdään Anna, maalta kaupunkiin töiden perässä muuttanut nuori nainen. Anna ei odota tulevaisuudeltaan suuria, mutta sitten hän törmää Lassiin, mieheen jolla on kuumat kädet ja pikimustat silmät. Hän rakastuu, menee naimisiin ja huomaa, että mies on uskollinen muullekin kuin hänelle: kommunismille. Tuo aate vie Lassia ja muuttaa myös Annan elämän suuntaa.

Mustat morsiamet on mielestäni jotenkin vähäeleinen teos, vaikkakin tässä tapahtuu paljon. Tunnelma on jotenkin tiivis ja tarkasti tunnelmia luoden kirjoitettu, mistä johtuen vähäeleiseksi kuvaileminen tuntuu hieman ristiriitaiselta. Tapahtumien tiheys tuntuu puristavan kaiken kasaan ja välillä miltei salpaavan hengen, mutta samalla tarina etenee ja hengittää.

Tämä kirja on siitä erikoinen, että en oikein tiennyt mitä odottaa tältä. En osannut aavistaa mihin tarina etenee ja mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Tässä kirjassa on myös niin monella tapaa vaitonaisia ja tummia hahmoja, että niiden sisään ei tahdo päästä. Sitä en kuitenkaan koe haitaksi tälle kirjalle, sillä vaitonaisuus sopii tähän kirjaan. Ehkä vähäeleisyyden vaikutelma tulee osittain juuri tuosta vaitonaisuudesta.

Odotan mielenkiinnolla seuraavan osan lukemista. Haluaisin lukea sen vaikka heti, mutta lienee parasta sulatella tätä kirjaa vielä hieman. Vaikka tämä kirja olikin sellainen tasainen ja kohtalaisen helppolukuinen teos, niin samalla tuntuu, että olen tietyistä tulkinnoistani hieman epävarma. Olen hyvin vakuuttunut Kähkösen kirjoittajankyvyistä ja varmasti jatkan tämän sarjan parissa ennemmin tai myöhemmin.

♠♠♠♠

Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

206 s., Bazar 2008

alkup. The Boy in the Striped Pyjamas 2006

suom. Laura Beck

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on sellainen teos, josta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä siitä ei halua paljastaa mitään ylimääräistä. Takakannessa sanotaan osuvasti, että "on tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta". Allekirjoitan tämän, sillä itselleni tämä teos ei noussut kovin huikeaksi lukukokemukseksi, sillä tiesin kirjan tapahtumat. En muista mistä ja kuinka onnistuin saamaan kirjan tapahtumat tietooni, mutta joka tapauksessa tästä kirjasta meni hieman tehot näiden tietojen takia. Uskon, että tämä kirja olisi huikaissut minut, jos olisin saanut aloittaa täysin tyhjästä lukemaan.

Kirja kertoo 9-vuotiaasta Brunosta ja hänen perheestään. En haluaisi oikeastaan kertoa juonesta mitään tämän enempää, joten siirryn kuvailemaan muita ominaisuuksia. Ensiksikin mielestäni Boyne onnistuu erinomaisesti katsomaan tapahtumia 9-vuotiaan silmin. Hän on kirjoittanut teoksensa hyvin taidokkaasti, sillä päähenkilöstä saa hyvän otteen ja kirjaan tulee mielenkiintoista kerroksellisuutta, kun tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin, mutta lukija voi kuitenkin itse löytää syvempiä merkityksiä ja viitteitä aikaan ja paikkaan ja tapahtumiin niin perheen sisällä kuin laajemminkin.

Parasta tässä kirjassa on ehkä sen "maailmankuva" tai mitä termiä asiasta nyt sitten käyttäisikään. Lapsi on erinomainen valinta päähenkilöksi, sillä hänen vilpittömyytensä ja eräänlainen tietämättömyytensä osoittavat paljon siitä, miten isoja ja pahoja asioita maailmassa onkaan tapahtunut ja ihan ilman mitään hyvää syytä. Tietysti tämänkin kirjan tapahtumien laajempi mittakaava on ollut tuttua ja tunnettua minulle, ja aikuisen silminkin se on käsittämätöntä, mutta lapsen avoimet kysymykset ja ihmettelyt tuovat lisää tuntua siihen, miten käsittämättömistä ja epäreiluista asioista on kyse.

