Viimeinen yhteinen leikki

Riikka Pulkkinen: Viimeinen yhteinen leikki

Otava 2024

Riikka Pulkkisen uusin romaani Viimeinen yhteinen leikki ei ehkä ole minulle tyypillisimmän kaltaista luettavaa, mutta jäin silti heti alussa koukkuun. Kirjassa on ihanan sujuvaa kieltä ja kerrontaa, hienoja tuokiokuvauksia ja laajempia kokonaisuuksia sekä monitahoisia henkilöhahmoja. Minulle tuli tästä jotenkin mieleen Kazuo Ishiguron romaani Klara ja aurinko, jossa psykologia, tunnetaidot ja ihmisyys ovat myös keskeisiä, ja josta myös pidin paljon.

Nuori perheenisä Eelis katoaa lähdettyään huimauksen vuoksi käymään lääkäripäivystyksessä. Puoliso Mai ei voi ymmärtää mitä on tapahtunut. Hän yrittää tavoitella puolisoaan ja rauhoitella paitsi itseään myös heidän pieniä lapsiaan, jotka kyselevät isäänsä. Tuntuu, että mitään järjellistä selitystä ei ole. Sairaalasta ei anneta tietoja eikä poliisikaan vielä reagoi tilanteeseen. Sitten kotiovelle ilmaantuu nainen, joka sanoo tuntevansa Eeliksen. Hän kertoo Maille mitä hänelle ja Eelikselle ja heidän ystävilleen tapahtui heidän ollessaan lapsia. Lapsuuden kesäleirit jättivät lähtemättömät jäljet, vaikka niitä järjestettiin heidän avukseen.

Kokeellinen lääketiede ja vallan väärinkäyttö, siinäpä vaarallinen pari. Tätä kaksikkoa lukija pääsee luotaamaan kahden eri aikatason ja eri henkilöiden kautta. Nykyhetken rinnalla kulkee Eeliksen omaelämäkerta, jota kirjoittaessaan hän on antanut itselleen hetkeksi luvan palata kipeimpiin muistoihinsa ja pohtia kokemaansa. Lukijan on vaan pakko saada tietää lisää, vaikka välillä kieltämättä vähän ahdistaa se, mitä nuo muutenkin haavoittuvaiset lapset ja nuoret laitettiin kokemaan.

Kesäleirien miljöönä vanha keuhkotautiparantola luo jännittävät ja aavistuksen synkät puitteet, vaikka lämpö hellii, vesi kimmeltää ja iltapalapöydässä on tarjolla kaakaota ja pullaa. Miljöön pahaenteisyys kuvastaa hyvin sen seinien suojissa tapahtuvaa kokeellista lääkintää, jonka avulla pahaa-aavistamattomista lapsista yritetään jalostaa jotain ehjempää ja parempaa.

Viimeinen yhteinen leikki on ajatuksia herättävää luettavaa. Tässä lukukokemuksessa riittää prosessoitavaa vielä pitkäksi aikaa.

The Pumpkin Spice Café

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café

Dream Harbor 1

Harper Collins Publ. 2023

äänikirjan lukijana Regina Reagan

Bongasin jo joskus viime vuoden loppupuolella Storytelistä Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan avausosan The Pumpkin Spice Café. Kantensa ja nimensä puolesta se olisi ollut täydellinen syksykirja, joten kun en silloin heti ehtinyt sen pariin, jätin kirjan suosiolla odottamaan uutta syksyä. Kuuntelin tämän äänikirjana, vaikka ehdin tämän kirjastostakin saamaan, sillä englanniksi kuuntelu sujuu minulta lukemista sujuvammin.

Dream Harbor on pikkukaupunki, josta tulee hieman mieleen Gilmoren tyttöjen Stars Hollow. On ihanaa yhteisöllisyyttä ja sen varjopuolena kaikkia myös kiinnostaa kaikkien asiat, kyläkokoukset ovat oma näytelmänsä ja väki kokoontuu mielellään kotoisaan Pumpkin Spice -kahvilaan. Miljöönä Dream Harbor oli minulle hyvin mieleinen ja hahmoistakin pidin. Hahmot ovat pitkälti sellaisia pikkukaupungin arkkityyppejä, jotka eivät juuri tarjoa yllätyksiä, mutta joista tulee ihan kivan kotoisa olo.

Tarinan päähenkilö on Jeanie, joka muuttaa Dream Harboriin tätinsä luovutettua kahvilansa hänen hoitoonsa. Muutto ja uusi työ tarjoaa Jeanielle mahdollisuuden täydelliseen elämänmuutokseen, jota hän todella kaipaa aikaisemman toimistotyönsä jälkeen. Pikkukaupunki ottaakin Jeanien lämpimästi vastaan, vaikka kahvilanpyörittämisessä onkin omat haasteensa. Hän kuitenkin viihtyy, eikä vähiten siksi, että hänen ja paikallisen maanviljelijän (ja kahvilan tavarantoimittajan) Loganin välillä kipinöi.

Tämä on pääpiirteiltään aika ennalta-arvattava tarina, joskin kyllä yllätyin siitä miten "spicy" tämä oli. Mistään pumpulivaaleanpunaisesta romantiikasta ei tässä kirjassa siis ole kyse, sillä, eroottinen lataus Jeanien ja Loganin välillä kuvattu yllättävänkin yksityiskohtaisesti siihen nähden mitä tältä kirjalta odotin.

Aion jatkaa tämän sarjan parissa varmaan jo ihan lähitulevaisuudessa, sillä Dream Harbor vei minut mennessään. Jännä nähdä millainen seuraava osa The Cinnamon Bun Book Store on, sillä siinä päähenkilöksi vaihtuu Jeanien kirjakauppaa pyörittävä ystävä Hazel.

Jylhäsalmen tähtiyöt

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen tähtiyöt

Karisto 2024

lukija: Elina Keinonen

Jylhäsalmi-sarjaan on ilmestynyt jo toinen lisäkertomus, kun jouluinen Jylhäsalmen tähtiyöt julkaistiin yksinoikeudella Storytelissä äänikirjana. Kuuntelin tämän parin tunnin mittaisen tarinan lauantaiaamuna valmistautuessani Helsingin kirjamessuihin. Mukava pieni kertomus sijoittuu joulukuuhun 1986, kun pakkanen paukkuu ja lumikinokset peittävät maisemaa. Keskiössä ovat lossia ajava Jope, jolle on isän kuoleman jälkeen jäänyt iso vastuu perheestä, sekä tahollaan kihloissa oleva Sikke, jonka menemisiä sulhanen vahtii vähän liiankin tarkkaan.

Kahden tahoillaan parisuhteissaan hieman hankalaan tilanteeseen päätyneen nuoren tiet kohtaavat lossituvan liepeillä. Nuoret osuvat toistensa kanssa vastakkain yhä useammin ja kumpikin huomaa, että ajatukset kulkevat aika kivasti samaan tahtiin. Ollakseen onnellisia ja tyytyväisiä kummankin täytyisi tehdä elämässään isoja päätöksiä, eikä se ole ihan helppoa.

