Tinna

Satu Rämö: Tinna

Hildur-sarjan 5. osa

WSOY 2025

Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna on mielestäni paras tähän mennessä. En oikein osaa edes tarkemmin sanoa miksi niin on, mutta ainakin Tinna on jännittävämpi kuin edelliset osat, joten ehkä syy on siinä.

Syrjäisestä laaksosta löytyy korppien runtelema ruumis. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta vaisto sanoo Hildurille toisin. Tapauksessa on jotakin tuttua ja lopulta yksi yksityiskohta johdattaa Hildurin oivalluksen äärelle. Samalla hän joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, sillä jäljet johtavat hänen uransa alkuaikoihin  Reykjavikissa. Myös Tinnan menneisyydessä on omat painolastinsa, joiden selvittämiseen hän pyytää Hildurilta apua.

Tässä kirjassa rikosjuoni kietoutuu mielenkiintoisella tavalla eri vuosikymmenille ja islantilaisen mytologian ympärille. Tykkäsin tosi paljon tämän kirjan eri juonisäikeistä, ja aivan erityisesti pitää mainita se, että nyt päästiin kunnolla kurkistamaan Hildurin ihan omaan menneisyyteen eikä hänen menneisyyteensä osana perheensä vaiheita. Kiinnostavaa oli myös se, miten Hilduria ja heidän yhteistä perhehistoriaansa kuvattiin nyt Tinnan näkövinkkelistä. Se tuo heihin kaikkiin uusia ulottuvuuksia.

Jännityskertoimia tässä riitti aiempia osia enemmän ja muutaman kerran tilanne tiivistyi jopa siinä määrin, että huomasin kiihdyttäväni lukuvauhtiani ja kiitäväni "hermostuneena" rivejä eteenpäin. Tämän jälkeen syksyllä ilmestyvän Dísan ylle kasautuu kyllä paljon odotuksia. Pääsin jo sen varausjonoon aika hyviin asemiin, joten syksylle on jo tiedossa jotakin mitä odottaa kirjarintamalta.

Rakel

Satu Rämö: Rakel

Hildur-sarjan 4. osa

WSOY 2024

Luin joulukuun alkupuolella Satu Rämön huippusuositun Hildur-sarjan neljännen osan Rakelin. Tässä osassa ollaan taas Jakobia vahvemmin Islannin maaperällä ja se ilahdutti minua, sillä yksi sarjan keskeisistä ansioista on nimen omaan islantilaisen elämänmenon ja yhteiskunnan kuvaaminen.

Hildurin arki on alkanut vähitellen asettua seesteisempiin uomiinsa ja töissäkin on ollut sen verran rauhallista, että hän on ennättänyt myös lomailemaan. Hildur vierailee säännöllisesti paitsi tätinsä Tinnan myös vanhan perhetuttavansa Helgan luona. Jakobillakin menee paremmin, vaikka hänen poikansa muutto Islantiin ei ole sujunut ihan täysin kitkatta. 

Helgan luona vieraillessaan Hildur saa kuulla uusia asioita myös edesmenneestä äidistään  Rakelista, joka jätti jälkeensä melkein yhtä paljon avoimia kysymyksiä kuin Hildurin kadonneet pikkusisaret. Perheen arvoitusten ratkaiseminen joutuu kuitenkin väistymään taka-alalle, kun paikalliseen satamaan saapuva risteilyalus tuo tullessaan asioita, jotka kiinnittävät poliisin huomion.

Tykkäsin tästä kirjasta, joka osoittautui taatun perushyväksi ja sujuvalukuiseksi Rämöksi. Dekkarijuoni toimii tässä mielestäni hyvin, jopa paremmin kuin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, ja Hildurin perhetaustasta tuntuu riittävän ammennettavaa paljonkin, joten mielenkiinnolla odotan mitä Tinna tuo tullessaan. Varausjono ainakin on edennyt joutuin, joten taidan päästä sen pariin jo kevättalvella.

Merkitty mies

Robert Galbraith: Merkitty mies

Cormoran Strike 8

Otava 2025

alkup. The Hallmarked Man

suomentanut Ilkka Rekiaro

äänikirjan lukijana Eero Saarinen

En ymmärrä miten Galbraith tekee sen taas, mutta tämä uusin Cormoran Strike -jännäri tuntuu olevan jälleen edellisiä parempi. Galbraith todella osaa luoda monisyisiä ja silti loogisia juonikuvioita, jotka pitävät lukijan otteessaan ja jännityksessä. Oma jännitysnäytelmänsä on myös etsiväkaksikon välinen suhde, joka on läheinen ja luottamuksellinen, mutta silti he pysyttelevät tietyllä etäisyydellä toisistaan.

Hopeakaupan holvista löytyy ruumis, jonka poliisivat uskovat olevan heidän etsimänsä rikollinen. Decima Mullins on kuitenkin toista mieltä. Hän uskoo hopeaholvin ruumiin olevan hänen kadoksissa oleva puolisonsa. Decima ei usko puolisonsa lähteneen vapaaehtoisesti, joten hän lähestyy Strikea ja Robinia erikoisella tehtävänannolla: hän pyytää heitä todistamaan, että ruumis on hänen puolisonsa.

Strike ottaa Deciman tehtävänannon vastaan, vaikka se onkin poikkeava verrattuna tavanomaisiin puolisoaan etsivien ihmisten pyyntöihin - suurin osa kun haluaa uskoa puolisonsa olevan elossa. Melko pian tutkimukset aloitettuaan Strike ja Robin saavat huomata, että kadoksissa on muitakin kuvaukseen sopivia miehiä kuin Deciman puoliso ja poliisin etsimä rikollinen. Lisäksi hopeakauppa ei olekaan ihan mikä tahansa hopeakauppa, vaan vapaamuurareiden esineisiin erikoistunut liike.

