Marraskuun luetut

Niin se vain on taas aika koota kuukauden luetut yhteen, vaikka tuntuukin siltä, että vastahan listasin lokakuun luetut. Marraskuu oli lukukuuna vieläkin hiljaisempi kuin lokakuu, sillä jotenkin on vain tuntunut olevan tuhannesti muuta tekemistä eikä lukemiseen ole oikein löytynyt aikaa. Välillä oikein harmittaa ja miltei ahdistaakin, kun uusia varauksia tulee koko ajan kirjastosta noudettaviksi ja vanhatkin on vielä lukematta. Oman hyllyn kirjojen lukemiselle omistettu viikko on niin ikään vieläkin pitämättä, mutta toivon, että joulukuussa minulla olisi paremmin aikaa rauhoittua ja lukealukealukea. Joulusiivot olen ainakin aloittanut jo hyvissä ajoin, sillä suurin osa on jo tehty ja lähempänä joulua täytyy tehdä vain perussiivous. :)

Marraskuussa ehdin lukea ja blogata vain 10 kirjaa, joista kaksi oli runoteosta, kaksi nuortenkirjaa (joista toinen ruotsiksi), 2 tietopuoleista kirjaa, 1 kuvakirja ja 3 romaania. Köyhältä näyttää, aijai. Tosin kuvakirjoja kyllä luin enemmänkin, sillä pidin viime keskiviikkona satutunnin. Oli muuten mukava huomata, että enää satutunnin pito ei jännittänyt lainkaan, vaan minulla oli jo sisäistä luottoa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Ja niinhän se meni! Marraskuussa kävin myös elämäni ensimmäisillä kirjamessuilla, jotka pidettiin Seinäjoella Ressittömän viikonlopun aikana. Kirjoitin messuista myös tänne blogiini.

Kirjalista näyttää tältä:

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

Raili Alahautala: Kaunis Emilia

Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

Anja Snellman: Pääoma

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa - Kummistustarinoita mailta ja meriltä

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Anna-Mari Kaskinen: Olemisen onnea

Måns Gahrton: Eva och Adam - En historia om plugget, kompisar och kärlek

Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys

Joulukuu tulee olemaan taas blogini kannalta merkittävä kuukausi, sillä blogini täyttää 28. päivä jo 2 vuotta! Tulen juhlistamaan sitä täällä blogissani todennäköisesti arvonnan merkeissä, vaikkakaan suunnitelmat eivät ole vielä täysin selkiytyneet. Haluaisin myös hieman päivittää blogini ulkoasua, mutta katsotaan nyt mitä keksin. :) Pitäkää siis silmänne auki, heh. Nyt ei kun lukemisiin vain! ♥

Piruettiystävyys

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys

196 s., Karisto 2010

Meillä on kirjallisuuspiirin seuraavan aiheena nuortenkirjat, jota varten luin Kirsti Kurosen Piruettiystävyyden. Olin aluksi hyvin pettynyt saatuani tämän teoksen, sillä vetäjä laittoi kirjoja kiertoon ja pitkän pöydän ääressä vetäjää lähimpänä istuvat saivat tietysti napattua ensimmäiseksi suosikkinsa. Minun vuoroni koittaessa ei ollut kuin rippeet jäljellä, joten valitsin niistä vähiten epämiellyttävän vaihtoehdon. En uskonut balettiaiheisen ja suorituspaineita kuvaavan nuortenkirjan kolahtavan minuun, mutta yllättäen viihdyinkin tämän kirjan parissa ja luinkin koko kirjan yhdeltä istumalta.

Piruettiystävyys kertoo 14-vuotiaasta Ellistä, joka harrastaa balettia ja on kympin tyttö koulussa. Ellillä on valtavia suorituspaineita niin kotona kuin kaveripiirissä ja baletissakin, ja hän on hyvin epävarma itsestään. Elli haluaisi olla kuten paras ystävänsä Doris, itsevarma, laiha ja kaunis.