Kuten sanottu, tämä kirja ei kuitenkaan huikaissut minua täysin. Lopussa olisi ollut paljon aineksia loksauttaa leuka rinnalle, mutta tiesin mitä odottaa ja siksi en saanut lopusta irti sitä, mikä olisi viimeistellyt tämän lukukokemuksen. Tuntuu epäreilulta lähteä tätä teosta pisteyttämään, koska jokin täysin kirjasta riippumaton seikka vaikutti lukukokemukseeni näin paljon, joten arvosanaa tälle kirjalle en nyt anna.

Vastauksia haastekysymyksiin

Kirjoihin kadonnut Aletheia muisti minua mukavalla haasteella, joka sisältää kymmenen kysymystä. Itse en tällä kertaa haasta ketään, sillä tuntuu, että tämä haaste on monessa blogissa jo kiertänyt, eri kysymyksin toki. Minulle asti haaste ei ollut aikaisemmin ehtinyt, joten jipii, minutkin haastettiin! :D

1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit?

Ylpeyden ja ennakkoluulon mr. Darcyn kanssa varmaankin.

2. Mieluisin kirjallinen miljöö?

Kyllä kartanomiljöö tai maaseutu ovat suosikkejani, ajallisesti viihdyn historiassa 1800-luvulla tai 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

3. Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena?

Pääsääntöisesti hankin luettavani kirjastosta, sillä tuleva kirjastotäti on tietysti kirjastojen ystävä. Lähes kaikki lukemani kirjat ovat siis kirjastosta, mutta kirpputoreilta joskus bongaan jotakin. Uutena ostan kirjoja aika harvoin. Kirjasto on palveluna niin mahtava juttu, että sitä haluan kyllä hyödyntää mahdollisimman pitkälti.

4. Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?

Eniten pisteitä annoin Eve Hietamiehen Tarhapäivälle, mutta mieleenpainuvia on monta. On vaikea sanoa vain yksi, kun on niin monta hyvää ja omassa lajityypissään toimivaa teosta. Siksi en voi sanoa, että Hietamiehen teos olisi välttämättä parhain, vaikka sille eniten pisteitä blogissani annoin.

5. Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?

Tämäkin on vaikea ja aina jotain unohtuu kärkiporukasta, mutta parhaimpiin lukeutuvat ehdottomasti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Margaret Mitchellin Tuulen viemää, José Saramagon Kertomus sokeudesta, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Sofi Oksasen Puhdistus. Monta yhtä hyvää teosta on olemassa, mutta nämä tulivat ekoina mieleen.

6. Klassikko vai uutuuskirja?

Ennen hieman karsastin uutuuskirjoja, mutta blogin myötä olen löytänyt monta kiinnostavaa uutuutta. Luen sekä klassikoita ja uutuuksia, vaikkakin viimeksi mainitut ovat olleet näkyvämmin esillä oikeastaan koko blogihistoriani aikana. Klassikot ovat kuitenkin lähempänä sydäntäni ja lukiossa luin niitä suorastaan ahmimalla.

7. Mainitse yksi paha tapasi.

Miten en muka keksi yhtään pahaa tapaa itselleni. Ehkä tietokoneella lojuminen lasketaan pahaksi tavaksi, jos oikeasti pitäisi tehdä jotain järkevää (lue: tiskata, tehdä esseetä jne.).

8. Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?

Sisältö. Bloggaajan pitää osata perustella mielipiteensä ja kirjoittaa sujuvasti, jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Kaunis ulkoasu ei ratkaise mitään, jos kaikki postaukset ovat vain tyhjää sanahelinää, vaikka toki esteettisyys on mukava asia.

9. Lempi vuodenaikasi? Miksi?

Tykkään kaikista vuodenajoista ja yleensä kaikkein ihanimmalta tuntuu aina tulossa oleva vuodenaika: kesällä syksy, syksyllä talvi ja niin edelleen. Ehkä se kaikkein ihanin on kuitenkin loppukevät tai alkukesä, niiden taite oikeastaan. Valkeat yöt, heräävä luonto ja lämpö. Suomen kesä on vain niin kaunis.

10. Luetko sarjakuvia?

Luen jonkin verran, mutta en säännöllisesti. Sanomalehdistä tulee stripit luettua, mutta siihen se kyllä suurimmaksi osaksi jääkin.

