Elokuun luetut

Elokuuni hurahti sangen eloisissa merkeissä, sillä todellakin nautin kesän viimeisistä päivistä huonoista ilmoista huolimatta. Tulin käyneeksi kahdessa eri musiikkitapahtumassa ja näin yhteensä 5 bändiä/artistia, kävin elokuvissa katsomassa Kesäkaverit (ja tykkäsin!),  tapasin kavereita, poimin viinimarjat ja keitin niistä ensimmäistä kertaa mehua ihan yksin, kävin koulutuksissa, allekirjoitin työsopimuksen syksyksi ja iik syyskuussa olen uusien haasteiden edessä ja vähän jännittää! :)

Elokuussa kaivoin myös ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kudinpuikot esiin ja ryhdyin neulomaan lämmikettä syksylle. Tästä syystä alkukuun vilkas lukutahti hieman hidastui loppukuuta kohti, sillä neulominen ja lukeminen ovat siitä hankalia harrastuksia, että niitä on lähes mahdotonta yhdistää, jos ei ole äänikirjojen ystävä.

Elokuun mielenkiintoisin uusi tuttavuus oli Fifty Shades -trilogian avausosa, sillä eroottinen kirjallisuus oli minulle uutta. Yllätyin sen suhteen todella positiivisesti, mutta sen sijaan Tähtiin kirjoitettu virhe oli minulle hienoinen pettymys. Muuten lukukuuni oli oikein hyvä niin määrällisesti kuin laadullisestikin, sillä pidin oikeastaan kaikista lukemistani kirjoista. Lista on seuraavanlainen:

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Arto Pietilä (toim.): Suomi sodissa 1939-1945

Anna-Mari Kaskinen: Tahtoisin kulkea vierelläsi 

Päivi Alasalmi: Saana 

Mila Teräs: Harmaat enkelit 

Tuija Lehtinen: Roskisprinssi 

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja 

E.L. James: Fifty Shades - Sidottu 

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe 

Lisäksi luin mm. Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimiston Syntymäpäivän arvoituksen ja Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -teoksen, mutta näistä en blogannut lainkaan. Lastenkirjoja tulen varmasti syksyn mittaan lukemaan, sillä aloitan ensi kuussa lukukerhon pitämisen 2.-3. luokkalaisille lapsille kotikuntani Kirkonkylän ala-asteella. Tarkoituksena on innostaa etenkin lukivaikeuksista kärsiviä lapsia kirjallisuuden pariin. Tätä työtä minulle tarjottiin kirjaston suunnalta jo keväällä ja odotan kyllä kerhon alkua jo innolla. Kerho toteutetaan koulun ja kirjaston yhteistyönä ja se toimii useammassa kunnassa maakuntamme alueella.

Syksystäni tulee kiireinen, mutta toivottavasti ehdin myös lukemaan paljon. Kouluun pitää vielä suorittaa pari kurssia ja kirjoittaa opinnäytetyö loppuun sekä tehdä kaikki perusjutut, jotka valmistumiseen liittyvät. Lisäksi minulla on sitten lukukerho sekä niin ikään syyskuussa alkava työ opiskelukaupunkini pääkirjastossa. En ole aiemmin niin suuressa kirjastossa työskennellyt, joten vähän jo jännittää. Työskentelen siellä kolmena päivänä viikossa ja käsittääkseni lähinnä asiakaspalvelutehtävissä.

Näiden lisäksi ryhdyn myös ensimmäistä kertaa emännöimään lukuhaastetta, mutta siitä lisää huomenna. Hyvää syksyä kaikille! :)

Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

340 s., WSOY 2013

alkup. The Fault in Our Stars 2012

suom. Helene Bützow

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi tänä kesänä myös valkokankaalle, mikä luonnollisesti nosti kirjan tunnettavuutta siinä sivussa. Valitettavasti "siinä sivussa", sillä alkuperäinen tarina eli kirja oli ainakin minulle totaalisen tuntematon ennen kuin elokuva nosti sen esiin. Tästä kirjasta on viime aikoina kirjoitettu blogeissa paljon ja pääsääntöisesti mielipiteet ovat olleet positiivisia ja kehuvia. Itse olen kuitenkin ehkä hieman eri linjoilla.

Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo 16-vuotiaasta Hazelista, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hänen perheensä mielestä Hazelin tulisi elää tavallisen teinin elämää ja saada sosiaalisia kontakteja, joten hänet patistetaan vertaistukiryhmään. Ryhmässä hän tapaa Augustuksen, 17-vuotiaan luusyövästä selvinneen nuoren miehen.

Hazel ja Augustus ystävystyvät ja rakastuvat, vaikka Hazel yrittääkin torjua rakkauden syttymisen. Hänen äitinsä ja isänsä joutuvat joka tapauksessa kohtaamaan tyttärensä kuoleman joskus, mutta Hazel ei halua aiheuttaa menettämisen tuskaa kenellekään, jonka ei ole pakko olla siinä osallisena. Niin kuin vaikka Augustuksen. Mutta Augustus pysyy hänen rinnallaan ja yhdessä he tekevät unohtumattoman matkan Amsterdamiin ottaakseen selvää, mitä muuan arvoituksellisesti kesken jääneen romaanin hahmoille sen jälkeen tapahtui.

Syöpänuorten maailma on rujo ja rajallinen, sillä oman kehon fyysiset rajoitteet ovat läsnä joka päivä. Mutta samalla Green kuvaa heidän ajatusmaailmansa sitäkin rikkaammaksi ja syvällisemmäksi. Sekä Hazel että etenkin Augustus ovat jokseenkin filosofisia, sillä he pohtivat kaikenlaista maan ja taivaan välillä. He ovat myös ironisia, sillä he todellakin tietävät, että elämä on rajallinen ja ettei sitä kannata käyttää murehtimiseen.

Moni on sanonut itkeneensä tätä kirjaa lukiessaan. Kyllä, tämä oli eittämättä liikuttava teos, mutta ei herkistänyt minua kyyneliin asti. Jotenkin tämä ei vain loppujen lopuksi kuitenkaan tuntunut eroavan muista syöpäkirjoista, sillä ainahan niissä kyyneleet valuvat ja joku jää surunsa kanssa kahden. Tässä oli kyllä aika yllättävä käänne, jota ainakaan minä en osannut odottaa, mutta ei sekään tehnyt tästä kirjasta minulle mitenkään poikkeuksellista. Nokkela dialogi ja mielenkiintoiset ajatuksenjuoksut jäävät kyllä mieleen, samoin juonen peruskaava. Kuitenkaan tämä teos ei jätä minua tuntemaan erityisesti mitään, mikä tuntuu hieman tyhmältä: pitäisihän tästä nyt jokin tunnetila jäädä, kun kyseessä on kuitenkin tunneskaalaltaan monivivahteinen teos. Vaan ei niin ei.

♠♠♠

Fifty Shades: Sidottu

E.L. James: Fifty Shades - Sidottu

1271 s., MIKI-laitoksen 1.p., Otava

alkup. Fifty Shades of Grey 2011

suom. Riie Heikkilä

Kun ensimmäinen leffatraileri Fifty Shades of Grey -kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tuli julki, näkyi se välittömästi Facebookin uutisissani joidenkin kavereiden jakoina ja tykkäyksinä. Kirjastoissa työskennellessäni niin ikään olen päässyt toteamaan kirjasarjan olevan suosittu. Päätin ottaa selville, että mistä tässä on kyse.

Jostain alkukantaisesta häveliäisyydenvaistosta johtuen en kehdannut mennä lainaamaan tätä kirjaa kotikirjastostani. Aika naurettavaa, etenkin kun tiedän, että ei henkilökunta ehdi pällistelemään mitä kukakin lainaa. Nyt olen kuitenkin ensimmäisen Fifty Shadesini lukenut ja olen positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvät kirjalliset ansiot tällä teoksella on. Enkä voi kiistää etteikö juonikin olisi ollut sangen koukuttava, vaikka se sisältääkin runsain mitoin seksikohtauksia ja pelkkiä viittauksia seksiin. Vaikka joskus genreluokittelu on hataralla pohjalla, tämän teoksen kohdalla ei ole epäilystäkään siitä, että kyseessä on eroottinen kirjallisuus. Tämä oli muuten ensimmäinen lukemani eroottinen romaani.

