Sinusta kaikki alkoi

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi

HarperCollins Nordic, 2015

alkup. Here's Looking at You, 2013

suomentanut Anja Lindqvist

lukijana Pinja Flink

Mhairi McFarlanen teoksista on vuosien saatossa muodostunut minulle luottoviihdettä. Tykkään hänen hahmoistaan, huumoristaan ja kirjoitustyylistään, jotka yhdessä muodostavat mukaansatempaavia kertomuksia. Sanotaan kuitenkin, että poikkeus vahvistaa säännön, ja McFarlanen tuotannossa Sinusta kaikki alkoi on kai sitten se poikkeus.

Sinusta kaikki alkoi kertoo kolmekymppisestä Anna Alessista, joka tunnustautuu romantikoksi. Nettideittailun myötä hän kohtaa mitä erikoisempia kumppanikandidaatteja, mutta ei hän silti ole menettänyt uskoaan rakkauteen. Vaikka rakkausrintamalla on vastatuulta, työssään historioitsijana Anna menestyy ja työstään hän myös pitää. Hän elää mukavaa ja oikeastaan myös onnellista elämää, kunnes menneisyys muistuttaa itsestään James Fraserin muodossa.

Anna oli kouluikäisenä ylipainoinen ja muutenkin erilainen kuin muut, mikä johti siihen, että kiusaajat ottivat hänet hampaisiinsa. Kouluvuosien jälkeen Annan ulkonäkö on muuttunut ja hän on saanut uutta itsevarmuutta, mutta koulukiusaamisen jättämät haavat ja etenkin hänen ihastuksensa Jamesin tempaus koulun juhlissa seuraavat häntä edelleen, vaikka hän on tietoisesti halunnut unohtaa kaiken. Kun yhteistyöprojekti tuo Annan ja Jamesin saman työpöydän ääreen, on Annan pakko kohdata kipeät muistot. Anna joutuu myös pohtimaan, voiko kiusaaja todella muuttua toisenlaiseksi, kuten hänkin on muuttunut, ja ulkoisesti vieläpä niin paljon, että mies ei edes tunnista häntä.

En erityisesti pitänyt siitä, miten tässä kirjassa käsiteltiin ulkonäköasioita. Vaikka se oli pääsääntöisesti Annan itseensä kohdistamaa kritiikkiä, siitä tuli surullinen olo, ja koko kirjaan tuli jotenkin negatiivinen sävy. Tarina ylipäätään oli todella ulkonäkökeskeinen. Koko kiusaaja-kiusattu-trooppi ei myöskään ollut minulle mitenkään mieluinen, vaikka tarinassa oli kyllä myös hyvät hetkensä. Pisteitä annan kuitenkin nasevasta dialogista, joka toi tarinaan mainiota tilannekomiikkaa.

Call Me, Maybe

Stephie Chapman: Call Me, Maybe

11 h 52 min., Saga Egmont 2021

lukija: Emma Carter

Kuuntelin tammikuussa Stephie Chapmanin viihderomaanin Swipe Right. Oli ilahduttavaa huomata pysyvänsä kärryillä englanninkielisessä äänikirjassa, mutta oli myös ilahduttavaa löytää viihdyttävä uusi kirjailija.

Call Me, Maybe kertoo Cassiesta, joka eräänlaisen sattumien summan ja päähänpiston seurauksena päätyy laittamaan Facebookissa viestin teinivuosiensa ihastukselle. Jesse on muusikko, joka tuli tunnetuksi veljiensä kanssa perustamastaan bändistä. Cassie ja Jesse eivät koskaan tavanneet pikaista fanikohtaamista kummemmin, mutta kaikkien vuosien jälkeen Cassie muistaa edelleen vahvan ihastumisensa.

Jesse hämmentyy saatuaan viestin tuntemattomalta naiselta, joka tuntuu kuitenkin tietävän kuka hän on. Bändin hajottua Jesse ei ole enää viihtynyt julkisuuden valokeilassa ja someprofiilinsa suhteen hän on pitänyt tiukan yksityistä linjaa, joten naisen yhteydenotto hämmentää. Hän päättää lopulta vastata. Cassie ja Jesse päätyvät tapaamaan toisensa, kun Jesse lentää Yhdysvalloista työkeikalle Englantiin. Heidän välillään kipinöi, mutta voiko teinivuosien ihastuksesta kehkeytyä jotain pysyvämpää, kun välimatkaakin on puoli maailmaa?

Call Me, Maybe on viihdyttävä ja mukaansatempaava tarina, mutta välillä kyllä turhauduin kaikista niistä väärinymmärryksistä ja äkkinäisistä päätöksistä, joista tuli kapuloita Cassien ja Jessen rattaisiin. Pidin enemmän aiemmin kuuntelemastani Swipe Rightista, mutta ei tämäkään huono ollut. 

Swipe Right

Stephie Chapman: Swipe Right

10 h 56 min., Saga Egmont 2021

lukija: Emma Carter

Etsin kirjaston e-kirjastosta uutta kuunneltavaa ja bongasin sattumalta tämän Stephie Chapmanin teoksen Swipe Right, jonka kerrottiin olevan juuri sopiva kirja Mhairi McFarlanen ystäville. Hieman arvelutti, että noinkohan selviydyn englanninkielisestä äänikirjasta, mutta kokemus oli siltäkin osin oikein positiivinen.

Swipe Right kertoo Franista, joka tapaa työhaastattelussa Ollien. He kilpailevat samasta työpaikasta, mutta ovat molemmat niin hyviä, että firma palkkaa molemmat. Fran ei alkuun voi sietää kaikkitietävältä vaikuttavaa Ollieta, mutta kun heistä tulee työtovereita, heidän välilleen muodostuu ystävyyssuhde, jonka kipinät eivät jää kollegoilta huomaamatta. Siitä huolimatta he pysyttelevät vain ystävinä, vaikka Franin parisuhde päättyy  eikä Ollie pidä ajatuksesta, että Fran aloittaa deittailun uudelleen ja vieläpä kirjoittaa siitä anonyymia blogia.

Swipe Right on kertakaikkiaan mukaansatempaava kirja. Teosta kuunnellessa tulee hyvä fiilis ja muutaman kerran hyrähtelin naurusta, sillä Fran on sangen kipakka tapaus. Tätä ei vain voi jättää kesken, vaan kuuntelua on päästävä jatkamaan aina kun tilanne sen sallii. Juoni tuntuu raikkaalta, ja vaikka se on osin ennalta-arvattava, seuraa Franin ja Ollien tilanteen kehittymistä silti hieman jännityksellä. Itse pidin tästä kirjasta todella paljon ja voin myös suositella tätä McFarlanen lukijoille. Chapman voitti minut puolelleen siinä määrin, että aion kuunnella pian myös hänen toisen teoksensa Call Me, Maybe.

Pientä fiksausta vailla & Yösähköä

Alan olla siinä ajatuksessa, että parhaat äänikirjalöydöt valikoituvat kuunneltaviksi sattumalta. Kuuntelin nyt tammikuussa ripeään tahtiin lähes peräkkäin Amanda Vaaran Majatalo Villa Venla -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joista pidin niin kovasti, että aion kyllä jatkaa sarjan parissa ja mahdollisesti jo aika piankin. Päähenkilö Venlan kohtaamista vastoinkäymisistä huolimatta kerronta etenee keveästi ja miljöö kutsuu luokseen. Molemmat äänikirjat on lukenut Mervi Takatalo ja kustantanut Otava. Amanda Vaara -nimimerkin takana on kirjailija Niina Hakalahti.

