Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Tuoma Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

187 s., WSOY 2018

kansi: Mika Tuominen

 

Mielensäpahoittaja on jo käsite, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Olen kirjasta toiseen seurannut hänen mietteitään ja edesottamuksiaan, ehkä yksi on jäänyt lukematta. Olen välillä nurkunut sitä, että hahmo ei oikein ole enää entisellään tai että kerrontatyyli on muuttunut ensimmäisten  teosten nasevuudesta. Nyt en voi enää niistä valittaa, sillä kyllä nyt on niin, että tässä teoksessa tavoitetaan taas mielestäni ensimmäisten Mielensäpahoittaja-kirjojen tunnelma ja tyyli oikein onnistuneesti.

 

Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä, kun paikallislehti lopetetaan. Missä hän nyt kirjoittaisi ajatuksistaan? Asia alkaa jo muodostua terveydelliseksi riskiksi, sillä verenpaine nousee hälyttävästi, kun joutuu kaikki mietteensä ja mielensäpahoittamisensa pitämään sisällään. Onneksi Koreassa Soulikaupungissa opiskeleva pojantytär keksii, että Mielensäpahoittaja voisi alkaa pitää blogia. Niinpä hän siirtyy nykyaikaan pojantyttären avustuksella ja saavuttaa hetkessä tuhansia seuraajia. Blogi johtaa hänet jos jonkinlaisiin kohtaamisiin, joista riittää yhä uutta ammennettavaa teksteihin.

 

Tätä teosta lukiessa Mielensäpahoittajan mietteet välillä huvittivat ja välillä taas nyökkäilin samanmielisesti, sillä teoksessa on paljon kohtia, joissa on ihan totuuden siemen. Osansa saa kylien autioituminen, rakentaminen, koululaitos, ruokatottumukset ja moni muu asia, sillä tunnetusti Mielensäpahoittajalla on sanansa sanottavanaan vähän vaikka mistä. Välillä teos tosin menee mielestäni hieman korkealentoiseksi kiinalaisine kirjeenvaihtoystävineen, mutta tässä teoksessa on kyllä olennainen sanoma myös vanhusten yksinäisyydestä ja toisaalta myös halusta selvitä omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista.

 

Teoksen idea "ennen kaikki oli paremmin" on sinänsä osuva, sillä kukapa meistä ei olisi joskus ajatellut asiasta tai toisesta, että ennen oli paremmin. Mielensäpahoittaja osoittaa blogiteksteissään asioita, joiden todella voisi ajatella ennen olleen paremmin. Jossittelemaan ja menneeseen ei pidä kuitenkaan ripustautua liikaa, ja vaikka Mielensäpahoittaja onkin vanha jäärä, hänkin osoittaa kehityskelpoisuutensa ja ennakkoluulottomuutensa siirtymällä reippaasti paikallislehden yleisönosastola bloginpitäjäksi. Uutta kohti!

 

♠♠♠♠

Mielensäpahoittajan olympiamatka

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka - Etelä-Korea 2018

grafiikka ja kuvat: Mika Tuominen

126 s. + kuvaliite

WSOY 2017

 

On talviolympialaisten aika ja siksi innostuinkin lukemaan uuden Mielensäpahoittaja-kirjan, joka kertoo tämän matkasta Etelä-Koreaan paneloimaan pojantyttären asuntolahuonetta ja hieman ihmettelemään tulevien olympialaisten näyttämöäkin. Olin jo jokin kirja sitten lukemisen jälkeen sitä mieltä, että minun olisi parempi jättää uudet Mielensäpahoittajat muille. Pari viimeisintä kirjaa vei taas mukanaan, mutta tämän luettuani tuumin taas, että ehkä olisi parempi jättää tulevat kirja muille. Kyllä tämä nyt luetuksi tuli kisojen katselun lomassa, mutta olisi ihan hyvin voinut jäädä keskenkin.

