keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Pimeät päivät, valkeat yöt

Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt
Otava 2025

Paula Nivukoski jatkaa Koskiluhdan naisten tarinaa. Pimeät päivät, valkeat yöt on itsenäinen jatko-osa romaanille Kerran valo katoaa. Kummankin päähenkilönä nähdään Koskiluhdalla varttunut Kerttu, joka on nyt asettunut omaan taloon emännäksi. Johanneksen kanssa on rakennettu mukava elämä ja saatu kolme lasta. Kaiken sen alta katoaa pohja, kun joki vie yhden lapsista.

Lapsen myötä samaan virtaan hukkuu Kertun elämänilo. Hautajaisten jälkeen hän matkustaa tätinsä luo Vaasaan päästäkseen hetkeksi etäämmälle surusta. Kotiinpaluu tuntuu kuitenkin vaikealta eikä suru päästä otteestaan hetkessä.

Nivukosken uusimman aihe on todella rankka. Jopa sotavuosiin sijoittunut edellinen osa tuntuu monine murheineen kevyeltä, kun Nivukoski kuvaa perheen surua. Jos on itse kokenut jonkin suuren, elämän perustoja järisyttävän menetyksen, on helppo todeta Nivukosken kuvaavan surua hyvin tarkkanäköisesti. Minua liikutti myös lapsen kokeman surun käsittely, sillä menetys on koko perheen yhteinen.

Vaikka aihe on rankka, kokonaiskuva jätti minut hieman etäälle. Jotenkin vierastin Kertun tapaa surra, jättää kaikki taakseen ja käpertyä omaan yksityiseen suruunsa. Tuntuu valtavan väärältä arvostella edes fiktiivisen hahmon surua, mutta en voi sitä kieltääkään. Samaan aikaan mietin, että asiat olisivat voineet olla vallan toisin, jos hän tarjolla olisi ollut kriisiapua. Juuri sodan kokeneessa maassa sellaista ei kuitenkaan ole tarjolla, jokainenhan on jonkun menettänyt ja silti jotenkin selvinnyt eteenpäin.

Pidän Nivukosken tavasta rakentaa juonta. Hän kirjoittaa kaunista kieltä ja luo mieleenpainuvia hahmoja. Veikkaan ja toivon, että tässä on jo kasvamassa uusi vahva hahmo jonkin seuraavan kirjan päähenkilöksi. Myös miljöökuvauksesta pidän. Tämä teos sijoittuu suurelta osin Vaasaan, mikä oli ihan mielenkiintoista, sillä se on minulle kirjallisuuden miljöönä vieraampi paikka. Koskiluhdalla ja Kertun perheen tilalla olisin kuitenkin viihtynyt mieluusti enemmänkin aikaa.

Edelliset, itsenäiset osat

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Tripsteri Praha

Siru Valleala ja Antti Helin: Tripsteri Prsha matkaopas
Readme 2019

Olimme puolisoni kanssa maaliskuussa kevätlomalla Prahassa ja kiertelimme autolla myös lähikaupunkeja. Matkakohteeksi Tsekki valikoitui puolisoni toiveesta. Valmistauduin matkaan lukemalla Siru Vallealan ja Antti Helinin Praha-matkaoppaan, joka on ilmestynyt Tripsteri-sarjassa. On pakko myöntää, että en ennen tätä kokemusta tiennyt, että matkaoppaita voi todella lukea sytemaattisesti kuin mitä tahansa muuta tietoteosta. Avartava kokemus siis kaikin puolin.

Tämä matkaopas osoittautui todella hyväksi paketiksi. Saimme tästä ideoita mm. ruokapaikkoihin ja käyntikohteisiin sekä passelin määrän tietoutta matkakohteesta. Kuten kuvasta näkyy, laputin kirjaa ahkerasti niiltä kohdin, jotka kiinnostivat matkan kannalta. Kirja on kuitenkin julkaistu jo 6 vuotta sitten, joten osa suositelluista kohteista oli jo ehditty sulkea pysyvästi. Siispä heitän vinkin Readmelle: ottakaa tästä uusi, päivitetty painos. Edelleen on meitä, jotka arvostavat sitä, että saavat kantaa kirjaa mukanaan.

