Amelie

R.M. Rosenberg: Amelie

Hakoisten naiset, osa 3

Tammi 2025

äänikirjan lukijana Sanna Majuri

Riikka-Maria Rosenbergin hieno Hakoisten naiset -sarja saa Ameliesta arvoisensa päätösosan. Sarjan kiinnostavat ja todellisuuspohjaiset henkilöhahmot, yksityiskohtien värittämä ajankuva ja vetävä kirjoitustyyli tekevät Hakoisten naisista yhden parhaista historiallisista romaanisarjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Amelie sijoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Vuonna 1855 Hakoisten kartanon perijän Hans Gustaf Boije af Gennäsin ja Amelien katseet kohtaavat ja nuoret näkevät toisensa yhtäkkiä aivan uudella tavalla. He ihastuvat ja rakastuvat, menevät salakihloihinkin, sillä moni pitää Amelieta liian vaatimattomana puolisona vapaaherralliselle Göstalle. Rakkaus on kuitenkin sinnikäs ja periksiantamaton. Amelie ja Gösta saavat toisensa, mutta elämä Hakoisissa ei ole aina nuorelle rouvalle helppoa.

1800-luvun jälkipuolisko on monenlaisten uudistusten aikaa. Maanviljelykseen ja tilanpitoon virtaa uusia tuulia, perustetaan kansakouluja, alkoi kansallisen heräämisen aika ja suomen kielen asema vankistui. Hakoinenkaan ei ole missään umpiossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, vaan kaikuja tästä kaikesta nähdään ja koetaan myös siellä. Huomaa, että Rosenberg tuntee lähdeaineistonsa, historioitsija kun on. Toinen taito onkin tehdä historia näin eläväksi, ja senkin hän osaa.

Amelie on hahmona ainakin aluksi melko arka ja viaton, joten ei toisaalta ole ihme, että hänen kykynsä emännöidä kartanoa kyseenalaistetaan. Hän kuitenkin lunastaa paikkansa myös epäilijöiden silmissä, vaikka rakkaudessa solmittu liitto ei sekään aina ole sellainen, jollaiseksi Amelie sen tytönunelmissaan kuvitteli.

Arvostan Rosenbergin sarjassa erityisesti sitä, että hän nostaa esille sellaisia sukuja ja tarinoita, jotka ovat ehkä olleet jo hieman painumassa unholaan. Uskallan väittää, että juuri niin on ollut käymässä ainakin niiden Hakoisten naisten kohdalla, joista ei ole jäänyt juurikaan lähdeaineistoa, vaan Rosenberg on koonnut henkilöhahmonsa pienistä murusista ja luovuuttaan käyttäen. Odotan mielenkiinnolla Rosenbergin tulevia aluevaltauksia. Kaksplus-lehden artikkelin mukaan seuraavaksi on luvassa isonvihan aikaiselle Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva tarina, jossa pääosassa ovat rahvaan naiset.

Syksy

Ali Smith: Syksy

Vuodenaikakvartetti 1

Kosmos, 2022

alkup. Autumn, 2016

suom. Kristiina Drews

Bongasin jokin aika sitten Ali Smithin Vuodenaikakvartetin ensimmäisen osan, Syksyn, kirjagramista. Kiinnostukseni heräsi, vaikka olen sarjaan törmännyt lukuisia kertoja työssäni kirjastossa ja aina ajatellut, että eipä kiinnosta yhtään. Kirjagramin kautta tuli kuitenkin kuultua vähän jotain sisällöstäkin, joten luin kirjan. Oloni jäi hieman hämmentyneeksi, mutta myös ihastuneeksi. Haluaisin lukea koko sarjan.

100-vuotias Daniel elää hoitokodissa unen ja valveen rajamailla. Pitkä elämä on saapumassa päätepisteeseensä, ihan kuten vuodenkiertossa kasvuvoima ehtyy syksyllä ja luonto laskeutuu lepäämään. Danielin entinen naapuri, kolmekymppinen Elisabeth, vierailee hänen luonaan hoitokodissa. Ikäerostaan huolimatta he ystävystyivät jo Elisabethin ollessa lapsi.

Syksy liikkuu ajan kerroksissa, polveilee ja palaa taas nykyhetkeen. Brexit jakaa Britanniaa ja nykyhetki näyttäytyy välillä lähes hullunkurisena. Kumpikin elää omia muistojaan, joista osa on yhteisiä. Heidän ystävyytensä on vahva, vaikka Elisabethin äiti ei sitä aina voikaan ymmärtää. Äiti-tytär-suhteessa on myös omat haasteensa, mutta teoksen keskeisin ihmissuhde on kyllä Danielin ja Elisabethin ystävyys, jossa vallitsee suorastaan sanaton ymmärrys.

Syksyä lukiessa ei voi oikeastaan lainkaan tietää mihin ollaan seuraavaksi menossa. Kerronta polveilee ja välillä se ainakin minut lähes eksyttää joukostaan. Silti kuitenkin pidin tästä rönsyilevästä, yllättävästä, kielellisesti kauniista kirjasta. Harmittaa, että en ymmärtänyt poimia osuvimpia kohtia ylös ennen kuin palautin kirjan. Ehkä siis vielä joskus palaan tähän.

Äkkilähtöjä Tampereella

Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella

Se on moro, osa 3

Otava 2025

kansi: Mirella Mäkilä

Seuraavana Tampere ja Tampereella rempallaan -kirjoista tuttu Roosa Saaristo tarjoaa jälleen lukijoille hulvatonta tilannekomiikkaa ja äkkivääriä ratkaisuja. Urakehitys on vienyt hänet porafirman pääkonttorille ja vaikka perintötalo Petsamosta ei osunutkaan kohdalle, saa Roosa asua väliaikaisesti talon ullakkohuoneessa. Aikuispisteitä on siis alkanut kertyä!

Parisuhde Laurin kanssa ei sen sijaan etene ihan niin kuin Roosa aikuiselta parisuhteelta toivoisi. Miehellä vaikuttaa olevan jotakin salattavaa. Kun Roosan järjestämä yllätys menee kauhealla tavalla mönkään, on helppo tarttua Sirkun ehdotukseen ja tempautua mukaan kenties maailman vähiten rentouttavalle rantalomalle.

Olen tykännyt kaikista tämän sarjan kirjoista, mutta tässä kolmannessa osassa päästään taas lähemmäs ekan osan tunnelmaa. Edellisessä osassa oli enemmän kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta nyt Roosa tuntuu olevan taas jotenkin enemmän asioiden päällä ja valmiina selviytymään mistä vaan. 

Roosa on mielestäni ylipäätään siinä mielessä oivallinen hahmo, että hän on niin inhimillinen. Elämässä tulee joskus tehtyä asioita, jotka saattavat myöhemmin kaduttaa, eikä Roosa ole siinä poikkeus. Hän ei ole täydellinen ja virheetön sankaritar, mutta oman elämänsä inhimillinen tähti kylläkin. Mielestäni tuo piirre kirkastuu tämän kirjan myötä entisestään.

Jälkisanoissa Mäkilä avaa mahdollisuuden sarjan jatkumiselle, vaikka alun perin tästä oli tarkoitus tulla trilogia. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä vielä jäi paljon sellaista, mistä mielelläni lukisin lisää.

Joki vie lopulta kaiken

Sanna Virtanen: Joki vie lopulta kaiken

Momentum 2025

Bongasin Sanna Virtasen tositapahtumiin perustuvan historiallisen romaanin Joki vie lopulta kaiken alunperin hänen omalta Instagram-tililtään. Aihe herätti kiinnostukseni, sillä siinä yhdistyy suvun vaiettu menneisyys, kysymysten ratkominen nykyajasta käsin ja tosipohjaisuus Virtasen omaan sukuun. Ja kyllä tämä aikamoinen lukusukkula olikin, joten odotukset tulivat täytettyä ja enemmänkin!

