Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

163 s., WSOY 2013

alkup. La liste des mes envies, 2012

suom. Leena Leinonen

kansi: Marianna Corrénte

 

Kirjallisuuspiirissämme on nyt syksyn mittaan ollut teemana eri maat. Japanin ja Venäjän jälkeen vuorossa on nyt ranskalainen kirjallisuus ja minä päätin lukea Delacourtin Onnen koukkuja. Sain tästä kirjasta jo viime syksynä kiinnostavan vinkin ja olen siitä lähtien ajatellut tämän joskus lukevani, joten nyt tartuin tuumasta toimeen. Minulla on kesken myös toinen ranskalainen kirja, mutta sitä en enää ehdi lukemaan loppuun huomiseen kokoontumiseen mennessä. Siitä kirjoitan kuitenkin blogiini myöhemmin, nyt on Onnen koukkujen vuoro.

 

Kirja kertoo 47-vuotiaasta Jocelynesta, joka pyörittää omaa käsityötarvikekauppaa ja on tyytyväinen elämäänsä sellaisenaan, kunnes kaiken mullistaa 18 miljoonan euron lottovoitto. Eikä Jocelyne yleensä edes lottoa! Harkitsevainen Jocelyne alkaa pohtia voittamansa rahasumman vaikutuksia, kuten sitä katoaako elämästä ja uusien asioiden hankkimisesta tai matkustelusta hohto, jos aina voi hankkia kaiken heti, eikä hän mene heti nostamaan voittosummaansa tililleen.

 

Jocelyne miettii seesteistä, jo parikymmentä vuotta kestänyttä avioliittoaan Jocelynin kanssa. Hän miettii oman pienen putiikkinsa tuomaa iloa. Ja hän miettii aivoinfarktin saanutta isäänsä, jonka muisti nollaantuu kuuden minuutin välein ja hän kysyy tyttäreltään "kuka sinä olet?". Rahalla ei saa kaikkea, ei esimerkiksi pyyhittyä pois infarktin jälkiä, Jocelyne pohtii. Tuoko raha onnea? Miten häneen suhtauduttaisiin, kun kaikki kuulisivat voitosta? Ja mitä kaikkea hän oikein voisikaan ostaa tai antaa aikuisiksi varttuneille lapsilleen? Jocelyne tekee listoja tarvitsemistaan asioista, niistä asioista jotka hän haluaisi ja niistä jotka ovat ihan hulluja mielitekoja. Jocelynen harkitessa siirtoaan joku muu tekee ratkaisun hänen puolestaan. Kovin hauras on onni.

 

Minä luin tämän kirjan niin kuin kansiliepeessä vinkattiin: tein ensin omat listani samoin otsikoin kuin Jocelyne. Lukemisen jälkeen olisi pitänyt vielä tehdä viimeinen lista, johon ilmeisesti koottaisiin ne asiat, jotka edelleen kokisin kolmelta muulta listalta merkityksellisiksi. En kuitenkaan ryhtynyt tekemään viimeistä listaa, sillä alkuperäisetkin listani olivat hyvin maltillisia ja rationaalisiakin, sillä esimerkiksi hullujen mielitekojen listalle päätyi vain kaksi asiaa. Ilmeisesti kirjan luettuaan lukijan olisi kai tarkoitus alkaa pohtimaan todellisuudessa merkityksellisiä asioita ja jättää raha kokonaan pois mielestä. Minä en alkanut pohtimaan mitään erityistä, joten ehkä en nyt ole hieno ja "mammonan vallasta" vapautunut sielu, mutta pidin tätä teosta kyllä muuten ajatuksia herättävänä ja kiinnostavana. Voin ihan hyvin pohtia elämän merkittäviä asioita muuttamatta mitään kolmella listallani.