Palaillaan taas ja toivottavasti pian! :)

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

174 s., Otava 2013

julkaistu aiemmin Kauneus & Terveys -lehden jatkokertomuksena

kansi: Sanna Mander

Olen lukenut kaikki Riikka Pulkkisen aikaisemmin ilmestyneet teokset, mutta suhtautumiseni hänen teoksiinsa on ollut hieman ristiriitaista. Totta ei kauheasti sykähdyttänyt, mutta Rajasta pidin ja Vieraskin oli ihan sujuvaa luettavaa. Oikeastaan minulla ei ole ollut kauheasti moitittavaa hänen teoksiensa suhteen, mutta en ole kyllä ylistyssanojakaan keksinyt. Ehkä nyt alkaisi olla niiden aika, sillä jatkokertomuksesta muokattu Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli mielestäni mainio teos.

Aikaisemmin Riikka Pulkkisen kirjat ovat olleet enemmän tai vähemmän vakavia, mutta tämä teos oli jotain vallan muuta. Oli ilahduttavaa huomata miten hyvin Pulkkinen hallitsee myös kepeyden ja vallattomuuden sekä huumorin. Tämä kirja sisältää kepeydestään huolimatta monia totuuksia ihmissuhteista ja ihmiselämästä, joten siinä mielessä tässä on sitä samaa tuttua otetta kuin Pulkkisen muissakin teoksissa. Tuo hienoisesti vallaton arjen filosofia oli mielestäni tämän teoksen parasta antia.

Iiris Lempivaara on hieman alle 30-vuotias nainen, joka joutuu kokoamaan itsensä uudelleen, kun Aleksi jättää hänet seitsemän vuoden jälkeen ja ilmoittaa, että ei ole koskaan rakastanut. Iiriksen matkalla kohti eheämpää minää on mukana sisko Jennifer, paras ystävä Elina sekä naapurinmummo Marja-Liisa. Iiris huomaa kuitenkin, että vaikka matkalla on mukana ystäviä, on tärkein oivallettava itse.

Iiriksen "selviytymistarina" tai "uudelleen syntyminen" on sangen vallatonta, hän tekee ja toimii, mutta joutuu välillä pysähtymään ja miettimään asioita uudelleen. Iiriksen kohelluksista on hauska lukea, oikein hymy nousi huulille, mutta samalla kuitenkin filosofoinnit elämää nähneen Marja-Liisan kanssa tuovat kirjaan syvyyttä ja jonkinlaista liikuttavuutta. Ystävyys voi muodostua, vaikka ikäeroa olisikin melkein 60 vuotta. Ja mitä tulee rakkauteen ja ihmissuhteisiin, niin samat tosiseikat pätevät vuosikymmeniä. On hienoa, että Pulkkinen on tuonut tähän uusia ulottovuuksia erilaisten elämäntilanteiden kautta. Ne tuovat Iiriksen eteen erilaisia tilanteita ja kasvattavat häntä, joten kirja menee tasaisesti eteenpäin. Kokonaisuus toimii!

♠♠♠♠½

Ennen kuin kuolen

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

379 s., Otava 2009

alkup. Before I Die 2007

suom. Katariina Kaila

kansi: Emmi Kyytsönen

Jenny Downhamin esikoisteos Ennen kuin kuolen on ollut lukulistallani iät ja ajat. Syksyn mittaan se käväisi hyppysissäni useammin kuin kerran, mutta jäi aina odottamaan hyllyyn omaa vuoroaan. Nyt vihdoin ja viimein lainasin tämän kirjan ja täytyy sanoa, että kyllä tähän kannatti tarttua. Ennen kuin kuolen ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta en ole mitenkään pettynytkään: tämä kirja oli hyvin puhutteleva.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa leukemiaa. Nuori nainen tietää päiviensä olevan pian luetut, joten hän päättää tarttua toimeen ja toteuttaa unelmiaan. Avukseen hän tekee kymmenen kohdan listan, jota hän alkaa toteuttaa sellaisella elämänvimmalla, että oikein hengästyttää. Listan toteuttaminen ei autakaan häntä luopumaan elämästään, kuten hän oletti, vaan lisää hänen elämännälkäänsä.