Joki vie lopulta kaiken etenee kahdessa aikatasossa. Keväällä 1945 Aurajoesta löytyy miehen ruumis. Kadonneen kohtalo selviää, mutta ei täysin, sillä paljon jää kysymyksiä. Niistä suurimpia ovat, että miten ja miksi hän päätyi jokeen. Keväällä 2010 biologian opettaja Teemu etsii omia juuriaan. Uusia sukulaisia alkaakin dna-testin myötä löytyä ja jotkin kysymykset todella saavat vastauksensa, mutta isoisän kohtalo vaivaa yhä.

Kumpikin aikataso kietoutuu vahvasti saman katoamistapauksen ympärille ja kuvaa siihen liittyviä tuntoja ja tutkimuksia eri kokijoiden silmin. On historia ja nykypäivä, lähiomaiset ja vastikään sukulaisiaan löytänyt mies, kuulopuheet ja kunnolliset arkistolähteet. Todella mielenkiintoinen, monisyinen kuvaus yhdestä ja samasta tapahtumasta.

Virtanen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Tykästyin hänen tapaansa kuvata arkista elämää ja aivan tavallisten ihmisten tunteita ja ajatuksia. Erityisesti pidin jokeen joutuneen Oskarin ja tämän Eeva-vaimon suhteen kuvauksesta, sillä siinä oli lämpöä ja kestävää kiintymystä, vaikka kaikesta ei aina samaa mieltä oltukaan. 

Tarinansa rakentuu 1930-luvulta välillä hieman harppoen 2000-luvun alkupuolelle asti. Vaikka siihen ajanjaksoon mahtuu sota ja puute, niin silti Virtasen luoma ajankuva onnistuu viehättämään. Kauneutta on ja sitä voi löytää milloin tahansa, jos vain haluaa nähdä.

Vaino

Jenni Räinä: Vaino

Otava 2025

Mieleenpainuva ja vahvatunnelmainen ovat ne sanat,  joilla ensimmäiseksi kuvailisin Jenni Räinän romaania Vaino. Isonvihan aikaan sijoittuva teos kuvaa tapahtumia, jotka kiteyttävät sen, miksi Isonvihan aikaa monesti luonnehditaan myös Suomen historian julmimmaksi ajanjaksoksi.

On vuosi 1715. Pohjois-Pohjanmaalla Iissä asuva pienen pirtin tytär Valpuri pakenee veljiensä kanssa venäläisten miehittäjien mielivaltaa kohti pohjoista. Huhut miehittäjien julmuuksista ovat osoittautuneet todeksi, sen on Valpuri joutunut jo itsekin todistamaan. Ainoa turvallinen paikka on erämaa kaukana muusta asutuksesta, sillä kylät savuavat raunioina ja silvotut ruumiit kertovat vihollisen armottomuudesta.

Valpurin lisäksi toisena keskushenkilönä on kasakoiden matkassa kotiseudulleen palaava poika, joka tuntee piilot ja osaa oikoreitit. Sotavuodet ja koetut julmuudet ovat muuttaneet häntä. Nyt hänen tehtävänään on opastaa joukkoja ja tuhota kaikki.

Räinä kirjoittaa niin, että tarina todella tulee iholle asti. Valpurin ja tämän veljien pakomatka salpaa hengityksen, hirvittää ja saa silti sydämen läpättämään toivoa siitä, että he pääsevät turvaan. Välillä metsäiset taipaleet tuudittavat lukijan turvallisuudentunteeseen, vaikka syyssateet, märät vaatteet, lähestyvän talven kylmyys ja ruuan niukkuus muistuttavat, että kyse on pakomatkasta. Erämaankin rauha järkkyy herkästi, sillä ratsain kulkeville kasakoille matkat ovat paljon kevyempiä kulkea. Voiko mielivallan vuosina kukaan olle todella turvassa missään?

Vaino on todella vahva romaani. Vaikka kirja on sivumäärältään lyhyt, sitä ei voi ahmaista kovin nopeasti, sillä sisältö on niin väkevää. Räinän henkilöhahmoissa on myös kiinnostavaa moniulotteisuutta, ja etenkin kasakoiden matkassa kulkevan pojan mietteet ja motiivit ovat sellaisia, että aina ei tiedä säälisikö häntä vai ei. Jälkisanoissa selviää, että mm. hänen hahmollaan on todellisuuspohja, mikä muovasi ainakin minun kokemustani tästä kirjasta vielä ihan siinä loppumetreillä. Suosittelen tutustumaan!

Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella

Marke Talvi: Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella

Kettukoski 1

Lind & Co, 2023

äänikirjan lukijana Anu Vilhunen

Alunperin e- ja äänikirjana julkaistu ja sittemmin myös Penelope-kustannuksen kirjana julkaisema Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella kiinnitti kannellaan huomioni äänikirjapalvelussa jo pari vuotta sitten. Nyt kaipasin jotakin kevyttä kuunneltavaa, joten humoristiseksi cozy crimeksi luonnehdittu kirja kuulosti hyvältä valinnalta. Ihan sujuvasti tämä kyllä tuli kuunneltua, vaikka minun on vaikea mieltää tätä edes kevyempään dekkarigenreen kuuluvaksi.

Kirjailija Auri Tuhkanen on muuttanut talonvahdiksi ja kissanhoitajaksi vanhempiensa asuntoon Kettukoskelle, kun nämä lomailevat ja golffaavat etelän auringossa. Aurilla on työn alla hänen Neulemurhat-sarjansa toinen osa, mutta työ ei oikein ota sujuakseen. Asiaa ei auta kärsimättömämmäksi käyvä kustantaja eikä nimettömät kirjeet, joissa lähettäjä väittää Aurin varastaneen hänen ideansa ensimmäiseen Neulemurhat-kirjaan. Keskittymiskykyä heikentää myös Kettukosken miesväki, varsinkin eräs poliisi, johon Auri tutustuu selvitellessään vuosia aiemmin kadonneen nuorukaisen tapausta.

Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella on juonellisesti sujuva ja hyvin kirjoitettu tarina. Marke Talvin nimimerkin takana ovatkin kaksi tuttua kirjailijaa, Anne Leinonen ja Helena Waris, joten ihmekös tuo. Miljöökin on varsin kiva, sillä pidän pikkupaikkakunnille sijoittuvista viihdekirjoista kovasti. Jotenkin olen kuitenkin hieman pettynyt dekkarijuonen keveyteen, sillä jos teosta markkinoidaan pehmodekkarina tai cozy crimena, niin odotan siltä silloin enemmän dekkarielementtejä. Pitkään tässä dekkareinta oli se, että Auri on dekkarikirjailija.

Lukupiirikirja: Elämän evakkona

Eeva Kilpi: Elämän evakkona

WSOY 1983

kansi: Pekka Loiri

Lukupiirimme palasi kesätauoltaan parisen viikkoa sitten. Valitsin meille ensimmäiseksi kirjaksi Eeva Kilven romaanin Elämän evakkona, sillä useampi lukupiiriläinen oli toivonut käsiteltäväksi juuri hänen kirjaansa. Itse olen aiemmin lukenut Kilveltä vain yhden kirjan, Elämä edestakaisin, josta muistan pitäneeni. Pidin tästäkin, ja niin pitivät piiriläisetkin. Keskusteluun toi lisää sävyä se, että joillekin Kilven tuotanto oli hyvinkin tuttu ja ikisuosikkeja täynnä.

