Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

e-äänikirja, 4h 31 min.

Aula & Co 2017

alkup. A Boy Called Christmas 2015

suom. Sarianna Silvonen

lukija: Aku Laitinen

 

Lokakuu on loppusuoralla, joten nyt voi jo huoletta suunnata katseensa kohti joulua ja kirjoittaa ensimmäisestä joulukirjasta tälle syksyä. Kysyin taannoin muilta kirjabloggaajilta mitä jouluista romaania he suosittelisivat, jos joku olisi aikeissa lukea vain yhden jouluaiheisen kirjan (se joku olin minä, mutta olen jo huomannut, että tulen lukemaan useammankin...). Poika nimeltä Joulu nousi ehdotuksissa esiin, ja kun vielä bongasin sen Ellibsin e-kirjastosta, päädyin teoksen pariin.

 

Poika nimeltä Joulu sijoittuu Suomeen. Se kertoo Nikolas-nimisestä pojasta, jota vanhemmat ovat kutsuneet Jouluksi hänen syntymäpäivänsä vuoksi. Hänen perheensä on köyhä ja ainoat joululahjat, jotka Nikolas on koskaan saanut, on kelkka ja nauriista tehty nukke. Kun Nikolaksen isä saa yllättäen kuninkaan edusmieheltä tarjouksen lähteä retkueessa pohjoiseen etsimään todisteita tontuista, päättää isä jättää poikansa oman sisarensa hoiviin. Luvassa on muhkea palkkio, mutta isän paluu venyy. Lopulta Nikolaksen elämä alkaa olla niin ankeaa, että hän päättää lähteä etsimään isäänsä. Matkallaan poika nimeltä Joulu kohtaa seikkailuja, jännittäviä tilanteita ja isoja päätöksiä sekä oppii huomaamaan, että mikä tahansa voi olla mahdollista.

 

Mielestäni oli jännittävää, että Haig on sijoittanut tarinansa Suomeen, joulupukin kotimaahan. Sen alussa törmäsin yllättäviinkin yhtymäkohtiin Marko Leinon Joulutarinan kanssa, mutta sitten tarina lähti seuraamaan omaa raidettaan. Poika nimeltä Joulu on seikkailutarina, mutta se on myös herkkä kuvaus siitä, miten elämässään osattomuutta kokenut poika varttuu nuoreksi mieheksi, joka haluaa tehdä hyvää. 

 

Tarinassa vilisee tonttuja, jotka ovat hieman erilaisia kuin mitä minä olen tottunut ajattelemaan, keijuja ja poroja. Tonttujen kylä miljöönä ei ole niin kotoisa kuin aiemmissa tarinoissa kohtaamani kuvaukset joulupukin kylästä eivätkä kaikki hahmotkaan oikein tuntuneet "tutuilta", mutta pidin teoksesta kuitenkin. Tätä kuunnellessa tuli mieleen ne ihanat hetket viikonloppuaamuisin, kun saatoin jäädä tuntikausiksi sänkyyn lukemaan hyviä nuortenkirjoja. Tämäkin on nimittäin hyvä nuortenkirja, johon on kiva uppoutua.

 

♠♠♠♠

Pastoraali

Aki Ollikainen: Pastoraali

137 s., Siltala 2018

kansi: Elina Warsta

 

Olen lukenut Aki Ollikaisen aiemmat kirja Nälkävuosi ja Musta satu, joista ensimmäinen oli pysähdyttävä lukukokemus ja toinen lähinnä sellainen, josta en juurikaan saanut otetta ja joka ei suosikkieni joukkoon noussut. Siispä mietin tarttuisinko Pastoraaliin lainkaan, mutta aihe vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin antaa sille mahdollisuuden.

 

Pastoraali sijoittuu maaseudulle aurinkoiseen kesäpäivään. Se on yhdenpäivänromaani, jossa keskiöön nousee useampia eri ihmisiä huolimatta siitä, että tapahtumapaikka on kituva muuttotappiokylä. Tunnelma on tiivis ja saatoin lukiessani aistia niin keskipäivän auringonpaahteen kuin yöllä hiipivän kalsean kosteuden. Kesässä leijuu pieni uhkan tuntu, sillä eräs kylän isännistä on edellisenä yönä nähnyt suden.

