Martta Saxin murha

Jaana Skyttä: Martta Saxin murha

Like 2024

Martta Sax oli 28-vuotias myymälänhoitaja, joka murhattiin hoitamassaan kyläkaupassa Kempeleessä toukokuussa 1934. Murha oli silmittömän raaka ja herätti aikanaan ison kohun. Moni oli sitä mieltä, että murhasta tuomittiin väärä mies. Jaana Skyttä törmäsi Martan tarinaan toimittajantyössään jo yli vuosikymmen sitten, perehtyi siihen tarkemmin ja kirjoitti siitä true crime -kirjan.

Täytyy sanoa, että olipas hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kiinnostunut true crimesta jo ennen kuin edes tunsin termiä, ja mielestäni minulla aika kattavasti nämä tunnetuimmat vanhat tapaukset ovat tiedossa, mutta Martta Saxista en ollut koskaan kuullut. Ehkä tämä siksikin oli niin mielenkiintoista luettavaa, kun ihan kaikki oli uutta. On yllättävää, että näinkin kohuttu tapaus tuntuu painuneen pitkälti unholaan.

Martta Sax oli pidetty ja työssään tarkka myymälänhoitaja, joka oli myös kaikin tavoin hyvämaineinen. Hän haaveili rakkaudesta ja perhe-elämästä, mutta jostain syystä puolisoa ei ollut löytynyt. Kuvien perusteella Martta vaikuttaa olleen olemukseltaan varsin miellyttävä. Kannessa olevan potretin hän otatti vain vähän ennen kuolemaansa. On hätkähdyttävän julmaa, että niin lempeän ja helposti lähestyttävän oloinen henkilö kohtasi niin raa'an kohtalon.

Martta oli sulkenut myymälän lauantaina normaaliin tapaan, mutta kaikki tiesivät, että asioimaan pääsi  tarvittaessa myös sulkemisajan jälkeen. Illan mittaan kävi muutama asiakas, mikä auttoi poliiseja tarkan tapahtuma-ajan selvittämisessä. Ryöstömurha huomattiin sunnuntaina, kun Martan hyvin tunteneet ystävät ja tuttavat huolestuivat kaupanmäen hiljaisuudesta. Hänet löydettiin useasti puukotettuna myymälähuoneesta. Oli selvää, että Martta oli tehnyt vastarintaa ja yrittänyt paeta. Myymälän käteisvarat oli viety, samoin Martan omistama käsiase. Vaan mitä Martta oli tehnyt aseella? Pelkäsikö hän jotakin?

Melko pian poliiseille kuulemisten myötä selvisi, että Martta todella pelkäsi ja oli hankkinut aseen turvakseen. Pari vuotta aiemmin hän oli lainannut myymälän kassasta rahaa miehelle, joka oli onnistunut hurmaamaan Martan siinä määrin, että tämä oli luottanut lainan takaisinmaksuun. Hän oli myös myynyt eräälle kyläläiselle velaksi suurella summalla, jälleen takaisinmaksuun luottaen. Kun työnantaja kiinnitti huomiota myymälän kassavirtaan, Martta alkoi toden teolla periä rahoja takaisin. Sen lähes ainoa lopputulos oli se, että syntyi riitaa ja Martta pelkäsi.

Skyttä taustoittaa rikostarinan hyvin. Lukija saa hyvän käsityksen tuon ajan poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnallisista tuulista, jotka luovat hyvän näkökulman siihen, millaisessa maailmassa Martta aikalaisineen eli. Skyttä kuvaa myös Martan tuttavapiiriä osana hänen henkilökuvaansa. Samalla välittyy kuva yhteisöstä, johon Martta kuului.

Tämä on tarina, jossa lukijakin uskoo syyllisen löytyneen. Tuntuu jopa helpottavalta ajatukselta, että paha sai palkkansa. Vaan löytyikö syyllinen kuitenkaan? Moni aikalainen oli sitä mieltä, että tuomion sai väärä mies. Samalla myös lukijalle herää epäilys, vaikka tuomio olikin hyvin perusteltu. Näin 90 vuotta jälkikäteen on vaikea tietää mitä uskoisi. Surullinen ja raakuudessaan julma tapaus, joka jää mieleen. Ei ihme, että Skyttä halusi perehtyä tähän tarkemmin. Suosittelen tätä true crimesta kiinnostuneille.

Nollapäivä

Ruth Ware: Nollapäivä

Otava 2024

alkup. Zero Days, 2023

suom. Elina Koskelin

Ruth Ware on suosikkijännärikirjailijani ja hänen uusi kirjansa menee aina oitis lukulistalleni. Hän onnistuu aina kirjoittamaan aivan erilaisen jännitystarinan ja luomaan kiinnostavia miljöitä. Omia suosikkejani ovat Valhepeli ja Lumimyrsky ehkäpä juuri miljöiden ja yllättävien käänteiden vuoksi. Käänteitä riitti myös Nollapäivässä, joka alkoi tiheällä jännityksellä, mutta jonka otteessaan pitävä verkko harveni loppua kohti. Olen aika pettynyt siihen, että tämä osoittautui hyvin ennalta-arvattavaksi.

Aviopari Jack ja Gabe ovat luoneet menestyksekkään uran IT-alalla turvajärjestelmien parissa. Työkseen he testaavat yritysten turvajärjestelmiä ja koittavat löytää tilojen ja tietojärjestelmien mahdollisia heikkouksia. He ovat pitelemätön tiimi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Elämä järkkyy perustuksiltaan, kun Jack saapuu kotiin pieleen menneeltä työkeikalta tavallista myöhemmin ja löytää miehensä surmattuna. Jackin kauhuksi poliisin epäilevät katseet suuntautuvat häneen, mikä saa hänet pakenemaan virkavaltaa. Hänen on pysyttävä vapaana, jotta hän voisi löytää miehensä oikean murhaajan, sillä vankilasta käsin hän ei siihen pystyisi.

Kun aloin lukemaan Nollapäivää, olin aluksi todella innoissani siitä miten huikean jännittävällä tavalla tarina alkoi. Melko pian kuitenkin totesin, että tämä ei missään nimessä ole Waren paras teos. Minua häiritsi aivan valtavasti se, miten Jackin surua ja fyysistä vointia kyllä sanoitettiin, mutta mikään noista tunteista ei välittynyt lukijalle asti. Lisäksi arvasin varsin varhaisessa vaiheessa kuka on sotkeutunut murhaan ja millainen loppukäänne Jackille on luvassa, joten jännityksen tuntu alkoi nopeasti hälvetä. Olen alkanut automaattisesti ladata Waren kirjoille korkeita odotuksia, mutta nyt tuli huti. Plussaa kuitenkin kiinnostavasta aiheesta turvajärjestelmien maailmassa, joka minulle on varsin vieras ala.

Kuolema sisäoppilaitoksessa

Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa

490 s., Bazar 2023

alkup. The Murders at the Fleat House, 2022

suom. Tuukka Pekkanen

kansi: Laura Noponen

Mitä olisi kesä ilman dekkaria? Ei tavanomainen kesä ainakaan. Tällä kertaa nappasin kesäloman dekkariksi romanttisen viihteen taitajana tunnetun Lucinda Rileyn postuumisti julkaistun ja ainoaksi jääneen dekkarin Kuolema sisäoppilaitoksessa. Tämän teoksen hän poikansa kirjoittamien alkusanojen mukaan kirjoitti valmiiksi jo vuonna 2006, minkä kieltämättä huomaa, sillä Rileyn tyyli hioutui vuosien myötä huomattavasti vetävämmäksi.

Kuolema sisäoppilaitoksessa on 2000-luvun alkuun sijoittuva perinteisen brittitunnelmainen dekkari. Norfolkilaisen sisäoppilaitoksen asuntolasta löytyy erään oppilaan ruumis ja kuolema ei alkuperäisestä arviosta poiketen olekaan luonnollinen. Komisario Jazz Hunter tiimeineen alkaa selvittää oliko kyseessä vain inhimillinen vahinko vai halusiko joku eliminoida kiusaajana tunnetun pojan pois. Melko pian Jazz saa huomata, että vyyhden selvittämiseksi pitää kaivella myös menneisyyttä.

