Seireenit

Emilia Hart: Seireenit

WSOY 2026

alkup. The Sirens 2025

suomentanut Irmeli Ruuska

 

Luin huhtikuussa Emilia Hartin romaanin Seireenit, joka edustaa spekulatiivista fiktiota. Olen lukenut aiemmin Hartin romaanin Taipumattomat, joka suorastaan lumosi minut. Siinä kaikki miljööstä juoniasetelmaan osui suoraan minun lukumakuuni, mutta Seireenien kohdalla oli vähän eri juttu. Hillosinkin tätä hyllyssäni jonkin tovin ennen kuin tartuin kirjaa kansista ja aloin lukemaan.

 

Seireeneissä on, kuten nimestäkin voi päätellä, keskeistä merellinen mytologia. Se ei lähtökohtaisesti ole yhtään minun juttuni, mikä aiemmasta lukukokemusta huolimatta hieman työnsi minua pois Seireenien ääreltä. Lukukokemuksesta muodostui kuitenkin lähtökohtaan nähden yllättävän vetävä. Teksti oli hyvää koko ajan ja tarinaan mahtui sellaisia yllättäviä käänteitä, jotka olivat omiaan pitämään otteessaan.

 

Lucy havahtuu unestaan kädet häntä haavoittaneen miehen kurkulla. Hän on kävellyt unissaan ja ollut tiedostamisen ulkopuolella, mutta hän on kauhuissaan tapahtuneesta. Lucy pakenee sisarensa Jessin syrjäiseen merenrantataloon Australian etelärannikolle, mutta sisar on kuitenkin kadonnut. Lucy jää yksin oman kauhunsa, kosteusvaurioisen talon ja Jessin väkevien maalausten keskelle.

 

Sisartaan etsiessään Lucy saa kuulla tarinoita aaltojen viemistä miehistä, kauan sitten tapahtuneesta haaksirikosta ja luolasta, josta kerrotaan erikoisia tarinoita. Melko pian Lucy oivaltaa, että Jessin talolla on keskeinen rooli yhdessä niistä tarinoista. Missä Jess oikein on? Onko talossa turvallista olla? Kun totuus lopulta valkenee, ei mikään ole enää entisellään.

 

Kenelle suosittelen:

- mysteerien ja spefin ystäville

- meren mytologioista kiinnostuneille 

Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat

WSOY 2024

alkup. Weyward

suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.