Vaikka en ollut täysin ihastunut ensimmäiseen lisäkertomukseen Matkalla Jylhäsalmelle, tästä tarinasta pidin varauksetta. Ihana pieni herkkupala ajasta, jolloin koetut asiat heijastuvat isosti varsinaiseen Jylhäsalmi-sarjaan. Spoilaanko, jos totean ilmeisen asian: Jope ja Sikke = Jouko ja Sirkka, lossikahvilaksi muuttuva vanha taukotupa. Hyvän mielen talvinen tarina! ♥

Lukupiirikirja: Korpiojan isäntä

A.H. Tammsaare: Korpiojan isäntä

Aviador 2022

alkup. Kõrboja peremees 1922

suomentanut Juhani Salokannel

Luimme marraskuun lukupiirikirjana Viron kansalliskirjailija A.H. Tammsaaren romaanin Korpiojan isäntä, josta julkaistiin uusi Juhani Salokanteleen suomennos kirjan 100-vuotisjuhlavuonna. Meillä tykättiin tästä ja saatiin aikaan mielenkiintoinen keskustelu paitsi kirjailijasta myös itse kirjan miljööstä, hahmoista ja teemoista.

Kirjan miljöö rakentuu pitkälti kahden maatilan, Katkun ja Korpiojan, maisemiin. Katkun tilaa asuttavat nuori isäntä Villu sekä hänen vanhempansa. Villu on istunut vankilassa taposta ja hiljattain kotiutunut. Hänellä on mielessään omat uudistuksensa kotitilalla, mutta yhteisymmärrystä etenkään isän kanssa ei aina synny. Korpiojalla puolestaan tila kaipaisi kohentamista ja innokasta isäntää, mutta talossa ei ole poikaa. Korpiojan isäntä luovuttaa tilan tyttärelleen, joka lupautuu ottamaan sen sillä ehdolla, että saa itse valita uuden isännän taloon.

Villun ja Korpiojan emännän välillä tuntuu koko ajan olevan ilmassa pientä sähköä, ja rakkaustarinaksi tätä kirjaa onkin luonnehdittu, vaikka se jää lopulta vaille varsinaista konkretiaa, suhdetta tai edes tapailua. Enemmänkin se on kuin kaukaista kaipausta, jossa tunteiden rinnalla kulkee myös järki.

Minulle, kuten muutamalle muullekin, tuli tästä kirjasta heti alkujaan jonkinlainen tuttuuden tunne, vaikka kirjailija olikin uusi tuttavuus ilmeisesti kaikille. Aivan tuli mieleen suomalaiset klassikot, kuten Sillanpää tai Aho. Miljöönkin puolesta kirja voisi hyvinkin sijoittua Suomeen, eikä vasta itsenäistyneen Viron yhteiskunnallista elämää ja hiljattaisia tapahtumia nosteta esiin sivulauseita enempää. Kaiken keskiössä ovat Katku ja Korpioja, heidän yhteisönsä, ihmisten haaveet, toiveet ja elämässä selviäminen.

Tämä on kyllä mielestäni oikein mainio kirjavalinta lukupiirille, sillä keskustelua oli helppo rakentaa. Suosittelen tutustumaan myös, jos tykkää kotimaisista klassikoista, koska silloin hyvin mahdollisesti viihtyy tämänkin parissa.

Tulipyörä

Kristina Ohlsson: Tulipyörä

Hovenäsetin lapset 1

WSOY 2024

alkup. Eldhjulet

suomentanut Pekka Marjamäki

Tykkäsin tosi paljon Kristina Ohlssonin nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta, johon kuuluvat kirjat Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit. Vinkkasin niitä paljon koululuokille, kun tein lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Tämä uuden Hovenäsetin lapset -sarjan avausosa Tulipyörä vaikutti yhtä kiinnostavalta, joten halusin lukea sen ihan omaksi ilokseni. Hyvä tämä olikin, ja minulle melkein jopa liiankin jännittävä illalla luettavaksi.

Heidin kotona Hovenäsetissä on hiljattain tehty remonttia, jonka yhteydessä lattian alta on löytynyt vanha lapsen kenkä ja lelu. Ne tuntuvat olleen siellä ikään kuin piilossa, vaikka Heidi ei keksikään miksi joku tahtoisi sellaiset asiat piilottaa. Hänen hermonsa ovat muutenkin jännittyneessä tilassa, sillä kotitalossa tuntuu tapahtuvan outoja. Myrsky riehuu Hovenäsetissä joka yö ja Heidi on aivan varma, että hänen huoneensa väliaikaisen seinän virkaa toimittavan pressun takaa kuuluu öisin ääniä.

Onneksi iloakin tuottavia asioita on, sillä maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin ja se tarjoaa Heidille ja hänen ystävilleen paitsi huvittelun mahdollisuuden myös tilaisuuden tienata pienillä apuhommilla ilmaisia kierroksia sen kyydissä - asuuhan maailmanpyörän omistaja kesän yli Heidin kotona vuokralla.

Vähitellen Heidistä alkaa kuitenkin tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan maailmanpyörän ja sen omistajan suhteen. Isoäiti tuntuu pelkäävän maailmanpyörää avain kauheasti ja raskaana oleva bonusäiti voi koko ajan huonosti. Näyttää siltä, että heidän kotitalossaan on joskus tapahtunut jotakin pahaa, ja se paha tuntuu päässeen taas valloilleen.

Tulipyörä on alkuvaiheessa aidosti jännittävää luettavaa, mutta sitten minulle aikuislukijalle jännitys hieman lässähtää. Pidin kirjan miljööstä paljon ja Heidin ratkoma arvoitus on todella kiinnostava, mutta yhtäkkiä tarinaan tuli mukaan sellaista yliluonnollisuutta tai maagista realismia sekä ihmishahmoista pahuutta, jota en oikein osannut odottaa. Jokin siinä ei mielestäni täysin sopinut kirjan tunnelmaan, joten olen ehkä hieman pettynyt. Muutoin tämä kyllä on taattua sujuvaa Ohlssonia.

Meidän kesken

Mhairi McFarlane: Meidän kesken

HarperCollins Nordicin äänikirja, 2023

alkup. Between Us, 2023

suomentanut Hanna Arvonen

lukijana: Anniina Piiparinen

Olen viime vuosina kuunnellut suuren osan Mhairi McFarlanen suomennetuista teoksista. Mielestäni ne toimivat äänikirjoina todella hyvin ja niistä onkin muodostunut minulle ikään kuin luottoviihdettä. Kirjoitin tammikuussa 2022, jolloin viimeksi postasin blogiini hänen kirjoistaan, seuraavasti:

Olen yrittänyt miettiä mikä on se juttu, joka saa minut niin kovasti pitämään hänen kirjoistaan. Pidän hänen huumoristaan ja kirjoitustyylistään, mutta on muutakin. Luulenpa, että osasyynä on se, että hänen henkilöhahmonsa eivät ikinä ole yksiulotteisia, vaan heistä löytyy rosoa ja särmää. Juonessa on usein tietyt ennalta-arvattavuutensa, mutta matkan varrella paljastuu yleensä aina jotain yllättävää ja käänteentekevää. Hänen hahmoilleen asiat eivät ole liian helppoja, vaan toisinaan matkan aikana heidän on oivallettava paljonkin sekä itsestään että muista. Pidän McFarlanen naispäähenkilöistä luultavasti myös siksi, että he ovat älykkäitä ja itsenäisiä aikuisia naisia, eivät mitään avuttomia tyttösiä.

Samoissa mietteissä olen edelleen. Minun on ollut vähän ikäväkin McFarlanen kirjojen pariin, sillä vaikka viihdekirjallisuutta kulutankin nykyään aika paljon, niin hänen kirjojaan en ole tässä lähes kolmen vuoden aikana kuunnellut kuin yhden. Nyt valitsin tämän uusimman kuunteluun ja viihdyin kyllä hyvin.

