Vainola

Alasalmi, Päivi: Vainola

252 s., Gummerus 1996

Päivi Alasalmen Vainola oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkintoehdokas, enkä kyllä yhtään ihmettele että miksi. Kun olin lukenut Alasalmen Metsäläiset, en pitänyt lainkaan todennäköisenä sitä, että enää palaisin hänen tuotantonsa pariin, vaan kuinkas kävikään. Olen tyytyväinen siihen, että annoin Alasalmelle toisenkin mahdollisuuden.

Vainola kertoo nuoresta Laura Auerista, joka vihitään kartanonomistaja Lauri Vainolan kanssa. Laura ei osaa kuvitellakaan millaiseksi hänen avioliittonsa kääntyy ja millainen hänen tuleva kotinsa on, sillä hän ei ole edes nähnyt tulevaa kartanoaan Vainolaa. Laura kohtaa uudessa kodissaan monia outoja asioita ja vaiettuja salaisuuksia, joista hän ryhtyy ottamaan selvää. Ja kuten teoksen takakannessa luvataan, hän todella kokee yllätyksen toisensa jälkeen.

Alasalmi on onnistunut mainiosti luomaan painostavan ja jännittävän tunnelman, joka saa lukijankin uteliaisuuden heräämään: mitä Vainolassa oikein tapahtuu? En olisi millään malttanut laskea tätä teosta käsistäni ja ensi lukemalta luin siitä miltei puolet. Hänen tekstinsä on sellaista, että tapahtumat ja paikat pystyy suorastaan näkemään, kerronta on todella elävää.

Teos etenee siten, että yksi luku käsittelee yhtä päivää. Se on mielestäni hyvin toimiva ratkaisu teoksen kannalta, sillä siten kirjailija pystyy päivä päivältä tihentämään teoksen tunnelmaa. Luvut on otsikoitu arvoituksellisesti ja houkuttelevasti, heti pitää saada syöksyä seuraavan luvun kimppuun, päästä askeleen lähemmäs arvoituksen ratkaisua.

Pidin tästä teoksesta kokonaisuutena paljonkin, mutta lopussa tunnelma jotenkin lässähti. En odottanut tämän kaltaista loppuratkaisua ja se jäi häiritsemään minua. Tapahtumat soljuivat jotenkin täysin päinvastoin kuin odotin ja jännitys katosi. Ihan lopussa tunnelma vielä kohoaa, mutta silti en pitänyt loppuratkaisusta laisinkaan. Siksi en voikaan antaa teokselle niin paljon pisteitä, kuin erilaisella lopulla olisin antanut.

♠♠♠♠

Puhelinpylväiden varjossa valtatie

Pättikangas, Eira: Puhelinpylväiden varjossa valtatie

304 s., Karisto 2003

Eira Pättikangas on kurikkalainen kirjailija, joka on tunnettu etelä-pohjanmaan murteella kirjoitetuista kirjoista. Hänen teoksensa sijoittuvat tälle alueelle. Olen jo jonkin aikaa halunnut tutustua hänen tuotantoonsa ja siksipä tähän nyt tartuin.

Puhelinpylväiden varjossa valtatie sijoittuu 1900-luvun alkuun. Se kertoo Hannasta, joka on Ylä-Kaipiassa kasvattina. Hänen vanhempansa ovat kuolleet eikä kukaan kerro hänelle perheen historiasta, kaikki vaikenevat kuin yhteisestä päätöksestä. Onneksi Hannalla on kuitenkin kotimökki, jonka hän saa haltuunsa täysi-ikäisenä sekä muutama ystävä. Muuten hän tuskin jaksaisikaan piikomista.

