Annin ruokakirja

Anni Hautala: Annin ruokakirja

128 s., Otava 2017

Annin ruokakirja on ollut minulla nyt jo pariin otteeseen lainassa ja edelleen jäi muutama hyvältä vaikuttava resepti testaamatta. Tässä kirjassa riittää selkeitä ja helppojakin reseptejä moneen makuun: on makeaa, suolaista, kasvisruokaa, liharuokaa, juomia, leivottua, paistettua ja keitettyä. 

Annin ruokakirjasta olen tähän mennessä testannut valkosipuliaiolin, sitruuna-kermapastan, sitruunarahkan ja bataatti-vuohenjuustopihvit. Reseptit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, niitä on helppo seurata ja mokaamisen mahdollisuus on melko olematon. Tosin onnistuin siinäkin kertaalleen, mutta se ei ole kyllä reseptistä johtuvaa - unohdin kananmunan pihveistä ja voin kertoa, että on kovasti helpompi kääntää niitä, jos niissä on jokin sidosaine. Maku oli kuitenkin hyvä ja sitruunarahkan ohella sen ohje jäänee käyttööni myös jatkossa. Annin ohjeella uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa tekemään itse majoneesia, eikä se ollutkaan yhtään vaikeaa! Siitä tosin tuli aika väkevää, sillä käyttämissäni valkosipuleissa oli yllättävän paljon ytyä.

Jos haluat löytää monipuolisen keittokirjan tai helppo reseptejä, vastaus on Annin ruokakirja. Jo pelkästään tämän kirjan lukemisesta välittyy hyvä fiilis, sillä mielestäni sen layout kuvineen ja värimaailmoineen on sangen onnistunut. Kun saan tämän uudelleen lainalle, aion testata ainakin hapankorppukakun!

Tunne nälkä!

Patrik Borg: Tunne nälkä! - Syö intuitiivisesti, saavuta tuloksia

112 s., Gummerus 2018

 kannen kuvat: Shutterstock

kannen suunnittelu: Jenni Noponen

 

Patrik Borg on useita kirjoja julkaissut ravitsemusasiantuntija, mutta en ole tutustunut hänen kirjoihinsa aikaisemmin. Hyvään ravitsemukseen liittyvät asiat ovat alkaneet kiinnostaa minua melko paljon viime aikoina. Tunne nälkä! vaikutti juuri minulle sopivalta kirjalta, sillä takakannen mukaan Borg kertoo kirjassaan miten oppia kuuntelemaan oman kehon nälkä- ja kylläisyysviestejä. Se asia on minulle ollut oikeastaan aina aika haastavaa ja väitän syyn siihen olevan jo varhaislapsuudessa, jolloin ruokaa annettiin aina pyydettäessä ja opin mielitekosyömisen tavan. En halua syyllistää ketään, mutta kieltämättä aidot nälän ja kylläisyyden viestit menivät sekaisin. Yhä edelleen tunnistan itsessäni usein "suun nälän", mutta todellinen nälkä on vieläkin vaikea tunnistaa.

 

Toivoin Borgin kirjalta apua ja neuvoja siihen miten voisin oppia syömään omaa kehoani kuunnellen. Minulla on taipumusta syödä varmuuden vuoksi esimerkiksi töissä tauoilla, että ei sitten hetken kuluttua ole nälkä. Toisaalta sekin toimii, jos annoskoot ovat maltillisia, sillä näin toimittaessa nälkä ei kasva liian suureksi esimerkiksi ennen kotiin tuloa ja päivällistä. Tunne nälkä! antoi minulle paljon ajattelemista omasta ruokasuhteesta. Borgin kirja on täyttä asiaa, se on selkeä ja se pureutuu erilaisiin syömisen kulmakiviin.

