Kiroileva siili 7

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 7

96 s., Sammakko 2015

 

Huomasin kirjaston uutuushyllyssä Milla Paloniemen seitsemännen Kiroileva siili -albumin, ja pakkohan se sitten oli heti lainata. Söpön vaaleanpunainen kansi kyllä toimi hyvänä katseenkiinnittäjänä, joten huomioni oli taattu. Luulin muuten lukeneeni kaikki aiemmin ilmestyneet albumit, mutta juuri äsken blogista huomasin, että 5. ja 6. on lukematta. Vaan väliäkös hällä, kyllä tuittupäisen siilin matkassa pysyy vaikkei järjestyksessä lukisikaan!

 

Mielestäni tämä 7. albumi on paras tähän asti lukemistani albumeista. Siinä ei enää "räyhätä muuten vain" niin paljon kuin aikaisemmissa lukemissani albumeissa, vaan nyt siilin suorasanaisuus on valjastettu ottamaan kantaa erilaisiin asioihin tai kuvaamaan ihmisille tuttuja asioita. Sosiaalisen median ihmeellinen maailma on saapunut sekoittamaan siilien elämää, ja siitäkös riittää sanomista.

 

Mielestäni someen liittyvät stripit olivat kaikkein parhaimpia, koska ne todellakin ovat niin totta. Kyllä minua ainakin ärsyttää, jos joku on nähnyt viestini, mutta ei vastaa, vaikka vastausta selvästi sopisi odottaa. Ärsyttävää on myös se, jos huomaa jonkun kirjoittavan vastausta, mutta sitten ei tulekaan mitään viestiä. Vähän kuin sanoisi toiselle "hei muuten.." ja kun kysyy "mitä?", niin toinen vastaa "ei mitään sittenkään" tai "en mä viittikkää kertoa". Kyllä siili on nyt närkästymisineen niin asian ytimessä kuin vain voi olla! :-D

 

Tässä albumissa oli myös todellakin kantaaottavuutta, kuten jo aiemmin sanoin. Esiin pääsee niin feminismi kuin kesäkissatkin, ja molemmat taatusti siilimäisellä tarmolla. Hauskoja huomioita on tehty myös ihmissuhteista ja vähemmän hauskoja mutta tosia huomioita luonnon tilanteesta. Ei ole helppoa olla siili (tai ihminen).

 

Joten kiteytettynä: kyllä, minä pidin tästä albumista. Jotenkin onnistuin tästä ammentamaan paljon enemmän kuin aikaisemmista albumeista, vaikka niissäkin oli jo ajatusta. Paloniemen rento mutta kuitenkin huolellinen piirrostyyli myös viehättää silmääni edelleen.

Kiroileva siili 4

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 4

96 s., Sammakko 2010, 2.p.

 

Kiroileva siili on monelle ainakin jossakin määrin tuttu, jos ei muualta niin sitten edes lukuisista oheistuotteista, mitä on ollut markkinoilla. Olen itse lukenut Kiroilevan siilin kolme ensimmäistä albumia ja omistan joitakin oheistuotteita, sillä siilissä on charmia.

 

Kiroilevassa siilissä on asennetta, mistä lienee tuo tuittupäinen ja teräväkielinen siili sen perinytkään? Muorilta tietysti! Muori nousee tässä albumissa hyvin keskeiseksi hahmoksi, sillä hänen elämänasenteestaan ammennetaan paljon. Mukana kulkevat edelleen tutut Antti, Citysiili, Pikkusiili ja Tyttösiili, mutta etenkin Muorin ja Kiroilevan siilin tapaamiset ja keskustelut ovat keskiössä. Muori on tietyllä tavalla vieläkin suorasukaisempi kuin lapsenlapsensa, mutta ei liioittelevalla ja puheessa näkyvällä tavalla (esim. enempänä kiroiluna).

 

Kun viime kesänä luin kolme albumia putkeen tätä sarjakuvaa, niin vitsi alkoi tuntua jo hieman kuluneelta ja Kiroilevan siilin mielenilmaukset kiroilun keinoin hieman typeriltä. Tässä kirjassa ne eivät kuitenkaan enää häiritse, ja suuri vaikutus on varmasti vain yhden albumin lukemisella kerralla. Paloniemi näyttää tässä albumissa, että hän pystyy sarjakuvissaan ilmaisemaan asennetta ja suorasukaisuutta myös muilla sanavalinnoilla kuin ainaisilla kirosanoilla.

 

Paloniemen piirrostyyli on mainio, sillä hän osaa yksinkertaisillakin kynänvedoilla luoda hyviä kuvia, jotka jo itsessään kertovat tarinaa. Samalla kuvat kuitenkin vaativat tuekseen tekstiä ja täytyy sanoa, että yhdistelmä toimii. Kuva ilmentää sanoja ja sanat kuvia, ihan kumminko päin sen haluaa ajatella.

 

Tulen varmasti vielä joskus lukemaan loput Kiroilevat siilit, mutta en ihan vielä. Nyt lienee pieni huilitauko siilistä ihan paikallaan, sillä tästä tapauksesta sitä jankuttamaani asennetta löytyy vaikka muille jakaa!

