Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

163 s., WSOY 2013

alkup. La liste des mes envies, 2012

suom. Leena Leinonen

kansi: Marianna Corrénte

 

Kirjallisuuspiirissämme on nyt syksyn mittaan ollut teemana eri maat. Japanin ja Venäjän jälkeen vuorossa on nyt ranskalainen kirjallisuus ja minä päätin lukea Delacourtin Onnen koukkuja. Sain tästä kirjasta jo viime syksynä kiinnostavan vinkin ja olen siitä lähtien ajatellut tämän joskus lukevani, joten nyt tartuin tuumasta toimeen. Minulla on kesken myös toinen ranskalainen kirja, mutta sitä en enää ehdi lukemaan loppuun huomiseen kokoontumiseen mennessä. Siitä kirjoitan kuitenkin blogiini myöhemmin, nyt on Onnen koukkujen vuoro.

 

Kirja kertoo 47-vuotiaasta Jocelynesta, joka pyörittää omaa käsityötarvikekauppaa ja on tyytyväinen elämäänsä sellaisenaan, kunnes kaiken mullistaa 18 miljoonan euron lottovoitto. Eikä Jocelyne yleensä edes lottoa! Harkitsevainen Jocelyne alkaa pohtia voittamansa rahasumman vaikutuksia, kuten sitä katoaako elämästä ja uusien asioiden hankkimisesta tai matkustelusta hohto, jos aina voi hankkia kaiken heti, eikä hän mene heti nostamaan voittosummaansa tililleen.

 

Jocelyne miettii seesteistä, jo parikymmentä vuotta kestänyttä avioliittoaan Jocelynin kanssa. Hän miettii oman pienen putiikkinsa tuomaa iloa. Ja hän miettii aivoinfarktin saanutta isäänsä, jonka muisti nollaantuu kuuden minuutin välein ja hän kysyy tyttäreltään "kuka sinä olet?". Rahalla ei saa kaikkea, ei esimerkiksi pyyhittyä pois infarktin jälkiä, Jocelyne pohtii. Tuoko raha onnea? Miten häneen suhtauduttaisiin, kun kaikki kuulisivat voitosta? Ja mitä kaikkea hän oikein voisikaan ostaa tai antaa aikuisiksi varttuneille lapsilleen? Jocelyne tekee listoja tarvitsemistaan asioista, niistä asioista jotka hän haluaisi ja niistä jotka ovat ihan hulluja mielitekoja. Jocelynen harkitessa siirtoaan joku muu tekee ratkaisun hänen puolestaan. Kovin hauras on onni.

 

Minä luin tämän kirjan niin kuin kansiliepeessä vinkattiin: tein ensin omat listani samoin otsikoin kuin Jocelyne. Lukemisen jälkeen olisi pitänyt vielä tehdä viimeinen lista, johon ilmeisesti koottaisiin ne asiat, jotka edelleen kokisin kolmelta muulta listalta merkityksellisiksi. En kuitenkaan ryhtynyt tekemään viimeistä listaa, sillä alkuperäisetkin listani olivat hyvin maltillisia ja rationaalisiakin, sillä esimerkiksi hullujen mielitekojen listalle päätyi vain kaksi asiaa. Ilmeisesti kirjan luettuaan lukijan olisi kai tarkoitus alkaa pohtimaan todellisuudessa merkityksellisiä asioita ja jättää raha kokonaan pois mielestä. Minä en alkanut pohtimaan mitään erityistä, joten ehkä en nyt ole hieno ja "mammonan vallasta" vapautunut sielu, mutta pidin tätä teosta kyllä muuten ajatuksia herättävänä ja kiinnostavana. Voin ihan hyvin pohtia elämän merkittäviä asioita muuttamatta mitään kolmella listallani.

 

Onnen koukkuja on nopealukuinen kirja, jossa on kyllä pysähtymisen ja pohtimisenkin paikkoja. Jocelyne vaikuttaa mukavalta naiselta ja hänen pohdintojaan on mielenkiintoista lukea. Jocelynen mukavuus tekee vieläkin ikävämmäksi kestää sen, että joku muu päättää hänen puolestaan ja tahraa kaiken sen, mitä Jocelyne on mielestään vaalinut kalleimpana aarteenaan. Raha on asia joka puhuttaa, joten siinä mielessä tämä oli kiinnostava kirja, joskaan ei mielestäni tuonut mitään uutta näkökulmaa. Vaan eihän aina tarvitsekaan löytää mitään uutta viihtyäkseen silti tarinan parissa.