Kuolema sisäoppilaitoksessa on todella nihkeästi etenevä ja välillä suorastaan tylsä dekkari, joka alkaa kunnolla kiinnostaa vasta loppupuolella. En oikeastaan edes tiedä miksi halusin lukea kirjan loppuun, ehkä Rileyn hyviksi tietämieni kertojanlahjojen kannustamana ja siinä toivossa, että kyllä tämäkin tästä alkaa vetää. Juoni on toki monisyinen ja siitä paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia, mutta ei tämä minulle ollut mikään pauloihinsa kietova suuri lukuromaani, jollaisena kustantaja tätä markkinoi.

Lucinda Riley on nykyään yksi lempikirjailijoistani, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että onneksi hän ei dekkareita tämän enempää kirjoittanut. Hän taitaa sukutaustoihin ja historiaan liittyvien mysteerien punomisen, minkä hän on minulle viihdekirjojensa kautta osoittanut, mutta dekkarina hän ei mielestäni saanut taitoaan toimimaan samalla tavalla. Sääli sinänsä, mutta ei kaikesta olekaan pakko tykätä. Päähenkilöstä kuitenkin tykkäsin, ja siinä mielessä onkin harmi, että Jazz Hunterin myöhemmistä vaiheista emme saa enää kuulla.

Huonetoveri

Ruth Ware: Huonetoveri

475 s., Otava 2023

alkup. The It Girl, 2022

suom. Elina Koskelin

kansi: Tiia Javanainen / Purotie Design

Ruth Ware on suosikkijännärikirjailijani ja hänen teoksensa menevät ilmestyessään aina automaattisesti lukulistalleni. Huonetoveri on tuttuun tapaan hyvin otteessaan pitävä jännitysnäytelmä, jossa asetelma keikahtaa päälaelleen useammin kuin kerran.

Kun Hannah Jones aloitti opintonsa Oxfordin yliopistossa, hän sai huonetoverikseen valovoimaisen ja suositun Aprilin, jonka kanssa ystävystyi. Terävästä kielestään ja ikuisista jäynistään huolimatta April ei joutunut sen kummemmin riitoihin. Sitten joku murhasi hänet, eikä hänen huonetoverinsa ja parhaan ystävänsä Hannahin elämä palannut enää ikinä ennalleen.

Teos jakautuu kahteen aikatasoon. Ennen kertoo yliopiston tapahtumista 10 vuotta sitten, jälkeen on Hannahin nykyhetki. Menneisyyden tapahtumat palaavat vainoamaan Hannahia aivan uudella tavalla, kun Aprilin murhasta tuomittu mies kuolee vankilassa. Sitkeät toimittajat aloittavat jälleen yhteydenottotulvansa, mutta pahinta on, että Hannah alkaa kyseenalaistaa antamansa todistajanlausunnon. Näkikö hän oikein, jäikö jotain huomaamatta?

Huonetoveri ei ole mielestäni ihan Waren parhaimpia, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin todella koukuttava tarina. Yllätyksellisyys säilyy ihan loppuun asti, vaikka lukija jo pariin otteeseen luulee päässeensä totuuteen kiinni. Paikoitellen jännitys on  lähes piinaavaa, vaikka samalla sitä uskaltaa jotenkin odottaa, että kaikki kääntyy hyvin. Suosittelen!

Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

357 s., WSOY 2021

kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Kyllikki Saaren surma Isojoella keväällä 1953 on yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista tapauksista. Olen itsekin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin, joten tapaus on täällä ehkä erityisen tunnettu. Viime syksynä vierailin ensimmäistä kertaa Saaren suohaudalla, ja se oli kyllä sellainen paikka, että toista kertaa ei tarvitse mennä.

Ihmisten luonne on syntyjään sellainen, että selvittämättömät tapaukset puhuttavat ja mysteerit jäävät painamaan mieltä. Tässä teoksessa Teemu Keskisarja kirjoittaa Kyllikki Saaren mysteerin auki. Hän ei esitä tulkintaa murhaajasta, mutta hyvin perusteellisen kuvan hän tapahtuneesta ja tapauksen tutkimisesta antaa. Näitä seikkoja kuvatessaan Keskisarja kyllä kertoo seikat, jotka puhuvat epäiltyjen syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta, mutta varsinaiset spekulaatiot hän jättää lukijalle itselleen.

Keskisarja on historioitsija, ja sen kyllä tästä teoksesta huomaa. Tätä teosta oli ihan ilo lukea siinä mielessä, että Keskisarja on sujuvasanainen kertoja, joka osaa tehdä historiasta elävää. Keskisarja puhaltaa "mysteerin ihmiset" henkiin, tekee heistä läpeensä inhimillisiä. Historioitsijan ote ei ole mässäilevä, ehkä pikemminkin realistinen. Keskisarja on asiantunteva ja perustelee kerronnassa tekemänsä valinnat. Kaikki kirjan kirjoitusprosessissa tehdyt valinnat ovat perusteltuja eikä skandaalinkäryiseen mustamaalaamiseen sorruta, vaikka ihmisistä osittain puhutaankin ihan oikeilla nimillä.

Vaikka olen ajatellut, että Kyllikki Saaren tapauksen pääpiirteet ovat minulle läpeensä tuttuja, tuli tämän kirjan myötä minulle myös uutta tietoa. Toki tietoni tapauksesta perustuvat lähinnä samoja asioita toistelleisiin lehtijuttuihin, mutta jotenkin silti yllätyin uusista tiedoista. Keskisarja on kyllä tehnyt perusteellista työtä, mikä tekee tästä teoksesta todella kiinnostavaa ja jopa nautittavaa luettavaa, vaikka Kyllikki Saaren kohtalo onkin äärimmäisen surullinen. Monen elämä muuttui ratkaisevasti Kyllikin surman myötä eikä pieni Isojoki enää ollut entisensä.

Kuuluisan kuoleman varjo: Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

Juho Saari: Kuuluisan kuoleman varjo - Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

310 s., Gaudeamus 2020

kansi: Jussi Jääskeläinen

 

Suomalaisen rikoshistorian kuuluisimpiin tapauksiin kuuluu epäilemättä isojokelaisen Kyllikki Saaren murha toukokuussa 1953. 17-vuotiaan Saaren ruumis löydettiin etsinnöistä huolimatta vasta syksyllä haudattuna matalaan suohautaan. Syyllistä ei koskaan saatu tuomiolle, mutta monenlaisia teorioita syyllisestä ja tapahtumaketjusta on esitetty.

 

Kyllikki Saaren murhan pääpiirteet ovat olleet minulle tuttuja monenkin eri lähteen ansiosta vuosien varrella. Olen itsekin kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, joten tällä alueella isojokelainen tapaus on ehkä erityisellä tavalla tunnettu. Viime syksynä vierailin Saaren suohaudan paikalle pystytetyllä muistomerkillä. Se tuntui surumieliseltä mutta toisaalta myös hieman aavemaiselta paikalta. Väkisinkin siinä miettii, mitä Saarelle oikein tapahtui toukokuisena iltana vuonna 1953.

 

Kuuluisan kuoleman varjo - Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? ei tarjoa vastauksia kysymyksiin syyllisestä tai siitä, miten kaikki todella tapahtui. Sen sijaan Juho Saari (joka nimestään huolimatta ei ole sukua Kyllikki Saarelle) on ottanut teoksensa näkökulmaksi Kyllikki Saaren murhan tarttumisen kansakuntamme kollektiiviseen muistiin. Teoksessa pohditaan sitä, mitkä seikat ovat vaikuttaneet siihen, että Saaren murha puhuttaa edelleen vuosikymmenienkin päästä. Oma osuutensa on tietysti sillä, että tapaus jäi selvittämättä. Teoksessa kuitenkin tarkastellaan asiaa myös jaetun kokemuksen kautta ja kulttuurisena ilmiönä, joka on tarttunut kolletiiviseen muistiin.