 

Mielensäpahoittaja katsoo tarpeelliseksi lähteä reissaamaan Etelä-Koreaan, koska pojantytär on lähtenyt sinne vaihto-oppilaaksi ja tämän asuntolahuoneesta puuttuu panelointi. Kamat kasaan ja matkaan siis. Kirjassa on epätodellisia käänteitä, kun suomalaisjäärä ja pojantytär pääsevät kisajärjestäjien matkaan tutustumaan tuleviin kisapaikkoihin ja saavuttaapa Mielensäpahoittaja myös jonkinlaisen yhteyden Pohjois-Korean johtajaan.

 

Takakannessa todetaan, että tässä kirjassa on merkittäviä jäämiä Mielensäpahoittajan hiihtokirjasta, ja se kyllä pitää paikkansa. Useampi kertomus oli todella ihan suoraan hiihtokirjasta, joskin ne sopivat uuteen tarinayhteyteen ja ovat hauskoja. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole mitenkään huikea ja yhä enemmän minusta tuntuu, että Mielensäpahoittajasta on kadonnut jotain sellaista olennaista, jota hahmossa oli ensimmäisten kirjojen aikaan. En osaa sanoa mitä se on, mutta hahmon kokonaisuus tuntuu muuttuneen. Tietysti kirjailijan täytyy uudistaa hahmoa, jos aikoo sen parissa jatkaa, mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun ennen oli Mielensäpahoittajakin parempi.

Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

277 s., WSOY 2017

 

Mielensäpahoittaja on täällä taas ja tällä kertaa hän kertoo mitä kaikkea mielensäpahoittamista on Suomen sadassa itsenäisyyden vuodessa. Tarina etenee vuosi kerrallaan eli teos sisältää sata tarinaa itsenäisyytemme ajalta. Tarinoissa Mielensäpahoittaja kiteyttää (ainakin omasta mielestään tärkeitä ja olennaisia) asioita Suomen historiasta ja nykypäivästä. Osa tapahtumista käsittelee lähinnä Mielensäpahoittajan omia elämänvaiheita, osassa on laajempi ote.

 

Mielensäpahoittajan Suomi on kirjaideana kertakaikkiaan kiinnostava ja houkutteleva, sillä sanojen mielensäpahoittaminen ja Suomi yhdistäminen on tietyllä tapaa "tabu". Tarkoitan sillä sitä, että mielestäni Suomessa on edelleen paljon sellaista ajatuskantaa, että pitää olla kiitollinen itsenäisyydestä (ja niin pitääkin, tietenkin) ja mitään historian pyörteissä tapahtunutta ei saisi kritisoida ainakaan kovin ankarasti - nykypäättäjille sen sijaan lauotaan täyslaidallisia surutta, mutta historia on pyhä ja koskematon. Siitä syystä mielestäni kyseessä on kiinnostava asetelma ja minua kiinnosti kovasti tietää mistä kaikesta Mielensäpahoittajalla (tai Kyröllä) on sanansa sanottavanaan.

 

Siinä missä ensimmäiset Mielensäpahoittaja-kirjat olivat mielestäni todella hauskoja ja aiheuttivat naurunpurskahduksia, nämä uudemmat kirjat tuntuvat kantaaottavammilta ja vakavahenkisemmiltä. Tässäkin kirjassa on toki huumoria, mutta ei enää siinä määrin kuin ensimmäisissä teoksissa. Huumori pilkahtelee esiin, kun Mielensäpahoittaja kommentoi erittäin osuvasti milloin mitäkin asiaa. Myös hänen hahmonsa perusolemus, vanha itsepäinen mies, on tietyllä tapaa koominen, sillä siinä on niin paljon tuttua ja todellista. Siitä huolimatta komiikka tuntuu tässä teoksessa hukkuvan osuvien kommenttien ja sen seikan alle, että Mielensäpahoittajan osoittamissa asioissa on itse asiassa paljon totta.