Roisin ja Joe ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Viime aikoina suhde on tosin alkanut vähän väljähtyä, sillä Joen ura käsikirjoittajana on alkanut todella ottaa tuulta alleen ja se on vienyt häntä ympäriinsä välillä pidemmiksikin ajoiksi. Nyt Roisin, Joe ja heidän kaveriporukkansa on kokoontunut viettämään yhteistä viikonloppua, jolloin juhlitaan monestakin syystä, myös Joen uuden rikosdraaman televisiojulkaisua.

Yhteinen viikonloppu ei tuo tullessaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota Roisin on kaivannut niin parisuhteeltaan kuin kaveripiiriltäänkin. Käy pikemminkin niin, että yhteinen aika horjuttaa kaikkia perustuksia ja luottamusta, jota Roisin on puolisoaan kohtaan tuntenut: Joen uusi sarja on täynnä Roisinin puolisolleen kertomia salaisuuksia, osin kipeitä ja hyvin yksityisiä. Tämä saa hänet pohtimaan mitä kaikkea Joe onkaan siirtänyt tosielämästä sarjaansa. Entä jos sarjan uskottomassa päähenkilössä onkin enemmän Joeta itseään kuin mitä hän antaa ymmärtää?

Kuten McFarlanen kirjoissa yleensäkin, mielestäni päähenkilö Roisin on hyvä tyyppi. Pidin hänen fiksuudestaan ja siitä, miten hän käsittelee asioita pääosin hyvin aikuismaisesti, vaikka häntä onkin loukattu syvästi. McFarlanelle tyypillinen fiksu päähenkilö siis. Tähän mennessä McFarlane on onnistunut myös aina keksimään uudenlaisia juonenkäänteitä ja ihmissuhdetilanteita, vaikka hän samaa genreä koko ajan kirjoittaakin.

Palavan taivaan alla

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

Sitruuna Kustannus Oy, 2020

alkup. Beneath a Scarlet Sky

suomentanut Seppo Raudaskoski

äänikirjan lukijana Jone Takamäki

Kuuntelin vähän aikaa sitten Mark Sullivanin romaanin Kohti vihreää laaksoa, joka perustuu Martelin perheen uskomattomaan pakomatkaan Ukrainasta II maailmansodan aikaan. Pidin siitä kovasti, joten päätin kuunnella myös Palavan taivaan alla. Sekin perustuu II maailmansodan aikaiseen tositarinaan, jonka keskiössä on nuori mies nimeltä Pino Lella. Tämä kirja on kerännyt kehujen lisäksi myös kritiikkiä ja sen todenperäisyyttä on kyseenalaistettu. On syytä muistaa, että kyseessä on kuitenkin romaani, joten tapahtumien ei ole tarkoituskaan olla täysin yks-yhteen todellisuuden kanssa.

Pino Lella on milanolainen nuori mies, jonka elämä mullistuu II maailmansodan rintamien yltäessä hänen kotikaupunkiinsa. Pommitukset runtelevat rakasta kaupunkia ja isä lähettää molemmat poikansa turvaan vuoristoon. Siellä Pino ja muutama muu rohkea alkavat auttaa juutalaisia rajan yli Sveitsiin. Matkat ovat vaarallisia ja fyysisesti raskaita, mutta Pino kokee tekevänsä tärkeää työtä. Natsien kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä.

Vanhempiensa painostuksesta Pino värväytyy saksalaisten armeijaan, jossa he uskovat pojan olevan parhaiten turvassa. Pinosta tulee Hitlerin lähipiiriin kuuluvan kenraali Leyersin henkilökohtainen autonkuljettaja. Hän pääsee todistamaan sotaa natsiarmeijan sisäpiiristä käsin, mutta toimii samalla salaisena vakoojana liittoutuneiden hyväksi. Hetken hengähdystaukoja pelkoon ja epävarmuuteen antaa rakkaus palvelustyttönä työskentelevään Annaan.

Palavan taivaan alla on jännittävä kuvaus sotaa käyvästä Italiasta. Pino on rohkea ja neuvokas nuorukainen, jonka seikkailuissa on kiinnostavaa olla mukana. Sodan näyttämöistä ja raakuuksista huolimatta pidin kirjan miljööstä paljon. Erityisesti vaiheet vuoristossa olivat kiehtovia ja taas erilaista kuin aiemmin lukemani tarinat. Mielestäni tämä on kokonaisuutena hyvin mukaansatempaava tarina, oli se sitten totta tai ei. Henkilöt ainakin ovat todellisia ja kirjan lopussa Sullivan kertoo mitä heille tapahtui sodan jälkeen.

Kurpitsajuhla

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

WSOY 1985

alkup. Hallowe'en party, 1969

suom. Anna-Liisa Laine

En ole pitkään aikaan lukenut Agatha Christien teoksia, mutta nyt päätin tarttua niin sanotusti sesongin mukaiseen teokseen eli Kurpitsajuhlaan. Se kertoo pieleen menneistä lasten pyhäinpäivänjuhlista, joissa nuori Joyce löytyy kuolleena pää omenanpoimintaleikissä käytettyyn vesisankoon upotettuna. On selvää, että kyse on henkirikoksesta, mutta kun niin motiivi kuin syyllinenkin ovat epäselviä, juhlissa mukana ollut dekkarikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin avuksi.

Kurpitsajuhla on taattua Christietä eli ovelaa, loppuratkaisultaan yllättävää rikoskirjallisuutta. Teemoiltaan koin tämän olevan kuitenkin paljon synkempi kuin Christien dekkarit keskimäärin. Henkirikoksen uhriksi on joutunut lapsi, mikä vie jo heti synkempiin vesiin. Valtaosassa lukemistani Christieistä on ollut kyse kolmiodraamoista tai perinnöistä, aikuisten asioista. Nyt näyttää siltä, että 13-vuotias Joyce on joutunut uhriksi vain varomattomien puheidensa vuoksi, täysin pahaa-aavistamatta. Teoksessa myös viitataan moneen otteeseen lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin ja seksuaalirikoksien yleisyyteen. Seksi ja seksuaalisuus vilisevät myös nuorison puheessa ehkä hieman hämmentävällä tavalla, päälleliimatun arkipäiväisenä. Se ei tuntunut luontevalta, vaan pikemminkin kohahduttamishaluiselta.

Agatha Christien tekstiä on helppo lukea ja kirja tuli luetuksi nopeasti. Oli lähes nostalgisella tavalla mukavaa uppoutua aivan perinteisen salapoliisikertomuksen maailmaan. Omassa hyllyssäni odottelee pari lukematonta Christietä, joten ehkäpä seuraavan kerran salapoliisikertomusta kaivatessani tartun niihin.

Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

Lemmenlahti, osa 2

Karisto 2024

kansi: Katja Säilä

Ihastuin Lemmenlahteen sarjan ensimmäisen osan myötä ja voi miten jo odotinkaan jatkoa sille. Luin Syksyn sävyjä Lemmenlahdella ihan parilla istumalla ja viihdyin jälleen erittäin hyvin arkisen kotoisessa miljöössä. En tiedä miten onkin niin ihanaa lukea siitä, kun joku valmistaa sienipiirakkaa ja istuu sohvalla neulomassa lapasia. Yleinen tunnelma ja realistinen ote romanttisella twistillä vievät vastustamattomasti mennessään.