 

♠♠♠♠

 

ps. näin heinäkuussa monen vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa siilin ihan livenä ja jopa kaksin kappalein. Nuo siilit ovat todella kesyjä ja käyvät paappani luona iltapalalla joka päivä. Toinen niistä taitaa olla jotain sukua Kiroilevalle siilille, ainakin se tuhisee ja isottelee kaverilleen samaan malliin!

Tassutellen

Milla Paloniemi: Tassutellen

64 s., Otava 2007, 2.p.

Olen viime aikoina painanut tukka putkella enimmäkseen klassikoiksi luokiteltavien tai muuten vain vähän "raskaampien" kirjojen sivuilla, joten päätin tähän väliin tarttua sarjakuvateokseen. Samalla saan myös jatkettua sarjakuvahaastetta, joka on nyt pari kuukautta odotellut seuraavaa arviotaan. Milla Paloniemen Tassutellen on mielestäni ehkä kaikkien aikojen hauskin sarjakuvateos ja olen lukenut sen useaan otteeseen. Siihen ei kyllästy ikinä. Minua hieman harmittaa, että tämä on ainoa Tassutellen -kokoelma eikä Paloniemi jatkanut sen piirtämistä. Mielestäni tämä on kyllä parempi sarjakuva kuin Kiroileva Siili, josta myös pidän.

Tassutellen -kokoelman sarjakuvat kertovat kissan ja koiran arjesta, ja innoittajana ovat toimineet Paloniemen omat lemmikit. Ehkä siksi tämä onkin niin mainio kokoelma: tämä on niin aito ja elävä, että jokainen kissan- tai koiranomistaja voisi kuvitella lemmikkiensä ajattelevan juuri näin kuin nämä kaverukset ja jokainen lemmikin omistava ihminen kyllä löytää näistä sarjakuvista hauskoja yhtymäkohtia omaan ja lemmikkiensä arkeen. Itselläni on kaksi kissaa, jotka kyllä ovat välillä juuri niin kuin tämän sarjakuvan tähdet.

Paloniemen piirrostyyli on verrattain yksinkertainen, mutta hän saa pienilläkin asioilla kuviinsa valtavan paljon sisältöä. Eläinten ilmeet, niiden keskinäinen jutustelu ja emännän sivukommentit ja kiellot luovat hauskan kokonaisuuden, jolle ei voi olla nauramatta ääneen. Itse rupean heti nauramaan, kun tietyt sivut osuvat silmiini, on tämä vain niin osuva ja hauska sarjakuva. Lempparini löytyvät sivuilta 14, 20-22, 28, 34, 44, 46 ja 60, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, mitkä minua naurattavat eniten.

Tämä teos on kokonaisuutena hauska ja mielikuvituksekas kurkistus ihmisen parhaiden ystävien, heidän lemmikkiensä, ajatuksiin. Tämä jokaisen kissan- tai koiranomistajan pitäisi lukea.

♠♠♠♠♠

Kiroileva siili x 3

Paloniemi, Milla: Kiroileva siili

79 s., Otava 2007, 4. p.

Paloniemi, M: Kiroileva siili 2 

79s., Otava 2008

Paloniemi, M: Kiroileva siili 3

95 s., Otava 2009

Tässäpä tulee kaikkien aikojen ensimmäinen sarjakuvapostaukseni! Päätin lukea kolme ensimmäistä Kiroileva siili -albumia, koska olen aikaisemmin lukenut vain lehdessä ilmestyneitä strippejä. Pohojammaan murteella kirjoitettu siilisarjakuva tehoaa minuun, olenhan itsekin alueelta kotoisin. Pidän kuitenkin enemmän Paloniemen Tassutellen -sarjakuvasta, josta tosin on olemassa vain yksi albumi.

Kiroileva siili on luultavasti miltei kaikkien suomalaisten tietoisuudessa, sillä siitä on tullut todellinen brändi: on pussilakanaa, peflettiä, puskuritarraa, mukia, kassia ynnä muuta ynnä muuta. Itselläni on autossa takalasissa Kiroileva siili -tarra: "Ei tartte päälle ajaa PRKLE". Siilissä on asennetta, mikä tehoaa moniin.

Albumeissa seikkaileva kiroileva siili laukoo totuuksia, ajautuu kaupunkiin, saa tyttöystävän ja tietysti kiroilee. Minusta jossakin kohtaa menee se raja yli, ettei siilin kiroilu ole enää oikeastaan mitenkään huvittavaakaan, minua lähinnä huvittaa siilin elämänkuvaus sarjakuvan keinoin. Kiroilevan siilin elämänasenne on hauska, ja aina hänelle sattuu ja tapahtuu jotakin koomista. Suosikkisiilini on kuitenkin hieman ääliö Antti, joka on egyptiläinen pitkäkorvasiili. Hahmo on hyvin sympaattinen. :) 

En oikein osaa vielä kirjoittaa sarjakuvasta mitään, mutta kaiken kaikkiaan siis siilisarjakuvat ovat hauskoja ja hahmot hyvin eläväisiä: yksikertaisesti piirretyt hahmot osoittautuvat ilmeikkäisiksi ja monivivahteisiksi. Jokainen siili on huolitellusti piirretty ja jokaisella on omat luonteenominaisuutensa.

♠♠♠♠