Kirjabloggaajien klassikkohaaste 7: Iris rukka

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Mietin melko pitkään minkä kirjan valitsisin tällä kertaa luettavakseni, sillä mitään tiiliskiviä en jaksanut lähteä kahlaamaan ja lisäksi minulla on niin sanotusti "klassikkotausta" eli nuorempana luin paljon klassikoita ja monta tunnettua ja haasteeseenkin ilmeisen sopivaa on jo tullut luettua. Viime kesänä luin haasteeseen Anni Swanin teoksen Ollin oppivuodet ja tuumin, että Swanin kirjoja voisi lukea vielä lisääkin. Niinpä päätin valita tämän kesän haasteeseen jonkin hänen tuotannostaan, ja tällä kertaa valinta osui Iris rukkaan.

***

Anni Swan: Iris rukka

185 s., WSOY 1970, 15. p.

ilmestynyt ensikerran 1916

Iris on 12-vuotias luonnonlapsi, joka asustelee syrjäisellä Metsäpirtin tilalla yhdessä äitinsä sukulaisten Seren ja Tanelin kanssa. Iriksen äiti on kuollut ja isä kiertelee soittoniekkana pitkin maailmaa, mutta tyttärensä luona hän ei ole käynyt vuosiin. Sere ja Taneli pyrkivät kasvattamaan Iristä parhaan kykynsä mukaan, mutta lopulta Iriksen tulee aika lähteä kaupunkiin saamaan koulusivistystä. Helsingissä on vastassa eno Heinosen keskiluokkainen hienostoperhe, johon kuuluu viisi lasta ja palveluskuntaa.

Helsingissä Iris tuntee olevan kaikkea muuta kuin kotonaan. Hienostelevat serkut Elin, Ester, Elsa ja Aksel tekevät maalaismaisesti puetusta ja kömpelöstä serkustaan jatkuvasti ilkeääkin pilaa. Ainoastaan perheen nuorimmainen, Sissi, tuntuu pitävän serkustaan. Tarinassa on todellisia tuhkimotarinan piirteitä, sillä avoin ja aito Iris sulattaa joidenkin ihmisten sydämet, saa ystäviä ja saapa hän ihan oman hyväntekijänkin, joka pyrkii mahdollistamaan Iriksen unelmia. Kohtalo kuitenkin kolhii Iristä monessa kohtaa, vaikka elämä lopulta tuntuukin kääntyvän parhain päin.

Kirjaa lukiessa usein päällimmäinen tunne oli sääli puoliorpoa ja koti-ikävää potevaa Iristä kohtaan. Samalla mietitytti miten julmasti toiset lapset voivatkaan erilaista lasta kohdella. Se on teema, joka on edelleen ajankohtainen, sillä erilaisuudella päätyy usein silmätikuksi. Swanin kirja on siis tietyiltä osin melko ankea, vaikka on siinä ilon pilkahduksiakin, kun Iris tuntuu löytävän oman paikkansa yhteisössä.

Iriksen hahmossa on paljon klassisia tyttökirjan sankarittaren piirteitä, kuten reippautta ja lannistumattomuutta. Kirjassa on myös selkeästi vastakkainasteltu köyhät ja varakkaat, sivistymättömät ja sivistyneet. Jokaisesta hahmosta välittyy heti kumpaa hän edustaa, mutta kuten eräs ala-asteen opettajani joskus sanoi, todellinen sydämen sivistys on myös erittäin tärkeää. Sitä ei Iriksen kouluoppia saaneilla serkuilla tunnu olevan, mutta näennäisesti sivistymättömällä Iriksellä kyllä on. Lopussa toukasta kuoriutuukin perhonen, jolle löytyy oma paikka maailmassa ja asiat järjestyvät. Kurjuutta seuraa siis onni, mikä onkin sangen perinteinen asetelma kirjallisuudessa.