Yhtäkkiä Hannan elämään tupsahtaa Olga-täti Seinäjoelta, ja täti ottaa tytön mukaansa. Aikaisemmin Hanna ei edes tiennyt, että hänellä tätiä onkaan. Täti kertoo tytölle suvun taustoista ja siitä, mitä Hannalta on salattu. Vaikka Hanna viihtyykin tädin luona Seinäjoella, kaihertaa koti-ikävä mieltä.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen teoksesta. Se jotenkin junnasi paikoillaan, mitään ei tuntunut tapahtuvan ja sitten humps vaan ja kaikki muuttuu. Se oli puuduttavaa. Murteella kirjoitetun "repliikit" tuntuivat aluksi kankeilta lukea, vaikka olenkin samalta murrealueelta kotoisin. Luulenpa, että murretta tuntemattomat eivät saisi tästä teoksesta mitään irti.

Minua ärsytti myös se, että Hannalta tarkoin varjeltua salaisuutta ei suoraan sanottu ja kerrottu, vaikka sen pystyikin lukemaan rivien välistä. Odotin koko ajan, että koska se totuus nyt suoraan sanotaan, mutta ei niin ei.

Minusta oli jotenkin naiivia, että Hanna luottaa ihmisiin niin aukottomasti ja lähtee yhtäkkiä tuntemattoman tädin matkaan. Hanna vaikuttaa hyvin kokemattomalta ja vähän lapselliseltakin. Hänen kiukunpuuskansakin tuntuvat lähinnä naurettavilta. Henkilöhahmona en Hannasta pitänyt. Mutta jos etsin teoksesta jotakin hyvää, oli mielenkiintoista lukea tällainen historiallinen kirja, joka sijoittuu vahvasti yhdelle murrealueelle.

♠♠

Miniä

Kyrö, Tuomas: Miniä

122 s., Kirjamedia 2012

Moni varmasti tietääkin, että Miniä oli saatavilla vain Kirjan ja Ruusun päivänä. Itse en tätä kirjaa käsiini hankkinut, mikä harmittaa kyllä nyt toden teolla. Mutta mistäpä olisin voinut tietää, että teos on näin hyvä, kun en ollut Kyröä aikaisemmin lukenut. Siis: jos jollakin on ylimääräisenä, voisin olla kiinnostunut ostamaan teoksen! ;) Ja vielä luokkakaverilleni Sannalle kiitos lainasta! 

Sitten asiaan. Miniä kertoo nelikymppisestä Liisasta, jonka piti saada viettää vapaa viikonloppu yksin kotona viinin ja laatulehtien parissa. Vaan toisin kävi: appiukko tuleekin Liisan luo ja muu perhe seuraa perästä. Ja appiukko ei olekaan mikään ihan tavallinen heppu, vaan vanha kunnon mielensäpahoittaja.

Appiukko ei usko nykyajan hömpötyksiin ja uutuuksiin. Ainoa oikea ruoka on peruna, mitään ei pidä heittää pois jos sattuukin joskus tarvitsemaan ja elämä ei saa olla liian helppoa. Kaiken kukkuraksi venäläiset bisnes-vieraat saapuvatkin etuajassa ja Liisan on pakko ottaa appiukko mukaan töihin.

Täytyy sanoa, että appiukko on ratkiriemukas tapaus, meinasin monta kertaa ruveta nauramaan ääneen teosta lukiessa. Olisin kyllä nauranutkin, mutta satuin olemaan sellaisessa paikassa, että se oli mahdotonta; siispä tyydyin hytkymään ja kihertämään itsekseni. Olisin varmaan nauttinut teoksesta vieläkin enemmän, jos olisin saanut nauraa vapautuneesti lukiessani. :D

Kyröllä on erinomainen huumorintaju ja hän kirjoittaa elävää tekstiä. Pidin tästä teoksesta kovasti ja olisin kyllä lukenut enemmänkin, vaikka luultavasti komiikka olisi pidemmässä teoksessa kärsinyt. Nyt odotan innolla Mielensäpahoittajan ja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastikkeen lukemista, varausjonossa ollaan. Suosittelen kaikkia hankkimaan tämän teoksen käsiinsä ja lukemaan. Arjen komiikkaa parhaimmillaan!

