Viimeiset vieraat: Elämää autiotaloissa

Kai Fagerström (kuvat), Risto Rasa (runot), Heikki Willamo (tekstit, kuvat): Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa

160 s., Maahenki 2010

 

Tutustuin joulukuussa Perttilän ja Keron Autiotalo -teokseen, johon olisin kaivannut hieman enemmän tosipohjaisuutta eli talojen oikeita tarinoita. Kai Fagerströmin, Risto Rasan ja Heikki Willamon teos Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa antaa periaatteessa todenmukaisempaa kuvaa talojen viimeisistä asukkaista, jotka samalla ovat myös nykyisiä asukkaita: eläimet.

 

Teos oli mielestäni mielenkiintoinen kokonaisuus ja siinä oli näkemystä siitä, miten autiotaloista voi vielä tulla jonkun koti, turvapaikka ja suoja, vaikka ihmiset ovat sen jo kauan sitten unohtaneet. Siellä asuneet ihmiset ovat lähteneet pois tavalla tai toisella ja talo on jäänyt yksin, mutta ei välttämättä lopullisesti. Kirjoitin Autiotalon yhteydessä mietteitäni autiotaloista. On oikeastaan aika lohdullista, että talo ei ehkä sittenkään tule täysin hylätyksi, kun eläimet saapuvat ikään kuin arvostamaan sitä, mikä on jo ihmisille merkityksetöntä. Samalla on kuitenkin surullista, että kauniit rakennukset ovat jääneet vaille niiden ansaitsemia olosuhteita, sillä tässä teoksessa on kuvia sellaisistakin taloista, joissa on hyvin upeita yksityiskohtia.

 

Tätä teosta lukiessa tulin monta kertaa miettineeksi, että missä määrin kuvat ovat lavastettuja. Kuvissa esiintyy paljon eläinasukkaita, joiden kuvaaminen on toki sinänsä täysin mahdollista, sitä en epäile. Enemmän mietin, että todellako näissä autiotaloissa kaikki on voinut pysyä pysähtyneenä vuosikausia verhot ikkunoilla ja tavaroita pöydillä, jos niissä kuhisee niin paljon elämää kuin kuvat antavat ymmärtää. Toinen pohdinnan aihe on, että ovatko nämä talot niin syrjässä, että edes satunnaiset kulkijat tai jopa vandaalit eivät ole päässeet tekemään tuhojaan. Olisin tässäkin teoksessa kaivannut ehkä jonkinlaista loppuselitystä miljöiden tiloista. Toinen mitä kuvien kohdalla pohdin oli se, että pitikö todella monen kuvan olla niin tummia,että niistä oli vaikea saada selvää. Lisäksi moni kuva keskittyy eläimiin, ei niinkään itse rakennuksiin, vaikka toisaalta teoksen nimi Viimeiset vieraat kertoo jo sen, mihin tässä teoksessa keskitytään.

 

Kokonaisuutena tämä teos on monipuolinen. Luontorunoistaan tunnettu Rasa luo runoillaan tähän teokseen tunnelmaa, jota suorasanainen teksti ei välttämättä pysty välittämään. Se sopii kuviin hyvin ja täydentää kuvien "mystiikkaa" ja suorasanaisen tekstiosuuden totuudellisuutta, ikään kuin nivoo kokonaisuuden yhteen. Teksteissä ei mielestäni ole mitään vikaa, enemmän olisin toivonut kuvitukseen jotakin muuta. Pidin tekstiosuuksissa siitä, miten niissä rauhallisesti pohdiskellaan talojen autioitumista ja kuvataan eläinyhteisöjen elämää. Jotenkin erityisen hienosti oli mielestäni sanottu sivulla 117: "Hän viihtyi omissa oloissaan, mutta oli yksin maailmassa. Hänellä ei ollut lapsia, ei sukulaisia tai ystäviä. Ei jäänyt ketään, joka olisi laittanut paikat kuntoon. Siivonnut ja järjestellyt tavaroita.". Surullista, mutta niinhän elämä joskus on. Vaan voiko kaikki silti jäädä niin ennalleen kuin kuvat antavat ymmärtää? Hieman epäilen.

 

♠♠♠♠