sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun luetut

Kylmä, pimeä ja sateinen marraskuu on ihan pian takana - onneksi tämä kuukausi tuntuu menneen nopeasti ohitse! Olen ollut jotenkin hieman alavireinen ja väsynyt, jotenkin tuntuu, että mikään uni ei riitä ja kaikki pienetkin asiat stressaavat epätavallisen paljon. Tämä lienee jälkikaikuja alkusyksyn hektisyydestä, jolloin kahden (osa-aikaisen) työn lisäksi  kirjoitin opinnäytettäni. Onneksi joulukuussa kykenen varmasti jo oikeasti hellittämään ja jaksan jopa lukea niitä ihania kirjoja, joilta väsymys on verottanut aikaani. Ilolla toivotan joulukuun tervetulleeksi. :)

Opintoni ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, että odotan viimeistä suoritusmerkintää, jotta saan anoa tutkintotodistusta. Tuntuu paitsi hyvältä myös todella haikealta. Viime viikolla kävin opinnäytetyöseminaarissa esittelemässä työni ja luovutin samalla avaimeni pois. Yllättäen tajusin, että kouluni on minulle paljon tärkeämpi paikka kuin luulin. Tämä opintojen loppumisen mukanaan tuoma "tyhjiö" täyttynee nopeasti, ja onhan tässä matkalla kertynyt paljon mukavia muistoja, jotka kulkevat mukana läpi elämän.

Marraskuussa ehdin väsymyksestäni huolimatta lukemaan aika paljon, kahdeksan kirjaa. Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen pariin en tässä kuussa enää ennättänyt, mutta jatkan ainakin Laurojen parissa omia aikojani toivottavasti jo joulukuussa. Haasteesta on tulossa loppukoonti heti ensi kuun alussa, joten muistakaahan te loputkin osallistujat linkitellä minulle koontipostauksia tänne.

Marraskuu oli lukukuuna hyvä myös siinä mielessä, että ehdin lukemaan melko monipuolisesti ja tutustuinpa uusiin kirjailijoihinkin. Hieman myös poistuin mukavuusalueeltani, joten joulukuussa onkin mukava palata oman lempparigenren, historian, pariin. Kotikuntani kirjasto on joulukuun ensimmäisen viikon kiinni, joten nyt on myös hyvä aika lukea kotiin vähitellen kertyneitä lainakirjoja. Puolensa siis tälläkin, vaikka olen ollut jotenkin ihan "sekaisin" ja tuntuu, että kaikki mahdolliset putiikit ovat muka kiinni, vaikka vain kirjasto on. Ja minä sentään työskentelen naapurikaupungin kirjastossa, joten tuskan ei pitäisi yltyä ylimaalliseksi!

Marraskuun lukulistani oli tällainen:
Toni Morrison: Armolahja
E.L. James: Fifty Shades - Vapautettu
Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
Elias Koskimies: Ihmepoika
Jujja Wieslander: Mimmi Lehmä uimahallissa
Anna-Mari Kaskinen: Kanssasi tämä matka
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu
Ulla Kauhanen ja Sana Mustonen: Kissan kosketus 

Nyt toivotan kaikille teille oikein hyvää lukukuuta ja yrittäkäähän tekin ehtiä joulukiireiltänne lukemaan. :) Joulukuussa aion todella siis lukea kotiin kertyneitä lainakirjoja, julkaista loppupostauksen Nostalgisista nuortenkirjoista ja juhlistaa blogisynttäreitäni. Aionpa myös osallistua kirjabloggaajien joulukalenteriin. Pitäkää siis silmät auki. 8)

Kissan kosketus

Ulla Kauhanen (kuvat) & Sana Mustonen (teksti): Kissan kosketus
62 s., Aurinko Kustannus 2014
ulkoasu: Iiris Kallunki
 
Selailin taannoin Kirjasampoa ja siellä oli vinkkinä tämä Ulla Kauhasen ja Sana Mustosen runoteos Kissan kosketus. En ole tainnut koskaan aiemmin innostua mistään Kirjasammon vinkistä niin paljoa, että olisin oikein halunnut jopa lukea kyseisen teoksen. Nyt niin kuitenkin kävi, ja täytyy sanoa, että ilman tuota sivustoa tämä kirja olisi varmasti mennyt minulta ihan täysin ohi. Ja ei, tämä ei ole mikään Kirjasammon mainospuhe, vaan ihan oikeasti vilpittömän ilon ilmaus siitä, että tällainen sivusto on olemassa. :)
 