 

Jos tähän kirjaan tarttuu sillä ajatuksella, että luvassa on jotain mehukasta luettavaa Saaren tapauksesta, niin joutuu luultavasti pettymään. Kyseessä on hyvin asiallinen ja asiapitoinen selvitys siitä tapahtumaketjusta, joka johti Kyllikki Saaren katoamiseen ja lopulta löytymiseen murhattuna suohaudasta. Selvitys perustuu KRP:n esitutkinta-aineistoon. Pidin teoksen neutraalista ja tosiasioihin perustuvasta analyyttisyydestä. Teos myös tarjosi minulle uutta tietoa Saaren murhaan liittyen. Aiempi tietoni on perustunut lähinnä lehdiartikkeleihin, joissa kieltämättä nousee esille aina samat asiat. Juho Saari toki itse toteaa, että tapaukseen syvällisemmin perehtyneille teos tuskin voinee tarjota uutta tietoa. Siihen teos ei kuitenkaan pyri, sillä kuten hän myös toteaa, hän olisi voinut ottaa kollektiivista muistia käsittelevän teoksensa aiheeksi minkä tahansa muun yhtä tunnetun tapauksen. Kyllikki Saaren murha ei siis häntä itseään kiinnosta mitenkään erityisesti.

 

Lukiessani yllätyin siitä, miten paljon nautin tämän teoksen lukemisesta. Itse murhatapauksesta lukeminen ei kyllä ole mitenkään mieltä ylentävää, mutta luin kiinnostuneena kollektiivisen muistin mekanismeista. Tuntui hyvältä lukea tällaista tieteellistä kirjaa, joka kuitenkin oli hyvin kansantajuinen. Minulle tuli lukiessa ehkä jopa hieman sellainen olo, että ikävöin yliopiston kursseja. En tiedä mistä se johtuu, liekö aika jo kullannut muistot tässä vajaassa vuodessa, vai onko jokin osa minusta kuin kotonaan akateemisessa yhteisössä. Hyvin kiinnostava kirja joka tapauksessa!

Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

363 s., Otava 2017

alkup. In a Dark, Dark Wood, 2015

suom. Oona Nyström

 

Synkän metsän siimeksessä on ensimmäinen Ruth Waren kirja, jonka olen itse lukenut, kaikki muut olen kuunnellut äänikirjoina. Vaikka Ruth Ware lukeutuu suosikkijännärikirjailijoini, olen vierastanut ajatusta lukea tämä äänikirjana julkaisematon kirja itse, sillä olen vain kerta kaikkiaan todella huono jännärien ja dekkareiden lukija. Onneksi maaliskuussa lopulta ryhdistäydyin, sillä mielestäni Synkän metsän siimeksessä lukeutuu Waren parhaimpiin teoksiin.

 

Synkän metsän siimeksessä on eräänlainen suljetun paikan draama, jossa päähenkilö Nora matkustaa syrjäiselle vapaa-ajan asunnolle viettämään ystävänsä Claren polttareita. Tai oikeastaan pitäisi sanoa entisen ystävänsä, sillä Nora ei ole ollut Claren kanssa tekemisissä vuosikausiin ja kutsu oli todellinen yllätys. Polttareissa kuitenkin jokin menee kuolettavasti vikaan, eikä Noran temppuileva muisti tahdo millään loksauttaa palasia paikoilleen. Kiduttavassa epävarmuudessa Nora yrittää pinnistellä muistiaan saadakseen selville totuuden tapahtumien kulusta.

 

Synkän metsän siimeksessä oli minulle hyvin jännittävä lukukokemus, joka vei hyvin mukanaan. Teoksen asetelmassa oli jotain hyvin samankaltaista kuin Waren viimeisimmässä teoksessa Lukitut ovet. Siinäkin päähenkilö kertaa menneisyyden tapahtumia ja lukija solahtaa täydellisesti niihin mukaan, kunnes palataan jälleen nykyhetken tilanteeseen ja lukija jää pohtimaan missä oikein mennään ja mitä ihmettä on tapahtunut. Mielestäni tässä kerrontaratkaisu oli todella onnistunut ja omiaan koukuttamaan lukijansa.

 

Synkän metsän siimeksessä on monia arvioituksia alkaen päähenkilön menneisyydestä ja ilmeisen varjelluista salaisuuksista ja jatkuen varsinaisen tapahtumamiljöön hyytävyyksiin ja erikoisiin henkilöhahmoihin. Mielestäni kokonaisuudessaan tämä kirja oli todella onnistunut jännäri, joka sai minut odottamaan, että koskahan Warelta mahtaa ilmestyä jälleen uutta lukemista!

 

♠♠♠♠½

Lukitut ovet

Ruth Ware: Lukitut ovet

10 h 33 min., Otava 2020

alkup. The Turn of the Key, 2019

suom. Antti Saarilahti

lukija: Karoliina Niskanen

 

Tutustuin Ruth Waren jännäreihin ensikertaa viime vuoden maaliskuussa, kun kuuntelin äänikirjana hänen sen hetken uusimman teoksensa Rouva Westaway on kuollut. Ruth Ware on suosikkijännärikirjailijani ja olenkin kuunnellut kaikki muut hänen teoksensa paitsi Synkän metsän siimeksessä, jota ei ole saatavilla äänikirjana. Kun aloin kuuntelemaan Lukittuja ovia, odotin kirjalta paljon. Aluksi kirja ei oikein ottanutkaan mukaansa, se lähti jotenkin tahmeasti liikkeelle eikä kummitustalomainen miljöökään oikein toiminut. Siitä tuli itse asiassa vähän vaivaantunut olo, vaikka en oikein tiedä miksi.

 

Rowan on nuori nainen, joka omaksi hämmästyksekseen saa hyväpalkkaisen lastenhoitajan pestin skotlantilaisen arkkitehtipariskunnan kotoa. Täysi ylöspito ja huikea palkka tuntuvat vähän liiankin uskomattomalta onnenpotkulta, mitä ne sitten ovatkin. Useimmat aiemmat lapsenvahdit ovat lähteneet nopeasti tehtävistään, sillä huhutaan, että perheen kunnostamassa vanhassa talossa tapahtuu outoja. Rowan saa pian huomata, että outouksia tosiaan tapahtuu, mutta pahin on vielä edessä.

 

Teos alkaa siitä, kun vankilassa murhaoikeudenkäyntiä odottava Rowan ryhtyy kirjoittamaan kirjettä asianajajalle kertoakseen mitä todella tapahtui ja vakuuttaakseen syyttömyyttään. Vähitellen Rowan saa puettua kokemuksensa sanoiksi. Hän tunnustaa että hän ei ole joka suhteessa ihan puhdas pulmunen, mutta murhaa hän ei ole tehnyt. Se tarkoittaa, että oikea murhaaja on edelleen vapaalla jalalla.

 

Tässä kirjassa on pyritty yhdistämään perinteistä kummitustalojännitystä psykologisine vivahteineen ja isoveli valvoo -tyyppistä painostavaa tunnelmaa. Mielestäni ne eivät oikein toimi yhteen. Miljöössä oli kyllä sellaisiakin elementtejä joista pidin, mutta suurimmaksi osaksi se ei vain oikein toiminut minulle. Kieltämättä olen hieman pettynyt, vaikka lopussa juonenkulun kiemurat avautuivatkin lukijalle ja moni asia sai selityksensä. Luin jonkin arvion, jossa teoksen sanottiin loppuvan kuin vailla kunnollista selitystä siitä, mitä todella tapahtui. Mielestäni loppuratkaisu on kuitenkin selkeä ja lukijan on helppo päätellä mitä sen jälkeen tapahtui.

 

Lukitut ovet ei ole mielestäni Waren vahvimpia jännäreitä, mutta kyllä tämän kuitenkin ihan mielellään kuunteli tietyistä seikoista huolimatta. Vaikka Ware onkin suosikkijännärikirjailijani, on hänen kirjojensa taso mielestäni vaihdellut aika paljon todella hyvästä kohtalaiseen. Oma suosikkini Valhepeli oli todella koukuttava, kun taas suljetun paikan trilleri Nainen hytissä 10 ei oikein sykähdyttänyt. Lukitut ovet meneekin sen kanssa aikalailla tasoihin.