 

♠♠♠♠

Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

222 s., Gummerus 2015

 

Selja Ahavan teos Taivaalta tippuvat asiat on sellainen kirja, josta en uskonut pitäväni. En aikonut lukea koko kirjaa, mutta kun se valittiin kirjallisuuspiirimme seuraavaksi teokseksi, niin pakkohan siihen oli tarttua. Jälleen kerran huomaan kuinka paljon kirjallisuuspiirissä käyminen on rikastuttanut maailmaani, sillä päinvastoin kuin oletin, minä pidin tästä teoksesta todella paljon. Joskus tekee ihan hyvää se, että on "pakko" lukea jokin teos.

 

Taivaalta tippuvat asiat on novellikokoelma, joka sisältää neljä novellia. Kaikki nämä novellit nivoutuvat yhteen henkilöhahmojensa kautta. Ensimmäinen novelli on mielestäni pikemminkin pienoisromaani, joka olisi mielestäni voinut tulla julkaistuksi vaikka yksinäänkin. Vaikka nämä novellit nivoutuvatkin yhteen, ne voidaan lukea myös erillisinä tarinoina. Yhdessä niistä kuitenkin muodostuu kokonaiskuva, jossa on jotakin hyvin mielenkiintoista.

 

Taivaalta tippuvat asiat kertoo tytöstä, jonka äiti kuolee jäälohkareen tiputtua taivaalta tämän päähän. Omanlaisensa tragedia on myös voittaa lotossa pääpotti kahteen kertaan. Helppoa ei ole myöskään naisella, joka yrittää asettua perheeseen ja taloon, josta on äiti kuollut. Eikä helppoa ole tytöllä, joka ei pääse yli siitä käsittämättömästä ajatuksesta, että äiti jäi kesken.

 

Tämän teoksen novellit saivat minut ajattelemaan, että eipä tässä elämässä ole mikään varmaa. Symbolinen jäälohkare voi tehdä lopun kaikesta hetkessä, eikä silloin ole helppoa kellään. Mielestäni tässä teoksessa oli jotenkin kauniisti ajateltu se, että "äiti jäi kesken". Lähes kipeällä vimmalla tyttö haluaa pitää äidin nykyisyydessä, jatkaa äidin olemassaoloa mahdollisimman pitkään. Juuri tytön näkökulmasta kerrotut kaksi novellia olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimmat.

 

Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Hamish MacKey osoitti sen vääräksi. Samalla tavalla voisi ajatella, että ei kukaan voita lotossa kahdesti. Mutta Annu-täti voitti, eikä se tuntunut yhtään hyvältä, vaan siltä kuin taivaalta olisi taas tippunut jotakin ja pirstonut kaiken alleen. Se herätti minut ajattelemaan, että se mitä joku ulkopuolinen voi pitää suurena siunauksena tai onnena, voi tuntua katastrofilta sen kokeneelle ihmiselle, eikä välttämättä kyse ole lottovoitosta. Jos joku saa toisen mielestä liikaa "onnea", iskee kateus.

 

Taivaalta tippuvat asiat oli todella ajatuksia herättävä teos. Siinä oli jotakin hyvin realistista, vaikka jotkut asiat, kuten jäälohkareen tippuminen taivaalta päähän, tuntuvat lähinnä epätodellisilta. Oleellista ei olekaan miten jotain suurta tapahtui, vaan että niin tapahtui. Tästä teoksesta jää kyllä vahva muistijälki, sillä niin ajatuksiaherättävä tämä oli. Lukunautintoa on omiaan lisäämään myös sujuva kerronta ja kieli. Tämä teos vie mennessään.