Kissan kosketus sisältää nimensä mukaisesti kissa-aiheisia runoja laidasta laitaan, mutta sen pääsääntöisenä näkökulmana on kuitenkin kissojen ylistys. Ja kyllä kissat mielestäni tällaisen ylistysteoksen ansaitsevatkin, heh. Osa runoista on todella kuvasidonnaisia, joten näkee, että Kauhanen ja Mustonen ovat todella tehneet tätä teosta tiiviissä yhteistyössä. Toisaalta se on plussaa teokselle, sillä kokonaisuus on eheä ja täydentää joidenkin runojen kohdalla sanomaa. Samalla kuitenkin hieman harmittaa se, että näille runoille on kehitetty tietty asiayhteys, sillä joitakin niistä ei voi sen takia irrottaa asiayhteyksistään esimerkiksi sitaateiksi.
 
Runojen kieli on mielestäni oikein hyvää ja soljuvaa, vaikka välillä hieman minua häiritsi yhtäkillinen loppusointujen rikkominen tai puhekielisyys. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin mielestäni ihan aito hyvän mielen kirja, joka oli kiva lukea. Erityisesti tykästyin sivun 21 runoon, mutta kun se pitäisi tunnelman säilyttämiseksi kokonaisena lainata, eikä niin saisi tehdä, niin kehotan tutustumaan siihen itse. Kissaihmisille taattu lukuvinkki!
 
♠♠♠

tiistai 25. marraskuuta 2014

Mustalaisäidin kehtolaulu

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu
273 s., LIKE 2014
kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
 
Bongasin taannoin jostain blogista Marja Björkin Mustalaisäidin kehtolaulun. En ollut aikaisemmin lukenut Björkin teoksia, sillä ne eivät olleet vaikuttaneet mielestäni mielenkiintoisilta, mutta tämä uutuusteos herätti kyllä välittömästi kiinnostuksen. En ollut tästä kirjasta kuullut lainkaan ennen onnekasta blogibongaustani, mikä tuntuu vähän hassulta: Björkin teos Poika sai aikanaan hyvin suurta näkyvyyttä, tämä seuraava teos taas tuntuu jääneen todella vähälle huomiolle. Onneksi on kirjablogit! ;)
 
Mustalaisäidin kehtolaulu kertoo kolmen romanisukupolven tarinan. Väinö ja Sikri ovat kokeneet kiertolaiselämän ja kovalla työllä päässeet eteenpäin, kun taas heidän lapsensa varttuvat aivan toisenlaiseen yhteiskuntaan. Aikuistuva Marita-tytär saa yhteiskunnan tukemana asunnon ja rahaa, mutta vieläkään yhteiskunta ei ole valmis antamaan kaikkea, mitä Maritakin haluaa. Kouluttautuminen ja työnsaanti osoittautuvat lähes mahdottomiksi eikä romaneilla helppoa ole vieläkään. Ennakkoluulot leimaavat koko kulttuurin. Maritan tyttäret varttuvat kahden kulttuurin ristipaineessa ja yrittävät löytää paikkansa maailmassa. Vanhat tavat ja perinteet sitovat sukuun ja luovat yhteenkuuluvuutta, kun valtaväestö karttaa romaneja. Vuosien kuluessa paljon on muuttunut, mutta elämä ei silti ole helppoa.
 
Björkin luoma sukutarina oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen, joskin toisinaan hieman hidassoutuinen ja sitten taas vuorostaan suurin harppauksin etenevä. En väitä olevani romanikulttuurin asiantuntija, mutta mielestäni Björkillä on tiedot kohdillaan. Tämän sanon sen perusteella, että olen opinnoissani käynyt monikulttuurisuutta käsittelevän kurssin, jossa perehdyttiin tarkemmin myös romanien tapoihin. Mielenkiintoinen tämä teos oli myös siinä suhteessa, että pääsi kurkistamaan toisenlaisen kulttuurin historiaan ja tapoihin, sillä vaikka romaneja elääkin keskuudessamme, harva meistä loppujen lopuksi heidän kulttuuristaan juuri mitään tietää.
 
Pidin siitä, että Björk on ottanut tarinaan mukaan kolme eri romanisukupolvea. Se luo mielenkiintoisen läpileikkauksen yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta samalla kuitenkin kuvastaa myös romanikulttuurin perinteissä pitäytymistä ja kulttuurin vaalimista sekä helpottaa joidenkin romanikulttuurin tapojen esille tuomista (kuten vanhempien kunnioitus, väistäminen). Sukutarinat kiehtovat minua yleisesti ottaen, joten ratkaisu on siinäkin mielessä minulle mieluinen.
 