 

♠♠♠

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

809 s., Tammi 2014

alkup. La vérité sur l'affaire Harry Quebert, 2012

suom. Anna-Maija Viitanen

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jonka lukeminen on kutkutellut mielessäni jo pitkään. En ole tainnut lukea yhtäkään arvostelua kirjasta, mutta silti tiedän, että teos on ollut todella pidetty ja kiitetty. Tuon tiedon perusteella olinkin jo ennen lukemista täysin vakuuttunut siitä, että tulisin pitämään tästä kirjasta. En oikein tiedä mistä tuo ennakko-odotus lopulta kumpusi, mutta siitä huolimatta taisin hieman pettyä. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on hyvä kirja, loppua kohti todellinen page-turner, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin odotin.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta kertoo nuoresta kirjailijasta, Marcus Goldmanista, joka on opiskeluaikoinaan ystävystynyt professorinsa Harry Quebertin kanssa ja tuo ystävyys on kantanut läpi vuosien. Harry on ollut Marcukselle todellinen tuki ja ystävä, joka itsekin kirjailijana on kyennyt antamaan hänelle arvokkaita neuvoja. Kun Harry yllättäen pidätetään syytettynä 33 vuotta sitten kadonneen 15-vuotiaan Nola Kellerganin murhasta, Marcus rientää ystävänsä tueksi. Marcus ryhtyy selvittämään Nolan tapausta vapauttaakseen Harryn syytteistä. Hän saa selville paljon sellaista, minkä poliisi on aikanaan painanut villaisella. Nolan tapaus onkin paljon sotkuisempi vyyhti kuin ikinä voisi kuvitella.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jossa kuvataan paitsi kirjan kirjoitusprosessia Marcuksen kirjoittaessa teostaan Harry Quebertin tapauksesta myös tarkka kuvaus rikostutkinnan monisyisyydestä ja siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Teos on miljööltään kiinnostava, sillä Auroran pikkukaupungissa tapahtunut sittemmin murhaksi osoittanut katoamistapaus jättää väistämättä jälkensä koko alueeseen. Mielenkiintoinen kudelma muodostuu myös Nolan tunteneista ihmisistä, joiden kertomusten kautta henkilökuva Nolasta rakentuu - ja lopulta myös pirskahtaa rikki kirjailijan yllätettyä lukijansa.

 

En oikeastaan koskaan lue näin paksuja kirjoja kuin tämä. Jotenkin pelkkä ajatuskin hirvittää, vaikka kirja muuten kiinnostaisikin. Kuitenkin vaikka Totuus Harry Quebertin tapauksesta lähti liikkeelle hieman hitaammin ja vaisummin kuin odotin, en kertaakaan harkinnut jättäväni kirjaa kesken. Tarina on kiinnostava, vaikka ei niin huikean vetävä kuin odotin. Minulle se todellinen lukukoukku iski vasta jossain 700 sivun tienoilla ja sitten luinkin yhtä kyytiä malttamatta lopettaa. Punnitsin mielessäni vaihtoehtoja nukkumaan käymisestä kirjan loppuun lukemiseen, mutta lopulta minulla ei oikeastaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lukea kirja loppuun saakka. Tuo viimeiset reilu 100 sivua olikin sitten huikeaa kyytiä, kääntelin sivuja eteenpäin valppaan uteliaana ja odotin mitä tapahtuukaan. Huikean loppusuoran ansiosta olen lähes valmis unohtamaan sen, että kirja oli odottamaani hidastempoisempi. Tylsä tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut, niin ei pidä kenenkään luulla.

 

Tämän kirjan luettuani olen ajatellut, että luen Dickeriltä myös hänen kaksi muuta teostaan, tosin siihen voi mennä lähes yhtä paljon aikaa kuin tämänkin teoksen lukemisen toteuttamiseen. Baltimoren sukuhaaran tragedia kiinnostaa erityisesti. Olen ymmärtänyt, että monet, jotka ovat pitäneet tästä kirjasta hurjasti, ovat olleet hieman pettyneitä Baltimoren sukuhaaran tragediaan. Ehkä minun kohdallani sitten käykin toisin päin ja se onnistuu täräyttämään minulta jalat alta. Nähtäväksi jää selviääkö se jo ensi vuonna.

♠♠♠♠

Liian kaunis tyttö

Reijo Mäki: Liian kaunis tyttö / Sakari Roivas 1.

9 h 44 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 1993

lukija: Jussi Puhakka 

 

Olen joitakin Reijo Mäen Vares-dekkareita lukenut tai kuunnellut, mutta hänen kirjoittamansa lyhyempi Roivas-sarja on ollut vielä tutustumista vailla. Löysin kolmiosaisen Roivas-sarjan ensimmäisen osan äänikirjana Ellibsistä, joten päätin lopulta tutustua m yös Roivakseen. Sakari Roivas on suomalaissyntinen tukholmalaispoliisi, joka viettää melko kunnollista elämää.

 

Söderin rantaruovikosta löytyy niskaan ammuttu mies. Sairauslomalle toisen tapauksen tiimoilta passitettu Roivas saa kuulla uhrin olleen hänen tuttavansa. Roivas lupaa uhrin äidille, että tämän poika tulee saamaan oikeutta ja tekijä saadaan kiikkiin. Vaan eipä Roivas tiedä mitä lupaa. Uusia uhreja ilmaantuu, eräs kaunis puolatar herättää Roivaksen suojeluhalun ja kaiken lisäksi joku tuntuu kulkevan miehen kannoilla.

 

Liian kaunis tyttö oli sinänsä ihan ok dekkari, ei mitenkään huikea, mutta ihan viihdyttävä kumminkin. Aika monta juonirihmaa tässä tuntui olevan ja välillä tuntui, että hieman olisi voinut selkiyttää. Aion jossain vaiheessa kuunnella muutkin Roivakset, sillä hahmona Sakari Roivas oli aika mukavan tuntuinen tyyppi.

Murha maalaisidyllissä

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

541 s., Bazar 2018

alkup. En sax i hjärtat, 2017

suom. Ulla Lempinen

kansi: Nils Olsson

 

Blogiani pidemmän aikaa seuranneet ovat varmasti jossain yhteydessä kuulleet, että välttelen paksuja kirjoja. Jotenkin vain tuntuu, että en saa niitä koskaan luettua, joten usein en edes yritä. Olen aiemmin lukenut kyllä paksujakin kirjoja, mutta nykyään joskus kriteeri kirjan "hylkäämiselle" on ollut se, että kirja on niin paksu. Huvittavaa sinänsä, että työssäni kirjastossa aina sanon kirjan paksuutta empiville nuorille, että älkää miettikö sitä vaan ajatelkaa kiinnostaako aihe teitä. Marie Bengtsin Murha maalaisidyllissä palautti uskoni siihen, että paksuistakin kirjoista selviää ja vieläpä ihan reipasta vauhtia. Olen tyytyväinen itseeni, että sain pitkästä pitkästä aikaa luettua näin paksun kirjan!

 

Murha maalaisidyllissä on hidastempoinen vuoteen 1957 sijoittuva dekkari, jonka tapahtumapaikka on Enebyssä Smoolannissa. Tukholmalainen vaatesuunnittelija Hannah Lönn matkustaa Enebyhyn auttelemaan Lilly-tätiään, joka on loukannut jalkansa. Hannahin on määrä viettää Enebyssä kaksi viikkoa, mikä tuntuu hänestä raskaalta ajatukselta. On hiostava heinäkuun loppu, maalaisten pienet piirit kiristävät modernin Hannahin hermoja ja Lucky Strike -savukkeita palaa. Sitten kylässä tapahtuu murha. Asta Granqvist löytyy kotoaan räätälinsakset sydämeen survaistuna. Löytäjinä ovat Hannah ja Lilly.