Sidottu on Fifty Shades -trilogian ensimmäinen osa, jossa kaikki saa alkunsa. Ana tapaa sattuman oikusta Christianin ja se on välitöntä vetovoimaa puolin ja toisin. Viileä ja itsevarma herra Grey saa kömpelön ja epävarman neiti Steelen täysin pauloihinsa, mutta ehkäpä jopa molempien yllätykseksi myös Christian tuntee vetoa Anaa kohtaan. Tästä alkaa seksisuhde kaikkine sääntöineen ja vaatimuksineen. Kumpikin haluaa enemmän kuin mitä toinen voi antaa, mikä lisää jännitettä entisestään. Dominointiin ja kurittamiseen mieltynyt Christian sekä rakkautta kaipaava ja seksuaalisesti tyystin kokematon Ana muodostavat mielenkiintoisen parin, jota intohimo pitää kasassa.

Teoksen juoni on hyvin koukuttava, sillä etenkin Christian Greyn hahmosta on vaikea ottaa selkoa ja koko ajan saa odottaa, että mitä hän seuravaaksi tekee ja miten hän mihinkin suhtautuu. Miehen mielialat vaihtuvat salamannopeasti, ja hulppea elämäntyyli luo mielenkiintoiset puitteet siihen miten mies kuvittelee hallitsevansa kaikkea. Epävarmassa Ana Steelessäkin on kuitenkin yllättävästi ytyä ja hän osaa vastustaa Christiania, mikä luo kipinöivää jännitettä heidän välilleen.

Koska kyseessä on eroottinen kirjallisuus, melkoisen yksityiskohtaisilta seksikuvauksilta ei voi välttyä. Viihdekirjallisuudelle tyypilliseen tapaan James luo tässä hyvin auvoisen kuvan Christianin ja Anan seksielämästä, mikä on kyllä välillä todella yliampuvaa. Erityisesti minua hieman huvitti, että Ana tuntuu olevan jokin luontainen seksin jumalatar ja täysin taitava kaikessa heti. Orgasminkin saa ilmeisesti miltei pelkästä katseesta. Hieman yliampuvaa ehkäpä, mutta toisaalta tämä ei haittaa. Perusrakenteeltaan juoni on kuitenkin koukuttava, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Tuntuu muuten hieman haastavalta kirjoittaa kirjasta, jonka aihe on seksi. Se on kuitenkin sen verran intiimi asia, että pitää miettiä pari kertaa miten sanansa asettaa. E.L. James ainakin on asettanut sanansa hyvin: juoni etenee jouhevasti, teksti on sujuvaa (suomentajalle kiitoksia!) ja vivahteikasta aihepiirin jonkintasoisesta yksipuolisuudesta huolimatta ja lukija pystyy antamaan juonen vain viedä mennessään. Kuten totesin edellä, yllätyin positiivisesti!

♠♠♠♠

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

248 s.,  WSOY 2014

 

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat kuuluvat kyllä ehdottomasti suosikkilukemistooni. Olen luettanut niitä myös vanhemmillani, jotka niin ikään ovat vanhan jäärän seurassa viihtyneet. Perinteisesti Mielensäpahoittajat ovat toimineet kaikenikäisille lukijoille, eikä tämä uusinkaan tee siinä suhteessa mitään poikkeusta.

 

Mielensäpahoittaja on saanut päähänsä, että hänen täytyy ruveta valmistelemaan omia hautajaisiaan, koska kuka muu sen tekisi (ainakaan yhtä hyvin ja onnistuneesti kuin mies itse). Hän ryhtyy puuhaamaan testamenttia, jonka valmiiksi saaminen onkin sitten monen mutkan takana. Tietysti myös siunauksesta ja muistotilaisuudesta tulee sopia sekä arkku nikkaroida. Tässä vaiheessa lähiomaiset alkavat epäilemään, että vaari on nyt pahemman kerran höyrähtänyt. Vaan kuten tavallista, on mielensäpahoittajalla perustelut kaikille toimilleen.

 

Tämän teoksen rakenne on erilainen kuin aikaisemmin mielensäpahoittajan omalla äänellä kerrottujen teosten. Tässä juoni on ikään kuin yhtenäisempi, ei novelleista koostuva, kuten aiemmin on ollut. Mielestäni se on vaikuttanut hieman negatiivisesti mielensäpahoittajan ajatusten esilletuontiin, sillä iskevyys ja terävyys on pehmentynyt. Toisaalta se ei ole lainkaan huono asia, sillä nyt papparaisen elämästä saadaan ehkä hieman laveampi kuva kuin aiemmin. Kirjoitustyyli on pysynyt samana kuin ennenkin, sen kyllä tunnistaa mielensäpahoittaja-tekstiksi.