 

Tämä kirja ei ole mikään pika-apu oman ruokasuhteen korjaamiseen, mutta se voi toimia työkirjana kohti intuitiivista syömistä, jossa kuunnellaan kehon viestejä. Kirjassa on todella mukana yli 10 tehtävää, jotka auttavat matkalla uusia ruokailutapoja ja -tottumuksia. Kirjasta saakin varmasti parhaan annin, jos siihen voi tutustua kaikessa rauhassa. Kirjaston rajallinen laina-aika 4 viikkoa ei välttämättä mahdollista sitä mitä kirja parhaimmillaan voisi tuoda. Kuitenkin ehtii tästä saada paljon ajatuksia niissäkin viikoissa, kuten itse nyt sain huomata. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan, jos haluat muuttaa jotain syömiskäyttäytymisessäsi.

Olgan joulu

Olga Temonen: Olgan joulu

145 s., Tammi 2016

Olga Temosen aiemmat ruokakirjat ovat olleet mielestäni kiinnostavia, mutta erityisen suurella mielenkiinnolla suhtauduin nyt tähän Olgan jouluun, joka on kyllä yksi eniten odottamistani uutuuskirjoista. Olgan joulu sisältää jos jonkinlaisia reseptejä pikkujouluihin ja joulupöytään. Olen itse asiassa inspiroitunut tästä kirjasta todella paljon ja testannutkin jo peräti neljää ohjetta!

Olga perheineen noudattaa kasvisruokavaliota ja tässä kirjassa onkin paljon kasvissyöjille sopivia ohjeita, mutta on tässä mukana Olgan lapsuudesta tuttu joululampaankin resepti, jos joku uutta ideaa joulun liharuokiin kaipaa. Minä tutkin tätä kirjaa todella suurella mielenkiinnolla, sillä kasvisruoka ja uudet ideat sen valmistamiseen kiinnostavat minua kovasti. Löysinkin monta reseptiä, joita haluan ehdottomasti testata - ja osaa olenkin jo ehtinyt kokeilemaan. Mielestäni tämän kirjan ohjeissa oli yleisesti ottaen paljon sellaisia ruokia, joita voi hyvin valmistaa muulloinkin kuin joulunaikaan.

Olgan joulu on houkuttelevasti kuvitettu teos ja joidenkin ohjeiden kohdalla kuva oli alunperin syy pysähtyä tutkimaan reseptiä tarkemmin. Kokonaisuus on siis visuaalisesti hieno, mutta kyllä vain sisältökin toimii, sillä kokeilemani reseptit olivat selkeitä ja lopputulos pääsääntöisesti minulle mieluinen. Senpä vuoksi varmaan olenkin niin innokas jatkamaan kokeilujani Olgan reseptien parissa ja aion kokeilla vielä jossain vaiheessa ainakin punajuuri-aurajuustotaateleita ja soija-punajuurivartaita. Punajuuriruoat ovat minulle yleensä hyvin mieluisia, joten odotan näiden testaamista mielenkiinnolla.

Ensimmäiseksi kokeilin tästä kirjasta valmistaa imellettyä perunalaatikkoa, mutta koska ennen uuniin laittamista "massa" ei maistunut mielestäni siltä miltä perunalaatikon pitää, lisäsin mausteita roimalla kädellä. Perunalaatikko on minulle joulupöydän tärkein ruoka ja äidin tekemänä se on kaikkein parasta, mutta ei tämä Olgan (tai oikeastaan Tuukan) perunalaatikkokaan huonoa ollut, kun sitä vähän tuunasi. Lisäksi tein pikanäkkäreitä, joiden tekeminen oli tosi simppeliä ja niitä oli mukava rouskutella glögin kanssa. Glöginkin ohje löytyi tästä kirjasta, siinä pohjana käytetään mustaherukkamehua ja lisätään ihania joulumausteita sekaan. Viimeisimpänä kokeilin ihanaa puolukkakakkua ja sitä tulen kyllä tekemään toistekin, sillä se oli todella hyvää ja ohjekin ihan helppo. Tarjosin sitä kahvivierailleni ja hekin pitivät siitä.

Olgan joulu on mielestäni tämän syksyn kiinnostavin joulukirja ja suosittelen todella tähän tutustumista. Vaikka ulkona sataakin kaatamalla vettä ja räntää ja on ankean harmaata, niin tämä kirja tuo joulumieltä ja inspiroi kokeilemaan uutta!

