Jane Austenin syntymästä tulee tänään 16.12.2025 kuluneeksi 250 vuotta, joten me kirjasomettajat päätimme tempaista ja nostaa omilla kanavillamme esiin Austenin tuotantoa ja omaa suhdettamme häneen, miksei myös Austen-tutkimusta ja hänen tuotannostaan tehtyjä filmatisointeja. Koontipostaus näistä julkaistaan
Tuulevin lukublogissa tänään.
Jos kirjailija on elänyt ja julkaissut teoksiaan yli 200 vuotta sitten, mutta ne tunnetaan yhä vahvasti meidän aikanamme, uusia käännöksiä ilmestyy, filmatisointeja tehdään ja teokset tarjoavat innoitusta uusille kirjailijoille ja lukijoille, täytyy kyseessä olla jotain erityistä. Somesta löytämäni meemin mukaan Austenin teokset ovat ajattomia klassikoita, koska "she knew the real horrors in life are having to listen to men who think they're better than you and receiving unannounced visitors". Naurahdin ääneen, mutta tarkemmin ajateltuani tässä voi olla totuuden siemen, sillä itseään parempina pitävät miehet ja kutsumattomat vieraat resonoivat meidänkin aikalaisiemme mielissä. Austen puhuttelee ja on ajankohtainen edelleen.
Minun matkani Austenin parissa alkoi 20 vuotta sitten, kun Keira Knightleyn ja Matthew Macfadyenin tähdittämä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuva ilmestyi. Historiaa rakastava teini näki elokuvan, jonka jälkeen oli luettava kirja. Samalla löysin Austenin muidenkin kirjojen pariin. Luin Kasvattitytön tarinan, Northanger Abbeyn ja Uskollinen ystävänne -kokoelman. Löysin BBC:n Järki ja tunteet -minisarjan, mutta en koskaan rakastanut sitä kuin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, jota olen rakastanut niin elokuvana, minisarjana kuin kirjanakin.
Olen sittemmin ajatellut, että Ylpeys ja ennakkoluulo oli minulle niin mullistava lukukokemus, että en ehkä oikein edes pystynyt tarttumaan Austenin muihin "isoihin" klassikoihin, joita minun silmissäni edustavat erityisesti Emma ja Järki ja tunteet. Kiitos Kersti Juvan raikkaan, mutta kuitenkin alkuteosta ja ajankuvaa kunnioittavan uuden suomennoksen,
Järki ja tunteet on sittemmin hurmannut minutkin. Ihan Juvan takia päätin nyt tarttua Arkailevaan sydämeen, jota on aiemmin suomessa julkaistu nimellä Viisasteleva sydän. Mielestäni Juvan Austen-käännökset vahvistavat sitä käsitystä, että uusilla käännöksillä on suuri merkitys sille, että klassikot pysyvät klassikoina eivätkä painu unholaan. Kieli elää ajassa ja vanhankin tekstin voi suomentaa alkuperää kunnioittaen, mutta nykylukijan suuhun sopivasti, kuten Juva hyvin osoittaa.
Arkaileva sydän (alkup. Persuasion, 1817) on Austenin viimeiseksi jäänyt romaani, joka julkaistiin postuumisti. Yllätyksekseni blogini paljasti, että olen kuunnellut tämän 10 vuotta sitten äänikirjana (
Viisasteleva sydän, suomentanut Kristiina Kivivuori), mutta enpä muistanut sitä yhtään. Olen tästä tiedosta edelleen aika hämmentynyt, sillä vaikutan pitäneen kirjasta jo silloin. Nautin kuitenkin nyt tarinasta aivan uutena, vailla mitään ennakkotietoja.
Päähenkilö on aatelisneito Anne Elliot, joka kohtaa nuoruudenrakastettunsa 8 vuoden jälkeen. Tunteita on yhä molemmin puolin, mutta esteeksi uhkaa muodostua niin epävarmuus, mustasukkaisuus kuin ylpeyskin. Sydän arkailee paljastaa todellisia tuntojaan eivätkä seurapiirit tai perheyhteisöt tee tilanteesta ainakaan helpompaa.
Anne Elliot on hahmona hyvin erilainen kuin ikisuosikkini Elizabeth Bennet. Anne on aidosti mukautuva, harkitsevainen ja hiljaisella tavalla merkittävä henkilö, jonka oma perhe ei todellakaan osaa aina nähdä hänen arvoaan. Aito sydämen yhteys löytyy pikemminkin sisaren puolison perheestä ja edesmenneen äidin läheisestä ystävästä lady Russellista kuin omasta perheestä, joka luulee olevansa merkittävämpi kuin onkaan ja usein suhtautuu Anneen alentuvasti.
Juvan suomennosten myötä olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota Austenin tapaan tehdä aika teräviäkin kuvauksia, joissa hän osoittaa henkilöidensä ulkokultaisuutta ja itsekeskeisyyttä. Siinä mielessä Arkailevassa sydämessä oli Annen Mary-sisaren hahmo erityisen herkullinen, vaikka samaa vikaa oli monissa muissakin heidän perhepiirinsä jäsenissä.
Pidin tästä teoksesta paljon ja haluni lukea Juvan suomentama Ylpeys ja ennakkoluulo sen kun kasvaa vaan. Minulla on parhaillaan äänikirjana kesken Janice Hadlowin romaani The Other Bennet Sister, joka kertoo Mary Bennetistä. Vaikka aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovin onnistuneita, olen pitänyt kirjasta paljon. Tyylillisesti se on mielestäni Austenille uskollinen, joten uskoisin hänen hyväksyvän teoksen oikopäätä. Näinkin Jane Austen edelleen siis elää, muiden innoittajana.