 

Eneby on tyypillinen hieman sisäänpäin lämpiävä maalaiskylä, jossa jokainen kyläläinen tuntee toisensa. On suoranainen ihme, että kenelläkään edes voisi olla mitään salaisuuksia. Vähitellen selviää, että oikeastaan jokaisella kyllä on, osalla isojakin. Murha maalaisidyllissä vilisee hahmoja, joista oli aluksi hieman hankala pysyä kärryillä: mikä perhe olikaan Lönnbladit, Söderlundit, Mattsonit ja Karlssonit? Hahmoja on monta ja heitä pohjustetaan huolella. 

 

Ainakin ensimmäiset 100 sivua käytetään tutustumalla hahmoihin ja miljööseen, vasta sitten alkaa tapahtua. Jokainen kyläläinen tuntuu olevan herttaisen samanmielinen siitä, että murhaaja ei voi olla kukaan kyläläinen. Sitä paitsi kuka nyt edes haluaisi murhata Astan, joka oli niin auttavainen ihminen? Kuin vahingossa Hannah alkaa yhdistellä kuulemiaan asioita ja pohtia rikosta. Paljastuu, että yhdellä jos toisellakin voisi olla motiivi hankkiutua Astasta eroon. Hannahilla on lopulta merkittävä rooli rikoksen selviämisessä.

 

Vaikka Murha maalaisidyllissä on hidastempoinen, ei se silti ole missään vaiheessa mielestäni tylsä. Minä pidin miljööstä, hahmojen persoonallisuudet kiinnostivat ja teos oli kokolailla muutenkin onnistunut. Ajankuva on mielestäni osuvaa ja teoksessa on myös humoristisia sävyjä. Jos kaihtaa raakoja dekkareita, tämä on oivallinen valinta huolimatta siitä, että murha on tehty survaisemalla sakset Granqvistin sydämeen. Jännitys ei missään kohtaan tihene kovinkaan voimakkaasti, mutta silti teoksesta aistii tietyllä tavalla "suljetun piirin" paineen. Mielestäni kansikuva on juonta ajatellen onnistunut ja houkutteleva.

 

Käsittääkseni tämä teos on avausosa Hannah Lönnista kertovalle sarjalle. Jatkossa toivoisin, että kirjailija veisi juonta hieman vikkelämmin eteenpäin ja vähentäisi henkilöhahmoja, jotta lukemisesta tulisi vielä nautittavampaa. Lukukokemus oli tosin nytkin jo mieluisa. Ainoa kummastelemani asia oli Hannahin polttamien savukkeiden määrä ja se, että hän todella poltti käsittelemiensä kankaiden äärellä tehdessään tilaustöitä kyläläisille. Jos jokin haju inhottaa, niin tupakan pinttynyt onka. Kansikuvan raikkaus on noilla hetkillä muisto vain. 

 

♠♠♠♠

 

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Anneli blogissaan Annelin lukuvinkit. Hänen tekstinsä ohessa on hauskasti Hannahinkin himoitsemien vaniljasydänten resepti. Myös Kirjarouvan elämää -blogissa on tutkailtu tätä kirjaa.

 

Kuittaan tällä kirjalla luetuksi Ruotsin Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa 2019.

Kuolema Sherlock-seurassa

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa

477 s., Atena 2012

alkup. The Sherlockian (USA), The Holmes Affair (Iso-Britannia), 2010

suom. Taina Wallin

kansi: Nina Leino

 

Käsittelemme lukupiirin syyskauden ensimmäisessä kokoontumisessa lukupiiriaiheista kaunokirjallisuutta. Valittavana oli kirjoja laidasta laitaan ja itse päädyin valitsemaan Graham Mooren dekkarin Kuolema Sherlock-seurassa. Minua kiinnosti se, että Moore kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa ja kietoo kaksi erilaista arvoitusta toisiinsa. Siinä hän kyllä onnistuu todella hyvin! Teoksen yhteys kirjallisuus- tai lukupiiriin on jokseenkin löyhä, mutta oli kyllä mukava sukeltaa kirjaan, jossa kirjallisuus on keskeisessä asemassa.

 

Vuonna 1893 Arthur Conan Doyle on kyllästynyt Sherlock Holmesiin ja päättää tappaa tämän - kirjallisessa mielessä toki. Tuo päätös sysää aikaan erikoisen tapahtumasarjan, sillä lontoolaiset eivät ota lähes todellisena henkilönä pitämänsä Holmesin poismenoa kevyesti. Muutamien vuosien kuluttua Doylen maine elää edelleen ja moni uskoo hänen olevan Holmesin veroinen salapoliisi. Hän saakin vihjeen nuoren naisen murhasta, jota ryhtyy selvittämään. Hän aikoo näyttää olevansa Holmesia parempi etsivä.

 

Vuonna 2010 sherlockistiyhteisö kokoontuu New Yorkissa vuotuiseen tapaamiseensa. Tällä kertaa luvassa on kuitenkin jotain erityistä, sillä ansioituneinen sherlockisti Alex Cale on lopultakin vuosikymmenien uurastuksen jälkeen löytänyt Doylen kadonneen päiväkirjan. Päiväkirja on kiehtonut sherlockisteja ympäri maailmaa, sillä sen ajatellaan ratkaisevan Doylen elämän mysteerit. Cale kuitenkin vaikuttaa kaikkea muuta kuin onnelliselta löydöstään ja hän epäilee, että häntä seurataan. Ennen kuin Cale ehtii paljastaa päiväkirjan sisällön, hänet löydetään murhattuna hotellihuoneestaan ja päiväkirja on tiessään. On yhteisön uusimman jäsenen, Harold Whiten, aika astua esiin.

 

Harold White ottaa kunniatehtäväkseen ratkaista Calen murhan sekä ottaa selvää mitä tapahtui jälleen kerran kadoksiin joutuneelle päiväkirjalle. Avukseen hän saa nuoren toimittajan, Sarahin. Hänen avullaan Doylen jälkeläinen saa yhteyden Haroldiin ja pyytää tätä palkkalistoilleen etsimään päiväkirjan. Matka kuljettaa Haroldin Lontooseen, Doylen ja Holmesin kaupunkiin.

 

Teos etenee kahdessa aikatasossa. Toisessa tasossa selvitetään tuoretta henkirikosta ja päiväkirjan arvoitusta Haroldin kanssa, toisessa puolestaan eletään Doylen kanssa juuri sitä ajankohtaa, jonka kadonnut päiväkirja kattaa. Vähitellen juonet alkavat punoutua yhteen ja koko ajan rinnalla kulkee myös Doylen Holmes-tuotanto, johon Harold tutkimuksissaan vahvasti nojaa. On mielenkiintoista seurata mitä todella tapahtui päiväkirjan ajanjaksona, kun yhtä aikaa nykyajassa kamppaillaan palapelin palasien yhdistämisessä.

 

Alussa Kuolema Sherlock-seurassa tuntui vähän raskassoutuiselta teokselta, mutta muutaman kymmenen sivun jälkeen tarina imaisi mukaansa ja tulinkin lukeneeksi tämän lähestulkoon kokonaan yhden päivän aikana. Juonikuvio on niin kiehtova, että aika kuluu kuin huomaamatta, vaikka aloinkin jo epäillä noinkohan saan tämän luettua ajoissa. Tämä on melkoinen tarina!

 

♠♠♠♠

Silkkiäistoukka

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

e-äänikirja

17 h 24 min., Otava 2014

alkup. The Silkworm

suom. Ilkka Rekiaro

lukija Eero Saarinen

 

Tuntuu, että olisin ihan vasta hiljattain kuunnellut Cormoran Strike -dekkarisarjan ensimmäisen osan Käen kutsu. Blogin tarkempi tarkastelu osoittaa, että siitähän on kohta kolme vuotta! Pidin kyseisestä J.K. Rowlingin salanimellä kirjoittamasta kirjasta paljon ja arvelinkin jo tuolloin jossain vaiheessa lukevani myös nämä tulevat osat. Nyt oli Silkkiäistoukan vuoro ja pidin kyllä tästäkin valtavan paljon. Cormoran Striken ja hänen apulaisensa Robinin matkaan oli helppo hypätä ja tapaus vei taas mennessään.