 

Tämä Mielensäpahoittaja ei naurattanut minua aivan niin paljon kuin aiemmat, sillä onhan aihe selkeästi vakavampi: vanhuuden vaivat, joskus karutkin vanhuudenpäivät, kuolema. Mielensäpahoittajalla ei sinänsä ole syytä ajatella kuolevansa juuri nyt, mutta hän tuo persoonassaan esille sen, että jokaisen aika täällä on rajallinen. Vähempikin vetää hiljaiseksi, vaikka Kyrö kyllä käyttää taitavasti humoristista kieltä ja aitoa mielensäpahoittajanäkökulmaa tähänkin aiheeseen. Mielensäpahoittajat tuntuu toimivan aina, sen olen ainakin huomannut.!

 

♠♠♠♠

Roskisprinssi

Tuija Lehtinen: Roskisprinssi

249 s., Otava 2006 (Seven-pokkari)

1. p. 1991

 

Tuija Lehtisen nuortenromaani Roskisprinssistä tehty samanniminen elokuva on lukeutunut suosikkeihini heti julkaisustaan lähtien. Pidän kyseisen elokuvan tunnelmasta ja olen nähnyt sen useampaan otteeseen, mutta kirjaa en ollut vielä lukenut. Jotenkin hieman pelottikin tarttua tähän kirjaan, sillä elokuva on minulle se oikea versio Roskisprinssistä. Vaan kyllä tämä kirjakin toimii todella hyvin, vaikka siinä onkin paljon eroa elokuvaan.

 

Roskisprinssi kertoo 17-vuotiaasta Jedistä, joka päättää jättää entisen helpon elämänsä ja lähteä kohti tuntematonta. Hän on kyllästynyt elämänsä näennäiseen helppouteen, sillä vaikka taloudelliset avut ovat kunnossa ja tie auki miltei taivasta myöten, niin todellisuus on toista. Uraputkessa elävien vanhempien ainoana lapsena ei ole helppoa, sillä yhteistä aikaa on kovin vähän, mutta toiveita ainokaisen suhteen löytyy sitäkin enemmän.

 

Jed päätyy pikkukaupunkiin, joka on hyvin erilainen hänen kotikontuihinsa verrattuna. Poika päättää irrottautua kultalusikka suussa syntyneen nuorukaisen roolista ja tienata itse leipänsä. Hän kokeilee töitä muun muassa postinjakajana, hautausmaanhoitajana ja roskakuskin apulaisena. Majapaikkanaan hän pitää milloin mitäkin, vaikka lopuksi myös oikea katto löytyy pään päälle. Reissunsa aikana Jed tutustuu mitä erilaisimpiin ihmisiin, joista merkittävimpiä ovat Lulu ja Veera. Ei pidä myöskään unohtaa hänen kintereillään uskollisesti jolkottolevaa koiraa, Jesse Jamesia.

 

Onhan tässä kirjassa periaatteessa hieman epäuskottavaa se, että alaikäinen nuori noin vain livahtaa teilleen ilman jälkiseuraamuksia, mutta se ei kyllä häirinnyt minua siitä huolimatta yhtään. Lehtinen kirjoittaa sujuvasti ja humoristisesti, ja hänen käyttämänsä kieli todellakin sopii nuortenkirjaan ja luo oikeanlaisen nuortenkirjatunnelman eikä mitään lässynlää-fiilistä. Voi miten monta kertaa naurahtelinkaan ääneen etenkin Jedin ironisille ajatuksille, mutta myös dialogille, joka on terävää ja huvittavaa.

 

Olen hämmentynyt siitä, miten hyvin pystyin irroittautumaan elokuvan luomista mielikuvista ja antamaan vain tarinan viedä. Toisaalta on helppo heittäytyä, sillä tämä tarina todellakin vie mukanaan. Siinä on paljon käänteitä, mielenkiintoisia (joskin välillä hieman turhankin stereotyyppisiä) hahmoja ja aitoutta. Jed kasvaa matkallaan paljon, aikuistuu ja oppii todella ottamaan itsestään vastuun. Hän löytää itsensä ja oman juttunsa, kun vanhempien toiveista muodostuva ristipaine ei ole koko ajan hänen ympärillään.