Annika on tehnyt elämässään jotain aivan uskomatonta. Hän on ostanut Lemmenlahdelta rintamamiestalon aivan yksin, ehkä jopa vähän vahingossa, kun kariutuneen parisuhteen jälkeen tuntui, että muutoksen tuulet puhaltavat. Talon mukana näyttää tulleen kaupanpäälle myös kissa, joka on päättänyt jäädä vanhaan kotiinsa. Uusi elämänvaihe innostaa, vaikka samalla Annikaa hieman hirvittääkin miten hän mahtaa selvitä kaikista omakotitalon kommervenkeistä yksin.

Annika esiintyi jo sarjan aikaisemmassa osassa sivuhahmona. Hän työskentelee vanhainkodissa hoitajana ja harrastaa ruoanlaittoa ja käsitöitä. Omasta kodista rakentuu tärkeä turvapaikka ja teknisistä ongelmistakin selvitään, kun tietää kenelle soittaa. Kissan matkassa hän nimittäin tutustuu myös lähistöllä asuvaan koiraan ja koiran isäntään. Petteri on korvaamaton apu ja ystävä, ja suojamuurinsa korkealla pitävä Annika joutuu myöntämään itselleen, että toivoisi ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä.

Harvoin on päähenkilön elämäntilanne ihan näin tutun tuntuinen kuin tässä kirjassa. Olen nimittäin itse tehnyt saman kuin Annika, ostanut omakotitalon yksin ja saanut osakseni hyvin samanlaista epäilyä ja huolehtimista kyvyistäni pärjätä omakotitalossa yksin naisena (nykypäivänä!). Toisaalta samanlainen tilanne oli hauskalla tavalla tuttu, mutta toisaalta välillä myös turhautti se, miten Annikan oma toiminta oli välillä vain omiaan ruokkimaan häntä niin tympäiseviä epäilyjä ja huolehtimista. Kaiken kaikkiaan Lemmenlahdella tuntuu kuitenkin olevan voimakkaita ja osaavia naisia, jotka eivät epäile tarttua haasteisiin, ja heidän parissaan minä viihdyn. Jatkoa odotellessa!

Lukupiirikirja: Vuorten laulu

Nguyen Phan Que Mai: Vuorten laulu

Sitruuna 2022

alkup. The Mountains Sing, 2020

suomentanut Elina Salonen

Lukupiirikirjojen joukosta löytää joskus todellisia helmiä. Sellainen on myös Nguyen Phan Que Main ensimmäinen romaani Vuorten laulu, joka kertoo perheestä yhteiskunnallisen myllerryksen ja lopulta myös sodan jaloissa. Neljän sukupolven yli ulottuva tarina Tranin perheestä on hieno ja koskettava lukukokemus. Aivan erityisesti minua liikutti, miten mielivalta ja sota erotti ihmiset rakkaistaan. Läheisen menettäminen on suuri kipu, mutta miten suuri kipu tuleekaan epätietoisuudesta rakkaidensa kohtalosta.

Kirjan tarina muodostuu useista eri aikatasoista, joista rakentuu toisiaan täydentävä kokonaisuus. Samalla Vietnamin lähihistoria tulee tutuksi Tranin perheen kohtaloiden kautta. Tarina itsessään on fiktiivinen samoin kuin hahmotkin, mutta silti tämä tuntuu täysin mahdolliselta ja aidolta. Varmasti vastaavanlaisia kohtaloita on oikeastikin koettu. Kirjailija esimerkiksi omistaa kirjansa nälänhädässä menehtyneelle isoäidilleen ja maauudistuksessa surmansa saaneelle isoisälleen. Juuri tuonkaltaiset käänteet koskettavat myös Tranien perhettä.

Teoksen keskiössä ovat isoäiti ja nuori Huong, jotka yrittävät pärjätä pommien runtelemassa Hanoissa ja odottavat rakkaitaan sodasta takaisin kotiin. Isoäiti kertoo tyttärentyttärelleen omaa elämäntarinaansa, jotta ajatukset pysyisivät poissa ympäröivästä todellisuudesta. Samalla isoäidin tarina myös osoittaa, että vaikeistakin paikoista voi selviytyä, jos on sisua ja rohkeutta. Pidin heidän hahmoistaan, erityisesti ikiviisasta isoäidistä, jolla riitti ymmärrystä vähän jokaiselle.

Vuorten laulu on kielellisesti sujuvaa, miellyttävää luettavaa. Aivan tempauduin mukaan tarinan vietäväksi. Parissa kohtaa pökkäsi, kun isoäiti puhui miniästään, vaikka selvästi tarkoitti kälyään - hänen lapsensakin olivat vielä niin nuoria tarinan siinä vaiheessa, että miniästä ei voi olla kyse. Kirjassa oleva sukupuu vahvistaa myös kyseen olleen kälyksistä. Pienehkö virhe, mutta harmittavasti osui silmään.

Vuorten laulun perusteella aion jossain kohtaa lukea myös Nguyen Phanin tänä vuonna suomennetun romaanin Missä tuhka kukkii.

Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Teos 2020, äänikirjana 2023

alkup. Sense and Sensibility, 1811

suomentanut Kersti Juva

lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, lähes kaikki Jane Austenin romaanit. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat

WSOY 2024

alkup. Weyward

suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.

Kohti vihreää laaksoa

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

Sitruuna 2022

alkup. The Last Green Valley, 2021

suomentanut Arto Konttinen

äänikirjan lukijana Jukka Pitkänen

E-kirjaston käyttäminen ja kaupallisia sovelluksia suppeampi valikoima johdattaa sellaisten äänikirjojen äärelle, joita en ehkä muuten osaisi valita tai etsiä. Mark Sullivanin hieno hieno romaani on yksi niistä löydöistä. Kohti vihreää laaksoa on tosipohjainen kertomus Martelin perheestä, joka vuonna 1944 jätti kotinsa Ukrainassa ja lähti Stalinin joukkoja pakoon natsien luvatessa suojella puhdasverisiä saksalaisia, joita Martelinkin suku saksalaislähtöisenä edusti. Matkalla kohti turvaa, mielikuviensa vihreää laaksoa, Martelin perhe kohtaa monenlaisia käänteitä ja näkee monenlaisia kohtaloita, osa suoraan heidän elämäänsä osuvia.

Tarinan keskiössä ovat Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa, jotka lähtevät vaaralliselle matkalleen hevoskärryissään. Kumpikin hirmuhallinto pystyy vaikka mihin, siitä perheellä on omakohtaista kokemusta, mutta paikalleenkaan ei auta jäädä odottelemaan. Matkaa taitetaan yhdessä monien muiden pakolaisten kanssa, mukana myös Martelien muuta perhettä. Vaikka matka on kuluttava, on siinä koko ajan läsnä toivoa. Adeline turvaa jumalaansa, mutta Emil ei siitä saa lohtua. Kuitenkin maailmankaikkeudessa on jokin johdatus, joka tuo hyvät teot takaisin silloin kuin apua kipeimmin kaivataan.

Martelin perheen tarina on uskomattomalta tuntuva mutta silti tosi selviytymistarina. Minulle tämä on myös uudenlainen kuvaus toisen maailmansodan vaiheilta, sillä en ollut näin laajoista väestönsiirroista ollut aiemmin edes tietoinen. Yleinen historiankirjoitus, jota kouluissakin opetetaan, kertoo sodan suurista linjoista, mutta tällaiset tarinat jäävät jokaisen itse löydettäviksi. Sullivan on kirjoittanut perheen tarinasta mukaansatempaavan romaanin, joka jää ajatuksiin.