Elämän evakkona kertoo tiiviisti vanhasta avioparista, Taunosta ja Hilmasta, sekä heidän viidestä tyttärestään perheineen. Keskeisenä hahmona nähdään myös Taunon sisar ja muistoissa elää vahvasti myös jo edesmennyt äitmuori. Yksi kirjan keskeisistä teemoista onkin ihmissuhteiden kuvaus. Suvun yhteys toisiinsa on vahva ja se on kuvattu hyvin inhimillisesti. Perheenjäsenten välillä löytyi ymmärrystä, mutta myös periaatteita. Kukaan ei voi alati miellyttää toista, mutta veri on vettä sakeampaa.

Ihmissuhdekuvauksessa on mielestäni erotettavissa useita eri kulmia: avioparin suhde toisiinsa, tyttäret suhteessa äitiinsä, tyttäret suhteessa isäänsä, tyttärien keskinäiset suhteet ja Taunon Ieva-sisaren yhteys muuhun sukuun. Nämä olivat tosi mielenkiintoisia, erityisesti tytärten erilainen suhtautuminen vanhempiinsa.

Muita vahvoja teemoja, jotka myös ovat Kilven tuotannolle leimallisia, ovat kotiseutu ja karjalaisuus. Tauno ja Hilma ovat Karjalan evakkoja, samoin heidän kolme vanhinta tytärtään. Koti Hiitolassa on edelleen vahvasti läsnä, menetettynä mutta kuitenkin aina sydämessä, kuten varmasti kaikilla juuriltaan reväistyillä on. Nuorimmat, sotien jälkeen syntyneet tyttäret, eivät aina oikein ymmärrä heitä, vaan kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi.

Tykkäsin tosi paljon Kilven tavasta kirjoittaa. Minulta kesti hetken päästä kerrontaan kiinni, mutta sitten jotenkin upposin tekstin poljentoon ja tempauduin mukaan. Pidin hänen huumoristaan, joka pilkahtelee arjen tilanteissa ja monesti nimen omaan lempeänä ja leikkisänä kiusoitteluna tai ymmärtävänä luonnekuvauksena. Teksti on vivahteikasta ja murteen ryydittämää, mutta itselle vieraasta murteesta huolimatta kuitenkin luontevaa luettavaa. Olen nyt vaan kerta kaikkiaan ihastuksissani Eeva Kilvestä. Jossain vaiheessa ajattelin lukea häneltä muutakin.

Jakob

Satu Rämö: Jakob

Hildur-sarjan 3. osa

WSOY 2023

Elokuun viimeisenä kirjana luin Satu Rämön Jakobin, joka on kolmas osa supersuosittuun Hildur-sarjaan. Siinä Hildurin suomalaistaustainen työtoveri Jakob nousee aiempaa keskeisemmäksi hahmoksi, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä.

Islannissa eletään vuoden pimeintä aikaa joulun lähestyessä. Länsivuonoilta kalastusaltaalta löytyy järsitty ruumis, eikä aikaakaan, kun Hildurin tiimi saa selvitettäväkseen toisenkin erikoisen henkirikoksen. Kohta löytyy kolmaskin ruumis. Kuvio alkaa hahmottua, mutta resurssivaje hidastaa tahtia. Tiimin resurssit supistuvat entisestään, kun Jakobin on matkustettava Suomeen poikansa huoltajuutta koskevaan oikeudenkäyntiin.

Kesken kiivaimman kiireen Hildur saa puhelun Suomesta. Jakobin matka on saanut dramaattisen käänteen, joka saa Hildurin pohtimaan, miten pitkälle Jakob on valmis menemään saadakseen poikansa huoltajuuden. Samaan aikaan mieltä painaa kadotettu yhteys hänen sisareensa Rósaan. Vanhat tutut keinot  kuohuvan mielen selvittämiseksi ovat jälleen käytössä, kun Hildur pyrkii pitämään paketin kasassa ja nappaamaan syyllisen ennen kuin tutkinnan alla olevaan rikosvyyhtiin tulee lisää uhreja.

Olen pitänyt tästä sarjasta erityisesti sen Islanti-kuvauksen vuoksi, mutta tässä osassa meininki muuttuu selvästi aiempaa kansainvälisemmäksi. Islantilainen arki ja miljöö painuvat siis hieman taka-alalle, mikä on mielestäni harmi. Dekkarijuoni puolestaan on tässä nyt vahvempi ja jännittävämpi kuin aiemmissa osissa. Henkilöhahmojen menneisyydestä ja persoonista paljastuu tämän kirjan myötä myös uutta, ei ehkä niin miellyttävää tietoa.

Olen pitänyt sarjan aiemmista osista paljon enemmän kuin tästä, mutta en toki sarjaa aio kesken jättää. Rakelia saan nyt jonkin aikaa odottaa varausjonosta, Tinnasta nyt puhumattakaan. Kirja ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta pääsin toukokuussa varausjonoon sijalle 66.

Missä maa murtuu

Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu

Gummerus 2025

alkup. Broken Country

suomentanut Outi Järvinen

kansi: Jenni Noponen

Clare Leslie Hallin romaanin Missä maa murtuu takakannessa on nostettu esille kova suositus: tämä kirja sopii hyvin niille, jotka ovat pitäneet kirjoista Suon villi laulu ja Minne virta kuljettaa. Täällä bingo! Lukemisen aloitettuani olinkin tästä alkuun yhtä lumoutunut kuin niistäkin, mutta lopulta minulle jäi vähän lattea fiilis.

Missä maa murtuu sijoittuu 1960-luvun lopun Etelä-Englantiin. Beth ja Frank ovat nuori aviopari, jotka pyörittävät Frankin kotitilaa yhdessä tämän Jimmy-veljen kanssa. Elämä maatilalla kulkee omissa uomissaan, rauhallisesti päivästä toiseen tilan töitä tehden. Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta pinnan alla kaihertaa suru, josta Bethin ja Frankin on vaikea puhua.

Rauhallinen elämänmeno kuohahtaa yli äyräiden, kun Bethin nuoruudenrakastettu Gabriel ilmaantuu heidän mailleen. Kohtaaminen yllättää heidät kaikki, sillä Gabriel on vuosien poissaolon jälkeen palannut kotikartanoonsa. Mukanaan hänellä on poikansa Leo, joka kiintyy nopeasti Bethiin ja Beth häneen.  Gabrielin paluu on omiaan horjuttamaan paitsi Bethin ja Frankin myös heidän koko lähipiirinsä elämää jopa niin pahasti, että tilanteen kärjistyminen johtaa henkirikosta käsittelevään oikeudenkäyntiin.

Ympäröivä Etelä-Englannin maaseutu tarjoaa tarinalle upeat puitteet. Voin sieluni silmin nähdä vanhan tammen alla pidetyt kutsut, niityillä laiduntavat lampaat ja lähiseudulla häämöttävän valtavan maalaiskartanon sekä peribrittiläisen pikkukylän pubeineen. Kodikasta, rauhallista ja mukavaa. Välähdykset oikeussalista sekä takautumat Bethin, Frankin ja Gabrielin nuoruudesta tarjoavat toisenlaista tunnelmaa, henkilöstä riippuen jopa glamouria ja säihkettä.

Tässä kirjassa on tosi paljon hyvää. Psykologisesti tämä on vahva, ajatuksia herättävä romaani. Beth on kiinnostava päähenkilö, mutta en oikein halua kuvailla häntä enempää, etten paljasta liikaa. Tarina tempaisee mukaansa heti alkumetreiltä, se etenee hyvin ja pitää mielenkiinnon yllä. Jotenkin silti tuntuu, että jossain kohtaa tunnelma lässähtää ja lumous rapisee. Siinä paljastuu ehkä hieman liian melodramaattisia salaisuuksia, jotka vievät viehätyksen mennessään.