 

Suoraan sanottuna en oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Sen tunnelma on jotenkin niin tyhjentävä ja tapahtumien saamat käänteet sen  verran yllättäviä, että en oikein tiedä mitä tästä nostaisin erityisesti esiin tai miten kiteyttäisin tunnelmani. Tarina on mielestäni vahva, juonellisesti ehkä hieman sirpaleinen monine päähenkilöineen, jotka kyllä tarinassa kohtaavat ja sitovat juonen yhteen. Uskon, että tämä jää mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

e-äänikirja, 9 h 37 min.

Otava 2018

alkup. Den röda adressboken, 2017

suom. Tuula Kojo

lukija: Karoliina Kudjoi

 

Punainen osoitekirja on teos, joka kiinnitti huomioni ensisijaisesti kantensa ja nimensä vuoksi. En oikeastaan edes tiennyt mistä kirja kertoo ennen kuin aloin kuuntelemaan sitä. Tarina vei minut nopeasti mukaansa ja löysin siitä samanlaista viehätystä kuin Antoine Laurainin teoksessa Punaisen muistikirjan nainen. Kieltämättä kyllä jo etukäteen kuvitelmissani mielsin ne samankaltaisiksi niiden nimien samankaltaisuuden vuoksi.

 

Doris on 96-vuotias ja hänen elämänsä on ollut täynnä monenlaisia käänteitä. Lapsena hän sai isältään lahjaksi punaisen osoitekirjan, johon isä kehotti kirjaamaan ihmiset, jotka Doris elämänsä aikana oppii tuntemaan. Nyt huoneistonsa rauhassa Tukholmassa Doris ryhtyy kirjaamaan muistojaan ylös sisarensa tyttärentyttärelle Jennylle, ainoalle sukulaiselleen, jotta hänen muistonsa eivät katoaisi kokonaan sitten kun hän itse kuolee. Doris selaa punaista osoitekirjaansa ja uppoutuu muistoihinsa. Doris on nähnyt elämässään kaikenlaista, on ollut suuria menetyksiä, sotavuodet, loistokkaat vuodet juhlittuna mannekiinina, suurta rakkautta ja velvollisuuksia.

 

Doriksen tarina on uskomaton ja silti jollain taianomaisella tavalla uskottavakin. Mitä kaikkea voikaan ihmiselämässä nähdä ja millaisia muistoja voikaan syntyä? Ihminen kohtaa elämänsä aikana lukemattomia ihmisiä, mutta keistä tulee niin tärkeitä, että heitä haluaa muistella tarkemminkin? Teos sai minut pohtimaan elämän merkityksellisiin asioihin tarttumista ja käännekohtia. Mielestäni tämä teos on viisas romaani, ja tässä on paljon mietityttäviä asioita viihdyttävässä juonessa. Minut tarina vei mukanaan nopeasti ja Doriksen hahmossa on sellaista helpostilähestyttävyyttä, että lukijan on helppo viihtyä hänen kanssaan.

 

Googlasin kirjailijan ja kustantajan sivuilla kerrottiin, että tämä teos on ollut Ruotsissa valtava menestys. En ihmettele sitä lainkaan. Googlailuni lomassa huomasin myös erään verkkokirjakaupan sivuilla, että ensi vuoden alussa pitäisi ilmestyä Lundbergilta toinen teos Toinen puoli sydäntä. Pidin tästä niin paljon, että haluan kyllä tietää millaisen tarinan Lundberg on toiseen teokseensa kirjoittanut.