Tessa hahmona on hyvin ristiriitainen siinä suhteessa, että hän on toisaalta hyväksynyt sairautensa lopullisuuden, mutta siitä huolimatta hän ei haluaisi antaa kuolemalle periksi vaan elämänhalu on kova ja kuolemaa juostaan pakoon niin lujaa kuin voidaan. Tessa on samalla kertaa sekä vahva että haavoittuvainen, sillä omasta epävarmuudestaan huolimatta hän kantaa huolta etenkin isästään, joka ei tahtoisi millään hyväksyä tyttärensä diagnoosia.

Tässä kirjassa kaikkein puhuttelevinta oli se, miten Tessa osaa iloita pienistäkin asioista ja uskaltaa uhmata hänelle saneltua roolia. Tessa elää elämäänsä täysillä ja viimeisinä kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan, vaikka sairaus viekin hänen voimiaan koko ajan. Takakannessa todetaan, että "tarinasta kasvaa väkevä ylistyslaulu elämälle". Se on aika hyvin sanottu, sillä se kiteyttää hyvin tämän kirjan olemusta.

Vaikka kirja puhuttelikin minua, en oikein osaa kirjoittaa tästä mitään suurempia ajatuksia. Sen voin ainakin sanoa, että tämä on sellainen kirja, joka vaatii sulattelua. Ainakin minulla meni useampia päiviä lukea tämä teos, sillä näin kipeää ja vaikeaa aihetta kuvaava kirja on elämäniloisesta vireestään huolimatta aika vaativa luettava. Downham antaa kirjallaan paljon ajattelemisen aihetta.

♠♠♠♠

Sinisiin ilmoihin

Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin

254 s., Tammi 2009

Irja Sinivaaran romaani Sinisiin ilmoihin päätyi luettavakseni oikeastaan lähinnä siksi, että sen jatko-osa Kevään hämärä vaikutti hyvin mielenkiintoiselta kirjalta. Tavoilleni uskollisena halusin siis lukea edeltävän osan ensin, vaikka Sinisiin ilmoihin ei erityisen houkuttelevalta vaikuttanutkaan. Lukukokemus oli ihan ok, sellaista keskitasoa, mutta jatko-osan lukeminen kiinnostaa siitä huolimatta edelleen.

Sinisiin ilmoihin kertoo kesästä 1939 Suursaaressa Suomenlahdella. Päähenkilönä on hieman päälle nelikymppinen Ida sekä hänen tyttärensä Sanni, mantereelta saareen jo aikoja sitten saapuneet erilaiset asukit. Välillä seurataan tiiviimmin Idan ja Sannin kuvioita, välillä keskiöön siirtyy kauppa-apulainen Vili, kesävieraat Rouva Muusa ja Taiteilija Ahma sekä edestakaisin kulkeva tohtori Erik.

Kirjassa on valtavan paljon hienovaraista jännitettä paitsi ihmissuhteissa niin myös yleisessä tunnelmassa, kun mantereelta kantautuu viestejä Euroopan voimistuvasta liikehdinnästä. Jännitteet eivät kauheasti tihennä tunnelmaa, vaikka ajaisikin hahmoja selkä seinää vasten, joten mikään suuri jännitysnäytelmä tämä kirja ei ole. Mielestäni jännitystä hyödynnetään tehokeinona kunnolla vasta kirjan viimeisellä sivulla. Se on kyllä omiaan houkuttelemaan tarttumaan seuraavaan osaan, mutta samalla hieman liian terävä loppu näin tasaiselle kirjalle.

Kirjan hahmoilla on kyllä mielenkiintoisia ja yllättäviä salaisuuksia, mutta en oikein ymmärrä mikä niiden pointti on, kun ne eivät mitenkään muuta asioiden laitaa tai mukaan särmää. Kaikki vain menee niin kuin aina ennenkin hiljaisuuden vallitessa, vaikka pinnan alla on suuria asioita. Olin hämmentynyt tämän kirjan seesteisestä tasaisuudesta ja värittömyydestä, joka ilmenee myös kerrontatavassa, vaikka aineksia olisi ollut vaikka mihin. Ehkä tässä on koitettu luoda painostavaa tunnelmaa sodan kynnykselle, mutta minä en kyllä kokenut tässä mitään sellaista. Kaikesta huolimatta en voi sanoa tätä kirjaa huonoksi, sillä kuitenkin luin tämän loppuun.

