Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä

Katja Kallio (kirj.) ja Anna-Leena Härkönen (haastateltava): Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä

Otava 2025

Anna-Leena Härkönen on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo ainakin 15 vuotta ja pidempäänkin, vaikka hänen viimeisimmät romaaninsa eivät olekaan olleet oikein minun makuuni. Muistan hänet jo lapsuudestani Liisa Metsolan roolista, ja se hänen rooleistaan on minulle edelleenkin tutuin, kun olen sarjan niin monta kertaa katsonut. Härkönen on monipuolinen taiteilija, sillä rooleja on riittänyt ja kirjoja on julkaistu tasaista tahtia.

Taskupainos on muistelmateos, jonka Katja Kallio on kirjoittanut Härkösen kanssa käymiensä keskusteluiden pohjalta. On hämmästyttävää miten selkeästi Härkösen oma ääni kuuluu tästä. Lukiessani saatoin hyvin kuvittelemaan hänet viereiseen nojatuoliin kertomaan tarinaansa minulle ääneen.

Heti ilmestymisen jälkeen ainakin iltapäivämediassa tästä tunnuttiin maalailevan jonkinlaista paljastuskirjaa ja revittiin lööppiotsikoita, joten itseäni kieltämättä pelotti sellaistako on luvassa. Mielestäni niin ei kuitenkaan käynyt. Sisältö on avointa ja suoraa, kuten Härkösen omissakin teksteissä yleensä, mutta asioita ei jäädä mässäilemään tai ketään ei ryvetetä tarkoitushakuisesti. Asiat vain kerrotaan siten kuin ne on koettu, toisinaan jopa hakien ymmärrystä muita ihmisiä ja omaa nuorta itseään kohtaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Tämä oli mukaansatempaava, kiinnostava ja monipuolinen teos. Vaikka olen Härkösen uraa jollakin tasolla seurannut jo pitkään, niin paljon oli uuttakin. Härkönen ei myöskään pelkää laittaa itseään likoon tai peittele omia pelkojaan tai herkkyyksiään, mikä tekee tästä mielestäni hyvin helposti lähestyttävän ja inhimillisen kokonaisuuden.

Sinun tähtesi täällä: Vuodet tasavallan presidentin puolisona

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä - Vuodet tasavallan presidentin puolisona

WSOY 2023

Sauli Niinistön ollessa presidenttinä, en oikeastaan juurikaan seurannut mitä hänestä tai hänen puolisostaan mediassa kirjoitettiin. Tietysti jotain silti jäi mieleen, ainakin uutisoinnit Jenni Haukion puvuista Linnan juhlissa sekä presidenttiparin vauvauutinen. Kuitenkin melko puhtaalta pöydältä sain lähteä lukemaan Haukion itsensä kirjoittamaa muistelmateosta Sinun tähtesi täällä - Vuodet tasavallan presidentin puolisona.

Sinun tähtesi täällä on nimenomaan muistelmateos eikä omaelämäkerta. Jenni Haukio kertoo kirjassaan siitä roolista, jonka hän presidentin puolisona otti. Sen hän sai oikeastaan aika vapaasti luoda omannäköisekseen, koska mitään virallista roolia tai työ- tai virkasuhdetta presidentin puolisolla ei ole. Tämän kirjan myötä tunnen saaneeni uutta näkökulmaa paitsi presidenttiyden vaatimuksiin myös siihen, mitä tuohon tehtävään astuminen tarkoittaa puolisolle ja perheelle.

Jos jotakin, niin aivan erityisesti ihastelin sitä, miten laajasti sivistynyt kirjallisuus- ja kulttuuri-ihminen Jenni Haukio on. Hän kirjoittaa omalla äänellään hänelle tärkeistä asioista. Teoksessa on henkilökohtainen ote, vaikka tietty yksityisyyden raja onkin olemassa. Hänen arvomaailmansa ja näkemyksensä tuntuvat kumpuavan pitkälti juuri suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, jota hän laaja-alaisesti ja sisäsyntyisesti tuntee. Erityisesti ihailen hänen laajaa lukeneisuuttaan ja hyvää makuaan. Jenni Haukion sivistyneisyys ei rajoitu vain lukeneisuuteen, vaan hänellä tuntuu olevan myös sydämen sivistystä. Liikutuin ihan kyyneliin asti, kun hän kertoi surustaan Lennu-koiran menehdyttyä. En lainkaan ihmettele sitä, että hän oli niin pidetty roolissaan presidentin puolisona.

Minulle tämän kirjan mielenkiintoisimpia kohtia olivat kirjallisuudesta, taiteista ja kulttuuriperinnöstä kertovat osuudet, samoin kuin luonnon ja eläinten suojelusta kertovat kappaleet. Kiinnostavaa oli myös kuulla mitä kaikkea ja minkälaisia kohtaamisia Haukio pääsi puolisonsa presidenttivuosien aikana kokemaan. Mielestäni tämän teoksen erityinen ansio on siinä, että tuskin tulemme saamaan mitään vastaavanlaista luettavaksemme lähitulevaisuudessa. Tämä on siis ainutlaatuisen hieno katsaus presidentin puolison roolista. Kauniisti kirjoitettu, tuli sellainen sinivalkoinen mieli.