 

Onnen koukkuja on nopealukuinen kirja, jossa on kyllä pysähtymisen ja pohtimisenkin paikkoja. Jocelyne vaikuttaa mukavalta naiselta ja hänen pohdintojaan on mielenkiintoista lukea. Jocelynen mukavuus tekee vieläkin ikävämmäksi kestää sen, että joku muu päättää hänen puolestaan ja tahraa kaiken sen, mitä Jocelyne on mielestään vaalinut kalleimpana aarteenaan. Raha on asia joka puhuttaa, joten siinä mielessä tämä oli kiinnostava kirja, joskaan ei mielestäni tuonut mitään uutta näkökulmaa. Vaan eihän aina tarvitsekaan löytää mitään uutta viihtyäkseen silti tarinan parissa.

 

♠♠♠♠

Olgan joulu

Olga Temonen: Olgan joulu

145 s., Tammi 2016

Olga Temosen aiemmat ruokakirjat ovat olleet mielestäni kiinnostavia, mutta erityisen suurella mielenkiinnolla suhtauduin nyt tähän Olgan jouluun, joka on kyllä yksi eniten odottamistani uutuuskirjoista. Olgan joulu sisältää jos jonkinlaisia reseptejä pikkujouluihin ja joulupöytään. Olen itse asiassa inspiroitunut tästä kirjasta todella paljon ja testannutkin jo peräti neljää ohjetta!

Olga perheineen noudattaa kasvisruokavaliota ja tässä kirjassa onkin paljon kasvissyöjille sopivia ohjeita, mutta on tässä mukana Olgan lapsuudesta tuttu joululampaankin resepti, jos joku uutta ideaa joulun liharuokiin kaipaa. Minä tutkin tätä kirjaa todella suurella mielenkiinnolla, sillä kasvisruoka ja uudet ideat sen valmistamiseen kiinnostavat minua kovasti. Löysinkin monta reseptiä, joita haluan ehdottomasti testata - ja osaa olenkin jo ehtinyt kokeilemaan. Mielestäni tämän kirjan ohjeissa oli yleisesti ottaen paljon sellaisia ruokia, joita voi hyvin valmistaa muulloinkin kuin joulunaikaan.

Olgan joulu on houkuttelevasti kuvitettu teos ja joidenkin ohjeiden kohdalla kuva oli alunperin syy pysähtyä tutkimaan reseptiä tarkemmin. Kokonaisuus on siis visuaalisesti hieno, mutta kyllä vain sisältökin toimii, sillä kokeilemani reseptit olivat selkeitä ja lopputulos pääsääntöisesti minulle mieluinen. Senpä vuoksi varmaan olenkin niin innokas jatkamaan kokeilujani Olgan reseptien parissa ja aion kokeilla vielä jossain vaiheessa ainakin punajuuri-aurajuustotaateleita ja soija-punajuurivartaita. Punajuuriruoat ovat minulle yleensä hyvin mieluisia, joten odotan näiden testaamista mielenkiinnolla.

Ensimmäiseksi kokeilin tästä kirjasta valmistaa imellettyä perunalaatikkoa, mutta koska ennen uuniin laittamista "massa" ei maistunut mielestäni siltä miltä perunalaatikon pitää, lisäsin mausteita roimalla kädellä. Perunalaatikko on minulle joulupöydän tärkein ruoka ja äidin tekemänä se on kaikkein parasta, mutta ei tämä Olgan (tai oikeastaan Tuukan) perunalaatikkokaan huonoa ollut, kun sitä vähän tuunasi. Lisäksi tein pikanäkkäreitä, joiden tekeminen oli tosi simppeliä ja niitä oli mukava rouskutella glögin kanssa. Glöginkin ohje löytyi tästä kirjasta, siinä pohjana käytetään mustaherukkamehua ja lisätään ihania joulumausteita sekaan. Viimeisimpänä kokeilin ihanaa puolukkakakkua ja sitä tulen kyllä tekemään toistekin, sillä se oli todella hyvää ja ohjekin ihan helppo. Tarjosin sitä kahvivierailleni ja hekin pitivät siitä.

Olgan joulu on mielestäni tämän syksyn kiinnostavin joulukirja ja suosittelen todella tähän tutustumista. Vaikka ulkona sataakin kaatamalla vettä ja räntää ja on ankean harmaata, niin tämä kirja tuo joulumieltä ja inspiroi kokeilemaan uutta!