 

En tarkoita, että Suomen historian käsittelyä tarvitsisi edes kaunokirjallisessa muodossa lyödä leikiksi, mutta jotenkin sitä huumoriaa odottaa ja kaipaa, kun tietää sitä sarjassa olleen runsaissakin määrin. Lukukokemuksena tämä oli kuitenkin ihan kelpo kirja ja pidin kovasti sen "tarina per vuosi" -rakenteesta. Mielensäpahoittaja hahmona tulee tämän kirjan myötä hieman aiempaa tutummaksi, kun hän kertoo tarkemmin oman elämänsä käännekohdista ja suhtautumisestaan niihin. Hahmossa on jotain sanoisinko jopa rakastettavaa.

 

♠♠♠½

Mielensäpahoittajan hiihtokirja

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja

108 s. + Mielensäpahoittajan virallinen kisaopas 29 s., WSOY 2016

kansi: Mika Tuominen

 

Olen nyt lukenut kaikki kolme tänä vuonna ilmestynyttä uutta Mielensäpahoittajaa, jotka ovat siis tietokirjoja Mielensäpahoittajan mielipiteillä ja ohjeistuksilla höystettynä. Olen kahden muun (Miehen työt ja Mielensäpahoittajan keittiössä) kohdalla esittänyt kysymyksen miksi nuo kirjat on kirjoitettu, sillä en ole oikein osannut mieltää niitä sen enempää tietokirjoiksi kuin viihdekirjoiksikaan. En siis odottanut Mielensäpahoittajan hiihtokirjalta mitään suuria, mutta tämä osoittautuikin hyvin hauskaksi kirjaksi, jossa on samaa henkeä kuin kaunokirjallisissa Mielensäpahoittajissa.

 

Vuonna 2017 järjestetään Lahdessa hiihdon mm-kisat, joiden odotus innoittaa Mielensäpahoittajaa jakamaan mielipiteitään ja kokemuksiaan hiihdosta, nykyihmisen ymmärtämättömyydestä tätä hienoa lajia kohtaan, hiihtourheilijoista, mäkihypystä ja oikeastaan kaikesta, mitä aiheeseen suinkin voi liittyä. Teos rakentuu melkolailla romaanin tai novellikokoelman tapaan ja koinkin tämän kirjan ennen kaikkea kaunokirjallisena teoksena ja viihteenä, vaikka teos viliseekin faktoja kisatuloksista ja tunnetuista urheilijoista. Kirjassa on mukana myös erillinen liite nimeltä Mielensäpahoittajan virallinen kisaopas.

 

Vietin Mielensäpahoittajan hiihtokirjan parissa oikein hauskoja lukuhetkiä. Kerrontatapa on tässä teoksessa hyvin samanlainen kuin kaunokirjallisissa Mielensäpahoittajissa, mikä tuntui kotoisalta ja loihti mieleeni Mielensäpahoittajan tutun hahmon. Hiihto on Mielensäpahoittajalle sydämenasia ja mielipiteet siitä ovat sen mukaisia. Lisäksi vuosien varrelle mahtuu jos jonkinlaisia sattumuksia hiihdon parissa, ja varhaisimmat niistä sattuivat jo hänen isälleen, joka hiihti Lahteen mm-kisoihin vahingossa vuotta liian aikaisin. Eikä Mielensäpahoittajan omatkaan kisamatkat aina ole menneet parhain voiteluin, sillä kerrankin sattui niin, että hän jäi kellariin lukkojen taakse ja odotteli siellä muutaman tunnin auttajaa... Jos siis olet miettinyt lukemasi jonkin uusista Mielensäpahoittajista ja kaipaat nimen omaan viihdykettä, valitse tämä hiihtokirja!

 

 ***

Tässä kohtaa muistutan vielä blogisynttäriarvonnastani, johon ehtii osallistua vielä huomenna 28.12. klo 15 saakka. Pääpalkintona on Mielensäpahoittaja-seinäkalenteri ensi vuodelle!