Emil ja Adeline ovat jotenkin niin sympaattisia ihmisiä, että heistä ei voi olla pitämättä. Vaikka jo takakansi paljastaa, että Martelit pääsivät kuin pääsivätkin vihreään laaksoonsa, muuttivat Yhdysvaltoihin ja loivat itselleen kodin ja elämän sinne, säilyy elämänpyörteiden tuoma jännitys silti loppuun asti. Pidin tästä kirjasta paljon ja aionkin tutustua myös Sullivanin toiseen tosipohjaiseen romaaniin Palavan taivaan alla.

Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

WSOY 2012

Marja-Liisa Vartion syntymästä tuli syyskuun alkupuolella kuluneeksi 100 vuotta. Olen lukenut hänen tuotantoaan vähitellen keväästä lähtien ja samalla etsinyt ja lukenut tietoa hänen elämästään. Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta kuului itsestään selvästi lukulistalle, sillä Vartion elämä ja tuotanto ovat todella kiinnostavia. Viimeistään elämäkerran lukemisen jälkeen on selvää, että Vartio ammensi teoksiinsa paljon omasta elämästään tai elämänpiiristään, mikä tuo oman kiinnostavan näkökulmansa hänen kirjoihinsa.

Ruuska on tehnyt taustatyönsä huolella ja hän viittaakin useassa kohtaa haastatteluihin ja painettuihin lähteisiin sekä Vartion omiin päiväkirjoihin. Mielestäni Ruuska tekee oikeutta Vartion persoonalle, joka ei impulsiivisuudessaan ollut aina Vartiolle itselleenkään helppo. Osansa levottomuuteen toi varmasti myös sairaudet, jotka herättivät aitoa kuolemanpelkoa ja hätää. On mielestäni järkyttävää miten väärin esimerkiksi hänen kilpirauhassairauttaan hoidettiin. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidettiin vajaatoimintana, joten ei ihme, että Vartio oli kuin tikahtumaisillaan.

Ajankuva on hyvää, on helppo kuvitella aikaa ja yhteiskuntaa, jossa Vartio eli. Hänen elämänpiiriinsä kuului joukko kirjailijoita ja runoilijoita sekä muita taiteilijoita. Heidän joukostaan hän löysi myös toisen aviomiehensä Paavo Haavikon, jonka kanssa eli elämäkerran perusteella ilmeisen tasa-arvoisessa ja lämpimässä avioliitossa, jossa ammatillista tukea jaettiin puolin ja toisin. Perhe-elämästä ja Marja-Liisasta äitinä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Tämä on hyvin jäsennelty kokonaisuus, mutta kirjallisuusanalyysiä tässä on paljon. Sinänsä se on Vartion kaltaisen omasta elämästään ammentavan kirjailijan kohdalla luontevaa, mutta jos ei ole kaikkia teoksia vielä lukenut, saa väkisinkin juonipaljastuksia. Siksi jouduin tietyistä kirjoista kertovat kohdat lukemaan hieman valikoiden ja poimimaan niistä lähinnä ne kohdat, jotka koskettivat Vartion omaa elämää.

Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

Kustantamo S&S 2023

alkup. The Marriage Portrait, 2022

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Lukupiirikirja: Hänen olivat linnut

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Suuri suomalainen kirjakerho / Otava 1975

ensimmäinen painos 1967

postuumisti julkaistu teos

kansi: Seppo Polameri

Tänään Marja-Liisa Vartion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka hän kuoli varhain, ehti hän luoda monipuolisen kirjallisen tuotannon runoutta ja proosaa. Olen hänen tuotantoaan lukenut vähitellen keväästä asti ja nyt käsittelimme lukupiirissä hänen pääteoksenaan pidettyä postuumisti julkaistua romaania Hänen olivat linnut. Sen viimeisteli Vartion puoliso Paavo Haavikko yhdessä Tuomas Anhavan kanssa.

Vartio oli väkevä kertoja, jolla oli taito luoda vahvoja tuokiokuvia. Se sekä originellit henkilöhahmot tekevät tästäkin teoksesta mieleenpainuvan. Omalaatuinen leskiruustinna elelee talossaan kotiapulaisensa Alman sekä täytettyjen lintujen kokoelmansa kanssa. Linnut ruustinna on perinyt mieheltään, jota ennen ne kuuluivat tämän Onni-sedälle. Hänen olivat linnut.

Teos rakentuu pitkälti dialogin varaan. Keskusteluissa ruustinna ja Alma kertaavat tapahtumia, joista he ovat selvästikin puhuneet monet kerrat aiemminkin. Ruustinna on tarkka yksityiskohdista, vaikka toisaalta myös taitava unohtamaan sen mitä haluaa unohtaa. Naiset kinastelevat jatkuvasti jostakin, mutta silti heidän välillään vallitseen jonkinlainen ymmärrys toisiaan kohtaan. Tuntuu, että kumpikin on joutunut pettymään elämään ja odotuksiinsa.

Ruustinnan ja Alman elämänpiiriin kuuluvat läheisesti rovastivainajan sisar Teodolinda ja tämän mies, apteekkari Holger. Teodolinda ja toinen sisar, kunnanlääkärin vaimo Elsa, pitävät lukua ruustinnan hallussa olevista suvun perintöesineistä. Omaisuuteen takertuminen ja sen haaliminen tuo elämään sisältöä. Perinnöstä riittää puhetta monet kerrat.

Lääkeriippuvainen ruustinna tuntuu olevan monelle painolasti. Hän onkin varsin hengästyttävä hahmo, joka saa milloin minkäkin päähänpinttymän. Hän suhtautuu lintukokoelmaansakin lähes pakkomielteisesti, vaikka nuorempana rovastin vaaliessa kokoelmaa ruustinna enemmänkin vihasi sitä. Monta kertaa Almakin aikoo lähteä, mutta tulee aina takaisin.

Lukukokemus oli hengästyttävä ja runsaasta dialogista johtuen vaati paljon keskittymistä. En tiedä missä määrin valmiiksi Vartio ehti tämän saamaan ennen kuolemaansa, mutta kirjoitusaikana hän sairasteli paljon, mikä arvioni mukaan jonkin verran näkyy tässä. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä, tai sitten tämä vain vaatisi toisenkin lukukerran. Moni pitää tätä Vartion parhaana romaanina, mutta minä olen kuitenkin sitä mieltä, että Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö on vielä parempi. Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat. Osa piti, osa ei oikein saanut tarinasta kiinni.

Kaunokaisia

Ann Napolitano: Kaunokaisia

WSOY 2024

alkup. Hello Beautiful, 2023

suomentanut Minna Kujamäki

kansi: Donna Cheng

Ann Napolitanon ensimmäinen suomennettu romaani Kaunokaisia näyttää olevan kirjansyksyn tapaus. Itse törmäsin siihen alunperin somemainoksessa, jossa kirjan luonnehdittiin olevan kuin nykypäivän Pikku naisia. Varsin ovela koukku viitata tunnettuun klassikkoon, sillä juuri se sai minut pysähtymään mainoksen äärelle. Pikku naisia on yksi teinivuosieni rakkaimmista kirjoista, joten Kaunokaisia päätyi lukulistalle. En huumaantunut tästä kirjasta samalla tavalla kuin moni muu, mutta pidin tästä kyllä.

Kaunokaisia on moniääninen romaani, jossa kertojina ovat Padavanon siskokset sekä heidän elämäänsä tupsahtava yksinäinen William. Tarina alkaa 1970-luvulta ja etenee lähelle nykypäivää. Hahmot jäävät väkevinä mieleen ja heidän suruihinsa ja iloihinsa on helppo tempautua mukaan.