Tampereella rempallaan

Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan

Se on moro, osa 2

Otava 2024

kansi: Mirella Mäkilä

Luin elokuun alkupuolella Mirella Mäkilän Se on moro -sarjan avausosan Seuraavana Tampere. Pidin kirjasta niin paljon, että varasin oitis myös tämän toisen osan luettavakseni ja se kiilasi lukujononi kärkeen. Tampereella rempallaan tarjoilee rempseää menoa, huippumiljöön ja jopa pienen kanabaliikin.

Roosan on asettunut pysyvästi asumaan Tampereelle ja saanut vakituisen työn porafirman markkinointipuolelta, mutta tulevaisuudennäkymät eivät siltikään tunnu vakailta. Etäsuhde Helsingissä asuvan poikaystävän kanssa tuntuu etääntyvän myös aivan toisella tavalla, tehostamistoimet luovat synkän tunnelman työpaikalle ja yllättävän kuolemantapauksen jälkeen perinnöksi saatu petsamolainen talonrötiskö tuntuu kaatuvan päälle. Mutta Roosa ei olisi Roosa, jos hän ei pyrkisi löytämään tilanteeseensa ratkaisua.

Työpaikan tilanteen vuoksi ilmaantuneiden rahahuolien ratkaisuksi Roosa päättää ottaa perinnöstään ilon irti ja aloittaa ystävänsä Sirkun kanssa Airbnb-toiminnan. Sirkku on piristävää seuraa, mutta laittaa kanssaihmiset olemaan aina hieman varpaillaan sen suhteen, että mitä tahansa voi tapahtua. Villa Tontussa ei aika ainakaan tule pitkäksi, kun selvitellään jäämistöä, kohdataan lemmenkipeitä espanjalaisia, yritetään luovia kipakan naapurinrouvan kanssa ja puhkeaa kanabaliikki, jonka myötä poliisitkin vierailevat paikalla.

Tampereella rempallaan on mukavaa luettavaa. Vaikka Roosan elämää koskettaa moni ikävä asia, jää lukeminen kuitenkin ilon puolelle. Elämällä Roosankin huolet ratkeavat yksi kerrallaan. Ilmassa on totta kai paitsi tilannekomiikkaa myös kiinnostavia kohtaamisia ja romantiikkaa.

Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

Otava 2022

Minulle tuli keväällä yllätyksenä, että Terhi Rannela on kirjoittanut Yhden promillen juttujen lisäksi toisenkin novellikokoelman nuorille. Sen ilmestymisvuonna 2022 minulta meni varmasti monikin asia ohi, koska koin kaksi suurta menetystä lyhyessä ajassa, mutta olen silti yllättynyt, että en ole tähän töissäkään törmännyt ennen kuin nyt. Ehkä tämä on ollut niin lainattu, en tiedä. Niin tai näin, Yöuinti ja muita novelleja päätyi lukulistalleni ja luin sen nyt elokuussa.

Tämä novellikokoelma on tosiaan suunnattu nuorille ja kertoo elämän käännekohdissa olevista nuorista. Kokoelma pitää sisällään 15 napakkaa novellia, joiden keskushenkilöiden huomasin jossain kohtaa liittyvän toisiinsa. Novellit voi kuitenkin lukea periaatteessa missä järjestyksessä tahansa tai jättää jotakin lukemattakin, mutta kiva oli tällainen punainen lanka huomata.

Rannela kirjoittaa raikkaasti ja mukaansatempaavasti. Hän on valinnut isojakin aiheita, kuten pandemian, sugar daddyt ja hyväksikäytön, hylkäämisen ja huonot kotiolot. Mukana on myös aiheita, jotka ovat monelle nuorelle arkipäivää eli ihastumista, ihmissuhteita ja ystävyyttä. Viihdyin varsin hyvin, vaikka en teoksen varsinaiseen kohderyhmään kuulukaan.  Luen parhaillaan yhtä romaania englanniksi, joten oli mukava lukea välipaloiksi näitä novelleja. 

Vedenmorsian

Emmi Maaranen: Vedenmorsian

Avain 2025

äänikirjan lukijana Katja Lukkarinen

Kuin olisi pehmeästi aaltoilevan veden viileään syliin sukeltanut! Pidin paljon kirjan miljööstä, ajankuvasta ja yhteiskunnallisesta kuvauksesta. Jokin tässä, ehkä juuri miljöö ja jotkin juoniasetelmat, toi mieleeni F.E. Sillanpään hienon pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar. Vaikka Emmi Maarasen teos sijoittuu 20 vuotta myöhempään aikaan eli vuoteen 1926, moni asia on edelleen samankaltaista. Naisen maine on helposti mennyttä, palvelijattaren työpäivät pitkiä ja miehillä suurempi vapaus.

Elsa ja Aada ovat kumpikin köyhistä perheistä kotoisin olevia nuoria naisia, jotka pääsevät yhtä aikaa palvelijattariksi helsinkiläiseen huvilaan. Työtä tehdään aamusta iltaan vanhemman palvelijattaren johdolla. Pieniä vapaahetkiä täytyy yrittää löytää vaikka kauppahallireissulta. Alati kasvava Helsinki on mahdollisuuksia täynnä. Haaveissa siintää elokuvat ja muoti, hieman kauempana helpompi työ tai Amerikan ranta. Ajankuvaus on onnistunut hyvin.

Huvilan omistaja on poikamies, luonnontieteistä kiinnostunut originelli, joka on ystävällinen mutta etäinen. Enemmän kontaktia ottaa huvilassa toisinaan majoittuva isännän serkku Valter. Merillä seilannut paremman perheen vesa on kiinnostava ja jännittäväkin tuttavuus, joka tarjoaa uuden ajan tuulahduksia ja osoittaa, että luokka-asetelmia voi halutessaan murtaa.

Maaranen aloittaa tarinansa vetävästi paljastamalla, että jollekulle on käynyt huonosti. On tapahtunut henkirikos, jonka syy alkaa vähitellen paljastua. Uhri lepää meren pohjassa vesikasvien ympäröimänä, odottaa jotakuta hakemaan hänet takaisin. Maarasen kieli on välillä lähes runollista, kauniin soljuvaa.

Tässä on hieno omaleimainen ja siksi niin mieleenpainuva tunnelma. Se jätti minulle samanlaisen viileän tunnun kuin iholle jää iltauinnin jälkeen. Teos pysyy mielestäni koko ajan jotenkin etäällä, tuntui kuin minäkin olisin seurannut tapahtumia jostakin vähän kauempaa, kenties veden kalvon läpi. Tämä oli ehdottomasti miellyttävä tyyliseikka, ei siis lainkaan huono asia.

Näin on hyvä

Jaana Tapio: Näin on hyvä

Puutalorakkautta 1

Kustantamo S&S 2025

Maalaisromanttisten viihdekirjojen ystävänä halusin tutustua esikoiskirjailija Jaana Tapion romaaniin Näin on hyvä. Teos avaa Puutalorakkautta-sarjan, jonka parissa voisin hyvinkin jatkaa.

Anna ja hänen veljensä ovat perineet ränsistyneen puutalon maalta. Viimeisimmästä visiitistä talon heille jättäneen isotäti Ainon luona on jo aikaa, eikä aika ole taloa ainakaan parantanut. Pienen pakon sanelemana Anna on kuitenkin päättänyt viettää kesän perintötalossaan ja järjestää sen myyntikuntoon sillä välin, kun avopuoliso reppureissaa maailmalla.

Näin on hyvä on varsin arkirealistinen kuvaus asumisesta remonttia kaipaavassa talossa ja kaukana palveluista. Naapureita on kuitenkin lähellä ja heidän apuunsa on helppo turvautua, joten idylliäkin tarjotaan, mutta ei liian siloiteltua sellaista. Pidin puuhakkaasta Annasta, jolla välillä sisu korvaa taidot, vaikka karttuvat nekin sinnikkäällä työllä.

