Pientä fiksausta vailla & Yösähköä

Alan olla siinä ajatuksessa, että parhaat äänikirjalöydöt valikoituvat kuunneltaviksi sattumalta. Kuuntelin nyt tammikuussa ripeään tahtiin lähes peräkkäin Amanda Vaaran Majatalo Villa Venla -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joista pidin niin kovasti, että aion kyllä jatkaa sarjan parissa ja mahdollisesti jo aika piankin. Päähenkilö Venlan kohtaamista vastoinkäymisistä huolimatta kerronta etenee keveästi ja miljöö kutsuu luokseen. Molemmat äänikirjat on lukenut Mervi Takatalo ja kustantanut Otava. Amanda Vaara -nimimerkin takana on kirjailija Niina Hakalahti.

 

Sarjan avausosa Pientä fiksausta vailla ilmestyi vuonna 2017 (äänikirja 2019). Ensimmäisessä osassa hiljattain eronnut entinen kiinteistönvälittäjä Venla muuttaa lapsineen maaseudun rauhaan entiseen kyläkouluun. Venla ihastui taloon ensikertaa jo kiinteistönvälittäjän tehtävissä, mutta kun talo tuli uudelleen myyntiin, se tuntui kohtalolta. Elämälleen uutta suuntaa hakeva Venla on päättänyt perustaa majatalon, sillä vanhassa koulussa riittää tilaa.

 

Venlan elämässä on meneillään monenlaista, onhan hän muuttanut elämänsä täysin. Ex-mies Henrillä on omat mielipiteensä Venlan uudesta elämäntyylistä, ja pahaksi onneksi Venlan äiti on Henrin kanssa samaa mieltä. Samaan aikaan Venlan elämään kuitenkin astelee Villa Venlaan majoittuva muusikko Jörn, joten romantiikkaakin on ilmassa.

 

Venla on vahva naishahmo, joka pärjää monessa asiassa itsekseen. Hän tietää mihin suuntaan haluaa majatalo-unelmaansa viedä, hän ei epäröi tarttua tuumasta toimeen eikä liata käsiään. Hän on myös hyvin mutkaton hahmo, jonka seurassa on helppo viihtyä. Majatalon pyörittämisestä tai maaseudun rauhasta ei maalailla liian idyllisiä kuvia, joten tarina tuntuu hyvin uskottavalta.

 

Yösähköä (2018, äänikirja 2019) jatkaa Venlan ja majatalon tarinaa jouhevasti niistä kuvioista, joihin edellisessä osassa jäätiin. Venla on saanut paikattua välinsä Jörnin kanssa ja majatalo on alkanut saada mukavasti mainetta ja asiakkaita. Valitettavasti kapuloita rattaisiin heittää edelleen ex-mies Henri, joka ei hyväksy Venlan uutta elämäntyyliä edelleenkään. Viimeinen pisara tuntuu olevan se, että Venla on alkanut kuvata YouTubeen videoita majatalon elämästä. Noloa se on teini-ikäisen tyttärenkin mielestä, ja hän haluaisi muutenkin muuttaa isänsä luo. Meneillään on huoltajuuskuvioiden uudelleenjärjestelyä, eikä elämä Jörninkään kanssa ole lopulta ihan niin mutkatonta uudesta alusta huolimatta.

 

Jos haluatte lukea jotain sopivan kevyttä, mutta kuitenkin monenlaisia tunteita ja tilanteita sisältävää kirjallisuutta, niin Amanda Vaaran teokset ovat siihen hyvä vaihtoehto. Odotan mielenkiinnolla millaisia vaiheita majatalo ja emäntänsä Venla kohtaavat seuraavissa osissa, joita on tällä hetkellä ilmestynyt kaksi.

 

Merkitsen nämä kaksi kirjaa osaksi Seinäjoen kirjaston henkilöhaastetta. Pientä fiksausta vailla menee kohtaan äiti tai isä (12). Yösähköä sijoitan kohtaan 27 eli verkkomaailman tuntija. En ole ihan varma mitä sillä on haasteessa haettu, mutta bloggaava ja tubettava Venla täyttää mielestäni ainakin someverkon tuntijan kriteerit.