♠♠♠♠½

"Nyt kaikki tiivistyy appiukkoon, joka koputtelee väliseinää. Kaikki tiivistyy perunoihin.

Tämän täytyy olla testi.

Nyt katsotaan mihin minusta on, murrunko paineessa vai selviänkö kuin nainen."

 ***

"- Perut... appiukko voihkii kuin kaatuneen toverin rinnalla."

(Perunat jäivät vahingossa ulos pakkaseen yöksi. :D)

Mustasiipi

Mäki, Reijo: Mustasiipi

397 s., Otava 2011

Veljeni sai Reijo Mäen Mustasiipi -kirja joululahjaksi ja minäkin päätin opukseen tarttua ja lukea sen osana Kuusi kovaa kotimaista -haastetta. En ole aikaisemmin lukenut Mäen teoksia, mutta olen nähnyt kolme Vares-elokuvaa, joten minulla oli jonkinlainen käsitys siitä mitä odottaa teokselta.

Mustasiipi on Mäen toistaiseksi uusin Vares-dekkari. Päähenkilönä on siis leffoistakin tuttu yksityisetsivä Jussi Vares. Hän on lähtenyt kesäksi yksinäiselle saarelle Paraisten saaristoon, sillä hän on täpärästi selvinnyt murhayrityksestä eikä päällekarkaajia ole saatu kiinni. Hän on menettänyt muistinsa tapahtumien kulusta, mutta vyyhti alkaa kuitenkin selvitä.

Vares lähtee takaisin Turkuun, kun poliisi onnistuu saamaan uusia johtolankoja hänen tapauksensa selvittämiseen. Maarian altaalta on löydetty päätön naisen ruumis, joka osoittautuu yllättävänkin tutuksi. Vares tekee omia tutkimuksiaan kaupungissa, mutta joku on hänen perässään.

Juoni on oikein mukaansatempaava ja nopeasti etenevä, siinä on dekkarille sopivasti jännitystä ja palapelin paloja, joita saa itsekin lukemisen lomassa pähkäillä paikoilleen. Kielellisesti/sanastollisesti minua häiritsi tässä teoksessa pari asiaa: miksi aina syödessä ruoka katoaa "tuulensuojaan" ja miksi aina hinta on "suolainen"? Rupesi pikku hiljaa ärsyttämään, kun samat sanavalinnat toistuivat useamman kerran. Muuten kieli on sujuvaa ja viihdyttävää, Mäki osaa valita sanansa siten, että dekkarin tunnelma tiivistyy.

Tulen varmasti jatkossakin palaamaan Vares-dekkareiden pariin, sen verran paljon pidin tästä teoksesta. Suosittelen kaikkia kokeilemaan Mäen dekkareiden lukemista.

♠♠♠♠

Elena

Haahtela, Joel: Elena

126 s., Otava 2003

Kun Haahtelan uusin teos Traumbach ilmestyi ja moni sitä blogeissaan kehui, en ollut aikaisemmin edes kuullut kirjailijasta. Kuka Haahtela? Positiivisista kommenteista päättelin, että ehkä minun on syytä tutustua hänen teoksiinsa. Vielä kun koulutehtävää varten piti valita listalta jokin teos, valitsin Haahtelan Elenan. 

Elena kertoo miehestä, joka kohtaa kerran nuoren naisen, jonka elämää hän alkaa seurata. Nuori nainen, Elena, täyttää hänen ajatuksensa. Mies luo mielessään Elenan kuin palapelin, kuvittelee millainen ihminen Elena on ja millasta elämää tämä elää. Ajallisesti tämä teos ilmeisesti sijoittuu jonnekin 1990-luvun alkuun, mutta paikkaan en tätä oikein osaa sijoittaa. Ehkä ei tarvitsekaan.