♠♠♠

Työharjoittelun jälkipuintia

Koko viime syksy ja tämä alkuvuosi vierähti minulla työharjoittelun merkeissä. Harjoitteluni alkoi 26.8. ja päättyi nyt perjantaina 10.1., ja nyt on huomenna edessä paluu koulun penkille. En oikeasti ymmärrä miten nopeasti tuo 20 viikkoa menikään, sillä tuntuu, että vastahan minä aloitin ja nyt jo jään pois.

Tein työharjoitteluni kotipaikkakuntani kirjastossa eli paikka sinänsä oli minulle jo hyvin tuttu samoin kuin henkilökuntakin. Olen myös joskus ollut kesäapulaisena samaisessa kirjastossa, vaikka tietysti nyt oikean työharjoittelun aikana työtehtävät olivat paljon monipuolisempia ja kokonaiskuva työpaikan tehtävistä ja toiminnoista muodostui selkeämmäksi. Tiedän muutaman ihmisen, jotka nurisivat siitä, että pitää mennä tekemään palkatonta harjoittelua. Minulle tämä harjoittelu oli kuitenkin tuhannen taalan paikka hankkia arvokasta työkokemusta, sillä kirjastoalan kesätöihin pääsy ei ole mikään itsestäänselvyys, kun hakijoita on yleensä paljon.

Minulle tämä harjoittelujakso ei oikeastaan opettanut työtehtävien suhteen mitään erityisen uutta, sillä olenhan jo kahtena kesänä tehnyt kuukauden mittaisen viransijaisuuden yhdessä naapurikaupungin lähikirjastoista. Ohjelman käyttö ei siis tuottanut ongelmia ja viransijaisuuksien aikana olen tehnyt itsenäisesti paljon erilaisia juttuja. Eri kirjastoissa on kuitenkin erilaisia toimintatapoja, minkä kyllä sain huomata monessa kohtaa. On hyvä tietää erilaisia tapoja tehdä asioita, jotta kokonaiskuva säilyisi monipuolisena. Harjoittelun aikana pääsinkin tutustumaan entistä paremmin aineiston saapumiskäsittelyyn sekä luettelointiin ja uutena juttuna myös hankintaan. Lisäksi minulla oli oma tehtävä, johon kuului asiasanoittaa paikalliset joululehdet vuodesta 1958 saakka. Siinä paikallistuntemus kasvoi kyllä huimasti!

Jo työharjoittelun aikana huomasin miten valtavasti tämä pidempiaikainen työskentelyjakso on kasvattanut minua ammatillisesti. Minusta tuntuu, että osaan ottaa paremmin kantaa kirjastoalan ajankohtaisiin asioihin ja ymmärtää kokonaisvaltaisemmin kirjastoa organisaationa. Koen ehdottomasti olevani ammatillisesti kypsempi nyt kuin viime elokuussa, samaten myös valmiuteni suoriutua useammista työtehtävistä kasvoi paljon, sillä harjoitushan tekee mestarin sitten loppujen lopuksi! Lisäksi työpaikan toiminnan näkeminen monenlaisten arkisten asioiden kautta pitkäjänteisesti on kasvattanut ymmärtämystäni alaa kohtaan. Kesät ovat kirjastossa kuitenkin niin erilaista aikaa kuin syksy ja talvi erilaisine projekteineen ja prosesseineen, että on ollut hyvä nähdä kirjaston arkea muulloinkin kuin kesällä.

Mukavinta harjoittelussani oli varmaankin se, miten monipuolisesti pääsin tekemään erilaisia juttuja ja minuun luotettiin. Aluksi kyllä tuntui hieman siltä, että jääkö tämä tälläiseksi näpertelyksi enkä saa tehdä mitään suurempia juttuja, mutta kyllähän se työnkuva siitä sitten laajeni. Pidin erityisen paljon tuosta omasta asiasanoitustehtävästäni, asiakaspalvelusta ja satutuntien pitämisestä, mutta saman aikaisesti muutkin työtehtävät tuntuivat mielekkäiltä enkä kyllä keksi yhtään asiaa, joka olisi ollut kurjaa. Koin ja koen edelleen vahvasti, että olin osa työyhteisöä kokonaisvaltaisesti, mikä tietysti edesauttoi viihtymistäni paljon. Tuntuu kyllä hieman haikealta palata koulun penkkejä kuluttamaan, kun takana on näin mukava jakso oikeissa töissä, mutta ehkä vielä joskus pääsen takaisin tämän kirjaston tiskin taakse. :)

