Lukupiirikirja: Naisten valheet

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

207 s., Siltala 2011

alkup. Skvoznaja linija, 2003

suom. Arja Pikkupeura

 kannen kuva: Ida Mänty

graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty

 

Eräs lukupiiriläisistäni ehdotti aiheeksi Ljudmila Ulitskajan tuotantoa, joten valitsin toiveen pohjalta vuoden viimeiseksi lukupiirikirjaksi Naisten valheet. Kokoonnuimme maanantaina ja sain todeta, että piirissä oli kato käynyt paitsi sairastumisten vuoksi myös osittain valitun kirjan vuoksi. Meistä paikalla olleista piiriläisistä noin puolet piti tästä kirjasta ja keskustelussa myös toinen puoli löysi uusia kulmia tästä kirjasta.

 

Naisten valheet kertoo Zenjasta, joka toistuvasti päätyy eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien naisten uskotuksi. Hän kuulee monenlaisia tarinoita, joista osa on täyttä valetta. Episodimaisuudestaan huolimatta teos ei ole lainkaan sekava tai liian sirpalemainen, sillä samalla lukijalle rakentuu kokonaiskuva Zenjasta.

 

Takakansi antoi meidän piiriläisten mielestä hieman viitteitä siihen suuntaan, että Zenja olisi vähän kuin kaatoastia, jonka niskaan kipataan kaikki murheet. Sellaisena Zenja ei kuitenkaan meille näyttäytynyt, vaan pikemminkin naisena, joka huolehtii kaiken ja ehtii kaiken, uran, kodin ja muiden murheet, mutta jolla on myös vahvat omat rajat. Hän ei ole vaitonainen kuuntelija, vaan aktiivinen toimija. Joskus hänen kärsivällisyyttään kuitenkin ihmettelee ja odottaa, että milloin mitta tulee täyteen. Minun mielestäni hieman ennen loppuratkaisua sellaista pientä "rikkoutumista" on nähtävissä. Zenjalle uskoutuvat naiset olivat suurimmaksi osaksi tavattoman työläitä, ripustautuvia tai muuten ärsyttäviä, ainakin minun mielestäni.

 

Naisten valheet on vetävä kirja, jossa on mielenkiintoista ajankuvaa 1980-1990-luvuilta itänaapuristamme. Voisin hyvin kuvitella lukevani lisääkin Ulitskajaa, vaikka aiemmin olenkin hänen kirjojaan hieman vältellyt. Se taas on johtunut ihan siitä, että itselleni mielikuva venäläisestä kirjallisuudesta on usein hieman ankea, vaikka olenkin monta hyvää venäläistä kirjaa lukenut.  Tästäkin pidin todella paljon. Varmasti 16-17-vuotiaana lukemillani Anna Kareninalla ja etenkin Rikoksella ja rangaistuksella on syynsä mielikuvaan.

 

Lukupiirissä pohdimme myös kirjan nimeä, sillä mietimme olivatkokaan nämä naiset lopulta niin suuria valehtelijoita? Osa kyllä valehteli sumeilematta, mutta pääosin heidän juttunsa olivat ehkä myös haavekuvien maalailua. Alkuteos Skvoznaja linija tarkoittaa suoraan suomennettuna loppulinjaa. Se olisi ollut nimenä aika kömpelö, mutta toisaalta Naisten valheet on aika ohjaava nimi, joka asettaa välittömästi tietynlaiset odotukset tälle kirjalle. Pohdimme myös mitä se "loppulinja" voisi olla. Luulisin, että se voisi viitata  teoksen lopussa olevaan isoon käänteeseen, joka on tavallaan tietyn aikakauden loppu ja suuren muutoksen alku.

 

Oletteko te lukeneet Ulitskajaa? Mitä suosittelisitte häneltä?

Taisit narrata, Stella

Niina With: Taisit narrata, Stella

198 s., Myllylahti 2013

kansi: Satu Kontinen

 

Olen jo jonkin aikaa ajatellut lukea Niina Within chick lit -kirjat, joten lainasin niistä ensimmäisen. Taisit narrata, Stella osoittautui loppujen lopuksi hyvin hauskaksi kirjaksi, vaikka aluksi minua hieman tympi Stellan jatkuva ajautuminen valheisiin.

 

Stella Kaarnisto on hieman alle kolmikymppinen nuori nainen, joka työskentelee assistenttina ohjelmistofirmassa. Stella haaveilee salaa pomostaan Petri Puumalasta, mutta samaan aikaan deittisivuston salaperäinen Figaro ja toisaalta myös naapurissa asuva Markus kiehtoo. Ennen kuin Stella huomaakaan, hän on onnistunut luomaan ympärilleen oikean valheiden verkoston, mikä johtaa yhä uusiin valheisiin. Töissäkään Stella ei oikein tiedä mitä tuumia esimiehestään Petristä, joka osaa olla välillä erittäin miellyttävä ja toisaalta hyvin tyly.

 

Stellan elämä voisi olla hyvinkin tavallista arkea päivätöineen ja jumppaharrastuksineen, mutta Stellalla on lievää taipumusta säheltämiseen. Toisaalta Stella on menestyvä ja pärjäävä nainen, joka luovii suvereenisti tilanteesta toiseen ja hoitaa työnsä erittäin hyvin. Henkilökohtaisessa elämässä ilmenee sitten sitäkin enemmän sähellystä, kun Stella yrittää selvittää itselleenkin kenet hän oikein haluaakaan. Noloja tilanteita riittää, mutta sädehtivä Stella osaa yleensä selittää ne parhain päin.

