Kettumäki

Alice Hoffman: Kettumäki

271 s., Book studio 1998

alkup. Here on Earth, 1997

suom. Renne Nikupaavola

 

Käsittelimme Alice Hoffmanin Punaista puutarhaa lukupiirissämme reilut pari vuotta sitten. Tiesin jo tuolloin, että haluaisin lukea lisää hänen kirjojaan, ja vaikka lainasinkin Kettumäen jo edelliselle kesälomalleni, niin nyt vasta kirjaan tartuin. Tyyliltään Kettumäessä ei mielestäni ole Punaisen puutarhan upeaa taianomaisuutta, mutta pidin kyllä tästäkin teoksesta paljon.

 

March Murray on nelikymppinen nainen, joka palaa kotikaupunkiinsa osallistuakseen perheensä entisen taloudenhoitajan hautajaisiin oltuaan poissa 20 vuotta. Mukanaan hän tuo teini-ikäisen tyttärensä, joka tuntuu viihtyvän äitinsä kotikaupungissa oikeinkin hyvin. Entisessä kotitalossaan Kettumäessä majaileva March huomaa, että menneisyyttään ei lopulta pääse pakoon minnekään. Siellä hän kohtaa nuoruuden rakastettunsa ja lankeaa jälleen. Menneisyys ja intohimo pitävät Marchia otteessaan niin, että ympärille on vaikea nähdä.

 

Kettumäki valikoitui Hoffmanin tuotannosta luettavakseni melko sattumalta. Teos osoittautui tematiikaltaan hyvin kiinnostavaksi, sillä teoksessa käsitellään epäsovinnaista rakkautta useammallakin eri tavalla. Jotenkin teoksen miljöö ja hahmot vievät mennessään, vaikka suomennos onkin mielestäni paikoitellen hieman ontuvaa. Menneisyyden valinnoilla on huikean kauaskantoisia vaikutuksia myös niiden ihmisten elämiin, joihin yksittäiset asiat eivät suoranaisesti liity. Teoksessa on paljon synkkiä väreitä, mutta lopussa itää myös toivo paremmasta huomisesta.

 

♠♠♠♠

Varotoimia

Nelli Hietala: Varotoimia

167 s., Karisto 2020

kansi: Emmi Kyytsönen

 

Odotellessani nuortenkirjasarja Miia Martikaisen uutta osaa, päätin lukea Nelli Hietalan uuden aikuisten romaanin Varotoimia. Se kertoo Taimista, joka varautuu elämässään kaikkiin mahdollisiin vaaroihin ja elää ainaisessa valmiustilassa. Vakuutusmyyjänä hän tietää kaiken riskeistä ja jakaa ihan mielellään vinkkejään eteenpäin.

 

Tarina alkaa, kun Taimi matkustaa bussissa takaisin kotiinsa vietettyään viikonlopun ystävänsä luona. Bussissa hänen viereensä istuutuu komea mies. Muuallakin olisi tilaa, joten Taimi ei voi olla miettimättä miehen motiiveja. Koska Taimi ei halua juuttua bussin ahtaaseen vessakopperoon, hän ryntää asemalla vessaan. Kun hän tulee ulos, bussi menee menojaan ja sekä hän että komea muukalainen ovat jääneet bussista. Siitä alkaa huikea seikkailu, johon riskeistä kaiken tietävä kaappaa miehen mukaansa suojellakseen tätä kamalalta kohtalolta.

 

Varotoimia oli ihan hyväntuulinen kirja, nopealukuinen ja paikoin hyvinkin hauska. Pidin siitä, miten varovainen Taimi lopulta alkaa uskaltautua heittäytymään. Jotenkin kuitenkin tämän yhden aikuisten kirjan perusteella haluaisin kyllä sanoa, että Hietala on vahvimmillaan nuortenkirjoissa. Tässä kirjassa oli kyllä jotain samaa henkeä kuin Miia-kirjoissa, mutta aikuiselämän kontekstiin siirrettynä Taimin purkkatemppu esimerkiksi tuntui lähinnä tosi typerä. Vähän siis jäi sellaiset fifty-fifty -fiilikset tästä kirjasta.