Raxun remppa: Rapakunnosta hyvään oloon

Raakel Lignell: Raxun remppa - rapakunnosta hyvään oloon

143 s., Sanoma Magazines 2013

ulkoasu: Laura Laamanen

Jotkut saattavat luulla, että minusta on tullut nyt jonkin sortin kuntoilija tai terveysintoilija, sillä esittelin tässä kuussa aiemmin jo Baba Lybeckin kuntoilukirjan. Raakel Lignellin kirjaan tartuin lähinnä siksi, että hän vaikutti niin ihanan valoisalta ja säteilevältä persoonalta syksyn Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa, että väkisinkin hänen elämäntaparemonttinsa alkoi kiehtoa. Täytyy sanoa, että ihailen hänen sisuaan ja intoaan muuttaa elämäntapojaan.

Raxun remppa kertoo Raakel Lignellin huimasta painonpudotusrupeamasta, johon hän ryhtyi jatkuvan sairastelun ajamana. Lignell kirjoittaa kantaneensa itsensä kunnialla ennenkin eli elämäntaparemppa ei saanut alkuaan ulkonäöllisistä paineista. Siinä suhteessa samaistun Lignelliin täysin, sillä olen aina kantanut itseni hyvin, vaikka olenkin isohko ihminen. Silti se ei tarkoita, etteikö minua kiinnostaisi ihan oman terveyteni takia liikkua ja katsoa hieman mitä syön.

Raakel Lignell kertoo kirjassa omista ruokailu- ja liikuntatottumuksistaan sekä vaiheistaan matkalla kohti normaalipainoa. Oli mielenkiintoista lukea miten Lignell on taivaltaan taittanut, mutta välillä kyllä hieman hirvitti se tahti, jolla hän on edennyt.  Kirjan asiantuntijakommentaattorit Arja Vanhanen ja Eija Holmala takaavat tosin sen, että lukijallakin pysyy järjen ääni päässä eikä hän ala kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi pystyä moiseen. Lignellin tarina joka tapauksessa innostaa varmasti monia ihmisiä, enkä ihmettele että tämä kirja on ollut niin suosittu.

Tämä kirja on kyllä aika monipuolinen tietopaketti terveellisistä elämäntavoista. Lisäksi tästä löytyy myös monipuolisia vinkkejä siihen, miten lukija pystyy aloittamaan oman elämäntaparemonttinsa joko kuntoilun tai ruokavalion saralla. Mielestäni tämä on tolkun kirja (vaikka Lignell ei olekaan omassa rempassaan edennyt oppikirjojen mukaan) ja voisin kyllä suositella tätä kannustimeksi niille, jotka kaipaavat tsemppiä omien elämäntapojensa suhteen.

Appelsiinin tuoksu

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

476 s., Otava 2002

alkup. Five Quarters of the Orange, 2001

suom. Sari Karhulahti

Kyselin taannoin erään postaukseni yhteydessä mitä kannattaisi Harrisilta lukea, sillä minun pitää jokin hänen teoksensa lukea huomiseen kirjallisuuspiiriin. Minulle ehdotettiin Herrasmiehiä ja huijareita, Karamellikenkiä ja Sinisilmää (Pienen suklaapuodin olen lukenut muutama vuosi sitten), mutta kirjastossa heti houkuttelevimmalta ja omimmalta tuntui Appelsiinin tuoksu. Valitsin ilmeisesti oikein, sillä luin tämän parissa päivässä enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Appelsiinin tuoksu sijoittuu toiseen maailmansotaan, pieneen ranskalaiseen kylään, jossa asustaa Dartigenin perhe. Isä on kuollut sodassa ja kontrollifriikki äiti kasvattaa lapsiaan ankaruudella ja kovuudella uhraten kaiken rakkautensa ja huolenpitonsa vain puutarhalleen ja ruoilleen. Lapset Cassis, Reinette ja Framboise kaipaavat epätoivoisesti lähelleen aikuista ihmistä, jolle kertoa suurista saavutuksistaan ja jonka kanssa jutella. Sellaisen he saavat nuoresta saksalaisesta sotilaasta Tomasista, joka tuo lapsille tietoja vastaan milloin mitäkin hienoa tai hyvää: suklaata, kahvia, lehtiä, kosmetiikkaa tai appelsiineja.

