Varkaat

Taina Niemi: Varkaat

Otava 2025

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin tänä vuonna Taina Niemen nuortenromaanin Varkaat. Pidin Niemen aiemmasta nuortenromaanista Ämpärikesä, joten halusin lukea tämänkin. Varkaat on tiivistunnelmainen romaani, jossa kahden erilaisen nuoren maailmat törmäävät.

15-vuotias Luka käy koulua ja työskentelee ostarilla burgerinpaistajana. Yksinhuoltajaäidin talous on tiukilla, joten taloudellinen apu on tarpeen. Samalla Luka pystyy välillä tarjoamaan pikkusiskolleen jotakin spesiaalia, burgerin aina silloin tällöin. Timanttiinsa hioutuneet rutiinit kuitenkin sotkeutuvat, kun työpaikalla aloittaa uutena työntekijänä Amanda. Hemmoteltu ja mukavaan elämään tottunut tyttö ei tunnu tajuavan mitään todellisesta elämästä.

On Amandallakin kipupisteensä. Mikään ei oikein tunnu miltään ja jännitystä haetaan välillä kyseenalaisin keinoin. Kaikkein rakkainta on oma koira Pablo, joka ainoana tuntuu todella ymmärtävän häntä. Yllättäen Amanda huomaa, että Lukan kanssa syntyy yhteys, jollaista ei muiden ihmisten kanssa synny. Luka ei ehkä olekaan ihan niin outo hiippari kuin Amanda on olettanut.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta, mutta kylläpä se verkko, johon Lukakin tahtomattaan sotkeutuu, oli ahdistavaa luettavaa. Ei siis mikään juuri ennen nukahtamista luettavaksi sopiva teos ainakaan minulle. Pidin kuitenkin ihmissuhteiden kuvauksesta, olkoonkin, että osa ihmissuhteista ei ollut välttämättä hyväksi kaikille osapuolille. Niemi kuvaa taitavasti tuntoja ja sosiaalisia kohtaamisia.

Varkaat on mieleenpainuva romaani nuorista, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Onneksi asiat kääntyivät lopulta parhain päin, mutta kyllä sydäntä välillä kylmäsi ja jäyti kovasti, kun asiat menivät oikein solmuun. Niemen seuraavia teoksia odotellessa!

Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta

Hovenäsetin lapset 2

WSOY, 2025

alkup. Stjärngraven

suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.

The Other Bennet Sister

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

Mantle, 2020

äänikirja

lukijana Kristin Atherton

Löysin joulukuussa sattumalta äänikirjapalvelusta Janice Hadlowin historiallisen romaanin The Other Bennet Sister, joka sijoittuu Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan. Hadlow nostaa keskiöön Bennetin sisaruksista keskimmäisen, aina mitättömimpänä pidetyn Maryn. Aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovinkaan onnistuneita, mutta tämä kyllä toimi. Mielestäni tämä tekee paitsi tarinaltaan myös tunnelmaltaan hienosti kunniaa Austenin alkuperäiselle tarinalle.

Millainen on arkipäiväisenä ja sisarussarjastaan vähiten viehättävänä pidetty Mary Bennet? Austen antaa hänestä omanlaisensa kuvan, mutta Hadlow menee pintaa syvemmälle. Hänen Mary Bennettinsä on järkevä ja miellyttävä nuori nainen, joka jää vilkkaiden ja seurallisten pikkusiskojensa sekä kauniiden ja viehättävien isosiskojensa varjoon. Täytyy sanoa, että minäkin olen pitänyt Marya heistä tylsimpänä, mutta nyt näen hänetkin eri tavalla.

The Other Bennet Sister mukailee aluksi hyvinkin uskollisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa. Pemberleyn tanssiaiset, mr. Collinsin saapuminen ja muut merkittävimmät tapahtumat kuvataan aivan kuten Austenkin niistä kertoi, mutta tällä kertaa keskeisenä kokijana on Mary. Tapahtumat saavat kokonaan uudenlaisen sävyn ja kokonaiskuva monipuolistuu. Tietysti myös hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, ja erityisesti ihannoitu Elizabeth tuntuu minusta tämän jälkeen aivan erilaiselta.

Jos pidät Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, suosittelen tutustumaan myös tähän kirjaan. On virkistävää palata tuttuun tarinaan, joka kuitenkin kehittyy omaan suuntaansa ja antaa omat vastauksensa sisaruksien myöhemmistä vaiheista. Äänikirjana tämä toimii mainiosti, mutta katsoin, että tätä on jonkin verran saatavilla myös kirjastoista paperikirjana.