Jotenkin juoni on kaikista mielenkiintoisista yksityiskohdista huolimatta hieman tylsä. Tai jotenkin mielestäni tarina ei lähde tässä kunnolla vetämään, vaikka kirjaa ihan mielellään lukeekin. Tässä ei jotenkin ole sellaista henkeä, että lukijana haluaisin innokkaasti ottaa selvää, miten tälle suvulle lopulta käy. Kerronta on jotenkin hieman latteahkoa, vaikka Björk maustaakin tekstiä romanien sanoilla. Odotukseni eivät oikein täyttyneet, sillä odotin tältä hieman enemmän räväkkyyttä.
 
♠♠♠½

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kanssasi tämä matka

Anna-Mari Kaskinen: Kanssasi tämä matka - Runoja välittämisestä
kuvitus: Minna L. Immonen
47 s., Kirjapaja 2011
 
Anna-Mari Kaskisen runokokoelma Kanssasi tämä matka: Runoja välittämisestä, on tunnelmaltaan mielestäni hyvin haikea. Siinä on tietynlaista toivonkipinää, huomisen odotusta ja valoa, mutta toisaalta hyvin paljon haikeutta ja kiitosta päivistä, jotka ovat menneet. Runot ikään kuin kiittävät kuljetusta matkasta.
 
Pääsääntöisesti runot ovat tässä kokoelmassa hyvin lyhyitä, osin jopa hieman mietelausemaisia, mikä ei kyllä suinkaan ole paha asia. Tässä kokoelmassa ei myöskään näy niin selkeästi se perinteinen loppusoinnullinen runo, joka on Kaskiselle mielestäni sangen ominaista. Sitä ehkä jäin hieman kaipaamaan, mutta toisaalta mietelausemaiset pienet "tutkielmat" matkasta eivät välttämättä loppusointuja kaipaa eivätkä ne niihin niin sopisikaan. Niistä tulisi silloin jotenkin ehkä liian filosofisia minun makuuni.
 
Kokonaisuudessaan tämä on ihan miellyttävä runoteos, mutta on Kaskinen kirjoittanut tunteisiin vetoavampiakin teoksia kuin tämä. En oikein edes tiedä kenelle tämä olisi suunnattu tai että mikä runojen sanoma on. Kiittäminen nyt ainakin, mutta voisiko niillä olla jollekin jokin syvempi merkitys, kuten lohdutus menetyksen hetkellä. Yksilön tulkinnastahan se on kiinni tietysti, minä tulkitsen pisteiksi nyt nämä:
 
♠♠♠

lauantai 22. marraskuuta 2014

Mimmi Lehmä uimahallissa

Jujja Wieslander: Mimmi Lehmä uimahallissa
kuvitus: Sven Nordqvist
25 s., Kustannus-Mäkelä 2014
alkup. Mamma Mu simmar 2014
suom. Terhi Leskinen
 
Sain kotikuntani kirjastossa kirjastonhoitajalta vinkin, että on tulossa uusi Mimmi Lehmä -kuvakirja. Minähän varasin sen oitis siinä paikassa, sillä Mimmi ja hänen ystävänsä Varis tietävät aina hauskaa lukuelämystä.
 
Mimmi Lehmä on taas saanut uuden epälehmämäisen idean: Mimmi on päättänyt lähteä Liisan kanssa uimahalliin. Uimahallissa  Mimmi suorittaa uimamerkin, mistä Varis ei hirveästi ilahdu, sillä onhan Mimmillä nyt jotain sellaista, mitä hänellä ei ole. Niinpä Mimmi ja Liisa päättävät ilahduttaa luonnostaan hieman kademielistä Varista ja tarjota hänelle mahdollisuuden suorittaa lentomerkki.
 
Täytyy sanoa, että teoksen nimi antaa jokseenkin väärän mielikuvan tarinan sisällöstä, sillä itse uimahallissa ollaan vain kolmen aukeaman ajan ja pääasia tuntuu keskittyvän Variksen lentomerkin ympärille. Mutta vaikka teoksen nimi onkin hieman harhaanjohtava, on itse tarina jälleen kerran valloittava kuvaus Mimmin ja Variksen ystävyydestä ja siitä, että hyvältä ystävältä kestää melkein mitä vain ja aina yritetään ymmärtää, niinkuin Mimmi nyt tulkitsee Variksen mielenliikkeitä hienovaraisella ymmärryksellä.
 
