Tilinpäätös

Maija Kajanto: Tilinpäätös

Puistokadun pesula 2

WSOY 2026

 

Puistokadun pesula -sarja on saanut jatkoa. Tilinpäätöksessä päähenkilöksi nousee Assi, joka tutustui ja ystävystyi Inkan kanssa Pyykkipäivässä. Assi on nelikymppinen kirjanpitäjä, jonka elämä tuntuu olevan yhtä säntillisessä järjestyksessä kuin hänen laatimansa tilinpäätökset: on pitkä parisuhde, vakaa toimeentulo ja mieluisa koti paritalonpuolikkaassa. Kohdalle osuva lomautus kuitenkin tuo Assin elämään muutoksen, joka sysää hänet pohtimaan arkeaan ja unelmiaan uudelta kantilta.

 

Tyhjentyneen kalenterin myötä Assi alkaa suorittaa vapaa-aikaansa. Hän haluaa täyttää päivänsä puuhilla osin siksi, että ei olisi etätöitä tekevän miehensä tiellä. Rahasta tarkka Olli ahdistuu taloudellisen tilanteen epävarmuudesta, mikä saa Assin etsimään hyödyllistä tekemistä päiviinsä. Assi ryhtyy tyhjentämään tuntemattomaksi jääneen isoisänsä kuolinpesää. Kun urakka lopulta tulee valmiiksi, on Assin mietittävä myös miten haluaa oman elämänsä jatkossa järjestää.

 

Kokemuksesta tiedän, että kuolinpesän tyhjennys ei ole mikään pikkujuttu, vaan oikeasti aikaa vaativa homma. Puhumattakaan sitten siitä tunnepuolesta, joka väistämättä astuu kuvaan, jos edesmennyt on ollut itselle läheinen. Vuosikymmeniä ajan kerrostumia ja esineitä joita joku muu on vaalinut ja kuljettanut mukanaan vuodesta toiseen tai unohtanut kaappien perukoille... Se todella laittaa pohtimaan omaa tavarasuhdetta aivan uudella tavalla. Mielestäni Kajanto kuvaa tätä kaikkea tarkkanäköisesti.

 

Tilinpäätös oli varsin mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka lomautukset ja kuolinpesät harvoin nostavat ilon ylimmilleen. Tämä sarja ei toistaiseksi ole ollut minulle Kahvila Koivun veroinen, mutta olen alkanut tykätä Harvelan pikkukaupungin miljööstä ja sarjan naisviisikosta, jotka erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta pelaavat hyvin yhteen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuka heistä on seuraavan osan päähenkilö, sillä ennustan, että jokainen heistä siihen rooliin vuorollaan pääsee. 

Talvikaupungin valot

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot

WSOY 2025

kansi: Kaisu Sandberg

Perustuu Me Naiset -lehden vuonna 2024 julkaisemaan jatkokertomukseen.

Talvikaupungin valot kietoivat minut syliinsä marraskuussa. Pidän Kajannon kirjoista, mutta hieman jännitin mitä mahtaisin tästä kirjasta pitää, sillä nelikymppinen avioeroa läpikäyvä kahden teinin äiti Vilma elää varsin erilaista elämää kuin minä. Kuten hyvän kirjan kanssa yleensäkin käy, millään tuollaisilla lähtökohdilla ei varsinaisesti ole väliä, vaan tarina nappaa otteeseensa joka tapauksessa. Talvikaupungin valot sopii määritelmään mainiosti.

Hiljattain eronnut Vilma päättää viettää joulunsa aivan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Entinen puoliso toivoo saavansa viettää lasten kanssa viimeisen joulun heidän vanhassa kodissaan ennen kuin he myyvät sen pois. Vilma ei halua jäädä surkuttelemaan tilannetta, vaan varaa itselleen airbnb-asunnon Helsingistä, pakkaa tavaransa ja suuntaa kaupungin sykkeeseen.

Helsinki onkin toinen asia, jonka vuoksi etukäteen epäilin, että tämä ei ehkä ole ihan minun kirjani. Helsinki on minulle etäinen kaupunki enkä ole koskaan hurmaantunut siitä, joten epäilytti tarttua kirjaan, joka rakentuu vahvasti sen miljööseen. Sinänsä tyhmää, koska olen pitänyt mm. Soinisen Signestä ja Westön Leijoista, jotka molemmat sijoittuvat vahvasti Helsinkiin. Niin vain pidin tästäkin ja oikeastaan viihdyin hyvin, mikä sekin on taitavan kirjailijan ansiota.