 

Sarjan avausosa Pientä fiksausta vailla ilmestyi vuonna 2017 (äänikirja 2019). Ensimmäisessä osassa hiljattain eronnut entinen kiinteistönvälittäjä Venla muuttaa lapsineen maaseudun rauhaan entiseen kyläkouluun. Venla ihastui taloon ensikertaa jo kiinteistönvälittäjän tehtävissä, mutta kun talo tuli uudelleen myyntiin, se tuntui kohtalolta. Elämälleen uutta suuntaa hakeva Venla on päättänyt perustaa majatalon, sillä vanhassa koulussa riittää tilaa.

 

Venlan elämässä on meneillään monenlaista, onhan hän muuttanut elämänsä täysin. Ex-mies Henrillä on omat mielipiteensä Venlan uudesta elämäntyylistä, ja pahaksi onneksi Venlan äiti on Henrin kanssa samaa mieltä. Samaan aikaan Venlan elämään kuitenkin astelee Villa Venlaan majoittuva muusikko Jörn, joten romantiikkaakin on ilmassa.

 

Venla on vahva naishahmo, joka pärjää monessa asiassa itsekseen. Hän tietää mihin suuntaan haluaa majatalo-unelmaansa viedä, hän ei epäröi tarttua tuumasta toimeen eikä liata käsiään. Hän on myös hyvin mutkaton hahmo, jonka seurassa on helppo viihtyä. Majatalon pyörittämisestä tai maaseudun rauhasta ei maalailla liian idyllisiä kuvia, joten tarina tuntuu hyvin uskottavalta.

 

Yösähköä (2018, äänikirja 2019) jatkaa Venlan ja majatalon tarinaa jouhevasti niistä kuvioista, joihin edellisessä osassa jäätiin. Venla on saanut paikattua välinsä Jörnin kanssa ja majatalo on alkanut saada mukavasti mainetta ja asiakkaita. Valitettavasti kapuloita rattaisiin heittää edelleen ex-mies Henri, joka ei hyväksy Venlan uutta elämäntyyliä edelleenkään. Viimeinen pisara tuntuu olevan se, että Venla on alkanut kuvata YouTubeen videoita majatalon elämästä. Noloa se on teini-ikäisen tyttärenkin mielestä, ja hän haluaisi muutenkin muuttaa isänsä luo. Meneillään on huoltajuuskuvioiden uudelleenjärjestelyä, eikä elämä Jörninkään kanssa ole lopulta ihan niin mutkatonta uudesta alusta huolimatta.

 

Jos haluatte lukea jotain sopivan kevyttä, mutta kuitenkin monenlaisia tunteita ja tilanteita sisältävää kirjallisuutta, niin Amanda Vaaran teokset ovat siihen hyvä vaihtoehto. Odotan mielenkiinnolla millaisia vaiheita majatalo ja emäntänsä Venla kohtaavat seuraavissa osissa, joita on tällä hetkellä ilmestynyt kaksi.

 

Merkitsen nämä kaksi kirjaa osaksi Seinäjoen kirjaston henkilöhaastetta. Pientä fiksausta vailla menee kohtaan äiti tai isä (12). Yösähköä sijoitan kohtaan 27 eli verkkomaailman tuntija. En ole ihan varma mitä sillä on haasteessa haettu, mutta bloggaava ja tubettava Venla täyttää mielestäni ainakin someverkon tuntijan kriteerit.

Ole minun

Josie Silver: Ole minun

12 h 38 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. One Day in December, 2018

suom. Satu Leveelahti

lukija: Kati Tamminen

 

Vaikka olenkin itse mahdollisimman epäromanttinen henkilö, pidän kuitenkin romanttisen viihteen lukemisesta. Nyt otin äänikirjana kuunteluun Josie Silverin esikoisteoksen Ole minun, joka on romanttista viihdettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se kertoo Lauriesta, joka eräänä joulukuisena päivänä näkee bussin ikkunasta miehen. Bussin seistessä pysäkillä heidän katseensa kohtaa, mutta kumpikin empii liian pitkään ja bussi lähtee liikkeelle. Laurie ei voi unohtaa miestä, johon hän on salamana rakastunut. Koko vuoden hän yrittää löytää täysin tuntemattoman miehen, mutta tuloksetta. Seuraavana vuonna joulun aikaan Laurien paras ystävä ja kämppäkaveri esittelee Laurielle uuden miesystävänsä. Siinä hän on, suoraan Laurien edessä, mies bussipysäkiltä.

 

Ole minun ei ehkä ole ikimuistettava tai yllätyksellinen tarina, mutta se on jotenkin ihana tarina. Se kertoo paitsi rakkaudesta myös ystävien välisestä vahvasta siteestä, ystävän kunnioittamisesta ja eteenpäin menemisestä. Elämä vie Laurietakin eteenpäin, sillä hän tietää ettei voisi koskaan loukata parasta ystäväänsä ja yrittää rikkoa tämän suhdetta. Kimurantti pulma, vaikka ratkaisussaan Laurie onkin vakaa siitä huolimatta, että sydän vetää kahtaalle.

 

Jos haluat lukea kevyen ja jouluisen tarinan, se voisi olla tämä. Mielestäni tämä on omassa tyylilajissaan onnistunut teos, joka viihdytti ja vei mukanaan, vaikka se hieman kliseinen onkin. Toimii hyvin etenkin näin pimeän vuodenajan piristäjänä kaikessa hattaranpinkissä kepeydessään. Josie Silveriltä ilmestyy keväällä toinen teos, jonka tämän myötä haluaisin kyllä myös lukea tai kuunnella.

Joko taas, Stella

Niina With: Joko taas, Stella

219 s., Myllylahti 2014

kansi: Satu Kontinen

 

Luin noin puolitoista vuotta sitten Niina Within Stella-kirjoista ensimmäisen Taisit narrata, Stella. Vaikka silloin minua hieman tympi Stellan ajautuminen valheiden verkkoon, pidin kuitenkin Within humoristisesta tavasta kirjoittaa ja Stellasta hahmona, sillä toheloinnin ohella hän on myös fiksu, sydämellinen ja hauska tyyppi. Hauskoja käänteitä on luvassa tässä jatko-osassa Joko taas, Stella. Tällä kertaa Stella kehittelee itselleen uutta harrastusta ja pyrkii näyttämään kyntensä työprojektissa, jossa hänet näyttää syrjäyttäneen freenä työskentelevä Jari.

 

Stellan elämä on suht koht mallillaan. Hän on alkanut seurustelemaan naapurissa asuvan komean lentäjä-Markuksen kanssa. Elämä näyttää loksahtaneen paikoilleen ja valheiden verkosta on päästy pois. Työpaikalla tosin näyttää siltä, että Stellan pomo Petri Puumala yrittää kostaa heidän eronsa syrjäyttämällä Stellan tärkeästä Espanjan projektista. Ja sehän ei käy laatuun! Stella päättää toimia omin päin ja matkustaa salaa Espanjaan tapaamaan asiakkaita. Samaan aikaan hän kokeilee siipiään erilaisten blogien parissa. Hän ehtii aloittaa mm. ruokablogin ja kirjablogin, lopettaa kummatkin ja ryhtyä mammabloggaajaksi, vaikkei hänellä edes ole lapsia.