Tässä kirjassa tunnelma tiivistyy entisestään. Monenlaista jännitystä ja jännitettyä on ilmoilla, niin ihmissuhteissa kuin ulkoa päin tulevan uhkan muodossa. Robin ei ole vielä täysin toipunut niistä koettelemuksista, joita hän koki aiemmissa peitetehtävissään, kun hän jo näyttää saaneen kannoilleen vaarallisia ihmisiä. Lehdistö etsii Strikesta skandaalinkäryisiä lööppejä, kollegoiden välit kiristyvät ja Robinin parisuhde ottaa uusia kierroksia siinä missä myös Striken tunteet Robinia kohtaan.

Odotan kovasti tälle sarjalle jatkoa, sillä tästä on tullut yksi suosikeistani. En jaksa näin paksuja tiiliskiviä selättää lukemalla, mutta äänikirjoina näitä on tosi mukava kuunnella. Eero Saarinen on mielestäni erinomainen lukijavalinta tälle sarjalle.

Kosto

Kaisu Tuokko: Kosto

Eevi Manner 1

Otava 2023

Luin lokakuussa Kaisu Tuokon Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan ensimmäisen osan Kosto. Olin saanut tähän sarjaan vinkin veljeltäni jo liki vuotta aikaisemmin, mutta onneksi tartuin sarjaan vasta nyt. Kävimme nimittäin puolisoni kanssa kesällä Kristiinankaupungissa ja vietimme päivän kierrellen kujilla, söimme lounaan Jungmanissa ja piipahdimme kirjastossa ja kirkoissa. Oli hauska lukea kirjaa, jonka kartalle oli helppo päästä itsekin mukaan.

Eevi Manner on paikallislehden toimittaja, joka saa vinkin merestä löytyneestä ruumiista. Hän suuntaa paikalle, jossa hän joutuu heti silmäkkäin oman menneisyytensä kanssa. Vaasalaistunut rikostutkija Mats Bergholm on lähetetty tutkimaan juttua, mutta juuret hänellä on yhtä syvällä Kristiinankaupungin maaperässä kuin Eevilläkin.

Tuokko on luonut dekkariinsa tiukan kontrastin aurinkoisen kesäkaupungin ja synkän henkirikoksen asetelmalla. Miten mitään niin raakaa ja monisyistä voi tapahtua Kristiinankaupungin kaltaisessa lintukodossa, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja ovia lukitaan lähinnä muodon vuoksi? Nopeasti käy ilmi, että Eevin ja Matsin on yhdistettävä voimansa, jotta sekä poliisin saamat vihjeet että Eevin saamat yhteydenotot paikallisilta nuorilta saadaan koottua yhteen selkeäksi kokonaisuudeksi.

Pidin paljon tämän kirjan miljööstä, joka on yhtä ihastuttava kuin kaupunki todellisuudessakin on. Dekkarijuonena tämä on ehkä yllättävänkin terävä ja tapaus itsessään nojaa pitkälti ihmisen psykologiaan. Minua kiinnostaa kyllä jatkaa sarjan parissa ja luultavasti sen jossain vaiheessa teenkin, vaikka minun on myönnettävä, että alkuun en oikein pitänyt itse tekstiä vetävänä.

Jakob

Satu Rämö: Jakob

Hildur-sarjan 3. osa

WSOY 2023

Elokuun viimeisenä kirjana luin Satu Rämön Jakobin, joka on kolmas osa supersuosittuun Hildur-sarjaan. Siinä Hildurin suomalaistaustainen työtoveri Jakob nousee aiempaa keskeisemmäksi hahmoksi, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä.

Islannissa eletään vuoden pimeintä aikaa joulun lähestyessä. Länsivuonoilta kalastusaltaalta löytyy järsitty ruumis, eikä aikaakaan, kun Hildurin tiimi saa selvitettäväkseen toisenkin erikoisen henkirikoksen. Kohta löytyy kolmaskin ruumis. Kuvio alkaa hahmottua, mutta resurssivaje hidastaa tahtia. Tiimin resurssit supistuvat entisestään, kun Jakobin on matkustettava Suomeen poikansa huoltajuutta koskevaan oikeudenkäyntiin.

Kesken kiivaimman kiireen Hildur saa puhelun Suomesta. Jakobin matka on saanut dramaattisen käänteen, joka saa Hildurin pohtimaan, miten pitkälle Jakob on valmis menemään saadakseen poikansa huoltajuuden. Samaan aikaan mieltä painaa kadotettu yhteys hänen sisareensa Rósaan. Vanhat tutut keinot  kuohuvan mielen selvittämiseksi ovat jälleen käytössä, kun Hildur pyrkii pitämään paketin kasassa ja nappaamaan syyllisen ennen kuin tutkinnan alla olevaan rikosvyyhtiin tulee lisää uhreja.

Olen pitänyt tästä sarjasta erityisesti sen Islanti-kuvauksen vuoksi, mutta tässä osassa meininki muuttuu selvästi aiempaa kansainvälisemmäksi. Islantilainen arki ja miljöö painuvat siis hieman taka-alalle, mikä on mielestäni harmi. Dekkarijuoni puolestaan on tässä nyt vahvempi ja jännittävämpi kuin aiemmissa osissa. Henkilöhahmojen menneisyydestä ja persoonista paljastuu tämän kirjan myötä myös uutta, ei ehkä niin miellyttävää tietoa.