Juonellisesti en aluksi pitänyt teosta kovin kummoisena, mutta lopussa paljastuu käänteentekeviä asioita, jotka selittävät tapahtumien kulkua ja niiden merkitystä. Se on oikein hyvä asia, pidin siitä kovasti ja jotenkin juontakin alkoi pitää parempana kun sai siihen jotakin selitystä. Kielellisesti Haahtelan teos on omaa luokkaansa, ja onhan sanottu, että "Hienointa Haahtelan sanomisessa on taito puristaa muutamaan lauseeseen olennainen elämän olemuksesta." (Länsiväylä). Se on hyvin sanottu, tismalleen niin minäkin ajattelen nyt teoksen luettuani. Lisäksi sanavalinnat ovat mielenkiintoisella tavalla erilaisia, asiat on sanottu hieman toisin kuin yleensä.

Tiivistäen voisin tästä pienoisromaanista sanoa, että se on melko kevyt mutta samalla sisältörikas teos.

♠♠♠½

Myrskyn edellä

Hirvisaari, Laila: Myrskyn edellä

569 s., Otava 2006

Myrskyn edellä on Laila Hirvisaaren kirjoittaman Imatra-sarjan toinen osa. Tämä on odottanut vuoroaan luvattoman kauan, sillä yöpöydälläni on pyörinyt viime aikoina paljon sellaisia kirjoja, joiden lainoja en ole voinut uusia. Nyt kuitenkin pääsin taas sarjan pariin. :)

Myrskyn edellä jatkaa oikeastaan siitä mihin sarjan ensimmäinen osa Kruununpuisto jäi. Tämän teoksen keskiössä on nyt Julia Sorokina sekä hänen perheensä. Ritikanrannan työläisten vaiheita kuvataan hänen kauttaan, samoin Benoisin kreivisuvun ja Virumaan tapahtumia. Ajallisesti teos sijoittuu historiallisesti hyvin merkittävään vuoteen 1905, jolloin taisteltiin ääni- ja vaalioikeudesta ja tasa-arvosta. Poliittisia kokouksia pidetään, lakkoja syntyy, Pietarissa koetaan Verisunnuntai ja kartanoita poltetaan. Benoisien Tammikartanosta paljastuu lisäksi tarkoin varjeltu salaisuus.

Edellistä osaa lukiessani en oikeastaan muodostanut selkeää mielikuvaa Julia Sorokinasta, mutta tässä se tapahtuu. En voi sanoa pitäväni Juliasta, mutta en toisaalta häntä inhoakaan. Ritikanrantalaisista olisin halunnut lukea enemmänkin, he olivat tässä teoksessa paljon pienemmässä osassa kuin Kruununpuistossa. Kuitenkin Hirvisaari on onnistunut säilyttämään tasapainon juonessa, ei tunnu että kuvattaisiin liikaa varakkaiden elämää.

Kielellisesti Hirvisaaren teos on jälleen samaa eloisaa ja lämmintä kieltä kuin ennenkin. Hän osaa todella luoda aitoja henkilöhahmoja ja välittää heidän tunteensa lukijalle. Taustatyö on tämänkin kirjan kohdalla tehty hyvin, mikä tekee teoksesta todella uskottavan ja käsinkosketeltavan. Jos vielä verrataan Kruununpuistoa ja tätä teosta, voin todeta, että tässä on enemmän "jännitystä" tapahtumien kulusta, tämä teos ei ole niin ennalta arvattava kuin edeltäjänsä.

♠♠♠♠½

Missä kuljimme kerran

Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran

586 s., Otava 2008, 1. p. 2006
suom. Katriina Savolainen
alkup. Där vi en gång gått

Missä kuljimme kerran on monen muun teoksen tavoin ollut lukulistallani iäisyyksiä. Koulutehtävää varten valitsin tämän luettavaksi, koska olin tämän jo kauan halunnut lukea, mutta jotenkin aina jättänyt kirjaston hyllyyn.