Vakooja

Paulo Coelho: Vakooja

190 s., Bazar 2016

alkup. A Espiã, 2016

suom. Jarna Piippo ja Sanna Pernu

Paulo Coelho on kirjailija, josta minulle on kehkeytynyt vanhoja mielipiteitä kahden kirjan perusteella. Yksinkertaistaen voin sanoa, että noiden kahden kirjan (Veronika päättää kuolla ja Alkemisti) perusteella olen tullut siihen tulokseen, että Coelho on liian filosofista ja taiteellista kirjallisuutta minulle. Nyt kuitenkin Coelhon tuorein teos Vakooja herätti aiheensa puolesta mielenkiintoni ja päätin lukea kirjan ja yrittää sulkea pois aikaisemmat mielipiteeni Coelhosta. Tsemppiä sain Järjellä ja tunteella ja Ullan luetut kirjat -blogeista, joissa kummassakin todettiin, että tämä ei ole tyypillisintä Coelhoa - mikä helpotus minulle!

Vakooja kertoo Mata Harista (1876-1917), joka oli oikealta nimeltään Margaretha Zelle. Olin kuullut aikaisemmmin nimen Mata Hari, mutta minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä kuka hän oli naisiaan. Paulo Coelho on kirjoittanut hänen tarinansa kaunokirjalliseen muotoon ja korostaa, että tämä teos ei yritä olla Mata Harin elämäkerta. Teosta kirjoittaessaan Coelho on siis käyttänyt kirjailijan vapauksia, mutta mielestäni tästä saa kuitenkin hyvän käsityksen siitä millainen nainen Mata Hari oli tai millaisena hänet ainakin nähtiin.

Mata Hari oli vapaa nainen, joka teki mitä tahtoi ja eli häpeämättömän loistokkaasti varakkaiden rakastajiensa turvin. Hänellä oli suhteita arvostettuihin henkilöihin, joskaan ei järin julkisesti. Tunnetuksi hän tuli rohkeista tanssiesityksistään, joita voisi kuvailla striptease-esitysten edeltäjiksi. Mata Hari janosi huomiota ja teki itsestään numeron, mikä koitui lopulta hänelle tappioksi. Häntä syytettiin vakoilusta vihollisen hyväksi ja lopulta tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta Ranskassa ensimmäisen maailmansodan aikaan. 

Mutta miten Margaretha Zellestä tuli Mata Hari, joka herätti jos jonkinlaisia tunteita? Ja kuka Mata Hari oikein loppujen lopuksi oli? Näistä asioista Coelho esittää tulkintansa tässä teoksessa, joka osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi. Teos oli mielestäni sujuvalukuinen ja tiivis paketti, jonka päähenkilö piirtyi vahvasti esiin. Olen tyytyväinen siihen, että luin minua kiinnostavan kirjan, vaikka kirjailijasta en erityisemmin pidäkään. Tässä kirjassa todella ei ollut niin paljon filosofista pohdintaa ja muuta taiteellista vääntöä, josta en ole miehen tuotannossa pitänyt. Siksi uskallankin suositella tätä niillekin, joita Coelho ei ole aikaisemmin oikein miellyttänyt.

♠♠♠♠

Bobin joulu

James Bowen: Bobin joulu

159 s., WSOY 2016

alkup. A Gift from Bob, 2014

suom. Kimmo Paukku

 

Katukatti Bob hurmaa jälleen uudessa kirjassaan, joka kuvaa Bobin ja omistajansa Jamesin vaiheita joulun aikaan vuonna 2010. Oikeastaan en ole kyllä varma pitäisikö sanoa, että tälle teokselle sopisi paremmin nimeksi "Jamesin joulu", sillä melko paljon tässä kerrataan Jamesin aikaisempia vaiheita ja sitä miten joulu ei ennen Bobia merkinnyt hänelle juuri mitään. Bob toki saa roolinsa, mutta olisin itse ehkä kaivannut enemmän kuvauksia Bobin joulunvietosta ja vaikka useamman vuoden ajalta: mitkä ovat heidän joulutraditionsa, mitä Bob on puuhaillut muina jouluina ja niin edelleen.