Olen pitänyt sarjan aiemmista osista paljon enemmän kuin tästä, mutta en toki sarjaa aio kesken jättää. Rakelia saan nyt jonkin aikaa odottaa varausjonosta, Tinnasta nyt puhumattakaan. Kirja ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta pääsin toukokuussa varausjonoon sijalle 66.

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Hildur

Satu Rämö: Hildur

Hildur-sarjan osa 1

WSOY 2022

Kutsuimme Satu Rämön viime syksynä kirjailijavieraaksi kirjastoihimme. Ennen sitä luimme lukupiirissä Rämön islantilaista elämänmenoa kuvaavan teoksen Islantilainen voittaa aina, mutta hänen dekkareihinsa päätin tutustua vasta vierailun innoittamana. Jono oli pitkä ja kirjan sain vasta nyt, mutta kannatti odottaa. Ei Hildur mielestäni mikään huikea jännitysnäytelmä ollut, mutta dekkarin ainekset siitä toki löytyy, ja miljöön ja islantilaisen yhteiskunnan kuvauksena teos on hyvinkin kiinnostava.

Hildur Rúnarsdóttir on rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö, jolla on taustalla omakohtainen lapsuustrauma. Ahdistustaan Hildur hillitsee surffaamalla Atlantin kylmillä aalloilla ja urheilemalla kroppaansa endorfiineja. Työparikseen Hildur saa suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakobin, jonka rauhallinen luonteenlaatu ja aito myötäeläminen tekevät hänestä ja Hildurista nopeasti ystäviä.

Hildurin poliisipiirissä tapahtuu pienessä ajassa useampia rikoksia, jotka paljastuvat samaan rikosvyyhtiin kuuluviksi. Sääolosuhteet luovat omat haasteensa tutkimuksille, sillä myrskytuulet ja lumivyöryt eivät ole vuonoilla ennenkuulumattomia. Henkilöstöresurssien vähyys tekee vuonojen poliiseista todellisia moniottelijoita ja vaikka Jakobin kielimuuri estää häntä tarttumasta kaikkiin töihin, on hänen työpanoksellaan merkittävä rooli poliisivoimissa.

Vaikka rikosjuoni olikin ihan toimiva ja kiinnostava, ei se kaikista käänteistään huolimatta ollut mielestäni kovin jännittävä. Dramaattisiakin käänteitä kansien väliin mahtuu, mutta Hildur edustaa mielestäni kuitenkin aika helposti lähestyttävää ja pehmeää dekkaria. Poliisityötä oli mielenkiintoista seurata ja pienen poliisiaseman arki tuntui jollakin tavalla kotoisalta, ehkä tuoden mieleen suomalaiset olosuhteet.

Rämön kirjoitustyyli on sujuva ja konstailematon. Miljöön kuvaus on kiinnostavaa ja hahmojen osalta täytyy sanoa, että Jakobin lisääminen tarinaan on aika nerokas idea. Sitä kautta hän nimittäin pystyy selittämään auki sellaisia islantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan piirteitä, jotka eivät meille suomalaisille lukijoille välttämättä muuten aukeaisi. Kun näitä asioita kerrotaan suomalaiselle Jakobille, välttyy Rämö selittelemästä niitä suoraan lukijalle. Mielestäni se on tyylillisesti aika tärkeä asia, sillä tunnelma on ihan eri.

Haluan kyllä ehdottomasti jatkaa sarjan parissa ainakin seuraavaan osaan asti. Nimen perusteella siinä selvitellään Hildurin lapsena kadonneiden sisarten tapausta, johon viitattiin jo tässäkin osassa. Katsotaan, mitä siitä paljastuu!

Kaamos

Joel Kangas: Kaamos

Mikkal Moilanen 1

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Ville Tiihonen

Kaamos on Joel Kankaan esikoisteos, joka samalla aloittaa Mikkal Moilasesta kertovan dekkarisarjan. Luin osan tästä ihan painettuna kirjana ja osan kuuntelin Ville Tiihosen lukemana äänikirjana. Kumpikin toimii yhtä hyvin, vaikka täytyy sanoa, että kumpikaan formaatti ei suoranaisesti temmannut minua mukaansa.

Harvoin innostun tarttumaan uusiin dekkarisarjoihin tai varaamaan minulle uusien dekkaristien kirjoja, mutta Kaamoksen kohdalla tein poikkeuksen nähtyäni somesyötteessäni mainion markkinointivideon, jossa kirjailijaa haastateltiin kuin poliisikuulustelussa. Se sai minut hetkeksi pysäyttämään syötteen selaamisen, joten hyvin hoidettu!

Mikkal Moilanen on Inarista lähtöisin oleva poliisi, joka asuu nykyään Helsingissä. Hänen tiimilleen tulee tutkittavaksi murhatapaus, jonka nuori naisuhri on löydetty silvottuna metsiköstä Vattuniemessä. Rikostutkinnan lisäksi seurataan poliisitiimin dynamiikkaa ja palataan toisinaan Mikkalin lapsuusmuistoihin, joihin liitty traumaattisia kokemuksia.

Kaamos alkaa räväkästi uhrin löytymisellä, mutta sitten kerronta alkaakin edetä minun makuuni turhan hitaasti. Tutkimukset etenevät vähän kerrallaan ja välillä istutaan psykologin vastaanotolla lapsuustraumoja purkamassa. Kumpaankin asiaan saadaan valoa niin hitaasti, että alkaa jo välillä vähän tylsistyttää.