Sudenmorsian

Aino Kallas: Sudenmorsian - Hiidenmaalainen tarina

96 s., Otava 2007, alkup. 1928

grafiikka: Tiina Palokoski

Olen lukenut Aino Kallaksen pääteoksena pidetyn Sudenmorsiamen ensimmäistä kertaa 10 vuotta sitten tehdessäni yläasteella esseetä Aino Kallaksesta. Tehtävänä oli kertoa kirjailijan elämästä sekä yhdestä vapaavalintaisesta teoksesta. Sudenmorsian jäi lähtemättömästi mieleeni ja tuolloin minulla oli aluillaan klassikkokausi, joten teos osui juuri oikeaan saumaan. Olen jo muutaman vuoden halunnut lukea kirjan uudelleen, mutta lyhyydestään huolimatta en ole saanut tartuttua siihen. Nyt kuitenkin päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Sudenmorsian sijoittuu 1650-luvun Hiidenmaalle. Se kertoo metsävahti Priidikistä ja ennen kaikkea hänen vaimostaan Aalosta, mutta myös muista alueen ihmisistä. Heidän asuinalueellaan liikkuu melkoisesti susia ja eräänä päivänä niistä päätetään tehdä selvää. Sudenapeijaisissa Aalo kuulee ensimmäistä kertaa merkillisen kutsun, jota ajan myötä alkaa olla mahdoton vastustaa. Aalo muuttuu ihmissudeksi Metsän Hengen vaikutuksesta, mutta salaa tapahtuneen ja elää Priidikin rinnalla kuten ennenkin. Miten käy, kun salaisuus paljastuu?

Sudenmorsian on mielestäni kiehtova kertomus, johon sekoittuu paitsi vanhaa kansanuskoa ja yliluonnollisuutta myös rakkaustarinan aineksia. Pieni kirja kätkee sisälleen isoja käänteitä ja erityisesti kirjan loppuratkaisu on vahva ja vaikuttava. Aikoinaan minuun teki vaikutuksen myös teoksen vanhahtava kieli, joka on Kallakselle tunnusomaista. Pidin siitä edelleen, vaikka aluksi se tuntuikin oudoksesta hieman vaikeaselkoiselta.

Sudenmorsian on klassikko, jonka selättämistä sanoisin helpoksi. Jos siis haluaisit lukea klassikon, suosittelisin tätä. Myös muut Surmaava Eros -trilogiaan kuuluvat sinänsä itsenäiset teokset Reigin pappi ja Barbara von Tisenhusen ovat niin ikään tutustumisen arvoisia ja tekivät Sudenmorsiamen tavoin minuun vaikutuksen 10 vuotta sitten. Joskus varmasti luen nekin vielä uudelleen!

♠♠♠♠♠

Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

e-äänikirja, 3 h 55 min., Tammi 2014

lukija: Anna Saksman

Lumikki-trilogia, osa 3.

 

Nyt olen kuunnellut koko Salla Simukan Lumikki-trilogian. Ensimmäinen osa oli hieno jännitystarina, toinen osa tuntui hieman epätodelliselta ja tämä kolmas oli jotain siltä väliltä. Kiinnostavinta tässä oli se, että Lumikin perheen salaisuus paljastuu hänelle vihdoin. Kokonaisuutena luonnehtisin Lumikki-trilogiaa mainioksi jännityssarjaksi, jonka kaikkien osien parissa viihtyy.

 

Lumikki Andersson on palannut Tampereelle yllätyksellisen Prahan matkan jälkeen. Hänen elämänsä tuntuu olevan nyt mallillaan, opinnot jatkuvat ja vierellä kulkee poikaystävä Sampsa. Yllättäen Lumikki alkaa saada uhkaavia viestejä, jotka pakottavat hänet tottelemaan viestien lähettäjää. Lähettäjällä tuntuu olevan Lumikin menneisyydestä sellaisia tietoja, joita häneltä itseltään puuttuu. Lumikki haluaa selvittää asiansa, mutta samaan aikaan uhkaavien viestien lähettäjän virittämä silmukka kiristyy.

 

Tämän kolmannen kirjan kohdalla voin vain jälleen todeta saman kuin trilogian aiempienkin osien kohdalla: Simukka osaa kirjoittaa koukuttavaa jännitystä, joka tihenee hetki hetkeltä. Hienoista korkealentoisuutta oli tässäkin osassa, mutta nyt jännitys tuntui aidolta. Se saattaa johtua osittain miljööstäkin, sillä nyt liikuttiin kotimaan maisemissa, mikä tuo tapahtumat tavallaan lähemmäs lukijaa tai ainakin minua lukijana. En lainkaan ihmettele tämän sarjan hurjaa suosiota ulkomaita myöten!