Vaikka tämä kirja oli hyvin sujuvaa luettavaa ja tykkäsin uppoutua Kurosen luomaan maailmaan, en silti voi sanoa pitäväni tätä sisällöllisesti kovinkaan loistavana taidonnäytteenä. Tietysti kirjan äärellä viihtyminen on tärkeä asia, mutta olisin toivonut tältä kirjalta hieman lisää syvyyttä ja otetta. Kuronen kuvaa kyllä hyvin Ellin perfektionistista luonnetta, mutta ratkaisee hieman liian helposti siitä syntyvät ongelmat, kuten anorektiset taipumukset ja uupumuksen. Toisaalta nopea "toipuminen" ilmentää Ellin luonteen kehittyneen ja persoonan vahvistuneen, mutta samalla vakavat aiheet jäävät pintapuolisesti käsitellyiksi.

Minua häiritsi myös se, miten Elli oli samalla kertaa hyvin aikuismainen ja vastuullinen, mutta toisaalta angstaava teini. Angstisuus tulee ilmi Ellin päiväkirjamerkinnöistä, jotka ovat jotenkin lapsellisia ja niissä tuntuu hakemalla haetun "nuorten kieltä", mikä ei oikein minun mielestäni toimi. Ellin päiväkirjamerkinnöissä on kuitenkin se hyvä puoli, että se nimenomaan tuo hahmon oman äänen kuuluville ja kuvastaa sitä, miten Elli pitää julkisivua yllä.

Tämä kirja vaikutti aiheiltaan aika rankalta, mutta olikin loppuviimein aika kevyt luettava. Toisaalta se oli minulle helpotus, sillä minua ei olisi huvittanut nyt mitään kovin rankkaa lukeakaan. Samalla kertaa olin pettynyt, sillä tämä kirja ei vastannut sitä, mitä takakansi lupailee. Sujuvaa nuortenkirjallisuutta kumminkin, voi olla että Ellin ikätoverit kokevat tämän kirjan täysin eri tavalla kuin minä.

♠♠♠

Kotirintaman kasvot

Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot

142 s., Amanita 2013

Kotirintaman kasvot on Kai Linnilän runsaasti kuvitettu teos kotirintaman oloista sotiemme vuosina. Linnilä käy kirjassaan yksityiskohtaisesti läpi monenlaisia sota-ajan poikkeusolosuhteita tai -tapauksia, jotka on valokuvin tuotu lukijan silmien eteen. Toisin kuin sota-aiheiset kirjat yleensä, tämä käsittelee nimen omaan kotirintaman olosuhteita ja vaiheita sotien aikana.

Tämän kirjan ehdottomasti parasta ja keskeistä antia ovat valokuvat sota-ajalta, vaikkakaan ei sovi vähätellä Linnilän tietomäärää, jonka hän välittää lukijoilleen kuvien ohella. Hän kirjoittaa monesta aiheesta vähän, noin palstan verran per sivu, mutta samalla se mahdollistaa monenlaisten aiheiden käsittelyn. Toisaalta monenlaisten aiheiden käsittely taas aiheuttaa sen, että mihinkään asiaan ei oikein paneuduta kunnolla. Samaten kritiikkiä annan tälle teokselle siitä, että kuvat eivät läheskään joka kerta vastanneet tekstiä tai kuvanneet sitä aihetta, jota sivulla käsiteltiin. Kuvan ja tekstin suhde oli siis osittain irrallinen. Mielenkiintoisempaa olisi myös ollut katsella kuvia oikein oikeasta arjesta kuin myymäläneitien työskentelystä kuponkien parissa, vaikka toki täytyy muistaa se, että eipä niitä töllien ja talojen arkisia askareita kyllä varmasti juurikaan kuvattu.