Lukupiirikirja: Aavekaupunki

Kevin Chen: Aavekaupunki

Aula & Co., 2024

alkup. Kuei tifang, 2020

suom. Rauno Sainio

Luimme joulukuun lukupiirikirjana Kevin Chenin romaanin Aavekaupunki. Mielestäni tämä oli kyllä loistava valinta, sillä lukupiirissä syntyi vilkasta keskustelua ja itse myös pidin teoksesta paljon. Ihan kaikkien lemppari tämä ei ollut, mutta eri mielipiteet vain tekevät keskustelusta mielenkiintoisempaa.

Harmittaa, etten kirjoittanut tästä heti tuoreeltaan, sillä nyt ehkä terävin ajatus on jo vähän karkuteillä. Kaiken lisäksi kadotin muistiinpanoni, jotka tein tästä kirjasta lukupiiriä varten. Poiminkin nyt vain pari juttua, jotka erityisesti jäivät mieleen.

T'ien-hung on seitsenlapsisen perheen kuopus, joka kasvaa perinteisten arvojen, yhteisöllisyyden ja Taiwanin murroksen keskellä. Pikkukaupungin ja oman perheen ahdasmielisyys ajaa T'ien Hungin lopulta etsimään erilaista elämää aina Berliinistä asti. Teoksen toisessa aikatasossa hän palaa kotiseudulleen istuttuaan berliiniläisessä vankilassa miesystävänsä taposta. Kotiseutu ei ole entisellään, mutta ei ole T'ien-hungkaan.

Pidin todella paljon siitä mosaiikkimaisesta tavasta, jolla Kevin Chen on tarinansa kertonut. Ääneen pääsevät vuorotellen niin nykyhetken ihmiset kuin menneiden sukupolvien aaveet, jotka seuraavat jälkipolvien elämää ja muistelevat omaansa. Kerrontaratkaisu on toisaalta haastava, sillä kertoja vaihtuu välillä lähestulkoon vaivihkaa ja ihmisten nimissä on muistamisensa, mutta kerroksellisuus tekee tarinasta entistä kiinnostavamman. Kun alkaa hahmottaa yhteyksiä eri ihmisten, heidän valintojensa ja tekojensa välille, huomaa lukevansa todella taitavasti kirjoitettua romaania.

Pidin siitä, miten hahmojen kautta aukesi myös taiwanilaisen yhteiskunnan kehitys. Elämä maaseudulla on kovin erilaista kuin kaupungeissa, perinteiset arvot ovat maaseudulla lähempänä ja kaupungissa lähes unohdettuja. Aatemaailma, se mihin ihminen uskoo, muuttuu ajassa. Länsimaalaistuminen ei sivuuta taiwanilaisiakaan. Kevin Chen onnistuu pitämään tarinansa onnistuneesti kasassa, jokainen yksityiskohta tuntuu olevan juuri paikoillaan. Suomentaja Rauno Sainio tekee niin ikään ansiokasta työtä. 

Tällä teoksella Chen kirjoitti itsensä "tarkkailtavien kirjailijoiden listalleni" eli jään odottelemaan ilmestyykö häneltä vielä joskus jotakin sellaista, mitä minua kiinnostaisi lukea. Aavekaupunki ei ollut ilmiselvä lukuvalinta minulle, vaikka se löytyi omastakin hyllystäni saatuani sen arvontavoittona kirjagramista, mutta jälleen kerran lukupiiri vei uusille oville. Kuten monesti ennenkin olen saanut todeta, onneksi on lukupiiri!

Yönistujat

Riko Saatsi: Yönistujat

Gummerus 2025

Finlandia-ehdokas 2025

En tiedä olisinko kiinnittänyt huomiota Riko Saatsin esikoisromaaniin Yönistujat, jos lukupiiriläiseni eivät olisi keskustelleet siitä ja en olisi sitä kautta kuullut, mistä kirja oikein kertoo. Kiinnostuin, kun kuulin karjalaisuudesta ja myöhemmin vielä niin Saatsin kuin tarinankin yhteydestä Suistamoon. Minunkin sukujuureni nimittäin ulottuvat sinne, äitini isän isä oli sieltä kotoisin. Isopaappani oli itse sotavuosien aikaan rintamalla, mutta hänen perheensä siirrettiin evakkoon Etelä-Pohjanmaalle ja sitä kautta tiet kohtasivat isomummuni kanssa. Isopaappa jäi lakeuksille, kun hänen perheensä myöhemmin sijoitettiin Nurmekseen.

Yönistujat kertoo karjalalaisesta evakkoperheestä, joka sijoitetaan ensin Pohjanmaalle ja myöhemmin Itä-Suomeen. Ortodoksinen, karjalankielinen evakkoperhe joutuu ahtaalle yrittäessään sopeutua uusille asuinsijoille. Erityisesti perheen Nasti-äiti kantaa huolta lastensa sopeutumisesta ja tulevaisuudesta uudessa kyläyhteisössä, jossa heitä pilkataan ja oudoksutaan. Näennäisesti on pakko sopeutua, ja niin Nastista tulee Anni ja isä-Feodorista Heikki. Uusien nimien alla niin vanhempien kuin heidän lastensakin identiteetti on ja pysyy karjalaisuudessa.