 

♠♠♠♠½

 

***

Luin hiljattain Lehtisen uutuuden Tyttö elää kesäänsä. Jos pidit siitä, pidät varmasti myös tästä ja päinvastoin.

Harmaat enkelit

Mila Teräs: Harmaat enkelit

219 s., Karisto 2014

grafiikka: Kirsti Maula

Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on yksi suosikkinuortenkirjojani, samoin muut Teräksen nuortenromaanit ovat vakuuttaneet. Siksi tartuinkin innolla tähän hänen ensimmäiseen aikuistenromaaniinsa Harmaat enkelit, joka kertoo kolmen sukupolven tarinaa.

Teos on kaksiääninen, sillä kertojina nähdään Istanbulissa asuva Teresa sekä hänen isoäitinsä Helvi. Teresa saapuu Suomeen 4-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun isoäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan. Teresa asettuu asumaan lapsuudenkotiinsa, joka on samalla hänen mummolansa. Siellä hän törmää useisiin kipeisiin muistoihin, jotka ovat jääneet asumaan taloon vuosikymmeniksi. Myös pikkuinen Selma aistii talon tunnelman, jossa on kaiken painolastin lisäksi myös hyviä muistoja. Helvi pääsee ääneen menneisyytensä muistikuvien kautta, jotka palaavat hänen mieleensä, kun Teresa kuljettaa hänelle sairaalaan vanhasta reseptivihkosta löydettyjen ohjeiden perusteella valmistettuja ruokia.

Teoksen tunnelma, jossa tiivistyy monen sukupolven painolasti, vaietut surut ja unohtuneet ilot, on todella vangitseva. Olisin lukenut tämän teoksen vaikka yhdeltä istumalta, sillä niin otteessaanpitävä tämä todellakin on. Pidin siitä, millaiseksi Teräs on kuvannut miljöön ja miten hienosti hän istuttaa tarinaan kaksikerroksisuutta paitsi kertojien myös yliluonnollisen puolelle viittaavan asetelman kautta. Mikään kummituskirja tämä ei ole, mutta minuun tehosi se, miten hän kuvasi menneen ajan elävän uuden rinnalla tuossa talossa.

Teräksen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ja ainut mikä hieman välillä häiristi, oli turkinkieliset ilmaisut. En oikeastaan ymmärtänyt, miksi Teresan piti asua nimen omaan Turkissa ja elää kahden kulttuurin rajalla. Tämä kansainvälinen ulottuvuus oli mielestäni sinänsä turha, vaikkakin sen kautta saatiin helposti nostettua esille se, miten eri tavalla Teresa suhtautuu turkkilaiseen perheeseensä ja suomalaiseen sukuunsa ja millainen ristiriita Teresassa vallitsee: esimerkiksi miehen äiti on hänellekin anne eli äiti, kun taas oma suku on vieraantunut hänestä. Teresan on vaikea kohdata sukunsa menneisyyttä, mikä onkin pitänyt hänet tiiviisti poissa Suomen kamaralta. Itse juonessa hieman moitin sitä, että Helvi tunnuttiin välillä kuin unohtavan sairasvuoteelle, vaikka hänen roolinsa tarinan eheyden kannalta olikin keskeinen.

Kokonaisuutena olen lumoutunut tästä teoksesta. Se sykähdytti minua kovasti monellakin tapaa, sillä minua on aina kiehtonut sukuhistoriat, salaisuudet, niin sanotut menneiden sukupolvien haamut ja tällainen yliluonnolliseen viittaava menneen ja nykyisen ajan rinnakkaiselo vanhoissa rakennuksissa. Tällaista haluaisin lukea Teräkseltä vielä lisääkin, sillä hän tuntuu olevan omimmillaan tämäntyyppisissä kerroksellisissa historiaan kuljettavissa romaaneissa.

♠♠♠♠½

Saana

Päivi Alasalmi: Saana

175 s., Gummerus 1988

Olen lukenut Päivi Alasalmen tuotantoa aina silloin tällöin. Suursuosikkeihini Alasalmi ei lukeudu, mutta joka tapauksessa pidän hänen tuotantonsa tasaisesta laadusta ja siitä, miten joka kirjassa voi odottaa jotakin yllätyksellistä käännettä. Sellainen löytyi tästäkin.