Vaikka tykkäsinkin katsella tämän kirjan kuvia ja muutenkin lukea tätä kirjaa, niin hieman lukunautintoani häiritsi paitsi edellä mainitut seikat myös se, että kirjassa on todella paljon nippelitietoa kuten ostokuponkien "koodeja" ja päivämääriä, jotka haittasivat ainakin minun kohdallani jouhevaa lukemista. Tietysti Linnilä kyllä antaa hyviä esimerkkejä ja sijoittaa tapahtumat hyvin aikaan, enkä tosiaan tiedä miten asian olisi voinut hoitaa paremmin, joten sinänsä moitteeni on epäreilu.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen teos, joka sisälsi paljon tietoa myös sellaisista aiheista, joita ei tosiaankaan useimmissa sotaa käsittelevissä tietokirjoissakaan välttämättä tule esiin. Kotirintaman olojen kuvaajana Linnilä on siis tehnyt hyvää työtä, ja tämä kirja kyllä todellakin voidaan ottaa kunnianosoituksena kotirintaman väelle, joka piti pyöriä pyörimässä vaikeina sota-aikoina.

♠♠♠½

Seinäjoen ensimmäiset kirjamessut

Seinäjoella vietettiin tänä viikonloppuna (22.-24.11.) Ressitöntä viikonloppua, johon sisältyi kolme erilaista kokonaisuutta eli olut&viini, herkku ja kirjat. Sanomattakin lienee selvää mikä noista kiinnosti eniten kirjabloggaajaa, vaikkakin kirjojen ohella myös herkkupuolella tuli kierreltyä ahkerasti. Kävin messuilla kahtena päivänä, perjantaina ja sunnuntaina.

Ressittömän viikonlopun kirjamessut olivat niin Seinäjoen kuin minunkin ensimmäiset kirjamessut. Perjantaina porhalsin paikalle lähinnä kuuntelemaan Maija Vilkkumaata, jonka piti esitellä esikoisteostaan Nainen katolla. Valitettavasti hän oli joutunut peruuttamaan esiintymisensä, mikä oli tietysti minulle pettymys. Yllättäviä peruutuksia sattuu, mutta mielestäni asia olisi voitu hoitaa jotenkin toisin itse messupaikalla, sillä screenillä luki edelleen, että milloin ja missä Vilkkumaa puhuu, eikä edes kuulutuksissa kerrottu peruutuksesta. Neuvonnasta sitten sain tietää peruutuksesta. Onneksi koko perjantainen messukäynti ei mennyt harakoille, sillä löysin antikvariaattien myyntipisteistä pinkan hyviä kirjoja. Erityisen iloinen olen ensimmäisestä löydöstäni, joka oli Tuomas Kyrön Miniä. Hintakin oli vain 15 euroa, vaikka monessa paikassa siitä joutuisi maksamaan vieläkin enemmän. Lisäksi yhdellä antikvariaatilla oli kirjoja myynnissä kolmella eurolla kappale, ja sieltä sitten kahminkin mukaani kuusi Laila Hietamiehen (Hirvisaaren) teosta sekä Raija Orasen Fannyn. Perjantaina käytin myös Pytinki Oy:ltä saamani ilmaislipun, kiitos siitä heille!

Tänään sunnuntaina suuntasin messuille kuuntelemaan Pauliina Rauhalaa. Lisäksi minua kiinnosti Milla Paloniemen ja Eira Pättikankaan esiintymiset, mutta loppujen lopuksi en millään enää jaksanut jäädä pitkän messupäivän jälkeen kuuntelemaan Pättikangasta. Tänään en myöskään kuluttanut messuilla rahaa muuta kuin virvokkeisiin ja Rauhalan Taivaslauluun, joka oli myynnissä 25 euron messuhintaan.

Milla Paloniemi esiintyi yhdessä Pöyrööt -sarjakuvan tekijöiden Arttu ja Liisa Seppälän kanssa. Itse en ole koskaan erityisemmin perustanut Pöyrööt -sarjakuvasta, mutta oli silti mielenkiintoista kuunnella tekijöiden ajatuksia ja taustoja sarjakuvan takaa. Kaikkien kolmen yhteishaastattelu oli mielestäni hyvin hauska ja onnistunut, ja kyllä sitä aika paljon porukkaa olikin kuuntelemassa. Alla olevassa kuvassa Arttu Seppälä, Milla Paloniemi ja Liisa Seppälä.