 

♠♠♠♠½

Helmi

John Steinbeck: Helmi

suom. Alex Matson

3 h 45 min, Tammi 2009, Keltainen äänikirja

lukijana Ismo Kallio

John Steinbeck on minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka toki olin aikaisemmin kuullut puhuttavan hänen teoksistaan. En ole mikään äänikirjojen suurkuluttuja (tämä on kolmas kuuntelemani äänikirja), mutta nyt jotenkin oikein innostuin, sillä mielestäni Helmi on todella toimiva äänikirja ja voin vilpittömästi todeta, että Ismo Kallio on varsinainen täysosuma tämän kirjan lukijaksi.

Helmi kertoo Tyynenmeren rannalla asustavasta helmenkalastaja Kinosta sekä hänen vaimostaan Juanasta ja heidän lapsestaan Coyotitosta. Kino perheineen asuu kaupungin laidalla köyhyydessä, samoin kuin muutkin intiaaniheimon jäsenet. Uudisasukkaat pitävät valtaa ja vanhat perinteet on suistettu kaupungin laidoille. Erään kerran, kun hätä on kaikkein suurin, Kino onnistuu löytämään uskomattoman suuren helmen, sellaisen, jota kukaan ei ole aikaisemmin löytänyt. Helmi saa hänet uskomaan parempaan huomiseen ja mielessä vilistää kuvia hartaista toiveista, mutta loppujen lopuksi näyttää siltä, että helmen löytäminen tuo sittenkin mukanaan enemmän pahaa kuin hyvää.

Steinbeck pohdiskelee teoksessaan alati ajankohtaista vastakkainasettelua hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä tuoden samalla esiin köyhien ja varakkaiden välisen kuilun, koulutuksen ja sivistyksen ja lukutaidon voiman sekä ikiaikaisen ajatuksen vahvemman vallasta. Steinbeckin romaani antaa paljon ajattelemisen aihetta, enkä lainkaan ihmettele miksi hänet listataan amerikkalaisen kirjallisuuden kärkinimiin.

Steinbeckin romaani on teemoiltaan runsas, mutta kerronnaltaan sangen vähäeleinen. Jokainen sana tuntuu tarkkaan harkitulta ja merkityksekkäältä, mistä kiitos täytyy antaa Steinbeckin lisäksi tietysti myös suomentaja Matsonille sekä lukija Kalliolle. Helmi vangitsee huomion täysin, sillä Steinbeck on kerronnan vähäeleisyydestä ja tasaisuudesta huolimatta onnistunut  luomaan hyvin tiivistyvän ja jännittävän tarinan, joka välillä saa miltei pidättämään hengitystä.

Kino perheineen on sellaisia hahmoja, joihin on melko vaikea päästä sisälle, mutta siitä huolimatta heidän kokemuksensa pysähdyttävät ja mietityttävät. Sekin on melko poikkeuksellista, sillä yleensä vastaavissa tapauksissa lopputarinalla ei sitten ole mitään merkitystä, jos hahmot tuntuvat vaikeasti lähestyttäviltä. Mutta kun asiaa oikein tarkemmin pohtii, onhan tässä kirjassa paljon sellaista, joka kuvastaa Kinon ja Juanan luonteenlaatuja. Helmi tuo oikeastaan nekin esiin. Kaikki tiivistyy siis helmeen. En oikein tiedä mitä muuta olisin voinut tältä kirjalta toivoa, mutta siitä huolimatta lopputunnelma pisteiden osalta on:

♠♠♠♠

Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

317 s., Otava 2014

 

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein on ehkä eniten odottamani syksyn uutuuskirja, sillä olen tottunut luottamaan Härkösen kykyyn kirjoittaa toimivia romaaneita. Odotukseni palkittiin jälleen ja viihdyin tämän kirjan parissa todella hyvin. Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että Häräntappoase on Härkösen paras romaani, mutta nyt koen Härkösen tavoittaneen onnistuneesti samanlaista nasevuutta ja iskevyyttä kuin esikoisromaanissaan: muissa teoksissa en ole tällaista samalla tavalla erottanut (kolumnikokoelmia lukuunottamatta).

