Pikainen bingokoonti

Kesän aikana bingoiltiin kirjankansien avulla. Tavoitteenani oli saada edes yksi rivi valmiiksi, mutta kappas, ehdinkin kaksi (ja melkein kolme)! Hauskinta tässä haasteessa oli se, että se valmistui täysin suunnittelematta ja puolivahingossa. :) Haasteen emännöi ja ideoi kaimani Jonna Kirjakaapin kummitus -blogista. Alla vielä kirjat, jotka luin bingoilun aikana.

 

Kasvi Hetkien virta - Kauneimmat suomalaiset runot

Nainen Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about the boy

Ruoka Joanne Harris: Kesäviiniä 
Rakennus Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
Sininen Aki Ollikainen: Musta satu
Monta henkilöä Mesterton ym.: Hovimäki - Heräämisen aika
Piirroskuva Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
Siluetti Hanna Pukkila: Isänmaata varten - Lottajärjestön tarina 
Kengät Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Kasvokuva Olga Temonen: Olgan pullakirja
Lapsi Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Keltainen Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä
Fiktiivinen hahmo Sinikka & Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

Eläin James Bowen: Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni 

Töllinmäki

F.E. Sillanpää: Töllinmäki

221 s., Otava 1988

näköispainos v. 1925 ensipainoksesta (WSOY)

 

F.E. Sillanpää on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tunnelma- ja maisemakuvauksensa ovat jotenkin niin vivahteikkaita ja (joskus karullakin tapaa) viehättäviä, että niistä ei voi olla pitämättä. Olen elokuun aikana makustellut Sillanpään novelli- ja pakinakokoelma Töllinmäkeä, jossa mielestäni Sillanpään kertojankyvyt pääset erinomaisesti oikeuksiinsa. On helpompi huomata tekstin eri vivahteita ja pohtia juuri lukemaansa, kun Sillanpään vastustamatonta tyyliä tarjoillaan vain pienissä annoksissa kerrallaan.

 

Töllinmäki oli minulle ihana paluu Sillanpään tekstien pariin, sillä viimeksi olen Sillanpäätä lukenut heinäkuussa 2012. En ollut tiennytkään miten mieleni oli kaivannut tuota hötkyilemätöntä, tarkkanäköistä ja tunnelmallista tapaa kertoa. Sillanpää ei pue sanojaan mahtaviin asuihin, vaan onnistuu yksinkertaisilla ratkaisuilla sanomaan sanottavansa. Se on hieno taito. Ja se, miten luonto ja elämänmeno Sillanpään teksteissä on kuvattu, on jotenkin vastustamatonta. Siitä välittyy luonnon tyyneys ja kauneus.

 

Töllinmäki sisältää 10 novellia ja 11 pakinaa, joista osa kuvaa kirjailijan omaa elämää, osa taas aivan muita henkilöitä. Kertomuksissa ei välttämättä tapahdu mitään erityisen ihmeellistä, mutta ne pitävät arkisuudessaankin silti otteessaan. Osa kertomuksista taas henkii hienoista surumielisyyttä tai antaa muuten ajattelemisen aihetta. Erityisen voimakkaasti mieleeni painui tästä kokoelmasta novelli nimeltä Lelu, joka kuvaa Sillanpään perheen koiraa. Sillanpäästä kertonee kai jo jotakin sekin, että hän piti koirankin elämää sen arvoisena, että siitä voi kirjoittaa novellin.

 

En minä osaa tästä kokoelmasta mitään ihmeellistä sanoa. Tämä on taattua Sillanpäätä ja täynnä hienoja tunnelmakuvauksia ja kertomuksia, jotka mielestäni ovat lukemisen arvoisia. Minulle tämä ainakin omaelämäkerrallisten kertomusten osalta selvitti hieman Sillanpään henkilökuvaakin.

Ihanat letit - kalanruodosta katnisslettiin

Laura Kristine Arnesen & Marie Moesgaard: Ihanat letit - kalanruodosta katnisslettiin

103 s., Otava 2015

alkup. Fletninger, 2014

suom. Päivi Kivelä

 

Alkukesästä ilmestyi uusi kampauskirja, jossa opastetaan vain ja ainoastaan erilaisten lettien tekemiseen. Koska kaipasin uutta inspiraatiota hiustenlaittoon, päätin tutustua tähän kirjaan. Ihanat letit -kirjassa oli todellakin monenlaisia lettejä, joista osa oli helpompia ja osa vaativampia.