 

♠♠♠

Maalis- ja huhtikuun luetut

Hei vaan pitkästä aikaa kuulumisten ja lukukoontien merkeissä! Kun huhtikuu alkoi edetä jo puoleen väliin ja minulta ehti jo hämärtyä käsitys siitä, mitä kirjoja luinkaan maaliskuun puolella ja mitä huhtikuun alussa, päätin jättää erillisen koonnin tekemättä ja tehdä tuplakoonnin huhtikuun jälkeen.

Minunkin elämäni on ollut maalis-huhtikuussa yhtä poikkeuksellista kuin kaikkien muidenkin. Kirjastot meni kiinni ja sitä myöten työpäivien sisältö muuttui aika isosti. Onneksi eilen saimme valtioneuvostolta linjauksia kirjastojen avaamiseksi, sillä kyllä tämä jatkuva kokoelmatyö alkaa jo tuntua tylsältä ja asiakkaita on oikeasti ikävä. Koronan takia opiskelukuvionikin muuttuivat melkolailla, mutta onnistuin kuitenkin kääräisemään gradun valmiiksi ja viimeiset tehtävät tehdyiksi. Ne ovat nyt arvioitavana, joten en voi kuin odotella mitä tuleman pitää.

Jos koronan piti joskus näin laajasti Suomi (ja maailma) pysäyttää, niin täytyy sanoa, että onneksi se tapahtui keväällä. Olen saanut itse valtavasti voimaa siitä, että ulkona on valoisaa, nyt alkaa kevään merkkejä näkyä ja ulkoilumahdollisuudet ovat mitä mainioimmat. Jos koronarajoitteet olisivat iskeneet syksyn pimeimpään aikaan, luulen, että minä ja varmaan aika moni muukin voisi huomattavasti nykyistä huonommin. Totta kai kaipaan elokuvateattereita, kahviloita, kahvakuulatreenejä, liikkumisen vapautta ja normaalia kirjastotyöskentelyä, mutta toisaalta itselleni on hyvä, että tämä aika on pakottanut hidastamaan tahtia.

Maalis-huhtikuussa ehdin lukemaan yllättävänkin paljon kirjoja, kun ottaa huomioon tiivistyneen opiskelutahdin ja muuttuneiden olosuhteiden tuoman yleisen stressin. Kirjat ovat toimineet minulle pakona kaikesta ja tarjonneet mahdollisuuden nollata ajatuksia. Olenkin kirjastojen asteittaisesta avautumisesta iloinen myös siksi, että tämä mahdollisuus tarjoutuu sen myötä ihan kaikille.

Kahden kuukauden luetut ovat tässä, hieman satunnaisessa järjestyksessä postattuna:

Josie Silver: Tule takaisin 

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Minna Maijala (toim.): Minna Canth - Ihmisen kuvia 

Milla Peltonen: Erakot - Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita 

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino 

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot 

John Green: Kilpikonnan kuorella 

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä 

Sari Näre: Sota ja seksi 

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja 

Eeva Vekki & Risto K. Järvinen (toim.): Päiväkirjaklubi 

Nelli Hietala: Elämää eteisessä, Miia Martikainen 

Orvokki Autio: Viistotaival 

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua 

Lucinda Riley: Myrskyn sisar 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 

Nyt kun tätä listaa katsoo kokonaisuutena, niin huh kun ehdinkin lukemaan paljon. Ja tähän vielä opintomateriaalit/-kirjallisuus päälle! Näihin kahteen kuukauteen mahtui kyllä todellisia lukusukkuloita, mutta myös ei niin itseä puhuttelevia teoksia. Aloitin jo listaamaan suosikkejani tähän, mutta kun tajusin, että voisin listata lähes koko litanian, päätin jättää sen tekemättä. :-D

