Kasvatti

Claire Keegan: Kasvatti

81 s., Tammi 2024

alkup. Foster, 2010 & 2022

suomentanut Kristiina Rikman

Claire Keeganilta ilmestyi ensimmäinen suomennos loppuvuodesta 2023 ja jo nyt muutaman kuukauden kuluttua saimme lisää luettavaa. Kasvatti on vielä tiiviimpi kertomus kuin Nämä pienet asiat, mutta jättää vähintäänkin yhtä vahvan jälkimaun.

Petal on köyhän irlantilaisperheen tytär, joka lähetetään kaukaisten äidinpuoleisten sukulaisten hoiviin maatilalle.  Hän ei tiedä kauanko hän tulee sijaisvanhempiensa luona olemaan. Arka ja sulkeutunut lapsi alkaa vähitellen avautua heidän luonaan, sillä nyt hän ensikertaa saa osakseen sellaista hoivaa ja rakkautta kuin lapsen tulisikin saada. Maatilalla Petal oppii, että onni on hauras asia ja vakaakin elämä voi kätkeä alleen suuria suruja.

Kasvatti on mielestäni kaunis kirja. Niin vähäeleistä kuin kerronta onkin, piirtyy miljöö vahvana lukijan silmien eteen. Kuvaukset tytön omasta kodista luovat voimakkaan vastakohdan maatilan siisteydelle ja säntillisyydelle. Maatilan töistä ja monipuolisista askareista, joita Petal pääsee oppimaan, jää runsas mutta kodikas olo. Lapsettomalla pariskunnalla on aikaa tytölle, heillä on halu ja mahdollisuus opettaa hyödyllisiä asioita välittömästi ja välillisesti.

Henkilöhahmot puolestaan ovat miljöötä monisyisempiä, mutta heidänkin suhteensa avautuu uutta ymmärrystä, kun tarina etenee. Alun etäisyydestä huolimatta sijaisvanhemmista alkaa pitää, jopa arvostaa heitä. Kysymyksiäkin jää, kuten että mikä Petalin isä oikein on miehiään. Loppukohtaus jää vahvana mieleen: ketä tyttö tarkoittaa? 

Nämä pienet asiat

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

116 s., Tammi 2023

alkup. Small Thing Like These, 2021

suom. Kristiina Rikman

Törmäsin töissä varauksia käsiteltäessä tähän Claire Keeganin pikkuiseen kirjaan Nämä pienet asiat. Kirja sijoittuu Irlantiin vuoteen 1985 ja joulunalusaikaan. Hiilikauppias Bill Furlongin yrityksessä riittää kiirettä, sillä pikkukaupungin ylle asettunut kylmänkostea ilmanala lisää lämmityksen tarvetta. Paria päivää ennen joulua Furlong löytää luostarin hiilivarastosta nuoren naisen, joka on kylmissään ja nälkäinen. Vahvasti katolilainen yhteiskunta on tottunut hakemaan suojaa ja apua luostarista, ja sinne Furlong tytön toimittaakin.

Kohtaaminen tytön kanssa saa Furlongin mielessä liikkeelle monenlaisia ajatuksia. Hän itse varttui aviottomana lapsena. Se miten yhteiskunta suhtautuu "hairahtuneisiin naisiin" saa Furlongin yllättäen kyseenalaistamaan mielessään katolista kirkkoa. Hän pohtii onko luostari sittenkään tytölle paras paikka. Mielessä viivähtää ajatus omasta tytärkatraasta: mitä jos joku heistä hairahtuisi polulta?

Nämä pienet asiat on nopealukuinen kirja, mutta sen tunnelma jättää vahvan maun. Kurkistus katolilaisuuden värittämään maailmankatsomukseen on kiinnostava, samoin filosofiseksi kääntyvä pohdiskelu. Itselle heräsi mietteitä lähimmäisenrakkaudesta, hyväksynnästä ja jonkinlaisesta joulun hengestä, jossa kaikilla olisi hyvä tahto, lämpöä, ruokaa ja välittämistä. Tämän perusteella voisin ajatella tutustuvani myös Keeganin muuhun tuotantoon.