 

Tässä teoksessa on hyvät ja selkeät kuvat, jotka näyttävät vaihe vaihteelta miten jokin kampaus syntyy. Tämän kirjan myötä minusta alkoi tuntumaan, että saattaisin sittenkin selviytyä ranskalaisen letin tekemisestä ainakin jonkun muun hiuksiin kuin omiini.  Sain myös vastauksen moniin lettikampauksia koskeneisiin epäselviin juttuihin, kuten esimerkiksi siihen miten kannattaa tehdä päätä kiertävä lettipanta tai lettinuttura.

 

Löysin tästä kirjasta myös yhden uusista lempikampauksistani eli lettiruusukkeen. Se tehdään letittämällä päällimmäiset hiukset tavalliselle letille ja kiertämällä hieman pöyhittyä lettiä ruusukkeen muotoon ja kiinnittämällä se pinneillä. Helppoa ja yksinkertaista! Tässä kirjassa oli myös muita kivoja kampauksia, joita olisin halunnut kokeilla, mutta aika pian minulle valkeni, että hiukseni ovat yksinkertaisesti vielä liian lyhyet moneen tämän kirjan kampaukseen. Ja toden sanoakseni täytyy myöntää, että minun kärsivällisyyteni ei välttämättä riittäisi monimutkaisimpiin kampauksiin. Eikä taidotkaan välttämättä riittäisi, sillä moni kirjan kampauksista vaatii kyllä jonkun avuksi tai tekemään vaikka koko kampauksen - kirjan kirjoittajat kun tekevät toinen toisilleen näitä kampauksia.

 

Kokonaisuutena tämä oli inspiroiva kirja, joka voisi olla hyvä lahjaidea jollekin kampauksista kiinnostuneelle. Kirjan kirjoittajilla on myös oma Instagram-tili letitykseen liittyen ja tästä kirjasta löytyy QR-koodeja, joiden kautta pääsee katsomaan videoita joidenkin kampauksien tekemisestä.

Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee

Jeff Kinney: Neropatin päivä - Greg Heffleyn julkaisu 2: Isoveli isottelee

216 s., WSOY 2010

alkup. Rodrick Rules, 2008

suom. Sakari Hyrkkö

 

Neropatin päiväkirja -sarjan ensimmäinen osa oli mielestäni niin hauska, että piti päästä jo pian sarjan seuraavan osan pariin. Neropatin päiväkirjojen toisessa osassa Greg odottaa jo koulun alkua, sillä kesäloma oli kaikin puolin kurja. Mielialaa ei kohenna yhtään myöskään se, että isoveli Rodrick tietää yhden nolon sattumuksen, joka Gregille sattui kesällä, ja tietysti kiristää häntä tiedoillaan.

 

Gregin ote säilyy tässä teoksessa samanlaisena kuin ensimmäisessäkin osassa, joten tilannekomiikkaa ja mustaa huumoria ei tästäkään kirjasta puutu. Tässä osassa Greg myös kokeilee ehdotonta rehellisyyttä äitinsä vaatimuksesta, mutta aika pian Greg huomaa, että joskus on parempi olla sanomatta kaikkia asioita suoraan. Kuten että parhaan kaverin isoisä ei välttämättä näe seuraavaa syntymäpäiväänsä.

 

Kuten teoksen nimestä Isoveli isottelee voi jo päätellä, tämä kirja kuvaa enimmissä määrin sisarussuhteita. Monille lienee tuttuja pienet kränät sisarusten kanssa, ja tässä kirjassa ne on kärjistetty aika tavalla isoiksi jutuiksi, jopa niin isoiksi, että en usko kenenkään ryhtyvän moiseen oikeasti. Aihe on kuitenkin sinällään sellainen, johon lukijan on varmasti helppo samaistua, joten kohderyhmä on otettu hyvin huomioon.