Pauliina Rauhalaa oli niin ikään kuuntelemassa paljon porukkaa, enkä kyllä ihmettele miksi. Mielestäni Rauhala vaikutti todella symppikseltä ihmiseltä, jonka haastattelua oli miellyttävää kuunnella. Hänellä on kuulemma jo uuden kirjan aihe mielessä, mutta prosessi on vasta alkuvaiheessa. Rauhala totesi, että kyllä varmaan pari vuotta kuluu ennen kuin kirja on valmis, sillä saman verran aikaa kului myös Taivaslaulun työstämiseen. No, hyvää kannattaa odottaa! Rauhalan esiintymisen jälkeen sain omistuskirjoituksen ja signeerauksen juuri ostamaani Taivaslauluun. Olen siitä aika täpinöissäni, sillä se on ensimmäinen saamani signeeraus. :) Alla olevassa kuvassa haastattelija Pauliina Jaakkola (vas.) sekä Pauliina Rauhala.

 

 Vaikka perjantai olikin tietyiltä osin hienoinen pettymys, niin kaiken kaikkiaan messut olivat mielestäni mukava kokemus. Toivottavasti kirjamessut ovat tulleet Seinäjoelle jäädäkseen.

Eva och Adam: En historia om plugget, kompisar och kärlek

Måns Gahrton: Eva och Adam - En historia om plugget, kompisar och kärlek

bild: Johan Unenge

129 s., Bonnier Carlsen 2001

1. utgåva 1995

Jag lånade en Eva och Adam -bok från biblioteket eftersom jag ville uppdatera mina språkkunskaper. För att få av det så stor nytta som möjligt , jag ska försöka att skriva min uppskattningen på svenska. Jag vet att där kan vara några skrivfel och ordföljdfel, så jag hoppas att ni klarar om det. Jag valde Eva och Adam -bok eftersom jag gillade om dem när jag var ung. Jag läste alla böcker och några av dem många gånger, so det var lätt att börja läsa en bok som är bekant på något sätt, fast jag inte minne alla saker om det.

En historia om plugget, kompisar och kärlek är den första bok om Eva och Adam. I den här boken Eva och Adam möter varandra när Adam kommer till Evas årskursen. Läsare får att veta hur Eva och Adam blev kär, hurdana är deras vänner, familjerna och de själva. Jag tycker att Måns Gahrton har skrivit sin bok jättebra. Han vet hur att skriva en underhållande bok till unga och på samma gång krydda bokens intrig med stora känslor som kärlek. Jag tycker att det kan inte vara lätt att skriva bok som innehåller alla saker som är viktiga eller aktuella till unga. Fast den första utgåva om den här boken är från året 1995, det känns inte så gamla bok. Tid har inte bitat sina tänder i det, fast några saker är annorlunda nu.

Det har varit ungefär tio år när jag sista gången läste den här boken på finska, men jag kan säga att där är inte stor skillnad i den original bok på svenska och i översättat bok på finska. Men jag måste alltså säga att nu jag kanske förstodde några saker på annorlunda sätt, fast jag vet inte är det så eftersom språket eller om att jag är äldre nu. Efter allt jag kan säga bara att det var kul att återkomma till den här boken och att det var ännu bättre än jag minndes. Och nu jag kan ta lugnt eftersom jag märkte ut att jag förstor svenska ganska bra. Okej okej det är ungdomsbok, men ändå! :D

Olemisen onnea

Anna-Mari Kaskinen: Olemisen onnea

kuvitus: Minna L. Immonen

47 s., Kirjapaja 2013

Anna-Mari Kaskisen runoteos Hehkuvin värein teki minuun suuren vaikutuksen noin vuosi sitten. Tuon teoksen jälkeen minulle jäi halu lukea lisää hänen runouttaan, mutta jotenkin minulle on ollut vaikeaa löytää monipuolisesta tuotannosta juuri sellainen kokoelma, joka kiinnostaisi erityisen paljon. Nyt bongasin hänen uusimman teoksensa Olemisen onnea ja päätin kokeilla tätä. Ihan niin suurta vaikutusta tämä ei tehnyt kuin Hehkuvin värein teki aikoinaan, mutta on tälläkin teoksella ansionsa.