Padavanon siskokset Julia, Sylvie, Cecelia ja Emeline varttuvat Chicagossa. Perheen taloudellinen tilanne on tiukka, mutta he pärjäävät. Isä Charlie ei murehdi turhia, vaan luottaa asioiden aina lutviintuvan. Hän siteeraa runoja ja tapaa tervehtiä tyttäriään aina sanoin "Hei kaunokainen". Äiti Rose kasvattaa takapihan kasvimaalla huolella vaalimiaan kasviksia, joita myy tai vaihtaa perheen tarpeiden mukaan. Katolilaisuus on läsnä, vaikka tyttäret ovatkin lähennä tapa-uskovaisia.

Vaikka perheellä on tiukkaa, ei tyttäriltä puutu mitään. Kaikkein tärkeintä on perheen keskinäinen kiintymys ja aivan erityisesti sisarten välinen solidaarisuus. He ovat keskenään erilaisia, mutta silti toistensa parhaita ystäviä ja uskottuja. Aivan kuten Pikku naisissakin. Ei ole mitään, mikä voisi  tulla heidän väliinsä. Paitsi että niin käy kuitenkin. Perhe hajoaa ja ennen niin kiinteät sisarussuhteet etääntyvät. Elämä yllättää, kuten niin monesti oikeassakin elämässä tapahtuu.

Kaunokaisia on ennen kaikkea romaani perhesiteistä ja kauan sitten tehdyistä valinnoista, jotka vaikuttavat myös tuleviin sukupolviin. Tässä on paljon iloa ja onnea, mutta myös kipeitä menetyksiä ja suruja. Keskeisessä roolissa ovat myös kouluttautuminen, koripallo, kirjallisuus ja kirjastot sekä taide ylipäätään. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea perhe. Sen kaipuu, sen kipu, sen lämpö ja rakkaus.

Kuten sanottu, pidin tästä kirjasta. Tietyt rosot kuvataan hieman liian helposti siliäviksi, mutta muuten en keksi mitään moitteen sanaa. Ei aivan täysin minun kirjani enkä tuntenut suurta huumaa, mutta hieno kirja. Voisin lukea uudelleenkin.

Kurkkaa myös nämä arviot:

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Kulttuuri kukoistaa

Five Survive

Holly Jackson: Five Survive

Harper Collins UK, 2022

lukijana: Emma Galvin

Kuuntelin jokunen viikko sitten englanniksi Holly Jacksonin kirjan The Reappearance of Rachel Price. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, kuten ei myöskään sitä edeltävää nuorten aikuisten trilleriä Five Survive. Pidin Rachel Pricesta niin paljon, että malttamattomuus iski ja päätin kuunnella myös Five Surviven. Kyseessä on eräänlainen suljetun tilan mysteeri, joka asettaa päähenkilöt vahvan paineen alle.

18-vuotias Red Kenny ystävineen on matkalla kevätloman viettoon rannalle. He ovat lähteneet liikekannalle asuntoautolla, mutta kesken matkan karttapalvelut lakkaavat toimimasta ja puhelimista katoaa kenttä. Nuoret eksyvät väärälle tielle ja yön pimeydessä heiltä puhkeaa rengas. Vararenkaan vaihtamisen jälkeenkään he eivät pääse jatkamaan matkaa, sillä rengas toisensa jälkeen kokee saman kohtalon. Pian selviää, että he eivät ole pimeällä tiellä yksin. Jossain pimeyden kätköissä on tarkka-ampuja, ja yhdellä kuudesta kaveruksesta on salaisuus, jonka ampuja haluaa tietoonsa.

Asuntoauton ahtaassa suljetussa tilassa ja tarkka-ampujan tähtäimessä paineet kasvavat. Ahdingon kasvaessa joidenkin nuorten negatiivisimmat piirteet alkavat nousta esiin ja tutuista ihmisistä paljastuu aivan uudenlaisia puolia. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ennen kuin lopulta selviää mitä ampuja oikein haluaa kuulla. Kuten kirjan nimestä Five Survive voi päätellä, yksi nuorista ei tule selviämään yöstä.

Five Survive on täysiverinen trilleri, josta nuorten ahdingon voi aistia. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tympiä: eikö tämä tilanne raukea ikinä? Negatiivisyyden kierre ja suoranainen epäreiluus, joka asuntoautossa puhkeaa, muistuttaa hieman Kärpästen herraa, johon dialogissa itse asiassa viitataankin. Yksi pyrkii nousemaan johtajaksi ja pelko hallitsee ihmisiä. Sinänsä taidokasta, mutta tuntuu hieman pitkitetyltä. Loppuratkaisusta pidin.

Syysmaa 1: Welman tytöt

Anu Holopainen: Welman tytöt

Syysmaa 1

Karisto 2003

Vuosien tauon jälkeen halusin palata Anu Holopaisen Syysmaa-sarjan pariin. Nuorempana luin varsinkin sarjan ensimmäiset osat moneen kertaan, sillä ne kuuluivat jokasyksyiseen lukemistooni. Lumouduin sarjan miljööstä, seikkailuista ja historian havinasta. Odotin tältä Welman tyttöjen uusintaluvulta samanlaista tarinaan tempautumista, mutta en enää tavoittanut samanlaista fiilistä kuin nuorempana. Aion silti lukea koko sarjan uudelleen, sillä viihdyin kuitenkin riittävän hyvin edelleen.

Nelityttärisen perheen esikoinen, Adaira, ollaan naittamassa isänsä valitsemalle korkea-arvoiselle miehelle. Tuleva aviomies Samak on Adairalle kaikin tavoin vastenmielinen, mutta epätoivoinen Adaira ei voi kuin alistua kohtaloonsa. Kun häntä ollaan kuljettamassa tulevan puolisonsa taloon, matka keskeytyy hyökkäykseen.

Adaira kaapataan ja kuljetetaan Varjolinnaan, jossa Adaira saa kuulla lisää kauheuksia hänelle valitusta miehestä. Hän tutustuu Welmaan ja muihin hänen pelastamiinsa tyttöihin, jotka elävät itsenäistä elämää muiden katseilta piilossa. Samalla hän tutustuu Villipihlajaan, lähes hävitettyyn uskontosuuntaan, joka on erityisesti naisten suosiossa. Varjolinna ja Welman tyttöjen elämäntyyli joutuu kuitenkin uhatuksi, kun Adaira saa kuulla isänsä aikovan naittaa pikkusisko Nenean Samakille. Sisko on pakko pelastaa, mutta millaisen hinnan siitä joutuu maksamaan?

Varjolinna on paikka, joka ennen kutkutti mielikuvitustani aivan valtavasti. Nyt aikuisena ihastuin eniten Varjolinnan kirjastoon ja sen Adairalle suomaan mahdollisuuteen lukea ja oppia lisää. Metsäuskoon ja puihin liittyvä muinaisusko on niin ikään mielestäni valtavan kiehtovaa, ja seuraavilta osilta odotankin eniten tarinan sen puolen syventämistä ja miljöön laajenemista.