 

Tämä toinen osa jäi mielenkiintoisesti sellaiseen kohtaan, että en oikein tiedä mitä Gregille tuleman pitää: jatkuuko hänen elämänsä samanlaisena vai jatkuuko hänen yllättäen koulussaan saavuttamansa suosio edelleen. Todennäköisesti hänen kaverinsa Rowley, pikkuveljensä Manny tai vanhempansa onnistuvat jotenkin romuttamaan suosion, sillä se olisi jotenkin niin Gregin tuuria.

 

♠♠♠♠

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

476 s., Gummerus 2015

alkup. Me Before You, 2012

suom. Heli Naski

 

Sormeni tuntuvat pysähtyneen näppäimistön ylle toviksi jos toiseksikin. En tiedä mitä kirjoittaisin kirjasta, josta on jo hyvin tyhjentävästi kirjoitettu muissa blogeissa ja joka teki minuun niin suuren vaikutuksen, että sanat tuntuvat kadonneen. Nyt ymmärrän hyvin tämän teoksen saaman suosion ja ylistävät arviot, vaikka alunperin en oikein odottanut mitään tavanomaista romanttista hömppää kummempaa. Mutta Kerro minulle jotain hyvää olikin kaikkea muuta kuin tavanomaista romanttista hömppää: yllätyksellinen, hienovireinen, nauruhermoja kihelmöivä ja koskettava romaani, jonka loppuratkaisu hätkähdyttää.

 

Lou Clark jää useiden työvuosiensa jälkeen työttömäksi eikä hänen kahvilatyökokemuksensa oikein anna kovinkaan kummoista meriittiä, joka auttaisi saamaan uuden työn. Kun Lou pääsee työhön neliraajahalvaantuneen Willin "seuraneidiksi", hänen tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin saman tien - hoitotyö ei houkuttele eikä Will ole helpoin ihminen kohdattavaksi. Perheensä taloustilanteen vuoksi Lou kuitenkin pysyttelee työssään ja yllättäen tuo määräaikainen kuuden kuukauden pesti muuttaa koko hänen ajatusmaailmaansa, minäkuvaansa ja elämäänsä.

 

Will osoittautuu alun jälkeen oikein hurmaavaksi nuoreksi mieheksi, joka ei millään tahdo sopeutua elämäänsä neliraajahalvaantuneena. Minä tykästyin Williin ihan valtavasti, sillä hänen hahmonsa on hauska, älykäs ja hienostunut. Hänen hahmossaan on jotakin kertakaikkisen vastaansanomatonta, joten enpä ihmettele yhtään miksi Loukin loppujen lopuksi kiintyi Williin kovasti.

 

Loun perhe sekä Lou itse ovat hahmoina helposti lähestyttäviä. Pidin kovasti etenkin Loun isästä, joka saattaa sanoa mitä sattuu ja milloin sattuu, mutta myös Lousta, jonka ironinen huumorintaju, realistisuus ja vähitellen kukkaan puhkeava luotto omiin kykyihin tulivat hahmossa hyvin esille. Ironia ja musta huumori niin Loun kuin Willinkin taholta sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. En todellakaan osannut odottaa tämän kirjan olevan niin hauska!

 

Pidin siitä, että tämä kirja ei noudattanut kliseistä "happy ending" -kaavaa, vaan kulki täysin omaa tietään kohti eräänlaista onnellista loppua. Sellainen tässä kirjassa on, vaikka aluksi, kun loppuratkaisu alkoi hahmottua, tuntui se kaikkea muuta kuin onnelliselta. Mutta suurinta rakkauttahan kai onkin päästää irti itsekkäistä toiveista ja tehdä kaikkensa rakkaansa onnen eteen. Kerro minulle jotain hyvää oli todella hieno ja koskettava lukukokemus.

 

♠♠♠♠♠

Neropatin päiväkirja

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Greg Heffleyn julkaisu

217 s., WSOY 2009

alkup. Diary of a Wimpy Kid, 2007

suom. Sakari Hyrkkö

 

Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja tuntuu olevan kysytty sarja, eikä se ole pelkästään sitä lasten/nuorten keskuudessa. Olin kuullut näiden kirjojen viihdyttävän myös aikuista lukijaa, joten päätin kokeilla mitä itse pitäisin sarjasta. Nyt olen lukenut sarjan ensimmäisen osan, ja voin ihan varmuudella sanoa, että tulen lukemaan myös muut osat. Neropatin päiväkirja osoittautui kirjaksi, joka nauratti minua todella paljon.

