Illallinen

Koch, Herman: Illallinen

340 s., Siltala 2012

suom. Sanna van Leeuwen

alkup. Het diner 2009

Kun tämä kirja tänä vuonna ilmestyi, en todellakaan aikonut lukea tätä. En oikeastaan tuntenut tätä kohtaan mitään "vastenmielisyyttä", suhtautumiseni oli enemmänkin neutraalia. Todella moni kirjoitteli tästä blogissaan ja vaikken tekstejä lukenutkaan (koska ne eivät minua tämän kirjan tiimoilta kiinnostaneet), niin jäi minulle se kuva, että tästä kirjasta on ihan tykätty. Kirjallisuuspiirin viime kokoontumisessa yksi henkilö esitteli tämän uutuuskirjana, joten minun oli tietysti pakko kuunnella mitä sanottavaa hänellä oli. Ja siitä heräsi pieni mielenkiinto tähän kirjaan. Seuraavalla kerralla lukemista etsiessäni päätin napata tämän mukaani.

Illallinen kertoo kahdesta pariskunnasta, veljeksistä vaimoineen, jotka lähtevät ravintolaan illalliselle keskustellakseen molempien pariskuntien jälkikasvusta. Historianopettaja Paul toimii minäkertojana, joka kuvaa illallisen etenemistä ja tekee teräviä huomioita ympäristöstä.

Oikeasti en tiedä kuinka kuvailisin sitä yllättyneisyyttä, jonka koin lukiessani tätä teosta: tämähän on hyvä ja hauskakin! Välillä jopa naureskelin ääneen joillekin minäkertojan tekemille ivallisille ja sarkastisille huomautuksille, jotka purivat mainiosti minuun. Mutta ei tämä kirja silti pelkästään saanut minua nauramaan, vaan jopa kauhistelemaan sitä, mihin ihmiset ovat valmiita varjellakseen itseään ja läheisiään. Sen Koch kuvaa yhtä hyvin ja terävästi kuin nostaa esille huumoriakin.

Kirja on hauskasti jaettu illallisen eri osiin: aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja juomaraha. Se on mielestäni toimiva ja piristävän erilainen jako, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt. Tarina siis etenee ruokalaji ruokalajilta, mutta välillä se kyllä kiirehtii asioiden edelle tai nostaa esiin menneisyyttä. Aluksi se tuntui vähän sekavalta, mutta sitten siihen tottui. Koch nostaa mielenkiintoisesti esiin myös hahmojen pimeän puolen.

En oikeasti tiedä miksi olin suhtautunut tähän kirjaan nahkeahkosti. Ehkä se johtuu tuosta kansikuvasta, joka on minun makuuni hieman kuivahko, tylsä ja luotaantyöntävä, vaikkakin sillä on hyvä konteksti itse juoneen mielestäni. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla tätä, olisi muuten taas kerran jäänyt hyvä teos lukematta.

♠♠♠♠