Mielensäpahoittajan keittiössä

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan keittiössä

143 s., WSOY 2016

kansi: Mika Tuominen

 

Kirjoitin lokakuussa ensimmäisestä tietokirjaa ja Mielensäpahoittajan lyömättömiä ajatuksia yhdistelevästä teoksesta Mielensäpahoittaja: Miehen työt. Tuolloin totesin, että en oikein tiennyt mitä tarkoitusta varten kyseinen teos on tehty - onko sen tarkoitus viihdyttää vai antaa tietoa vaiko kenties hieman molempia. Siinä missä Miehen työt oli viihdyttävyydestään huolimatta hieman genrejen väliin putoava teos, on mielestäni tämän nyt käsillä olevan kirjan funktio selvä: tämä on keittokirja.

 

Mielensäpahoittajan keittiössä sisältää runsaasti erilaisia ruokaohjeita, jotka on jaoteltu alkuperänsä mukaan, kuten vaikkapa "järvestä", "perunamaalta" tai "kellarista". Pääasiassa ohjeet ovat melko perinteisiä, Mielensäpahoittajan tyylisiä tuttuja ja konstailemattomia ruokia, mutta esitellään tässä muitakin kuin perisuomalaisia makuja mm. resepteissä Kolehmaisen emännän wokki ja Pankalesialainen vihreä curry. Ollaakseen vanha suomalainen jäärä Mielensäpahoittaja on kuitenkin melko avarakatseinen tyyppi niin ruokien suhteen kuin muutenkin.

 

Mielensäpahoittajan keittiössä on selkeästi keittokirja, mutta se sisältää Mielensäpahoittajan nasevia kommentteja tai neutraalimpia huomioita ruoasta. Monet tämän teoksen ruoista ovat sellaisia, joita en uskoisi ihan heti Mielensäpahoittajan alkavan valmistaa, vaikka takakansitekstissä sanotaankin, että "Mielensäpahoittaja neuvoo" miten valmistetaan ruoka jos toinenkin. Jotenkin siis oletin tämän olevan sellainen teos, jonka kaikki ruoat olisivat sellaisia, joita hyvin voisi kuvitella Mielensäpahoittajan keittelemään, mutta olin väärässä. En oikein osaa sanoa onko se iloinen yllätys vai pettymys, sillä itse en lähtenyt lukemaan tätä kirjaa sillä mielellä, että tästä olisin reseptejä ruokarepertuaariini haalinut. Tarkoitukseni oli siis puhtaasti viihtyä ja hieman olisin kyllä kaivannut lisää Mielensäpahoittajan mielipiteitä reseptien väleihin.

 

Kiinnostavaa mielestäni on, että koska tämä on mielestäni selkeästi keittokirjaksi tarkoitettu (eikä siis niinkään viihdykkeeksi), niin kuinkahan moni loppuviimein lähtee ruoanlaittoon hakemaan innotuista tästä teoksesta? Jotenkin itseni on vaikea nähdä sellaista tapahtuvaksi ja minusta tuntuu, että usein tällaiset "sekoituskirjat" jäävät ainakin kirjastoissa hyllyyn lojumaan: ruoanlaittoon halutaan avuksi selkeästi keittokirja, viihdettä etsitään muualta. Toki Mielensäpahoittaja varmasti myy ja kiinnostaa, mutta edelleen hieman mietityttää, että miksi Mielensäpahoittaja on pitänyt tällaiseen kirjaan tupata mukaan, etenkin kun hänen mielipiteitään ruoasta on jo kuultu teoksessa Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.

Mielensäpahoittaja - Miehen työt

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja - Miehen työt

144 s., WSOY 2016

 

Lähtökohtaisesti en ole ollut kovin innostunut siitä, että Mielensäpahoittaja-kirjat saavat jatkumoa tietokirjallisemmassa muodossa, sillä olen ajatellut Mielensäpahoittaja-hahmon käyttämisen niissä lähinnä rahastuskikkana. Mielensäpahoittaja - Miehen työt on ensimmäinen kolmesta kirjasta, joissa on yhdistetty tietokirjaa ja koko kansalle hyvin tutuksi käyneen Mielensäpahoittajan ajatuksia. Tulossa on vielä Mielensäpahoittajan keittiössä ja Mielensäpahoittajan hiihtokirja. Täytyy myöntää, että Miehen työt oli ihan hauska lukupaketti ja saatan hyvinkin lukea myös kaksi tulevaa kirjaa jahka ne ensin ilmestyvät.