 

Kaikki oikein kertoo aviopari Eevi ja Kari Puttosesta, jotka ovat tottuneet haaveilemaan rahasta, mutta se on ollut heille vain kaukainen unelma. Kun Eevi voittaa lotossa 7 miljoonaa euroa, he huomaavat, että rahalla on myös kääntöpuolensa. Kateellisten läheisten kanssa tulee riitoja ja Karille alkoholi maistuu aina vain paremmin. Edes etelänmatka ja materia eivät peitä sitä hyväksytyksi tulemisen tunteen kaipuuta, jota jokainen kohdalleen toivoo. Sekä Eevi että Kari kumpikin muuttuvat ihmisinä ja he joutuvat punnitsemaan monta asiaa uudelleen.

 

Oli välillä aika ahdistavaakin lukea miten Eevi ja Kari kipuilevat rahojen mukanaan tuomassa ristipaineessa: taustalla jäytää pelko rahojen katoamisesta ja loppumisesta, uusi elintaso halutaan kuitenkin näyttää, pohditaan mikä on kohtuullista rahankäyttöä ja miten suhtautua kateellisiin ystäviin sekä ennen kaikkea miten itse pitäisi toimia, jotta tulisi kohdelluksi edelleen samana ihmisenä kuin ennen tätä onnenpotkua. Eevin ja Karin parisuhdeongelmat tuntuvat painostavilta, samoin heidän persooniensa muuttumiset ja joskus etenkin Eevin aika alentuvakin suhtautuminen muihin ihmisiin tuntuu kamalalta. Tässä nähdään kuitenkin se, miten aidon oloisia Härkönen on hahmoistaan kirjoittanut. Heihin pystyy samaistumaan ja heidän tunteensa välittyvät lukijalle hyvin. Eevi ja Kari voisivat olla ihan keitä tahansa, joiden elämän suuri äkillisesti saatu rahamäärä sekoittaa.

 

Vaikka teoksessa on ahdistaviakin pohjavireitä, niin on tässä huumoriakin runsain mitoin. Kärkevä sanailu ja tehokkaat sanavalinnat tekevät teoksesta melkoisen hykerryttävän ja välillä nauroin ihan ääneenkin. Pidän kovasti Härkösen kipinöivästä kirjoitustyylistä, joka tekee tästäkin romaanista hyvin mieleenpainuvan. Sen lisäksi, että Härkönen taitaa huumorin, niin hän tekee samalla myös tarkkanäköisiä ja tosia huomioita ihmisluonteen syvimmästä olemuksesta.

 

Kuten jo edellä totesin, odotukseni tulivat todellakin palkituiksi täydelleen. Hieman välillä vieroiksuin joitakin asioita etenkin henkilöhahmoissa, mutta jälkeenpäin niitä on vaikea enää erotella. Kokonaisuus siis toimii todella hyvin, mutta siitä huolimatta pisteeni ovat

 

♠♠♠♠½

 

***

Tämä teos sai minut jälleen ajattelemaan, että mitä itse tekisin, jos voittaisin lotossa. Voiton mahdollisuus on kylläkin nollan luokkaa, kun en edes lottoa. Mutta kuitenkin, onhan se joskus aika hauskaa huvitella ajatuksella, että mitä tekisi, jos rahaa yhtäkkiä ilmaantuisi. Tosin esimerkiksi 7 miljoonaa euroa on niin käsittämättömän suuri summa rahaa, että en ihan oikeasti osaa edes ajatella mitä kaikkea se voisi mahdollistaa. Vastikään ennätyssuuri 61 miljoonan euron Eurojackpot-voitto meni Espooseen. Miettikää oikeasti, 61 miljoonaa! En voi mitenkään päin käsittää tuollaista rahasummaa.

 

Mutta jos nyt voittaisin esimerkiksi pari miljoonaa euroa rahaa, haluaisin ensimmäiseksi hankkia oman asunnon sekä uudet autot ainakin itselleni ja veljelleni romukasojemme tilalle. Haluaisin myös lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Ulkomaanmatkakin voisi olla kiva. Mutta vielä enemmän haluaisin osata suhtautua uuteen elämäntilanteeseeni neutraalisti enkä haluaisi tehdä asiasta numeroa, vaikka kaiken säilyttäminen muuttumattomana olisikin käytännössä varmaankin lähes mahdotonta. Mutta aina voi silti haaveilla! :-)

 

Mitä te haluaisitte voittorahoillanne tehdä?