Kiltin tytön murhaleikki

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaleikki

Kariston äänikirja 2024

alkup, Kill Joy

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Kiltin tytön murhaopas -trilogian esiosa Kiltin tytön murhaleikki kertoo trilogiaa edeltävästä ajasta. Pip Fitz-Amobi ystävineen kokoontuu Connorin kotiin murhamysteeri-illalliselle. Illan on tarkoitus olla hauskaa pelaamista ja rooleihin heittäytymistä, mutta Pip ei ole vakuuttunut. Yllättäen hän kuitenkin huomaa heittäytyvänsä täysillä mysteerin ratkaisemiseen. Illasta tulee ikimuistoinen, sillä sen myötä hänen mieleensä palaa koko ajan voimakkaampana paikkakunnalla sattunut tosielämän murha. Kyllä, Andie Bellin tapaus.

Kuuntelin tämän kirjan lähes kokonaan äänikirjana, mutta minulta loppui kuukaudessa käytettävissä oleva aika kesken, joten luin kirjan loppuun printtikirjana. Mielestäni tämä toimii hienosti kumpanakin versiona, vaikka kirjaa aluksi selatessani epäröin sen taittumista äänikirjaksi, sillä siinä oli niin paljon esimerkiksi murhamysteeriin liittyviä vihjeitä nostettuna visuaalisesti esiin. Kokonaisuus oli kuitenkin selkeä ja helposti seurattava, kuten varsinaisessa trilogiassakin.

Mielestäni tämä oli aika herkullinen pieni kirja ainakin trilogian lukeneelle, sillä se tarjoaa viittauksia tuttuihin hahmoihin ja myös jotkin yksityiskohdat olivat yhteyksissä trilogiaan. Oli kiva palata aikaan, jolloin murhavyyhti ei ollut vielä vienyt Pipin luottamusta ihmisiin ja rikkonut koko kaupungin idylliä täysin säpäleiksi, sillä rosonsa siinä oli jo tässäkin vaiheessa.

Mikä jäi kertomatta

Ruth Jones: Mikä jäi kertomatta

Bazar 2024

alkup. Love Untold

suomentanut Helene Bützow

Kirja, johon tartuin kyynelientäyteisen kirjavinkin ansiosta. Näin taannoin kustantajan Instagram-stoorissa @jaatynytbanaaniofficial tekemän kirjasuositusvideon, jossa hän herkistyi kyyneliin asti kirjasta kertoessaan. Ajattelin heti, että tämä kirja pitää selvästi kokea itse. Luin ja pidin. Välillä tuntui, että suorastaan imeydyin mukaan kirjan maailmaan.

Kirja kertoo neljän sukupolven naisista. Grace on lähes 90-vuotias teräsnainen, joka asuu edelleen omassa talossaan ja kantaa huolta niin jälkipolvistaan kuin yhteisestä kodista vanhainkotiin muuttaneista Johnista ja tämän sisaresta Cissiestä. Elin on Gracen viisikymppinen tyttärentytär, joka on rakentanut minuutensa vahvan ammattilaisroolin, koulutuksen ja perhekulissien varaan. Hänen maailmansa romahtaa, kun aviomies löytää nuoremman naisen. Beca on Elinin taiteellisesti lahjakas tytär, jota ei koulunkäynti voisi vähempää kiinnostaa. Hän haluaisi vain olla rauhassa jatkuvilta odotuksilta. Ja sitten on vielä Alys, Gracen tytär ja Elinin äiti, josta ei ole kuultu 30 vuoteen.

Pidin tämän kirjan henkilöhahmoista, sillä heissä oli inhimillisyyttä. Kun katsoo sukupolvien ketjua, onhelppo ymmärtää heidän persooniensa erityispiirteitä, kuten esimerkiksi Elinin tarvetta kontrolloida kaikkea. Tarinaa kerrotaan vuorotellen heidän kaikkien näkökulmasta, mikä tuo syvempää ulottuvuutta niin persooniin kuin tapahtumiinkin. Sukupolvien väliset suhteet on pääosin kuvattu varsin uskottavasti, mutta välillä sorruttaan lyhyimpään tiehen ja helpoimpaan ratkaisuun. Miksi rakentaa ristiriitoja ja konflikteja, jos kaikki kuitenkin ratkaistaan sormia napsauttamalla, jopa vuosikymmenien takaiset kipeät kohtaamiset?

Ruth Jones on selvästi taitava rakentamaan juonikuvioita ja kuljettamaan tarinaa monessa tasossa. Oli nautinto lukea kirjaa, joka oli näin helppoa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Loppuratkaisu oli mielestäni tietyllä tavalla varsin ilmeinen, kun nyt jälkeenpäin ajattelee, joten oma lukukokemukseni ja suurin innostukseni tätä tarinaa kohtaan ehkä hieman lässähti siinä. Voisin kuitenkin lukea Jonesilta jotain muutakin, jos ja luultavasti kun hänen tuotantoaan suomennetaan lisää.

Martta Saxin murha

Jaana Skyttä: Martta Saxin murha

Like 2024

Martta Sax oli 28-vuotias myymälänhoitaja, joka murhattiin hoitamassaan kyläkaupassa Kempeleessä toukokuussa 1934. Murha oli silmittömän raaka ja herätti aikanaan ison kohun. Moni oli sitä mieltä, että murhasta tuomittiin väärä mies. Jaana Skyttä törmäsi Martan tarinaan toimittajantyössään jo yli vuosikymmen sitten, perehtyi siihen tarkemmin ja kirjoitti siitä true crime -kirjan.

Täytyy sanoa, että olipas hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kiinnostunut true crimesta jo ennen kuin edes tunsin termiä, ja mielestäni minulla aika kattavasti nämä tunnetuimmat vanhat tapaukset ovat tiedossa, mutta Martta Saxista en ollut koskaan kuullut. Ehkä tämä siksikin oli niin mielenkiintoista luettavaa, kun ihan kaikki oli uutta. On yllättävää, että näinkin kohuttu tapaus tuntuu painuneen pitkälti unholaan.

Martta Sax oli pidetty ja työssään tarkka myymälänhoitaja, joka oli myös kaikin tavoin hyvämaineinen. Hän haaveili rakkaudesta ja perhe-elämästä, mutta jostain syystä puolisoa ei ollut löytynyt. Kuvien perusteella Martta vaikuttaa olleen olemukseltaan varsin miellyttävä. Kannessa olevan potretin hän otatti vain vähän ennen kuolemaansa. On hätkähdyttävän julmaa, että niin lempeän ja helposti lähestyttävän oloinen henkilö kohtasi niin raa'an kohtalon.

Martta oli sulkenut myymälän lauantaina normaaliin tapaan, mutta kaikki tiesivät, että asioimaan pääsi  tarvittaessa myös sulkemisajan jälkeen. Illan mittaan kävi muutama asiakas, mikä auttoi poliiseja tarkan tapahtuma-ajan selvittämisessä. Ryöstömurha huomattiin sunnuntaina, kun Martan hyvin tunteneet ystävät ja tuttavat huolestuivat kaupanmäen hiljaisuudesta. Hänet löydettiin useasti puukotettuna myymälähuoneesta. Oli selvää, että Martta oli tehnyt vastarintaa ja yrittänyt paeta. Myymälän käteisvarat oli viety, samoin Martan omistama käsiase. Vaan mitä Martta oli tehnyt aseella? Pelkäsikö hän jotakin?