Olemisen onnea sisältää valtaosin melko lyhyitä runoja, jotka kuvaavat tiiviisti hetkessä elämistä ja pieniä onnen sirpaleita, joita aina on läsnä. Hänen runoissaan on elämänuskoinen ja valoisa näkökulma, jonka Minna L. Immonen maalailee kuvituksessaan hyvin esiin. Pidän siitä, että vaikka Kaskinen ei käytäkään välttämättä loppusointuja, on runojen tunnelma silti hyvin perinteinen ja helposti tulkittavisssa. Osa näistä runoista sopisi hyvin mietilauseiksi kaikessa lyhykäisyydessään ja ytimekkyydessään.

Kuten sanoin, Kaskisen runoja on helppo tulkita. Hän kuvaa runoissaan usein luontoa ja sen kiertokulkua, mikä tekee runoista mielestäni jotenkin erityisen kauniita. Näennäisesti luontoa kuvaavat runot kuitenkin kuvaavat samalla myös ihmiselämän erilaisia tilanteita ja mielestäni onkin hyvin harmonista käyttää luontoa kaiken peilaajana, sillä luonti muutoksineen on kuitenkin lähes aina jollakin tapaa ympärillämme. Mielestäni Kaskinen onnistuu tällä kokoelmallaan antamaan ihmisille elämänuskoa: luontokin aina herää uudelleen keväällä, vaikka välillä olisikin ollut myrskyävä syys ja talven kylmyys, joten miksei sitten ihminenkin selviäisi vaikeistakin ajoista.

♠♠♠½

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos

alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007

suom. Kristiina Savikurki

Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

Aaveiden Pohjanmaa: Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa - Kummitustarinoita mailta ja meriltä

kuvitus ja kansi: Suvi Kari

82 s., Haamukustannus 2013

 

Tiina Hietikko-Hautalan uusi kummitustarinoita sisältävä kirja Aaveiden Pohjanmaa on ollut yksi eniten odottamistani syksyn uutuuksista. Ostin muutama vuosi sitten äidilleni lahjaksi Hietikko-Hautalan ensimmäisen kummituskirjan Aaveiden kaupunki: Kummitustarinoita Vaastasta, jonka olen itsekin lukenut useampaan otteeseen. Mielestäni Hietikko-Hautala onnistuu molemmissa kirjoissaan välittämään tarinoillaan erinomaisesti kansanperinnettä monipuolisesti ja pohjiaan myöten.

 

Tässä kirjassa Hietikko-Hautala esittee 10 pohjalaista kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Kirjailija kuvaa jokaisen kohteen historiaa ja taustoja erinomaisesti, ja lisäksi hän hakee useiden kohteiden kohdalla uskottavuutta meedioiden kokemuksista niissä, vaikka hän kuitenkin jättääkin joka tarinaan leijumaan sen ajatuksen, että "uskokoon ken tahtoo". Kirjailija osaa olla skeptinenkin, vaikka hänen vaikuttavan pohjatyönsä sekä kirjoitustyylinsä vuoksi tarinoihin on helppo uskoa. Kaksi kirjan tarinoista on esitelty myös Piiri -ohjelmassa, jota esitettiin televisiossa muutamia vuosia sitten.

 

Pidän tässä kirjassa erityisesti siitä, että Hietikko-Hautala osaa suhtautua näihin kummitustarinoihin monelta kantilta sekä rationaalisesti perustellen että tunteeseen nojaten. Hän osaa hyvin analyyttisesti käydä läpi paikkojen taustoja ja kummittelutilanteita ja muodostaa näiden pohjalta perusteluiden ketjuja, jotka tuovat uskottavuuspohjaa tarinoille tai asettavat kertomukset epäilyksen alle. Pidän myös siitä, että Hietikko-Hautala on valinnut tähän kirjaan tarinoita laidasta laitaan aina traagisista tarinoista arkisiin kohtaloihin saakka.