Saana on Alasalmen esikoisromaani, joka kuvaa opiskelijatytön vaiheita uudessa kaupungissa, jonne hän saapuu mukanaan vain pari matkalaukkua. Saana kaipaa turvaa, mutta samalla hän ajautuu entistä rajumpiin piireihin ja elämäntyyli muutuu sen mukana. Opiskelut jäävät ja alkoholi tuo turrutusta. Saana ei tunnu oikein itsekään tietävän mitä haluaa.

Saana on hahmona jotenkin surullinen. Hän valehtelee itselleen eikä anna itsensä muistaa niitä kipeimpiä asioita, jotka koko ajan jylläävät hänen mielensä taustalla. Saana tarvitsisi turvaa ja huolenpitoa, mutta hän ei osaa ottaa sitä vastaan. Levoton mieli vetää liikkeelle, ehkä osin siksi, että hän yrittää paeta menneisyyttään ja luoda elämästään täysin uuden. Vaikka Saana onkin hahmona surullinen, on hän myös jotenkin todella ärsyttävä katala valehtelija, joka ei surullisuudestaan huolimatta ainakaan minun sympatioitani saanut puolelleen. Hän kohtelee väärin lähimpiään, käyttää muita ihmisiä häikäilemättä hyväkseen eikä osaa pyytää anteeksi.

Saanan syöksykierre oli ehkä hieman ahdistavaakin luettavaa. Tappelut, sekoilu alkoholin kanssa, väärä seura ja risainen elämä yleensäkin luovat sellaisen ilmapiirin, joka on painostavan paksu. Hänellä olisi ollut avaimet paljon parempaan, mutta hän heitti ne pois. Etenkin loppuratkaisu on joltisenkin hyytävä, sillä ainakin minä jo ehdin luulla, että jokin on muuttunut paremmaksi.

♠♠♠½

Tahtoisin kulkea vierelläsi

Anna-Mari Kaskinen: Tahtoisin kulkea vierelläsi

kuvitus: Marc Chagall

47 s., Kirjapaja 2001

 

Töiden loputtua mukaan kahlimiini teoksiin lukeutuu myös Anna-Mari Kaskisen runoja. Lainasin heti useamman teoksen, joten syksyn mittaan pääsette varmasti lukemaan vielä lisää mielipiteitäni Kaskisen runoista. Pidän Kaskisen runoista paljon, niissä on mukavasti tunnelmaa ja hyvä rytmi. Tahtoisin kulkea vierelläsi on nähdäkseni taattua Kaskista: huolellista ja kaunista.

 

Tahtoisin kulkea vierelläsi on mielestäni osuva ja hyvä nimi tälle kokoelmalle, joka sisältää runoja kaipuusta rakkaan ihmisen viereen. Kaipuu on saattanut syntyä kuoleman erotettua parin, mutta myös teiden erkaannuttua muuten: se jää lukijan oman tulkinnan varaan. Paljon on runoja myös halusta lohduttaa, kulkea vierellä huonoina aikoina.

 

Kaskisen runoissa on monesti läsnä jonkinlaista henkisyyttä, mutta pääosin runot ovat tulkittavissa myös ilman henkistä/jumalallista sävyä. Kokoelma toisensa jälkeen en voi olla ihailematta Kaskisen kykyä käyttää sanoja näin taiten ja herkästi, tunnelmia luoden ja lukijaa elähdyttäen. Perinteinen loppusoinnullinen runo todellakin kukoistaa hänen teksteissään. Tämäkin kokoelma on tasapainoinen kokonaisuus.

 

Kauneimpia runoja teoksessa olivat mielestäni "Ei kadota voi hetki, jonka jaamme." ja "Hän äsken oli täällä.". Niiden rakastava sävy, kaipaus ja lämpö puhuttelee minua erityisesti, vaikka olenkin sinänsä hyvin epäromanttinen persoona. Kokemuksesta voin siis sanoa, että Kaskisen runot puhuttelevat monenlaisia persoonia: ei tarvitse olla herkkä ja romanttinen vaikuttuakseen Kaskisen kauniista sanoista.