 

♠♠♠♠

Silkkiäistoukka

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

e-äänikirja

17 h 24 min., Otava 2014

alkup. The Silkworm

suom. Ilkka Rekiaro

lukija Eero Saarinen

 

Tuntuu, että olisin ihan vasta hiljattain kuunnellut Cormoran Strike -dekkarisarjan ensimmäisen osan Käen kutsu. Blogin tarkempi tarkastelu osoittaa, että siitähän on kohta kolme vuotta! Pidin kyseisestä J.K. Rowlingin salanimellä kirjoittamasta kirjasta paljon ja arvelinkin jo tuolloin jossain vaiheessa lukevani myös nämä tulevat osat. Nyt oli Silkkiäistoukan vuoro ja pidin kyllä tästäkin valtavan paljon. Cormoran Striken ja hänen apulaisensa Robinin matkaan oli helppo hypätä ja tapaus vei taas mennessään.

 

Dekkarisarjan toisen osan avaintapaus lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kirjailija Owen Quinen vaimo pyytää Strikea selvittämään miehensä olinpaikan. Vaimo uskoo Owenin tehneen jälleen yhden katoamistempun, mutta etsiväntyö saa uusia käänteitä, kun Strike löytääkin miehen murhattuna. Pian hän saa selville Quinen kirjoittaneen vielä julkaisemattoman kirjan, jossa on säälimättömästi kuvattu monia kirja-alan silmäätekeviä ja Quinen omia läheisiä ja tehty heistä pilkkaa. Kaiken huipuksi Quine näyttää saaneen surmansa juuri kuten tuossa julkaisemattomassa kirjassa sanotaan. Kuinka moni on lukenut kirjan? Kuka voisi toteuttaa identtisen murhan?

 

Silkkiäistoukka on kiehtovasti rakennettu dekkari, jossa kulkee rinta rinnan paitsi Quinen tapaus myös muita Striken selvitettävänä olevia pienempiä juttuja. Työn ohella Strike yrittää selviytyä amputoidun jalan vihoittelusta, eksänsä aiheuttamista tuntemuksista ja tuttavien sitkeistä yrityksistä parittaa hänet milloin kenellekin. Striken apulainen Robin puolestaan järjestää häitään Matthewin kanssa ja yrittää saada miehen hyväksymään työnsä. Molemmilla päähenkilöillä on siis paljon meneillään, mutta Quinen tapaus vaatii vääjäämättä huomiota.

 

Silkkiäistoukka on todella nautittava dekkari, jota kuuntelee mielellään. Tarina vie nopeasti menneessään, se on sujuva, sopivan salaperäinen ja kuitenkin looginen kuvaus Striken etsiväntyöstä. Kuten kirjoitin Käen kutsun kohdalla: "Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää."

 

 ♠♠♠♠♠

Kuka keksi haarukan

Tarja Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan - Arkiesineiden ihmeellinen historia

191 s., Minerva 2017

kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy

 

Lähes jokainen meistä vilkaisee päivittäin peiliin, istuu tuolilla tai käyttää aterimia. Harvoin tulee mietittyä miten meille tutut esineet on keksitty tai miten ne ovat kehittyneet nykymuotoonsa ja milloin se on tapahtunut. Tarja Tuulikki Laaksosen teos Kuka keksi haarukan vastaa näihin kysymyksiin paitsi peilien, tuolien ja aterimien myös monen muun arkipäiväiseksi muuttuneen esineen osalta. Milloin koteja alettiin sisustaa verhoin ja liinoin? Koska ihmiset alkoivat nukkua sängyssä? Kuka keksi haarukan?

 

Tämä teos on rakennettu siten, että sen voi joko lukea kuin kirjan yleensä eli alusta loppuun tai itseä kiinnostavat osuudet sieltä täältä. Minä luin koko kirjan järjestyksessä. Teos jakautuu aihealueiden mukaan eli ensin käsitellään tarve-esineitä ja sitten sisustusesineitä. Rakenne on toimiva ja looginen. Laaksonen kirjoittaa kiinnostavasti ja pääosin selkeästi, mutta paikoitellen tulee hienoisia vaikeuksia seurata asiaa. Kokonaisuutena teos on kuitenkin sujuvalukuinen. Tässä teoksessa on myös hyvä ja runsas kuvitus.

 

Kuka keksi haarukan on kiinnostavan erilainen tietoteos, sillä en äkkiseltään muista kuulleeni toisesta ihan samanlaisesta teoksesta. Usein käsitellään isompia asioita ja ilmiöitä, harvemmin pieniä ja nykyään jo arkipäiväisiksi koettuja asioita. Itse viihdyin tämän kirjan parissa, joten jos olet kiinnostunut arjen historiasta, suosittelen tutustumaan tähän.

