Helmi

John Steinbeck: Helmi

suom. Alex Matson

3 h 45 min, Tammi 2009, Keltainen äänikirja

lukijana Ismo Kallio

John Steinbeck on minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka toki olin aikaisemmin kuullut puhuttavan hänen teoksistaan. En ole mikään äänikirjojen suurkuluttuja (tämä on kolmas kuuntelemani äänikirja), mutta nyt jotenkin oikein innostuin, sillä mielestäni Helmi on todella toimiva äänikirja ja voin vilpittömästi todeta, että Ismo Kallio on varsinainen täysosuma tämän kirjan lukijaksi.

Helmi kertoo Tyynenmeren rannalla asustavasta helmenkalastaja Kinosta sekä hänen vaimostaan Juanasta ja heidän lapsestaan Coyotitosta. Kino perheineen asuu kaupungin laidalla köyhyydessä, samoin kuin muutkin intiaaniheimon jäsenet. Uudisasukkaat pitävät valtaa ja vanhat perinteet on suistettu kaupungin laidoille. Erään kerran, kun hätä on kaikkein suurin, Kino onnistuu löytämään uskomattoman suuren helmen, sellaisen, jota kukaan ei ole aikaisemmin löytänyt. Helmi saa hänet uskomaan parempaan huomiseen ja mielessä vilistää kuvia hartaista toiveista, mutta loppujen lopuksi näyttää siltä, että helmen löytäminen tuo sittenkin mukanaan enemmän pahaa kuin hyvää.

Steinbeck pohdiskelee teoksessaan alati ajankohtaista vastakkainasettelua hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä tuoden samalla esiin köyhien ja varakkaiden välisen kuilun, koulutuksen ja sivistyksen ja lukutaidon voiman sekä ikiaikaisen ajatuksen vahvemman vallasta. Steinbeckin romaani antaa paljon ajattelemisen aihetta, enkä lainkaan ihmettele miksi hänet listataan amerikkalaisen kirjallisuuden kärkinimiin.

Steinbeckin romaani on teemoiltaan runsas, mutta kerronnaltaan sangen vähäeleinen. Jokainen sana tuntuu tarkkaan harkitulta ja merkityksekkäältä, mistä kiitos täytyy antaa Steinbeckin lisäksi tietysti myös suomentaja Matsonille sekä lukija Kalliolle. Helmi vangitsee huomion täysin, sillä Steinbeck on kerronnan vähäeleisyydestä ja tasaisuudesta huolimatta onnistunut  luomaan hyvin tiivistyvän ja jännittävän tarinan, joka välillä saa miltei pidättämään hengitystä.

Kino perheineen on sellaisia hahmoja, joihin on melko vaikea päästä sisälle, mutta siitä huolimatta heidän kokemuksensa pysähdyttävät ja mietityttävät. Sekin on melko poikkeuksellista, sillä yleensä vastaavissa tapauksissa lopputarinalla ei sitten ole mitään merkitystä, jos hahmot tuntuvat vaikeasti lähestyttäviltä. Mutta kun asiaa oikein tarkemmin pohtii, onhan tässä kirjassa paljon sellaista, joka kuvastaa Kinon ja Juanan luonteenlaatuja. Helmi tuo oikeastaan nekin esiin. Kaikki tiivistyy siis helmeen. En oikein tiedä mitä muuta olisin voinut tältä kirjalta toivoa, mutta siitä huolimatta lopputunnelma pisteiden osalta on:

♠♠♠♠