Missä kuljimme kerran kertoo Helsingin (ja samalla Suomen) noususta moderniksi paikaksi. Juoni kulkee usean eri ihmisen elämän kautta, osa on työläisiä ja toiset taas varakkaiden perheiden vesoja ja yrittäjiä. Pääasiallinen tapahtumapaikka on Helsinki ja ajallisesti teos sijoittuu vuosiin 1905-1938. Teoksessa nousevat esiin tuon ajan yhteiskunnalliset vedenjakajat: suurlakko, vuoden 1918 sota, sodan jättämät kaunat ja politiikka. Teos ei silti kerro pelkistä vakavista asioista vaan sen ajan ihmisten elämästä suruineen mutta myös iloineen. Rikkaat huvittelevat ja jazz tulee Suomeen, urheilu nostaa päätään ja työläistenkin asema alkaa hieman parantumaan.

Jollakin tavalla minulle tulee tästä teoksesta tai sen tyylistä mieleen Laila Hirvisaaren teokset, sillä tässä on samalla tavalla tehty hyvin taustatyö ja osattu liittää aidosti ihmisten elämä suuriin mullistuksiin. Ihmiskuvaus on yhtä mainiota ja sulavaa kuin Hirvisaarellakin, ja teoksen hahmojen voisi luulla oikeasti eläneen. Silti jotenkin minua tympäisi rikkaiden rappiolle joutuneiden irstailijoiden elämänkuvaukset, olisin toivonut laajempia kuvauksia työläisolosuhteista ja näkyvämpiä kontakteja rikkaiden ja köyhien väliin.

Välillä minusta tuntui, että eikö tätä teosta olisi voinut hieman tiivistää. Kyseessähän on suurromaani, mutta silti koin sen jotenkin turhan pitkäksi ja polveilevaksi. Aluksi oli myös hankala omaksua hahmot ja se, että kuka kukin on ja mitä tekemistä heillä on toistensa kanssa. Toisaalta teos ei ehkä olisi nykyisen veroinen, jos sitä olisi supistettu jollakin tavalla. Epilogi oli erinomainen ja tiivistetty päätös teokselle, se valaisee esimerkiksi sen mitä hahmoille tapahtuu sotien aikana.

Kjell Westö voitti tällä teoksella vuoden 2006 Finlandia-palkinnon.
♠♠♠♠

Kaunis sydän

Samartin, Cecilia: Kaunis sydän

363 s., Bazar 2012
suom. Tiina Sjelvgren
alkup. Vigil 2009

Olen odottanut tämän teoksen lukemista todella innolla, sillä olen pitänyt Samartinin aikaisemmin suomennetuista teoksista paljon. Etenkin Nora&Alicia oli minusta mahtava teos, mutta tämä teos on vieläkin parempi.

Kaunis sydän kertoo Ana-nimisestä naisesta, joka rakastettunsa kuolinvuoteen äärellä alkaa pohtimaan menneisyyttään ja elettyä elämää. Hän on lähtöisin El Salvadorista, maasta jossa tapahtui kamalia asioita ja jonka yli sota pyyhkäisi. Sieltä hän pääsi pakoon ja päätyi amerikkalaiseen luostariin. Luostarista tie kuitenkin kulki varakkaan perheen lastenhoitajaksi. Ana on kokenut elämässään paljon, mutta silti hänellä on avoin sydän ja luottamus Jumalaan.

Kaunis sydän on teos joka koskettaa. Samalla se opettaa, että myönteisellä suhtautumisella on suunnaton voima. Teos käy läpi kipeitäkin asioita, se on Anan kasvutarina vahvaksi naiseksi. Ana onnistuu käymään läpi vaikeat muistonsa ja kasvaa ihmisenä. En hetkeäkään epäillyt etteikö tapahtumat voisi olla tosia, niin aidosti ne on kuvattu ja kerrottu. Kirjailija onkin saanut inspiraatiota latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten tarinoista.

Juoni on todella mielenkiintoinen, sillä se avaa pala palalta Anan menneisyyttä ja rinnastaa sen hyvin teoksen nykyhetkeen. Odotin koko ajan, että mitä seuraavaksi paljastuu. Kielellisesti teos on myös onnistunut, kieli on harmonista ja kuvailevaa. Kiitosta täytynee antaa myös suomentajalle.

