Unikkoja ikkunassa

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa

7 h 51 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2002

lukija: Eva Lönnblad

 

Enni Mustosen Koskivuori-sarjan viimeinen osa Unikkoja ikkunassa oli mielestäni onnistunut päätös mukaansatempaavalle sarjalle. Alussa tosin tuntui, että kertojia olisi voinut olla vähemmän. Aiemmissa osissa keskiössä on ollut aina kaksi henkilöä, mutta nyt heitä on peräti neljä. Lopulta siihen kuitenkin tottui ja teos vei mennessään.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuoteen 1968. Koivikon Sirkka on palannut Sahakylään teini-ikäisen tyttärensä kanssa jäätyään leskeksi. Hän asettuu asumaan kylän vanhaan kouluun, jonka tilaviin luokkahuoneisiin tehdään hänen omistamansa Koivuneuleen työtilat. Samaan aikaan Koskivuoren kartanossa Eeva Someri-Tibor yrittää kirjoittaa romaaniaan ja kasata itsetuntonsa rippeitä alkoholin voimalla. Heidän lisäkseen keskeisiksi hahmoiksi nousevat Eevan ylioppilaskirjoituksissa reputtanut serkku Satu, joka on Kristiinan tytär, sekä Sanna Harakka, joka Koivikon torppaan asettuneiden Hannan ja Paavon tytär.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuosiin, jolloin hahmojen elämissä eletään monilla tavoin uuden kynnyksellä. Itse kukin joutuu pohtimaan omaa paikkaansa ja sitä, missä hän todella haluaa olla. Ja miten kehittyy Sahakylä? Koulu on jo lakkautettu, mutta onnistuvatko uudet yritykset, kuten Sirkan Koivuneule, puhaltamaan kylään uutta elämää? Hahmojen kohtalot ovat paikoin aika riipaiseviakin.

 

Teos oli muuten oikein mukavaa kuunneltavaa, mutta muutama asia särähti pahasti korvaan. Ensinnäkin Leo Somerista käytettiin Satuun nähden isoisään viittaavaa sanaa, vaikka hän on Satun Anna-tädin mies. Lisäksi Sannan kertojaosissa Satun veljestä Ilmari Pirttisalon sukunimi muuttui (muistaakseni) Pirttivuoreksi tai joksikin vastaavaksi. Mustonen on kompastunut vastaaviin juttuihin mm. Pohjatuulen tarinoissa. Ehkä itse takerrun liiaksi tällaisiin virheisiin, mutta kyllähän ne hieman antavat kömpelön kuvan.

 

Koskivuori-sarja on kokonaisuutena ollut mukava sarja, jonka parissa olen viihtynyt hyvin. Se on toisinaan liikuttanut minua jopa siinä määrin, että kyyneleitä on kihonnut silmiin. Kiitos siitä kuuluu myös lukija Eva Lönnbladille, joka on tulkinnut tekstiä mielestäni hyvin onnistuneesti.

 

♠♠♠½

Metsäkukkia asvaltilla

Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla

9 h 41 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2001

 

Metsäkukkia asvaltilla on Koskivuori-sarjan neljäs osa. Jos edellinen osa olikin lievä notkahdus, niin tämä teos onnistui jälleen herättämään tunteita liikutuksesta huvittuineisiin hymähdyksiin. Tässä osassa on isoja käänteitä ja vaikka en erityisesti pitänyt kummastakaan kertojasta, tempauduin mukaan heidän elämiensä käänteisiin heti alkuminuuteilla.

 

Metsäkukkia asvaltilla kertoo Koskivuoren kartanon tyttärestä Eeva Somerista ja hänen ikätoveristaan Koivikon torpan Sirkasta. Eeva on päässyt yliopistoon opiskelemaan estetiikkaa ja hän on tottunut muutenkin saamaan elämässään kaiken mitä haluaa. Kuitenkin hänelläkin on omat polkunsa raivattavana, ihan kuten Sirkallakin. Sirkalla tosin on koko elämä ollut tien raivaamista, onhan hän paennut Karjalasta sodan jaloista sukulaisten luo Suomeen äidin jatkaessa matkaa Ruotsiin ilman ainoaa lastaan. Nyt Sirkkaa odottavat uudet haasteet hattuliikkeen harjoittelijana Helsingissä.

 

Tässä kirjassa päähenkilöt pääsevät osallisiksi Helsingin olympialaisiin ja molempien tielle osuu olympiahumussa mies, jonka perässä he olisivat valmiita matkaamaan vaikka mihin saakka. Nuorilla naisilla on molemmilla tiensä raivattavana. Tavallaan Metsäkukkia asvaltilla on näiden keskenään kovin erilaisten naisten kasvutarina. Välillä heidän elämänpolkunsa kohtaavat ja välillä taas erkanevat.