 

Dekkarisarjan toisen osan avaintapaus lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kirjailija Owen Quinen vaimo pyytää Strikea selvittämään miehensä olinpaikan. Vaimo uskoo Owenin tehneen jälleen yhden katoamistempun, mutta etsiväntyö saa uusia käänteitä, kun Strike löytääkin miehen murhattuna. Pian hän saa selville Quinen kirjoittaneen vielä julkaisemattoman kirjan, jossa on säälimättömästi kuvattu monia kirja-alan silmäätekeviä ja Quinen omia läheisiä ja tehty heistä pilkkaa. Kaiken huipuksi Quine näyttää saaneen surmansa juuri kuten tuossa julkaisemattomassa kirjassa sanotaan. Kuinka moni on lukenut kirjan? Kuka voisi toteuttaa identtisen murhan?

 

Silkkiäistoukka on kiehtovasti rakennettu dekkari, jossa kulkee rinta rinnan paitsi Quinen tapaus myös muita Striken selvitettävänä olevia pienempiä juttuja. Työn ohella Strike yrittää selviytyä amputoidun jalan vihoittelusta, eksänsä aiheuttamista tuntemuksista ja tuttavien sitkeistä yrityksistä parittaa hänet milloin kenellekin. Striken apulainen Robin puolestaan järjestää häitään Matthewin kanssa ja yrittää saada miehen hyväksymään työnsä. Molemmilla päähenkilöillä on siis paljon meneillään, mutta Quinen tapaus vaatii vääjäämättä huomiota.

 

Silkkiäistoukka on todella nautittava dekkari, jota kuuntelee mielellään. Tarina vie nopeasti menneessään, se on sujuva, sopivan salaperäinen ja kuitenkin looginen kuvaus Striken etsiväntyöstä. Kuten kirjoitin Käen kutsun kohdalla: "Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää."

 

 ♠♠♠♠♠

Viattomuuden loppu

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

11 cd-levyä, Tammi 2017

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusi Maria Kallio on täällä ja minä otin sen tuttuun tapaan lukulistalle äänikirjana. Maria Kallio on nykyään pomo osastolla, joka tutkii lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rikoksia. Marian tiimiin kuuluu vanhan tutun Ville Puupposen ohella Kristo Pohjola ja Johanna Al-Sharif. Tiimi joutuu tekemään pitkää päivää, kun lukuisista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomittu nainen surmataan heti tämän vapauduttua vankilasta. Maria tiimeineen pohtii kuka muu olisi halunnut naisen hengiltä kuin uhrit tai heidän läheisensä? Kun vyyhti alkaa lopulta purkautua, siitä paljastuu oletettua monisyisempi. 

Sarjan dekkareilla on kautta linjan ollut hyvin kuvaavia nimiä, ja niin on tälläkin osalla. Lehtolainen kuvaa uutuusdekkarissaan aihetta, josta ei haluaisi tietää mitään ja jota ei toivoisi olevan olemassakaan. Lasten hyväksikäyttö on puhuttava aihe ja tämä dekkari kieltämättä herätti ajatuksia, sillä teoksessa kuvataan kuvitteellisten hahmojen kautta monenlaista suhtautumista ja tapoja päästä eteenpäin tapahtuneesta. Aiheestaan huolimatta tarinaa voi mielestäni kuunnella myös puhtaasti rikoskertomuksena jäämättä sen kummemmin pohtimaan teemaa. 

Mielestäni tämän teoksen kohdalla Lehtolainen onnistuu tavoittamaan jotain siitä sarjan ensimmäisten osien vetävyydestä, joka on saanut minut lukemaan koko sarjan läpi, vaikka en aina olekaan ollut ihan varauksettoman ihastunut. Viattomuuden loppu on sujuvasti kulkeva dekkari, jossa minua ei ärsyttänyt mikään - ei edes Marian hahmo, joka yleensä aina onnistuu jotenkin ärsyttämään tuittupäisyydellään tai hankkiutumalla vaikeuksiin. Kuunnellessani huomasin kuitenkin välillä kaipaavani Pekka Koivun hahmoa, joka on liukunut tässä pieneen sivuosaan, samoin kuin monia muita tuttuja hahmoja Strömin Jennasta Ursulaan. Kuitenkin kuuntelukokemus oli ihan miellyttävä ja jos sarjaan tulee vielä jatkoa, aion kyllä tutustua niihin.

♠♠♠½

Tuulen puolella

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

10 cd-levyä, 10 h 29 min.

BTJ äänikirjat/Tammi 2014

alkup. Tammi 1998

lukija: Krista Putkonen-Örn

Nyt on kuunneltuna/luettuna koko Maria Kallio -sarja! Joskus sarjan parissa aloittaessani en pitänyt todennäköisenä, että koskaan saisin käytyä koko sarjaa läpi, mutta niin siinä vain kävi. Nämä äänikirjat ovat pääsääntöisesti olleet niin hyviä, että niiden kuuntelemiseen on jäänyt lähestulkoon koukkuun, joten hyvin sujuvastihan tämä projekti lopulta meni. Uusi osa on tosin tulollaan, mutta olen senkin jo ennättänyt varaamaan.

Tuulen puolella on kuudes osa Maria Kallio -dekkarisarjaan. Olen kuunnellut sarjan epäjärjestyksessä, mutta se ei ole haitannut lainkaan, etenkään kun osa jutuista on ollut tuttuja jo samannimisestä tv-sarjasta. Tuulen puolellakin oli minulla hyvässä muistissa tv-sarjan vuoksi, mutta se ei haitannut lainkaan äänikirjaa kuunnellessa. 

Maria Kallio palaa äitiyslomaltaan takaisin pestiinsä Espoon poliisin väkivaltajaoksen päälliköksi. Ihan kivuttomasti töihin paluu ei suju, sillä Marian sijaisuutta tehnyt Pertti Ström aiheuttaa mutkia matkaan. Koko jaoksella on kuitenkin kädet niin täynnä töitä, että vähitellen arki lutviintuu ja Ström menettelee siinä sivussa. Jaosta työllistävät ympäristöaktivistien väkivaltaiseksi äitynyt toiminta sekä henkirikokseksi paljastunut kuolemantapaus. Juttu tulee Mariaa lähelle, että viimeisenä viikonloppunaan äitiyslomalla hän on perheineen tutustunut Rödskärin saarella uhriksi päätyneen Juha Merivaaran perheeseen. Juhan velipuoli Mikael Sjöberg kiinnostaa Mariaa hieman liikaakin. Miten Maria pystyy asettumaan täysin ammattimaiseen rooliin työtä tehdessään?

Tuulen puolella on yhtä varmaa laatua kuin muutkin sarjan varhaisemmat osat. Vaikka meri ei ole minulle läheinen maisema ja juonikin oli tuttu, kuuntelin tätä vahvasti veden äärelle sijoittuvaa dekkari tarkkaavaisesti ja mielenkiinnolla. Lehtolainen osaa kuljettaa juonta taitavasti ja hän kuvaa miljöötä elävästi. Myös henkilöhahmojen kuvaus on varmaa, eikä Maria jostain syystä tässä osassa ärsyttänyt minua niin kuin useissa muissa kirjoissa. Mutta jokin siinäkin täytyy olla jujuna, kun Marian herättämästä välillä suurestakin ärsytyksestä huolimatta olen aina jatkanut sarjan parissa. Ehkä voisi sanoa, että Lehtolainen on saanut minut koukkuun.

♠♠♠♠

Ennen lähtöä

Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä

10 cd-levyä, 12 h 24 min.

BTJ Finland, 2014

alkup. Tammi 2000

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin suurimmaksi osaksi jo kesäkuun alussa dekkariviikolla Leena Lehtolaisen teoksen Ennen lähtöä. Blogini kuitenkin laahaa tällä hetkellä hieman jälkijunassa, joten saatte lukea tästä vasta nyt. Ennen lähtöä on Maria Kallio -sarjan 7. osa.