Kaunis sydän on kaunis kokonaisuus ja kaunis muistutus siitä, että kaikesta voi selvitä.

♠♠♠♠♠

Helkavirsiä

Leino, Eino: Helkavirsiä

193 s., Otava 1952
1. sarjan 12. painos, 2. sarjan 11. painos

Kuten joku ehkä muistaakin, kerroin ostaneeni maaliskuussa seurakunnan järjestämästä kirjamyynnistä Leinon Helkavirsiä -teoksen. Heti ensiksi totean, että lukiessani löysin aivan ihanan yllätyksen kirjan välistä: kaksi neliapilaa. Se oli jotenkin niin ihanaa, että löytää vanhan kirjan välistä prässättyjä kasveja.♥

Lukukokemuksena en kauheasti pitänyt teoksesta. Runoissa oli kyllä kaipaamaani rytmiä ja sisältöä, mutta kieli oli Kalevala -tyyppistä ja siksi vaikeaselkoista. Lisäksi runot on kirjoitettu Kalevala -mitalla. Jotenkin en aina jaksanut keskittyä pitkän runon loppuun saakka, ja siksi sen johtoajatus katkesikin ja eikä runosta jäänyt selkeää kuvaa.

Teoksena Helkavirsiä on kokoelma erilaisia myyttisiä taruja ja legendoja. Olin löytävinäni runoista joitakin yhtymäkohtia Kalevalaan, vaikken kyseistä teosta olekaan vielä lukenut (paitsi yläasteella joitakin runoja). Luonto ja elämän syvimmät kysymykset ovat vahvasti läsnä teoksessa.

♠♠½

Neiti Julie

Strindberg, August: Neiti Julie

n. 80 s., Otava 1988
suom. Helena Anhava
alkup. Fröken Julie. Ett naturalistikt sorgespel 1888

Strindbergin Neiti Julie on ollut lukulistallani useampia vuosia, aina siitä lähtien, kun lukion äidinkielen kurssivihkossa oli ote tästä näytelmästä. Meidän omassa kirjastossamme tätä ei kuitenkaan ole, joten teos jäi silloin lukematta. Nyt vihdoin sain tämän käsiini, mutta olen kyllä melkoisen pettynyt. Odotin jotakin muuta tekstinäytteen perusteella.

Neiti Juliessa on kolme keskeistä henkilöä: Neiti itse, kamaripalvelija Jean ja kokki Kristin. Tarina etenee heidän vuoropuhelunsa kautta. Neiti on ainut lapsi, hänen äitinsä on kuollut ja isä on tapahtuma-aikaan matkoilla. Tapahtumat sijoittuvat juhannukseen 1800-luvun loppupuolella. Neiti on kasvanut vanhempiensa näkemysten ristitulessa ja hänestä onkin tullut erikoinen tapaus.

Näytelmä kuvaa neidin lankeamista ja hänen epätoivoaan, paljastaa suvun salattuja taustoja ja luo kuvan sen ajan säätyjärjestelmästä ja sopivaisuudesta. Näytelmä oli omana aikanaan kohuttu teos, joten odotin siltä jotakin shokeeraavaa. Mutta vaikka kuinka yritin lukea sitä aikalaisten silmin, en kokenut sitä kovinkaan shokeeraavaksi. Onhan siinä järkyttäviä ja julmia tapahtumia, mutta silti en kokenut niitä suurina asioina. Ehkä se johtuu neidin erikoisuudesta. Ja vaikka on kyse murhenäytelmästä, en kokenut sitä kovin murheelliseksi.