Minulla myös särähti aika pahasti se, miten Mikkal pohdiskelee mm. naispuolisten kollegojensa ulkonäköä. Pääsääntöisesti se tapahtuu myönteisessä valossa, mutta kuitenkin niin, että siitä jää jotenkin esineellistävä maku. Hahmoista kyllä muuten pääsääntöisesti pidin, sillä heissä oli kiinnostavia puolia. Veikkaan, että työkavereihin tutustutaan jatkossa vielä paremmin.

Minun on sanottava suoraan, että en taida viitsiä lukea enää seuraavia osia. Kaamos päättyi tavalla, joka voisi pakottaa tarttumaan seuraavaankin osaan, mutta siitä huolimatta päällimmäinen tunne on, että minua ei kiinnosta tarpeeksi. Joku koukku puuttuu. Dramatiikka ja hahmojen kokemat tunteet eivät nouse iholle asti niin, että haluaisin tietää heistä lisää. Jos pisteyttäisin kirjoja, antaisin ehkä 3 tähteä viidestä.

Kuolema kintereillä

Robert Galbraith: Kuolema kintereillä

Cormoran Strike 7

Otavan äänikirja 2023

alkup. The Running Grave

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

Kuuntelin loka-marraskuun taitteessa Robert Galbraithin uusimman Cormoran Strike -dekkarin Kuolema kintereillä. Vaikka kirja on jälleen pitkä, pysyy tarina silti koko ajan loogisena ja mielenkiintoisena. En voi kuin ihailla Galbraithin tarinankertojan taitoja. On taito sinänsä onnistua kerta toisensa jälkeen keksimään uudenlaisia laajoja aiheita Striken ja Robinin tutkittavaksi, mutta niin taas he saavat selvitettäväkseen tapauksen, joka paljastuu vuosikymmenien yli kurottavaksi vyyhdeksi.

Huolestunut isä ottaa yhteyttä Strikeen ja pyytää etsiviä selvittämään miten hänen lahkoon liittyneellä pojallaan todellisuudessa menee. Isä pelkää pojan terveyden puolesta, ja epäilee, että Universaali Humanitaarinen Kirkko on taitavasti hyväksikäyttänyt pojan hyväuskoisuutta. Kirkko kampanjoi näkyvästi paremman maailman puolesta, mutta tutkimusten edetessä Strike ja Robin tiimeineen saavat huomata, että lahkon kulisseissa kuohuu ja kirkon sisällä hallitaan pelolla ja epävarmuudella.

Kuolema kintereillä on mielestäni synkintä Galbraithia. Vaikka etsivät ovat joutuneet vaaraan muulloinkin, niin Robinin soluttautuminen kulttiin on aivan omaa luokkaansa - etenkin kun lahkon maatilalta ei saa pidettyä yhteyttä ulkomaailmaan. Synkkiä sävyjä tulee myös heikompien hyväksikäytöstä, väkivallasta ja manipuloinnista, joihin etsivät törmäävät tutkimuksissaan tämän tästä. Universaali Humanitaarinen Kirkko on kaikkea muuta kuin se julkisuudessa antaa ymmärtää.

Pidän tässä sarjassa paljon myös Striken ja Robinin välisestä dynamiikasta. Heidän välinsä ovat periaatteessa varsin mutkattomat, vaikka kumpikin tahoillaan peittelee todellisia tunteitaan kollegaltaan. On mielenkiintoista seurata miten pitkälle tämä jännite kantaa, sillä joskushan totuuden on pakko tulla esille. Mutta milloin, miten ja millä seurauksilla? Oma jännitysnäytelmänsä sekin.

Kurpitsajuhla

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

WSOY 1985

alkup. Hallowe'en party, 1969

suom. Anna-Liisa Laine

En ole pitkään aikaan lukenut Agatha Christien teoksia, mutta nyt päätin tarttua niin sanotusti sesongin mukaiseen teokseen eli Kurpitsajuhlaan. Se kertoo pieleen menneistä lasten pyhäinpäivänjuhlista, joissa nuori Joyce löytyy kuolleena pää omenanpoimintaleikissä käytettyyn vesisankoon upotettuna. On selvää, että kyse on henkirikoksesta, mutta kun niin motiivi kuin syyllinenkin ovat epäselviä, juhlissa mukana ollut dekkarikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin avuksi.

Kurpitsajuhla on taattua Christietä eli ovelaa, loppuratkaisultaan yllättävää rikoskirjallisuutta. Teemoiltaan koin tämän olevan kuitenkin paljon synkempi kuin Christien dekkarit keskimäärin. Henkirikoksen uhriksi on joutunut lapsi, mikä vie jo heti synkempiin vesiin. Valtaosassa lukemistani Christieistä on ollut kyse kolmiodraamoista tai perinnöistä, aikuisten asioista. Nyt näyttää siltä, että 13-vuotias Joyce on joutunut uhriksi vain varomattomien puheidensa vuoksi, täysin pahaa-aavistamatta. Teoksessa myös viitataan moneen otteeseen lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin ja seksuaalirikoksien yleisyyteen. Seksi ja seksuaalisuus vilisevät myös nuorison puheessa ehkä hieman hämmentävällä tavalla, päälleliimatun arkipäiväisenä. Se ei tuntunut luontevalta, vaan pikemminkin kohahduttamishaluiselta.