 

♠♠♠♠½

Ruusun salaisuus

Martin Widmark (teksti) & Ola Skogäng (kuvitus): Ruusun salaisuus

128 s., Tammi 2018

alkup. I rosens mitt 2017 

suom. Outi Menna

Martin Widmark on tunnettu ruotsalainen lastenkirjailija, jonka tuotannosta etenkin Lasse-Maijan etsivätoimiston kirjat ovat olleet hyvin suosittuja. Olen itsekin niistä useampia lukenut ja vinkannutkin niitä. Vastikään Widmarkilta ilmestyi suomeksi Ruusun salaisuus, joka on hieman jännittävämpi tarina, jossa ratkotaan haastavampaa tapausta.

Ruusun salaisuus sijoittuu Tukholmaan joulun aikaan 1918. Se kertoo Stefanista ja hänen isästään, jotka viettävät nyt ensimmäistä kertaa joulua kaksistaan. Perheen äiti Sonja on kuollut äkillisesti ja moni kysymys on jäänyt vaille vastausta. Stefan ja isä eivät oikein osaa puhua asiasta keskenään, mutta vaille vastausta jääneet kysymykset eivät jätä poikaa rauhaan. Stefan päätyy lukemaan salaa kirjeen, jonka äiti oli kirjoittanut isälle vain vähän ennen kuolemaansa. Kirjeeseen on piirretty ruusu, jonka terälehtiin on piilotettu viesti. Stefan ryhtyy ratkomaan äitinsä jättämää salaviestiä. Pian Stefan huomaa olevansa tekemisissä vaarallisten henkilöiden kanssa.

Ruusun salaisuus on sekoitus sarjakuvaa ja romaania. Mielestäni lopputulos on onnistunut ja näkee, että kuvitus todella kulkee tarinan kanssa käsikkäin. Kuvitusta onkin runsaasti, paljon enemmän kuin Lasse-Maijoissa, ja se hienosti tiivistää jännitystä ja visualisoi tapahtumia. 

Lukiessani olin yllättynyt miten synkkiä ja uhkaavia käänteitä tässä teoksessa oli. Tämä teos sopiikin mielestäni parhaiten jo vähän isommalle lukijalle, sellaisille jotka ovat jo Lasse-Maijoista alkaneet kasvaa ohi. Pienempääkin lukijaa tarina voi kiinnostaa, mutta käänteet voivat tuntua liiankin jännittäviltä ainakin yksin luettaessa. Muutenkaan tämä ei ole sillä tavalla helppolukuinen kuin Lasse-Maijat, sillä sarjakuvamaisuus ja tarinan kirjeissä käytetty kirjasintyyli voivat tuntua vaikeilta. Kirjeiden kaunokirjoitus puoltaa kuitenkin paikkaansa, sillä se tuo sadan vuoden takaista tunnelmaa.

Widmarkin ratkaisu kirjoittaa 100 vuoden taakse sijoittuva jännitysromaani, on mielestäni onnistunut. Minua viehätti tarinan miljöö. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin joulun aikaan, mikään joulukirja tämä ei ole, vaikka antaakin tarinan viitekehykselle sopivan kaihoisat puitteet. Historiaan sijoittuva jännityskin on niin erilaista, kun ei voi vain ratkaista asioita googlettamalla toi soittamalla apua piilosta. Seikkailun ohella tämä kirja on siis myös oivallinen muistutus nykylapsille siitä, että on ollut olemassa muunkinlaisia aikoja kuin nykyiset kaikenlaisten laitteiden ympäröimät päivät. Toivottavasti Widmark kirjoittaisi lisääkin tällaisia!

Katrina

Sally Salminen: Katrina

448 s., Teos 2018

alkup. Katrina 1936

suom. Juha Hurme

arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 

Viime keväänä töissä saimme kaivaa varastonkin hyllyiltä kaikki Sally Salmisen Katriinat, sillä varauksia tuli pitkin kimppaa. Hieman hämmästelin mistä oikein on kyse, kunnes sain selville, että teoksesta on tulossa uusi suomennos. Teos keräsi taas näkyvyyttä itselleen ja lukupiiriläiseni ehdottivat Hurmeen suomennosta lukupiirin aiheeksikin. Kevätkaudelle sitä ei vielä saatu, mutta nyt lokakuussa vihdoin pääsimme keskustelemaan Katrinasta.