 

Greg Heffley saa äidiltään lahjaksi päiväkirjan, vaikka Gregiä ei kyllä mikään päiväkirjan pitäminen kiinnosta pätkääkään. Äidin mieliksi Greg alkaa kuitenkin "kirjoittaa julkaisua", sillä päiväkirjasta ei hänen mielestään ole missään tapauksessa kyse. Greg kirjoittaa ja piirtää julkaisuunsa ensimmäisen yläkouluvuoden sattumuksia niin koulusta kuin vapaa-ajaltakin. Greg kirjoittaa myös sisaruksistaan Rodrickista ja Mannysta, vanhemmistaan sekä parhaasta ystävästään Rowleystä, jotka kaikki tuntuvat aina nolaavan Gregin jollakin tavalla vahingossa.

 

Gregin ironinen ote sekä elämänasenne yleensä tekevät tästä kirjasta yhdessä kuvituksen kanssa ihan hirmu hauskan kirjan! Nauroin niin monta kertaa ääneen, että tuntuu kuin olisin koko kirjan ajan vain nauranut. Sarjakuvakuvitus täydentää hyvin muuta kerrontaa ja sen tyylissä on jotakin hyvin hauskaa: hahmot ovat veikeitä ja helposti tunnistettavia, eri tilanteista välittyy tunnelma hyvin ja kuvat luovat jo äkkivilkaisulla mielikuvan siitä, miten hauska kirja on kyseessä.

 

Tilannekomiikka, ironia ja musta huumori yleensäkin ovat aina sykähdyttäneet huumorintajuani hyvin paljon. Neropatin päiväkirja oli siis jokseenkin täydellinen kirja minulle eikä se tuntunut ollenkaan lapselliselta, vaikka en varsinaiseen ikäkohderyhmään kuulukaan. Mielenkiintoista on myös se, että moni ala-asteikäinen lukee näitä kirjoja mielellään. Juuri tällaisia mukaansatempaavia sarjoja on siis aina ilo bongata.

 

♠♠♠♠½

Kihokki

Timo Sandberg: Kihokki - rikosromaani

260 s., Karisto 2002

kansi: Sakari Tiikkaja

 

Yritin taannoin löytää jonkin dekkarisarjan luettavaksi veljelleni, joka on jo aikapäivää sitten lukenut Takamäet, Viktor Kärpät ja Varekset, mutta jota ei sitten esimerkiksi Seppo Jokisen tai Markku Ropposen kirjat nappaa. Tuon etsinnän tuoksinnassa törmäsin Timo Sandbergin Komisario Heittola -sarjaan ja päätin testilukea sarjan ensimmäisen osan ensimmäisen luvun. Kävikin niin, että löysin ihan aidosti itseäni miellyttävän dekkarin, joka oli kerta kaikkiaan pakko lukea loppuun.

 

Kihokki on siis Komisario Heittola -sarjan avausosa, jossa tutkitaan huumausainerikoksia ja niihin liittyviä kuolemantapauksia. Rinnakkaisena juonena, jota ei oikein pelkäksi sivujuonteeksi voi kutsua, kulkee paikallislehden toimittaja Orvokki Haapalan katoamistapaus, joka sattui risteilyn aikana. Teoksen päähenkilöinä nähdään miespuolinen komisario Heittola sekä hänen vanha tuttavansa, Orvokin paras ystävä ja kollega Anita.

 

Kuten sanottu, tässä teoksessa on kaksi rinnakkaista juonta ja kaksi rinnakkaista päähenkilöä, joiden työ tai elämä muuten linkittyy aina välillä toisiinsa. Anita vaikuttaa aluksi enemmän päähenkilöltä, mutta vähitellen käy ilmi, että nimenomaan komisario Heittola on avainhahmo, jonka ympärille sarja tulee muodostumaan. Anitan kautta Heittola kuitenkin pääsee ongelmallisessa huumetutkinnassa eteenpäin ja Anita saa varmistuksen epäilylleen, että Orvokki ei tehnyt itsemurhaa. Sillä välillä ehtii kuitenkin tapahtua paljon, vaikkei aina mitään niin ihmeellistä vaan pikemminkin arkista aherrusta kummankin taholla. Siitä huolimatta tarina on mukaansatempaava ja pidin Sandbergin kerrontatyylistä hyvin paljon. Teoksessa oli myös huumoria, joka sai minut aina välillä hymähtelemään. Mikään kovaksikeitetty dekkari ei ole kyseessä, vaan pikemminkin viihteellinen poliisidekkari.