Agatha Christien tekstiä on helppo lukea ja kirja tuli luetuksi nopeasti. Oli lähes nostalgisella tavalla mukavaa uppoutua aivan perinteisen salapoliisikertomuksen maailmaan. Omassa hyllyssäni odottelee pari lukematonta Christietä, joten ehkäpä seuraavan kerran salapoliisikertomusta kaivatessani tartun niihin.

Sysimusta sydän

Robert Galbraith: Sysimusta sydän

Cormoran Strike osa 6

Otavan äänikirja 2022

alkup. The Ink Black Heart

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

36 tunnin mittainen äänikirjajärkäle haukkasi valtaosan kuunteluajastani tammikuussa. Cormoran Striken ja Robin Ellacottin etsivätoimisto saa sarjan kuudennessa osassa päätehtäväkseen selvittää kuka murhasi Sysimusta sydän -animaatiosarjan luojan Edie Ledwellin ja haavoitti vakavasti toista sarjan tekijää. Joka puolella tutkimuksia etsivät törmäävät nettitrolli Anomiaan, joka on jo pidemmän aikaa kiusannut Edietä, sekä joukkoon muita Sysismusta sydän -faneja, jotka eivät aina oikein pitäneet tekijöiden lausunnoista tai tekemisistä.

Ledwellin tapaus on niin moniulotteinen, että ei sitä olisi voinut 36 tuntia lyhyemmässä tarinassa kertoakaan. En kokenut kertaakaan pitkästymistä tai ajatellut että tarinaa olisi voinut tiivistää, sillä Galbraithin juonikuviot pitävät hyvin otteessaan ja tuovat koko ajan esiin niin mielenkiintoisia teorioita, että niitä haluaa ratkoa mukana. Tällä kertaa hetken jo luulin tietäväni syyllisen, mutta koin kuitenkin lopussa yllätyksen. Jälleen kerran pienet yksityiskohdat olivat ratkaisevia.

Tästä sarjasta on tullut yksi suosikeistani mitä dekkareihin tulee. Pidän Striken ja Robinin välisestä dynamiikasta, joka on sekoitus aitoa ystävyyttä, ammatillista kunnioitusta ja tasaveroisuutta sekä ihan ripauksen verran myös kummankin osapuolen kieltämiä tunteita. Pidän heidän hahmoistaan yksilöinä mutta erityisesti työparina. Galbraith on mielestäni hyvä kuvaamaan ihmisiä.

Levoton veri

Robert Galbraith: Levoton veri

Cormoran Strike, osa 5

Otava 2020

alup. Troubled Blood

suom. Ilkka Rekiaro

äänikirjan lukijana Eero Saarinen

Robert Galbraithin Cormoran Strike -sarja on ollut mielestäni todella hyvä eikä viides osa tee siihen poikkeusta, pikemminkin päin vastoin. Levoton veri on äänikirjana 34 tuntia täyttä viihtymistä ja lukuiloa, ei hetkenkään pitkästymistä tai tunnetta siitä, että olisi pitänyt hieman tiivistää.

Cormoran Strikella ja hänen yhtiökumppanillaan Robinilla on jo monta rautaa tulessa, kun he ottavat tutkittavakseen uuden jutun. Vuonna 1974 kadonneen ja edelleen kateissa olevan lääkärin tytär pyytää etsiviltä apua selvittääkseen äitinsä kohtalon. Otettuaan haasteen vastaan kaksikko saa todeta, että tapaukseen liittyy monenlaisia erikoisia yksityiskohtia. Vanhat poliisipöytäkirjat ovat jokseenkin erikoisia jutun päätutkijan mielenterveysongelmien vuoksi, minkä lisäksi näyttää siltä, että tutkinnassa on tehty suoranaisia virheitä. Tutkimuksiin liittyy niin astrologiaa kuin arkilogiikkaakin. Vanha selvittämätön tapaus on omiaan saattamaan Striken ja Robinin ymmälleen.

Samaan aikaan kummankin etsivän omassa elämässä on meneillään raskaita prosesseja. Robinin avioero ei tunnu etenevän entisen puolison vastahankaisuuden vuoksi, mutta päänvaivaa aiheuttaa myös etsivätoimiston epäasiallisesti käyttäytyvä työntekijä. Strike puolestaan kulkee Lontoon ja Cornwallin väliä, sillä hänen tätinsä on vakavasti sairaana. Täti on ollut Strikelle kuin toinen äiti, ja on tuskallista katsoa tämän kamppailua.

Levoton veri on monisyinen ja kiinnostava useamman tapauksen vyyhti, joka pitää lukijan valppaana, mutta yllättää silti loppuratkaisullaan. Galbraithin kirjoissa usein pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat, kuten myös tämänkin kirjan kohdalla. Hänen punomansa juonenkäänteet ovat toisinaan melkeinpä nerokkaita. Pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa ja kuvata ihmisiä.

Katsoimme hiljattain mieheni kanssa neljään ensimmäiseen kirjaan perustuvat tv-sarjat, joten kirjasarjan pariin palaaminen niiden jälkeen oli sujuvaa. Mielestäni tv-sarjat tekevät oikeutta kirjoille ja ovat varsin uskollisia alkuperäisjuonelle, joten kirjojen lisäksi voin suositella myös filmatisointeja.

 

Turmanluoti

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

128 s., Kirjakauppaliitto 2018

Kirjan ja ruusun päivän kirja

Olen uskonut olevani kohtalaisen hyvin kartalla Kirjan ja ruusun päivän kirjoista, mutta minulle oli yllätys, että Leena Lehtolainenkin on kirjoittanut sellaisen. Turmanluoti kertoo tutuista hahmoista, sillä tapahtumien keskiössä on rikospoliisi Maria Kallio ja hänen miehensä Antti Sarkela.