 

♠♠♠♠

Gekko

Reijo Mäki: Gekko

e-äänikirja, 11 h 39 min., Otava 2018

alkup. Otava 2018

lukija: Ville Tiihonen

 

Kaipasin kuunneltavakseni jotain rikoskirjaa ja päädyin varaamaan Reijo Mäen uusimman Vares-dekkarin Gekko. Kyseessä on sarjan 29. osa, mutta minulle vasta kolmas Vares-dekkari, jonka olen lukenut. Aina välillä kuulee kommentteja, että Varekset eivät enää oikein jaksa kiinnostaa ja tarinat tuntuvat kiertävän samaa kehää. Minä kuitenkin pidin kovasti tästä kirjasta ja tarina vei mennessään, mihin tosin saattaa vaikuttaa sekin, että sarja on minulle kohtalaisen vieras.

 

Yksityisetsivä Jussi Vares saa tässä kirjassa tehtävän romanisuvun päämieheltä, joka pyytää Varesta etsimään kadonneen kummityttönsä. Kadonnut nuori nainen, Elssa Rothman, on lahjakas taiteilija, joka ei kummisedän tai muidenkaan ystävien, tuttavien tai sukulaisten mukaan taatusi olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Vailla toimeksiantoa ollut Vares ottaa tehtävän hoitaakseen, sillä hän on tavannut kummisetä Karlo Vihtori Rothmanin jokin aika sitten muissa yhteyksissä. Selvittäessään Elssan tapausta Vares törmää monenlaisiin tyyppeihin ja pala palalta rakentaa Elssan katoamista edeltävistä tapahtumista palapelin, josta tuntuu löytyvän yhteyksiä myös varakkaan juristipariskunnan raakaan murhaan.

 

Gekko on otteessaanpitävä ja sujuvasti etenevä dekkari, joka marraskuisesta miljööstään huolimatta sopii täydellisesti kesälukemistoon. Gekkon juonenkäänteet ovat uskottavia ja riittävän monisyisiä, Vareksessa itsessään on tuttua särmää ja tarina keskittyy hyvin itse tapaukseen, vaikka tottakai lukija saa kuulla myös Luusalmen ja Pastorin kuulumisista eikä Vareksen naisjutuiltakaan vältytä. Sopiva kombo yksityisetsivän työtä ja siviilielämää siis. 

 

♠♠♠♠

Kesäkuun luetut

Vieraslaji tai ei, mutta lupiinit ovat kauniita.

Kirjoitin toukokuun luetuista vasta pitkälti kesäkuun puolella ja kerroin silloin myös muista kuulumisistani. Tuon jälkeen ei ole tapahtunut mitään oikein erityistä, sillä olen lähinnä lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia tai sarjoja. Ja syönyt ihan hurjia määriä jäätelöä! Juhannuksen aikaan sain oikein luvan kanssa syödä jäätelöä niin paljon kuin mieli teki, sillä minulta leikattiin viisaudenhammas juuri ennen juhannusta ja olo oli sen mukainen. Nyt olen kyllä jo toipunut, mutta jäätelövaihde jäi päälle. :-D

Kesäkuussa luin 6 kirjaa, joilla sain mukavasti käyntiin myös kirjankansibingon tälle kesää. Sain vetää yli jo 5 kohtaa, joten ihan hyvä alku. Lisään bingon haastesivulleni lähipäivinä tarkemmin tiedoin. Olisi hauskaa saada edes yksi bingo kesän loppuun mennessä ja kyllä se varmaan onnistuukin, vaikka fiilispohjalla aion lukea sen mitä kirjaston kirjojen varaukset antavat myöten. Lisäksi aion osallistua Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jonka h-hetki koittaa kuun viimeinen päivä. Kesäkuussa tartuin näihin kirjoihin:

Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla 

Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin

Rosamund Young: Lehmien sielunelämä

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Heinäkuu on lähtenyt kirjojen osalta ihan mukavasti liikkeelle, sillä olen kuunnellut yhden äänikirjan ja lukenut kirjoja, joita en tosin ole vielä saanut luettua loppuun asti. Kuuntelemani äänikirja on Reijo Mäen uusin Vares-dekkari Gekko, josta pidin kovasti. Kirjoitan siitä mahdollisimman pian. Nyt aion vielä lukea hetken ennen kuin uni kutsuu.