Annan arki maalla ei ole pelkkää talon ja pihan raivausta, vaan hän tekee myös freelancer-graafikon töitä. Vähitellen uusien tuttavuuksien karttuessa ja seudun tullessa tutummaksi Anna huomaa, että maalla on oikeastaan aika mukavaa. Siihen on tosin syynä myös naapurissa asuva komea puuseppä, joka saa Annan tosissaan pohtimaan parisuhdettaan. Pientä arvoituksenpoikastakin on ilmassa, kun Anna löytää isotädille 1940-luvulla saapuneita lemmekkäitä kirjeitä. Naimattomaksi jääneen tädin mysteerinen kirjekaveri kiehtoo Annaa, joka haluaa selvittää mitä oikein tapahtui.

Myönnän, että alkuvaiheessa harkitsin jättäväni tämän kirjan kesken, mutta sitten jokin tempaisi minut mukaansa. Lopulta siis sain mitä hainkin eli viihdettä. Onhan tämä monelta osin ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Luin viihtyäkseni, miljöö oli mukava ja hahmot samoin. Näin oli hyvä.

Hämeen linnan Kerttuli

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

äänikirjaksi lukeneet Linda Wiklund ja Panu Vauhkonen

U.M. Susimetsä on kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsän pseudonyymi

Historia ja viihde ovat suosikkigenrejäni, joten historiallista viihdettä edustavan Hämeen linnan Kerttulin voisi ajatella olevan minulle mitä sopivinta luettavaa. Uuden sarjan avaavassa teoksessa onkin paljon hyvää ja onnistunutta, mutta minut tämä kuitenkin jätti jotenkin kylmäksi. Jos olisin lukenut tämän itse, kuten alunperin suunnittelin, olisin luultavasti jättänyt tämän kesken.

Hämeen linnan Kerttuli piirtää yksityiskohtaista ajankuvaa 1600-luvun Suomesta. Kuninkaan asemiehet hyökkäävät nuoren Kerttulin kotiin jättäen jälkeensä silmitöntä tuhoa. Perheensä menettänyt ja vain täpärästi pelastunut Kerttuli saa piian paikan Hämeen linnasta. Siellä vankkojen muurien suojissa Kerttuli on turvassa mielivallalta eikä uuttera työntekokaan ole hänelle vierasta. Elämä kuitenkin järkkyy toistamiseen, kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud.

Vapaaherra Ulvhufvud on velvollisuudentuntoinen mies, joka ottaa tehtävänsä tosissaan. Hämeessä rehottava taikausko ja korruptio pöyristyttävät kuninkaan miestä, mutta hänkään ei ole immuuni kevätyön taianomaiselle tunnelmalle. Karlin ja Kerttulin kohtaaminen johtaa epäsäätyisen rakkauden roihahtamiseen, mutta asian ilmitulo voisi olla jopa vaarallista heille kummallekin.

Tarina on kaikkea muuta kuin vain rakkaustarina. Ajankuva on todella yksityiskohtaista. Linnat olivat aikanaan kuin pienoiskokoisia yhteiskuntia, ja miljöövalinnan kautta lukijalle muodostuukin selkeä käsitys 1600-luvun Suomen yhteiskunnallisista tuulista ja elämänmenosta. Minusta kaikki se oli hyvin mielenkiintoista ja olin tähän hetkeen kaivannutkin historian pyörteisiin uppoutumista. Siinä tämä siis toimi hyvin.

Se mistä en pitänyt, oli viihdekirjallisuudelle tyypillisen huolettomuuden puuttuminen. Juonittelua, väärinkäsityksiä ja salailua kyllä riittää, mutta missä on se hetki, kun lukija voi edes hetkeksi heittää huolensa päähenkilön kohtalosta? Jos kirjaa kustantajankin toimesta luonnehditaan "historiallisen viihdesarjan avaukseksi", niin oletan sellaisia hetkiä tulevan. Kaipasin sitä oikein todella ja samaan aikaan turhauduin suuresti siitä, miten niin Kerttulin kuin Karlinkin elämä on täynnä jos jonkinlaisia mutkia ja äkkikäännöksiä.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta niin ei nyt käynyt. Koska toinen mielipide ei ole koskaan pahasta, suosittelen lukemaan Kirsin kirjanurkan perusteellisen tekstin koskien niin tätä kirjaa kuin Susimetsien aiempaa Kuninkaan rakuunat -sarjaa.

Seuraavana Tampere

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere

Se on moro, osa 1

Otava 2023

kansi: Mirella Mäkilä

Mirella Mäkilän esikoisromaani Seuraavana Tampere ja sen jatko-osat ovat näkyneet somesyötteessäni tämän tästä. Itselläni kesti yllättävänkin pitkään oikeasti löytää sarjan pariin, vaikka sekä viihdekirjallisuus että Tampere ovat sydäntäni lähellä.

Roosa on helsinkiläistynyt tamperelainen, joka tekee freelancerina markkinointitöitä ja haaveilee omasta koirasta. Avopuoliso sen sijaan viihtyy yhä enenevissä määrin salilla ja pari näkee toisiaan lähinnä ovenraossa vilaukselta. Monista merkeistä huolimatta Roosa ei tajua tai halua tajuta, että kumppanilla on toinen nainen. Kun mies ilmoittaa haluavansa erota, on Roosalla vain yksi pakosuunta: Tampere.

Tampereella odottaa parhaan ystävän olkapää ja tuttu asunto, jossa he asuivat kämppiksinä ennen kuin Roosa muutti Helsinkiin. Henkiset kolhut saavat balsamia päälleen ja koirakuumeeseenkin on tarjolla lääkettä, sillä Veeran siskon Bile-koira asuu heidän luonaan väliaikaisesti.

Paluu Tampereelle tuntuu aluksi tilapäiseltä ratkaisulta, mutta kun työtilanne saa siellä uutta buustia ja miesrintamallekin tupsahtaa mielenkiintoisia tuttavuuksia, on Roosan mietittävä mihin hän oikein haluaa asettua. Muistoja täynnä olevassa kaupungissa on helppo tuntea olevansa kotonaan.

Pidin tästä kirjasta tosi paljon. Tampere on minulle varsin tuttu kaupunki maisteriopintojeni ajalta, joten suorastaan hurmaannuin siitä, miten pystyin kulkemaan Tampereen kaduilla Roosan matkassa. Mäkilä hyödyntää miljöötä onnistuneesti ja nostaa Tampereen parhaita puolia esiin, mutta onnistuneita ovat henkilöhahmotkin. Roosan rempseä meno vie vastustamattomasti mukanaan. Ihanan humoristista ja menevää luettavaa! Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa.

Talo maailman reunalla: Vuosi Islannin maaseudulla

Satu Rämö: Talo maailman reunalla - Vuosi Islannin maaseudulla

kuvat: Björgvin Hilmarsson

WSOY 2021

Satu Rämön kolmas ja viimeisin, mutta toivottavasti ei viimeinen, islantilaisesta elämänmenosta kertova teos Talo maailman reunalla on hänen muiden "islantilaiskirjojensa" tavoin kiinnostavaa luettavaa. Lukiessa minulle vain vahvistui käsitys siitä, että Islannissa haluaisin joskus käydä ja kokea tuon kiehtovan maan itse.

Kirja kertoo elämästä kauniilla mutta syrjäisillä Länsivuonoilla, josta Reykjavikissa asuva Rämö perheineen vuokraa ensin vuodeksi pienen talon. Ensimmäinen vuosi tilapäisinä asukkaina opettaa, että uudella kotiseudulla on paljon tarjottavanaan liikunnalliselle ja aktiiviselle perheelle. He ihastuvatkin uuteen kotipaikkaansa niin kovasti, että ostavat kodikseen ikivanhan kivitalon ja päättävät jäädä.