Loppujen lopuksi kaikki kääntyy kamalaksi murhenäytelmäksi, jonka uhreiksi joutuvat viattomat sivulliset ja Dartigenin perhe lähtee kotikylästään pois. Vasta aikuisena, palattuaan kotitaloonsa ja luettuaan äitinsä muistikirjaa, Boise alkaa ymmärtää millainen ihminen Mirabelle Dartigen oikein oli ja miksi hän toimi niin kuin toimi. Oma lapsuudenkoti on Boiselle ihmeellinen voimanlähde, josta hän saa varmuutta ja oivallusta.

Tämä kirja on kirjoitettu uskomattoman sujuvasti ja houkuttelevasti, se on todellista "aistien juhlaa", kuten Literary Reviewiä on siteerattu takakannessa. Kuvaukset hajuista, tuoksuista ja mauista tuovat kirjan tunnelman uskomattoman lähelle lukijaansa. Appelsiinien tuoksu on yksi tämän teoksen vahvimpia elementtejä. Miljöön kuvaus on toteutettu onnistuneesti, se antaa lukijalle tilaa, mutta myös luo vahvat raamit ajalle ja paikalle. Teksti on niin vaivatonta, että yhtäkkiä huomaa uppoutuneensa kirjaan ihan täysin ja lukeneensa sata sivua tuosta vain.

Juonen kuljetuksessa ainut miinus on se, että välillä pompahdetaan liian äkkinäisesti menneeseen tai nykyisyyteen, ikään kuin ei anneta tarpeeksi tilaa viipyä tietyssä tunnelmassa, vaan syöksytään päätä pahkaa eteenpäin. Toisaalta se ei haittaa, koska muuten siirtymät on toteutettu sujuvasti, välillä vain toivoisi saavansa kuulla lisää kaiken alusta ja sitten palataankin nykyisyyteen liian nopeasti. Kahden ajan kuljetus rinnakkain on kuitenkin hyvä ratkaisu, koska silloin on helpompi ymmärtää menneisyyttä ja nykyisyyttäkin, on helpompi ymmärtää eri ihmisten ratkaisuja.

En osaa kuvailla juonta kovin hyvin paljastamatta siitä liikaa, mutta voin sanoa sen verran, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Onko mikään loppujen lopuksi vilpitöntä, onko mikään puhdasta ja aitoa? Loppu on todellinen yllätys, odotin menneisyydestä paljastuvan jotakin muuta. Ratkaisun hetkillä kuitenkin jo oivalsin miten tulee tapahtumaan, mutta se ei onneksi latistanut tunnelmaa. Tämä on hieno kirja, jota suosittelen vilpittömästi. Pidin tästä paljon enemmän kuin aikoinaan Pienestä suklaapuodista, ja mielestäni tämä ansaitsiskin saada Harrisin tuotannosta suurempaa näkyvyyttä. Pisteet ovat nyt kumminkin näin:

 ♠♠♠♠½

Pastapolkka ja mangotango

Tittamari Marttinen: Pastapolkka ja mangotango - ruokaloruja

kuvitus: Virpi Penna

55 s., Kirjapaja 2009

Kuulin tästä Tittamari Marttisen ruokalorukirjasta, kun olimme kolmen hengen porukalla vinkkaamassa tokaluokkalaisille erilaisia kirjoja. Anna-Mari oli tehnyt tästä kirjasta niin loistavan vinkin, että se sai paitsi lapset myös minut innostumaan: tuo täytyy lukea. Pakko kyllä sanoa sekin, että ihailen sitä, miten hyvin hän oli keksinyt vinkkinsä rakentaa, sillä minä ajattelin tähän saakka, että runoista vinkkaaminen on haastavaa.