 

Mielensäpahoittaja - Miehen työt käy läpi kaikenlaiset talon sisä- ja ulkotyöt, jotka tulisi suorittaa ajallaan. Niitä höystää mielensäpahoittajan mielipiteet ja tämän tyypillinen elämänasenne. Mielestäni kodin työt on ihan hauskasti saatu istutettua Mielensäpahoittajan kuvaamiksi ja tämä teos on tietokirjaluokituksestaan huolimatta melko viihteellinen. On tässä kuitenkin asiaakin, sillä Mielensäpahoittaja kertoo mm. miten säilötään talven varalle, hakataan halkoja, huolehditaan lastenkasvatuksesta ja hoidetaan metsää. Kokonaisuus on muodostettu Mielensäpahoittaja-hahmon kokemuspiirin ympärille, joten tällä on sanottavaa asiaan jos toiseenkin.

 

Tässä teoksessa oli yksi ajatus, joka jäi erityisesti mieleeni. Kyseessä on Mielensäpahoittajan sutkautus, jonka mukaan jokamiehenoikeuksista pitäisi tehdä jokamiehenvelvollisuuksia: metsien sato pitäisi hyödyntää joko omiksi tarpeiksi tai jopa myyntiin, jos siltä tuntuu. Tulkitsinpa tuon tarkoittavan myös sitä, että ihmisten luontosuhdetta sopisi nykymaailmassa vahvistaa, ja siinäpä mielensäpahoittaja on kyllä oikeassa. Muutenkin tyypillä on nasevia mielipiteitä, jotka ovat tyyliltään täysin aikaisempien kaunokirjallisissa teoksissa ilmestyneiden mielipiteiden kaltaisia.

 

Kokonaisuutena tämä oli siis ihan kiva kirja, joskaan en oikein osaa ajatella tätä pelkkänä viihdelukemisena sen enempää kuin tietokirjallisena teoksenakaan, vaikka epäilemättä tässä on kuitenkin faktat kohdillaan opastuskohdissa. En oikein siis tiedä onko tämä lintu vai kala ja kyllä minulle jäi edelleen hieman kysyvä olo sen suhteen, että mitä tarkoitusta varten tämä teos on tehty. Tietenkään kaikella lukemisella ei aina tarvitse olla mitään erityistä hyötytarkoitusta, mutta en silti osaa sanoa millaisen lukunälän tai tiedontarpeen selättämiseen tämä teos on tarkoitettu. Ehkä tulkinta jätetään lukijan päätettäväksi.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

248 s.,  WSOY 2014

 

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat kuuluvat kyllä ehdottomasti suosikkilukemistooni. Olen luettanut niitä myös vanhemmillani, jotka niin ikään ovat vanhan jäärän seurassa viihtyneet. Perinteisesti Mielensäpahoittajat ovat toimineet kaikenikäisille lukijoille, eikä tämä uusinkaan tee siinä suhteessa mitään poikkeusta.

 

Mielensäpahoittaja on saanut päähänsä, että hänen täytyy ruveta valmistelemaan omia hautajaisiaan, koska kuka muu sen tekisi (ainakaan yhtä hyvin ja onnistuneesti kuin mies itse). Hän ryhtyy puuhaamaan testamenttia, jonka valmiiksi saaminen onkin sitten monen mutkan takana. Tietysti myös siunauksesta ja muistotilaisuudesta tulee sopia sekä arkku nikkaroida. Tässä vaiheessa lähiomaiset alkavat epäilemään, että vaari on nyt pahemman kerran höyrähtänyt. Vaan kuten tavallista, on mielensäpahoittajalla perustelut kaikille toimilleen.