Suuret turistimassat eivät olleet vielä saapuneet maalikuisen matkamme aikana, joten kaupungilla liikkuminen oli suhteellisen vaivatonta. Muutama kirjassakin suositelluista kohteista oli mielestäni suuresti yliarvostettuja, kuten esimerkiksi Prahan Juutalainen hautausmaa ja Kutna Horassa sijaitseva Sedlicen luukirkko, joka oli mielestäni lähinnä jokseenkin inhottava kokemus. Sen sijaan tuskin olisimme löytäneet Prahassa sijaitsevaa todella mielenkiintoista Alkemiamuseota ilman tätä matkaopasta, joten vähän tuntemattomampia vinkkejä oli löytyi yhtälailla.

torstai 17. huhtikuuta 2025

The Strawberry Patch Pancake House

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House
Dream Harbor 4
Harper Collins 2025
äänikirjan lukijana Regina Reagan

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Tästä tuli oitis minun suosikkini koko sarjasta, ja se johtuu ihan siitä, että tässä kirjassa on maailman valloittavin 5-vuotias Olive. Hän sulatti sydämeni oitis olemalla niin reipas, ponteva ja iloinen tenava. Kieltämättä kaikki muut kuviot tässä olivat välillä melkein toissijaisia, kun halusin niin paljon kuulla nimenomaan Oliven edesottamuksista.

Maailmallakin menestyksestä uraa kokkina luonut Archer on hiljattain asettunut Dream Harboriin ja opettelee olemaan isä tyttärelleen Olivelle, jonka olemassaolo tuli hänelle yllätyksenä. Elämä pannukakkuravintolan kokkina ja vastuullisena vanhempana ei millään mittarilla ole sitä, mitä Archie on elämälleen kaavaillut, mutta vähitellen hän alkaa pitää elämästään pikkukaupungissa. Suinkaan vähäisin syy sille ei ole Iris, jonka Archer palkkaa Oliven lapsenvahdiksi.

Iris sen enempään kuin Archerkaan ei koe olevansa omalla maaperällään lasten kanssa. Hän kuitenkin onnistuu houkuttelemaan Oliven ulos kuorestaan ja todella pitävänsä tehtävästään Oliven lapsenvahtina. (Ja kuka nyt ei pitäisi, koska Olive on ihana!!!) Iris huomaa pitävänsä todella myös pomostaan Archerista, mutta yhtälö tuntuu liian monimutkaiselta. Tunteiden tukahduttaminen käy kuitenkin koko ajan vaikeammaksi.

Pidän Dream Harborin yhteisöllisestä pikkukaupungista, jossa riittää monenlaisia persoonia ja heille kaikille on siellä sijansa. Tässä kirjassa kaupungin elämänmeno saa uusia sävyjä, kun kuvioihin lisätään yhdeksi päähenkilöksi lapsi. Mielestäni toimiva ratkaisu, jotta kirjat eivät ala toistaa liikaa samoja kuvioita.

Syksyllä ilmestyy seuraava osa, ja aion kyllä jatkaa sarjan parissa. Huomasin myös, että tämän sarjan ensimmäinen osa ilmestyy tänä vuonna suomeksi Gummeruksen kustantamana. Mielenkiintoista nähdä millaisen suosion sarja saavuttaa sen myötä Suomessa.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä

Katja Kallio (kirj.) ja Anna-Leena Härkönen (haastateltava): Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava 2025

Anna-Leena Härkönen on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo ainakin 15 vuotta ja pidempäänkin, vaikka hänen viimeisimmät romaaninsa eivät olekaan olleet oikein minun makuuni. Muistan hänet jo lapsuudestani Liisa Metsolan roolista, ja se hänen rooleistaan on minulle edelleenkin tutuin, kun olen sarjan niin monta kertaa katsonut. Härkönen on monipuolinen taiteilija, sillä rooleja on riittänyt ja kirjoja on julkaistu tasaista tahtia.

Taskupainos on muistelmateos, jonka Katja Kallio on kirjoittanut Härkösen kanssa käymiensä keskusteluiden pohjalta. On hämmästyttävää miten selkeästi Härkösen oma ääni kuuluu tästä. Lukiessani saatoin hyvin kuvittelemaan hänet viereiseen nojatuoliin kertomaan tarinaansa minulle ääneen.

Heti ilmestymisen jälkeen ainakin iltapäivämediassa tästä tunnuttiin maalailevan jonkinlaista paljastuskirjaa ja revittiin lööppiotsikoita, joten itseäni kieltämättä pelotti sellaistako on luvassa. Mielestäni niin ei kuitenkaan käynyt. Sisältö on avointa ja suoraa, kuten Härkösen omissakin teksteissä yleensä, mutta asioita ei jäädä mässäilemään tai ketään ei ryvetetä tarkoitushakuisesti. Asiat vain kerrotaan siten kuin ne on koettu, toisinaan jopa hakien ymmärrystä muita ihmisiä ja omaa nuorta itseään kohtaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Tämä oli mukaansatempaava, kiinnostava ja monipuolinen teos. Vaikka olen Härkösen uraa jollakin tasolla seurannut jo pitkään, niin paljon oli uuttakin. Härkönen ei myöskään pelkää laittaa itseään likoon tai peittele omia pelkojaan tai herkkyyksiään, mikä tekee tästä mielestäni hyvin helposti lähestyttävän ja inhimillisen kokonaisuuden.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Lukupiirikirja: Margarita

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020
Finlandia-palkinto 2020
äänikirjaksi lukeneet Ville-Veikko Niemelä, Mirjami Heikkinen ja Aarne Linden

Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on odottanut hyllyssäni lukemistaan jo Helsingin kirjamessuista 2021 saakka. Olen iloinen, että lopultakin tähän kirjaan tuli tartuttua, sillä pidin tästä valtavasti. Luin osan kirjasta itse ja osan kuuntelin äänikirjana. Molemmat formaatit toimivat hyvin.