 

Vuoden 2010 joulu valikoitui tämän teoksen keskiöön varmastikin siksi, että Jamesin terveyden reistailusta ja jatkuvasta rahattomuudesta huolimatta joulutunnelma tavoitti sekä isännän että kissan. Yhdessä James ja Bob kulkivat Lontoon kaduilla kauppaamassa lehtiä ja soittamassa joululauluja. Tuolloin James huomasi kuinka moni todella välitti hänestä ja etenkin Bobista, jolle tuotiin jos jonkinmoista lahjaa. Yksi hurmaavimmista lahjoista lienee pieni tonttupuku, johon Bob sonnustautui joulunalusaikaan lehtienmyyntikeikoille.

 

Bob on syy, miksi entinen huumeriippuvainen James jaksaa pysytellä kuivilla ja luovia eteenpäin. Tässä kirjassa osoitetaan jälleen kerran ystävyyden voima, sillä se todella voi muuttaa koko elämän ja samalla tuoda tullessaan uutta näkökulmaa vaikka sitten joulunpyhiin. Joulu merkitsee monille paitsi hyvän tahdon juhlaa myös perhejuhlaa, ja Bobin lyöttäydyttyä Jamesin seuraan he kumpikin saivat perheen, jonka parissa viettää joulua. Jos joku väittää, että kissa ei muka kiinny omistajaansa, voi vasta-argumentiksi tarpeen vaatiessa tarjota Bobin ja Jamesin kiinteää ystävyyssuhdetta!

 

Bob on mainio kissa ja hänen tempauksistaan on mukava lukea, mutta toisaalta en koe nyt lukeneeni mitään erityisen ihmeellistä. Kaksikon yhteisen taipaleen alkuun on päästy tutustumaan jo aikaisemmissa kirjoissa samoin kuin toiseen suuren elämänmuutoksen aikaan, jolloin James pääsi solmimaan kustannussopimuksen Bobista kertovasta kirjasta, joten tämä teos tuntui osittain taas vanhan kertaamiselta. En kuitenkaan koe, että lukuaikani olisi mennyt hukkaan, mutta eivät odotukseni nyt ihan täyttyneetkään. Ja kyllä minua ärsyttää edelleen se, että kirjassa puhutaan Bobista jatkuvasti menneessä aikamuodossa, vaikka kissa tiettävästi on edelleenkin elossa.

 

♠♠♠

Tankkien kesä

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

412 s., Otava 2016

Luin tammikuussa Kuopio-sarjan kuudennen osan, joka sillä tietoa oli myös sarjan viimeinen osa. Kirjoitin tuolloin jättäneeni Hietakehdon odottelemaan lukulistalleni pitkäksi aikaa, koska "en millään olisi halunnut vielä sanoa hyvästejä Tuomen perheelle, Juho Tiihoselle, Saaralotalle, Marille, Arville ja kaikille muille näiden kirjojen myötä niin tutuiksi tulleille hahmoille". Siksi riemastuinkin kovin kuullessani, että sarja saa jatkoa, sillä nyt sain vastauksen moniin minua askarruttamaan jääneisiin kysymyksiin. Tankkien kesä on itsenäinen jatko-osa Kuopio-sarjaan.

Eletään elokuuta 1968. Tarinan keskiössä on aikuiseksi varttunut ja arkkitehdiksi opiskellut Juho Tiihonen, joka palaa Lontoosta koti-Kuopioon. Kuopio elää suurten muutosten aikaa, sillä katukuvasta hävitetään vanhoja asuintaloja ja tilalle rakennetaan uusia tornitaloja kaikkine mukavuuksineen. Yhteiskunta elää muutostaan ja Juhossakin tuntuu kytevän nyt jotain uutta, joka vain odottaa pääsevänsä esiin. Pala palalta rakas kaupunki muuttuu, mutta Juho päättää ryhtyä taltioimaan kaikkea ennen kuin on liian myöhäistä. Saman kaltaisella asialla on myös Mertasen Stella, joka kiertää nauhurinsa kanssa keräämässä ihmisten muistoja talteen.