 

Aluksi minua toisaan hieman tympi Stellan jatkuvat valheet, mutta sitten tarina alkoi vetää oikein kunnolla. With kirjoittaa hyvin nokkelasti ja humoristisesti, mikä sai minut tyrskähtelemään nauruun useamman kerran. Mitä tilannekomiikkaa! Vähitellen juonesta siis muotoutui sellainen, että siihen mahtui muutakin kuin valheita, joita etenkin alussa oli mielestäni todella paljon. Stella hahmona on myös hurmaava: hauska, luova ja fiksu, ei siis pelkästään mikään onneton tunari. Stella tuntui välittömältä hahmolta, jonka seurassa varmasti viihtyy lukija kuin lukija. Pidin siitä, että Stella kasvoi teoksen edetessä entistä vahvemmaksi ihmiseksi, joka tuntee oman arvonsa. Aion kyllä lukea myös jatko-osan jossain sopivassa kohtaa. 

 

♠♠♠♠½

Nykyhetken tyttölapsi

Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi

205 s., Otava 2006

1.p. 1937

 

Hilja Valtoseen kyllä todellakin voi luottaa, jos haluaa lukea jotakin kepeää ja sujuvalukuista! Kävin pitkästä aikaa naapurikaupunkini yhdessä lähikirjastoista (jossa muuten työskentelin kolmena kesänä), ja koska siellä on hyvä valikoima siistejä ja uudehkojakin painoksia Hilja Valtosen teoksista, niin päädyin lainaamaan Nykyhetken tyttölapsen. Tuon tyttölapsen nykyhetki tosin oletettavasti oli joskus vuonna 1937, mutta se nyt ei viihtymistäni mitenkään estänyt. Pikemminkin päin vastoin, sillä vuosikymmenten takainen lintukotomainen kesämiljöö oli oikein kiva kirja luettavaksi näin syksyn porteilla.

 

Noin parikymppinen Anja Utria on kutsuttu kesänviettoon tätiensä huvilalle Saimaan saareen, kun koko muu perhe matkustaa kuka mihinkin. Ylioppilaskirjoituksissa reputtanut Anja matkustaa junalla saarta lähellä sijaitsevaan kaupunkiin, mutta ennen saarelle lähtöä tapahtumiin tulee yllättävä mutka matkaan: saaren uusi omistaja, rakkaudessa epäonnea kokenut 26-vuotias saarella maatilaa pitävä Tuomas Ollikainen ei nimittäin hyväksy saarelle ketään yli 15- ja alle 35-vuotiasta naisihmistä metkujaan tekemään. Niinpä Anjan on naamioiduttava juuri ja juuri 15-vuotiaaksi, jotta pääsee saareen kesäksi, sillä hänellä ei ole muutakaan paikkaa minne mennä nyt kun vanha koti on tyhjätty ja edessä on muutto uuteen kesän jälkeen.

 

Tarina etenee Anjan kirjoittamien päiväkirjamerkintöjen kautta. Anja on hahmona hyvin samanlainen kuin Valtosen muutkin naishahmot yleensä, siis kekseliäs, sanavalmis ja joltisenkin itsepäinen. Päiväkirja sisältää lystikkäitä kuvauksia saarelaisista ja saaren tapahtumista ja Valtonen on laittanut Anjan kirjoittamaan hyvin sukkelin sanankääntein. Tarina on sinänsä ihan sujuva, mutta en kyllä millään ilveellä voi tajuta, että miten 20-vuotias nuori neito menee täydestä 15-vuotiaana teininä, vaikka olisi kuinka pieni ja siro. Tuntui myös hassulta, että Anjaa kohdeltiin kuin mitäkin tytöntylleröä, kun nykyään jo 15-vuotiaat saattavat muuttaa opintojensa vuoksi pois kotoa ja heiltä usein muutenkin odotetaan aikuismaisuutta.

 

Yksi hyvin hämmentävä seikka oli myös se, että 26-vuotias Tuomas piti Anjaa lemmikkinään ja saattoi olla hyvinkin läheisesti tämän kanssa, koska "Anjahan on vasta lapsi". Nykyään 26-vuotiaan miehen omistautumista 15-vuotiaalle tytölle katsottaisiin varmasti hyvinkin karsaasti ja tuskin se nyt oli myöskään vuonna 1937 mikään ihannetilanne, ellei sitten ollut kyse jostain läheisen perhetuttavan pojasta, joka oli kuin veli nuorelle tytölle. Mielestäni tuossa asetelmassa oli jotain hyvin epämääräistä. En tiedä mitä kirjan aikalaiset ovat moisesta ajatelleet, mutta mielestäni tilanne on aika absurdi. Ja klassisestihan tuossa käy, mutta eipä sitä nyt viihdekirjalta oikein muuta osannut odottaakaan.

 

Kokonaisuutena tämä oli siis ihan toimiva kirja, mutta edellä kuvaillut juonen yksityiskohdat todella tuntuivat erikoisilta. 

♠♠♠