Tässä teoksessa Maria tiimeineen saa selvitettäväkseen kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskiven surman. Tiimi pääsee nopeasti tekijän jäljille, vaikka Ilveskiven kimppuun hyökättiinkin metsäisellä polulla katseiden ulottumattomissa. Tapaus mutkistuu, kun oletettu tekijäkin näyttää olevan kadoksissa. Lisäksi näyttää siltä, että kuolemaan johtanut pahoinpitely on ollut tilaustyö, joten herää kysymys kuka ja miksi tilasi Ilveskiven pahoinpitelyn. Syitä voisi olla moniakin: Ilveskiven homous herättää närää, mutta toisaalta Ilveskivi saattoi tietää jotain sellaista, josta olisi ollut parempi olla täysin tietämätön.

Marian tiimi toimii jälleen kerran ansiokkaasti, mutta ylemmältä taholta suhtaudutaan tutkimuksiin karsaasti ja niiden keskeyttämistä vaaditaan. Marian epäilyt salakähmäisestä päätöksenteosta yltyvät entisestään, kun erästä juttuun keskeisesti liittyvää vaikuttajaa tunnutaan tiedottavan tutkimusten edistymisestä tiiviiseen tahtiin. Jutun ripeä selvittäminen on Marian tiimissä etusijalla, vaikka tutkinnan keskeyttämisestä puhutaan, sillä uhka näyttää kohdistuvan jo Marian perheeseenkin. 

Poliisin työn ohella sarjan tässäkin osassa on keskiössä myös Marian ja Antin perhe-elämä. Perheeseen kuuluu jo pieni Iida, mutta ajatus toisesta lapsesta elää etenkin Antin haaveissa. Maria luovii erilaisten tulevaisuudentoiveidensa ristipaineessa eikä oikein itsekään tiedä mitä tulevalta kaikkein eniten toivoo. Huolia aiheuttaa myös työn riskialttius, joka näyttää ulottuvan jo Marian kotiin asti.

Ennen lähtöä osoittautui yhtä sujuvasti eteneväksi dekkariksi kuin aikaisemmin lukemani/kuuntelemani sarjan vanhemmat osat: uudemmat osat eivät ole tuntuneet niin vetäviltä kuin tämä aikaisempi tuotanto. Olen nyt käynyt tämän sarjan lähestulkoon läpi, sillä enää yksi osa on kuuntelematta. Syksyllä sarjaan on toki tulossa jatkoa ja olenkin tulevan äänikirjan jo varannut. Vaikka Lehtolaisen kirjoissa on mielestäni usein jotain pientä hiomisen varaa, ovat ne kuitenkin viihdyttäviä ja mukaansatempaavia, ja niiden henkilöhahmojen parissa aika kuluu. Ehkäpä siis siirryn tämän sarjan jälkeen Lehtolaisen Hilja Ilveskero -sarjan pariin.

♠♠♠♠

Surunpotku

Leena Lehtolainen: Surunpotku

10 cd-levyä, 12 h 5 min., Tammi 2015

lukija: Krista Putkonen-Örn

kansi: Markko Taina

Äänikirjojen kuuntelu on jo alkanut vähentyä osaltani työpaikanvaihdoksen ja lyhentyneen työmatkan myötä. Hiljattain kuitenkin iski halu kuunnella jokin äänikirja ja kokemuksesta tiedän, että Leena Lehtolainen pitää kyllä otteessaan, vaikka samalla häärisikin kotitöitä tehden. Niin tapahtui tälläkin kertaa, kun kuuntelin toistaiseksi tuoreinta teosta, Surunpotkua.

Maria Kallion tulevaisuus työn suhteen on vaakalaudalla. Hänen solunsa tullaan lopettamaan lähitulevaisuudessa eikä hän sen enempää kuin Koivu ja Puupponenkaan vielä tiedä mihin tie vie sen jälkeen. Marian lapset Iida ja Taneli ovat jo teini-ikäisiä eikä Maria tunnu potevan enää niin suuria tunnontuskia pitkiksi venyvistä työpäivistään kuin aiemmin. Solun viimeiseksi keissiksi näyttää jäävän Tapiolan kirkosta löytyneen uhrin tappajan selvittäminen. Lisää painetta tappajan kiinnisaamiseen luo uhrin ja tämän puolison tunnettu asema sekä moneen suuntaan kurkottavat sivujuonteet jalokivibisneksestä jo vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen nuoren hiihtäjätytön kuolemaan.

Surunpotku on minun havaintojeni mukaan ensimmäinen Maria Kallio -dekkari, jossa keskitytään pääosin työkuvioihin eikä Marian henkilökohtainen elämä ole niin näkyvässä roolissa. Enemmänkin esiin nousee Pekka Koivun ja tämän perheen vaiheet, kun heidän tyttärensä taistelee vakavaa sairautta vastaan. Mielestäni tässä teoksessa kuitenkin tulee parhaiten esiin Lehtolaisen kyky kirjoittaa kiinnostavaa rikoskirjallisuutta, sillä usein aiemmin Marian henkilökohtaiset vaiheet (jotka nekin ovat kiinnostavia) ovat ehkä hieman vieneet huomioita pois itse tapauksesta. Olisin kuitenkin kaivannut tarinaan mausteeksi hieman enemmän arkisia kotijuttuja. Ja olipa tässä kirjassa muuten yksi erityisen mainio juttu: kerrankin Maria ei joutunut suureen vaaraan rikollista jahdatessaan, ja se jos mikä on virkistävää!

Surunpotku on tasoltaan täysin samanlainen otteessan pitävä ja jouhevasti etenevä dekkari kuin aikaisemmatkin Maria Kalliot. Ihan kaikkia osia en ole vieläkään lukenut tai kuunnellut, mutta odotan kiinnostuksella sarjaan ilmestyvää uutta osaa, jonka bongasin syksyn uutuusluettelosta. Jahka olen tämän sarjan käynyt läpi, täytynee tarttua Hilja Ilveskerosta kertovaan sarjaan, sillä kyllä minä viimeistään tässä vaiheessa olen vakuuttunut Lehtolaisen taidoista kirjoittaa hyviä kirjoja!

Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

9 cd-levyä, 11 h 11 min

Tammen äänikirja 2010

lukija: Henna Hyttinen

Bloggaustahtini laahaa pahasti luku-/kuuntelemistahtini jäljessä, mutta yritän saada luettuja siirrettyä tänne blogiin vähitellen! Kuuntelin hiljattain Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet, sillä innnostuin taas Maria Kallio -dekkareista kuunneltuani Väärän jäljillä äänikirjana. Minne tytöt kadonneet ei kuitenkaan ollut mielestäni oikein sujuva kirja, sillä siinä on paljon sivujuonteita ja vaikka osasta niistä rakentuu yhteinen päätarina, niin jotkut sivujuonteet olivat ihan irrallisia ja näin ollen mielestäni tarpeettomia. Kuunteluintooni vaikutti kuitenkin vielä tuota seikkaa enemmän äänikirjan lukija, sillä koko teksti on pajatettu käytännöllisesti katsoen yhteen pötköön eikä mitään pieniä pausseja kappaleiden välillä tai dialogien kohdalla puhujan vaihtuessa oikeastaan ole. Lisäksi dialogin tulkinta on hyvin eleetöntä ja välillä on vaikea pysyä kärryillä kuka milloinkin puhuu.

Tarina alkaa Maria Kallion Afganistaninmatkasta. Kansainvälisen yhteistyön tuloksena perustetun poliisikoulun avajaisiin matkanneen Marian ja tämän kollegoiden saattueeseen osuu autopommi, jonka seurauksena Marian saksalainen kollega ja ystävä kuolee. Maria palaa Suomeen saatuaan runsaasti uutta perspektiiviä näkökulmiinsa. Koska kansainvälisen yhteistyön projekti on nyt saatettu loppuun, Mariaa pyydetään johtamaan omaa epätyypillisten rikosten jaosta Espoon poliisiin. Ensimmäisenä tehtävänä on selvittää minne ovat kadonneet kaksi maahanmuuttajatyttöä. Kun kolmas tyttö löydetään kuristettuna, jaos alkaa haravoida kahta muuta juttua vielä entistäkin tarkemmin. Muita murhia ei enää saa tulla!