Tankkien kesä on moniääninen romaani, jossa keskushenkilönä on Juho. Ääneen pääsevät mm. elämässä kolhuja kokenut lehtimies Lehtivaara, nuori ja idealistinen Stella Mertanen, tunnettu kommunisti Lassi Tuomi sekä moni muu jo aikaisemmista osista tuttu hahmo. Uutena hahmona nähdään pikkuinen Hilla, jonka osuuksia oli mielestäni suurin ilo lukea, sillä lapsi katselee maailmaa viisaasti, mutta samalla lapsen silmin ihmetellen ja kummastellen. 

Eri kertojien kautta välittyy selkeästi se, miten erilailla he maailman tilannetta katselivat ja menneisyyden kokivat. Uutta mietittävää antaa Tsekkoslovakian tilanne, sillä valtaosa Varsovan liittoon kuuluneista maista miehitti sen elokuussa 1968, koska sen poliittiset linjaukset koettiin mm. Neuvostoliitossa uhkana. Teoksen Kuopiossa moni pitää Tsekkoslovakiaa jonkinlaisena verrokkina Suomelle, ja niinpä maailman tilanne paitsi herättää vanhat sotamuistot henkiin myös laittaa ajattelemaan mitä tuleman pitää.

Vaikka Tankkien kesä olikin sujuvaa luettavaa ja oli ihana saada tietää mihin kaikki tutut hahmot sodan pyörteistä suuntasivat, en silti ole ihan varma mitä ajattelen tästä kirjasta. Viihdyin tämän kirjan parissa hyvin ja kun vauhtiin pääsin, luin tätä suorastaan ahmimalla, mutta jotenkin en tästä tavoittanut enää sitä samaa tunnelmaa kuin aikaisemmista osista. Tietysti tämä on itsenäinen osa ja siinä mielessä saakin olla erilainen, mutta jotenkin tämä ei vain sytyttänyt samalla tavalla kuin aiemmat osat. Ehkä kaikki johtuu miljöön muutoksesta, sillä aikaisemmista osista poiketen en oikein tykästynyt nykyiseen miljööseen uusine taloineen ja hajottamisen meininkiin. Kähkönen tietysti kirjottaa kaupungin muutoksesta niin kuin se varmasti on oikeastikin tapahtunut, mutta jotenkin minäkin jäin kaipaamaan sitä vanhaa Kuopiota ihan samalla tavalla kuin kesämökkinsä menettänyt Tuomen Anna ja kotinsa purkua odottava Hilda.

♠♠♠♠ 

Sarjan aikaisemmat osat ovat Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä ja Hietakehto.

Sodan särkemä arki

Anssi Männistö & Ville Kivimäki: Sodan särkemä arki

239 s., WSOY 2016

 

Anssi Männistön ja Ville Kivimäen tietoteos Sodan särkemä arki sisältää runsaasti sotavalokuvaajien ottamia autenttisia kuvia sotavuosilta. Vaikka jo teoksen nimi antaa ymmärtää, että tässä käsitellään äärimmäisen kipeitä asioita, en osannut odottaa tämän olevan niin pysäyttävä teos kuin miksi tämä osoittautui. Mielestäni Männistöllä ja Kivimäellä on vahvasti tietokirjallinen ote kaikkine faktoineen, mutta tästä välittyy silti etenkin valokuvien kautta myös tunnepuolta. Sangen kiinnostava kokonaisuus siis.

 

Sodan särkemä arki jakautuu osiin, jossa käsitellään erikseen kotirintamaa ja varsinaista sotatannerta. Oman osionsa saa myös mm. väkivalta, joka oli minulle kaikkein pysäyttävin osuus. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa tajusin kunnolla sotavammojen monipuolisuuden ja kauheuden, vaikka elokuvat ja kirjat sekä osittain myös media ovat luoneetkin mielikuvia aiheesta. Samassa osiossa lukija saa katsauksen myös aseiden tuhovoimasta: "Osuessaan luoti alkoi vaappua, pyöriä ja silpoa kehoa, se saattoi hajota kappaleiksi ja pirstoa luunpaloja laajasti ympärilleen." Lisäksi kuvataan myös tykinkranaattien ja ilmapommien tuhovoimaa. Sirpaleiden luonnehdinta särmikkäiksi ja hehkuvan kuumiksi metallinpaloiksi aiheutti pahoinvointia. Miksi tuollaisia kauheita aseita on edes koskaan kehitetty?

