Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

248 s.,  WSOY 2014

 

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat kuuluvat kyllä ehdottomasti suosikkilukemistooni. Olen luettanut niitä myös vanhemmillani, jotka niin ikään ovat vanhan jäärän seurassa viihtyneet. Perinteisesti Mielensäpahoittajat ovat toimineet kaikenikäisille lukijoille, eikä tämä uusinkaan tee siinä suhteessa mitään poikkeusta.

 

Mielensäpahoittaja on saanut päähänsä, että hänen täytyy ruveta valmistelemaan omia hautajaisiaan, koska kuka muu sen tekisi (ainakaan yhtä hyvin ja onnistuneesti kuin mies itse). Hän ryhtyy puuhaamaan testamenttia, jonka valmiiksi saaminen onkin sitten monen mutkan takana. Tietysti myös siunauksesta ja muistotilaisuudesta tulee sopia sekä arkku nikkaroida. Tässä vaiheessa lähiomaiset alkavat epäilemään, että vaari on nyt pahemman kerran höyrähtänyt. Vaan kuten tavallista, on mielensäpahoittajalla perustelut kaikille toimilleen.

 

Tämän teoksen rakenne on erilainen kuin aikaisemmin mielensäpahoittajan omalla äänellä kerrottujen teosten. Tässä juoni on ikään kuin yhtenäisempi, ei novelleista koostuva, kuten aiemmin on ollut. Mielestäni se on vaikuttanut hieman negatiivisesti mielensäpahoittajan ajatusten esilletuontiin, sillä iskevyys ja terävyys on pehmentynyt. Toisaalta se ei ole lainkaan huono asia, sillä nyt papparaisen elämästä saadaan ehkä hieman laveampi kuva kuin aiemmin. Kirjoitustyyli on pysynyt samana kuin ennenkin, sen kyllä tunnistaa mielensäpahoittaja-tekstiksi.

 

Tämä Mielensäpahoittaja ei naurattanut minua aivan niin paljon kuin aiemmat, sillä onhan aihe selkeästi vakavampi: vanhuuden vaivat, joskus karutkin vanhuudenpäivät, kuolema. Mielensäpahoittajalla ei sinänsä ole syytä ajatella kuolevansa juuri nyt, mutta hän tuo persoonassaan esille sen, että jokaisen aika täällä on rajallinen. Vähempikin vetää hiljaiseksi, vaikka Kyrö kyllä käyttää taitavasti humoristista kieltä ja aitoa mielensäpahoittajanäkökulmaa tähänkin aiheeseen. Mielensäpahoittajat tuntuu toimivan aina, sen olen ainakin huomannut.!

 

♠♠♠♠

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

130 s., WSOY 2012

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin, kun kirjastosta ilmoitettiin noudettavissa olevasta varauksesta. Ja niin sain käsiini Tuomas Kyrön luomasta mielensäpahoittajasta kertovan teoksen Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Odotukset tämän teoksen kohdalla olivat korkeat, sillä olin aikaisemmin lukenut Mielensäpahoittajan ja Miniän. Aina vain mielensäpahoittajan ajatukset jaksoivat naurattaa ja laittoivat miettimään.

Oikeastaan voisin heti aluksi sanoa, että en pitänyt tästä teoksesta niin paljon kuin kahdesta edellämainitusta, mutta pidin kumminkin. Mielensäpahoittajalla on oivallisia ajatuksia maailman menosta ja "menu:sta" ja hahmonahan tuo äreä papparainen on hykerryttävä. Jotenkin tuntuu vain siltä, että teoksessa olisi voitu keskittyä muuhunkin kuin ruokaan. Jotenkin tuntuu myös siltä, teoksessa oli hieman aistittavissa "lopun tuntua", tuuditusta siihen, että tästä eteenpäin ei mielensäpahoittajasta kuulla ja siellä hän nyt keittelee sörsseleitään ja voi hyvin tästä eteenpäin ja hei hei. Toki Miniässä hän vielä esiintyy, mutta silti teoksesta tulee sellainen tunne.

En oikein osaa sen kummempia tästä kirjasta jutella, sillä olen lukenut siitä niin paljon hyviä ja tyhjentäviä blogimerkintöjä. Lukekaa niitä, jos haluatte lukea vielä jotakin enemmän, itse en enää mitään painavaa sanottavaa keksi. Muuta kuin sen, että se joka tykkää Mielensäpahoittajasta, tykkää taatusti myös tästä.

♠♠♠♠

Mielensäpahoittaja

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja

130 s., WSOY 2010, 6. p.

Vihdoin minäkin pääsin Mielensäpahoittajan pariin, vaikka täytyy todeta, että huomioin koko teoksen vasta "hieman" jälkijunassa. Aikaisemmin olen lukenut Miniän, josta pidin valtavasti. Ei tämäkään teos ollut pettymys, päin vastoin, mutta silti ehkä pidin Miniästä rahtusen enemmän.

Mielensäpahoittaja kertoo 80-vuotiaasta miehestä, jolla on vahvoja mielipiteitä asioista: ja kaiken lisäksi hän on aina oikeassa. Mielensäpahoittaja todella pahoittaa mielensä kaikesta: aurinko paistaa, jouluna saa kinkun sijasta kalkkunaa ja moottoriteitäkin rakennetaan turhaan.

Vaikka mielen pahoittavat asiat on verhottu huumoriin, ovat ne suurimmaksi osaksi täyttä asiaa. Ne ihan oikeasti välillä laittoivat ajattelemaan, että totta tuokin.

Mielensäpahoittaja ei pahemmin aikaile ilmaista ajatuksiaan, mutta silti hänestä ei jää äreä kuva. Ehkä hauskinta tämän persoonassa on se, että hän ei edes ymmärrä olevansa hauska. Mutta on tuo 80-vuotias papparainen myös hieman surullinen hahmo: asuu yksin, ystävät ovat kuolleet, vaimo on hoitolaitoksessa ja lapset asuvat kaukana. Onneksi mielensäpahoittaja on keksinyt ajankulun: valittamisen.

Jos vertaan tätä teosta Miniään, minusta tässä oli hitaampi tempo. Jotenkin kerronta oli aivan aavistuksen verran kankeampaa. Tai sitten tunne johtuu siitä, että Miniässä mielensäpahoittajaa kuvataan ulkopuolisen silmin, jolloin hauskuus nousee ehkä vieläkin paremmin esiin. Kielellisesti Mielensäpahoittaja on yhtä kutkuttava kuin Miniäkin, sanavalinnat ovat hauskoja ja kerronta eloisaa.

♠♠♠♠½