Niin, mielestäni tuo Marian Afganistanin kuvio on hieman ylimääräinen tässä kirjassa, sillä loppujen lopuksi sillä tai millään siihen liittyvällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Kallion johtaman jaoksen ja sen tutkimien rikosten kanssa. Ehkä siitä syystä tarina ei lähtenyt heti vetämään kovinkaan voimakkaasti ja lisäksi tällaisen ylimääräisen kuvion kuljettaminen mukana ei mitenkään paranna teoksen sujuvuutta. Välillä tuntuu myös, että tähän teokseen on valittu kolme maahanmuuttajatapausta, jotta saadaan annettua kerralla mahdollisimman laaja kuva erilaisista kulttuurivaikuttimista ja toimintatavoista sekä perhemalleista. Tässä kohtaa olen hieman sitä mieltä, että vähempi parempi, vaikka sinänsä Kallion jaoksen tutkimuksia olikin ihan kiinnostavaa seurata.

Tällä teoksella on siis puolensa ja puolensa. Aion kyllä lukea tai kuunnella loputkin sarjan teokset jossain vaiheessa, vaikka tämä Minne tytöt kadonneet ei taas Lehtolaisen kirkkainta osaamista minun silmissäni edustakaan. Huomasin muuten taannoin, että minulla on tämän jälkeen enää kolme varsinaista Maria Kallio -dekkaria lukematta. Niin vain yhtäkkiä salavihkaa on tullut selvitettyä monta juttua Kallion, Koivun, Puupposen ja muiden tuttujen tyyppien kanssa!

♠♠♠

Väärän jäljillä

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä

11 cd-levyä, 12 h 47 min.

Btj äänikirjat 2014 (alkup. Tammi 2008)

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä melko sukkelaan tahtiin pidettyäni muutaman kuukauden tauon Maria Kallio -dekkareista. Tauon syynä oli kyllästymisen tunne, jota koin Kallion hahmoa kohtaan. Nyt tuo tunne on kuitenkin tiessään ja tauko tuntuukin olleen hyvä idea.

Maria Kallio on siirtynyt pois poliisityöstä ja toimii projektiluontoisesti tutkijana toisessa työssä. Kallio kuitenkin saa siirron takaisin poliisin hommiin, mikä jännittää häntä aikaisempien traumaattisten kokemusten vuoksi. Hän kuitenkin tarttuu työhön ja alkaa selvittää toimittaja Jutta Särkikoskeen kohdistuneita uhkauksia sekä henkirikosta, jonka uhriksi tuntuu sattuman kaupalla valikoituneen väärä henkilö - uhriksi kun oli aiottu Jutta Särkikoski.

Marian kotijoukot eivät ole riemuissaan naisen paluusta poliisin tehtäviin, sillä luonnollisesti rikollisten jahtaaminen tuo tullessaan tiettyjä riskejä. Jotenkin Maria tuntuu kuitenkin pitävän tilanteen käsissään, vaikka välillä tuttu omapäisyys nouseekin esiin eikä hän malttaisi toimia asemansa mukaisesti ja olla syöksymättä suin päin tilanteisiin. Kuitenkin Mariassa on edelleen nähtävissä samaa tasoittumista, jonka huomasin jo Veren vimman ja Rivon satakielen kohdalla. Toisaalta luonteen tasoittuminen vähentää hahmoa kohtaan monesti tuntemaani ärsytystä, mutta toisaalta kaipaan kuitenkin hahmoon lisää potkua.

Väärän jäljillä oli ihan kiinnostava tapaus, joka ainakin minut yllätti lopputuloksellaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, että nämä uudemmat osat eivät ole niin vetäviä kuin ensimmäiset Maria Kalliot, mutta en oikein tiedä mistä se johtuu. Jotenkin tuntuu, että tässäkään teoksessa tarina ei lähtenyt oikein kunnolla vetämään, vaikka sinänsä ihan valppaana ja kiinnostuneena kirjaa kuuntelinkin. Vaikka en olekaan erityisen häikäistynyt tästä teoksesta, niin minulla on jo kuuntelussa seuraava dekkari Minne tytöt kadonneet. Kirjoitan siitä sitten, kun olen kuunnellut kirjan loppuun asti.

♠♠♠

 

Pikku enkeli

Tapani Bagge: Pikku enkeli

213 s., Crime Time 2016

kansi: Jussi Kaakinen

 

En koe olevani erityisesti dekkarien ystävä, vaikka niitä äänikirjoina jonkin verran kuuntelenkin ja joskus jotain tv-sarjaa saatan seurata. Tapani Baggen uuden Elviira Noir -sarjan avausosa Pikku enkeli kuitenkin vaikutti kiinnostavalta, joten päätin lukea sen. Voin ilokseni kertoa, että teos osoittautui todella mainioksi sarjan avaukseksi ja luinkin tätä suorastaan ahmimalla. Minun oli jopa pakko ottaa tämä töihin mukaan, jotta sain tauoilla seurata Sundmanin ja hänen alaistensa tutkimuksia Elviiran kaupungissa.

 

Pikku enkelin tapahtumat lähtevät etenemään vikkelää vauhtia, sillä heti alussa katuojasta löytyy lukiolaistytön ruumis. Vielä saman päivän aikana komisario Sundman tiimeineen saa selvitettäväkseen toisenkin henkirikoksen, sillä paikallisessa lehtitalossa vartijana työskennellyt mies on saanut surmansa. Lehtitalokeissiin näyttäisi liittyvän kaikenlaisia hämäriä vaiheita, sillä toimitus on saanut runsaasti uhkauskirjeitä ja lopulta pommiuhka näyttää todelliselta. Mahtaisiko näillä tapauksilla olla yhteys vai onko kaksi samanaikaista henkirikosta vain sattumaa? Pienessä merenrantakaupungissa kuohuu ja kuulusteltaviksi päätyy useita henkilöitä.

 

Tämä teos oli mielestäni todella nopeatempoinen ja uusia epäiltyjä ja muitakin henkilöhahmoja putkahtelee mukaan vähän sieltä ja täältä. Henkilöhahmojen paljoudesta huolimatta tarinaa on helppo seurata ja itse ainakin mielenkiinnolla odotin uusia käänteitä. Tarina keskittyy hyvin pitkälti rikosten ratkomiseen eikä tiimiläisten vapaa-ajan kuvailuun käytetä paljoakaan aikaa, mutta silti jokaisesta muistuu heti mieleen jokin erityispiirre. Muutenkin Bagge kirjoittaa hyvin selkeitä kuvailuja, joita voisin luonnehtia jopa ytimekkäiksi, mutta silti niissä on juuri riittävästi väriä luomaan eläväisen miljöön.

 

Vaikka pidinkin tästä kirjasta tosi paljon ja aion todellakin lukea syksyllä 2017 ilmestyvän jatko-osan, minusta tuntui välillä, että tapahtumat etenevät liiankin helposti: uusia epäiltyjä putkahtaa esiin tuon tuosta, tunnustus on helppo saada ja tapahtumien kulusta saadaan nopeasti selkeä käsitys. Jotenkin se ei tuntunut kauhean realistiselta, sillä usein pidätyksiä tehtiin äkillisesti ja keissit tuntuivat etenevän välillä hieman tutkijoiden mielijohteiden pohjalta. Koinkin tämän teoksen melko viihteelliseksi eli mistään kovaksikeitetystä dekkarista ei ole kyse, mutta minä pidin kyllä tuosta viihteellisyydestä. Pidin myös siitä, että tämä oli tiivis ja menevä kirja, jonka tekstiasu on hyvin miellyttävä. Lukeminen oli siltä osin silkkaa iloa, sillä teksti etenee sujuvasti ja vaikka se ei tunnu suorastaan värikkäältä, niin siinä on silti tarpeeksi sävyjä.

 

♠♠♠♠