Lukupiirikirja: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä - muistelma

435 s., Tammi 2018

alkup. Educated, 2018

suom. Tero Valkonen

Tara Westoverin muistelma Opintiellä on ollut lukulistallani jo ilmestymisestään lähtien, mutta jotenkin en ole saanut tartuttua siihen. Valitsinkin teoksen toukokuun lukupiirikirjaksemme, ja samalla se oli ensimmäinen piirissä lukemamme elämäkerta.

Tara Westover syntyi vuonna 1986 ja varttui Idahossa survivalistiperheessä. Westoverin suurperhe odotti maailmanloppua ja suhtautui epäluuloisesti hallitukseen, lääketieteeseen ja koulutukseen. Tara ei käynyt lainkaan virallista koulua, vaan hän opetteli keräämään yrttejä ja tekemään raskasta työtä isän romuttamolla. Jotta Tara voisi saada koulutuksen, hänen oli jätettävä entinen elämänsä taakseen. Mutta miltä tuntuu astua yliopistoon täysin itseoppineena ja huomata hänen yleistietonsa puutteellisuuden koko laajuus? Miltä tuntuu, kun perhe karismaattisen isän johdollla enemmän tai vähemmän kääntää selkänsä hänelle, yhteiskunnan narrille?

Taran tarina on mielestäni valtavan mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja hyvin kirjoitettu. Siihen sisältyy paljon järkyttäviä vaiheita, jotka jäävät mieleen pyörimään. Siinä on myös syvää välittämistä, mikä välillä tasapainoilee hallinnan ja puhtaan rakkauden rajapinnalla. Perheen isä on kaikessa karismaattisuudessaan jopa hieman pelottava henkilö, joka luottaa vahvasti jumalalliseen johdatukseen. Kun siihen yhdistyy salaliittoteoriat ja kaikkinainen yleinen yhteiskuntavastaisuus, on lopputulos aika kylmäävä.

Kirja herätti lukupiirissä vilkasta keskustelua, joten siinä mielessä tämä oli hyvä valinta piiriin. Ehkä eniten meitä keskustelutti se tosiasia, että valtaosa kirjan tapahtumista sijoittuu niinkin lähelle kuin 1990- ja 2000-luvuille, sillä tietyissä asioissa meininki tuntui olevan pikemminkin kuin 100 vuoden takaa. Esille nousi myös ajatus siitä, miten idyllistä perheen omavarainen elämä toisaalta olisikaan, jos siitä riisuttaisiin kaikki salaliittoteoriat pois. Hurjaa, miten yksi karismaattinen ihminen voi pitää hallinnassaan koko perhettä.

Tara Westoverilla olisi periaatteessa montakin syytä olla katkera, mutta hän ei ole. Hän kertoo elämänsä tarinaa niin kuin sen muistaa, ei syyttele eikä leimaa, kertoo vain oman totuutensa tapahtumista. Ehkä juuri tuo asenne on osasyy sille, miksi tämä kirja vei niin mennessään. Tara maksoi kovan hinnan ponnisteluistaan koulutuksensa ja itsenäisyytensä eteen, sai paljon ja menetti paljon. Suosittelen tutustumaan hänen tarinaansa, jos elämäkerrat ja muistelmat kiinnostavat.

Kohta voi vähän kirpaista

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

8 h 12 min., Art House 2019

lukija: Antti L. J. Pääkkönen

alkup. This Is Going to Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor

suom. Ari Jaatinen

 

Otin nyt helmikuun loppupuolella kokeilujakson Nextorystä. Ensimmäiseksi kuunneltavakseni valitsin Adam Kayn muistelmat Kohta voi vähän kirpaista, sillä olen kuullut sitä kehuttavan monesti. Teos olikin sujuvaa kuunneltavaa ja nokkela kirjoitustyyli onnistui huvittamaan minua muutaman kerran ihan naurahteluun asti, mutta lopulta ei tämä kirja mitenkään erityinen ollut.

Adam Kay on brittiläinen koomikko, joka opiskeli alunperin lääkäriksi ja tekikin lääkärin töitä vuosia. Hänen erikoisalaansa oli gynekologia ja hän työskenteli eri sairaaloissa synnytysosastoilla. Hän kirjoitti uransa aikana muistiinpanoja sattumuksista työpaikoillaan kollegoiden ja potilaiden kanssa. Vuosiin mahtui monta kommellusta, mutta myös oppimisen ja oivaltamisen hetkiä. Yhden ihmisen työuran kuvauksen lisäksi Kohta voi vähän kirpaista on mielenkiintoinen kurkistus brittiläiseen sairaalaelämään ja lääkärin arkeen. Uskon ja toivon, että Suomessa lääkäreistä ei tiristetä kaikkia mehuja irti kuten tämä kirja antaa ymmärtää Britanniassa tapahtuvan sangen säännönmukaisesti.