 

Tämän teoksen rakenne on erilainen kuin aikaisemmin mielensäpahoittajan omalla äänellä kerrottujen teosten. Tässä juoni on ikään kuin yhtenäisempi, ei novelleista koostuva, kuten aiemmin on ollut. Mielestäni se on vaikuttanut hieman negatiivisesti mielensäpahoittajan ajatusten esilletuontiin, sillä iskevyys ja terävyys on pehmentynyt. Toisaalta se ei ole lainkaan huono asia, sillä nyt papparaisen elämästä saadaan ehkä hieman laveampi kuva kuin aiemmin. Kirjoitustyyli on pysynyt samana kuin ennenkin, sen kyllä tunnistaa mielensäpahoittaja-tekstiksi.

 

Tämä Mielensäpahoittaja ei naurattanut minua aivan niin paljon kuin aiemmat, sillä onhan aihe selkeästi vakavampi: vanhuuden vaivat, joskus karutkin vanhuudenpäivät, kuolema. Mielensäpahoittajalla ei sinänsä ole syytä ajatella kuolevansa juuri nyt, mutta hän tuo persoonassaan esille sen, että jokaisen aika täällä on rajallinen. Vähempikin vetää hiljaiseksi, vaikka Kyrö kyllä käyttää taitavasti humoristista kieltä ja aitoa mielensäpahoittajanäkökulmaa tähänkin aiheeseen. Mielensäpahoittajat tuntuu toimivan aina, sen olen ainakin huomannut.!

 

♠♠♠♠

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

130 s., WSOY 2012

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin, kun kirjastosta ilmoitettiin noudettavissa olevasta varauksesta. Ja niin sain käsiini Tuomas Kyrön luomasta mielensäpahoittajasta kertovan teoksen Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Odotukset tämän teoksen kohdalla olivat korkeat, sillä olin aikaisemmin lukenut Mielensäpahoittajan ja Miniän. Aina vain mielensäpahoittajan ajatukset jaksoivat naurattaa ja laittoivat miettimään.

Oikeastaan voisin heti aluksi sanoa, että en pitänyt tästä teoksesta niin paljon kuin kahdesta edellämainitusta, mutta pidin kumminkin. Mielensäpahoittajalla on oivallisia ajatuksia maailman menosta ja "menu:sta" ja hahmonahan tuo äreä papparainen on hykerryttävä. Jotenkin tuntuu vain siltä, että teoksessa olisi voitu keskittyä muuhunkin kuin ruokaan. Jotenkin tuntuu myös siltä, teoksessa oli hieman aistittavissa "lopun tuntua", tuuditusta siihen, että tästä eteenpäin ei mielensäpahoittajasta kuulla ja siellä hän nyt keittelee sörsseleitään ja voi hyvin tästä eteenpäin ja hei hei. Toki Miniässä hän vielä esiintyy, mutta silti teoksesta tulee sellainen tunne.

En oikein osaa sen kummempia tästä kirjasta jutella, sillä olen lukenut siitä niin paljon hyviä ja tyhjentäviä blogimerkintöjä. Lukekaa niitä, jos haluatte lukea vielä jotakin enemmän, itse en enää mitään painavaa sanottavaa keksi. Muuta kuin sen, että se joka tykkää Mielensäpahoittajasta, tykkää taatusti myös tästä.

♠♠♠♠

Mielensäpahoittaja

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja

130 s., WSOY 2010, 6. p.

Vihdoin minäkin pääsin Mielensäpahoittajan pariin, vaikka täytyy todeta, että huomioin koko teoksen vasta "hieman" jälkijunassa. Aikaisemmin olen lukenut Miniän, josta pidin valtavasti. Ei tämäkään teos ollut pettymys, päin vastoin, mutta silti ehkä pidin Miniästä rahtusen enemmän.

Mielensäpahoittaja kertoo 80-vuotiaasta miehestä, jolla on vahvoja mielipiteitä asioista: ja kaiken lisäksi hän on aina oikeassa. Mielensäpahoittaja todella pahoittaa mielensä kaikesta: aurinko paistaa, jouluna saa kinkun sijasta kalkkunaa ja moottoriteitäkin rakennetaan turhaan.

Vaikka mielen pahoittavat asiat on verhottu huumoriin, ovat ne suurimmaksi osaksi täyttä asiaa. Ne ihan oikeasti välillä laittoivat ajattelemaan, että totta tuokin.