 

Tämä teos herätti minut myös pohtimaan sodan sattumanvaraisuutta: joihinkin perheisiin sota osui kipeämmin, jotkut säästyivät tyystin henkilökohtaisilta menetyksiltä. Usein olen ajatellut esimerkiksi kotirintamaolojen olleen jokseenkin samanlaiset kaikkialla, vaikka toki olen tiedostanut kaupungissa ja maaseudulla vallinneet elintasoerot, kun maaseudulla pystyttiin harjoittamaan omavaraisuutta toisin kuin kaupungeissa. Nyt kuitenkin heräsin ajattelemaan, että olosuhteet ovat kuitenkin voineet olla kovin erilaisia ja eri talouksissa sota kosketti eri tavoin. Sodalla on monet kasvot.

 

Kun katselin teoksen kuvia, mykistyin monta kertaa. Erityisesti hätkähdin kuvaparia, jossa ensin mies esittelee seurassaan olleelle toiselle miehelle rintamasuuntaa. Mies näyttää elinvoimaiselta ja jotenkin innostuneelta. Seuraavassa kuvassa tuo linjojen suuntaan viittonut mies makaa kaatuneena samaisessa juoksuhaudassa. Aikaa kuvien välillä on vain pieni hetki. Silmänräpäyksessä kaikki voi olla toisin. Minua kosketti kovasti ajatus siitä, että tuo mies koki sillä hetkellä olevansa turvassa, mutta silti viimeinen yllätys tuli.

 

Ssain tästä teoksesta paljon uutta faktatietoa, sillä Männistö ja Kivimäki ovat tehneet perusteellista työtä kuvatessaan sodan todellisuutta. Ote säilyy läpi linjan mielestäni tiukan tietokirjallisena, ja aluksi pidin sitä jopa hieman kuivakkana, mutta ajatuksia heräsi silti valtavan paljon. Teoksen takakannessa kerrotaan tämän teoksen olevan olemassa, ettei sodan todellisuus unohtuisi. Mielestäni kirjoittajat ovat onnistuneet tavoitteessaan, sillä uskon tämän teoksen jäävän jokaisen sen lukeneen ihmisen mieleen. Minuun tämä ainakin jätti jäljen.

Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin

Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin

191 s., Docendo 2016

 

Ilona Pietiläisen nimi on minulle sisustuskirjailijana tuttu, mutta en ole aikaisemmin tutustunut hänen teoksiinsa. Tänä vuonna jouluinnostukseni on kuitenkin ollut aikaisempia vuosia voimakkaampaa, joten joulukirjat ovat myös herättäneet kiinnostukseni aikaisempaa selkeämmin. Niinpä myös Pietiläisen uusin teos Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin päätyi luettavakseni.

 

Täytyy myöntää, että kirja on kaunis ja Pietiläisellä tuntuu riittävän ihania sisustusideoita ja joulumieltä! Tätä kirjaa oli mukava tutkia, mutta monikaan kirjan ideoista ei ole minun kodissani niin vain toteutettavissa, sillä kolme kissaani pitävät huolen siitä, että mitään sieviä asetelmia on turha yrittää hyllyihin, pöydille tai muille tasoille kehitellä. Joitakin minunkin huushollissani toteuttamiskelpoisia ideoita jäi kuitenkin mieleen hautumaan. Erityisesti kiinnostuin suolan kasvatuksesta ja vesikristalleista, mutta on kyllä silti enemmän kuin todennäköistä, että kokeilematta jää. Fiilistely on mukavaa, ja juuri siihen tällaiset kirjat ovat omiaan, mutta harvemmin etenen toteutuksen tasolle.