Jujja Wieslander kirjoittaa kertakaikkiaan hauskasti ja hahmojen luonteenlaadut tulevat dialogissa hyvin ilmi. Suomentaja ansaitsee kiitoksensa siitä, että tarina välittyy lukijalle sujuvasti ja aidosti. Mimmi on herttainen ja myötäilevä, Varis aidon omahyväinen ja herkkänahkainen. Erityisesti nauratti viimeisen aukeaman sananvaihto:
 
"- Minä en ole koskaan ennen saanut mitään merkkiä, sanoi Varis. - Tiedät, että en halua kastua.
- Ammuu, Varis, mutta sinä pidät lentämisestä. Kaikki lehmät olivat sitä mieltä, että olit taitava.
- Kraak, se on totta. Minä olen tosiaan erittäin taitava, sanoi Varis."
 
Teoksen kuvitus on Nordqvistilta jälleen onnistunutta. Kuvitus on eloisaa ja osin vauhdikastakin ja Mimmi ja Varis piirtyvät silmiemme eteen tuttuina ja rakkaina. Erityisen paljon pidin kuitenkin siitä, miten realistista ihmiskuvaa Nordqvist piirtää: uimahallissa viihtyy erikokoisia ja -näköisiä ihmisiä, on pyöreää ja laihaa, tummaa ja vaaleaa. Ajatusmallin siemen alkaa itää jo pienenä, joten on hienoa, että tässä teoksessa luodaan realistista mallia erilaisuudesta.
 
Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, joka viihdyttää niin lasta kuin aikuistakin (testattu on :). Teoksessa on monia tasoja, mikä tekeekin tästä monen ikäiselle sopivan kirjan. Voisin samalla vinkata tämän olevan myös hyvä joululahjaidea perheen pienimmille, sillä aika moni tykkää Mimmistä kovasti!
 
♠♠♠♠½

perjantai 21. marraskuuta 2014

Ihmepoika

Elias Koskimies: Ihmepoika
191 s., Gummerus 2014
kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
 
Ihmepoika kuuluu niiden kirjojen joukkoon, joita en koskaan aikonut lukea. Aihe ei kiinnostanut minua oikeastaan ollenkaan, mutta päätin kuitenkin lainata tämän, kun se kirjaston uutuushyllyssä niin kutsuvasti odotteli. Vaikka joskus onkin ihan virkistävää lukea jotain sellaista, joka ei välttämättä tunnu omimmalta, niin tämän kirjan kohdalla niin ei käynyt. Kyllä tämän luki, mutta minua tarina ei sinänsä vavahduttanut minua oikeastaan mitenkään. Aika kylmää, kun miettii millaisia asioita tässä teoksessa kuvataan. En kuitenkaan voi mitään sille tosiasialle, että tämä kirja ei minun kohdallani toiminut.
 
Ihmepoika kertoo 14-vuotiaasta isopäisestä ja lyhyestä teinipojasta, joka ei ole koskaan niin kuin muut. Hän pukeutuu kimaltavaan hattuun ja repäisee laittamalla jalkoihinsa naisten tolppakorkokengät. Tuon ikäisten keskuudessa se on kuin "sosiaalinen itsemurha". Poika ei kuulu oikein mihinkään: pojat ovat erilaisia, tytöillä on omat juttunsa, kotonakaan hän ei ole oikein osa kokonaisuutta. Poika odottaa vain 18-vuotissynttäreitään ja vapautta lähteä kauas pois, rapakon taakse New Yorkiin. Kaikki käy entistä sietämättömämmäksi, kun perheen isä sairastuu vakavasti ja koko perhe menee tragediassa sekaisin.
 
Niin. En tiedä, lähtöasetelma ei kiinnosta minua millään tavalla. En oikeasti keksi mitä sanoisin. Tarina käsittelee kipeitä asioita, kuten yksinäisyyttä, epävarmuutta ja hämmennystä, mutta jotenkin silti tarina jättää minut jotenkin tylsäksi. En saanut siitä oikein mitään irti. En kerta kaikkiaan kyennyt millään tasolla samaistumaan pojan tuntemuksiin missään asiassa. Ei sen puoleen, en kyennyt samaistumaan kenenkään muunkaan tuntemuksiin tässä tarinassa. Joten tarina ei imaise mukaansa, se vain on ja odottelee.
 
