Vaniljasyndrooma

Tuija Lehtinen: Vaniljasyndrooma

310 s., Seven-pokkarit (Otava), 2006

1. sidottu p. 1990

kansi: Julia Vuori

Tuija Lehtisen nuortenkirja Vaniljasyndrooma on odotellut hyllyssäni lukemista vuosikausia, aina siitä lähtien kun luin tämä pokkaripainos ilmestyi. Sain sen muistaakseni hyvityslahjaksi SistersClubista, kun toimituksissa oli jotain häikkää tai saatu tuote oli virheellinen. Niin tai näin, ei tämä kirja ole inspiroinut minua mitenkään suuresti koko aikana. Nyt yhtäkkiä nuortenkirjavimmassani päätin kokeilla lukea tätä, tosin suhtauduin hieman skeptisesti koska olin sivun taitoksesta päätellen joskus yrittänyt ja jäänyt sivulle 16. Tällä kerralla Vaniljasyndrooma imaisi minut ihan täysillä mukaansa!

Vaniljasyndrooma kertoo 16-17-vuotiaasta Millistä, joka on matemaattisesti äärimmäisen lahjakkaiden vanhempien ainut lapsi. Millin äiti on määrätietoinen persoona, joka ei suostu uskomaan, että tyttärellä ei kerta kaikkiaan ole heidän matemaattisia lahjojaan. Milli on mallikelpoinen tyttö, joka ei kapinoi ja menee jopa lukion matikkalinjalle, koska äiti on niin päättänyt. Naapurikaupunkiin paremman opetuksen perässä muuttanut Milli kokee kuitenkin ahaa-elämyksen ja alkaa kapinoida kaikkea tavallista ja säännönmukaista vastaan.

Alussa Milli tuntui minusta hieman liiankin kiltiltä hahmolta ja oli jotenkin painostavaa lukea siitä miten hänen äitinsä määrää kaikesta. Kirja on kerrottu Millin näkökulmasta ja hänen erinomainen itseironiansa, suoruutensa ja sutjakkaat ajatuksensa sekä sanavalintansa kuitenkin pitävät mielenkiintoa yllä ja huomasin useampaan otteeseen jopa nauravani ihan ääneen. Kirja etenee sujuvasti ja aika aidon tuntuisesti, vaikka on tässä hieman epätodellisiakin piirteitä. Ne eivät kuitenkaan haittaa, sillä Millin kasvutarina on mielenkiintoista luettavaa. Värikkäät hahmot, hienoinen romanttinen tunnelma ja huumori luovat vetävän ja onnistuneen juonen. Kirjasta huomaa kyllä, että maailmanmeno on muuttunut sitten vuoden 1990, mutta silti tuntuu, että aika ei ole päässyt puraisemaan tätä kirjaa. Mielestäni tämä on kokonaisuutena todella hyvä nuortenkirja pienistä epäaitouksista huolimatta.

Loppuun vielä ote takakannesta: "Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. -- Kunnes mä ykskaks koin herätyksen. Petteri Punakuontalo, mun pahin vihollinen, sen sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta josta oli hyvin vaikea parantua. Mä aloin kapinoida, mutta mä olin syvällä vaniljassa."

♠♠♠♠½