Sitten itse lukukokemukseen. En tiedä mikä siinä on, mutta Tittamari Marttisen kirjat tökkivät ja pahasti. Niin on ollut muistikuvieni mukaan jo ala-asteelta saakka ja siitä syystä en ole hänen teoksiaan juuri lukenutkaan. Jotenkin en vain pidä hänen tyylistään, joka on jotenkin... tasapaksu ehkäpä. En osaa oikeastaan edes kuvailla sitä, mitä minulle tulee tästä mieleen.

Osa runoista on todella hyviä ja hän on keksinyt hyviä riimejä ja juttuja erilaisista ruoista. Tätä lukiessa tulee melkeinpä jopa hieman nälkä, mikä on kyllä osittain Pennan loihtiman värikkään ja kekseliään kuvituksenkin ansiota. Silti osa runoista on jotenkin vain sellaisia, että ei nappaa. Onhan se oikeasti niinkin, että jos ei tykkää jonkun kirjailijan tyylistä, niin ei sitä välttämättä pysty edes mitenkään järkevästi selittämään.

Tämä kirja sopii mielestäni aika hyvin esimerkiksi tilanteisiin, joissa lasta haluaa kannustaa maistamaan erilaisia ruokia. Silloin voi valita sopivan runon ja lukea sen vaikkapa lapsen kanssa yhdessä: ja mieli voi kummasti muuttua jonkin ruoan suhteen! Tämä sopii myös kaikille hyvän ruoan ystäville ja innokkaille pienille kokkaajille. Voin kuvitella miten paljon lapset voisivat tästä pitää, mutta kuten sanottu, tämä ei ollut minun juttuni. Vinkki oli siis parempi kuin itse kirja. Ja se oli myös toimiva: enhän olisi tähän kirjaan muuten edes tarttunut.

♠♠

Kulinaristin kuolema

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

181 s., Gummerus 2011

suom. Lotta Toivanen

alkup. Une gourmandise 2000

Olen kuullut aika paljon Muriel Barberyn teoksesta Kulinaristin kuolema. Se on vaikuttanut hyvin mielenkiintoiselta teokselta, joten päätin lainata ja lukea sen. En kuitenkaan kokenut mitään tajunnanräjäyttävää lukukokemusta, pikemminkin päinvastoin: osa teoksen syvällisemmästä merkityksestä jäi minulle kyllä ihan varmasti hämärän peittoon.

Kulinaristin kuolema kertoo kuolevasta ravintolakriitikosta, joka on omistanut elämänsä herkuttelulle ja hyvälle ruoalle samalla joko lytäten tai ylistäen toisten luomuksia. Nyt hänelle on kuitenkin annettu enää muutama päivä elinaikaa, eikä yksi maku jätä häntä rauhaan. Mies ei tiedä mikä se maku on, ja tämä teos käsitteleekin hänen elämäänsä makumuistojen kautta kohti oivallusta siitä, mikä maku häntä kaihertaa.

Teos etenee vuorotellen kriitikon itsensä sekä hänen välittömässä vaikutuspiirissään eläneiden henkilöiden kertomana (tosin kriitikon osuus on huomattavasti laajempi). Näin syntyy moniulotteinen kuva pöyhkeästä ja vaativasta miehestä, jolle vain yksi ja ainoa on merkityksellistä: hänen oma itsensä. Toisten kertomukset kuitenkin rikkovat hieman tätä kuvaa. Vaikka hänen perusolemuksensa on vaativa, on kaiken pohjalla jotakin hyvin tavanomaista: isoäidin maistuvat keitokset ja marketin tuulihatut (anteeksi jos nyt joku spoilaantui).

