Kylmä jälki

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki

7 cd-levyä, 7 h 30 min

Gummerus, 2007

lukija: Veikko Honkanen

Jarkko Sipilä on dekkaristi, jonka kirjoista mieleeni on päällimmäisenä jäänyt mieleen todentuntuisuus ja realistisuus. Olen lukenut aikaisemmin pari Sipilän dekkaria ja todennut ne hyviksi, joten päätin kokeilla tällä kertaa äänikirjaa. Voin kyllä sanoa, että Kylmä jälki on ihan yhtä jännittävä ja aito kuin Seinää vasten ja Valepoliisi.

Kylmän jäljen tapahtumat saavat alkunsa, kun elinkautisvanki Timo Ruosteen isä kuolee ja mies pääsee telkien takaa hautajaisiin. Kukaan ei olisi arvannut, että tuomiostaan jo yli puolet suorittanut ja mallikelpoisesti käyttäytyvä Ruoste päättäisi ottaa hatkat, mutta sen tämä kuitenkin tekee. Poliisien arvion mukaan Ruoste ei ole erityisen vaarallinen, vaikka onkin aikoinaan surmannut vaimonsa ja saanut siitä tuomion. Poliisien täytyy kuitenkin arvioida tilanne uudelleen, sillä tuosta tapauksesta alkaa paljastua uusia piirteitä ja vaikuttaa siltä, että Ruosteella saattaa olla kaunaa jotakuta kohtaan.

Mielestäni Sipilän dekkareista tekee jokseenkin ainutlaatuisia se seikka, että hän keskittyy niissä lähinnä rikokseen ja rikolliseen ja jättää poliisien siviilielämän melko marginaaliseksi. Voisi siis oikeastaan sanoa, että dekkarit ovat täyttä tavaraa rikoksineen, poliisityön vaiheineen ja jännittävine käänteineen. Samalla Sipilä onnistuu jotenkin tekemään poliiseistaan lukijalle ihan riittävän tuttuja, jotta sarjan läpi tuntuu kulkevan punaisena lankana myös poliisiosaston keskinäinen ryhmädynamiikka ja ystävyyssuhteet.

Kokonaisuutena Kylmä jälki oli mielestäni onnistunut dekkari, vaikka arvasinkin melko varhaisessa vaiheessa millaisia käänteitä Ruosteen vanhaan juttuun mahtaisi liittyä. Vaikka sen osalta suuri yllätys ei ollutkaan sitten niin suuri yllätys, pystyin kuitenkin seuraamaan tarinaa jännityksellä ja viihtymään sen parissa, ja sehän tässä on tärkein asia.

♠♠♠♠

Valepoliisi

Jarkko Sipilä: Valepoliisi

271 s., Crime Time 2013

kansi: Lasse Rantanen

Olen lukenut joskus aikaisemmin Jarkko Sipilän dekkarin Seinää vasten. Pidin sitä oikein onnistuneena dekkarina ja sujuvasti kirjoitettuna, mutta en kuitenkaan lähtenyt lukemaan muita teoksia Sipilän tuotannosta. Veljeni sen sijaan on lukenut kaikki Sipilän dekkarit ja häntä varten tämän uutuudenkin varasin ja lainasin alunperin. Päätin sitten itsekin lukea tämän, sillä veljeni kehui tätä jotensakin niin, että "tuo Sipilä jotenki tietää mistä se kirjoittaa". Ja täytyy todeta, että kyllä Sipilä todellakin tietää, sillä tästä teoksesta välittyy joko vahva taustatutkimuksen teko tai taustatieto yleensä.

Valepoliisi on Sipilän 13. Takamäki -dekkari. Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun tammikuisena sunnuntaiaamuna kadulta löytyy pahoinpidelty mies ja heti seuraavana päivänä lumikinoksesta löytyy murhauhri. Kun tutkimukset etenevät, käy ilmi, että tapahtumilla näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys. Lisäksi ilmenee viitteitä siitä, että tapauksen juuret ulottuvat ulkomaille asti, joten käsillä on kansainvälisen tason juttu.

Mielestäni on melko selvää, että Sipilä on sujauttanut tekstiinsä ripauksen yhteiskuntakriittisyyttä. Tekstissä poliisien suuhun on istutettu byrokratian arvostelua ja Suomen poliisiverkkokin saa siitä osansa. Kantaaottavuus koskee myös nykyisen toimintamallin sujuvuutta ja sen vertailua muualle. Lisäksi maahanmuuttopolitiikka on esillä tässä teoksessa. Sipilä tuntuu tietävän mistä puhuu, sillä ainakin byrokratiaan liittyvässä arvostelussa on varmasti totuuden siemen. Tämän dekkarin lukeminen vaatii siis jonkinlaista ajatustyötä tai ainakin se herättää ajatuksia aihepiiristään.

Mielestäni Sipilä on kirjoittanut dekkarinsa sujuvasti, vaikkakin tekstissä on mukana myös niin sanottua poliisislangia. Se ei kuitenkaan haittaa, vaikka aluksi tuntuikin, että en ymmärtänyt jonkin termin oikeaa merkitystä. Poliisislangin käyttö tuo dekkariin kuitenkin aitoutta ja maustaa tekstiä. Enemmän hahmottamisvaikeuksia kirjan alussa tuo se, että kertojaa vaihdellaan jatkuvalla syötöllä eri poliisien välillä. Rytmiin kyllä pääsee mukaan, mutta ainakin minulla se vei jonkin aikaa, koska kertojan vaihdosta ei osoitettu erikseen esimerkiksi väliotsikoilla.

Kirjan nimi Valepoliisi tuntui aluksi jäävän hieman hämärän peittoon. Sipilä kuitenkin aivan viimeisillä sivuilla selittää auki sen, mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Minä odotin koko ajan jotain valelääkärityyppistä paljastusta, mutta näköjään tässä tuo etuliite "vale" käsitetään toisin. Nimi tuntuu muuten myös aika kantaaottavalta nyt lukemisen jälkeen.

♠♠♠♠