Melko pian poliiseille kuulemisten myötä selvisi, että Martta todella pelkäsi ja oli hankkinut aseen turvakseen. Pari vuotta aiemmin hän oli lainannut myymälän kassasta rahaa miehelle, joka oli onnistunut hurmaamaan Martan siinä määrin, että tämä oli luottanut lainan takaisinmaksuun. Hän oli myös myynyt eräälle kyläläiselle velaksi suurella summalla, jälleen takaisinmaksuun luottaen. Kun työnantaja kiinnitti huomiota myymälän kassavirtaan, Martta alkoi toden teolla periä rahoja takaisin. Sen lähes ainoa lopputulos oli se, että syntyi riitaa ja Martta pelkäsi.

Skyttä taustoittaa rikostarinan hyvin. Lukija saa hyvän käsityksen tuon ajan poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnallisista tuulista, jotka luovat hyvän näkökulman siihen, millaisessa maailmassa Martta aikalaisineen eli. Skyttä kuvaa myös Martan tuttavapiiriä osana hänen henkilökuvaansa. Samalla välittyy kuva yhteisöstä, johon Martta kuului.

Tämä on tarina, jossa lukijakin uskoo syyllisen löytyneen. Tuntuu jopa helpottavalta ajatukselta, että paha sai palkkansa. Vaan löytyikö syyllinen kuitenkaan? Moni aikalainen oli sitä mieltä, että tuomion sai väärä mies. Samalla myös lukijalle herää epäilys, vaikka tuomio olikin hyvin perusteltu. Näin 90 vuotta jälkikäteen on vaikea tietää mitä uskoisi. Surullinen ja raakuudessaan julma tapaus, joka jää mieleen. Ei ihme, että Skyttä halusi perehtyä tähän tarkemmin. Suosittelen tätä true crimesta kiinnostuneille.

Punainen noita

Jenna Kostet: Punainen noita

Aula & co. 2024

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luin noin 2,5 vuotta sitten Jenna Kostetin romaanin Margaretan synti, joka nostatti vankisellin kylmänkosteuden lukijankin iholle asti. Mielestäni romaani ei ollut vetävin mahdollinen, mutta jätti positiivisen kuvan Kostetista kirjailijana. Siksi päätinkin nyt kuunnella hänen uusimman romaaninsa Punainen noita, joka kertoo fiktiivisen mutta kuitenkin tosipohjaisen tarinan noitana tuomitusta Valpuri Kinnistä (Kynistä). Valpuri eli Suomessa 1600-luvulla ja hän on tiettävästi ainut Suomessa noituudesta syytettynä vesikokeeseen joutunut henkilö.

Punainen noita on hurjan mielenkiintoinen kirja! Tarina alkaa vuoden 1627 Tukholmasta, jonne Kinnin perhe on asettunut väliaikaisesti asumaan matkallaan kohti Suomea. Suomessa odottaa vanha tila, johon Valpurin Tuomas-veljellä on perintöoikeus. Valpurin suhde äiti Mariaan on vaikea, vaikka heitä yhdistääkin verenperintönä tullut parantamisen taito. Velikään ei ole helpoin mahdollinen ihminen, sillä hän on aina valmis uskomaan äidistään ja sisarestaan kaikkein pahinta. Hän häpeää heidän taitojaan, mutta onhan toisaalta sellainen aika, jolloin mikä tahansa erityislaatuinen kyky saattoi johtaa noituussyytöksiin. Ehkä Tuomas myös pelkää.

Elämänsä aikana Valpuri joutui monta kertaa syytetyksi noituudesta ja hän sai ankaria tuomioita, myös kuolemantuomion, jolta kuitenkin välttyi. Perimätiedon mukaan hänet lopulta poltettiin noitana Hämeenlinnassa 1660-luvulla. Kostetin tarinassa Valpuri näkee etiäisiä kohtalostaan ja osaa aavistaa pahaa, mutta siitä huolimatta hän astelee vakaasti parantajan tietä, jonka kokee kutsumuksekseen ja kohtalokseen, ihan kuten äitinsäkin.

Mielestäni kirjassa on todella onnistuneet ajankuvaus ja henkilökuva. Tarina on mukaansatempaava ja tarina tarjoaa monta pysäyttävää hetkeä. Kirjassa kuvataan kauniisti Valpurin erityinen yhteys eläimiin ja harvinaiseksi jäävä ystävyyssuhde Liisan kanssa. Pidin myös siitä, miten vaikea äitisuhde tarjoaa heille molemmille kuitenkin myös ymmärrystä: ei toista parantajaa voi ymmärtää kuin toinen samanlainen, joka joutuu jatkuvasti olemaan vähän varuillaan. Niin harvinaiseksi jäävä hyvyys kuin myös pelosta kumpuava ilkeämielisyys jäävät mieleen. Valpurin tarina on hyvä osoitus siitä, miten julmiin lopputuloksiin epätietoisuus ja pelko voivatkaan johtaa.

Muualla blogeissa:

Amman lukuhetki

Kirjojen kuisketta

Vain kahdesti elämässä

Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä

Gummerus 2024

alkup. One True Loves

suomentanut Päivi Pouttu-Delière

äänikirjan lukijana Rosanna Kemppi

Miten ihana ja kamala tarina samaan aikaan!

Vain kahdesti elämässä kertoo Emmasta, joka löysi rakkauden ja onnellisen loppunsa jo lukiossa. Jessen kanssa hän lähtee opiskelemaan ja rakentamaan aikuista elämäänsä Los Angelesiin, mahdollisimman kauas pikkuisesta kotikaupungistaan ja vanhempiensa kirjakaupasta, jonka jatkajiksi he tyttäriään toivovat. Seikkailuntäyteinen elämä Jessen rinnalla päättyy kuitenkin äkisti, kun Jesse katoaa onnettomuudessa heidän ensimmäisenä hääpäivänään.

Niin Emma joutuu alkaa rakentamaan loppuelämäänsä uudelleen yksin. Pidin hänen hahmonsa kehittymisestä ja siitä, miten hän alkoi ymmärtää mitkä asiat hänelle itselleen lopulta ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Juuri kun Emma tuntuu löytäneen paikkansa ja on alkanut kokea taas olonsa turvalliseksi, uskaltanut jopa rakastua vanhaan ystäväänsä Samiin, selviää että Jesse onkin elossa.

Nautin tästä kirjasta tosi paljon aina siihen saakka, kunnes Jesse löytyi elossa ja Emma joutui ikään kuin kahden vaiheille. Se tilanne oli kerta kaikkiaan raastava ja tukala! Mielestäni Emman tarina ja rakastuminen ensin Jesseen ja sitten Samiin oli kerrottu kiinnostavasti ja mukaansatempaavasti. Vaikka ennalta tiesi miten Emmalle ja Jesselle tulee käymään, se oli helppo unohtaa, kun kuvattiin heitä nuorina lukiolaisina. Kun Jesse sitten löytyi, minua ahdisti Emman puolesta ja tuntui pahalta etenkin Samin puolesta, sillä olihan Jesse Emman ensirakkaus. Kaiken kaikkiaan kolmikon tilanne oli laadultaan sellainen, että eihän siitä kolhuitta voi selvitä.

Vaikka pidin Emman hahmosta, niin en kyllä voinut ymmärtää hänen kaikkia ratkaisujaan. Hahmot olivat kaikenkaikkiaan todella mieleenpainuvia, samoin kuin itse tarinakin. Mielestäni tässä oli monia todella viisaita ajatuksia ihmissuhteista ja elämän merkityksellisistä asioista, mutta en valitettavasti saanut äänikirjasta poimittua niitä talteen. Tämä on niin ihanuudessaan kuin kamaluudessaankin paljon parempi kuin kirjailijan aiempi teos Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä, joten toivottavasti lukijat löytävät tämänkin.