Antti on päättänyt aloittaa metsästysharrastuksen, mikä hämmästyttää niin Mariaa kuin muitakin Antin tuntevia. Mies on kaikessa hiljaisuudessa suorittanut metsästäjäntutkinnon ja treenannut ampumista niin, että hän pääsee syksyllä osallistumaan hirvijahtiin, kun sopiva porukkakin on jo löytynyt. Kaikki menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, kun jahtiin osallistunut mies saa osuman luodista. Poliisin epäilevä katse kääntyy myös Antin suuntaan, kun aletaan selvittää kuolemaan johtanutta tapahtumasarjaa.

Turmanluoti on muiden Kirjan ja ruusun päivän kirjojen tavoin kompakti tarina. En ole vuosiin lukenut itse Lehtolaista, sillä minulle hänen kirjansa toimivat paremmin äänikirjoina, mutta tämä Turmanluoti tuli kyllä luettua hujauksessa. Pidin napakasti etenevästä tarinasta ja siitä, että Lehtolainen oli päättänyt käyttää tuttuja henkilöhahmoja tässäkin tarinassa. Juoni-idea on hyvä ja toimiva. Mukavan viihdyttävä yhden illan dekkari.

 

Pimeän risteys

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Maria Kallio, osa 16

10 h 13 min., Tammi 2023

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusin Maria Kallio takana ja täytyy sanoa, että loppui sellaiseen kohtaan, että lisää tarttis saada ja pian! Tässä kirjassa komisario Kallio elää monella tavalla muutoksen aikaa, sillä hänen johtamansa lanu-jaoksen määräraha on loppumassa ja sen myötä tuttu tiimi tulee hajoamaan, aviomies Antti haaveilee pestistä ulkomailla ja lapsetkin ovat jo kumpikin lentäneet pesästä. Ilmassa on muutoksen haikeutta, mutta toisaalta käsillä oleva henkirikostutkinta pitää Marian kiireisenä.

Espoossa jyllää nuorisojengi, joka ryöstää merkkivaatteita ja koruja suoraan omistajiensa päältä. Jengiläiset ihannoivat rikollista elämäntapaa, mikä näyttää lopulta johtaneen siihen, että yksi jäsenistä surmaa toisen. Kallion tiimi tutkii tapausta, joka onkin lopulta monisyisempi kuin aluksi näyttää.

Samaan aikaan Maria saa yhteydenoton nuorelta käsipalloilijalta, joka kertoo joukkueen sisäisestä seksuaalisesta ahdistelusta. Joukkueen valmentaja on ohittanut naistenväliset ahdistelusyytökset kiusaantuneena eikä Marian pomokaan pidä tapausta välttämättä tutkinnan arvoisena, mutta hän päättää silti toisin. Seksuaalista ahdistelua ei saa sivuuttaa, vaikka se vaarantaisi tulevaisuuden Espoon poliisissa.

Uusin Maria Kallio on yhtä mukaansatempaavaa kuunneltavaa kuin aiemmatkin. Vuosi vuodelta olen alkanut pitää Mariasta enemmän, sillä jotenkin katson hänen periksiantamattomuuttaan nykyään ihan toisin kuin ennen. Sain muuten kuulla, että tässä kirjassa on yhtymäkohta Lehtolaisen nuortenkirjaan Vihreän lohikäärmeen risteys. En ole itse sitä vielä lukenut enkä varmaan aikoisikaan lukea, jos en olisi tuosta kuullut. Tuollaiset teosten väliset yhteydet ovat aina jotenkin ilahduttavia löytöjä.

Kuolema sisäoppilaitoksessa

Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa

490 s., Bazar 2023

alkup. The Murders at the Fleat House, 2022

suom. Tuukka Pekkanen

kansi: Laura Noponen

Mitä olisi kesä ilman dekkaria? Ei tavanomainen kesä ainakaan. Tällä kertaa nappasin kesäloman dekkariksi romanttisen viihteen taitajana tunnetun Lucinda Rileyn postuumisti julkaistun ja ainoaksi jääneen dekkarin Kuolema sisäoppilaitoksessa. Tämän teoksen hän poikansa kirjoittamien alkusanojen mukaan kirjoitti valmiiksi jo vuonna 2006, minkä kieltämättä huomaa, sillä Rileyn tyyli hioutui vuosien myötä huomattavasti vetävämmäksi.

Kuolema sisäoppilaitoksessa on 2000-luvun alkuun sijoittuva perinteisen brittitunnelmainen dekkari. Norfolkilaisen sisäoppilaitoksen asuntolasta löytyy erään oppilaan ruumis ja kuolema ei alkuperäisestä arviosta poiketen olekaan luonnollinen. Komisario Jazz Hunter tiimeineen alkaa selvittää oliko kyseessä vain inhimillinen vahinko vai halusiko joku eliminoida kiusaajana tunnetun pojan pois. Melko pian Jazz saa huomata, että vyyhden selvittämiseksi pitää kaivella myös menneisyyttä.

Kuolema sisäoppilaitoksessa on todella nihkeästi etenevä ja välillä suorastaan tylsä dekkari, joka alkaa kunnolla kiinnostaa vasta loppupuolella. En oikeastaan edes tiedä miksi halusin lukea kirjan loppuun, ehkä Rileyn hyviksi tietämieni kertojanlahjojen kannustamana ja siinä toivossa, että kyllä tämäkin tästä alkaa vetää. Juoni on toki monisyinen ja siitä paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia, mutta ei tämä minulle ollut mikään pauloihinsa kietova suuri lukuromaani, jollaisena kustantaja tätä markkinoi.