Toukokuu on lähtenyt kivasti liikkeelle niin kirjojen kuin muunkin elämän suhteen. Olo on ihanan energinen, on tämä kevät ja alkukesä vain niin mun aikaa vuodesta. Palataan taas pian uusien kirjojen parissa! :)

Kimppakämppä

Beth O'Leary: Kimppakämppä

13 h 45 min., WSOY 2020

alkup. The Flatshare, 2019

suom. Taina Wallin

lukijat: Kati Tamminen ja Anssi Niemi

kansi: Andy Bridge

 

Joskus maalis-huhtikuun vaihteessa, muistaakseni, kuuntelin Nextorystä Beth O'Learyn kovasti kehutun Kimppakämpän. Kirja oli minulla jo lainassa perinteisenä kirjana, mutta kun kahden lukijan tulkitsemaa äänikirjaversiota kehuttiin Instagramissa, päätin sittenkin kuunnella kirjan. Se osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä toteutus oli tosiaankin onnistunut. Pidin myös kirjan juonesta, jonka perusasetelma oli kiinnostavalla tavalla ihan uudenlainen.

 

Kustannustoimittajana työskentelevä räiskyvä ja värikäs Tiffy jää vaille asuntoa Lontoossa. Samaan aikaan yöhoitajana työskentelevällä Leonilla on on huutava rahantarve ja yöaikaan vapaa sänky. Tiffy tarttuu Leonin asuntoilmoitukseen ja päätyy tämän vuokralaiseksi siten, että asunto on tiettyinä kellonlyöminä Tiffyn ja toisina Leonin. Tiffy nukkuu heidän vuoteessaan yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.

 

Kerronta etenee vuoroin Tiffyn ja vuoroin Leonin näkökulmasta. Kumpikin elää omaa elämäänsä, mutta Leonin asunto on heille molemmille koti ja elämän kiintopiste. Tiffyn aloitteesta he alkavat kommunikoida jättämällä toisilleen viestejä post-it -lapuille. Tilanne alkaa mutkistua, kun viestin välitykselläkin ilmassa alkaa väreillä kiinnostusta. Kun sitten koittaa se vääjäämätön hetki, jolloin Tiffy ja Leon tulevat tapaamaan toisensa, alkaa asumisjärjestely mennä mielenkiintoiseksi.

 

Pidin tästä kirjasta, sillä tämä on jotenkin sellaista pehmeää viihdettä. En oikeastaan ole ihan varma mikä tässä teoksessa niin puhutteli. Ehkä se oli se ymmärtäväisyyden, auttamisen halun ja ystävällisyyden ilmapiiri, joka alunperin kietoi vaippaansa. Teokseen myöhemmin tuleva romanttinen väre ja suojelevuus olivat myös ihania asioita. Huumoriakin teoksessa pilkahtaa, vaikka mikään hersyvä kirja tämä ei mielestäni ollut. Aika symppis kirja kaiken kaikkiaan!

 

♠♠♠♠

Myrskyn sisar

Lucinda Riley: Myrskyn sisar - Allyn tarina

734 s., Bazar 2018

alkup. The Storm Sister, 2015

suom. Hilkka Pekkanen

kansi: Eevaliina Rusanen & Shutterstock

Seitsemän sisarta, osa 2

 

Luin elokuussa Lucinda Rileyn suositun Seitsemän sisarta -sarjan avausosan, joka niin ikään on nimeltään Seitsemän sisarta. Kirja vei minut mennessään, vaikka juoni olikin paikoin yllätyksetön ja kerrontaa olisi voinut tiivistää. Sen verran siitä kuitenkin pidin, että halusin jatkaa sarjan parissa, ja nyt edelleen potemastani hienoisesta tiiliskivikammosta huolimatta lainahyllyssäni odotellut Myrskyn sisar suorastaan houkutteli minua lukemaan.