♠♠

Huorasatu

Gustafsson, Laura: Huorasatu

295 s., into 2011

Sainpas vihdoin tämän luettua, on se kestänytkin! Rinnalla olen lukenut koko ajan muuta, koska on tuntunut jotenkin väsyttävältä tarttua tähän teokseen. Mainittakoon, että Huorasatu oli viime syksynä Finlandia-ehdokkaana ja siitä kohistiin paljonkin, sillä kirja on melko raju.

Aloittaessani lukemaan Huorasatua, ajattelin, että ei tästä tule mitään. En jaksa ei huvita ja hyi. Sisulla kuitenkin jatkoin teoksen lukemista ja juoni alkoikin kiinnostaa yhtäkkiä alkukankeuden jälkeen. Juoni on rakenteeltaan melko erikoinen sekoitus antiikin jumalia, nykypäivää, myyttisiä olentoja sekä maailman kauheuksia (sota, lapsikauppa jne).

Teoksessa esiintyy sangen mielenkiintoisia teorioita naisen esihistoriasta, uskontojen synnystä ja syistä seurauksineen. Teos tarttuu maailman epäkohtiin ja pyrkii ne juonessaan ratkaisemaan tavalla tai toisella. Kirja tuo esiin väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden ja pahuuden omalla rujolla tavallaan. Vaikka toisaalta voisiko niitä asioita sen kauniimmin kuvata?

Pidin teoksessa sen ilmiselvästä kontaktista uskontoihin, historiaan ja maailman nykytilaan. Asiat oli yhdistetty mainiosti. Onhan teos raaka ja kammottava, mutta silti kiinnostava tulkinta asioista. Gustafssonilla täytyy olla aika hyvä mielikuvitus, jotta pystyy tällaisen maailman luomaan.

Teoksen alkupuolesta tulee mieleen lähinnä sana "pahoinvointi". Alku sai minut todellakin kavahtamaan ja harkitsemaan entistä vakavammin kasvissyöjäksi ryhtymistä. Mutta sitten kun ei enää niin tarttunut tällaisiin asioihin vaan antoi juonen kuljettaa, lukeminen alkoi soljua vaivattomammin. Loppupuoliskosta tulee mieleen lähinnä sanat "mielenkiinto" ja "omituinen".

Koen kuitenkin, että Gustafsson ei täysin onnistunut herättelemään minua miettimään epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillisyyttä, se lähinnä sai minut pohtimaan teorioita ja voimaan pahoin. Se tuskin oli hänen tarkoituksensa. Silti erilaisuudessaan virkistävä, totuuden siemeniä sisälleen kätkevä ja rujo teos. Tietynlainen taidonnäyte.

♠♠♠½

Kuplissa

Castillon, Claire: Kuplissa
167 s., Gummerus 2012
suom. Lotta Toivanen
alkup. Les bulles

Juuri kun olen päässyt sanomasta, että en juurikaan lue novelleja, alan lukemaan niitä oikein urakalla... Mutta asiaan. Olen lukenut Castillonin aikaisemminkin suomennetut novellikokoelmat, mutta en ole oikeastaan pitänyt niistä juurikaan. Jostain mysteerisestä syystä halusin kuitenkin lukea myös Kuplissa -teoksen, joskaan odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkealla. Yllätyin positiivisesti, sillä pidin tästä teoksesta yllättävän paljon.

Kuplissa -teoksessa novellit on nimetty jonkin novellille merkittävän henkilön mukaan lukuun ottamatta yhtä poikkeusta. Pidin tästä tyylistä oikein paljon, aikaisemmin kun olen kokenut hänen novelliensa nimet jotenkin vaikeaselkoisiksi (tosin siitä on jo vuosia kun olen niitä lukenut). Oli mukava lukea lyhyitä tarinoita, otteita ja tuokioita ihmisten elämästä.