 

Kaiken minkä Stella tekee, hän tekee perusteellisesti ja niin hyvin kuin pystyy. Olipa kyseessä sitten blogin yhteistyökumppaneilta saatujen lastenruokien testaaminen, lastenvaatteiden laadun arviointi tai luoviminen salaisissa bisnestapaamisissa, Stella antaa kaikkensa. Siitä tosin seuraa jos jonkinlaisia kommelluksia, selittelyä ja tilannekomiikkaa, mutta sehän on lukijalle oikein herkkua. Jälleen kerran Stellan tempauksille sai oikein tyrskähdellä nauruun, vaikka ehkä kuitenkin pidin ensimmäisestä Stella-kirjasta hieman enemmän.

 

♠♠♠♠

Taisit narrata, Stella

Niina With: Taisit narrata, Stella

198 s., Myllylahti 2013

kansi: Satu Kontinen

 

Olen jo jonkin aikaa ajatellut lukea Niina Within chick lit -kirjat, joten lainasin niistä ensimmäisen. Taisit narrata, Stella osoittautui loppujen lopuksi hyvin hauskaksi kirjaksi, vaikka aluksi minua hieman tympi Stellan jatkuva ajautuminen valheisiin.

 

Stella Kaarnisto on hieman alle kolmikymppinen nuori nainen, joka työskentelee assistenttina ohjelmistofirmassa. Stella haaveilee salaa pomostaan Petri Puumalasta, mutta samaan aikaan deittisivuston salaperäinen Figaro ja toisaalta myös naapurissa asuva Markus kiehtoo. Ennen kuin Stella huomaakaan, hän on onnistunut luomaan ympärilleen oikean valheiden verkoston, mikä johtaa yhä uusiin valheisiin. Töissäkään Stella ei oikein tiedä mitä tuumia esimiehestään Petristä, joka osaa olla välillä erittäin miellyttävä ja toisaalta hyvin tyly.

 

Stellan elämä voisi olla hyvinkin tavallista arkea päivätöineen ja jumppaharrastuksineen, mutta Stellalla on lievää taipumusta säheltämiseen. Toisaalta Stella on menestyvä ja pärjäävä nainen, joka luovii suvereenisti tilanteesta toiseen ja hoitaa työnsä erittäin hyvin. Henkilökohtaisessa elämässä ilmenee sitten sitäkin enemmän sähellystä, kun Stella yrittää selvittää itselleenkin kenet hän oikein haluaakaan. Noloja tilanteita riittää, mutta sädehtivä Stella osaa yleensä selittää ne parhain päin.

 

Aluksi minua toisaan hieman tympi Stellan jatkuvat valheet, mutta sitten tarina alkoi vetää oikein kunnolla. With kirjoittaa hyvin nokkelasti ja humoristisesti, mikä sai minut tyrskähtelemään nauruun useamman kerran. Mitä tilannekomiikkaa! Vähitellen juonesta siis muotoutui sellainen, että siihen mahtui muutakin kuin valheita, joita etenkin alussa oli mielestäni todella paljon. Stella hahmona on myös hurmaava: hauska, luova ja fiksu, ei siis pelkästään mikään onneton tunari. Stella tuntui välittömältä hahmolta, jonka seurassa varmasti viihtyy lukija kuin lukija. Pidin siitä, että Stella kasvoi teoksen edetessä entistä vahvemmaksi ihmiseksi, joka tuntee oman arvonsa. Aion kyllä lukea myös jatko-osan jossain sopivassa kohtaa. 

 

♠♠♠♠½

Sopivasti sekaisin

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin

245 s., Tammi/Bon-pokkarit 2017

kansi: LittleBee80/iStockphoto

Veera Vaahteran uusin chick lit -teos Sopivasti sekaisin on kirja, jonka lukemista odotin kovasti. Hänen aikaisemmat teoksensa ovat olleet kovasti minun makuuni ja olen huomannut, että nykyään luen chick litiä innokkaammin kuin ennen - en edelleenkään paljoa, mutta jonkin verran. Pelkän veeravaahteruuden lisäksi minua kiinnosti tämä kirja siksi, että päähenkilö Matleena työskentelee kirjastotoimenjohtajana eli tarinassa liikutaan kirjastomiljöössä.

Matleena on kolmikymppinen perheenäiti ja vaimo, joka on palannut pian kuopuksensa syntymän jälkeen työelämään tultuaan valituksi kotikaupunkinsa kirjastotoimenjohtajaksi. Stressiä ei Matleenan elämästä puutu, sillä aviomies-Teron siisteyskäsitys on jokseenkin erilainen kuin Matleenan, eikä toistensa kimpussa alati olevien alaisten paimentamisen jälkeen uuden työpäivän aloittaminen kotona oikein jaksa innostaa. Elämä hiertää siis vähän joka alueella, kun Matleena yrittää tasapainoilla perheen ja työn välillä. Ainoa ymmärtävä ihminen tuntuu olevan hänen esimiehensä Juhani, jolta riittää Matleenalle aina tukea.

Vaikka kyseessä onkin selkeästi chick lit -kirja, ei tämä ole mikään erityisen kevyt romaani. Matleenan turhautuneisuuden ja stressaantuneisuuden pystyy aistimaan helposti, ja vaikka tarinassa onkin myös huumoria ja hauskoja kommelluksia, ei tässä edetä pelkästään hyväntuulisissa merkeissä. Vaahteran aiempiin teoksiin nähden erilaisen tästä tekee se, että Matleena on perheellinen ihminen ja vakityössä, kun taas aikaisemmissa teoksissa on päähenkilö tavallisesti ollut omaa paikkaansa hakeva koheltava sinkku. Kieltämättä minuun vetoaa enemmän Vaahteran aikaisemmat tarinat, mutta ei tämäkään huono ollut, hieman vakavampi vain kuin odotin. Loppuratkaisu on mielestäni kyllä hieman liian auvoinen, mutta ainakin lukija saa uskoa Matleenan pärjäävän.

Kokonaisuutena Sopivasti sekaisin on hyvää luettavaa. Tarina kulkee tässä teoksessa hyvin eteenpäin ja siinä on aitouden tuntua. Vaahteran teksti on sujuvalukuista ja henkilöhahmojen parissa jaksaa viettää aikaa, vaikka kukaan heistä ei erityiseksi suosikikseni noussutkaan. Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan tasapainoinen, mutta huumoria olisin kuitenkin kaivannut rahtusen lisää.