 

Siinä missä sarjan aiemmissa osissa kertojat ovat tavallisesti olleet ystäviä tai ainakin läheisesti tekemisissä, on tämä osa erilainen. Eeva ja Sirkka eivät ole ystäviä, ja oikeastaan se on virkistävää vaihtelua. Sitä paitsi millä todennäköisyydellä jotkin suvut pitävät niin yhtä sukupolvesta toiseen? Eevan ja Sirkan erilaisuus tuntuu mahdollistavan tarinan kehittämisen laajemmille alueille. Etenkin Eevan rakastuminen unkarilaiseen mieheen vie tarinanpolkuja maailmalle. Mustonen kuvaa kiinnostavasti myös Unkarin poliittista kuohuntaa 1950-luvulla.

 

Metsäkukkia asvaltilla tuli kuunneltua nopeasti ja olenkin jo hyvässä vauhdissa sarjan päätösosan kanssa. Haikea ajatus, että pian matka koskivuorelaisten ja koivikkolaisten kanssa katkeaa.

 

♠♠♠♠

Kielon jäähyväiset

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

10 h 27 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2000

 

Vasta parisen viikkoa sitten kirjoitin blogiin Enni Mustosen Ruiskukkaseppeleestä, joka on Koskivuori-sarjan toinen osa. Kirjoitin toivovani, että pian saataisiin loputkin sarjasta Ellibsiin äänikirjoina. Toive toteutui nopeammin kuin arvasinkaan ja Ellibsiin ilmestyi kaikki kolme jäljellä olevaa osaa samalla kertaa. Kerrankin ehdin ensimmäisenä uutuuksien kimppuun ja lainasin heti kaikki kolme. Mustosesta siis tulee riittämään juttua lähiaikoina!

 

Kielon jäähyväiset sijoittuu vuosiin 1939-1945. Siinä päähenkilöinä nähdään Koskivuoren kartanon nuorempi tytär Kristiina ja hänen lapsuuden leikkitoverinsa Hanna. Vuodet ovat heittäneet Kristiinan ja Hannan erilleen. Kristiina on lotta ja mukana Kannaksen linnoitustöissä kesällä 1939. Hanna työskentelee tarjoilijana Helsingissä. Entiset ystävykset ovat niin eri tilanteissa, että kun he sattumalta törmäävät toisiinsa, ei heillä ole oikein mitään sanottavaa. Vaan sitten syttyy sota ja jälleen koskivuorelaiset ja koivikkolaiset yhdistävät voimansa taistellakseen elämän puolesta. Niin Kristiina ja Hannakin.

 

Vaikka Kielon jäähyväiset sijoittuvat sotavuosiin, ei teos ollut tunnelmaltaan mielestäni yhtä koskettava kuin Ruiskukkaseppele oli. Isoja käänteitä tähänkin mahtui, mutta jostain syystä tunnelma jäi valjuksi. Ehkä se johtuu siitä, että välillä teos meni aika nopeasti ajallisesti eteenpäin. Mielelläni tätäkin kuitenkin kuuntelin ja vauhdillahan kuuntelu sujui, kun tarina kuitenkin pienestä valjuudestaan huolimatta vei mennessään.

 

♠♠♠½

Ruiskukkaseppele

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele

7 h 44 min., Otavan äänikirjat 2019

alkup. 1998

lukija: Eva Lönnblad

 

Olen viime päivinä tehnyt niin paljon opiskelujuttuja, että ei ole oikein huvittanut istua läppärin ääressä enää sen yhtään enempää. Lukemisenkin kanssa on ollut vähän niin ja näin, koska eipä ole lähdeaineistojen jälkeen huvittanut kauheasti lukeakaan. Jotain on kuitenkin tullut kuunneltua ja luettua omaehtoisestikin, kuten tämä Enni Mustosen Ruiskukkaseppele. Se on Koskivuori-sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan Verenpisara ikkunalla olen lukenut jo kolmisen vuotta sitten.

 

Ruiskukkaseppeleessä päähenkilöinä ei enää nähdä edellisestä osasta tuttuja Saaraa ja Vappua, jotka kyllä ovat sivuhenkilöinä edelleen mukana. Nyt pääosassa ovat Saaran tytärpuoli Anna ja tämän ikätoveri ja Vapun sisar Elina. Eletään vuotta 1928. Anna opiskelee Helsingissä lääkäriksi ja Elina aloittaa työt Koskivuoren tehtaan konttorissa. Molemmat kokevat tahoillaan ihastumista, rakastumistakin, he etsivät omaa paikkaansa ja joutuvat punnitsemaan mihin uskovat ja mikä heille on tärkeää. Nuoret naiset tuntuvat ajautuvan erilleen toisistaan, mutta kun pulavuodet iskevät, yhdistävät he taas voimansa. Silloin tarvitaan vahvoja, asiat järjestykseen laittavia naisia.