 

Erityisen mieleenpainuvana pidin Mustasaaressa sijaitsevan Grönvikin kartanon tarinaa, sillä siinä oli jotakin hohtoa ja historian havinaa. Siinä myös taustatyö tuntui kaikkein perusteellisimmalta. Kaiken kaikkiaan kaikki tarinat kyllä olivat mielenkiintoisia ja onnistuneesti rakennettuja. Kummitustarinat ovat mielestäni aina olleet kansanperinteen kiinnostavimpia aiheita, joten aiheeseen sukeltaminen oli oikein antoisaa. Toivottavasti Hietikko-Hautala kirjoittaa vielä lisääkin tämänkaltaisia teoksia, sillä niihin samalla tallettuu kirjoihin ja kansiin osa tuota kansanperinnettä vielä jälkipolvillekin asti.

♠♠♠♠½

Kummitustarinat ovat aina kiehtoneet mieltäni, vaikka en oikeastaan tiedä miten niihin suhtautua. Olen toisaalta hyvin järkiperäinen ihminen, mutta kummitustarinoihin olen kuitenkin aina uskonut jollakin tavalla. Ne ihan oikeasti jopa nostattavat niskavillani pystyyn. Kummitustarinat ja -legendat ovat kuitenkin sellainen juttu, jonka todenperäisyydestä ei voida kiistellä, koska kukaan ei oikeastaan tiedä varmaksi, että voivatko jutut olla totta. Niin tai näin,  tällaisten tarinoiden lukeminen tuo kuitenkin virkistävää jännitystä elämään!

Pääoma

Anja Snellman: Pääoma

299 s., Otava 2013

kannen kuva: A. Snellmanin kotiarkisto

kannen suunnittelu: Piia Aho

Minulla on aina ollut hieman kahtiajakoinen suhtautuminen Anja Snellmanin teoksiin. Niissä on jotakin sellaista, joka kiehtoo minua, mutta samalla myös jotakin sellaista, joka ei minua vakuuta. Tässä uutuusteoksessa on kuitenkin poikkeuksellisesti jotakin sellaista, joka vei minua mennessään niin kovasti, että itsekin hämmästyin.

Anja Snellman kuvaa uutuusteoksessaan avoimesti ja suorasti niitä tunteita, joita hänessä heräsi kitalakihalkioisen ja kehityshäiriöisen sisarensa Marun rinnalla. Kyseessä on romaani, mutta tästä kuultaa vahvasti läpi tunteiden aitous ja kaunistelemattomuus, se miten häpeä ja kiintymys ovat repineet häntä eri suuntiin. Juuri nämä seikat tekevät tästä romaanista hyvin elämänmakuisen ja voimakkaan lukukokemuksen, jota on vaikea sanoin kuvata. Olen mykistynyt siitä miten Snellman pukee sanoiksi vuosien mittaiset häpeän aiheuttamat omantunnontuskat, syvän rakkauden ja piinaavat ajatukset siitä millaista elämä olisi voinut olla, jos elinolosuhteet ja pienenpienet asiat olisivat olleet toisin. Josjosjos.

Snellmanin tyylissä on hieman tajunnanvirtamaisia ominaisuuksia, jotka osaltaan tekevät teoksesta niin kaunistelemattoman. Samalla tuo kerronnallinen ominaisuus aiheuttaa kuitenkin hieman hankaluuksia, sillä ainakin minun oli välillä vaikea pysyä mukana tässä kiihkeässä selonteossa, joka välillä etenee vimmalla ja välillä poikkeaa asiasta toiseen. Snellmanin käyttämät ilmaukset ja kielelliset jipot, kuten vieraskieliset ilmaukset ja "marunkieli", tuovat tekstiin rikkautta, joka jää voimakkaana mieleen.

Yleistunnelmani tästä teoksesta on oikein positiivinen, vaikka aivan kaikkea en varmasti tästä teoksesta ymmärtänyt. Etenkin teoksen alussa minulla oli vaikeuksia seurata tapahtumia ja päästä niihin mukaan, mutta onneksi Snellman petrasi viimeistään kirjan puolivälin tienoilla ja juoni alkoi toden teolla vetää. Joku voisi kysyä, että onko kirja lukemisen arvoinen, jos se vasta puolivälin tienoilla alkaa tosissaan kiinnostaa. Tämän kirjan kohdalla voin epäröimättä sanoa, että kyllä on, sillä tämä kirja antoi monessa suhteessa valtavasti ajattelemisen aihetta useastakin asiasta.