♠♠♠½

En malta olla puhumatta tästä teoksesta myös fyysisenä esineenä. Mielestäni tämä teos olisi ansainnut tulla julkaistuksi muuna kuin pokkarina. Vaikka Vaahteran aikaisemmatkin kirjat ovat olleet pehmeäkantisia, ovat ne selkeästi olleet enemmänkin "puolikovakantisia", isompia kuin pokkarit ja muutenkin laadukkaamman tuntuisia esineenä. Pokkarina julkaisemisen lisäksi minua vaivaa tuo kansikuva. Vaahteran aikaisemmissa teoksissa Sattumalta sinun, Onnellisesti eksyksissä, Rakkautta, vahingossa ja Kevyesti kipsissä on ollut tyylikkäämmät kannet, joista on ainakin minulle henkinyt laadukkaan chick litin tuntu. Tämän kirjan kansikuva on heti niin hömppämäinen, että mieleen tulee halvin mahdollinen kioskikirjallisuus, eikä se edes kuvasta tarinaa yhtään. Kovia sanoja, tiedän, mutta tämä on vakaa mielipiteeni, sillä tarinan puolesta olisi ehdottomasti ansaittu parempaa. Ymmärrän kyllä, että myynti saattaa olla pokkarina vilkkaampaa, mutta mietinpä vaan minkälaista signaalia laadukkaasti kirjoitetusta kirjasta tämä antaa.

Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

Helen Fielding: Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

237 s., Otava 2016

alkup. Bridget Jones´s Baby, 2016

suom. Annika Eräpuro

 

Kun viime vuoden loppupuolella elokuvateattereihin tuli uusi Bridget Jones -elokuva, en mennyt katsomaan sitä, koska se poikkesi niin vahvasti viimeisimmästä Bridget Jones -kirjasta Mad about a boy. Ihmettelin miten elokuvasta on tehty ihan erilainen, mutta kohta tämän jälkeen ilmestyikin uusi kirjakin. Bridget Jonesin vauvapäiväkirja sijoittuu siis aikaan ennen Mad about a boyta.

 

Bridget Jones on eronnut kihlatustaan Mark Darcysta ja luovii elämässään eteenpäin tavanomaiseen säheltävään tyyliinsä. Erosta on jo vuosia aikaa ja Mark on ehtinyt avioituakin, mutta Bridget ei ole löytänyt rinnalleen sopivaa miestä. Biologinen kello tikittelee hiljaisella äänellä eikä tilannetta helpota monien tuttavien perheenperustamiset ja äidin muka-viattomat vihjaukset lapsenlapsiin. Kummilapsia Bridgetilla kuitenkin on ja jälleen hänestä on tulossa kummitäti. Matkalla ristiäisiin hän saa tietää, että lapsen kummisetä on kukapa muukaan kuin samaan tuttavapiiriin kuuluva Mark Darcy. Ristiäisiltana vanha suola alkaa janottaa ja liekki roihuaa yhden yön kuumana, mutta sitten Mark vetäytyy kuoreensa. Daniel Cleaver ilmestyy kuvaan kuin tilauksesta paikkaamaan Bridgetin itsetuntoa. Kolme kuukautta myöhemmin selviää minkälaisen sopan Bridget on nyt keittänyt: hän on raskaana eikä isästä ole varmuutta.

 

Voi Bridget minkä teit! Tuttuun tapaansa säheltävä Bridget ottaa kuitenkin melko rennosti tilanteen valjettua hänelle. Hän on oikeastaan onnellinen, sillä raskaus saa hänet käsittämään, että juuri sitä hän on halunnut. Eniten paineita aiheuttaa isäehdokkainen keskinäinen kilpailu, sillä kuten tiedämme ovat Mark ja Daniel olleet kylmänkalseissa väleissä on vuosikausia. Lukijalle Bridgetin päiväkirjamerkinnöistä aukeaa kuitenkin humoristinen kuva kaikesta, mitä Bridget raskautensa aikana kokee. Nauroin todella monta kertaa ihan kunnolla tätä kirjaa lukiessani ja mielestäni tämä on kyllä hauskin Bridget Jones -kirja! Ihanan rentouttavaa luettavaa, joskin tässä on myös se vakavampi pohjavire, kun Bridget valmistautuu uuteen tärkeään rooliinsa.

 

Birdget Jonesin vauvapäiväkirjassa huumori kukkii paitsi juonessa myös sanavalinnoissa, joissa on nokkeluutta ja hauskoja mielikuvia tuottavia vertauksia. Tarina etenee reipasta vauhtia ja lopussa tietenkin selviää kuka on lapsen isä (Mad about a boyn lukeneet sen jo tietävätkin). On mukava ajatella, että vaikka Bridget toistuvasti mokaa asiansa, on hänellä aina kyky selviytyä niistä ja loistaa sankarittarena!

 

Tässä vielä pari lukunäytettä kohdista, jotka saivat minut tikahtumaan nauruun sukkeluudellaan. Ensimmäisessä Bridget ja isäehdokkaat ovat shoppailemassa vauvantarvikkeita ja miehet äityvät sanailemaan ostoksista (s. 120):

 

"Kapalo?" sanoi Daniel epäuskoisesti kädessään minikokoinen Chelsean jalkapalloasu, "Oletko sinä kapalomiehiä?"

"Sehän voi olla tehokas", sanoi Mark, niin kuin asiantuntija, joka on kutsuttu tekemään päätös sotilaallisen intervention ja rauhanpuolustuksen välillä, "jos ei se ole liian tiukalla."

"...ja jos itse on egyptiläinen talonpoika vuodelta 400 ennen ajanlaskun alkua."

 

Toisessa kohtauksessa Bridget tarjoilee miehille itse tekemiään crossover-muffinseja, joiden tekeminen ei tietenkään sujunut kuten oli tarkoitus. Seuraavana ote miellyttävästä teehetkestä:

 

Äkkiä Mark oli tukehtua. Hän veti suustaan ulos ison lasinpalan.

"Mikä tämä on?"

"Voi paska! Rikoin lasin kun tein taikinaa. Luulin että sain kaiken pois. Oletko kunnossa?"

Daniel pomppasi pystyyn ja SYLKI oman muffinsinsa tiskialtaaseen. Hän noukki sieltä toisen lasinpalan ja piteli sitä ilmassa. "Minusta tuntuu kuin elämäni särkyisi palasiksi silmieni edessä. Tätäkö vanhemmuus on? Yrjöä autossani? Suklaata puvullani? Parsakaali-lasinsirumuffinseja mahassani?"

 

Tilanne jatkui Markin liennyttävästä vaikutuksesta melko rauhallisena. Mutta hauskaa dialogia ja nokkelia sanavalintoja mielestäni! Tämä oli minulle kyllä oikein sopiva kirja luettavaksi juuri nyt, sillä kaipasin jotain hauskaa ja kevyehkö luettavaa. Siitä syystä annan tälle täydet pisteet.

♠♠♠♠♠

Tähtirooli

Sari Luhtanen: Tähtirooli

8 cd-levyä, 9 h 15 min.

Tammi/BTJ 2016

lukija: Heljä Heikkinen

Kaipasin Taru sormusten herrasta -trilogian kahden ensimmäisen osan kuuntelemisen jälkeen jotain muuta työmatkaseurakseni. Päädyin kuuntelemaan Sari Luhtasen Tähtiroolin, jossa lukijana toimii Heljä Heikkinen. Oletin Tähtiroolin olevan ehkä hieman kevyempää hömppää kuin mitä se olikaan, mutta oikein hyvin tämä paikkasi viihteennälän kumminkin.

