Kaunis Emilia

Raili Alahautala: Kaunis Emilia

307 s., Päivä Osakeyhtiö 2008

Löysin taannoin töissä kirjoja hyllyttäessäni tämän Raili Alahautalan teoksen Kaunis Emilia. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko teoksesta, vaikka aihepiirinsä ja miljöönsä (historia, kartanot, maaseutu) puolesta minun olisi voinut kuvitella bonganneen tämän kirjan jo aiemmin. Niinpä sitten lainasin tämän teoksen, jonka parissa kuvittelin viihtyväni todella hyvin. En voi sanoa, ettenkö olisi viihtynyt lainkaan, mutta ei tämä kirja silti ollut ihan sitä mitä odotin.

Kaunis Emilia kertoo samannimisestä nuoresta tytöstä, joka tuntuu läpi elämänsä menettävän kaiken hänelle rakkaan. Vanhempien kuoltua neljä orpolasta laitetaan huutolaisiksi ja kotikartano Kujala myydään huutokaupalla. Kaikilla lapsilla tuntuu käyvän ihmeen hyvä tuuri siinä mielessä, että jokainen kuitenkin löytää paikkansa elämässä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuoliskolle Etelä-Karjalan Antreaan. Tapahtumilla on takakannen mukaan myös todellisuuspohjaa.

Vaikka romaani sijoittuu Etelä-Karjalaan, sitä ei juuri huomaa muuta kuin joistakin paikannimien mainitsemisista. Kirjailija ei ole käyttänyt teoksessaan lainkaan murretta, mikä jossakin vaiheessa alkoi tuntua jopa hieman epärealistiselta, sillä köyhimmätkin ihmiset puhuvat ihan sujuvaa kirjakieltä, vaikka todellisuudessa ihan niin asiat eivät ole olleet. Tapahtuma-aika eli 1800-luvun loppupuoli nousee sen sijaan teoksessa hieman paremmin esiin venäläistämistoimineen ja oikeuskäytäntöineen, mutta toisaalta kirjailija kiidättää aikaa välillä niin nopeasti eteenpäin ilman selkeitä siirtymiä, että lukijalle tulee ihan todellisia vaikeuksia pysyä perässä siitä, mikä vuosi on meneillään ja minkä ikäisiä hahmot mahtavat olla.

Emilia hahmona on minun makuuni hieman ylinöyrä ja kärsivällinen, liian helposti alistettavissa. Ilmankos hänen tielleen kasaantuu niin suruja kuin vastoinkäymisiäkin. Niihin kirjailija palaakin ahkerasti, vaikka alunperin tapahtumien kulku onkin saatettu kertoa niin ylimalkaisesti, että lukijalta lähestulkoon menee ohi niiden syyt ja sisällöt. Kirjailijalla on tässä kirjassa kyllä ajatusta, sitä ei käy kiistäminen, mutta hän kompastuu milestäni liian kevyeen kerrontaan ja leväperäisyyteen. Alahautala ei kirjoita tapahtumia niin sanotusti "loppuun saakka", mutta kuitenkin tekee niistä tarinan kulmakiviä.

Vaikka tästä kirjasta olikin hieman vaikea saada kiinni, niin ei voi kiistää sitä etteikö Alahautalalla olisi valtavasti potentiaalia ja tietoa. Hän vain ei ole onnistunut tuomaan kaikkea tässä teoksessa esiin niin selkeästi ja sujuvasti kuin voisi toivoa. Teksti on välillä hieman kömpelöä, mikä tietysti omalta osaltaan vaikeuttaa tarinan seuraamista. Pienellä panostuksella tämä kirja olisi huomattavasti onnistuneempi paketti, ja mielestäni onkin hieman sääli, että mielenkiintoinen aihe ei pääse täysin oikeuksiinsa.

♠♠½