Kirjan keskiössä on Heikki-Feodorin äidin siirtyminen tuonilmaisiin ja ruumiinvalvojaisten järjestäminen. Poika haluaa suoda äidilleen perinteiset ortodoksiset hautajaiset, mutta sellaisten järjestäminen ei ole luterilaisella ja jokseenkin sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla aivan yksinkertaista. Saatsi kuvaa sydämeenkäyvästi sitä ahdinkoa ja ristiriitaisuutta, joka seuraa, kun on pakko luopua paljosta voidakseen tulla hyväksytyksi - ja kun sekään ei riitä.

Saatsi on kirjoittanut teoksensa kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa sotien jälkeistä aikaa ja toisessa ollaan Nastin sairaalavuoteen äärellä vuonna 1991. Muistoissaan Nasti palaa menneisyyteen, sotavuosiin ja sen jälkeiseen aikaan. Muistot kumpuavat karjalaksi, josta Saatsi jatkaa seuraavan luvun alussa suomeksi. Minusta tuntuu, että karjalaa oli yllättävän helppo ymmärtää, varsinkin kun kuva täydentyy suomeksi heti perään, mutta en tietenkään voi väittää ymmärtäneeni kaikkea. Olennaisen kuitenkin varmasti.

On yleisesti tiedossa, että karjalainen siirtoväki sai monin paikoin osakseen hyvinkin kylmää kyytiä, kun heitä asutettiin uusiin paikkoihin. Tarina on tuttu ja surullisen tosi, vaikka toisenlaisiakin kokemuksia oli. Saatsin kertomassa tarinassa ei siis sinänsä ole mitään uutta, mutta se onnistuu silti menemään ihon alle. Hän on taitava kirjoittaja, joka saa tähän pieneen kirjaan mahtumaan vavahduttavia hetkiä. Hieno kunnianosoitus karjalaisille perinteille ja kielelle.

Lanka-aitan Anni

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni

Myllylahti 2024

Luin joulun aikaan Aino Leppäsen feelgood-romaanin Lanka-aitan Anni. Se on ensimmäinen Leppäsen tuotannosta lukemani kirja, sillä hänen aikaisemmat teoksensa eivät ole minua juurikaan kiinnostaneet, mutta tämä kyllä oli mieluisa lukukokemus. Kodikas lankakauppa, neuletöiden maailma, pienimuotoinen arvoitus ja lämminhenkiset kohtaamiset tekivät tästä kirjasta oikein mainion lukupalan joulunpyhiin.

Anni on perinyt tädiltään Oulun Torinrannan punaisessa aitassa sijaitsevan lankakaupan, joka oli tädin elämäntyö ja rakas paikka Annillekin. Tunnelmallisen käsityöaarteita pullollaan olevan kaupan pyörittäminen olisi muuten unelmien työ, mutta perintövero painaa niskassa eikä kaupan kassavirta huimaa päätä ainakaan positiivisessa mielessä. Pelkkä ajatus putiikin menettämisestä kauhistuttaa, sillä se on Annille oikeastaan kaikki; sen ympärille rakentuvat sosiaaliset suhteet, sen hyväksi hän heiluttaa puikkoja ja koukkuja kaiken vapaa-aikansa.

Pidin todella paljon lankakaupan tunnelmasta ja siitä ihanasta kodikkuudesta, joka lankakerien, neuletöiden ja kaikenlaisen käsityötilpehöörin parissa vallitsi. Tunnistan käsitöiden taianomaisen maailman, kun lanka muuttaa muotoaan muuttuen lämmittäviksi pukineiksi, sillä olen itsekin nuorempana ollut ahkera kilisyttämään puikkoja. Käsityöinnostus jopa virkosi hieman uudelleen tämän kirjan myötä, niin kivasti se maailma oli kuvattu!

Lanka-aitan Anni on feelgood-kirjallisuutta, vaikka rahahuolten mörkö tuntuukin välillä lukijalle asti. Oudon huoletonta elämää Anni silti laillaan viettää, ei paljon seuraile tilejään ja wolttaaminenkin on arkipäivää. Hän on eräänlainen taivaanrannanmaalari, vaikka myös käytännön ihminen ja ihan fiksu tapaus. Pidin hahmosta, sillä vaikka välillä Anni onkin melkoinen haihattelija, hän on mukava tyyppi. Idyllinen Torinrannan miljöö, arkinen kotoisuus ja asiantuntevat yksityiskohdat kolahtivat niin ikään. Kokonaisuutena todella kiva kirja, tämmöistä lukisin mielelläni lisääkin.