Tähtiroolin päähenkilö on Aura Purola, joka työskentelee psykologina. Itsellään hänellä näyttäisi olevan kaikki ihan hyvin, on rakastava puoliso Joel, ystäviä, viihtyisä koti, varallisuuttakin ihan mukavasti ja elämä kaikin puolin hallinnassa. Työssäkin riittää mieluisia haasteita, sillä Aura on päässyt mukaan Parierottelu-ohjelmaan, jossa hän terapoi suhteessaan vaikeuksia kohdanneita pariskuntia. Ohjelman jälkeen Aura kuitenkin alkaa katsomaan omaakin elämäänsä hieman uudella tavalla ja hän tuntuukin löytävän itsestään uusia puolia. Soppaa saapuu hämmentämään entisestään Joelin kaksosveli Leo, joka kuin kiusallaan yllyttää Auraa tekemään kaikenlaisia tempauksia.

Mielestäni Tähtirooli oli ihan kelpo kuunneltavaa, mutta siitä huolimatta tarina alkoi kiinnostaa minua kunnolla vasta puolivälin jälkeen. Sitä ennemmin kaikki vaikutti jotenkin liian tyyneltä ja varmalta eikä Auran hahmossa ollut oikeastaan mitään erityisen mielenkiintoista. Oikeastaan yksikään hahmoista ei tuntunut erityisen kiinnostavalta, ei edes Joelin renttuveli Leo. Jotenkin heidän vaiheitaan vain jaksoi kuunnella, sillä Luhtanen on kirjoittanut teokseensa ihan nasevaa dialogia ja juonenkuljetuskin on sujuvaa ja sitä on höystetty hauskoilla sanavalinnoilla.

Uskon, että kokemukseni Tähtiroolista olisi ollut huomattavasti värikkäämpi ja huvittuneempi, jos äänikirjan olisi lukenut joku muu kuin Heljä Heikkinen. Minua nimittäin etenkin aluksi suorastaan nyppi hänen tasainen äänensävynsä, joka ei tuntunut ilmentävän minkäänlaisia tunteita tai antavan muutenkaan teokselle niitä sävyjä, joita sanat olisivat muuten ilmentäneet. Jossain vaiheessa - ehkä siinä puolivälin jälkeen - tuntui kuitenkin, että Heikkinen petrasi ja tulkinta sai lisää sävyjä. Äänikirjojen kohdalla kumminkin lukijalla on todella suuri merkitys siihen, minkälainen fiilis kirjasta kokonaisuutena jää, joten mielestäni Heikkinen ei ollut nappivalinta lukijaksi.

♠♠♠

Kevyesti kipsissä

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

243 s., Tammi 2016

 

Aloin joskus toukokuun alkupuolella pohtimaan, että mitähän mukavaa sitä lukisi kesällä. Olen jo oppinut siihen, että en tee itselleni lukulistoja kesäksi, mutta joitain vaihtoehtoja on silti hyvä kartuttaa. Olin jo alkanut etsimään mitä Veera Vaahteran kirjojen tyylistä voisin lukea, kun sain tietää, että Vaahteraltahan ilmestyy uusi teos Kevyesti kipsissä näin heti kesän alkuun. Siispä klikkasin itseni oikopäätä varausjonoon. Ja voi miten iloiseksi tulin, kun huomasin, että blogitekstiäni Vaahteran Sattumalta sinun -kirjasta oli lainattu tämän uutukaisen kansiliepeessä. On muuten tietääkseni ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut, jipii! :-)

 

Lotta on kolmikymppinen introvertti lukutoukka, joka pitää kovasti työstään kirjaston vahtimestarina: vahtimestarin koppiin kun on hyvä lukittautua lukemaan silloin, kun sietokyky ihmisseuralle ylittyy. Lotta onkin sangen pakkomielteinen lukija, joka lukee missä ja milloin tahansa eikä koskaan jätä kirjoja lopullisesti kesken. Rakas harrastus johdattaakin Lotan tilanteeseen, jossa hän jää auton alle ja katkaisee jalkansa. Sen vielä voisi sietää, sillä jäähän sairaslomalla paljon aikaa lukea, mutta kun yläkerran mummo jättää hanan valumaan ja vesi valuu Lotan asunnon katosta läpi, on vitsit vähissä. Introvertin on pakko asettua väliaikaisesti isosiskonsa ja tämän avopuolison luo asumaan. Pian Lotan elämää järisyttämään astuu myös yksi jos toinenkin mies, sillä hän huomaa tuntevansa olonsa mukavaksi niin Jirin kuin Ollenkin seurassa. Kun Lotta pääsee takaisin kotiinsa ja jalka toipuu, on Lotta muuttunut ihmisenä.

 

Takakannen alkuasetelman perusteella Kevyesti kipsissä vaikutti täydelliseltä kirjalta minulle, sillä samaistun kohtiin "sinkku", "pitää lukemisesta" ja "töissä kirjastossa". Lisäksi olen pitänyt paljon Vaahteran aikaisemmista kirjoista, joten odottelin noutoilmoitusta innokkaasti. Tämän taustan valossa olenkin hieman hämmentynyt siitä, että Kevyesti kipsissä ei kolahtanut minuun läheskään siinä määrin kuin oletin. En sano etteikö tämä olisi viihdyttävä ja mukaansatempaava romaani, mutta jotain jäi nyt puuttumaan. Erityisesti huomasin, että aikaisemmista kirjoista tuttua nasevaa ja huvittavaa dialogia ei juuri näkynyt eikä oikeastaan mikään hykerryttänyt minua merkittävästi tätä lukiessa. Tietysti ymmärrän, että introvertin hahmon ollessa kyseessä ei ole uskottavaa luoda laajoja dialogeja, mutta silti koen, että tästä puuttuu jotain terää.

 

Yksi asia, joka minulle ei oikein toiminut, oli juuri tuo Lotan introverttius. Koin sen jotenkin vaikeasti samaistuttavaksi ja muutenkin moni Lotan toimintatapa tuntui vierailta, kuten esimerkiksi nyt huuhailla työaikana lueskelemassa. Hänen kirjarakkautensakin tuntui menevän hieman yli, sillä hän tuntui lukuharrastuksessaan kovin ehdottomalta. Lotta ei siis ollutkaan niin helposti samaistuttava hahmo kuin olin luullut. Vaahteran romaani on kuitenkin mielestäni ihan kelpo viihdykettä ja teoksen lukeminen ei tuottanut vaikeuksia, vaikka en päähenkilöstä sitten oikein kauheasti pitänytkään. Mainittavaa muuten on, että Vaahtera onnistuu joka kerta luomaan erilaisen päähenkilön, mikä on mielestäni ehdottomasti plussaa.

 

♠♠♠½

Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

239 s., Tammi 2013

 

Minulle iski taas sopiva chick litin nälkä, joten päätin lukea ainoan minulla vielä lukematta olleen Veera Vaahteran teoksen. Rakkautta, vahingossa osoittautui yhtä viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi teokseksi kuin kaksi muutakin Vaahteran teosta.

 

Pihla Vanaja on kolmikymppinen nainen, joka huomaa yllättäen olevansa tilanteessa, jota hän on kaikin keinoin pyrkinyt välttelemään: hän on raskaana ja yksin. Miesystävä Otto päätti vauvauutisen kuultuaan lähteä Intiaan meditoimaan, vaikka mies olikin vaikuttanut kaikin puolin sopivalta isäkandidaatilta. Pihlakin pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee Tornionjokilaaksoon tyhjilleen jääneeseen mummolaansa, joka kuuluu nyt hänelle. Pihla päättää selviytyä, sillä hänen esikuvansa Gerda-mummi oli sitkas pohjoisen nainen ja sellainen Pihlakin päättää olla.

