Dear Sanna & Love, Sam

Anu Jaantila: Dear Sanna, 158 s., Otava 1980, kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

***

Anu Jaantila: Love, Sam; 185 s., Otava 1983, kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

Vihdoinkin uusi lukukierrokseni Anu Jaantilan nuortenkirjojen parissa saa jatkoa. Luin kesäkuussa Jenkkivuoden, jonka olin näiden Dear Sannan ja Love, Samin tavoin lukenut aiemminkin. Täytyy sanoa, että muutaman vuoden tauon jälkeenkin pidän näistä kaikista kirjoista aivan yhtä paljon kuin ennenkin, ja viihdyn niitä lukiessani todella hyvin.

Dear Sanna kertoo ajasta, jolloin SannaTamminen on palannut vaihto-oppilasvuodeltaan takaisin kotiin ja käy tiivistä kirjeenvaihtoa amerikkalaisen ystävänsä Samuel Denasin kanssa. Sanna on ihastunut Samiin, mutta toistaiseksi heidän välinsä ovat pelkästään platoniset: välissä on kuitenkin kokonainen valtameri. Dear Sanna on hyvin kirjoitettu kuvaus kaipauksesta ja todellisesta ystävyydestä sekä siitä miten vaikeaa voi olla jatkaa elämäänsä kotona, kun vuosi ulkomailla on ohitse. Kirjassa on myös huumoria ja hauskoja tilanteita, kokonaan ei ruveta synkistelemään kaipauksessa. Sanna on kiinni elämässä ja aloittaa opiskelun, viettää aikaa ystävien kanssa ja elää tavallisen nuoren arkea.

Love, Sam kertoo vuodesta, jolloin Sanna palaa Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. Hän on saanut stipendin, jonka ansiosta hän saa opiskelupaikan Coloradolaisesta tyttöjen yliopistosta. Sannan ja Samin suhde syvenee entisestään ja rakkautta on vahvasti ilmassa, vaikka ystävyys kulkeekin vahvasti mukana. Sanna on epävarma itsestään ja tulevaisuudestaan, sillä pian hän joutuu taas palaamaan Suomeen ja eroon Samista. Jaantila kirjoittaa mielestäni aidosti nuoren naisen epävarmuudesta, kun kaksi erillistä elämää vetää häntä puoleensa. On äiti ja veli sekä sukulaiset ja ystävät Suomessa, on opinnot ja koti. Mutta koti on Amerikassakin, ja Sam sekä liuta ystäviä ja koko Denasien perhe.

Mielestäni Jaantila tavoittaa hyvin nuorten aitoja tunteita, jotka ovat varmasti hyvin samanlaisia kuin kirjojen ilmestymisaikaan 30 vuotta sitten. Näissä kirjoissa ei näy niin selvästi ajan kuluminen kuin Jenkkivuodessa, mutta ajanjakson silti erottaa selvästi. Näissä on ehdottomasti oma nostalgiansa, josta myös myöhemmin syntyneet uudet lukijaikäpolvet saavat paljon irti. Jaantila kirjoittaa sujuvasti ja teksti pitää koko ajan mielenkiintoa yllä. Lisää mielenkiintoa tuo Sannan ja Samin ystävyyden syveneminen rakkaudeksi, sillä rakkaushan on ihana asia. Heidän välillään kulkevat kirjeet ja pitkä välimatka tekevät heidän tarinastaan jotenkin todella mieleenpainuvan. Jaantila osaa myös kaivaa epävarman nuoren naisen tunnot hyvin uskottavasti esiin, mistä hän ansaitsee ehdottomasti pointsit. Lisäksi on mielenkiintoista lukea tuon ajan amerikkalaisesta ja suomalaisestakin elämänmenosta.

Pian pitää päästä lukemaan sarjan viimeinen osa, Sanna ja Sam - forever?, jonka lainasinkin jo kirjastosta odottamaan lukuvuoroaan.

♠♠♠♠½

Jenkkivuosi

Anu Jaantila: Jenkkivuosi

191 s., Otava 1992, 3.p.

1.p. 1979

kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

Mieleni on jo pitkään tehnyt lukea Anu Jaantilan nuortenkirja Jenkkivuosi, jonka olen kyllä lukenut aikaisemminkin muutamia vuosia sitten. Nuortenkirjavimmassani päätin tarttua tähän uudelleen, joten nappasin tämän hyllystäni, ja aion lukea myös seuraavat osat heti kun ehdin, sillä mielestäni Jenkkivuosi on kertakaikkisen mainio kirja.

Jenkkivuosi kertoo 17-vuotiaasta Sannasta, joka lähtee vaihto-oppilaaksi Michiganiin. Pikkukaupungissa hän tutustuu moniin uusiin ihmisiin, mutta tärkeimmäksi heistä nousee saman ikäinen musikaalinen ja lapsirakas Sam. Jenkkivuosi on eräänlainen kasvutarina ja samalla se on kirja ystävyydestä, amerikkalaisten nuorten elämänmenosta ja tapahtumarikkaasta vuodesta, joka jättää Sannaan pysyvät jäljet.

Tämä kirja on julkaistu ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten, joten tässä on kyllä nähtävissä ajan kuluminen. On välillä jopa sangen huvittavaa lukea tekstiä, jossa selvitetään nykynuorelle (ja vanhemmallekin) päivänselviä asioita, kuten että Big Mac on kerroshampurilaisateria tai että mikä on Valentinen päivä. En pidä kuitenkaan tätä hienoista vanhanaikaisuutta pahana asiana, sillä tämän kirjan huumori, menevyys ja tunnelma yleensäkin ovat hyvin onnistuneita ja kiehtovat nykylukijaakin hyvin. Tämän kirjan tapahtumat voisi ainakin osittain kuvitella nykyaikaankin, mutta ei ihan kaikkea ehkä kumminkaan. Tässä on siis myös tiettyä ajattomuutta.

Mielestäni Jaantila käyttää hauskaa ja sujuvaa kieltä, mikä varmasti vetoaa nuoriin lukijoihin minäkertojan käytön ohella. Jaantila on luonut Jenkkivuodesta uskottavan oloisen tarinan vaihto-oppilasvuodesta kaikkine uusine asioineen.

♠♠♠♠