 

Toteutuksen tasolle etenemistä ainakin tämän kirjan kohdalla hidastaisi myös se, että olisin yksinkertaisesti kaivannut hieman tarkempia ohjeita joidenkin askartelujen tekemiseen. Olin odottanut, että tässä kirjassa olisi nimen omaan ohjeita (ja olihan niitäkin, mutta usein melko epätarkkoja ja lyhyitä vaihekuvauksia), joten tällainen fiilistelevä ja "vinkkaava" ote tuli minulle hieman yllätyksenä. En ole sillä tavalla luova, että pystyisin parin ohjenuoran avulla tekemään vaikkapa havukranssin oveani koristamaan, joten tarvitsisin sellaiseen toimeen ryhtyessäni huomattavasi tarkempia ohjeita kuin tässä kirjassa oli. En tosin tiedä löytyykö Pietiläisen blogista aina tarkempia juttuja ja kirja(t) on vain sivutuote ja sisältää parhaita paloja. Tämän teoksen parasta antia kuitenkin minulle oli hyvin toteutettu kuvitus, jossa silmä todella lepäsi.

 

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin mukava portti kohti joulua, sillä kirjan kuvia katsellessa oli kiva virittäytyä joulutunnelmaan.

Saippuaprinsessa

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa

8 cd-levyä, Tammen äänikirja 2005

lukija: Susanna Haavisto

Saippuaprinsessa kertoo nuoresta Ulrika Rutenfeltista, joka isänsä kuoleman jälkeen on päätynyt asumaan holhoojansa ja tämän vaimon talouteen. Eletään 1830-lukua, jolloin naisen tulevaisuuden tärkeimpänä tukipilarina nähtiin viisaasti (ja varakkaaseen sukuun) solmittu avioliitto. Ulrikan holhooja vaimoineen asuu maaseudulla ja niinpä he päättävät lähettää tytön sukulaisten hoiviin Helsinkiin, jotta leskiparonitar Ekestolpe voisi auttaa nuorta sukulaistaan löytämään sopivan aviomiehen. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä saippuaprinsessaksi tituleerattu Ulrika tulee saamaan äidinperintönään huikean rahasumman, joka kelpaisi kenelle tahansa. Ulrikalle onkin jo kaavailtu serkkunsa Mauritz Ekestolpen morsiamen Victoria von Sperlingin tuhlaavaista veljeä, mutta Ulrikapa ei olekaan niin vietävissä kuin jotkut maalaistyttösestä olettaisivat.

Mielestäni Saippuaprinsessa oli viihdyttävää kuunneltavaa työmatkoilla, vaikka teos olikin melkoisen ennalta-arvattava: minä ainakin hoksasin jo heti alussa, että mitä tulevaisuus mahtaa Ulrikalle tuoda tullessaan. Siitä huolimatta kuuntelin tairnaa ihan mielenkiinnolla, joskin välillä minua hieman turhautti takaiskut Ulrikan tiellä, kun kuitenkin oli koko ajan tiedossa miten kaikki varmasti kääntyy. Siitä huolimatta tämä taitaa olla viihdyttävin teos, jonka olen Utrion tuotannosta kuunnellut. Tässä teoksessa oli myös selkeämmin suoranaista huumoria, joka sai minut välillä naureskelemaan ääneen. Lisäksi mielestäni Susanna Haavisto lukee teoksen jotenkin sopivan nasevasti, jotta Utrion teksti pääsee hienosti esille.

♠♠♠♠

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

 kuvitus: Miranda Mord

146 s., Haamu 2016

a-kappale kustantajalta, kiitos!

 

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy on kolmas osa Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen Kummakylä-sarjaan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Kummajaisten kylä ja Kummajaisten kylän kuuma kesä.