 

Elämä pohjoisessa osoittautuu kuitenkin oletettua haastavammaksi, sillä pelkästään kesät siellä viettänyt Pihla joutuu tunnustamaan itselleen, että hän ei ehkä olekaan niin itsenäinen kuin oli kuvitellut. Ryhdistäytyneenä hän päättää hankkia ajokortin ja ajo-opettajakseen hän saa naapurin Arvon, jolla on ikää jo reippaasti mutta intoa kyllä piisaa. Lukija saakin kokea monta hulvatonta hetkeä Arvon omatekoisessa autokoulussa! Pihlan tulee luoda itselleen myös turvaverkko, jollainen jokaisella odottavalla äidillä oletetaan olevan. Tästä syystä Pihla päätyy masentuneiden äitien ryhmään ja saa monta arvokasta vinkkiä. Enemmän Pihlan ympärillä kuitenkin miehet pyörivät huolehtimassa, sillä Arvon lisäksi tämän vaimovainaan sukulaispoika Mårten tarjoaa auttavan kätensä samoin kuin kyläkauppias ja varsinainen naistenmies Leevi. Samalla Pihla pohtii olisiko Otosta kuitenkin isäksi.

 

Mielestäni Rakkautta, vahingossa on hauska selviytymistarina. Pihlan tilanne on ilman muuta ikävä, mutta hänen asenteessaan ja huumorintajussaan on juuri sopivasti ironiaa, joka saa ikävistäkin tilanteista esiin koomiset puolet. Tässä kirjassa olennaista on se, että Pihla on raskaana, joten mikään tavallinen romanttinen tarina tämä ei ole. Hänen kuvauksensa odotusajasta ja ympärillä pyörivistä ja raskauden loppumetreillä yhä enemmän huolestuvista miehistä oli hykerryttävää luettavaa. Miehistä tehdään tässä hieman avuttomia ja hölmöjä, mutta hyväntahtoisella tavalla. Pidin myös paljon Pihlan uusista tuttavista, ja erityisesti Arvo teki minuun vaikutuksen sympaattisella olemuksellaan.

 

Lapin miljöö ja maaseudun rauha oli tässä kirjassa juonen lisäksi yksi keskeisimpiä vetonauloja. Raskauden eteneminen ja vuodenaikojen kiertokulku kulkivat hienosti käsi kädessä, vaikka mikään maisemakuvaukseen ja vuodenkiertoon keskittyvä teos ei olekaan kyseessä. Miljöössä pidin myös siitä miten Pihla hakeutuu lapsuutensa turvapaikkaan ja löytää sieltä voimaa. Hänen mummolansa on kuvattu kutsuvasti ja hänen Gerda-mumminsa on tarinassa vahvasti läsnä, vaikka onkin jo kuollut. Sukupolvien jatkumo vetoaa minuun usein kirjoissa, ja niin kävi myös tämän teoksen kohdalla.

 

Veera Vaahteran teokset ovat saaneet minut todella pitämään chick litistä, vaikka aikaisemmin olenkin genreä jonkin verran vierastanut. Suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiinsa, sillä ainakin minut ne ovat vieneet mukanaan!

 

♠♠♠♠½

Mustikkasoppa

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

178 s., Karisto 2011

 

Harrastan nykyään ihan liian harvoin "kirjastoshoppailua" eli sitä, että menisin vain etsimään lainattavaa ilman sen tarkempia suunnitelmia. Nyt kuitenkin päätin tehdä niin - olenhan varauslakossa - ja eteeni osui teos, jonka kannen muistan kyllä aiemmin nähneeni, mutta en ole aiemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt otin teoksen käteeni suositushyllystä ja tarina vaikutti heti mielenkiintoiselta sekoitukselta ihmissuhdekuvioita sukulaisuudesta ystävyyteen ja parisuhteeseen, vastuun ottamista, huumoria ja elämässä etenemistä. Ja Mustikkasoppa todella oli mukaansatempaava romaani, joka tosiaan piti sisällään kaikkea sitä mitä odotinkin.

 

Sini-Marja on 29-vuotias opiskelija, joka on jämähtänyt graduvaiheeseen. Työ ei etene ja työpaikalla ja baareissa viihtyy paljon paremmin kuin gradun parissa. Sini-Marjan eli Mustikan miessuhteetkin ovat jääneet junnaamaan paikoilleen, eikä mistään kehkeydy lyhyttä suhteenpoikasta enempää. Mustikka tulee usein verratuksi sisareensa, joka on uusperheen äiti ja kaikin puolin aikaansaapa ihminen. Perhe asettaa Mustikalle omat odotuksensa ja luo hänestä mielikuvia, jotka eivät pidä paikkaansa. Vaan lopulta keitettyään aikamoisen ihmissuhdesopan Mustikka yllättää kaikki, jopa itsensä.

 

Tämän kirjan hahmoista pidin eniten dementoituneesta Rauha-mummusta, joka osoittautuu yllättävän tarkkanäköiseksi sairaudestaan huolimatta. Rauha laukoo valikoituja totuuksia ja hän taitaa olla perheestä ainoa, joka kannustaa Mustikkaa missään asiassa. Pidin myös Mustikasta, joka ei antanut välillä jopa raivostuttavan ärsyttäviksi osoittautuvien perheenjäsentensä lannistaa itseään, vaan teki kuten itsestä tuntuu hyvältä. Mustikan sisko Suvi-Tuuli sen sijaan onkin ihan toinen juttu, ja ihan oikein on, että joku joskus hänetkin palauttaa maanpinnalle!

 

En ollut aikaisemmin tutustunut Katariina Romppaisen teoksiin, mutta Mustikkasopan perusteella tykästyin hänen tapaansa kirjoittaa. Teksti on sujuvaa, osin nasevaakin, ja siinä on hyvää huumoria. Tämän teoksen parissa on helppo viihtyä, etenkin kun Mustikkakin löytää elämälleen suunnan ja astuu askeleen eteenpäin, eikä jää harhailemaan päättömästi. Juoni oli ehkä hieman ennalta-arvattava joiltakin osin, mutta se ei paljoa haitannut: kyllähän tällaisen viihdyttävän kirjan pitääkin päättyä hyvin. Kyllä vain kirjastoshoppailu taas kannatti!

 

♠♠♠♠½

Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

272 s., Tammi 2012

 

Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja ryhtyä purkamaan bloggaamattomien teosten sumaa, sillä pino kasvaa uhkaavasti. Kellokosken prinsessa jätti minulle hieman surumielisen olon, joten otin sen jälkeen luettavakseni kepeämmän kirjan. Onnellisesti eksyksissä viihdytti ja piristi, ja tarina todellakin nappasi minut otteeseensa.

 

Onnellisesti eksyksissä kertoo 27-vuotiaasta Emma Aaltosesta, jonka elämässä vähän kaikki on puolivalmista. Kaksi tutkintoa odottaa tekijäänsä, miessuhteet eivät oikein ota luonnistuakseen eikä raha- ja asumiskuviotkaan ole kehuttavalla tolalla. Emma päättää ryhdistäytyä ja pyytää tuekseen ystävänsä Sannin, joka patistaa Emmaa opiskelujen suhteen. Valitettavasti mieskuvioissa Sanni ei voi auttaa, ja Emman mielessä pyöriikin niin muusikko-Janek kuin gradua ohjaava Miikkakin. Myös Sannin miesystävä Ilari palaa Emman mieleen hieman liian tiheään.