Koskimies kirjoittaa hyvää suomea ja mielestäni hän on hyvin tavoittanut nuorison puhetyylin dialogeissa, mutta välillä teksti tuntuu liian tajunnanvirtamaiselta ja yhtäkkiä sitä vain huomaa, että jaahas tulipa taas luettua pari sivua eikä siitä oikein voinut tulkita mitään ja se vain meni ohitse ilman sen kummempaa muistijälkeä. Tarina säilyy kuitenkin ihmeen hyvin mielessä, vaikka suurempaa muistijälkeä tekstistä ei sinänsä jää. Teksti tuntui myös ehkä välillä jotenkin lattealta, kuin sumussa uisi. Vaikka niinhän päähenkilö saattoikin tehdä, ainakin isän sairastumisen jälkeen. Niin tai näin, tämä kirja ei minuun vaikutusta tehnyt.
 
♠♠

perjantai 14. marraskuuta 2014

Ja lukija-arvonnassa palkinnon nappasi..!

Kaisa! Onneksi olkoon, onnetar oli sinulle nyt suosiollinen eli onneksi kirja jäi sinulla Helsingissä ostamatta! :-D Laitatko minulle sähköpostilla osoitetietosi, niin saadaan palkinto matkaan. :)
jonna.kirjakaapinavain (at) gmail.com

Kiitos myös kaikille osallistuneille. Oli mukavaa, että arvonta keräsi osallistujia. :)

torstai 13. marraskuuta 2014

Tappajan näköinen mies

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
220 s., Gummerus 2002

Pohdiskelin taannoin, että mitähän luettavaa veljelleni tällä kertaa tarjoaisin, sillä hänen suosikkinsa Mäet ja Sipilät on jo luettu. Pidin kovasti Tappajan näköinen mies -tv-sarjasta, joten sen perusteella uskalsin tarjota tätä Viktor Kärppä -sarjan ensimmäistä osaa luettavaksi. Taisi olla aikalailla nappivalinta, sillä nyt hänellä on menossa sarjasta jo kolmas osa. Itsekin päätin vihdoin testata, että millainen kirja tv-sarjan takaa löytyy, enkä kyllä pettynyt.

Viktor Kärppä on sortavalalainen paluumuuttaja, joka hoitaa pienessä yrityksessään erilaisia lupa-asioita, kauppoja ja avustuksia sekä tekee etsivän töitä. Isänmaattomaksi itsensä kokevalla Kärpällä on suhteita hieman joka suuntaan: Venäjälle, Viroon, Suomen poliisiin. Näiden tahojen välillä tasapainottelu ei aina ole helppoa, mutta Kärppä pärjää: onhan hän luotettava ja rehellisen näköinen.

Täytyy sanoa, että tv-sarja seurailee ainakin tämän kirjan osalta hyvin esikuvaansa. Tietysti filmatisointi on jonkin verran toiminnallisempi ja ehkä hieman päivitettykin, mutta muuten on ilahduttavaa huomata, että kirjaa on selkeästi arvostettu. Olen filmatisoinnissa pitänyt juurikin toiminnallisuudesta, joten tämä teos tuntui ehkä hieman pliisulta siihen verrattuna, mutta muuten juoni oli kyllä mukaansatempaava.

Rönkä kirjoittaa mielestäni aika "kapeaa" tekstiä. Hän ei juuri turhia kuvaile esimerkiksi miljöötä tai hahmojen ulkonäköä, ja juuri kuvailua olisin ehkä hieman kaivannut enemmän tarinaa värittämään. "Kapeaa" teksti on myös siinä mielessä, että teos pyörii pitkälti ihan oikeasti selvitettävien rikosten ja erilaisten työkeikkojen ympärillä, Kärpän omasta yksityiselämästä ei juuri puhuta: se lomittuu tarinaan, mutta jää selkeästi juonen kannalta toissijaiseksi asiaksi. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän otetta siihen, millainen mies Viktor Kärppä on, vaikka toki viitteitä hänen persoonastaan annetaan koko ajan pitkin tarinan etenemistä. Samoin hieman hämmästyttää se, että tekstiä ei ole juurikaan maustettu venäjän kielellä. Se olisi mielestäni tuonut aitouden tunnetta siihen, minkälaisissa piireissä Kärppä liikkuu ja missä hänen juurensa ovat.