 

Katrina on nuori pohjanmaalainen nainen, joka on elänyt melko tasaista elämää ja jonka perheellä on kaikkea maallista hyvää, joka tekee elämästä miellyttävää. Kun merimies Johan osuu Katrinan eteen, rakastuu hän päätäpahkaa. Pikahäiden jälkeen nuoripari seilaa Ahvenanmaalle Johanin kotiin. Perillä totuus on paljon karumpi kuin mitä Johan oli luvannut: siellä ei ole kaksikerroksista taloa, lukemattomia omenapuita ja kaikenlaista vaurautta, vaan karu torppa täynnä puutteita. Lähes samalla ovenavauksella Johan joutuu lähtemään merille tienaamaan ja Katrinaa odottaa maatyöt saaren silmäätekevien tiluksilla. Kaikesta huolimatta Katrina päättää selviytyä.

 

Katrinalla on todellinen pohjalaisen naisen sielu ja siitä minä pidin. Sitkeästi ja järkähtämättä Katrina tekee mitä täytyy, ei valita eikä ainakaan aio tunnustaa kenellekään tulleensa rakkaudenhuumassaan huijatuksi. Muutos entiseen elämään on suuri, joutuuhan talollisen tytär nyt muiden maanomistajien työvoimaksi. Katrinassa kehkeytyy kuitenkin horjumaton rakkaus lapsekkaaseen ja aikaansaamattomaan Johaniin, sillä hän ymmärtää, ettei mies pahuuttaan Katrinalle valehdellut omenapuita ja suuria taloja.

 

Vähitellen elämä Ahvenanmaalla asettuu uomiinsa, mutta Katrinasta ei tule sellaista vaitonaista työläisnaista, joita saarella jo muutenkin on. Hän peräänkuuluttaa oikeuksiaan ja kritisoi vallanpitäjiä, haluaa pärjätä itse välillä jopa typeryyteen asti. Mielestäni Katrinan omapäisyys oli välillä jopa tyhmänylpeyttä. Katrina kuitenkin hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa.

 

Teos kuvaa vuosikymmenien ajanjaksoa aina Katrinan saapumisesta tämän vanhuudenpäiviin saakka. Vuodet vierivät ja Johan kulkee vuodenkierron mukaan, milloin lähtee ja milloin palaa. Elämässä perheessä muuttuu lasten varttuessa eikä kyläkään muuttumattomana pysy. Vain karu luonto ja maatyöt tuntuvat pysyvän. Perheen kotitorppa ei tunnu kehittyvän vuosien aikana juurikaan, mutta se tuntuu kuitenkin kotoisalta. Miljöö on muutenkin viehättävä, vaikka meri ja saaristo eivät olekaan minulle kotoisia maisemia.

 

Minä pidin tästä teoksesta paljon ja ne lukupiiriläiset, jotka olivat aiemman suomennoksen lukeneet, pitivät tätä sujuvampana ja teos tuntui ikään kuin kevyemmältä lukea. Minunkin mielestäni tästä näkee, että suomennostyöhön on todella paneuduttu. Jouduin lukemaan tämän tiiviillä aikataululla eikä se ollut ongelma sen enempää tekstin kuin tarinankaan puolesta, niin hyvin ne vetivät mukaansa. Kuitenkin tämä teos olisi mielestäni parhaimmillaan, jos sisältöä saisi pohdiskella rauhassa ja lukea hitaampaan tahtiin. Katrinan tarinassa on paljon sellaista, joka saa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Mikään kevyt tarina hänen tarinansa ei ole.

 

 ♠♠♠♠♠

Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti

291 s., WSOY 2018

päällys: Martti Ruokonen

 

Neljäntienristeyksellä ja Lopotilla itsensä kotimaisen kirjallisuuden kärkinimiin kirjoittaneen Tommi Kinnusen uusi teos Pintti on ollut minulle syksyn odotetuimpia teoksia. Jo heti ensisivuilta lähtien oivalsin, että minulla on taatusti käsissäni jotain yhtä onnistunutta kuin hänen aiemmatkin teoksensa.