10 x sokkotreffit

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

266 s., WSOY 2020

alkup. Ten Blind Dates, 2019

suom. Inka Parpola

 

Vuoden ensimmäinen kirja oli minulle tänä vuonna Ashley Elstonin nuortenkirja 10 x sokkotreffit, josta sain vinkin alunperin Kirjastokaistalta Sivupiirin Henriikan vinkkaamana. Joulun aikaan sijoittuva humoristinen ja romanttinen nuortenkirja oli juuri sopivaa luettavaa vuodenvaihteen laiskoihin päiviin. Nauroin ja viihdyin!

 

Sophie toivoo joululomaltaan vain vähän vapautta suojelevilta vanhemmiltaan, jotta voisi viettää aikaa poikaystävänsä Griffinin kanssa. Vanhemmista Sophie saakin vapaata, kun he lähtevät Sophien viimeisillään raskaana olevan siskon tueksi. Sophien suunnitelmat Griffinin kanssa vietetystä ajasta haihtuvat, kun Griffin haluaakin erota. Sydän särkyneenä Sophie matkaa isovanhempiensa luo perinteiseen joulunviettoon. Isoäiti keksiikin mielestään loistoidena Sophien piristämiseksi: 10 sukulaista saa järjestää Sophielle sokkotreffit eri illoille. Ideasta seuraa kamalia ja koomisia tilanteita, mutta on joukossa aidosti ihan mukaviakin iltoja. Sokkotreffi-iltoinaan Sophie oppii samalla itsestään ja tunteistaan paljon.

 

Tämä kirja on mielestäni todellinen hyvän mielen kirja, vaikka jotkin Sophien katalista serkuista tekevätkin parhaansa saattaakseen hänet kiusallisiin tilanteisiin kammottavien treffikumppanien kanssa. Pidin Sophien hahmosta, sillä hän on avoin ja ystävällinen tyyppi, jolla on selvästi sydän paikallaan. Valtaosa laajasta hahmokavalkadista oli myös hyvin pidettäviä tyyppejä, jotka erikoisuuksineen toivat lisää komiikkaa juoneen menemättä silti överiksi. Pidin myös teoksen rakenteesta, jossa yksi päivä muodostaa yhden luvun. Lukukokemus oli kaikin puolin erittäin hyvä, ja voinkin vilpittömästi suositella tätä kaikille romanttisen komedian ystäville!

Tällä kirjalla avaan Seinäjoen kirjaston henkilöhaasteen. Merkitsen suoritetuksi kohdan 13.

Sinuun minä jäin

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

13 h 21 min., HarperCollins Nordic 2020

alkup. You Had Me at Hello, 2012

suom. Hanna Arvonen

lukija: Sanna Majuri

 

Kuuntelin viime keväänä ensimmäisen McFarlaneni, kun kirjaston Ellibsistä tuli vastaan hänen teoksensa Hei ethän unohda minua. Teos yllätti minut olemalla monisyisempi kuin odotinkaan. Tuolloin ajattelin, että voisin lukea/kuunnella hänen tuotannostaan jotain muutakin, ja syksyllä olikin sitten tämän teoksen  vuoro. Teoksessa on ennalta-arvattavuutensa, mutta samaan aikaan juoni on sangen hurmaava ja vie mennessään.

 

Rachel on juuri eronnut poikaystävästään, kun hän kohtaa jälleen nuoruudenrakkautensa Benin. Ben on nyt naimisissa oleva lakimies. Vanha ystävyys elpyy 10 vuoden jälkeenkin, mutta niin elpyvät myös Rachelin romanttiset tunteet Beniä kohtaan. Kuvio on ennalta-arvattava, sillä heti on selvää, että rakkaustarinahan tästä kehkeytyy.

 

Teoksen kuuntelemisesta on jo hyvän aikaa, mutta juonikuvion pääpiirteet jäivät hyvin mieleen. Parhaiten kuitenkin jäi mieleen tunne siitä, että viihdyin tämän teoksen parissa oikein hyvin. McFarlane osaa viihdyttää, mutta kerronta ei silti jää liian kepeäksi, vaan tässäkin käsitellään Rachelin kautta monenlaisia tunteita.

