Pessi ja Illusia

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

240 s, WSOY 2001, 1. p. 1944

kansi ja kuvitus: Kristina Segercrantz

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on ollut lukulistallani jo ties kuinka kauan. Kirjastossa päätin hetken mielijohteesta lainata sen juhannuslukemiseksi ja niinpä luin sekä juhannusaattona että -päivänä lasten satukirjaa, kun muut olivat sillä välin ties missä. Jokainen viettää juhannusta tavallaan tai on viettämättä ja täytyy sanoa, että Pessi ja Illusia on jokseenkin erinomainen juhannuskirja juonessa selkeästi näkyvän luonnon läsnäolon vuoksi.

Helmikuussa yksi  lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssin ryhmäkavereistani aikoi vinkata tämän tokaluokkalaisille. Opettaja kehotti harkitsemaan ja jäin miettimään, että mistä syystä. Okei, kirja on sangen paksu ja ehkä hieman vaativa siinä suhteessa, mutta ei kai se voi olla syynä? Sitä paitsi kaupunginkirjaston lukulistoilla sitä suositeltiin tokaluokkalaiselle! Ja nyt kirjan luettuani ymmärrän kyllä selkeästi, että ei tämä ihan niin pienten lasten kirja ole.

Pessi ja Illusia on satu metsänpeikosta ja sateenkaaren keijukaisesta. He tapaavat Illusian karattua kotoaan ja tultua ihmettelemään maanpäällistä elämää. Yhdessä he tapaavat erilaisia eläimiä, kohtaavat erilaisia ilmiöitä ja oppivat paljon uutta rakkaudesta, ystävyydestä ja maailman menosta. Kokko on kirjoittanut teoksensa sota-aikana ja sota on tässä teoksessa hyvin vahvasti läsnä kuin myös pahuus, ilkeys, suru ja vastoinkäymisetkin. Siitä syystä ajattelen nyt, että tämä kirja olisi liian vaikea ymmärrettävä ja käsiteltävä useimmalle tokaluokkalaiselle. Itsekin välillä havahduin pohtimaan, että huhhuh miten rehellistä tekstiä, vaikka Kokko siirtääkin ihmismaailman totuuksia eläinmaailmaan ja siten ehkä hieman pehmentää asioita.

Tämä kirja on alunperin tarkoitettu lähinnä aikuisille lukijoille ja sen kyllä huomaa vielä tästä Kokon lapsille muokkaamasta versiostakin. Moni asia on sellainen, että lapsen olisi varmaankin vaikea käsitellä tätä ainakin yksin lukiessaan ja aikuisen pitäisi olla mukana lukukokemuksessa. Ehkä lapsi ei kiinnittäisi huomiota asioiden raakuuteen, ehkä kaikki tuntuisi vain jännittävältä. Mutta kumminkin petoeläimien toiminta ja eläinten kuolemat ja eläinmaailman julmuus on kyllä mielestäni vähän turhan tarkkaan kuvattu ainakin pienten lasten kannalta. Samoin mielestäni on ristiriitaista, että päähenkilöt tuntuvat lapsilta, mutta kuitenkin heidän elämässään on aikuisten elämän käänteitä.

Kristina Segercrantzin kuvitus tälle kirjalle on aivan mainio, se herättää Kokon sanat henkiin entistä voimakkaammin. Kuvitus on herkkävireinen ja kauniisti väritetty, hienopiirteinen ja samalla kumminkin pystyy ilmentämään myös raakuutta, jota kirja käsittelee. Sekä kuvat että tarina toimivat hyvin yhteen ja pidin tästä kirjasta aika paljon sen "shokeeraavuudesta" huolimatta. Jotain tässä kumminkin on sellaista, mitä en odottanut ja mikä ei oikein innosta. En osaa edes antaa tälle kirjalle nyt pisteitä, sillä niin kahtiajakoinen mielialani on tämän lukemisen jälkeen.

Summa summarum voisi olla, että Kokon satu on erinomaisesti keksitty, mutta kumminkin yllättävän raaka ja samaan aikaan kaunis luonnon-, ystävyyden- ja rakkaudenkuvauksineen. On hienoa, että Kokko on kirjoittanut tähän mukaan paljon erilaisia ajatuksiaan maailman menosta, mutta ne ovat kumminkin hieman liian suoria satukirjaan minun mielestäni.

arvosanoittamaton