Luimme Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta lukupiiriin talvella 2021. Olen aiemmin pitänyt kiinni ajatuksesta, että emme käsittele saman kirjailijan teoksia kuin kerran, koska maailmassa on niin valtavan paljon hyviä ja kiinnostavia kirjailijoita. Päätin luopua periaatteestani, koska uskoin, että lukupiirissä tästä voisi kehkeytyä antoisaa keskustelua.

Margarita kertoo Sennistä, joka työskentelee Kankariston kylpylässä hierojana. Se kertoo myös sotamies Mikko Kilkkaniemestä, arkeologi Aaro Kuusilehdosta sekä kylpylän kesävieras Einar Kairamaasta perheineen. Yksi keskeinen hahmo on myös helmisimpukka, Margaritana Margaritifera. Simpukka nostetaan muiden hahmojen rinnalle inhimilliseksi, tuntevaksi olennoksi, mikä toimii hyvänä rinnastuksena Sennin hahmolle. Tapahtumat sijoittuvat pääosin 1950-luvulle, osin myös sotavuosiin.

Margarita nousi uudelleen ajankohtaiseksi teokseksi syksyllä 2024, kun Hukkajoen raakkutuhosta uutisoitiin laajasti. Kun Kytömäki kuvaa tässä kirjassa helmisimpukoita, niihin kohdistuvaa piittaamattomuutta ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua, ei voi välttyä ajattelemasta, että maailma ei ole siltä osin muuttunut miksikään. Sellaista ei osata arvostaa, joka ei pidä ääntä itsestään.

Margarita on muutenkin yhteiskunnallisesti tarkkanäköinen romaani. Ihmiset yritetään sovittaa heille ennalta asetettuihin muotteihin, naiset etupäässä äideiksi ja mielellään vähintään kuudelle lapselle. Sodasta kärsineen valtion etu on suuri syntyvyys paikkaamaan menetyksiä. Onhan nykyajankin synnytystalkoista kuultu, joten ei niin kaukainen asia ole tämäkään.

Kerronta etenee monen näkökulman kautta. Hahmoja on paljon, niin keskeisiä kuin sivuhenkilöitäkin, mutta heidät oppii nopeasti tuntemaan ja erottamaan toisistaan. Kaikki juonisäikeet yhdistyvät luontevasti osaksi samaa tarinaa ja onnistuvat jopa yllättämäänkin. Jouduin kirjan päätyttyä selaamaan ja etsimään ne kohdat, jotka vihjasivat yllätyksestä, mutta joita en heti tajunnut. Teksti aukeni uudella tavalla ja entistä hienommaksi.

Pidin paitsi Kytömäen tekstistä ja juonenkuljetuksesta myös miljööstä. Aivan kuten Kultarinnassakin, on miljöö upea. Luonto on monipuolinen ja kaunis, niin hyvin kuvattu, että metsän ja joen voi nähdä silmissään ja lähes haistaa niiden tuoksun. Kankariston kylpylä on idyllinen keskuspaikka, vaikka tie viekin Sennin sieltä toisaalle.

Keskustelu oli vilkasta ja mielestäni tämä kirja sopiikin mainiosti lukupiiriin käsiteltäväksi. Kuten eräs piiriläinen totesi, tässä on monta aika raskasta teemaa, mutta silti olo ei jää lannistetuksi. Minusta tuntuu, että keskustelusta huolimatta vielä jäi asioita oivallettavaksi ja kerroksia koettavaksi seuraavillekin lukukerroille.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Kunnan jauhot

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot
Juuret Iijoen törmässä 3
Gummeruksen äänikirja, 2022
ilmestynyt alunperin vuonna 1973
lukijana Toni Kamula

Matkani Iijoella eteni maaliskuussa jo kolmanteen osaansa. Teos sijoittuu 1930-luvun alkuun, jolloin Päätalojen perheessä ollaan lujilla. Herkko-isä sairastuu keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen myös hänen mielenterveytensä alkaa järkkyä. Herkko kuvittelee Riitun olevan uskoton eikä juuri päästä vaimoaan silmistään. Ilmapiiri kotona on tukala isän luulottelujen suhteen, mutta myös taloudellinen ahdinko uhkaa, kun isä ei enää lähde savottoihin.