Vaikka työharjoitteluni on nyt takana, niin yhteistyöni kyseisen kirjaston kanssa tulee edelleen jatkumaan. Ensinnäkin tulen tekemään opinnäytetyöni tälle kirjastolle, kun se aika koittaa. Aiheesta on jo jonkinlainen raakile selvillä, mutta kokonaiskuva ei ole vielä täysin muotoutunut. Olen kuitenkin puhunut siitä jo kirjastonjohtajan kanssa ja hänen suhtautumisensa oli hyvin positiivinen. Opparin lisäksi tulen tekemään kirjaston kanssa yhteistyötä myös satutuntien merkeissä eli jatkan kirjaston vapaaehtoisena satutätinä tästä eteenpäin. Kirjaston henkilökunta ei itse pidä satutunteja lainkaan, sillä heillä on usempi vapaaehtoinen satutäti ja yksi -setäkin. Minä tulen nyt mukaan remmiin ainoana kirjastoalan edustajana, sillä muut ovat esimerkiksi harrastajateatterilaisia tai entisiä lastenhoitajia. Odotan kyllä innolla, että pääsen taas lukemaan lapsille, sillä lastenkirjastotyö tuntuu minusta erityisen kiinnostavalta työltä.

 

Mehiläisten kuolema

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

304 s., Moreeni 2013

alkup. The Death of Bees, 2012

suom. Seppo Raudaskoski

Lisa O'Donnellin esikoisteos Mehiläisten kuolema vaikutti mielenkiintoiselta heti sillä sekunnilla, kun tähän törmäsin. Ensivaikutelma ei todellakaan pettänyt, sillä viihdyin tämän kirjan parissa paremmin kuin hyvin. Mehiläisten kuolema oli ainakin minulle hieman erikoinen lukukokemus, sillä suhtautumiseni siihen muuttui jossain vaiheessa, vaikka mielipide olikin edelleen sama: tästä kirjasta pidän.

Mehiläisten kuolemassa on kolme kertojaa, sisarukset Marnie ja Nelly sekä heidän naapurinsa Lennie. Marniella ja Nellyllä on salaisuus, jota he ovat valmiit suojelemaan viimeiseen asti. Sisarusten vanhemmat ovat nimittäin kadonneet, vaikka tytöt kyllä tietävät varsin hyvin minne he ovat joutuneet: kumpikin on haudattu perheen takapihalle. Lennie haluaa auttaa tyttöjä kaikin tavoin, vaikkei tiedäkään heidän salaisuuttaan. Ja lopulta miehen apu on jopa sangen ratkaisevaa, kun yhä useampi ihminen kiinnostuu kadonneista vanhemmista. Takakannessa sanotaan, että tämä on "kiehtova ja makaaberi kertomus sisaruudesta, ystävyydestä ja lojaaliudesta". Se on hyvin kiteytetty ja kertoo paljon tästä kirjasta.

Aluksi luin tätä kirjaa aika vakavana, sillä sisarusten tilanteen epätoivoisuus ja tilanteen sekavuus jotenkin vaativat siihen. Sitten yhtäkkiä tapahtui täyskäännös ja tajusin, että tämähän on aika tragikoominen ja mustan huumorin sävyttämä teos, jossa on jotakin todella nokkelaa. Minua jopa nauratti ihan ääneen, mitä en tosiaan odottanut tämän kirjan parissa tapahtuvan. Millaista sanankäyttöä! Kirjailija on todellakin osannut ottaa jokaisen kertojaäänen haltuunsa täysin. Kiitosta ansaitsee myös suomentaja, joka on kyennyt välittämään tämän nokkeluuden myös käännökseen, vaikka välillä joissakin kohdissa olikin hieman kankeutta.

Kolmen kertojan näkökulmista syntyy aika kutkuttava verkko, sillä väärinymmärryksiä tästä kirjasta ei myöskään puutu. Jokaisen kertojan persoonallisuus on kyllä omalla tavallaan valloittava ja tuo kirjaan mainiota särmää, vaikka en osaakaan tarkemmin kuvailla, että miten se tapahtuu. Jokaisen pitäisi kokea se itse, jotta ymmärtäisi mitä tarkoitan. Meno on välillä miltei hulvatonta, kun salaisuutta peitellessä sattuu ja tapahtuu!