♠♠♠♠

Lumilyhdyn valossa

Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

56 s., Kirjapaja 2011

 kansi: Katja Kuittinen

En ole tietääkseni koskaan aikaisemmin lukenut Jukka Itkosen teoksia, mutta nyt tämän runokokoelman Lumilyhdyn valossa bongattuani minun oli aivan pakko päästä korjaamaan tuo erhe. Kirjassa on kaunis ja houkutteleva kansi, ja itse teos sopii oivallisesti tähän alkutalven aikaan, vaikka lunta ei vielä olekaan maassa tai puussa. Lumilyhdyn valossa sisältää nimensä mukaisesti talviaiheisia runoja, jotka kuvaavat niin luontoa, talven ilmiöitä kuin ihmisiäkin.

Lumilyhdyn valossa sisältää monta hyvin kaunista runoa, mutta aivan erityisesti pidin runosta Yksin. Siinä on jotenkin lähes harras tunnelma ja sen teksti tuntui minulle hyvin sopivalta ja omalta välittömästi sen luettuani. Yksin on mielestäni hyvin puhutteleva runo, samoin kuin oikeastaan kaikki teoksen linturunot. Linturunot toivat heti mieleeni lintulaudan talviset vieraat, joita niin minä kuin kissanikin tykätään katsella ikkunasta.

Koko Itkosen runokokoelmasta jäi todella hyvä fiilis, oikein sellainen joulua odottava ja talvinen. Tämä runoteos puhutteli minua myös siksi, että Itkonen suosii perinteistä runoa, joista yleensäkin pidän kovasti. Mielestäni näihin runoihin perinteinen tyyli onkin kaikkein paras vaihtoehto, sillä se jotenkin täydentää runojen tunnelmaa. Suosittelen tätä kokoelmaa ehdottomasti kaikille talven ja runojen ystäville! Voi kun pian tulisikin lunta ja lumilyhtykelit.

♠♠♠♠

Kaunis Emilia

Raili Alahautala: Kaunis Emilia

307 s., Päivä Osakeyhtiö 2008

Löysin taannoin töissä kirjoja hyllyttäessäni tämän Raili Alahautalan teoksen Kaunis Emilia. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko teoksesta, vaikka aihepiirinsä ja miljöönsä (historia, kartanot, maaseutu) puolesta minun olisi voinut kuvitella bonganneen tämän kirjan jo aiemmin. Niinpä sitten lainasin tämän teoksen, jonka parissa kuvittelin viihtyväni todella hyvin. En voi sanoa, ettenkö olisi viihtynyt lainkaan, mutta ei tämä kirja silti ollut ihan sitä mitä odotin.

Kaunis Emilia kertoo samannimisestä nuoresta tytöstä, joka tuntuu läpi elämänsä menettävän kaiken hänelle rakkaan. Vanhempien kuoltua neljä orpolasta laitetaan huutolaisiksi ja kotikartano Kujala myydään huutokaupalla. Kaikilla lapsilla tuntuu käyvän ihmeen hyvä tuuri siinä mielessä, että jokainen kuitenkin löytää paikkansa elämässä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuoliskolle Etelä-Karjalan Antreaan. Tapahtumilla on takakannen mukaan myös todellisuuspohjaa.

Vaikka romaani sijoittuu Etelä-Karjalaan, sitä ei juuri huomaa muuta kuin joistakin paikannimien mainitsemisista. Kirjailija ei ole käyttänyt teoksessaan lainkaan murretta, mikä jossakin vaiheessa alkoi tuntua jopa hieman epärealistiselta, sillä köyhimmätkin ihmiset puhuvat ihan sujuvaa kirjakieltä, vaikka todellisuudessa ihan niin asiat eivät ole olleet. Tapahtuma-aika eli 1800-luvun loppupuoli nousee sen sijaan teoksessa hieman paremmin esiin venäläistämistoimineen ja oikeuskäytäntöineen, mutta toisaalta kirjailija kiidättää aikaa välillä niin nopeasti eteenpäin ilman selkeitä siirtymiä, että lukijalle tulee ihan todellisia vaikeuksia pysyä perässä siitä, mikä vuosi on meneillään ja minkä ikäisiä hahmot mahtavat olla.