Lucinda Riley on nykyään yksi lempikirjailijoistani, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että onneksi hän ei dekkareita tämän enempää kirjoittanut. Hän taitaa sukutaustoihin ja historiaan liittyvien mysteerien punomisen, minkä hän on minulle viihdekirjojensa kautta osoittanut, mutta dekkarina hän ei mielestäni saanut taitoaan toimimaan samalla tavalla. Sääli sinänsä, mutta ei kaikesta olekaan pakko tykätä. Päähenkilöstä kuitenkin tykkäsin, ja siinä mielessä onkin harmi, että Jazz Hunterin myöhemmistä vaiheista emme saa enää kuulla.

Myrkyllinen liitto

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto
9h 34min., Punainen silakka 2021
alkup. Seijo no Kyusai, 2008
suom. Raisa Porrasmaa
kansi: Tony Eräpuro

Higashino on kyllä täysin omanlaisensa dekkaristi! Myrkyllinen liitto on aiemmin kuuntelemani Uskollisen naapurin itsenäinen jatko-osa, jossa rikostutkimuksen keskiössä nähdään tutut poliisit Kusanagi, Kishitani ja Mamiya sekä Kusanagin pitkäaikainen ystävä, professori Yukawa.

Yoshitaka Mashiba on menestynyt yritysjohtaja, joka löytyy myrkytettynä kotoaan. Poliisin katse kääntyy nopeasti vaimon suuntaan, mutta tämä oli tapahtumahetkellä vierailemassa vanhempiensa luona satojen kilometrien päässä. Tutkinnan edetessä tapaus näyttää koko ajan mahdottomammalta ratkaista, suorastaan täydelliseltä rikokselta. Jopa loogisen päättelyn mestari fyysikko Yukawa tuntuu ajautuvan umpikujaan.

Pidin tästäkin kirjasta, kuten Higashinon kahdesta muustakin suomennetusta teoksesta. Higashino on ovela ja yllättävä kirjailija, jolla on taito osoittaa erikoisimmatkin yhteensattumat lopulta ihan loogisiksi tapahtumaketjuiksi. Toivon, että Punainen silakka jatkaa hänen teostensa julkaisua suomeksi, sillä Higashino tarjoaa Suomessa pohjoismaalaisten dekkarien kirjomaan genreen raikkaan, erilaisen tuulahduksen.

 

Uskollinen naapuri

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

9h 18min., Punainen silakka 2020

alkup. Yogisha X no Kenshin, 2005

suom. Raisa Porrasmaa

lukija: Juhani Rajalin

Kuuntelin vastikään Keigo Higashinon maagisesta realismista ammentavan romaanin Namiyan puodin ihmeet. Pidin siitä siinä määrin, että otin kuunteluun hänen ensimmäisen suomennetun teoksensa Uskollinen naapuri. Täytyy sanoa, että olipas todella mielenkiintoinen ja terävä dekkari.

Uskollinen naapuri on dekkari, jossa syyllinen selviää heti alkuunsa. Kiinnijäämisen välttämiseksi punotaan kuitenkin älykäs juoni, jonka koukkujen kuunteleminen oli kerrassaan nautittavaa.

Yksinhuoltaja Yasukon elämä menee uusiksi, kun väkivaltainen ex-mies saapuu hänen ovelleen jälleen kerran rahaa vaatimaan. He ajautuvat sanaharkkaan ja tappeluun sillä seurauksella, että mies kuolee. Pian ovelta kuuluu toinen koputus, kun naapurin hiljainen älykkö saapuu tarjoamaan apuaan. Poliisi selvittää tapahtumia, mutta palaset eivät vain osu kohdalleen. Ilmeisimmällä epäillyllä eli Yasukollakin on pitävä alibi, kiitos uskollisen naapurin.

En muista aikaisemmin lukeneeni tällaista dekkaria. On jotenkin metkaa samaan aikaan tietää syyllinen, mutta kuitenkin hämmästellä rikoksen peittelyn kaikkien yksityiskohtien nerokkuutta. Pidin melko tavalla tuosta hiljaisesta ja älykkäästä naapurista, joka paljastui niin paljon enemmäksi kuin alussa vaikutti. Taidan kuunnella piakkoin myös tämän teoksen itsenäisen jatko-osan Myrkyllinen liitto.

Sininen huvila

 Eva Frantz: Sininen huvila
7h 42 min., Kustantamo S&S 2018
suom. Ulla Lempinen
lukija: Anna Saksman

Kuuntelin loppukesästä lomalla olessani jonkin verran äänikirjoja, joista en ole vielä kirjoittanut blogiini. Yritän purkaa sumaa nyt syksyn mittaan.

Sininen huvila on ensimmäinen Frantzilta lukemani/kuuntelemani aikuisille suunnattu jännäri. Se avaa komisario Anna Gladista kertovan sarjan, mitä en itse asiassa etukäteen tiennyt tai ollut noteerannut. Kuuntelin kirjan aika nopeaan tahtiin, joten tietyllä tavalla se piti minut otteessaan, vaikka ei kiehtonutkaan samalla tavalla kuin nuorille suunnatut Ruukin salaisuus ja Osasto 23.