Novellit pitivät sisällään paljon parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita välillä hieman häkellyttävälläkin tavalla. Toisaalta juuri joidenkin novellien suhteiden "epäsovinnaisuus" oli niiden suola. Novelleista oli selkeästi nähtävissä sellaisia asioita, mitä päähenkilö/kertoja ei tajunnut tai halunnut tajuta, mikä oli myös jotenkin hauskaa "hahaa tajusin ja sä et tajunnu" -tyylillä. Se oli ilahduttavaa kaikeassa typeryydessäänkin. :D

Myös jonkinlaisia huumorinpilkahduksia on novelleissa. Joku saattaa olla esimerkiksi tavattoman itserakas, mikä on kerrottu ehkä ivaillen tai ironisesti, tai ainakin minä aistin sen niin. Teoksen takakannessa on ehkä kaksi parhasta otetta teoksesta, mutta en niitä nyt rupea tähän listaamaan. Etsikää teos käsiinne ja lukekaa itse. Ehdottomasti Castillonin paras teos.

♠♠♠♠

Liian lyhyt hame

Oksanen, Sofi: Liian lyhyt hame: Kertomuksia keittiöstä

78 s., Bonnier 2011

Melko moni varmasti muistaa viime syksyltä tämän teoksen julkistamisen. Tämä teos on Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan yhteisen projektin tulos, sillä tämän laululyriikkakirjan lisäksi samaan settiin kuuluu myös CD-julkaisu levyn lauluista. Julkistaminen on uskoakseni ollut mieleenpainuva, koska Oksanen ja Kaunismaa tekivät tuolloin kiertueen, jossa he kävivät eri puolilla Suomea esittelemässä tätä kokonaisuutta.

Tämän teoksen laululyriikat ovat täysin Oksasen käsialaa, joten niiltä sopii odottaa aika paljon. Jotenkin kuitenkaan tämän teoksen alkupuolen lyriikat eivät auenneet minulle enkä pystynyt tavoittamaan niistä sitä tunnetta ja tärkeää sanomaa, joka puhuu naisten oikeuksien puolesta. Vasta sivulta 35 alkaen aloin nähdä teoksen ytimeen ja ymmärsin mitä Oksanen yritti viestittää. Oikeasti tuosta eteenpäin lyriikat ovat todella suoria, osuvia ja tosia. Lisäksi teoksen "jälkisanat", tai miksikä sitä tässä tapauksessa kutsuisin, avasivat teosta vielä enemmän ja oivalsin sanoituksia vielä paremmin.

En tiedä avaisiko cd:n kuunteleminen alkupuolen lyriikoita paremmin, voi olla. Kuitenkin odotan, että tunne välittyisi myös tekstistä. Kaiken kaikkiaan kyllä oikein mielenkiintoinen teos, suosittelen sitä kaikille joita edes vähäsen lyriikka kiinnostaa. Itselläni ei ollut oikeasti edes aikomusta lukea koko teosta, mutta nappasin sen kuitenkin lainalle. Onneksi. :)

♠♠♠½

Maaliskuun kirjahankintoja

Maaliskuussa ajattelin, että en osta yhtäkään kirjaa, mutta toisin kävi. Täällä järjestettiin yhteisvastuukeräys, jonne sai viedä kirjoja, jotka sitten myytiin seuravaana päivänä euron kappale. Vein itse sinne noin 40 kirjaa, suurin osa äitini isovanhempien peruja, hyväkuntoisia ja uudehkojakin. Ehdin jo kirjoja viedessäni silmitellä hieman, että mitä siellä jo on. Seuraavana päivänä menin hetipian myynnin alettua paikalle ja löysin neljä kirjaa, joista kolme oli kuin sattumalta TBR100-listallani. Olisi siellä ollut paljon muutakin mielenkiintoista, mutta tällä kertaa mukaan lähtivät vain nämä:

Antti Tuuri: Raja
Eino Leino: Helkavirsiä
Tytti Parras: Jojo
Paulo Coelho: Alkemisti

Coelhon ja Tuurin kirjoissa on siistit paperikannetkin vielä tallella, Parraksen ja Leinon kirjat taas on muuten vain siistit kannet. Koen kyllä tehneeni hyvät kaupat, ja hyvän asian puolesta. :)