 

Myrskyn sisar käynnistyy samasta alkuasetelmasta kuin Seitsemän sisarta. Tapahtumat lähtevät liikkeelle tilanteesta, jossa Plejadien tähtikuvion mukaan nimettyjen sisarusten adoptioisä Papa Salt on juuri kuollut ja hän on jättänyt jokaiselle tyttärelleen kirjeen ja vihjeen siitä, mistä hän on tyttärensä adoptoinut. Heidät on adoptoitu eri puolilta maailmaa. Siskoksista toiseksi vanhin, Ally, on tämän teoksen päähenkilö. Papa Saltin vihjeet kuljettavat Allyn Norjaan.

 

Ally ei lähde välittömästi selvittämään syntyperänsä arvoitusta isänsä kuoleman jälkeen, mutta kun hän kokee elämässään toisenkin suuren muutoksen, hän päättää, että syntyperän selvittäminen vie sopivasti muihin maisemiin ja ajatuksiin. Isältään saamiensa vihjeiden mukaan Allyn syntyperä näyttäisi viittaavan musiikkisuku Halvorseneihin, jonka lähipiiriin on kuulunut monia tunnettuja muusikoita Edvard Griegistä alkaen. Teoksen toisessa aikatasossa sukelletaan Halvorsenin musiikkisuvun "kantaäidin" Annan matkaan 1800-luvulle.

 

Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, olin täynnä mielenkiintoa. Se oli kuitenkin vaarassa kuihtua heti alkuunsa, sillä jo ensimmäisestä osasta tuttujen alkuvaihdeiden kertaaminen ja muutenkin hitaasti etenemään lähtenyt tarinankerronta alkoivat jäytää mielenkiintoani. En kuitenkaan missään vaiheessa halunnut jättää kirjaa kesken, sillä odotin kovasti, että päästäisiin Allyn syntyperän arvoituksen äärille. Kun kerronta siirtyi teoksen toiseen aikatasoon, alkoi se viedä mennessään ja lujaa. Alkuun minusta kyllä tuntui, että Norja ja 1800-luvun Euroopan musiikkipiirit miljöönä eivät olleet oikein kiehtovia, mutta lopulta pidin etenkin Norjasta todella paljon.

 

Tätäkin kirjaa vaivasi samat ongelmat kuin edellistäkin osaa eli tiivistämisen varaa olisi todellakin ollut ja lisäksi teoksessa oli myös hyvin ennalta-arvattavia käänteitä, joiden paljastamista mielestäni hieman turhaan odotettiin teoksen loppuun saakka. Täytyy kuitenkin todeta, että oli tässä teoksessa myös ainakin yksi hyvin yllättävä käänne, jota en osannut aavistaa. Sukuhistoriaan, menneisyyden arvoituksiin ja vaiettuihin salaisuuksiin uppoutuminen onnistui tämän kirjan parissa hyvin, kun tarina vain lähti ensin etenemään. Rileyllä on kyllä juonenpunojan taito, mutta minun on kuitenkin pakko sanoa, että tietyissä isoissa käänteissä tuntui, että tunnetilat eivät oikein välittyneet ja niitä kuvattiin jotenkin kylmästi, mitä en huomannut ensimmäisessä osassa.  

 

En pysty sanomaan pidinkö jommasta kummasta teoksesta enemmän kuin toisesta, sillä niin erilaisiin maailmoihin ne ovat minut johdattaneet. Vaikka Rileyn kirjoihin on kohdistunut kritiikkiä ja koen sen antamiseen aihetta itsekin, niin haluan ehdottomasti jatkaa sarjan parissa. Näissä kirjoissa on kuitenkin lopulta ollut paljon enemmän hyvää ja nautittavaa kuin huonoa.

♠♠♠♠