Kohta voi vähän kirpaista onkin yleissävyltään humoristinen, mutta on siinä myös vakavia paikkoja. Muutamat kohdat oli kuvattu oikein huvittavasti, mutta toisaalta enemmän kuin huvittumista tunsin tätä kirjaa kuunnellessani myötätuntoa äärimmilleen venytettyä nuorta lääkäriä kohtaan. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on Kayn subjektiivinen näkemys tapahtumista, mutta siitä huolimatta teoksesta välittyy kiire ja stressi. 

 

Kirja ei loppujen lopuksi tuntunut mitenkään erityiseltä kokemukselta, mutta kuunteleminen sujui lupsakkaasti. En varmaan olisi jaksanut lukea tätä kirjaa itse loppuun, mutta ei minua mitenkään jäänyt harmittamaan, että käytin kokeilujaksostani tähän joitakin tunteja.

Janinan päiväkirjat

Janina Hescheles: Janinan päiväkirjat

126 s., Like 2015

alkup. Oczyma dwunastoletniej dziewczyny

suom. Tapani Kärkkäinen

kansi: Mikael Jaakkola

 

Voitin joitakin vuosia sitten jostakin blogiarpajaisista Janinan päiväkirjat. Kyseessä on puolalaisesta Lvivin ghetosta ja Janowskan keskitysleiriltä kertovat muistelmat, jotka teini-ikäinen Janina Altman kirjoitti ylös heti onnistuneen pakonsa jälkeen. Ne hautautuivat niin sanotusti arkistojen kätköihin, vaikka kirja julkaistiinkin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1946 Krakovassa.

 

II maailmansodan aikaisista juutalaisiin kohdistuneista julmista vainoista on kirjoitettu paljon. Anne Frankin päiväkirja edustaa ikonisimmillaan juutalaisten kokemuksia vainojen alla, ja ihan hirveää sanoa näin, mutta mielestäni teoksen nimellä yritetään rinnastua Anne Frankiin ja ratsastaa hänen päiväkirjojensa maineella. Janinan päiväkirjat kertovat toisenlaisesta kokemuksesta juutalaisvainojen aikaan ja ovat omalta osaltaan arvokasta aineistoa ja perintöä, joten tuntuu ihan kamalalta sanoa, että mielestäni tämä teos oli lopulta aika kehno kyhäelmä. 

 

Janina Heschelesin (o.s. Altman) kokemuksia en toki millään muotoa kyseenalaista, sillä epäilemättä päiväkirjan kuvaamat ajat ovat olleet sanoin kuvaamattoman hirveitä. Tuntuukin todella väärältä arvostella toisen sydänverellään kirjoittamia muistelmia, mutta tämä teos vain on jokseenkin sekava kokonaisuus, josta paistaa kirjoittajan nuoruus ja kokemattomuus kirjoittajana. Toki muistelmien julkaiseminen lähestulkoon täysin identtisinä ensimmäiseen käsin kirjoitettuun versioon nähden tekee niistä hyvin autenttiset, mutta olen toisaalta siltikin sitä mieltä, että kirjallista asua olisi voinut hieman hioa. Janina Hescheles kertoo jälkisanoissa, että paperin vähyyden vuoksi hän joutui kirjoittamaan suoraan valmista tekstiä, joten korjauksiin tai uudelleen muotoiluihin ei ollut mahdollisuutta - olisiko siis ehkä nyt ollut niiden aika? Minusta tuntuu, että sisällöllinen anti jää vaihtelevalaatuisen kerronnan alle.

 

Kuten jo edellä mainitsin, mielestäni tämän kirjan nimellä haetaan rinnastumista Anne Frankin päiväkirjaan, sillä lopulta Janinan päiväkirjat ei ole päiväkirja lainkaan. Se on muistelma tapahtumien akuuteimman myllerryksen jälkeen, ei heti koettuna ylös kirjattua elämää. Alkuteoksen nimi kuuluu suomeksi oikeastaan "12-vuotiaan tytön silmien kautta", mikä on epäilemättä osuvampi kuvaus. Kirjan nimi asettaa aina jonkinlaisia odotuksia sisältöä kohtaan, joten ei ole ihan yksi ja sama mikä (suomennoksen) nimeksi valikoituu.

 

Jos jotain, niin ainakin Janinan päiväkirjat kuljetti minut Puolaan ja saavutin jälleen yhden maan Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa. Ilman lukuhaastetta on hyvinkin mahdollista, että olisin jättänyt tämän kirjan kesken. Nyt kirjan luettuani minun on helppo luopua tästä ja aionkin viedä tämän heti seuraavana arkena kirjaston vaihtopisteelle. Ehkä joku muu osaa lukea tämän kirjan häiriintymättä niistä asioista, jotka minun lukukokemustani himmensivät ratkaisevasti.