Sonaatti Miriamille

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

379 s. Gummerus 2009

alkup. Sonata for Miriam 2008

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

kannen suunnittelu: Roseanne Serra

kansikuva: Moellenberg Markus

Yleensä luen itelleni hankkimani kirjat vasta pitkänkin ajan päästä, sillä kirjaston kirjat jotenkin tuntuvat aina kiilaavan edelle. Tälle kesälle en ole kuitenkaan haalinut suurta määrää varauksia, joten omastakin hyllystä ehtii hyvin lukemaan. Siksipä huhtikuussa hankkimani Linda Olssonin Sonaatti Miriamille pääsi luettavaksi jo nyt. Luin Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja noin vuosi sitten ja pidin siitä kovasti. Sonaatti Miriamille ei ollut yhtä hyvä kuin Laulut, mutta hyvin kirjoitettu kirja kumminkin.

Sonaatti Miriamille kertoo säveltäjä Adam Ankerista, jonka elämän järkyttävä tapahtuma muuttaa täysin. Anker on sulkenut muistot sisäänsä ja päivät ovat hänelle hiljaista sinnittelyä. Anker kokee menettäneensä nykyisyytensä ja tulevaisuutensa, mutta yksi hänellä vielä on: menneisyys. Ja siinä sitä riittääkin selvitettävää, koska Ankerin äiti ei ikinä kertonut mitään suvusta ja sen vaiheista. Mistä Ankerin suku on lähtöisin? Miten hänen suvulleen kävi juutalaisvainojen aikaan? Voiko menneisyyden avautuminen viedä hetkeksi pois kivun siitä, että tulevaisuus tuntuu tyhjältä?

Takakansi lupaa kirjan olevan Booklistin sanoin "Väkevä ja raastava tarina paljastuksista ja kaipauksesta". Itse en ilmaisisi asiaa ihan noin mahtipontisesti, sillä mielestäni tietynlainen vaikenemisen ja sen vaikutusten kuvaaminen on kyllä onnistunutta ja vaikuttavaa, mutta silti tyylissä on jotakin tekotaiteellista tai tekoherkkää. En tiedä mistä se tunne tuli. Jotenkin vain tuntui siltä, että vaikka kirjassa kuvataan paljon tunteita, niin tunne ei välity ja lukija ei pysty eläytymään siihen.

Taustatyötä historian suhteen Olsson on selkeästi tehnyt hyvin, mutta pelkkä historiallinen autenttisuus tai sen tuntu ei takaa sitä, että tarina olisi vetävä edes tällaisen historiafriikin mielestä. Tarinassa on sekavuutta ja se on jotenkin liian tasainen, vaikka tapahtuisi kuinka mullistavia asioita tahansa. Olen kyllä kuullut, että Laulut ovat Olssonin paras teos, joten sinänsä en nyt ole kauhean pettynyt kumminkaan.

♠♠♠