Lukupiirikirja: Kun mustarastas laulaa

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

320 s., Gummerus 2015

alkup. I skymningen sjunger koltrasten

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi 

 

Lukupiirimme kokoontui marraskuussa kaksi kertaa ennen joulutauolle jäämistä. Ensimmäisellä kerralla käsittelimme Linda Olssonin teosta Kun mustarastas laulaa. Olssonin tuotanto oli toiveaihe, johon suhtauduin itse hieman jännityksellä. Olen aikaisemmin lukenut Olssonin teokset Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Sonaatti Miriamille ja Kaikki hyvä sinussa, joista osasta pidin ja osasta en saanut kauheasti mitään irti. Kun mustarastas laulaa nappasi minut kuitenkin mukaansa nopeasti ja pidin teoksesta todella.

 

Kun mustarastas laulaa on kaunis, yllättävän koskettava kirja. Se sijoittuu tukholmalaiseen kerrostaloon, jossa teoksen kaikki päähenkilöt asuvat. Elias on nuori taiteilija, Otto iäkkäämpi herrasmies ja entinen antikvariaatin omistaja, Elisabeth puolestaan tuorein tulokas ja täysin omiin oloihinsa eristäytynyt. Kun Eliakselle toimitetaan Elisabethille aiottu lähetys, alkavat kolmikon elämät vähitellen kietoutua toisiinsa. Kukin tavallaan murtautuu omasta horroksestaan, Elisabeth tosin ehkä näkyvimmin. Itselläni meni ihan kylmät väreet, kun tilanne konkretisoitui ensimmäistä kertaa kunnolla (juonipaljastusvaara!) Elisabethin löytäessä Eliaksen pahoinpideltynä talon seinustalta (juonipaljastusvaara päättyy!).

 

Pidin paljon tämän teoksen miljööstä ja etenkin vuodenaikojen tunnelmat välittyivät hyvin. Kirjan nimi ja kansi ovat mielestäni kauniit, antavat lupauksen tietynlaisesta sisällöstä. Lukupiirissä puhuimme siitä, miten toisaalta tämä teos onkin hyvin herkkävireinen, mutta samaan aikaan paikoitellen kuitenkin kuin jännittävin trilleri. Huomasimme myös, että teos on joissakin kohdissa hyvinkin monitulkintainen, mikä herätti kiinnostavaa keskustelua. Loppuratkaisu oli myös puhutteleva, hieman kohtalokkaan tuntuinen ja silti tietyllä tapaa lempeän avoin. Minulle Kun mustarastas laulaa on lukemistani Olssonin kirjoista paras.

Kaikki hyvä sinussa

Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa

322 s., Gummerus 2012

alkup. The Kindness of Your Nature, 2011

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

 

Olen aikaisemmin lukenut Linda Olssonilta teokset Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille, joten tiesin odottaa tältäkin teokselta jotakin elämänfilosofista otetta. Kyllä sitä löytyikin, mutta ennen kaikkea koin mukaansatempaavan lukukokemuksen ja vasta nyt taidan ymmärtää, miten hyvä tarinankertoja Linda Olsson on. Siinä missä moitin Sonaatti Miriamille -teosta hitusen tekotaiteelliseksi, niin Kaikki hyvä sinussa oli hyvin aito ja mieleenpainuva teos ja piirun verran vieläkin parempi kuin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, josta pidin aikoinaan kovasti.

 

Kaikki hyvä sinussa kertoo viisikymppisestä Marion Flintistä, joka asuu taloaan Uudessa-Seelannissa meren rannalla. Vaikka Marion on asunut maassa jo vuosikaudet, hän on edelleen jotenkin ulkopuolinen. Marion viihtyykin omissa oloissaan, mutta kun hän löytää rannalta varovaisen ja omaan kuoreensa vetäytyneen pikkupojan, Marion huomaa kaivanneensa sittenkin elämäänsä jotakin. Kuori Marionin ympäriltä alkaa järkkyä, kun Marion huomaa miten kaltoin Ika-poikaa on kohdeltu. Lapsuusmuistot vyöryvät Marionin yli ja saavat Marionin viimeinkin ymmärtämään myös itseään.

 

Minun oli aluksi hyvin vaikea tarttua tähän kirjaan, sillä Sonaatti Miriamille sai minut pelkäämään jotain samankaltaista latteaa lukukokemusta kuin se oli ollut. Heti ensisivuista alkaen Kaikki hyvä sinussa nappasi minut mukaansa ja luin tätä kirjaa hyvin keskittyneesti ja kiinnostuneesti. Tässä tarinassa oli jotakin kertakaikkisen lumoavaa, ja kun Marionin lapsuusvaiheet alkoivat paljastua, tuli teokseen entistä enemmän syvyyttä ja Marionin hahmoa oli helppo ymmärtää. On jotenkin puhdistavaa lukea siitä, miten ihminen oppii olemaan armollinen itselleen ja ymmärtämään, ettei ole todellakaan tehnyt mitään väärää. Marionin hahmon ohella myös muut keskeiset hahmot eli Ika ja lähistöllä asuva maanviljelijä George ovat todentuntuisia hahmoja.

 

Yksi pienenpieni, mutta silti hyvin merkityksellinen asia tässä kirjassa, oli kuitenkin mielestäni hieman liikaa. Se liittyy Marionin vaiheisiin noin 15 vuotta aiemmin, siis juuri ennen kuin hän asettui pysyvästi Uuteen-Seelantiin. En halua paljastaa sitä tässä, mutta mielestäni se jotenkin särähti muuten hyvästä juonenkulusta esiin ja tuntui hieman liian epätodennäköiseltä ollakseen mahdollista. Onneksi se ei pääjuonen kannalta ollut sellainen asia, joka olisi jäänyt vaivaamaan, mutta Marionin menneisyyden vaiheissa olennainen kumminkin.