 

Pintti kertoo kyläyhteisöstä, jonka keskiössä toimii lasiruukki. Lähes jokainen perhe saa elantonsa lasiruukilta erilaisista tehtävistä ja kaikki tuntevat toisensa. Kaikki tuntevat myös Tyynelän sisarukset Jussin, Helmin ja Railin, jotka ovat tämän teoksen keskiössä. Jokainen heistä pääsee vuorollaan kertojaksi teoksessa, joka on kolmenpäivänromaani. Ensimmäisenä kertojana on Jussi kesäkuussa 1949, sitten Helmi tammikuussa 1950 ja lopuksi Raili syyskuussa 1951.

 

Tyynelän Jussi on hitaanlainen ja huono oppimaan, mutta käy kuitenkin tehtaalla tekemässä hanttihommia ja lähinnä pyörii muiden tiellä. Jussi on selvästikin autistinen, mutta eihän tuohon aikaan sellaista käsitettä tunnettu. Jussi näkee maailman värit ja muodot eri tavalla kuin muut, olisi kukaties lahjakas suunnittelemaan uusia lasituotteitakin, jos muuten olisi teräväpäisempi. Jussin pikkusisko Helmi häpeää veljeään ja perhettään eikä voi ymmärtää miten ulkomailta tehtaalle saapunut Reko tahtoi juuri hänet. Ilman Rekoa Helmi ei tunne itseään ehjäksi. Raili puolestaan on kerran kotikylästä maailmalle lähtenyt selviytyjä, josta puhutaan kylillä paljon kaikenlaista. Kotiinsa palannut Raili ei ole koskaan menneisyyttään peitellyt.

 

Vaikka teos etenee päivän kerrallaan, pystyy Kinnunen jokaisen päivän kohdalla kuvaamaan jotain olennaista sisarusten lapsuudesta ja perheen elämästä. Nopeasti lukijalle alkaa piirtyä esiin verkko, johon tulee uusia sävyäjä kertojien vaihduttua. Jokaisen kuvatun päivän aikana tapahtuu jotain mullistavaa, usein sellaista joka mullistaa useamman ihmisen elämän täysin. Kinnunen kuljettaa tekstiään herkkävaistoisesti ja lukeminen on todella nautinto, vaikka esiin tulisikin ikäviä käänteitä.

 

Uskallan veikata, että Kinnunen on taas vahvoilla kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. Miten joku kirjailija voi kerta toisensa jälkeen onnistua kirjoittamaan jotain näin vaikuttavaa? Lasinvalmistusta kuvatessaankin hän onnistuu olemaan uskottava ja asiantunteva, ja miljöö herää henkiin hienosti. Voin nähdä silmissäni kylän, sen talot ja lasitehtaan. Ajankuva tuntuu onnistuneelta ja henkilöhahmoja pääsee tarkastelemaan läheltä, joskin pieni välimatka jää. Teoksessa on samaa arvoituksellisuutta kuin Kinnusen aiemmissakin teoksissa, joten lukemisessa on tietty tuttuuden tuntu, josta pidän.

 

♠♠♠♠♠

Hän lupasi soittaa

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa

e-äänikirja, 9h 29 min., Otava 2018

alkup. The Man Who Didn't Call

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

lukija: Meri Nenonen

 

Hän lupasi soittaa kertoo Sarahista ja Eddiestä, jotka kohtaavat, viettävät kaksi uskomatonta viikkoa yhdessä ja lupaavat eron hetkellä pitää yhteyttä. Sitten Eddie kuitenkin katoaa. Sarahin valtaa huoli siitä, että miehelle on sattunut jotakin. Hän murehtii miestä ja yrittää löytää hänet, ottaa yhteyttä ystäviinkin. Sarah ei usko, että Eddie on muuten vain päättänyt häipyä, vaikka Sarahin ystävät ovatkin siitä vakuuttuneita. Mitä oikein tapahtui ja mikä meni vikaan?