 

Pidin paljon sarjan avausosasta ja niin pidin tästä Ruiskukkaseppeleestäkin. Mustosen tekstiä on vain niin vaivaton lukea (tai kuunnella), siinä saa tehokkaasti nollattua aivoja ja silti tarina jää mieleen ja herättää tunteita. Tätä kuunnellessa pari kertaa melkein kirposi kyyneleet silmiin, kun tapahtui niin isoja asioita. Ehkä olen vain muuten ollut herkällä tuulella, mutta joka tapauksessa Eva Lönnblad tulkitsee teosta todella onnistuneesti. Mielelläni kuuntelisin sarjan loppuun äänikirjoina piankin, mutta ainakaan vielä niitä ei ole kirjaston kautta saatavilla. Jos muu ei auta, niin täytyy jatkaa tarinan parissa ihan itse lukien ja mieluusti ennemmin kuin kolmen vuoden kuluttua!

 

♠♠♠♠

Verenpisara ikkunalla

Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla

331 s., Otava 1998

 

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus tutustua Enni Mustosen Koskivuori-sarjaan, mutta joka kerta kun olen aikonut ryhtyä tuumasta toimeen, on sarjan avausosan jokainen nide ollut lainalla. Nyt lopultakin osuttiin kirjan kanssa yhtä aikaa oikeaan paikkaan ja pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. 

 

Verenpisara ikkunalla on Koskivuori-sarjan avausosa ja sijoittuu vuosiin 1917-1918. Päähenkilöinä tässä kaksiäänisessä romaanissa ovat kansakoulunopettajatar Saara Kavenius sekä torpparin tytär ja kartanon sisäpiika Vappu Koivikko. Oulusta kotoisin oleva Saara saapuu Etelä-Hämeeseen vastavalmistuneena opettajattarena saatuaan työpaikan Koskivuoren yksiopettajaisesta koulusta. Heti saavuttuaan Saara tutustuu samanikäiseen torpantyttäreen Vappuun, joka on koko ikänsä asunut samoilla seuduilla. Sosialistien agitaatio yltää Koskivuorelle saakka ja se ei voi olla vaikuttamatta nuorten naisten ystävyyteen, etenkään kun Saara asuu kartanossa ja Vappu on sosialistiagitaattorin morsian. Kun sisällissota Suomessa syttyy, joutuvat niin Saara kuin Vappukin valitsemaan kenen puolella he loppujen lopuksi ovat - puolueetonta vaihtoehtoa kun ei tunnu olevan olemassa.

 

Minun täytyy sanoa, että tykästyin tähän kirjaan todella paljon. Tiesin toki entuudestaankin, että Mustonen osaa kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja, mutta en silti uskonut Koskivuori-sarjan avausosan vaikuttavan minuun erityisen voimakkaasti. Lukemisen edetessä huomasin kuitenkin useampaan otteeseen niiskuttavani nenääni ja kyynelten sumentavan näkökentän, sillä niin koskettavasti Mustonen on mielestäni kuvannut sitä hätää ja epätoivoa, jota sisällissodan syttyminen aiheutti. Huomasin myös entistä vahvemmin ajattelevani miten järjetön tuo sota olikaan ja miten järjettömästi molemmat puolet toimivat. Mielestäni Vapun kertojanääni kuvaa erityisen hyvin kaikkea sitä ristiriitaa, mikä vallitsi vaatimusten ja omien tekojen välillä - lakkoiltiin ja jätettiin peltotyöt tekemättä ja lehmät lypsämättä, kun samaan aikaan kärsittiin ruokapulaa. Kukin toimi tavallaan oman asiansa edistämiseksi ja sitä Mustonenkin kuvaa ja vieläpä sangen puolueettomasti. Kun teoksessa on kaksi eritaustaista kertojaa, päästään kuulemaan molempien puolien ääntä.

 

Vaikka Mustonen mielletäänkin usein nimen omaan viihdekirjailijaksi, tämä teos on taas omiaan osoittamaan hänen kykynsä kirjoittaa myös vakavemmista aiheista. Mustonen hallitsee myös historian, joten teoksen lukeminen oli todella mukavaa kaikista sen kuvaamista ikävistäkin tapahtumista huolimatta. En lainkaan ihmettele miksi Koskivuori-sarja tuntuu olevan alati menollaan kirjastosta, sillä sen suosio on tämän avausosan perusteella helppo ymmärtää.

 

♠♠♠♠½