Kuinka olla kuuluisa

 Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa

10 h 34 min., Kustantamo S&S 2019

alkup. How to Be Famous, 2018

suom. Heli Naski

lukija: Maija Lang

On vuosi 1995 ja Johanna Morrigan on juuri muuttanut Lontooseen. Ura uskottavana musiikkitoimittajana on aluillaan ja Johanna luovii popkulttuurin ja kuuluisuuksien virrassa täydellä nuoruuden innolla. Hän kokee todella elävänsä, hän kokee tulleensa joksikin. Unelmat ovat toteutumassa. Tällainen elämä tuo tullessaan kuitenkin myös kuuluisuuden varjopuolia, joiden takia voi joko piiloutua ainiaaksi tai kohdata ne ja voittaa nöyryyttäjänsä.

Luin muutamia vuosia sitten Caitlin Moranin teoksen Näin minusta tuli tyttö, joka kertoo Johanna Morriganin varhaisemmista vuosista. Luin juuri postaukseni kyseisestä kirjasta ja hämmästyin, että olin pitänyt siitä niinkin paljon. Näin vuosia myöhemmin minulle on nimittäin kehkeytynyt lukukokemuksestani jotenkin erilainen, ehkä tylsempi, mielikuva, minkä vuoksi hieman epäröin ottaa tätä kirjaa kuunteltuun. Onneksi en antanut ennakkoluulojeni voittaa, sillä Kuinka olla kuuluisa on mielestäni hyvä kirja.

 

Tässä teoksessa on onnistuneesti yhdistetty viihde ja vakavammat teemat, kuten hyväksikäyttö. Feminismi näkyy teoksessa oikeastaan koko ajan, vaikka ei välttämättä esiin nostettavana erillisenä teemanaan vaan pikemminkin hahmojen toiminnassa. Päähenkilö Johanna on kiinnostava tyyppi, samaan aikaan vielä itseään etsivä ja epävarma, mutta julkisuusminänsä Dolly Wilden muodossa varma, vahva ja rohkea. Kun nuo kaksi minää alkavat todella täydentää toisiaan, syntyy aika timanttinen tyyppi, joka on samaan aikaan sekä herkkä että vahva, pelon hetkilläkin rohkea.

Mummo

Antti Heikkinen: Mummo

9 h 34 min., WSOY 2017

lukija: Antti Heikkinen

Vielä on muutamasta loppuvuoden äänikirjasta blogipostaukset tekemättä, mutta kuron vähitellen postaustahtia kiinni. Heikkisen Mummon kuuntelin joskus marraskuun alkupuolella.

 

Minulla ei ole hetkeen aikaan ollut käytössä muuta äänikirjojen suoratoistopalvelua kuin kirjaston Ellibs. Valikoima on siellä sangen rajallinen, joten valikoin kuunneltavakseni välillä sellaisiakin teoksia, jotka eivät välttämättä muuten niin hirveästi kiinnosta. Mummo on yksi niistä kirjoista, joita aloin kuunnella vain jotain kuunnellakseni. Pidin kirjasta kuitenkin yllättävän paljon odotuksiini nähden. Juonellisesti teos oli ihan kiinnostava, tosin paikoin hieman ennalta-arvattava. Tämän äänikirjan parasta antia minulle oli Antti Heikkisen itsensä toteuttama vivahteikas luenta. Kyllä huomaa, että Heikkinen on nähty myös teatterilavoilla.

Mummo kertoo sukutarinaa kahdesta naisesta 1920-luvulta alkaen. Teoksessa esitellään montakin saman suvun naista, joista jokainen on hyvin omanlaisensa, mutta kuitenkin samaa verta. Keskiössä ovat kuitenkin Maija ja Marja-Liisa, jotka molemmat oppivat paljon suvustaan ja sen vaietuista asioista, eikä se aina tapahdu arpia jättämättä.

Heikkinen käyttää teoksessa paljon murreilmaisuja, mutta näin äänikirjaversiossa se ei haitannut, pikemminkin päin vastoin. Heikkisen murre on savolaismurretta, joten pohjalaisena se olisi voinut itse lukiessa tuottaa hieman haastetta. Murre ja Heikkisen kerrontatapa tekivät tästä kirjan, jota oli mukava kuunnella, mutta juonellisesti muistijälki on vähä pätkittäinen. Ihan kelpo kokemus kokonaisuutena kuitenkin.