 

Kun katsoo kantta ja tietää juonesta jotain, voisi helposti ajatella, että tässäpä on aito viihdekirja. On tämä kirja sitäkin, mutta tarinan edetessä lukija kyllä huomaa pian, että teoksella on myös vakavampi pohjavire, kun Sarahin menneisyydestä alkaa paljastua uusia puolia. Ihan kevyt kirja tämä ei siis ole, mutta kuitenkin omalla tavallaan aika romanttinen kuitenkin. Teoksen edetessä alkaa tulla koko ajan yhä selittämättömämmäksi miksi Eddie päätti olla soittamatta, vaikka lupasi. Kun totuus paljastuu, on lukija ällikällä lyöty.

 

Tämän teoksen kerronnassa on ovela koukku, joka aukeaa osin vasta lopussa. Se yllättää, hätkähdyttää ja surettaa. Avainkysymykseksi nousee silloin, että voiko asiat selvittää ja hyväksyä. Rosie Walsh on kirjoittanut kirjan, jossa on paljon kysymyksiä, jotka odottavat vastausta. Loppuratkaisu on lopulta helpottava, mutta lukija saa olla jännityksessä kyllä viimeiseen asti. Jos siis kaipaat tarinaa, jossa on ripaus romantiikkaa ja hieman jotain pureksittavaakin, kannattaa pistää tämä kirja mieleen.

 

♠♠♠♠

Syyskuun luetut

Syyskuu meni ja nyt tässä vaiheessa, kun lokakuuta on eletty melkein viikko, tuntuu jopa hieman haastavalta palata ajassa taaksepäin ja miettiä millainen syyskuu olikaan. Olen ehtinyt lokakuulla lukea yhden ja kuunnella yhden kirjan, joten tekstejä on jo ajatuksissa hautumassa lokakuulle. Niitä ennen yritän kuitenkin vielä palata syyskuuhun.

Syyskuussa aloitin jälleen opintoni kesätauon jälkeen ja täytyy sanoa, että hienoisia käynnistymisvaikeuksia on ollut. Hiljakseen olen jotain kuitenkin saanut aikaan ja vielä on jäänyt intoa lukea kirjoja opiskelulukemisen lisäksi. Syksyn tullen iskenyt neuloosi eli neulomisinto tai jopa -himo on vienyt jonkin verran huomiotani, mutta onneksi äänikirjoja voi kuunnella samalla kun neuloo. Syyskuussa myös ohjaamani lukupiiri palasi kesätauoltaan ja maanantaina on tiedossa jo toinen kokoontuminen tälle syksyä. Kesän jälkeen oli taas oikein mukavaa päästä keskustelemaan luetusta ihan kasvotusten. 

Syyskuu oli lukemistoltaan sikäli poikkeuksellinen, että peräti puolet eli 3 kirjoista oli käännöskirjallisuutta ja 3 kotimaista. Sisällöllisestikin oli hajontaa melkolailla, sillä luin lastenkirjaa, dekkaria, tietokirjaa ja novellia. Melko hyvä kirjo, jos 6 kirjaa on lukenut! Kuukauden mieleenpainuvin lukukokemus oli ehdottomasti Hiro Arikawan kissakirja, jonka halusin lukea niin kovasti, että luin sen englanniksi, koska suomennosta ei ole.

Nämä luin

Lehtinen & Tavi: Minä, plus size

Heikkilä & Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita 

Moore: Kuolema Sherlock-seurassa

Arikawa: The Travelling Cat Chronicles 

Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira 

Storgård: Olet valaissut minun tietäni 

Toivottavasti lokakuusta tulisi yhtä kiva kuin syyskuusta. Aurinko ainakin voisi vielä viihtyä meillä ennen kuin alkaa oikein pimeä aika, vaikka on syksyn sateissa se hyvä puoli, että voi hyvällä omallatunnolla käpertyä kirja kädessä peittoihin. Seuraavaksi aionkin ottaa seurakseni Sally Salmisen Katrinan, joka pitäisi olla maanantaina luettuna lukupiiriin ja joka on minulla vielä ihan alkutekijöissään.. Kiire tulee, mutta se ei ole yllätys!

Lukemisiin!