Rämö kirjoittaa islantilaisesta arjesta, yhteiskunnasta ja luonnosta kiinnostavasti. Tässä kirjassa Länsivuonojen harvaan asutulla seudulla luonnonvoimilla on erityisen näkyvä rooli, mutta niin on myös yhteisöllisyydellä ja auttamisella. Siitä perhe saakin heti osansa, sillä uudet asukkaat otetaan lämpimästi vastaan.

Elämä pikkukylässä kuulostaa kyllä ihanalta ja monipuoliselta. On lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin, ihania paikallisia kahviloita ja luottopizzeria, ihana uimahalli-kylpylä vaikka joka iltaiseen polskutteluun, kirjastopalvelut, liikuntamahdollisuudet ja monen eri alan osaajia. Rämö ei kuitenkaan maalaa elämästä liian ruusuista idylliä, sillä on myös talvella siinä mittakaavassa tukkeutuvia teitä ja lumen saartamia taloja, että sitä ei Suomessa ihan voi kuvitellakaan. Kaikki on lopulta kuitenkin vain asenteesta kiinni, sillä jos osaa nähdä kaiken hyvän, on helpompi kestää haasteet.

Näitä "islantilaiskirjoja" on ollut tosi mukava lukea ja näistä on myös oppinut valtavasti uutta. Etenkin kahden aiemman kirjan kohdalla kiinnostavaa on ollut eritoten se, miten Islanti ja Suomi ovat vertautuneet toisiinsa tavoiltaan ja yhteiskunnallisesti. Mielelläni lukisin vastaavia kirjoja Rämöltä vielä lisääkin.

Blogissani myös

- Islantilainen voittaa aina

- Islantilainen kodinonni

Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Lemmenlahti 3

Karisto 2025

Lemmenlahti-sarjan kolmas osa Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella on varsin täydellinen kesäkirja luettavaksi helteellä laiturinnokassa: napakat luvut, hyvin etenevä tarina, arkea, romantiikkaa ja pieniä kommelluksiakin. Se tutustuttaa lukijat paremmin koulusihteeri Kaisaan, johon olemme hieman päässeet tutustumaan aiempien osien myötä, samoin kuin aiemmista osista tutut Annika ja Sofia vilahtavat tässä teoksessa sivuhenkilöinä.

Käsitöitä ja lukemista harrastava Kaisa on hiljattain ostanut oman rivitaloasunnon Lemmenlahdelta ja odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä paikkakunnalla. Ikioman kodin laittaminen ja varsinkin sen pienen pihan somistaminen tuntuvat mielekkäältä puuhalta. Harrastukset, ystävät ja työ täyttävät hänen päivänsä ja elämä tuntuu varsin mukavalta, eikä Kaisa enää koe jäävänsä mistään paitsi. Kaisa joutuu kuitenkin puntaroimaan elämäänsä uudelleen, kun miehiä tupsahtelee näköpiiriin vähän oikealta ja vasemmalta.

Kaisa on hahmona hyvin samanlainen kuin Kivijoen aiemmatkin päähenkilöt: käytännöllinen, aikaansaava ja itsenäinen nainen, joka ei oikeastaan tarvitse elämäänsä ketään, mutta joka osaa silti päästää ihmisiä lähelleen ja jos niikseen on, niin toivottaa rakkaudenkin tervetulleeksi. Päähenkilöjen samankaltaisuus ei ainakaan minua haittaa lainkaan, mikä on ehkä hieman yllättävääkin. Minä kuitenkin viihdyn niin hyvin Lemmenlahden arkisessa kodikkuudessa, että en ole ainakaan vielä kaivannut muuta.

Oman vaihtelunsa sarjalle on tuonut se, että tähän mennessä jokainen osa on sijoittunut eri vuodenaikaan. Pikkupaikkakunta on näyttäytynyt monelta kantilta myös harrastuksien, töiden ja tuttavuuksien kautta. Seuraava osa Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoilee avausosan tavoin talvimaisemia ja töiden puolesta taidamme päästä kurkkaamaan Kaisan koulun arkea eri näkökulmasta, sillä seuraavan osan päähenkilö on opettajana työskentelevä Katariina. Olen jo varannut kirjan kirjastosta, joten sitä odotellessa!

Hupparizombi

Eve Hietamies: Hupparizombi

Pasasen pojat, osa 5

Otava 2025

Eve Hietamiehen rakastettu Pasasen pojat -sarja on edennyt jo viidenteen (ja kenties viimeiseen?) osaansa. Tämä sarja on yksi suosikeistani eikä Hupparizombi ole siihen mikään poikkeus. Paavo Pasanen on varttunut teini-ikään eivätkä he enää asu kahden Antti-isän kanssa. Hääkellot kilkattavat Antille ja Ennille, joka tyttärensä Tertun kanssa on tuonut Pasasen poikien arkeen monta ihmeellistä asiaa.

Kuten kuvitella saattaa, teini-ikäisten vanhemmuus ei ole yhtään sen helpompaa kuin taaperon kasvattaminen. Paavo vetäytyy hupparinsa uumeniin eikä pahemmin puhu asioistaan, Terttu taas tuntuu vihaavan Anttia, mikä pakottaa Antin etsimään netin syövereistä vinkkejä, joilla "saat tyttäresi rakastamaan sinua". Jaksamisen rajat venyvät äärimmilleen, kun Paavo kokeilee päihteitä, Tertun poikaystävä on epäilyttävän oloinen velttoilija ja Enni saa romahduttavan suru-uutisen. Onneksi on Antti.

Hietamiehen sujuvasanainen kerronta tempaa lukijan helposti mukaan Pasasten perhe-elämän pyörteisiin. Aiemmista osista tutut tilannekomiikka, naseva dialogi ja musta huumori ovat edelleen läsnä niin, että välillä nauroin ääneen. Hietamies taitaa kuitenkin myös herkkävireisemmän kerronnan. Mielestäni hän kuvaa surevaa ihmistä hyvin ja sanoittaa tuntemuksia osuvasti. Hietamiehen henkilöhahmot ovatkin aitoja ja sympaattisia.

Hupparizombi oli mukaansatempaavaa ja Pasasten arkihuolista huolimatta viihdyttävää luettavaa. Jos et ole vielä tutustunut sarjaan, niin kannattaa kyllä!

Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Rocky, osa 1

Kustannus-Mäkelä 2019

kansi: Tanja Mitchell

Halusin kesälomalla lukea edes yhden nuortenkirjan ja päädyin valitsemaan Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tässä ei kyllä ole mielestäni yhtään houkutteleva kansi, mutta nuortenjännärin aihe kuulosti kiinnostavalta. Lisäksi minua on kiinnostanut niin kannen kuin nimenkin perusteella sarjan tuorein osa Rocky, Rauha ja Surmalammen yö, joten pitäähän sitä tietysti edeltävät osat lukea ensin!

Iittalalainen ysiluokkaa käyvä Rocky törmää kylillä oppisopimuksella lasinpuhallusta opiskelevaan Rauhaan ja ihastuu välittömästi. Tunne vaikuttaa molemminpuoliselta, mutta vaikka Rocky pääsee Rauhan mukana mm. tutustumaan lasitehtaaseen ja Rauhan sukua kohdanneeseen tragediaan, jotain tyttö tuntuu pitävän sisällään. Orastava suhde tekee yhtä aikaa onnelliseksi ja hieman epävarmaksi.

