Jäljitetty

Elina Rouhiainen: Jäljitetty - Susiraja 3

482 s., Tammi 2014

kansi: Eevaliina Rusanen

 

Oloni on tällä hetkellä aika riemastunut. Suurin syy siihen lienee tänään loppuun lukemani Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan kolmas osa, joka mielestäni tiivistyi loppua kohti todella mahtavaan huipennukseen. Riemastunut olen myös siitä, että juuri Rouhiaisen kotisivuja lukiessani tajuntaani iskeytyi se fakta, että tulossa on vielä yksi Susiraja lisää. Tämäkin teos olisi mielestäni voinut toimia oivallisena lopetuksena sarjalle, mutta mielelläni lähden vielä seuraamaan Raisan (ja Mikaelin) tarinaa eteenpäin, jahka neljäs ja samalla viimeinen osa ilmestyy.

 

Olen aikaisempien osien kohdalla jo ilmaissut tyytyväisyyteni siitä, että Rouhiainen on osannut luoda täysin oman fantasiamiljöön teoksilleen eikä tyytynyt tekemään toisintoja jo keksityistä tarinoista, vaikka niistä taitavasti uutta ammentaakin. Jälleen kerran Rouhiainen johdattaa lukijansa mielenkiintoiseen maailmaan, johon mukaan astuu myös muinaiset kreikkalaiset jumalat ja jumaltarut.

 

Kuvataideakatemiassa opinnot aloittanut Raisa Oja on vihdoin löytänyt kadoksissa olleen ja tuntemattomaksi jääneen kaksoisveljensä sekä saanut vihjeitä todellisesta syntyperästään. Selvittääkseen todellisen taustansa Raisa ja Mitja-veli päätyvät salaiselle kreikkalaiselle saarelle, josta he lopulta joutuvat pakenemaan. Paluu (tai pako) takaisin Suomeen ei kuitenkaan ole helppo etenkään Raisalle, joka lähti sieltä äkisti jälkiä jättämättä. Lisäksi hän potee vieläkin syyllisyydentuntoa Hukkavaaran aikaisista tapahtumista ja kaipaa Mikaelia, jota ei ehkä sittenkään olisi halunnut päästää menemään.

 

Kuten sanottu, Rouhiaisen luoma kreikkalainen miljöö on kiinnostava. Siitä huolimatta kaipasin kuitenkin suomalaista miljöötä ja Hukkavaaraa ihmissusineen. Daimonien saari oli toki omalla tavallaan kiehtova paikka, mutta jotenkin tässä sarjassa sudet ja Raisan ja ihmissusi-Mikaelin välinen suhde ovat olleet yksi keskeisimmistä vetonauloista. Miljöön raju muuttuminen ja yliluonnollisten kavalkadin kasvaminen ei aluksi oikein innostanut, etenkään, kun siinä oli mukana paljon antiikin filosofiaa, mikä on mielestäni hieman liian.. filosofista. Mielestäni tarina lähtikin oikein kunnolla käyntiin vasta silloin, kun Raisa ja Mitja pakenivat saarelta ja palasivat Suomeen. Silloin myös jännitys alkoi todella tiivistyä ja  kuvioihin palasivat myös sudet, vaikka tapahtumat pitäytyivätkin Helsingissä.

 

Ja millä vauhdilla tarina sitten veikään, kun vaan alkuun päästiin kunnolla. Huh, en olisi malttanut laskea teosta käsistäni ja jouduinkin nipistämään aikaa milloin mistäkin, että sain lukea eteenpäin! Lisämaustetta toivat Raisan ihmissuhdekuviot Suomessa, sillä ne ovat olleet tässä sarjassa muutenkin tärkeitä. Ne jos mitkä ovat omiaan nostattamaan vielä lisää kihelmöivää jännitystä, joka virittää tarinaa kohti pakomatkan päättymistä eli ratkaisun hetkeä - monessakin mielessä. Huikea loppu onnistuu häivyttämään myös Kreikan aiheuttaman hienoisen kankeuden, vaikka täysin sitä ei voikaan unohtaa.

 

♠♠♠♠