Talvikaupungin valot osoittaa, että vaikka perinteillä on paikkansa ja arvonsa, kaikkea ei tarvitse aina tehdä samalla tavalla. On myös ok tuulettaa vanhoja tai luoda kokonaan uusia perinteitä. Joulu on lopulta mielentila, ei säännönmukaista suorittamista, kuten Vilma teoillaan osoittaa. Tykkäsin paljon myös siitä, miten tässä oli vähän samaa rakennetta kuin Kahvila Koivu -sarjassa - kappaleiden alussa esiteltiin tarkemmin tapahtumapaikkoja, Koivussa taas keskeisiä reseptejä. Kaiken kaikkiaan oikein kiva jouluinen lukupala.

Pyykkipäivä

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Puistokadun pesula 1

WSOY 2025

Kahvila Koivu -sarjallaan valloittanut Maija Kajanto aloittaa uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kolmekymppinen Inka on palannut Australiasta Suomeen ja kotikaupunkiinsa Harvelaan. Vanhassa huoneessaan lapsuudenkodin yläkerrassa hän pohtii mitä oikein alkaisi tekemään. Torin liepeillä sijaitsevassa funkkistalossa vapaana oleva liiketila saa Inkan liikkeelle. Hän aikoo perustaa pesulan.

Ennen kuin haaveesta tulee totta ja Puistokadun pesula pääsee avaamaan ovensa, tarvitaan realistinen rahoitussuunnitelma ja melkoinen määrä pesuaineita ja tinkimätöntä uurastusta. Siihen Inka pystyy, ja juuri siitä hänen hahmossaan pidin. Hän on järkevä, aikuinen hahmo, joka osaa myös heittäytyä hetkeen ja nauttia kauniista asioista ympärillään.

Työn touhu on Inkalle enemmän kuin tervetullutta, sillä Australian reissu ei ole päättynyt ihan niin kuin hän toivoi. Mieltä painaa Australiaan yhä jääneen pikkusiskon epämääräinen tilanne,  mutta työ antaa muuta ajateltavaa. Melko pian Inka huomaa pesulan olevan tärkeä paikka monelle muullekin kuin hänelle. Pyykkietikan tuoksussa syntyy ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä, mutta on ilmassa myös ripaus romantiikkaa.

Tykkäsin Pyykkipäivästä tosi paljon. Aluksi minua hieman epäilytti, sillä ajatus kaupunkimiljööstä ei oikein tuntunut mieluisalta. Sain kuitenkin huomata, että epäilykseni olivat turhia. Niinkin arkisesta paikasta kuin pesulasta on onnistuttu luomaan viihtyisä miljöö. Pidin myös niin kaupungin kuin Inkan kesäkodinkin yleisestä tunnelmasta. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää hahmoista, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kuvattu kaikin puolin inhimillisesti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Sarjan nimi sen jo kertoo, että pesula tulee olemaan keskiössä, mutta tulee olemaan jännä nähdä mihin suuntaan sarja lähtee. Avausosan perusteella hyvää tulee olemaan!

Kardemummajoulu

Maija Kajanto: Kardemummajoulu

Kahvila Koivu, osa 5

WSOY 2024

Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja ei päättynytkään Sitruunakevääseen, sillä sarjan ystäviä hemmotellaan vielä tällä jouluisella päätösosalla. Kardemummajoulu oli jouluvalmisteluineen ja lumimaisemineen tunnelmallinen lukupala juuri tähän aikaan vuodesta.

Pyhävirta on kääriytynyt lumivaippaan ja pakkaset takaavat sen, että monenlaista talviaktiviteettia on tarjolla myös hotellivieraille, jotka nauttivat kaikesta täysin siemauksin. Uutta väriä kylänraitille tuo myös Kahvila Koivun yläkerran asuntoihin majoittuvat taideresidenssiläiset, joille Krisse kokkaa päivittäin aamiaisen ja lounaan kahvilassaan. Kuten aina Pyhävirta on täynnä elämää ja yhteisten päämäärien eteen puurtamista.

Arkisen aherruksen lomassa Krisse ja Tommi valmistautuvat paitsi jouluun myös kokonaan uuteen elämänvaiheeseen. Vaikka he ovat onnellisia tulevasta pikkuisesta, Krissestä tuntuu silti vähän yksinäiseltä. Lähipiirillä on kullakin omat murheensa ja menonsa, ja tuntuu etteivät he oikein jaa hänen onneaan.