Tämän romaanin tunnelma tihenee koko ajan, etenkin siinä vaiheessa kun narkkariäidin parannuksen tehnyt juoppoisä saapuu perheen elämään. Robert T. Macdonald on jotenkin hyvin naurettava tapaus, vaikkakin sitkeydessään aika painostava ja uhkaava salaisuuden kannalta. Kuitenkin loppu on aika helpottava ja toisaalta jännittävän avoin, en oikein tiedä mitä siitä ajatella. Jollakin tavalla loppu on vähän liian helppo, mutta toisaalta juuri sopiva tälle kirjalle. Kokonaisuutena tämä kirja tosiaan toimii!

 ♠♠♠♠½

Jonkinlainen kooste lukuvuodesta 2013

Nyt kun olen koko viime vuoden ajan koonnut listan kuukauden luetuista, on helppo lähteä kokoamaan jonkinsorttista koostetta lukuvuodesta 2013. Sen syvällisempää analyysia en lähde tekemään, mutta jonkin luvun yritän iskeä tiskiin.

Kirjallisuusvihkoni (listaan siihen kaikki lukemani kirjat) mukaan luin viime vuonna 174 kirjaa. Luku on huikea, vaikkakin jokseenkin sama kuin vuonna 2012. Ennen blogin aloittamista luin keskimäärin 70 kirjaa vuodessa, joten bloggaamisen myötä luettujen kirjojen määrä on todellakin kasvanut huimasti. Tuohon lukuun on toki laskettu mukaan niin kuvakirjoja, sarjakuvateoksia kuin runojakin, joita kaikkia kyllä lukee jokseenkin nopeasti. Niissä kaikissa on kuitenkin omia jippojaan, jotka saattavat vaatia syvällistäkin ajattelemista, joten sinänsä nopealukuisuus ei itsessään kyllä kerro mitään.

Alla olevien linkkien kautta pääsee kuukauden luettujen koontipostauksiini. Niissä on toisinaan hyvinkin eriteltynä lukemisiani esimerkiksi genreittäin, toisinaan taas vain yksinkertainen listaus. Näiden listojen tutkiminen on minulle itselleni ollut jälkikäteen hyvin mielenkiintoista, joten tätä tapaa tulen jatkamaan edelleen.

TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU

En rupea nyt kuukausia analysoimaan tarkemmin, sillä linkkien kautta tosiaan pääsee kaikki halukkaat (minä mukaan lukien) niitä tutkimaan tarpeen vaatiessa. Kokonaisuutena viime vuosi oli hyvin monipuolinen lukemisen kannalta, ja sellaiseksi toivon tämänkin vuoden muodostuvan. Viime vuosi oli myös todellakin haasteiden värittämä, joten tämän vuoden aion mennä vähemmillä haasteilla ja keskittyä TBR100-listaani ja fiilispohjalta lukemiseen, kuten jo vuoden lopussa suunnittelin. Tarkoitus olisi myös vihdoin ja viimein pitää oman hyllyn kirjoille pyhitetty viikko tai peräti kaksi, sillä moni mielenkiintoinen teos on odotellut siellä vuoroaan jo aivan liian kauan!

Vihdoinkin: joulukuun luetut

Eipä siinä sitten muuta kuin lyhyestä virsi kaunis ja tässä tulee joulukuun luetut:

Anna-Mari Kaskinen: Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään 

Mauri Kunnas: Joulupukki 

Baba Lybeck: Habaa - iloa, liikettä, voimaa 

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

Laila Hietamies: Joulumuisto 

Jenni Linturi: Malmi 1917 

Konami Kanata: Chi's Sweet Home 1 

Raakel Lignell: Raxun remppa - rapakunnosta hyvään oloon

Antti Heikkinen: Pihkatappi 

Charles Dickens: Saiturin joulu 

Saldona siis 10 luettua kirjaa, joista yksi runoteos, yksi kuvakirja ja yksi mangasarjakuva. Tästä on hyvä jatkaa! Palaillaan taas paremmalla aikaa. :)