Suomi sodissa 1939-1945

Suomi sodissa 1939-1945: Suomen puolustusvoimien sotakuva-arkistot auki

271 s., Kustannus HD 2013

toim. Arto Pietilä

Keväällä 2013 sotakuva-arkistot avattiin kaikelle kansalle. Minäkin muistan kuinka yritin päästä kuvia katsomaan, mutta nettisivut olivat jo tukossa. Mielenkiinto jäi, mutta kaiken muun keskellä asia unohtui. Nyt kirjastossa käydessäni silmiini sattui yli 500 ennen julkaisematonta valokuvaa sisältävä teos Suomi sodissa 1939-1945.

Mielestäni tämä kuvateos oli hyvin mielenkiintoinen, kuvia olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan ja tarkkaan. Kuvatekstit täydensivät teosta, mutta todellisuudessa kuva itse kertoo puolestaan kaiken, tekstit vain antoivat viitekehyksen kuville. Jotkin kuvista pysähdyttivät, toiset yllättivät, välillä taas jäin vastauksia vaille: kuinka tuolle nuorelle sotilaalle kävi sodassa, miten kävi sivun 105 pariskunnalle, ketä nämä ihmiset ovat näissä kuvissa, miten jatkoi elämäänsä se, jonka koti pommitettiin? Paljon kysymyksiä, paljon ajattelemisen aihetta.

Olisin tahtonut enemmänkin nähdä kuvia tavallisista ihmisistä, työläisistä, arkisista ahertajista. Teoksessa oli etenkin alkuosassa minun makuuni aivan liian paljon (sota)herra sitä ja tätä edustamassa maataan. Nimettömiksi jäivät naiset, lapset ja rivisotilaat. Heidän kohtalonsa se minua kiinnostaa, sillä herroista on aina puhuttu ja puhutaan. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin hyvin antoista katselukokemus.

Nuoren opettajattaren varaventtiili

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

246 s., Otava 1994, 15. p.

1.p. 1926

Luin helmikuussa koulutehtävää varten Hilja Valtosen Vaimokkeen ja totesin heti suoralta kädeltä, että se ei jää viimeiseksi lukemakseni Valtoseksi. Hänen esikoisteoksensa Nuoren opettajattaren varaventtiili viihdytti minua yhtä hyvin kuin Vaimokekin.

Nuoren opettajattaren varaventtiili on päiväkirjaromaani, jossa tuore opettajatar Liisa Harju kuvaa ensimmäistä vuottaan opettajana Pohjanmaalla. Nuori ja iloinen nainen joutuu kohtaamaan uudessa työssään ja kotipaikassaan monenlaisia vanhoja tapoja ja tottumuksia sekä suoranaista kiusantekoa. Periaatteistaan tinkimätön nainen aiheuttaa pahennusta etenkin valtaapitävän rouvasväen keskuudessa, mutta Harjun Liisapa ei niin vain jääkään toiseksi.

Liisassa on paljon samaa kuin Vaimokkeen Kirstissäkin: hän on sanavalmis, tinkimätön, itsellinen, välillä turhankin kipakka ja mielikuvitukseltaan rikas. Näistä piirteistä huolimatta löytyy Liisalta myös tilannetajua, vaikka perin ilkikurisesti hän osaakin piikkejä puheisiinsa piilottaa. Pidin kovasti juurikin Liisan sanailuista, jotka väkisinkin naurattivat. Päiväkirjalleen eli varaventtiililleen hän kuvaa tapahtumia oikein huvittavasti ja mielikuvia herättävästi.

Oikeastaan tässä teoksessa oli pitkälti melko selvää, miten asiat lopulta kääntyvät. Silti se ei himmentänyt lukuiloani pätkääkään, sillä viihdyin teoksen parissa oikein hyvin. Valtosen teksti on eloisaa, aitoa ja sujuvaa. Välillä kyllä silmään pisti jotkin sanamuodot, jotka toki ennen olivat varmasti ihan viattomia, mutta nykyihminen käsittää niillä ensisijaisesti jotain muuta. Yksi näistä termeistä on "rakastelu". Tämän nostin esiin ihan sillä, että tosiaankin lienee hyvä muistaa Nuoren opettajattaren varaventtiilin ensi-ilmestymisen aika, sillä kirjahan on aina enemmän tai vähemmän aikakautensa tuote.

♠♠♠♠