En oikeastaan tavoittanut tästä teoksesta mitään sen kummempaa filosofiaa tai syvällistä oivallusta, jotenkin en vain ymmärtänyt tätä täysin. Jotkut vaikutuspiirin henkilöiden kertomat osuudet esimerkiksi hämmensivät mielestäni tämän teoksen sangen yksinkertaista perusjuonta liiaksi. Enkä kyllä löytänyt kielellisestä ilmaisustakaan mitään päätähuimaavaa sanankäytön neroutta, vaikka syytä ei voikaan kokonaan vierittää Barberyn niskaan käännöskirjallisuudesta puhuttaessa.

Jos nyt jotakin tästä vielä sanoisin, niin ainakin tätä lukiessa tuli nälkä. :D

♠♠

Illallinen

Koch, Herman: Illallinen

340 s., Siltala 2012

suom. Sanna van Leeuwen

alkup. Het diner 2009

Kun tämä kirja tänä vuonna ilmestyi, en todellakaan aikonut lukea tätä. En oikeastaan tuntenut tätä kohtaan mitään "vastenmielisyyttä", suhtautumiseni oli enemmänkin neutraalia. Todella moni kirjoitteli tästä blogissaan ja vaikken tekstejä lukenutkaan (koska ne eivät minua tämän kirjan tiimoilta kiinnostaneet), niin jäi minulle se kuva, että tästä kirjasta on ihan tykätty. Kirjallisuuspiirin viime kokoontumisessa yksi henkilö esitteli tämän uutuuskirjana, joten minun oli tietysti pakko kuunnella mitä sanottavaa hänellä oli. Ja siitä heräsi pieni mielenkiinto tähän kirjaan. Seuraavalla kerralla lukemista etsiessäni päätin napata tämän mukaani.

Illallinen kertoo kahdesta pariskunnasta, veljeksistä vaimoineen, jotka lähtevät ravintolaan illalliselle keskustellakseen molempien pariskuntien jälkikasvusta. Historianopettaja Paul toimii minäkertojana, joka kuvaa illallisen etenemistä ja tekee teräviä huomioita ympäristöstä.

Oikeasti en tiedä kuinka kuvailisin sitä yllättyneisyyttä, jonka koin lukiessani tätä teosta: tämähän on hyvä ja hauskakin! Välillä jopa naureskelin ääneen joillekin minäkertojan tekemille ivallisille ja sarkastisille huomautuksille, jotka purivat mainiosti minuun. Mutta ei tämä kirja silti pelkästään saanut minua nauramaan, vaan jopa kauhistelemaan sitä, mihin ihmiset ovat valmiita varjellakseen itseään ja läheisiään. Sen Koch kuvaa yhtä hyvin ja terävästi kuin nostaa esille huumoriakin.

Kirja on hauskasti jaettu illallisen eri osiin: aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja juomaraha. Se on mielestäni toimiva ja piristävän erilainen jako, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt. Tarina siis etenee ruokalaji ruokalajilta, mutta välillä se kyllä kiirehtii asioiden edelle tai nostaa esiin menneisyyttä. Aluksi se tuntui vähän sekavalta, mutta sitten siihen tottui. Koch nostaa mielenkiintoisesti esiin myös hahmojen pimeän puolen.

En oikeasti tiedä miksi olin suhtautunut tähän kirjaan nahkeahkosti. Ehkä se johtuu tuosta kansikuvasta, joka on minun makuuni hieman kuivahko, tylsä ja luotaantyöntävä, vaikkakin sillä on hyvä konteksti itse juoneen mielestäni. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla tätä, olisi muuten taas kerran jäänyt hyvä teos lukematta.

♠♠♠♠

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

130 s., WSOY 2012

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin, kun kirjastosta ilmoitettiin noudettavissa olevasta varauksesta. Ja niin sain käsiini Tuomas Kyrön luomasta mielensäpahoittajasta kertovan teoksen Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Odotukset tämän teoksen kohdalla olivat korkeat, sillä olin aikaisemmin lukenut Mielensäpahoittajan ja Miniän. Aina vain mielensäpahoittajan ajatukset jaksoivat naurattaa ja laittoivat miettimään.