Vaikka hienoista kritiikkiä teokselle joiltakin osin annan, niin se täytyy sanoa, että Rönkä on luonut yllätyksekkään juonen. Missään vaiheessa ei voi tietää, mihin Kärppä seuraavaksi tempaistaan ja mitä hänen tielleen heitetään. Välillä jopa jännitin, että mitä kamalaa Kärpän epämääräisissä piireissä vielä voi tapahtua, vaikka olenkin filmatisoinnin nähnyt. Taidanpa siis minäkin veljeni tavoin jatkaa sarjan parissa!

♠♠♠½

maanantai 10. marraskuuta 2014

Fifty Shades: Vapautettu

E.L. James: Fifty Shades - Vapautettu
1349 s., Otava 2013, MIKI-laitoksen 1.p.
alkup. Fifty Shades Freed 2012
suom. Johanna Rossi
 
Olen kaksi aikaisempaa Fifty Shadesia lukiessani huomannut, että niille on suhteellisen helppo antaa anteeksi kaikenlaiset puutteet (esimerkiksi toisto, yksipuolinen aihepiiri), sillä juoni on yleensä temmannut mukaansa aika tehokkaasti. Tätä kolmatta ja viimeistä Fifty Shadesia lukiessani huomasin, että samanlainen hellämielisyys on miltei mahdotonta, sillä juoni oli nyt paljon epämääräisempi kuin aiemmin.

Vapautettu kuvaa Christianin ja Anan kuherruskuukautta sekä sen jälkeistä aikaa, johon liittyy monia uhkia. Ensinnäkin joku tuntuu haluavan vahingoittaa Greyn perhettä ja kostaa Christianille jotain, mikä aiheuttaa vaaratilanteita ja kiristyneitä hermoja. Christianin ja Anan ärsyttävimmät piirteet tuntuvat kulminoituvan tässä kirjassa erityisen selkeästi: Christian tuntuu entistä rajoittavammalta kontrollifriikiltä joka ei ikinä kuuntele toisia ja Ana on entistä löperömpi toistuvine anteeksipyyntöineen ja myötäilyineen. Toki molemmista päähenkilöistä nousee esiin myös toisenlaisia piirteitä, Christian osoittautuu yllättävän ymmärtäväiseksi ja Ana taas vahvatahtoiseksi. Mutta silti pääsääntöisesti vain ärsyttää, kun toinen on järkyttävä jääräpää ja toinen myötäilee, jos vain suinkin voi.

Kerronta ei myöskään tässä ole enää samalla tavalla sujuvaa ja otteessaan pitävää kuin aikaisemmissa kirjoissa. Ensinnäkin lukija tietää koko ajan, kuka on uhkailujen takana, jos hän vain on lukenut edellisen osan. Jotenkin vain koko ajan odottaa, että koska räjähtää. Kieltämättä James on piilottanut tähän yllätysmomentin melko oivallisesti, mutta alun painostava ilmapiiri ja lopun "kepeys" ovat ristiriidassa toisiinsa nähden. 
 
Kerrontaa hankaloittaa toistojen lisäksi myös lukuisat takaumat, joissa Ana muistelee milloin mitäkin. Takaumat eivät mielestäni istu nopeasti etenevän kerronnan tyyliin lainkaan. Nopeasti etenevä juoni ei haittaisi, sillä olen kahdessa aikaisemmassa teoksessa jo tottunut siihen, että tarina etenee nopein harppauksin, mutta nyt James kuitenkin tuntuu lipsahtavan välillä jopa hienoiseen ylimalkaisuuteen ja useita päiviä kuitataan esimerkiksi (täysin turhilla) sähköpostiviesteillä. Jotenkin teoksesta jää kiireinen tuntu, sellainen, että James on kiivaasti halunnut kirjoittaa tämän, mutta että ainakaan mitään uutta eroottista sanomaa hänellä ei ole tarjottavanaan. Tämä aikaisemmista teoksista tuttujen eroottisten aktien ja tapahtumien melko selkeä toisteisuus näkyy tässä mielestäni liikaakin, ja James tuntuu halunneen peittää tältä kohdalta lopahtaneen mielikuvituksensa kaikella muulla.

Teoksen lopussa James vihjailee siihen suuntaan, että jatkoa saattaisi olla vielä tiedossa. Toivon totisesti, että James ymmärtäisi nyt jättää tämän Christianin ja Anan saagan tähän, sillä kuten sanottu, mitään uutta hänellä ei tunnu enää olevan tähän tarinaan tarjottavanaan. Teoksen lopussa on myös muun muassa näkökulmia Christianin mielenlaatuun. Nekin olivat mielestäni täysin tarpeettomia, kuin yritys vielä ripustautua Greyn maailmaan. Siistimpää lopetusta olisi voinut toivoa, sillä kokonaisuutena Christianin ja Anan tarina on ollut mielenkiintoista luettavaa.