 

Komisario Heittolasta en oikein vielä ota mitään selvää, vaikka hänenkin taustoistaan jotain kerrotaan. Lukukokemuksen jälkeen Anita jäi paljon tutummaksi hahmoksi, joten toivon, että hän ainakin vierailee muissakin sarjan osissa. Toivottavasti sarja jatkuu yhtä kiinnostavana, sillä aion jossain välissä jatkaa sen parissa.

 

♠♠♠♠

3 kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen

Sain Kirjan pauloissa -blogin Paulalta haasteen, jossa minun tulee nimetä kolme sellaista kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen ja jotka olen lukenut blogiaikana. Kiitos haasteesta, sen pohtiminen oli hyvin mielenkiintoista. Ensimmäisen pystyin valitsemaan helposti, mutta kaksi muuta vaativat jo hieman enemmän pohdintaa, sillä listalle sopisi aivan liian monta kirjaa.

• Katja Kettu: Kätilö. Vaikuttava romaani, josta on tulollaan elokuvakin. Haluaisin lukea tämän uudelleen ennen kuin elokuva ilmestyy, mutta en taida ehtiä. Elokuvan haluan kyllä ehdottomasti nähdä, ja toivon totisesti, että se on yhtä puhutteleva kuin kirjakin. 

• Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri. Tämä kirja lumosi minut, vaikka ennakko-odotukseni eivät olleet kummoiset. Irlantilainen miljöö puhuttelee, samoin selkeä kotoisuus, joka teoksesta henkii.

• Päivi Alasalmi: Vainola. Goottilaishenkinen romaani veti minut otteeseensa ja tarjosi yllätyksellisen lukuelämyksen, jonka miljöö kiehtoi ja loppu jäi jännän avoimeksi.

Minun pitäisi nyt haastaa kolme muuta bloggaria listaamaan kolme kirjaa. Koska tämä haaste on kiertänyt useita blogeja, niin jätän sen osion väliin ja sen sijaan listaan kolme kirjaa, jotka olen lukenut ennen blogia ja jotka haluan joskus lukea uudelleen. Kaksi ensimmäistä näistä on väkevimpiä kirjakokemuksiani edelleen ja muistan hyvin tilanteita, joissa niitä luin.

• Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Oikeastaan haluaisin lukea koko trilogian uudelleen, mutta ensimmäinen osa on minulle tärkein ja siksi mainitsen tässä nimen omaan sen. Luin kirjan syksyllä 2007 ja siitä muodostui minulle hyvin tärkeä ja maailmankuvaa muuttava lukukokemus, joten suhtaudun tämän kirjan uudelleen lukemiseen hienoisella pelonsekaisella kunnioituksella. Täällä Pohjantähden alla osoittautui minulle merkittäväksi kirjaksi myös siksi, että sen kautta minulle viitoittui tie kotimaisten klassikoiden pariin ja kiinnostukseni historiaa koki entistä voimakkaamman sysäyksen.

• Aino Kallas: Sudenmorsian. Tämän luin keväällä 2008, kun tein kirjailijatutkielmaa 9. luokalla. Pidin Sudenmorsiamesta valtavasti ja erityisesti minua sykähdytti sen kieli, joka oli hyvin omaleimainen ja kiehtova. Itse tarinakin on kiehtova ja on jäänyt hyvin vahvasti mieleeni.

• J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Oikeastaan haluaisin lukea koko sarjan uudelleen, mutta Harry Potter ja puoliverinen prinssi taitaa olla ainoa osa, jonka olen lukenut vain kertaalleen. Muistan sen pääpiirteitä, mutta paljon on myös hämärän peitossa. Suosikkiosiani sarjassa ovat Azkabanin vanki ja Feeniksin kilta, mutta muistelisin pitäneeni myös Puoliverisestä prinssistä, sillä onhan sarja kokonaisuudessaan ihan mahtava!