 

Kokonaisuutena tämä kirja oli todella mukaansatempaava lukukokemus, jossa ei ollut mitään hakemalla haettua filosofista otetta, vaan oikein järkeviä ajatuksia hahmojen vaiheisiin luontevalla tavalla pohjaten.

 

♠♠♠♠½

Sonaatti Miriamille

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

379 s. Gummerus 2009

alkup. Sonata for Miriam 2008

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

kannen suunnittelu: Roseanne Serra

kansikuva: Moellenberg Markus

Yleensä luen itelleni hankkimani kirjat vasta pitkänkin ajan päästä, sillä kirjaston kirjat jotenkin tuntuvat aina kiilaavan edelle. Tälle kesälle en ole kuitenkaan haalinut suurta määrää varauksia, joten omastakin hyllystä ehtii hyvin lukemaan. Siksipä huhtikuussa hankkimani Linda Olssonin Sonaatti Miriamille pääsi luettavaksi jo nyt. Luin Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja noin vuosi sitten ja pidin siitä kovasti. Sonaatti Miriamille ei ollut yhtä hyvä kuin Laulut, mutta hyvin kirjoitettu kirja kumminkin.

Sonaatti Miriamille kertoo säveltäjä Adam Ankerista, jonka elämän järkyttävä tapahtuma muuttaa täysin. Anker on sulkenut muistot sisäänsä ja päivät ovat hänelle hiljaista sinnittelyä. Anker kokee menettäneensä nykyisyytensä ja tulevaisuutensa, mutta yksi hänellä vielä on: menneisyys. Ja siinä sitä riittääkin selvitettävää, koska Ankerin äiti ei ikinä kertonut mitään suvusta ja sen vaiheista. Mistä Ankerin suku on lähtöisin? Miten hänen suvulleen kävi juutalaisvainojen aikaan? Voiko menneisyyden avautuminen viedä hetkeksi pois kivun siitä, että tulevaisuus tuntuu tyhjältä?

Takakansi lupaa kirjan olevan Booklistin sanoin "Väkevä ja raastava tarina paljastuksista ja kaipauksesta". Itse en ilmaisisi asiaa ihan noin mahtipontisesti, sillä mielestäni tietynlainen vaikenemisen ja sen vaikutusten kuvaaminen on kyllä onnistunutta ja vaikuttavaa, mutta silti tyylissä on jotakin tekotaiteellista tai tekoherkkää. En tiedä mistä se tunne tuli. Jotenkin vain tuntui siltä, että vaikka kirjassa kuvataan paljon tunteita, niin tunne ei välity ja lukija ei pysty eläytymään siihen.

Taustatyötä historian suhteen Olsson on selkeästi tehnyt hyvin, mutta pelkkä historiallinen autenttisuus tai sen tuntu ei takaa sitä, että tarina olisi vetävä edes tällaisen historiafriikin mielestä. Tarinassa on sekavuutta ja se on jotenkin liian tasainen, vaikka tapahtuisi kuinka mullistavia asioita tahansa. Olen kyllä kuullut, että Laulut ovat Olssonin paras teos, joten sinänsä en nyt ole kauhean pettynyt kumminkaan.

♠♠♠

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Olsson, Linda: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

331 s., Gummerus 2009

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

alkup. Let me sing you gentle songs 2005

Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut minulle niin voimakas lukuelämys, että tarvitsin jonkin aikaa sen sulattelemiseen. Tässäpä on sellainen kirja, joka pitää otteessaan ja sitä vain haluaa lukea eteenpäin: kertakahmaisulla reilut 100 sivua.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja kertoo kolmekymppisestä Veronikasta ja lähes 80-vuotiaasta Astridista. Veronika  muuttaa ruotsalaiseen kylään voidakseen työstää rauhassa kokemaansa suurta menetystä ja viimeistellä uutta romaaniaan. Veronika kuitenkin huomaa, ettei kaikki ole niin yksinkertaista. Astrid asuu Veronikan naapurissa vanhassa talossaan lähes erakkona. Astridinkin elämässä on asioita, joista hän on vaiennut koko ihmisiän.

Koukuttavinta minusta tässä kirjassa on sen herkkävaistoisuus ja oivaltavuus, se miten kaksi naista tukee toinen toistaan elämässä. Vaikka ikäeroa on kymmeniä vuosia, silti he ymmärtävät toisiaan. Molemmat naiset opettavat toisilleen jotakin olennaista elämästä ja jakavat samalla omat salaisuutensa ja muistonsa toinen toisilleen.

Pidin kovasti kertojan vaihteluista. Välillä teoksessa on kaikkitietävä kertoja, välillä taas Astrid tai Veronika toimii minäkertojana. Eniten pidin juuri minäkertoja-osioista, sillä janosin saada tietää mitä naisilla on kerrottavanaan. Jotkut asiat jätettiin ikään kuin ilmaan roikkumaan, palaset loksahtivat kohdilleen teoksen edetessä. Joitakin asioita ei ollenkaan suoraan sanottu, mutta ne oli pääteltävissä teoksesta.Olisin ehkä toivonut selityksiä, mutta toisaalta tyyli on uskollinen kirjan herkkyydelle.

♠♠♠♠½