♠♠♠

perjantai 7. marraskuuta 2014

Lukija-arvonta

Nyt on vihdoin tullut aika juhlistaa 100 lukijan merkkipaalun rikkoontumista lukija-arvonnalla. Syytä arvontaan olisi ollut jo jonkin aikaa, mutta lupailuistani huolimatta en ole aikaisemmin arvontaa käyntiin laittanut. Säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Osallistua voit olemalla lukijani (tai liittymällä sellaiseksi) eli nimesi löytyy oikealla olevasta sivupalkista.
2. Arvontaan osallistutaan ilmoittautumalla tämän tekstin kommenttiosiossa.
3. Jokainen osallistuja saa yhden arvan.
4. Arvonta-aikaa on ensi viikon perjantaihin 14.11. klo 18 saakka.

Arvon tällä kertaa vain yhden palkinnon. Voittajalle lähtee värillinen Muumiperhe Rivieralla -sarjakuva-albumi ja jotain pientä hyväskää. Onnea kaikille arvontaan! :)


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Armolahja

Toni Morrison: Armolahja
189 s., Tammi 2009
alkup. A Mercy 2008
suom. Seppo Loponen

Luin kesällä Toni Morrisonin Koti -teoksen ja vakuutuin siitä kovasti. Tiesin jo heti tuolloin, että haluan lukea lisää Morrisonin tuotantoa ja toiseksi Morrisonikseni valikoitui Armolahja, jonka luin nyt kirjallisuuspiiriä varten, kun aiheena on ulkomainen laatukirjallisuus. Sillä laadukasta Morrisonin teksti todella on, sen voin kahden kirjan perusteella todeta.

Armolahja on moniääninen romaani, joka sijoittuu 1600-luvun Amerikkaan, jossa vallitsi vahvimman laki. Naisilla, olivatpa he sitten musta- tai valkoihoisia, oli vain hyvin vähän valtaa, mutta samalla vahvimman laki vallitsi muutenkin: ne jotka pystyivät ottivat mitä halusivat ja tilanne saattoi muuttua nopeastikin. Armolahja antaa äänen näille naisille, joiden kohtalot ovat riippuvaisia miehistä: orjakauppiaista, isistä, isännistä, aviomiehistä tai jos näitä ei ollut, niin heistä tuli vapaata riistaa kaikille.

Romaanin henkilöhahmot ovat hyvin mieleenpainuvia. On äitinsä hylkäämä Florens, joka kaipaa kipeästi rakkautta osakseen. On Rebekka, lähes uskomattoman onnen osakseen saanut ja lopulta onnen hylkäämäksi tullut nainen. Suru on rantaan huuhtoutunut tyttörukka, jolla on myös kaipuu tulla hyväksytyksi ja saada rakastaa. Lina puolestaan on heimonsa menettänyt nainen, jolta tuntuu aina puuttuvan jotakin. Pala palata Lina rakentaa itsensä uudelleen. Näiden kaikkien naisten tarinat nivoutuvat toisiinsa Jacob Vaarkin syrjäisellä maatilalla.

Vaikka naiset teoksen maailmassa ovatkin aina jollekin alamaisia, joko orjina tai sukusiteen kautta, niin heidän tunteitaan ja ajatuksiaan kukaan ei voi omistaa ja siten myöskään rajoittaa. Morrison osoittaa, että rajalliseen elämään sijotettujen ruumiiden takana on niin paljon enemmän. Florensin, Rebekan, Surun ja Linan tarinat hätkähdyttävät, herättävät ajatuksia ja tempaavat mukaansa.

Moniääninen romaani luo monisyisen kuvan tuosta ajasta, se on selvää. Moniäänisyys aiheutti kuitenkin myös hieman hankaluuksia ennen kuin hahmoihin ehti tutustua ja saada selville, että mitä tekemistä kenelläkin on kenenkin kanssa ja kuka kulloinkin on äänessä. Onneksi tilanne selvisi nopeasti ja tarinaan pääsi mukaan. Myönnän ensimmäiset sivut luettuani harkinneeni, että taidanpa vaihtaa teosta, kun tämä on niin vaikeaselkoinen. Vaan onneksi jatkoin tämän parissa, sillä tarina todellakin tempaisi mukaansa. Teos on alun vaikeaselkoisuudestaan huolimatta myös nopealukuinen, mutta kuitenkin siinä on myös paljon sisältöä. Hieno paketti kokonaisuudessaan.