Sinun katseesi

Irene Cao: Sinun katseesi - Aistien trilogia 1

291 s., Gummerus 2015, 2.p.

alkup. Io ti guardo, 2013

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä

 

Nyt kesällä kirjastossa kyseltiin muun muassa Irene Caon teoksia, joten päätin itsekin klikkautua varausjonon jatkoksi ja ottaa selvää, mistä hänen ilmeisesti jokseenkin suosituksi tulleessa trilogiassaan on kyse. Sinun katseesi avaa Aistien trilogia -nimisen eroottisen sarjan, jonka jatko-osatkin löytyvät jo suomennettuina.

 

Trilogian pääosassa on 29-vuotias Elena, joka suhtautuu työhönsä antaumuksella eikä hän voi sietää häiriötekijöitä työssään. Nyt hänellä on työn alla erään venetsialaisen palatsin vanha fresko, jota hän restauroi. Palatsin omistaja ilmoittaa hänelle yllättäen, että hänen uuden ravintolansa keittiömestari muuttaa palatsiin asumaan. Ajatus on Elenalle sietämätön, mutta eipä hän oikein voi vastaankaan sanoa - eihän talo hänen ole. Kun Leonardo muuttaa palatsiin, Elena huomaa, että hän onkin hyvin kiehtova tyyppi, joka ykskaks valloittaa Elenan ajatukset kokonaan.

 

Leonardo ja Elenan tuttavuudesta saa alkunsa matka, jonka varrella Elena löytää naisellisen puolensa, kulinaristiset nautinnot sekä oppii käyttämään muitakin aistejaan kuin äärimmilleen virittynyttä ja restauroijan työssä tuiki tärkeää näköaistiaan. Elena muuttuu tai ehkä löytää oman sisimmän olemuksensa, mutta kaikki läheiset eivät ole asiasta kovin innoissaan.

 

Itse pidin tästä kirjasta ja sen lukeminen sujui oikein sutjakkaasti, vaikka teksti olikin oikeasti todella pientä. Joten italialainen miljöö on kuvattu tässä teoksessa todella hyvin ja se sopii teoksen aistikkaaseen tunnelmaan. Tätä lukiessa mietin, että miksiköhän ihmeessä minä muka pidin Fifty Shadesista niinkin paljon kuin mitä pidin, sillä tämän avausosan perusteella Aistien trilogia on paljon mielenkiintoisempi ja monipuolisempi. Esimerkiksi mielikuvitusta tässä on moninverroin enemmän ja tässä teoksessa on paljon muutakin kuin vain eroottista latausta ja eroottisia kohtauksia, joissa niissäkään ei näy jatkuvaa samojen asioiden toistoa. Tämä ensimmäinen osa päättyy aika jännällä tavalla enkä minä ainakaan oikein osaa aavistaa, että miten seuraava osa voisi alkaa. Taidanpa jossain vaiheessa ottaa siitä selvää ja lukea trilogian loputkin osat!

 

♠♠♠♠

Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni

James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni

268 s., WSOY 2014

alkup. A Street Cat Named Bob, 2012

suom. Kimmo Paukku

 

Voi Bob... Niin moni on minulle suositellut tätä valloittavasta Bob-nimisestä katukissasta kertovaa kirjaa, että minusta tuntui kuin olisin tuntenut Bobin jo ennen kuin luin tätä kirjaakaan. Ja kyllä, teos oli juuri niin hyvä kuin kaikki sitä suositelleet minulle sanoivat. Tempauduin Bobin ja hänen omistajansa Jamesin matkaan avoimin sydämin ja minulle kävi niin kuin monille muille: Bob valloitti paikan sydämestäni.

 

Bobin ja Jamesin yhteinen tarina alkaa, kun James löytää kotitalonsa rappukäytävästä kissan, jolla selkeästikään ei ole kotia. James on vieroitushoidossa käyvä entinen narkomaani, joka elättää itsensä katusoittajana. Hänen elämänsä on melkoisen risaista ja hän pystyy huolehtimaan juuri ja juuri itsestään, mutta Bob lyöttäytyy hänen seuraansa eikä aio lähteä yhtään mihinkään. Jamesilla on nyt vastuullaan myös kissa, joka luottaa häneen ehdottomasti. James huomaa kiintyvänsä Bobiin ja kaksikosta tulee sangen näkyvä pari Lontoon kaduilla.