Siinä missä Sitruunakeväässä käväistiin välillä aika syvissäkin vesissä ja muissakin osissa koetaan isojakin vastoinkäymisiä, on tämä päätösosa kevyempää luettavaa. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä on, lukija voi koko ajan uskoa, että joulun taika tekee tehtävänsä. Tämän jälkeen tuntuu ihan hyvältä jättää nämä tutuksi tulleet hahmot jatkamaan elämäänsä. Oikein sopiva päätös sarjalle siis. Ensi keväänä Kajannolta ilmestyykin uuden sarjan avaus, jota kyllä mielenkiinnolla odotan.

Sitruunakevät

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Kahvila Koivu, osa 4

WSOY 2024

kansi: Kaisu Sandberg

Maija Kajannon viihteellinen Kahvila Koivu -sarja on edennyt neljänteen osaansa, jota aiemmin markkinoitiin sarjan viimeisenä. Tulossa on sittenkin vielä viimeisenä herkkupalana Kardemummajoulu, jota kyllä Sitruunakevään jälkeen odotan kovasti. Sitruunakevät oli nimittäin juuri sellainen kirpeänmakea lukukokemus, joka samaan aikaan viihdytti mutta nosti myös välillä kyyneleet silmiin. En Sahramisyksyssä oikein pitänyt siitä, mihin suuntaan sarja tuntui olevan menossa, joten Sitruunakevät oli positiivinen kokemus sen jälkeen.

Krisse ja Tommi ovat palaamassa Kroatiassa viettämänsä vuoden jälkeen takaisin Pyhävirralle. Omakotitaloprojekti on edennyt heidän poissaolonsa aikanakin ja moni asia on muuttunut. Kahvila Koivun tiloissa pyörii pitseria eikä kahvilatoiminnan jatkosta ole tietoa. Itse kunkin on kuitenkin yritettävä katsoa rohkeasti tulevaisuuteen ja kohdata siihen liittyvät toiveet ja odotukset, vaikka niihin liittyisi pelkoa ja epävarmuutta.

Pidin Sitruunakevään tunnelmasta. Tekee mieli sanoa, että siitä tuli valoisa olo, vaikka teoksessa käytiin läpi myös raskaita aikoja. Ehkä se valoisuus tulikin juuri siitä, että raskaiden aikojen jälkeen elämä tuntui kuitenkin jatkuvan. En halua spoilata juonenkäänteitä keneltäkään, mutta kirjassa käytiin läpi sellaisia asioita, jotka tulivat minua lähelle, ja samaistuin vahvasti Krissen läpikäymiin tunteisiin. Menetyksen käsitteleminen ja kaikki siihen liittyvä käytännön työ on kuvattu uskottavalla tavalla. Mielestäni Sitruunakevät on koskettavuudessaan sarjan parasta antia.

Sahramisyksy

Maija Kajanto: Sahramisyksy

Kahvila Koivu, osa 3

223 s., WSOY 2023

kansi: Kaisu Sandberg

 

Maija Kajannon viihteellinen kahvila Koivusta kertova sarja kuljettaa lukijansa kolmannessa osassa syksyn maisemiin. Krisse on pyörittänyt mummo jalanjäljissä kahvilatoimintaa jo vuoden verran, laajentanut toimintaa hotellin puolelle ja uudistanut kahvilan ilmettä. Paljon on tapahtunut myös yksityiselämässä, sillä Tommi vaikuttaa tulleen jäädäkseen, mutta mummo sen sijaan näyttää irtautuvan enemmän omiin kuvioihinsa. Pyhävirtakaan ei ole entisensä, mitä Krisse hiljaa mielessään suree.

 

Sahramisyksy on mielestäni selkeästi aiempia osia synkkävireisempi. Pyhävirtaa piinaa tuhopolttojen sarja, joista kahvilakin saa osansa, vaikka pienin vahingoin selviääkin. Krisseä vaivaa alituinen huoli hotellista, sillä hän pelkää sen olevan seuraava kohde - ehkä jollakulla on jotain henkilökohtaista häntä vastaan? Kahvilan tutut rutiinit, taikinoiden sekoittaminen ja leivonnaisten kotoisa tuoksu luovat turvallisuudentunnetta, kun ympärillä kuohuu.