 

Mielestäni tämä teos oli mukavan kepeä ja viihdyttävä kokonaisuus, jota lukiessa aika unohtui ja Emman parissa vain viihtyi. En oikeastaan pidä Emman kaltaisista aikaansaamattomista tempoilijoista, mutta siitä huolimatta pidin Emmasta yllättävän paljon, sillä hän sentään itsekin tajusi muutoksen olevan paikallaan. Oli hauskaa lukea Emman kohelluksista, mutta vielä mukavampaa oli nähdä Emman osaavan ottaa asioista opikseen. Mielestäni Emma kehittyi hahmona sitä vauhtia kuin gradu alkoi valmistua, joten se lienee toinen syy siihen miksi jaksoin Emman seurassa pysyä.

 

Oli mielenkiintoista seurata myös Emman mieskuvioita ja hänen sukkelat huomionsa tilanteista hykerryttivät. Vaahtera kyllä todellakin osaa kirjoittaa mukavasti etenevää ja sukkelaa tekstiä. Ihan täysin tämän teoksen huumori ei minuun tuntunut uppoavan, mutta siitä viihdyin teoksen parissa oikein hyvin. Luin kesällä Vaahteran uusimman teoksen Sattumalta sinun ja pidin myös siitä, joten täytynee vielä jossain sopivassa kohtaa lukea Vaahteran kolman chick lit -teos.

 

♠♠♠♠

Sattumalta sinun

Veera Vaahtera: Sattumalta sinun

249 s., Tammi 2015

 

En ole aikaisemmin lukenut Veera Vaahteran teoksia, sillä en ole uskonut niiden kykenevän viihdyttämään minua. Chick lit ei ole genrenä ykkössuosikkini, mutta Sattumalta sinun herätti kuitenkin kiinnostukseni ja ajattelin antaa Vaahteralle tilaisuuden. Sattumalta sinun -teoksesta on julkaistu varhaisempi versio Akateemisesti sinun jatkokertomuksena Me naiset -lehdessä vuonna 2013.

 

Sattumalta sinun kertoo kolmikymppisestä Karoliinasta, joka tuntuu aina murehtivan jotakin asiaa. Nyt yksi huolenaihe näyttäisi kuitenkin väistyvän, sillä eläkeviran saaminen yliopistolta on lähempänä kuin koskaan. Sitä ennen hänen täytyy vain osoittaa kykenevyytensä työhön, mutta projektityö filosofian laitoksella on omiaan hälventämään varmuuden yhtään mistään: työstä, ihmissuhteista ja koko tulevaisuudesta. Laitoksella työskentelevä sivari Matias kiehtoo Karoliinaa, mutta soppaa hämmentää entinen avopuoliso Ville, joka käyttäytyy kuin eroa ei olisi koskaan tullutkaan. Karoliina yrittää irtautua stressistä, mutta tässä tilanteessa se ei ole niin helppoa kuin hän toivoisi.

 

Alunperin minusta tuntui, että ei tämä tarina nyt oikein tempaa minua mukaansa, mutta loppujen lopuksi Sattumalta sinun onnistui kutkuttelemaan nauruhermojani jopa siinä määrin, että nauroin ääneen tätä lukiessani. Karoliinan kommellukset olivat välillä sangen hulvattomia ja Vaahteran sanavalinnat ja tarinankerronta tekivät tarinasta vielä viihdyttävämmän lukukokemuksen. Sattumalta sinun on mielestäni oikein hyvä kesäkirja, ja tätä oli mukava lukea auringonpaisteessa rannalla. Karoliinan alituinen stressi voi tuntua ahdistavalta ajatukselta, mutta mielestäni tämä osoittautui oikeaksi hyvän mielen kirjaksi. Ja kuten chick litissä on tapana, asiat kyllä järjestyvät kommelluksista huolimatta: siihen matkalle vain mahtuu kaikenlaisia käänteitä ex-anopin kostoiskuista epäonneen juhlapuvun kanssa.

 

 ♠♠♠♠

Bridget Jones: Mad about the boy

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about the boy

825 s., MIKI-laitoksen 1.p. 2014 (Otava 2013)

alkup. Bridget Jones - Mad about the boy 2013

suom. Annika Eräpuro

Olen joskus muinaisuudessa lukenut aikaisemmat Bridget Jones -kirjat, mutta täytyy sanoa, että mielestäni ne eivät olleet laisinkaan hauskoja tai edes huvittavia. Ainakin toinen kirja eteni melko tuskaisesti, mutta luin sen kumminkin, kun kaveritkin olivat lukeneet ja tykänneet. Kuulun siihen porukkaan, joka pitää enemmän BJ-leffoista kuin -kirjoista. Viime viikolla olin parin päivän minilomalla Helsingissä ja keikuin bussissa tuntikausia suuntaansa. Tarvitsin jotakin matkalukemista pienessä paketissa, joten lainasin kirjastosta Miki-painoksen uusimmasta ja viimeisestä (?) Bridget Jones -kirjasta. Tällä kertaa tarina upposi paremmin ja matkat sujuivat oikein sutjakkaasti Bridgetin seurassa.

Tämä postaus tulee sisältämään jonkin verran juonipaljastuksia, jos niitä nyt enää paljastuksiksi voi sanoa: eiköhän ne kaikki ole jo sanottu ainakin kertaalleen, ja minäkin olin samoja asioita kuullut eikä se yhtään haitannut lukukokemusta.

Bridget on nyt ehtinyt 50:n vuoden ikään, mutta sama kohellus jatkuu edelleen: paino jojoilee, elämäntapatunarointi jatkuu ja kiusalliset tilanteet seuraavat toinen toistaan. Nyt Bridgetin komboon on kuitenkin tullut muutos: enää ei etsitä miestä hiki hatussa. Hänellä oli mies, mitä ihanin ja karismaattisin Mark Darcy, joka menehtyi äkillisesti jättäen Bridgetin kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Nyt Bridget yrittääkin pitää perheen pyörät pyörimässä, vaikka kyllähän kuvioihin ilmaantuu myös mies. Leskeydestään huolimatta Bridget on kuitenkin myös nainen ja sellaisen elämää hän haluaa suuresta menetyksestään huolimatta elää. Niinpä hänen ystävänsä päättävät, että uusi petikaveri on lopultakin saatava kuvioihin. Ja niin Bridget löytää itseään parikymmentä vuotta nuoremman Roxsterin, joka herättää hänet taas elämään elämäänsä.