Nuorten elämään ilmaantuu kertarysäyksellä myös toisenlainen mysteeri, kun Rocky, Rauha ja muutama muu nuori löytävät lasitehtaan vanhan varaston luota ruumiin. Rauha tunnistaa henkirikoksen uhrin välittömästi. Yhdessä Rockyn kanssa he alkavat yhdistellä johtolankoja toisiinsa, ja samalla saadaan lisää tietoa myös Rauhan nuorena kuolleesta tädistä.

Hanna Kökkö on minulle nimitasolla tuttu kirjailija, mutta en ollut aiemmin lukenut hänen kirjojaan. Tämä oli mielestäni sujuvasti kirjoitettu ja onnistunut nuortenjännäri, vaikka näin aikuiselle lukijalle ihan kaikki ei menekään niin helposti läpi. Pidin kuitenkin kirjan miljööstä tosi paljon, kuten myös päähenkilöistä, joiden nuoruuden huomaa, mutta joilla on maalaisjärkeäkin. Arkielämä, orastava rakkaus ja jännärin juoni solmiutuvat yhteen mukavaksi lukupaketiksi. Tulipa myös inspiraatio matkustaa joskus Iittalaan tutustumaan lasimuseoon.

Eloonjääneet tytöt

Riley Sager: Eloonjääneet tytöt

WSOY 2022

alkup. Final Girls, 2017

suomentanut Laura Liimatainen

Luin pari vuotta sitten Riley Sagerin kauhuelementeillä maustetun jännärin Kotiin ennen pimeää. Päätin jo silloin, että sopivan jännärinnälän iskiessä luen myös Eloonjääneet tytöt. Tässä ei ollut kauhuelementtejä, mutta tämä oli kuitenkin mielestäni näistä kahdesta mukaansatempaavampi ja jännittävämpi teos, vaikka pidinkin paljon myös tuosta aiemmin lukemastani kirjasta.

Quincy Carpenter jäi ainoana henkiin 10 vuotta aiemmin tapahtuneesta verilöylystä, jossa hänen ystävänsä saivat surmansa ulkopuolisen henkilön toimesta syrjäisellä metsämökillä. Lehdistö nimitti hänet "eloonjääneeksi tytöksi", aivan kuten asuntolamurhista ainoana selvinneen Lisan ja motellissa yövuoroa tehneen Samin.

Quincy on pyrkinyt rakentamaan elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, hänellä on vakaa parisuhde ja leivontabloginsa. Näennäisesti kaikki on siis hyvin, eikä Quincy halua ajatella metsämökin tapahtumia. Hänen on kuitenkin pakko kohdata traumansa  vielä kerran, kun Lisa löytyy kuolleena ja Sam ilmestyy Quincyn kynnykselle. Vaikka kunkin tapauksen syylliset saatiin jo aikanaan selvitettyä, alkaa näyttää siltä, että joku on eloonjääneiden tyttöjen kannoilla.

Eloonjääneet tytöt on mielestäni varsin puhdasverinen jännäri, joka ammentaa tiiviin tunnelmansa menneisyydestä, ihmismielen muistin oikullisuudesta ja psykologiasta. Kaikki nuo ovat asioita, jotka mielestäni ovat jännäreissä kaikkein jännittävintä: arkiset asetelmat kääntyvät päälaelleen ja tuttu ei enää välttämättä olekaan aivan turvallista tai ainakaan sitä, miksi sitä luuli. Sager marssittaakin esiin melkoisia juonenkäänteitä, jotka onnistuvat yllättämään. Jos siis etsit mukaansatempaavaa jännäriä, se on tässä.

Peppi Pitkätossu x 3

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

WSOY 1999, 9.p.

alkup. Pippi Långstrump, 1945

***

Peppi aikoo merille

WSOY 1993, 14.p.

alkup. Pippi Långstrump går ombord, 1946

***

Peppi Pitkätossu Etelämerellä

WSOY 2000, 17.p.

alkup. Pippi Långstrump i Söderhavet. 1948

***

kaikki kolme on

suomentanut Laila Järvinen

kuvittanut Ingrid Vang-Nyman

Luin hiljattain Helsingin Sanomien Teema-lehden numeron, joka käsitteli Astrid Lindgreniä ja hänen tuotantoaan. Olen Lindgreniä lapsena lukenut paljonkin ja myöhemmin lukenut häneltä myös niitä lastenromaaneja, joita en lapsena tullut lukeneeksi. Teema-lehden ja Peppi Pitkätossun 80-vuotissynttäreiden innoittamana halusin lukea nämä kolme alkuperäistä Peppi-romaania nyt uudelleen.

Peppi Pitkätossu on minulle kenties mieluisin Lindgrenin ikonisista hahmoista. Suurin syy lienee siinä, että Peppi tuli nimikkoanimaationsa (1997-1999) kautta minulle tutuksi jo lapsena ja hahmo liittyy siten hyvin tiiviisti lapsuusmuistoihini. Minulla oli oma vhs-kasettikin ja sitä katsottiin kerta toisensa jälkeen. Näiden kirjojen tarinoista Pepin saapuminen Huvikumpuun, kouluunmeno ja murtovarkaat ovat animaationa niin tuttuja, että muistan niistä edelleen elävästi joitakin kohtauksia ja jopa vuorosanoja.

Oman koulutaipaleeni aloitin repussani Peppi Pitkätossu -kynäpenaali, jonka äiti osti minulle paikallisesta kirjakaupasta. Se on edelleen tallella ja säilytän siellä värikyniäni. Koulun kirjastosta taisin ensikertaa löytää juurikin näitä pikkuisia, lapsen käteen kivasti istuvia painoksia Peppi-kirjoista. Muistan myös, miten Astrid Lindgrenin kuolema vuonna vuonna 2002 nostettiin koulussa esiin. Huvittavaa kyllä, mutta silloin vasta ymmärsin, että Astrid oli nainen.

Juuri nämä kyseisen näköiset Peppi-painokset ovat minulle edelleen kaikkein mieluisimmat, joten halusin lukea nämä uudelleen juuri näissä "ainoissa oikeissa" painosasuissa. Pepin lumovoima ei ole kadonnut mihinkään, sillä viihdyin ja virkistyin. Sen verran ajan hammas on kohdallani kuitenkin purrut, että Pepin huoleton elämänasenne tekee toisinaan tällaisen järjestyksen ystävän hieman levottomaksi.

En viitsi pureutua Peppi-kirjojen alkuperäiseen kieliasuun sen kummemmin, sillä siitä on puhuttu jo paljon. Nämä painokset ovat vielä vanhan kieliasun mukaisia, joten tein jo etukäteen tietoisen päätöksen vain nauttia matkasta. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että tehdyt muutokset ovat hyvästä. Jossain Teema-lehden artikkelissa todettiin myös, että Lindgren itsekin suhtautui teostensa muokkaamiseen hyvin mutkattomasti.

Peppi-kirjojen lukeminen oli viihdyttävä nostalgiamatka omaan lapsuuteen. Suosittelen kaikille samanlaista matkaa aina sopivin väliajoin.

Seitsemän: Titanic-novelleja

Aino Kallas: Seitsemän - Titanic-novelleja

Otava 1914

Bongasin Instagramista @kirjanessu -tililtä Aino Kallaksen kokoelman Seitsemän: Titanic-novelleja, joka on julkaistu ensikertaa vain pari vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen. Olen lukenut Kallasta jo teini-ikäisenä ja tein aikoinaan ysiluokan kirjailijatutkielmankin Kallaksesta. Silja Vuorikurun kirjoittaman elämäkerrankin olen joskus lukenut, mutta tätä kokoelmaa en muistanut olevankaan. Siispä varasin ja luin.