 

Sahramisyksy on edeltäjiensä tavoin nopealukuinen ja viihdyttävä kirja. Pidän tästä sarjasta, mutta en ole aivan varma pidänkö siitä, mihin suuntaan sarja tuntuu olevan menossa. Pyhävirta ei todellakaan ole entisensä, mikä saa Krissenkin miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Itse en välttämättä kovin paljoa yllättyisi, jos Korvapuustikesä, Taatelitalvi ja Sahramisyksy saisivat seurakseen vielä keväisen jatko-osan, jonka jälkeen sarja päättyisi.

Taatelitalvi

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Kahvila Koivu, osa 2

230 s., WSOY 2022

kansi: Laura Noponen

Maija Kajannon Korvapuustikesän jatko-osa Taatelitalvi ilmestyi niin varkain, että oivalsin asian vasta joulun tienoilla, kun vein töissä kirjoja varaushyllyyn. Odottavan aika oli pitkä, vaikka lopulta sain kirjan luettavakseni melko nopeasti. Taatelitalvi sopii jouluisesta miljööstään erinomaisesti luettavaksi vaikka näin helmi-maaliskuussa.

Mummonsa kahvilatoiminnan omakseen ottanut Kristiina Kivimaa elää kiireistä aikaa. Hän on avaamassa kahvilatoiminnan oheen myös hotellin, kun vanhaan kouluun tehtävä remontti ensin valmistuu. Kahvilan arkinen hyörinä ja pitkiksi venyvät työpäivät takaavat sen, että virkavapaata ottaneen kunnanjohtajan ajatteluun ei jää ylimääräistä aikaa.

Pidin Taatelitalven kotoisasta tunnelmasta. Lumen, kylmän ja pimeän keskellä kahvila Koivu tuntuu lämpimältä, kutsuvalta ja pehmein tuoksuin syliinsä kietovalta turvapesältä kaikkea ankeaa ja ahdistavaa vastaan. Samaan aikaan Kajanto kuitenkin kuvaa Krissen hektistä ja stressaavaa arkea vähän liiankin hyvin, niin että lukijalle ei välttämättä tarjoudu ihan sellaista unohdusta omasta arjestaan kuin mitä itse ainakin olisin ehkä toivonut. Jostain syystä samaistuin Krissen stressiin vähän turhankin hyvin, vaikka lukeminen viihteestä menikin.

Korvapuustikesä

 Maija Kajanto: Korvapuustikesä
320 s., WSOY 2022
kansi: Laura Noponen

Maija Kajannon romanttinen viihderomaani Korvapuustikesä avaa kahvila Koivusta kertovan sarjan. Avaus on mielestäni todella onnistunut, sillä vaikka kirjassa onkin viihderomaanin perinteisiä aineksia, onnistuu se yllättämään. Korvapuustikesässä nähdään kyllä onnellisia loppuja, mutta ei liian ilmeisellä tavalla.

Helsingissä asuva Kristiina Kivimaa saa tarpeekseen hektisestä arjesta ja työnantajansa alati kasvavista vaatimuksista, pakkaa laukkunsa ja matkaa mummonsa luo Pyhävirralle. Rakkaus hyvään ruokaan ja leivontaan on heille yhteinen piirre, ja pian Kristiina jo hääriikin mummonsa kahvilan tiskin takana. Pienen paikkakunnan tiivis yhteisö, lukiovuosien muistot ja kahvilan uudistaminen tempaavat Kristiinan mukaansa. Romantiikkaakin on ilmassa, mutta samalla pintaan alkaa nousta menneisyyden tapahtumat ja kipeät menetykset, joiden käsittely ei ole helppoa. Kun Kristiina saapuu Pyhävirralle, se on tarkoitus olla vain lyhyt piipahdus. Aika pian hän kuitenkin alkaa pohtia ruuhka-Suomesta irtautumista pysyvänä ratkaisuna

Korvapuustikesä on ihana kirja. Leppoisa, mukaansatempaava ja lempeä. Samalla kertaa se on myös syvällisempi kuin osasin odottaakaan, siinä käsitellään isojakin asioita Kristiinan etsiessä paikkaansa odotusten ja omien toiveiden ja pelkojen ristitulessa. Tarinankerronta on lämmintä ja inhimillistä. Pidin myös miljööstä. Tuli ihan tunne, että olisipas hauska piipahtaa Kristiinan ja mummon kahvilassa ja tutustua Pyhävirtaan. Onneksi sinne pääsee vielä uudelleen, kun Korvapuustikesälle joskus ilmestyy jatkoa!