♠♠♠♠

lauantai 1. marraskuuta 2014

Lokakuun luetut ja muut kuulumiset

Lokakuu pääsi pyörähtämään marraskuuksi kuin huomaamatta, ja tänä aamuna mietin hetken, että mikäs päivä nyt onkaan ja pitääkö kääntää kalenteria. Lokakuuni oli hyvin kiireinen monella tapaa: toisaalta ehdin hyvin viettää oikeaa vapaa-aikaa, toisaalta taas tein tiiviisti opinnäytetyötäni silloin kun en ollut palkkatyössä. Vaan kyllä kannatti keskittyä oppariin, sillä se on nyt todellakin valmis ja tällä hetkellä kieliasun tarkistuksessa. Sen jälkeen lähetän työni ohjaajalleni arvioitavaksi, jonka jälkeen koulu alkaakin olla minun osaltani taputeltuna, vain kypsyyskoe ja opinnäytetyöseminaari puuttuvat. Fiilis on huikea ja samalla haikea, vapaa-aikaakin tuntuu olevan yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Olen opiskellut lähes koko elämäni, joten lienee sanomattakin selvää, että hieman hassulta tuntuu!

Lokakuussa haaveilin, että ehtisin lukemaan Lokakuun lukuhaasteeseen muun muassa Harry Pottereita. Ne kuitenkin jäivät odottamaan parempaa aikaa, sillä innostuin emännöimäni Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen tiimoilta lukemaan Tuija Lehtisen Laura-sarjaa. Haasteeseen on muuten lukuaikaa vielä koko tämä kuukausi, joten vielä ehtii mukaan.

Lokakuussa luin kaikkiaan 10 kirjaa, joista kolme oli Laura-kirjaa, yksi Lokakuun lukuhaasteeseen sopiva kirja, kuvakirja, lastenkirja, pari runoteosta sekä pari romaania. Toisen aikuisten romskuista luin kirjabloggareiden Lukukivaa kimpassa -tempaukseen, ja samalla osallistuin ensimmäistä kertaa johonkin blogitempaukseen. Molemmat luetut romaanit jäytävät mieltäni edelleen, niin huikeita Mortonin Hylätty puutarha sekä Havasteen Tuulen vihat olivat! Sen sijaan olen pitkään pyrkinyt sitkeästi lukemaan José Saramagon Oikukkaan kuoleman, mutta nyt lopulta päätin heittää hanskat tiskiin ja antaa olla: se nyt ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta minua juuri tällä hetkellä. Lokakuun kiireet siis osoittivat minulle myös sen, että lue sitä mistä todella pidät äläkä tuhlaa aikaasi sellaiseen, mikä ei juuri nyt houkuttele yhtään.

Listana lukukuuni näyttää tältä:
Kate Morton: Hylätty puutarha
Paula Havaste: Tuulen vihat
Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka
Anna-Mari Kaskinen: Lämpimin ajatuksin + Sydämen täydeltä
J-P ja Miranda Koskinen: Gabriel Hullo ja keskiyön kestit
Tuija Lehtinen: Rakas Laura
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Tuija Lehtinen: Laura menopäällä
 
Tälle kuulle en ole tehnyt mitään huikeita lukusuunnitelmia. Kirjallisuuspiiriä varten pitäisi maanantai-iltaan mennessä ehtiä lukemaan "jotain ulkomaalaista laatukirjallisuutta", joka oli itse asiassa minun oma aihetoivomukseni, sillä tunnen kyseisenlaista kirjallisuutta luvattoman huonosti. Luettavakseni valitsin Toni Morrisonin Armolahjan. Lisäksi aion jatkaa Nostalgisten nuortenkirjojeni parissa, mutta tarkempia suunnitelmia en ole tehnyt.
 
Nyt marraskuussa kannattaa muuten pysyä kanavalla, sillä julkistan pian pienen lukija-arvonnan 100 lukijan rajapyykin rikkoutumisen kunniaksi. Minun olisi pitänyt tehdä se jo aikaa sitten ja puhuinkin siitä jo keväällä, mutta nyt vasta olen saanut jotakin aikaiseksi. Siitä lisää piakkoin ja hyvää marraskuuta kaikille! :)