Pidin tästä kirjasta paljon enemmän kuin aikaisemmista BJ-kirjoista, vaikka Mark Darcy onkin nyt poistunut kuvioista. Osittain saatoin pitää tästä kirjasta enemmän, koska minulla ei ollut kuin korkeintaan hieman skeptisiä ennakko-odotuksia tätä kirjaa kohtaan: en siis odottanut mitään hykerryttävää viihdettä. Toisaalta tämä kirja miellytti enemmän varmasti myös siksi, että Bridget oli nyt lopultakin aikuistunut ja saanut elämälleen muutakin sisältöä kuin tupakanpolton, laihduttamisen ja miehenmetsästyksen. Kyllä minua vieläkin välillä ärsytti hänen hervottomuutensa ja kykenemättömyytensä pitää asiat reilassa, mutta toisaalta hänestä paljastui uusia puolia äidinroolinsa ja leskeytensä valossa. Ja vaikka tässä teoksessa Bridgetin mielen perukoilla oli koko ajan Markin kaipuu, pidin tätä teosta kuitenkin paljon hauskempana tai koomisempana kokonaisuutena kuin kahta aiempaa teosta. Että kannatti siis lukea, vaikka hieman epäröinkin.

♠♠♠♠

 

Venla T:n se ainoa oikea

Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n se ainoa oikea

182 s., Otava 2015

Viime kesänä luin mielenkiinnolla Eppu ja Anna Nuotion nuortenkirjan Venla T:n rakkaudet, joka avasi Venlasta kertovan chick lit -sarjan. Tuolloin hieman moitin sitä, että Venlan elämä tuntui liian ongelmientäyteiseltä, kun olin odottanut chick litille ominaista kevyttä lukuelämystä. Nyt  voin kuitenkin ilolla todeta, että Venla T:n se ainoa oikea osoittautui hyvin hilpeäksi lukuelämykseksi, vaikka kyllä Venlalla nytkin huolia piisasi. Siitä huolimatta tämä oli mielestäni edeltäjäänsä keveämpi teos, joka myös nappasi paremmin otteeseensa.

Venla T:n elämä jatkuu joululoman jälkeenkin, vaikka hän onnistuikin sotkemaan asiansa perusteellisesti ja välit rakkaimpaan sukulaiseen ja parhaaseen ystävään Oliviaan katkesi. Tässä teoksessa Venla päättää ryhdistäytyä saadakseen takaisin Olivian luottamuksen ja osoittaakseen kaikille olevansa nyt muuttunut, vakavasti otettava Venla. Onhan Venlalla tietenkin sekin pointti, että hänen täytyy osoittaa tosirakkaudelleen Matiakselle olevansa fiksu tyyppi, jotta Matias voisi rakastua häneen. Harmi vain, että Venlalla on pikkuinen ongelma: Matias on Olivian poikaystävä. Miten Venla voi saada sekä Olivian ystävyyden ja luottamuksen että Matiaksen rakkauden?

Voi että miten nauroin ihan vedet silmissä vaikka kuinka kauan joillekin Venlan päiväkirjamerkinnöille! Mahtavan ironista, hupaisaa ja nuorekasta tekstiä kertakaikkiaan. Ja Venlan sitkeä espanjalainen ihailija Jorge eli Horhe kirvoitti Venlan kuvailemana monet naurut, ai että! En ihan heti keksi koska taas nauroinkaan kirjan parissa niin makeasti kuin nyt! Venla on kyllä valloittava hahmo, vaikka edellisessä osassa ärsyttikin hieman hänen kykenemättömyytensä lopettaa kohellus ajoissa. Nyt hän on jotenkin sympaattisempi ja rennompi, ehkä jotenkin paremmin sinut itsensä kanssa tai jotain siihen suuntaan.

Olin tätä kirjaa lukiessa hetken ihan että jee, nyt Venlan asiat selviävät. Joo, kyllä niinkin kävi osittain. Mutta niin vain taas jäi kirja niin jännittävään kohtaan, että ei yhtään tiedä minkä sopan Venla nyt keittää. Ja siksi seuraavaa osaa nyt odotan, mutta hieman ristiriitaisiin tuntein. Sillä ei, ei taas kovin isoa vaikeuksien ryöppyä Venlalle, kiitos!

♠♠♠♠½

Venla T:n rakkaudet

Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n rakkaudet

189 s., Otava 2014

Kesäisin minuun iskee yleensä hirvittävä hinku lukea nuortenkirjoja ja sitä kautta ikään kuin palata niihin huolettomiin kesiin, jolloin saatoin vain lukea mielinmäärin. Tämä Eppu ja Anna Nuotion yhteistyön tuloksena syntynyt Venla T:n rakkaudet on mielenkiintoinen sekoitus nuortenkirjallisuutta ja chick litiä, joista jälkimmäinen ei ole minulle kovinkaan tuttu genre. Voisin siis sanoa, että poistuin omimmalta alueeltani palatakseni yhdelle tärkeimmistä (nuortenkirjallisuus).

Venla T:n rakkaudet on päiväkirjamuotoinen kertomus siitä, miten Venla päättää ryhdistäytyä ja hoitaa kunnialla abivuoden ja suhteensa Matiakseen sekä päästä eroon tuuliviirimäisyydestä: Venla nimittäin ihastuu todella helposti. Päiväkirjaan hän purkaa niitä tuntojaan, joista on vaikea puhua kenellekään. Etenkin kun Venla onnistuu sotkemaan asiansa perinpohjaisesti ja huomaa vasta sitten, mikä todella olisi tärkeää.

Olen elänyt siinä luulossa, että chick lit on kevyttä kirjallisuutta. Siitä syystä oletinkin, että myös tämä teos olisi ollut hyvin kepeä, mutta valitettavasti siinä suhteessa hieman petyin. Tässä teoksessa on toki huumoria ja ihan hauskojan sattumuksia, mutta myös kamalasti väärinkäsityksiä, ongelmia, itsekkyyttä ja mieliharmia. Siis kaikkea epäkepeää. Vaikka toisaalta olen kyllä myös ymmärtänyt, että chick litissä sankaritar joutuu usein johonkin pulaan sähellettyään vähän sitä ja tätä. Mutta Venlan elämä kääntyy jonkinlaiseksi ongelmien mereksi, kun hän ei tajua lopettaa ajoissa. Ja oli kyllä hieman ahdistavaa, kun Venlan elämässä lähti moni asia liikkeelle niin, että hän ei enää itse voinut vaikuttaa asiaan mitenkään.

Lukutoukan kulttuuriblogin (josta alunperin tämän teoksen keväällä bongasin) mukaan tämä on Venlasta kertovan sarjan avausosa. Ja voi kyllä, tämä teos huutaa jatkoa. Inhosin sitä, miten tämä kirja loppuu: ihan liian avoimesti ja epävarmasti. Olisin kaivannut edes hieman onnellisempaa loppua, mutta nyt Venla jää jotenkin tukalaan tilanteeseen ja vaikka Venlan piittaamattomuus välillä ärsyttikin, niin en haluaisi silti sankarittaremme elävän ahdingossa. Ja loppu suorastaan viskaa silmille sen, että jatkossa Venla tulee edelleen kerjäämään vaikeuksia.

Kokonaisuutena Venla T:n rakkaudet on nopealukuinen teos, jonka parissa kyllä viihtyy ihan hyvin, vaikka välillä Venlan ahdinko tuntuu suorastaan tarttuvalta. Nuotiot kuitenkin taitavat huumorin käytön, mikä hieman keventää Venlan aikaansaamia solmuja. Tämä on mielenkiintoinen avaus sarjalle, jonka parissa täytyy varmaan jatkaa matkaa, jahka seuraava osa ilmestyy.

 ♠♠♠½