 

Bob on kerrassaan valloittava tapaus enkä yhtään ihmettele, että hän pääsi jopa nettijulkkikseksi kulkemalla Jamesin mukana soittamassa ja myymässä lehtiä. Vasta tämän jälkeen James Bowen kirjoitti kirjan uskomattomasta ystävästään, joka antoi hänen elämälleen uuden suunnan. Bobin läsnäololla oli Jamesille ratkaisevalla hetkellä niin voimakas vaikutus, että tämä kissa on todellakin kirjansa ansainnut. Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin ja odotankin mielenkiinnolla mitä tämän kirjan jatko-osa tuo tullessaan. Sekin minulla on jo lainalla.

 

Tämä kirja oli minulle sopiva erityisesti siksi, että olen kyllä ihan sataprosenttisesti kissaihminen, vaikka ei minulla mitään koiriakaan vastaan ole. Kissat vain ovat valloittaneet sydämeni ja tämä teos on oikea ylistyslaulu yhdelle kissakunnan edustajalle, joka osoittaa, miten tärkeitä kissat ovat. Ja Bob osoittaa myös kuinka viisaita kissat ovat, mutta siitä en kerro enempää: lukekaa itse ja ottakaa selvää mitä fiksua Bob keksii. Ainut miinus tälle kirjalle oli ajoittainen toisto, joka hieman kyllästytti. Samoin hieman hämäsi se, että välillä Bowen kirjoitti Bobin tavoista ja tekemisistä menneessä aikamuodossa niin, että vaikutti siltä kuin Bob olisi siirtynyt kissojen taivaaseen. Vaan kyllä Bob taitaa vielä tänäkin päivänä porskuttaa täysillä!

 

♠♠♠♠

Heinäkuun luetut

Heinäkuussa ehdin tekemään vaikka mitä ja kaikki mahdolliset aurinkoiset vapaahetket pyrin viettämään ulkona. Yksi hauskimmista tai eniten odottamistani hetkistä oli se, kun pääsin näkemään Ähtärin eläinpuiston uuden vetonaulan eli pikkupandan! Tosi moni kiinnostava eläin, kuten ilves, lumileopardi tai kettu, ei näyttäytynyt ollenkaan ja totesinkin kaverilleni, että minä en sitten lähde mihinkään jollen näe pikkupandaa. Ja siellä se pieni sitten mammiskeli puussa omassa pikku pedissään. Kyllä kannatti siis käydä! :-)

Kesäkuun luettuja listatessani haaveilin, että saisin heinäkuussa luetuksi 10 kirjaa. Seitsemän kirjaa kuitenkin jäi saldoksi, mutta ei se mitään: en minä kirjoja luekaan pitkien listojen takia vaan ihan omaksi ilokseni. Ja heinäkuun luetut kirjat kyllä veivät mennessään, joten hyvinhän tässä kävi! :D

Luin:

Olga Temonen: Olgan pullakirja

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä 

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Veera Vaahtera: Sattumalta sinun

Paula Havaste: Maan vihat 

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

Heinäkuussa osallistuin myös kirjabloggaajien tempaukseen kirjastojen puolesta. Mietteitäni ja kirjastomuistojani pääset lukemaan täältä.

Nyt elokuussa minulla on kosolti aikaa tehdä vaikka mitä, sillä työsopimukseni loppui hienäkuun loppuun ja olen siis näin ollen työttömänä. Tosin sanon kaikille toiveikkaana, että elokuun lomailen, mutta todellisuudessahan en tiedä vielä mitä syksy tuo tullessaan. Työnhaku on menossa ja ainakin keväällä vähän väläyteltiin, että voisin päästä syksyksi samoihin osa-aikaisiin hommiin, joita tein viime syyskuusta toukokuun loppuun. Aika näyttää, enkä halua nyt elokuussa liikaa murehtia sitä millaiseksi syksyni tulee muodostumaan. :-)

Hyvää lukukuuta kaikille! Ja muistakaa, että vielä on kesää jäljellä. :)