Isän sairaus vie hänet lopulta piirimielisairaalaan, mikä on raskas uutinen uittohommissa olevalle Kallelle. Isän sairaus on tehnyt hänestä 12-vuotiaana perheensä pääasiallisen elättäjän, ja aluksi uittotyömailla moni kohteleekin häntä hyvin ihan vain siksi, että hän on Päätalon Herkon poika. Isän sairauden jatkuessa ja uusien työmaiden alkaessa työnjohtajat vaihtuvat eikä Kalle pääse enää niin hyviin tienesteihin kuin aiemmin. Kunnan piirimiehen lupalapuilla perhe saa hakea jauhoja kaupasta. Äitikin tekee osansa kupparina, mutta perhe joutuu silti kerjäämään muista taloista apua.

Työnteon ohessa koulukin tulee käydyksi loppuun. Kalle aikuistuu vauhdilla, kun on pakko. Hän kokee niin isän sairauden kuin perheen taloudellisen tilanteenkin voimakkaasti. Aivan itseäkin alkoi ahdistaa silkasta myötätunnosta häntä ja koko perhettä kohtaan. Tuona aikana yhteisöllisyys oli vahvempaa kuin nykyään, ja nuo tilanteet tarkoittivat väistämättä perheen aseman heikentymistä yhteisössä muutenkin.

Mielestäni Päätalo kuvaa tarkkanäköisesti ja uskottavasti mielenterveyden järkkymisen vaikutuksia perheessä. Nuoren pojan mielenmaisema välittyy hyvin, varmasti juuri siksikin, että kyse on Päätalon omista kokemuksista kaunokirjallisuudeksi puettuna. Ajankuva on niin ikään onnistunut hyvin, kuten aiemmissakin osissa. On helppo siirtyä tarinan mukana Päätalojen pirttiin ja uittotyömaille. Katsotaan mihin seuraava osa kuljettaa!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Hattaradilemma

Ulla Onerva: Hattaradilemma
Oikukkaiden romantikkojen piiri 1
Tammi 2025

Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on näkynyt isosti somesyötteissäni. Paljon on varmasti vaikutusta sillä, että Ulla ylläpitää suosittuja @tarinannuppuja -tilejä Instagramissa ja TikTokissa sekä samannimistä blogia osoitteessa tarinannuppuja.fi. Kirjayhteisö ottaa mielestäni aina ilolla siipiensä suojaan ne kirjat ja kirjailijat, jotka omista joukoistamme nousevat.

Hattaradilemma kertoo lukiossa abivuottaan viettävästä Emma Nuutisesta, joka on intohimoinen romanttisen kirjallisuuden lukija ja puolestapuhuja. Hän ei voi sietää sitä vähättelevää asennetta, joka romantiikkaa kohtaan yleisesti kohdistetaan. Siksi hän päättää ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämääränä on asennemuutos romantiikkaa kohtaan.

Omassa elämässään Emmalla ei mene romantiikan saralla kovinkaan hyvin. Entisen poikaystävän kanssa välit ovat koleat, sillä hän jätti Emman vanhojentanssipäivänä ja särki samalla Emman sydämen. Abivuoden alussa kouluun ilmestyy uusi poika, jota kohtaan Emma tuntee outoa vetoa, vaikka poika vaikuttaa halveksivan hänen lempigenreään.

Minulle jäi tästä kirjasta vähän kaksijakoinen olo. Pidin kirjan sujuvasta tekstistä ja hyvin etenevästä juonesta. Kietouduin mielelläni lämpimään tunnelmaan, joka tuntui niin kotoisalta ja itselle tutulta kirjallisuusviitteineen ja -keskusteluineen. Paljon oli siis hyvää ja mukavaa. En kuitenkaan pitänyt Emman hahmosta, joka on niin oman asiansa sokaisema, että tulee itse sortuneeksi samaan kuin mistä muita soimaa eli vähättelee ja halveksii toisenlaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä.

Emma on niin nuori, että hänelle voi toisaalta helposti antaa anteeksi hänen ehdottomuutensa ja tietynlaisen kypsymättömyytensä. Kirjan edetessä hän mielestäni myös kasvaa henkisesti ja aikuistuu paljon. Konfliktit selvitetään ja omatkin ihmissuhteet alkavat selkiytyä, sillä joskus kunnon yhteenotto raikastaa ilmaa.

Oikukkaiden romantikkojen piiristä on kasvamassa trilogia, ja täytyy sanoa, että olen nauttinut Hattaradilemman somenäkyvyydestä ilmiönä kyllä paljon. Ainakin kirjailijan Instagramissa on julkaistu mm. ystäväkirjan sivuja päähenkilöistä ja muutenkin syvennetty kirjan maailmaa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Itse en vielä tiedä tulenko jatkamaan sarjan parissa, mutta harkitsen sitä sitten aikanaan. Todennäköisesti kyllä jatkan.