Oikeastaan voisin heti aluksi sanoa, että en pitänyt tästä teoksesta niin paljon kuin kahdesta edellämainitusta, mutta pidin kumminkin. Mielensäpahoittajalla on oivallisia ajatuksia maailman menosta ja "menu:sta" ja hahmonahan tuo äreä papparainen on hykerryttävä. Jotenkin tuntuu vain siltä, että teoksessa olisi voitu keskittyä muuhunkin kuin ruokaan. Jotenkin tuntuu myös siltä, teoksessa oli hieman aistittavissa "lopun tuntua", tuuditusta siihen, että tästä eteenpäin ei mielensäpahoittajasta kuulla ja siellä hän nyt keittelee sörsseleitään ja voi hyvin tästä eteenpäin ja hei hei. Toki Miniässä hän vielä esiintyy, mutta silti teoksesta tulee sellainen tunne.

En oikein osaa sen kummempia tästä kirjasta jutella, sillä olen lukenut siitä niin paljon hyviä ja tyhjentäviä blogimerkintöjä. Lukekaa niitä, jos haluatte lukea vielä jotakin enemmän, itse en enää mitään painavaa sanottavaa keksi. Muuta kuin sen, että se joka tykkää Mielensäpahoittajasta, tykkää taatusti myös tästä.

♠♠♠♠

Ruusuvettä ja lammaspataa

Mehran, Marsha: Ruusuvettä ja lammaspataa
331 s., Tammi 2009
suom. Henna Kaarakainen
alkup. Rosewater and Soda Bread 2008

Joku saattaa ehkä muistaakin, että luin tammikuussa Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan, joka on tätä teosta edeltävä osa. Pidin siitä kovasti ja tämäkin teos lunasti odotukseni, mutta jotenkin se ei oikein yltänyt Lumoavien mausteiden kahvilan tasolle. Arvioni siitä voit lukea täältä.

Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi, mutta välillä on ehtinyt kulua vuosi. Marjanin, Baharin ja Laylan kahvila on saanut vakiasiakkaansa eikä kahvila olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Nyt kuvaan astuvat lähinnä ihmissuhteet ja oman tien etsiminen sekä tietynlainen moraalin ja eettisyyden pohdiskelu: mikä on oikein ja mikä väärin.

Mehran osaa kirjoittaa taitavasti sivujuonteetkin luontevaksi osaksi ydintarinaa, mikä on jo taito sinänsä. Hän kietoo ne niin hyvin yhteen, että pian saa huomata melkein kaiken liittyvän melkein kaikkeen. Ruoka liittyy tottakai tapahtumiin ja kahvilalla on edelleen roolinsa, mutta enää elämä ei pyöri pelkästään siellä: Baharilla on salaiset menonsa, Marjan saa ihalijan ja Layla jatkaa suhdettaan Malachyn kanssa. Estelle löytää rannalta kuolemaisillaan olevan tytön, jota myös Marjan ryhtyy auttamaan.

Pidin Lumoavien mausteiden kahvilassa siitä, että reseptit ja ruokakulttuuri olivat hyvin tiivis ja aistittava osa tarinaa. Siksi onkin mielestäni sääli, että nyt ne jäävät sivuosaan, sillä ne juuri antoivat tarinalle omat ulottuvuutensa. Olisin kaivannut sitä, että tässäkin teoksessa jokainen kappale olisi alkanut jollakin reseptillä, joka liittyy tiettyyn tapahtumaan. Nyt reseptilaatikko on irrallisena osana kirjan lopussa, eikä tunnelma välity niin hyvin.

Tietysti on luonnollista, että vähitellen maahanmuuttajien oma kulttuuri integroituu alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta tässä ei oikeastaan ollut edes nähtävillä integroitumista. Kulttuuria ei yksinkertaisesti juurikaan tuotu esiin muuta kuin tietyissä eettisissä ja moraalisissa pohdinnoissa. Olisin pitänyt siitä, että siskosten iranilainen tausta olisi ollut vahvemmin esillä. Kuitenkin tämä on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja rakennettu teos, jota on mukava lukea.