 

Syksy on saapunut Korpikylään ja jo aikaisemmista osista tutut nuoret Sara, Niko, Aino, Otto, Riku ja Sampo aloittelevat kukin kouluvuottaan. Osa heistä on jo siirtynyt yläkouluun, mutta ystävyys jatkuu edelleen, joskin eri kouluissa kulkeminen askarruttaa joitakin heistä. Nuoret puuhailevat vapaa-aikana erilaisten harrastusten parissa, mutta kun Rikun isä tahtoo rakennuttaa kunnan tuleville mäkihyppytoivoille ja etenkin omalle pojalleen ison hyppyrimäen Susivuorelle, alkaa tapahtua kummia. Omituinen poltetun pihkan haju leijuu metsässä ja villieläimet tunkevat kotipihoihin. Myös Miina-mummo käyttäytyy kummallisesti ja katukuvaan ilmestyy erikoinen harmaahiuksinen kulkija.

 

Siinä missä pidin sarjan avausosaa todella kiinnostavana ja kokonaisuudessaan oikein onnistuneena teoksena, niin koin toisen osan jokseenkin latteana ja ajelehtivana kokonaisuutena. Nyt voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kummajaisten kylän salaperäinen syksy palaa jälleen samalle tasolle avausosan kanssa! Mielenkiintoni pysyi todella hyvin vireillä, yliluonnollisia juttuja oli keksitty nokkelasti ja juoni pysyi hyvin kasassa. Nuorten arki näyttäytyy mielestäni tässä sarjassa yleensäkin hyvin uskottavana ja tässäkin teoksessa he pohtivat ystävyyttä, ihastumista, kotiasioita sekä harrastuksia ja oman tiensä löytämistä. Pelkästä yliluonnollisten juttujen kohtaamisesta ei siis ole edelleenkään kyse, ja hyvä niin.

 

♠♠♠♠½

Lokakuun luetut

Lokakuu oli minulle jotenkin kiireistä aikaa, sillä poikkeuksellisen moni ilta täyttyi erilaisista harrastuksista tai työvuoroista. Yritin etsiä tämän postauksen kylkeen jotakin sopivia kuvia, mutta niitä ei vain ollut, ja tajusinkin etten ole ehtinyt yhtään fiiliskuvailemaan ulkona: aina kun minä olen lopulta ennättänyt ulos, on ollut jo liian pimeää. Kiireistä huolimatta olen ehtinyt lukemaan kuitenkin mukavan määrän kirjoja ja olenpa taas innokkaasti tarttunut sukkapuikkoihinkin. Joulufiilistelytkin olen jo aloittanut, sillä tänä vuonna olen päättänyt aloittaa ajoissa ja nauttia joulunalusajasta kunnolla. Tämä ilmenee käytännössä mm. joulukirjojen varaamisella ja lainaamisella sekä joulumusiikin kuuntelulla (kyllä, aloitin viikonloppuna!). Voitte siis varautua siihen, että tulen tuuttaamaan tänne postauksia kiinnostavista joulukirjoista. Toki aion lukea muutakin, älkää siis pelätkö minun aiheuttavan liiallista jouluähkyä jo näin marraskuussa. :D

Lokakuussa luin tai kuuntelin 10 kirjaa, ja oikeastaan jokainen niistä oli minulle mieluinen jollain tapaa. Yksi kirja minulta jäi keskenkin, sillä en vain kerta kaikkiaan päässyt sisälle Muriel Barberyn Haltiaelämään. Olin odottanut sitä innolla, koska pidin Siilin eleganssista kovasti, mutta nyt ei napannut. Onneksi osaan nykyään jättää kesken kirjat, jotka eivät vie mukanaan. Erityisen kiinnostavina lukemistani kirjoista pidin Hirvisaaren, Baggen ja Sentšinin kirjoja.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus 

Reijo Mäki: Hot dog 

Marie Kondo: KonMari 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja - Miehen työt 

Mia Vänskä: Saattaja 

Agatha Christie: Vaarallinen talo 

Tapani Bagge: Pikku enkeli 

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu 

Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi 

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio

Saas nähdä mitä muuta marraskuu tuo tullessaan kuin joulukirjoja. On minulla ainakin varaa mistä valita, sillä KonMaritus-projektini jälkeen onnistuin haalimaan kirjastosta mukaani melkoisen pinon luettavaa... Yksi nuortenkirja nyt kumminkin odottaa jo pääsyään blogiin, joten ainakin lukukuu on lähtenyt reippaasti käyntiin! :)