Villi viikko

Tuula Kallioniemi: Villi viikko

92 s., Otava 2017

 

Koostin tällä viikolla töissä kirjavinkkilistaa nuorille ja päätin kollegan heitosta innostuneena laittaa yhden osion otsikoksi "lyhyet kirjat", joita yläastelaiset aina säännöllisin väliajoin kaipaavat. Pyysin apua kanssabloggaajilta, sillä halusin varmistua laittavani listalle oikeasti hyviä lyhyitä kirjoja. Yksi vinkki oli tämä Tuula Kallioniemen teos Villi viikko, jonka päätin itsekin lukea.

 

Villi viikko kertoo seiskaluokkalaisesta Viltsusta, joka lähetetään kesälomallaan viikoksi mummolaan auttelemaan. Mummola on oikein kunnon landella eikä Viltsu ole asiasta innoissaan. Samaan kohteeseen saapuu myös Viltsun mielestä ärsyttävän näsäviisas Pinja sekä oikein kunnon maalaisjuntilta vaikuttava Kassu. Perillä käy ilmi, että mummo lähtee viikoksi matkoille ja jättää nuoret huolehtimaan omin päin kanoista, vuohen lypsämisestä ja muusta huushollaamisesta. Kun kyseessä sattuu olemaan alkeellinen mökki ilman sisävessaa ja juoksevaa vettä tai edes sähköhellaa, on viikosta kehkeytymässä vähintäänkin mielenkiintoinen kaikkiin mukavuuksiin tottuneille nuorille. Lisäjännitystä viikkoon tuo lähistöllä liikuskeleva outo hiippari.

 

Villi viikko on nopsaan tahtiin etenevä ja helppolukuinen kirja, jossa keskitytään juonen kannalta oleellisiin asioihin ja jätetään muut asiat sivuun. Tapahtumissa on helppo pysyä mukana ja hahmotkin ovat ihan mukavia, joten heidän seurassaan viihtyy helposti tämän lyhyen kirjan verran. Kallioniemi kuvaa mielestäni hyvin nuorten keskinäistä kanssakäymistä ja suhtautumista maailmaan sekä kirjoittaa sutjakkaa tekstiä, jonka dialogit tuntuvat nuorten suuhun sopivilta. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut kirja, jossa lyhyessäkin ajassa ehtii tapahtumaan vaikka mitä!

Kidnapattu kissa ja Puukenkäkesä

Viime aikoina bloggaustahtini on ollut hitaanpi kuin lukuvauhtini, joten kirjoja uhkaa kertyä pinoksi asti odottelemaan vuoroaan päästä blogissa esille. Kirjoitankin nyt kahdesta töissä ruoka- ja kahvitauoilla lukemastani lastenkirjasta tässä samassa postauksessa.

Tuula Kallioniemi: Kidnapattu kissa

88 s., Otava 1980

kansi: Elina Vanninen

 

 

Miira ja Ninna ovat kerrostalossa asuvat sisarukset, jotka joutuvat perheensä kanssa sietämään milloin mitäkin mekkalaa talon muista asunnoista. Tyttöjen isä uhoaa, että pian perhe muuttaa omakotitaloon, mikä olisi Miiralle helpotus muutenkin kuin yöunien parantumisen takia: hänen luokallaan on ökyrikas Joakim-poika, joka halveksuu kerrostaloasukkeja ja on muutenkin ollakseen. Muutosta ei kuitenkaan koidukaan niin suurta iloa kuin Miira kuvitteli, sillä isän ostama omakotitalo on pieni mummonmökki, jossa ei ole sisävessaa tai juoksevaa vettä. Vielä pahemman tilanteesta tekee se, että talo sijaitsee ihan Joakimin kodin vieressä. Miira joutuu laittamaan kekseliäisyytensä koetukselle yrittäessään estää Joakimia saamasta selville hänen uutta asuinpaikkaansa.

Joakim saa kuin saakin selville, että Miira perheineen asuu siinä naurettavassa pikku mökissä, jota pojan mielestä kukaan järkevä ihminen ei ostaisi. Ninnaa ei tunnu Joakimin mietteet pahemmin kiinnostavan, mutta Miira on Joakimin kanssa jatkuvasti törmäyskurssilla. Lopulta Ninnankin mitta tulee täyteen, ja hän päättää toimia. Pojan perheellä on nimittäin arvokas rotukissa, jonka tyttö päättää kostoksi kähveltää.

Kidnapattu kissa on kertomus ystävyydestä, alakouluikäisten ihastumisesta, yksinäisyydestä ja kiusaamisestakin. Teoksessa on monta kohtaa, joita voidaan pitää opettavaisina, sillä ne osoittavat miten tulisi tai miten ei todellakaan tulisi toimia. Mielestäni Kidnapattu kissa on edelleen täysin toimiva romaani, joka käsittelee monenlaisia ihmissuhteisiin liittyviä aiheita tiiviissä tilassa, mutta silti isosti. Mielestäni teoksen tunnelma oli myös jotenkin kotoinen, ihania nämä vähän vanhemmat lastenkirjat!

***

Outi Salo: Puukenkäkesä

91 s., WSOY 1988

kansi: Inge Löök

 

Puukenkäkesä kertoo alakouluikäisestä Essistä, joka viettää isänsä kanssa ensimmäistä kesää kahdestaan heidän kesämökillään saaressa. Essin äiti on kuollut ja pieni tyttö kipuilee asian kanssa, vaikka elämä näyttääkin hänelle myös valoisia puoliaan. Kesä saa maagisia piirteitä, kun Essi saa isältään syntymäpäivälahjaksi puukengät, jotka vanhemmat toivat aikoinaan häämatkaltaan Hollannista annettavaksi tulevaisuudessa heidän lapselleen. Kenkien myötä Essin elämään astuu myös pieni pöllöntapainen otus, jonka nimi on Rusetti. Rusetille tyttö juttelee silloin, kun tuntuu oikein haikealta. Yleensä otus ilmestyy silloin, kun Essi tarvitsee jotain uutta ja jännää. Rusetin myötä Essi oppii ymmärtämään monenlaisia asioita perheistä ja ystävyydestä ja ikävästä.

 

Mielestäni Puukenkäkesä on mukava kirja ikävästä aiheesta. Mukavan kirjasta tekee se, miten taidolla isä Essin kanssa elää ja toimii ja osaa tukea tyttöä suuressa menetyksessä, vaikka hänellä on omakin iso surunsa. Essi ja hänen isänsä ovat kivoja tyyppejä, joiden elämää saaressa on kiva seurata. Essin ikävä ja murhe äidin menettämisestä on kuvattu hienovireisesti ja uskottavasti, ja uskoisin tämän kirjan voivan toimia vertaistukena jollekulle samaan tilanteeseen joutuneelle. Tämänkin kirjan tunnelma on kotoinen ja lämmin, vaikka joskus saaren tuulisuus ja vesisateen nihkeys tuntuukin hiipivän iholle. Uskottavuutta kai sekin siis edustaa, kun säätilatkin tuntuvat todellisilta!