Emilia hahmona on minun makuuni hieman ylinöyrä ja kärsivällinen, liian helposti alistettavissa. Ilmankos hänen tielleen kasaantuu niin suruja kuin vastoinkäymisiäkin. Niihin kirjailija palaakin ahkerasti, vaikka alunperin tapahtumien kulku onkin saatettu kertoa niin ylimalkaisesti, että lukijalta lähestulkoon menee ohi niiden syyt ja sisällöt. Kirjailijalla on tässä kirjassa kyllä ajatusta, sitä ei käy kiistäminen, mutta hän kompastuu milestäni liian kevyeen kerrontaan ja leväperäisyyteen. Alahautala ei kirjoita tapahtumia niin sanotusti "loppuun saakka", mutta kuitenkin tekee niistä tarinan kulmakiviä.

Vaikka tästä kirjasta olikin hieman vaikea saada kiinni, niin ei voi kiistää sitä etteikö Alahautalalla olisi valtavasti potentiaalia ja tietoa. Hän vain ei ole onnistunut tuomaan kaikkea tässä teoksessa esiin niin selkeästi ja sujuvasti kuin voisi toivoa. Teksti on välillä hieman kömpelöä, mikä tietysti omalta osaltaan vaikeuttaa tarinan seuraamista. Pienellä panostuksella tämä kirja olisi huomattavasti onnistuneempi paketti, ja mielestäni onkin hieman sääli, että mielenkiintoinen aihe ei pääse täysin oikeuksiinsa.

♠♠½

Hui kauhistus!

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

43 s., Otava 2008, 10.p.

1.p. 1985

Mauri Kunnakselta löytyy kirjoja lähes teemaan kuin teemaan, joten päätin halloweenin kunniaksi lukea uudelleen yhden hänen "kauhukirjoistaan". Kirjassa seikkailevat niin lumimies, noita, vampyyri kuin useampi kummitus ja mörkökin. Hui kauhistus! sisältää yhdeksän erilaista tarinaa, jotka ovat kunnasmaiseen tapaan yksityiskohtaisesti ja värikkäästi kuvitettuja.

Kaikki tämän teoksen sisältämät tarinat sisältävät kosolti huumoria ja yllättävän lopun, kuten jo takakannessa luvataan. Minun on aivan pakko kyllä hieman moittia sitä, että lähes jokaisen tarinan loppu on liiankin yllättävä siinä mielessä, että se vain tulla töksähtää yhtäkkiä ja tarina loppuu kuin kanan lento konsanaan. Kunnas nostattaa tarinoissaan hyvin jännitystä ja tihentää tunnelmaa, mutta minun mielestäni hän purkaa sen hieman liian nopeasti ja kokonaisuus kärsii siitä.

Täytyy tietysti moitteiden jälkeen muistaa se, että kirjat on suunnattu ensisijaisesti lapsille, joten heidän kohdallaan tarinoiden lopetukset voivat toimia hyvinkin, sillä niiden ansiosta tunnelma ei tiivisty liikaa eikä pääse syntymään liiallista jännitystä tai jopa pelontunnetta. Kunnaksen kummitukset ja muut mörököllit ovat kaikki hyvin hauskannäköisiä ja huvittavia tapauksia, joten heidän parissaan viihtyy hyvin.

Tämänkin kirjan kohdalla voi sanoa, että Kunnaksella on todellakin mielikuvitusta ja tarinankerronnallisia lahjoja. Hänen kuvituksiaan voi katsella uudelleen ja uudelleen ja joka kerta niistä löytää jotakin uutta. Juuri kuvitus on yksi syy siihen mikseivät Kunnaksen tarinat koskaan tunnu kuluneilta ja puhkiluetuilta.