Itki toisenkin

Merja Mäki: Itki toisenkin

Otava 2024

arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Merja Mäen Ennen lintuja on romaani, joka jäi sydämeeni. Se kosketti minua, nauratti ja itketti. Oli siis selvää, että halusin lukea kovasti odottamani Mäen uutukaisen Itki toisenkin, josta sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kun on pitänyt jostakin kirjasta kovasti, asettaa väkisinkin kovia odotuksia seuraavalle teokselle, ja ne odotukset Itki toisenkin lunastaa kirkkaasti.

Itki toisenkin sijoittuu Aunuksen Karjalaan, Suurimäkeen. Larja on toiminut kotikylänsä arvostettuna opettajana, mutta kun suomalaiset joukot saapuivat alueelle, lähetetään Larja kanta-Suomeen opettajaleirille oppimaan uusia tapoja opettaa. Larjan palatessa kotikyläänsä kesällä 1942 on rakas isoäiti, Matja-buabo, kuolemansairas. Aiottu jatkoleiri saa jäädä, sillä Larjaa tarvitaan kotona, etenkin kun pikkusisko Polalla on omat tehtävänsä.

Niin Larjalta kuin muiltakin suurmäkeläisiltä vaaditaan monenlaista sopeutumista. Epävarmuutta lisää, kun ei oikein tiedä kuka oikein on vihollinen ja mihin he kuuluvat, tuleeko vihollinen idästä vai lännestä. Se tuntuu hieman riippuvan siitä, mistä suunnalta asiaa katsoo. Larja elää läheisissä kosketuksissa kanta-Suomen väestöön, onhan hän ollut opettajaleirillä ja nyt saanut apulaisen paikan entiseltä koulultaan suomalaisten opettajien keskuudesta. Sotaväen postiautoa ajava Tuomas tuntuu ymmärtävän Larjaa paremmin kuin moni muu.

Mäki avaa romaanissaan erilaisen näkökulman sota-aikaan, sillä Larjan elämä on kirjaimellisesti tasapainoilua vanhan ja uuden rajalla. Kotikylässä suomalaisjoukot ovat miehittäjiä, joiden tapoihin on sopeuduttava. On riskinsä olla liian liki suomalaisia, sillä venäläiset joukot eivät saapuessaan katsoisi sitä hyvällä. Tämä on puoli, jota harvoin nostetaan esille historiankirjoituksessa, enkä itsekään ollut koskaan osannut ajatella asiaa niin pitkälle. 

Larjan sydämessä on myös kipeä epätietoisuus niin omien vanhempien kohtalosta kuin elämänkumppani Misan olinpaikastakin. Ammatillisestikin puhaltavat uudet tuulet. Matja-buabon jalanjäljissä Larjasta odotetaan itkijää, mutta hän ei ole varma onko hänestä sellaiseen tehtävään, sillä hän on kasvanut rooliinsa opettajana. Vastakkain ovat tunne- ja järkiroolit.

Merja Mäki kuvaa kyläläisten elämää koskettavalla tavalla, ja liikutuin ihan kyyneliin asti elämän epäreiluuden edessä. Nautin soljuvasta kielestä ja juonenkuljetuksesta niin, että olisin voinut kääntää sivuja vauhdilla, mutta samaan aikaan halusin lukea hitaasti ja jarrutellen, viipyillä miljöössä ja ihmisten parissa. Karjalan kunnaat kuvastuvat kotoisina ja kauniina. Minulle tuli tästä monella tavalla mieleen Laila Hirvisaaren tuotanto, josta niin ikään pidän kovasti.

Ennen lintuja

Merja Mäki: Ennen lintuja

416 s., Gummerus 2022

ennakkokappale kustantajalta

Kun ennakkokappale Merja Mäen romaanista Ennen lintuja tupsahti postilaatikkooni, olin iloisesti yllättynyt. Olin jo ennättänyt varata kirjan kirjastosta, sillä ennakkotietojen perusteella tarina vaikutti kiinnostavalta. Ja voi kyllä, tämä kirja jäi sydämeeni.

Alli on Sortavalan lähellä sijaitsevan Haavuksen saaren kasvatti ja kalastajan tytär, joka kokee Laatokan aaltojen silittävän hänen sieluaan. Alli haluaisi itsekin kalastajaksi, mutta hänet on lähetetty parantajan oppiin, sillä eihän tytär voi periä paikkaa venekunnasta. Sodassa pienen ihmisen toiveilla ei kuitenkaan ole väliä ja taakse jää niin omat haaveet kuin parantajan oppikin. Kotitanhuvat jäävät rajan taakse, ja Allin on lähdettävä evakkomatkalle kohti Seinäjokea. Siellä on isän kotitalo ja erilaiset tavat, eikä kunnon järveä missään.

Takakannessa romaania kuvaillaan koskettavaksi ja sitä se todella oli. Tästä romaanista tunteet todella välittyvät. Itkin ja nauroin, olin Allin puolesta ahdistunut ja vihainenkin. Miten epäreilusti jotkut häntä kohtelivat, miten ilkeä hänen äitinsä osasi olla! Ja taas toisaalta oli kerta kaikkiaan sydäntälämmittävää huomata, miten lämpimästi hänet otettiin vastaan tilalla, jonne hän meni talkooavuksi. Hänet nähtiin ihmisenä, eikä hänen erilaisia tapojaan katsottu pahalla, vaan pikemminkin häneen suhtauduttiin suurella ymmärryksellä ja ystävällisyydellä.

Ennen lintuja on kaunis ja mieleenpainuva romaani. En ole aiemmin lukenut yhtä koskettavaa kuvausta evakkomatkasta. Allin tarinaan mahtuu monenlaista irrallisuutta ja oman paikan etsintää, ja on ilahduttavaa huomata hänen löytävän oman paikkansa. Tämä teos sai sydämeni pakahtumaan niin monta kertaa, että ei ole mikään ihme, että se jäi sinne edelleen.