Mielensäpahoittaja ei pahemmin aikaile ilmaista ajatuksiaan, mutta silti hänestä ei jää äreä kuva. Ehkä hauskinta tämän persoonassa on se, että hän ei edes ymmärrä olevansa hauska. Mutta on tuo 80-vuotias papparainen myös hieman surullinen hahmo: asuu yksin, ystävät ovat kuolleet, vaimo on hoitolaitoksessa ja lapset asuvat kaukana. Onneksi mielensäpahoittaja on keksinyt ajankulun: valittamisen.

Jos vertaan tätä teosta Miniään, minusta tässä oli hitaampi tempo. Jotenkin kerronta oli aivan aavistuksen verran kankeampaa. Tai sitten tunne johtuu siitä, että Miniässä mielensäpahoittajaa kuvataan ulkopuolisen silmin, jolloin hauskuus nousee ehkä vieläkin paremmin esiin. Kielellisesti Mielensäpahoittaja on yhtä kutkuttava kuin Miniäkin, sanavalinnat ovat hauskoja ja kerronta eloisaa.

♠♠♠♠½

Miniä

Kyrö, Tuomas: Miniä

122 s., Kirjamedia 2012

Moni varmasti tietääkin, että Miniä oli saatavilla vain Kirjan ja Ruusun päivänä. Itse en tätä kirjaa käsiini hankkinut, mikä harmittaa kyllä nyt toden teolla. Mutta mistäpä olisin voinut tietää, että teos on näin hyvä, kun en ollut Kyröä aikaisemmin lukenut. Siis: jos jollakin on ylimääräisenä, voisin olla kiinnostunut ostamaan teoksen! ;) Ja vielä luokkakaverilleni Sannalle kiitos lainasta! 

Sitten asiaan. Miniä kertoo nelikymppisestä Liisasta, jonka piti saada viettää vapaa viikonloppu yksin kotona viinin ja laatulehtien parissa. Vaan toisin kävi: appiukko tuleekin Liisan luo ja muu perhe seuraa perästä. Ja appiukko ei olekaan mikään ihan tavallinen heppu, vaan vanha kunnon mielensäpahoittaja.

Appiukko ei usko nykyajan hömpötyksiin ja uutuuksiin. Ainoa oikea ruoka on peruna, mitään ei pidä heittää pois jos sattuukin joskus tarvitsemaan ja elämä ei saa olla liian helppoa. Kaiken kukkuraksi venäläiset bisnes-vieraat saapuvatkin etuajassa ja Liisan on pakko ottaa appiukko mukaan töihin.

Täytyy sanoa, että appiukko on ratkiriemukas tapaus, meinasin monta kertaa ruveta nauramaan ääneen teosta lukiessa. Olisin kyllä nauranutkin, mutta satuin olemaan sellaisessa paikassa, että se oli mahdotonta; siispä tyydyin hytkymään ja kihertämään itsekseni. Olisin varmaan nauttinut teoksesta vieläkin enemmän, jos olisin saanut nauraa vapautuneesti lukiessani. :D

Kyröllä on erinomainen huumorintaju ja hän kirjoittaa elävää tekstiä. Pidin tästä teoksesta kovasti ja olisin kyllä lukenut enemmänkin, vaikka luultavasti komiikka olisi pidemmässä teoksessa kärsinyt. Nyt odotan innolla Mielensäpahoittajan ja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastikkeen lukemista, varausjonossa ollaan. Suosittelen kaikkia hankkimaan tämän teoksen käsiinsä ja lukemaan. Arjen komiikkaa parhaimmillaan!

♠♠♠♠½

"Nyt kaikki tiivistyy appiukkoon, joka koputtelee väliseinää. Kaikki tiivistyy perunoihin.

Tämän täytyy olla testi.

Nyt katsotaan mihin minusta on, murrunko paineessa vai selviänkö kuin nainen."

 ***

"- Perut... appiukko voihkii kuin kaatuneen toverin rinnalla."

(Perunat jäivät vahingossa ulos pakkaseen yöksi. :D)