Pidän kovasti Kallaksen kirjoitustyylistä, joka on mielestäni hyvinkin omanlaisensa ja hienostuneen vanhahtava. Se erottuu myös tässä novellikokoelmassa, johon aikalaiskritiikki suhtautui melko nuivasti. Minun mielestäni nämä novellit ovat hyvin rakennettuja, osa hyvinkin tiivistunnelmaisia. Aivan erityisesti näistä novelleista jäi mieleeni selviytymiskamppailu, eloonjäämisvaisto ja meren armoton kylmyys.

Kokoelman vahvimpia novelleja ovat mielestäni sen niminovelli Seitsemän sekä Luomakunnan huuto, joka on kuvattu laivalla matkustaneen koiran näkökulmasta. Näkökulma on todella hätkähdyttävä ja eläimen hätä jollakin tavalla ihmisten hätää koskettavampaa, koska eläimet olivat ihmisten avun varassa. Koska pelastusveneitä ei ollut edes kaikille ihmismatkustajille riittävästi, ei eläimillä ollut toivoa. Todella vaikuttavaa.

Minulle tuli Luomakunnan huudosta mieleeni toinen Kallaksen novelli Vanhan Orgin kuolema, joka on yksi mieleenpainuvimmista novelleista, jonka olen koskaan lukenut. Se on julkaistu kokelmassa Lähtevien laivojen kaupunki vain vuotta ennen tätä kokoelmaa ja kertoo vanhan miehen halusta auttaa ja suojella viattomia luontokappaleita. Siinäkin on jotakin vilpittömän koskettavaa ja avointa. Suosittelen tutustumaan molempiin kokoelmiin ja erityisesti näihin kahteen novelliin.

Rakas Edward

Ann Napolitano: Rakas Edward

WSOY 2025

alkup. Dear Edward, 2020

suomentanut Saara Kurkela

Luin viime vuonna Ann Napolitanon ensimmäisen suomennetun romaanin Kaunokaisia, joka herätti kirjasomessa mielestäni paljon keskustelua. Itse pidin siitä paljon, ja niin teki moni muukin. Rakas Edward on mielestäni vielä Kaunokaisiakin parempi romaani.

Eräänä kesäisenä päivänä Adlerin perhe nousee lentokoneeseen suuntanaan Los Angeles, mutta kone ei koskaan pääse perille. Liki 200 ihmistä kuolee koneen pudottua. 12-vuotias Eddie Adler on ainoa, joka selviytyy lento-onnettomuudesta hengissä. Vaikka hän selviää hengissä ja ilman pysyviä fyysisiä vammoja, kuolee osa hänestä perheensä myötä. Kun Lacey-täti puolisoineen ottaa hänet hoiviinsa onnettomuuden jälkeen, Eddiestä tulee Edward.

Onnettomuuden jälkeinen julkisuusmylläkkä on kovaa, sillä jokainen haluaa osansa ihmepojasta, joka ainoana jäi henkiin. Lacey ja John tekevät parhaansa suojellaakseen Edwardia, jotta tämä voisi elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Kaikkein helpoimmalta Edwardista tuntuu naapurissa asuvan saman ikäisen Shayn seurassa. Suorapuheinen tyttö ei pelkää hänen menevän rikki, vaan kohtaa hänet kuin kenet tahansa.

Laceyn ja Johnin luona Edward löytää vähitellen oman tapansa selviytyä. Kirjassa seurataan Edwardin matkaa 12-vuotiaasta täysi-ikäiseksi. Vaikka mikään ei korvaa omaa perhettä ja iän karttuessa kaipuu etenkin 15-vuotiaana kuollutta veljeä kohtaan on kipeää, hän pystyy ajan myötä ymmärtämään, että siinä turmassa moni muukin menetti paljon tärkeää ja rakasta, ja että jokaisen elämällä on omat kipupisteensä.

Napolitano kuvaa romaanissaan myös toista aikatasoa eli onnettomuuslentoa hetki hetkeltä. Hän kuvaa paitsi Adlerin perhettä myös muutamia muita matkustajia, joista jokaisella on omat toiveensa, pelkonsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Napolitano onnistuu tuomaan kauniilla, mässäilemättömällä tavalla esiin sen, miten paljon särkyy tällaisessa suuronnettomuudessa.

Rakas Edward on herkkävireinen ja kaunis romaani. Aika jännittäväkin, kun turmalentoa kuvataan hetki hetkeltä ja koko ajan tietää, että pahin tulee tapahtumaan. Tämä on kyllä yksi vuoden parhaista lukemistani kirjoista tähän mennessä. Napolitano on saanut innoituksensa tälle kirjalle tosielämän lento-onnettomuudesta, jonka matkustajista vain yksi jäi henkiin, mutta niin päähenkilö kuin muutkin hahmot sekä tapahtumat ovat fiktiota.

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Pohjanmaa

Antti Tuuri: Pohjanmaa

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1982

äänikirjaksi 2023, lukijana Antti Virmavirta

kansi: Hannu Taina

Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan avannut nimikkoteos Pohjanmaa ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1982. Siitä tehdyn filmatisoinnin olen nähnyt muutamaan kertaan ja muutama vuosi sitten kävin Aisamäen kesäteatterissa katsomassa Peräseinäjoen Pennihäiden esityksen, joten tarina itsessään oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttu. Pohjanmaa ei ole ollut suosikkini Tuurilta, mutta kyllä kirja avasi tarinaa vielä lisää ja toi mielestäni Tuurin huumoria erityisen hyvin esiin.

Pohjanmaa on yhdenpäivänromaani heinäkuisesta sunnuntaista Hakalan suvun elämänä. Perhekunta on kokoontunut kotitilalle jakamaan 1920-luvulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielleen jääneen vaarin perintöä. Hakalan veljesten isä on jo kuollut, mutta heitä on neljä veljestä, joista osa on perheellisiä miehiä. On myös puolisoita, äiti ja isoäiti sekä isän sisko Sylvi, jolle toki kuuluu myös osansa vaarin tyttärenä.

Pohjanmaa on mielestäni erinomainen kuvaus värikkään suvun jäsenistä yhdessä. On mielipiteitä, koettuja vääryyksiä, veljeyttä ja sukumuistoja. Persoonina ja elämäntilanteeltaan Hakalan veljekset ovat monessa erilaisia, mutta veri on vettä sakeampaa myös seuraavassa sukupolvessa. Kaikki tarttuvat empimättä asiaan silloin, kun kokevat oikeudenmukaisuuden tai kunnian sitä vaativan. Joskus teot ovat olleet ajatuksia nopeammat, mutta eivät he näytä siitäkään ottaneen opiksi, suurin osa ainakaan. Lisää väriä tuo poikien entinen opettaja, joka jakaa sotamuistojaan ja ottaa herkästi itseensä, jos kokee jäävänsä huomiotta.

Heinäkuinen sunnuntai lakeuksilla on kuuma ja aurinkoinen. Pienessä ajassa ehditään Lummukan hiekkakuopille, opettajan mökille Lappajärvelle, poliisiputkaan ja Seinäjoen sairaalanmäelle. Väki siirtyy paikasta toiseen vauhdikkaasti, mutta silti vailla suurempaa kiireen tuntua. Ilmassa on välillä lähes farssin tuntua henkilöiden säntäillessä sinne tänne, mutta kuitenkaan ei ihan. Minulle jäi melkeinpä pökertynyt olo, ihan kuten sellaisten hiostavien hellepäivien jälkeen, kun aivot alkavat sulaa ja nestehukka vaanii varomatonta.

Pohjanmaa on vaikuttavaa kerrontaa, kuten Tuurilla monesti muutenkin on. Pidän kirja kirjalta enemmän hänen kuivahkosta huumoristaan ja nasevasta kerronnastaan, joka ilmenee erityisesti hahmojen välisessä sananvaihdossa.