♠♠♠♠

Lumoavien mausteiden kahvila

Mehran, Marsha: Lumoavien mausteiden kahvila
suom. Henna Kaarakainen
302 s., Helmi 2006
alkup. Pomegranate Soup, 2005

Huomasin tämän teoksen alunperin huomattuani nettikirjakaupan sivuilla tämän teoksen jatko-osan. Se vaikutti mielenkiintoiselta, ja koska luen aina mielelläni sarjojen teokset oikeassa järjestyksessä, tämä pääsi ensin luettavaksi. Tulen varmasti lukemaan jatko-osan Ruusuvettä ja lammaspataa.

Lumoavien mausteiden kahvila kertoo kolmesta iranilaissiskoksesta Marjanista, Baharista ja Laylasta. Tytöt ovat paenneet juuri ennen Iranin vallankumouksen alkua 1979, päässeet alunperin Lontooseen ja muuttaneet sieltä sitten Ballinacroaghin kylään Irlantiin. Siskokset perustavat kylään Babylon Cafén, joka tarjoaa persialaista ruokaa. Perinteistä tiukasti kiinni pitävät kyläläiset tyrmistyvät tästä, mutta kuitenkin kahvila saa omat vakioasiakkaansa ja elämä alkaa sujua. Marjanin ruoka tekee kauppansa ja Layla on alkaa seurustelemaan, Bahar tekee mitä pyydetään ja on tyytyväinen.

Kuten arvata saattaa, sisaruksien elämässä on omat vastuksensa. Kylän "kuningas", joka soppaan lusikkansa työntävä Thomas McGuire on raivoissaan, koska kahvila pilasi hänen disco-suunnitelmansa. Naiset pitävät siskoksia huorina, jotka viekottelevat heidän miehensä ja poikansa. Ruoan epäillään olevan saastaista ja kahvilan hygienian muutenkin huonoa. Totuus on kuitenkin toinen.

Lumoavien mausteiden kahvila on kirjoitettu niin tenhoavasti ja reseptit kuvailtu niin tarkasti, että teosta lukiessa pystyi melkein haistamaan mausteisen ruoan tuoksun ja tuntemaan sen maun kielellä. Jokainen kappale kietoutuu jonkin reseptin ympärille, joka on kirjattu kappaleen alkuun. Itse asiassa päätin kopioida yhden ohjeen itselleni ja tehdä oman versioni ruoasta joskus.

Teos etenee kuvaten sisarusten elämää kylässä, mutta raottaa samalla kuitenkin heidän menneisyyttään ja vaiettuja asioita. Miksi he oikeastaan edes lähtivät Lontoosta irlantilaiseen pikkukylään? Mitä he joutuivat kokemaan Iranissa? Miksi Bahar on niin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan? Teos vastaa näihin herääviin kysymyksiin pala palalta, jättäen mieleen kutkuttavan halun lukea eteenpäin ja selvittää asiat.

Teos oli toisaalta yllätyksellinen, mutta toisaalta melko ennalta-arvattava. Ennalta-arvattavaksi teoksen teki alkuasetelma: ulkomaalaistaustaiset sisarukset muuttavat pikkukylään. Ei ole yllätys, että heihin suhtaudutaan epäluuloisesti ja heitä jopa vihataan. Eikä ole yllätys, että oikeus ja hyvyys voittaa, ja he lunastavat paikkansa kylässä. Yllättäviä käänteitä kuitenkin tarjoilee sisarusten menneisyys, joten teos pitää mielenkiinnon yllä.

Olen ollut kiinnostunut Irlannista maana jo kolmisen vuotta, ja tykkään lukea sinne sijoittuvia kirjoja. Tämä kirja oli kiehtova siksi, että iranilainen eksotiikka ja irlantilainen perinteinen elämänmuoto kohtaavat. Luen harvoin maahanmuutajuutta ja Lähi-Idän maita käsitteleviä kirjoja, joten tämä oli siinäkin mielessä piristävä valinta. Jos taustalla olevan ennalta-arvattavuuden ei anna vaivata, teos vie mukanaan.

♠♠♠♠½