 

Lukupiirikirja: Jaakobin portaat

Joel Haahtela: Jaakobin portaat

192 s., Otava 2022

Maaliskuun lukupiirikirjana luimme Joel Haahtelan Jaakobin portaat. Haahtela on minulle itselleni sellainen kirjailija, jonka tekstistä on vaikea saada kiinni. Hänen utuinen ja unenomainen tyylinsä ei oikein uppoa, ja tuntuu, että jotain olennaista kirjan sanomasta menee ohi. Samalta tuntui Jaakobin portaiden kohdalla, mutta lukupiirikeskustelun myötä sain uusia oivalluksia.

Teoksen päähenkilönä on mies, joka saa puhelinsoiton jerusalemilaisesta psykiatrisesta sairaalasta. Hänen veljensä on siellä hoidettavana, hän on sairastunut niin sanottuun Jerusalemin syndroomaan, ja tarvitsee saattajaa kotiin. Mies matkustaa Jerusalemiin ja käy ilmi, että veli oli yrittänyt selvittää isoisän muistikirjassa kuvattujen Jaakobin portaiden arvoitusta.

Kuten sanottu, koin vaikeaksi saada tästä kirjasta kiinni. Minusta tuntuu, että vasta loppumetreillä ja etenkin lukupiirikeskustelun myötä oivalsin jotakin. Mies ja hänen veljensä ovat menettäneet äitinsä lapsena. Kumpikin tuntuu ajelehtivan elämässään, etsivän jotain kadonnutta. Kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen, kun mies löytää ikään kuin unennäkönä takaisin äidinrakkauteen, siihen tiettyyn ja silti universaaliin.

Jotenkin oivallus äidinrakkauden merkityksestä ja kaipuusta kolahti minuun. En tiedä halusiko Haahtela käsitellä juuri sitä aihetta, mutta minä löysin tästä ennen kaikkea sen aiheen. Ehkä se nousi minulle niin voimakkaasti esiin, sillä äitini kuolemasta on pian kulunut vuosi. Olen siis käsitellyt aihetta mielessäni hyvin paljon kuluneina kuukausina.

Haahtelan teksti vaatisi varmasti enemmän aikaa ja makustelua kuin mihin minulla oli mahdollisuus. Hänen pienoisromaaninsa ovat tiiviydestään huolimatta monisyisiä, jopa melkein yksityiskohtaisia. Hän ei ole minun kirjailijani, mutta moni lukupiirissä tuntui pitävän hänestä.

Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

133 s., Siltala 2012

alkup. La contadora de películas

suom. Terttu Virta

kansi: Wil Immink Design & Getty Images

 

En ole hetkeen aikaan saanut yhtäkään uutta maata Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaasteeseen, mutta nyt lopulta haaste etenee yhden maan verran. Koska posti on lakossa eikä kirjastoon tule lehtiä, kaipasin tauoille lukemista. Silmäilin hyllyjä ja nappasin luettavakseni ohuen ja helppolukuiselta vaikuttavan Elokuvankertojan, jonka luettuani saan merkitä Chilen valloitetuksi.

 

Elokuvankertoja sijoittuu Chilen pampalle salpietarikaivoksen kupeeseen. Kaivoskylän aaltopeltihökkelissä elää päähenkilö María Margaritan perhe, jonka perhe kerää kaikki kolikkonsa kasaan voidakseen lähettää tytön elokuviin. Elokuvan nähtyään Marían tehtävä on kertoa elokuva perheelleen. Tyttö tuntuu olevan siinä luonnonlahjakkuus, sillä hän pystyy kuvailemaan elokuvat hämmästyttävän tarkasti. Pian koko kylä istuu lumoutuneena kuuntelemassa hänen kerrontaansa.

 

María on vasta nuori tyttö, jonka perheen elämä mullistui äidin jätettyä heidät. Elokuvia kertoessaan hän tuntuu löytävän oman paikkansa ja kaikeasta ympäröivästä puutteesta huolimatta hän oppii unelmoimaan. Lopulta Elokuvankertoja muodostuu aika surulliseksi tarinaksi kohtalon iskettyä perhettä vähän liiankin monta kertaa. Lumoava tarina tämä kuitenkin oli. Nopealukuisuudestaan huolimatta tämä herätti myös erilaisia mietteitä elämän käänteistä ja erilaisten sattumien vaikutuksesta kohtaloon.