Becca on suosittu bloggaaja, joka kirjoittaa lifestyle-blogia nimeltä Sininen huvila. Suosiolla on kääntöpuolensa, sillä myös vihapostin määrä on valtaisa. Kun Beccan pieni Bruno-poika löydetään harhailemasta keskellä yötä autiolla tiellä, löytävät häntä kotiin saattavat nuoret Beccan vakavasti pahoinpideltynä ja henkitoreissaan keittiön lattialta. Poliisikomisario Anna Glad saa tapauksen selvitettäväkseen.

Sininen huvila on dekkari, joka sai ainakin minut kuuntelijana pohtimaan tapausta Anna Gladin mukana ja miettimään mahdollista motiivia. Loppuratkaisu yllätti, vaikka teos lopulta jäikin jotenkin etäiseksi. Luultavasti en tule tämän sarjan parissa jatkamaan, mutta nuortenkirjoja voisin kyllä lukea lisääkin.

Lukupiirikirja: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce 1

389 s., Bazar 2014

alkup. The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009

suom. Maija Paavilainen

kansi: Satu Konttinen

Meidän lukupiiri aloittaa huomenna jo viidennen lukuvuotensa. Näiden vuosien aikana on ehditty lukemaan monenlaisia kirjoja, vaikka välillä kokoontumiset joutuivat tauolle koronan takia. Viides vuosi aloitetaan Alan Bradleyn dekkarin parissa. Piiraan maku makea tuli ehdotuksena piiriläiseltä, mutta itsellänikin on ollut jo vuosia aikeena tutustua tähän sarjaan.

Flavia de Luce on eversti de Lucen kolmesta tyttärestä nuorin. Hän on vasta  11-vuotias, mutta siitä huolimatta hän on paitsi sangen nokkela myös todella taitava kemisti. Hän on myös tyttäristä älykkäin, ainakin omasta mielestään. Kun Flavia löytää heidän kotikartanonsa kurkkupenkistä ruumiin, tuntuvat poliisit suhtautuvan häneen melko alentuvasti, mikä loukkaa hänen älyään. Hän ei ole mikään lapsellinen pikkutyttö, ja sen Flavia päättää näyttää myös poliiseille. Hän ryhtyykin myös selvittämään kurkkupenkin vainajan tapausta.

Kirjan takakannessa sanotaan, että tarina on kuin tehty Agatha Christien ja Viisikkojen lukijoille. Allekirjoitan tämän, sillä kyseessä on todellakin dekkari perinteiseen makuun. 1950-luvun miljöö tarjoaa kiinnostavat puitteet ja ihan omanlaisensa tunnelman tälle tarinalle. Tietynlaista kartanomystiikkaa, maalaisidyllin romuttumista ja poliiseja nokkelampi maallikko, siinäpä hyvä ja perinteinen yhdistelmä dekkarin pohjaksi.

Minä pidin tästä kirjasta monestakin syystä. Tietysti miljöö on yksi syy, mutta Flavian pikkuvanha ja hivenen näsäviisaskin hahmo on sangen kiinnostavaa seuraa. Myös juonenkuljetus on onnistunutta ja perinteisestä sankaritar joutuu vaaraan -juonikuviosta huolimatta loppuvaiheessa myös oikeasti aika jännittävää. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää kirjan kielestä, sillä se on ihastuttavan nokkelaa ja leikittelevää, paikoitellen oikeasti todella hauskaakin. Niin mainioita vertauksia ja kielikuvia, Flavian ajatusten sävystä nyt puhumattakaan. Aluksi ihan merkkailin post it -lapuilla näitä kohtia kirjaan, mutta sitten juoni vei niin mennessään, että se ihan unohtui. Teoksen kieli on joka tapauksessa todella nautittavaa luettavaa. Suomentaja on tehnyt tässä todella hyvää työtä.

Jälkikaiku

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku 

11 h 3 min., Tammi 2020

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusi Maria Kallio -dekkari kuunneltavaksi on aina kuin lahja, sillä viihdyn kyseisen sarjan äänikirjaversioiden kanssa todella hyvin. Lehtolainen ammentaa dekkareissaan taitavasti ajankohtaisista ilmiöistä, ja niin on Jälkikaiunkin kohdalla. Tässä teoksessa keskiössä on aiemmissakin teoksissa käsiteltyjä teemoja, kuten maahanmuuttajuus, viharikokset ja poliittinen ilmapiiri.

Teos alkaa, kun rikospoliisi Maria Kallion kissa kuljettaa emännälleen pihalta löytämänsä ihmisen korvan. Miten korva on joutunut juuri Kallion pihapiiriin ja onko se sattumaa? Samaan aikaan Kallion tiimi saa selvitettäväkseen maahanmuuttajanuorukaisen surman, joka herättää kysymyksiä viharikoksen mahdollisuudesta. Tiimin työskentelylle asettaa omat haasteensa tiimiin kohdistuva maalitus, sometrollaus ja heidän nimissään julkaistut valetwiitit. Näyttää siltä, että Kallion tiimillä on edessään todella vaikeaselkoinen ja räjähdysherkkä vyyhti.

Leena Lehtolainen osaa viihdyttää, mutta myös samaan aikaan luoda uskottavaa kuvaa poliisin työskentelystä ja askarruttaa lukijoitaan rikosvyyhtien selvittämisellä. Jälkikaiku oli hyvin vaivatonta ja mukaansatempaavaa kuunneltavaa, mutta kiitoksen siitä ansaitsee myös yksi suosikkilukijoistani eli Krista Putkonen-Örn. Seuraavaa osaa odotellessa!