Lukupiirikirja: Hänen olivat linnut

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Suuri suomalainen kirjakerho / Otava 1975

ensimmäinen painos 1967

postuumisti julkaistu teos

kansi: Seppo Polameri

Tänään Marja-Liisa Vartion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka hän kuoli varhain, ehti hän luoda monipuolisen kirjallisen tuotannon runoutta ja proosaa. Olen hänen tuotantoaan lukenut vähitellen keväästä asti ja nyt käsittelimme lukupiirissä hänen pääteoksenaan pidettyä postuumisti julkaistua romaania Hänen olivat linnut. Sen viimeisteli Vartion puoliso Paavo Haavikko yhdessä Tuomas Anhavan kanssa.

Vartio oli väkevä kertoja, jolla oli taito luoda vahvoja tuokiokuvia. Se sekä originellit henkilöhahmot tekevät tästäkin teoksesta mieleenpainuvan. Omalaatuinen leskiruustinna elelee talossaan kotiapulaisensa Alman sekä täytettyjen lintujen kokoelmansa kanssa. Linnut ruustinna on perinyt mieheltään, jota ennen ne kuuluivat tämän Onni-sedälle. Hänen olivat linnut.

Teos rakentuu pitkälti dialogin varaan. Keskusteluissa ruustinna ja Alma kertaavat tapahtumia, joista he ovat selvästikin puhuneet monet kerrat aiemminkin. Ruustinna on tarkka yksityiskohdista, vaikka toisaalta myös taitava unohtamaan sen mitä haluaa unohtaa. Naiset kinastelevat jatkuvasti jostakin, mutta silti heidän välillään vallitseen jonkinlainen ymmärrys toisiaan kohtaan. Tuntuu, että kumpikin on joutunut pettymään elämään ja odotuksiinsa.

Ruustinnan ja Alman elämänpiiriin kuuluvat läheisesti rovastivainajan sisar Teodolinda ja tämän mies, apteekkari Holger. Teodolinda ja toinen sisar, kunnanlääkärin vaimo Elsa, pitävät lukua ruustinnan hallussa olevista suvun perintöesineistä. Omaisuuteen takertuminen ja sen haaliminen tuo elämään sisältöä. Perinnöstä riittää puhetta monet kerrat.

Lääkeriippuvainen ruustinna tuntuu olevan monelle painolasti. Hän onkin varsin hengästyttävä hahmo, joka saa milloin minkäkin päähänpinttymän. Hän suhtautuu lintukokoelmaansakin lähes pakkomielteisesti, vaikka nuorempana rovastin vaaliessa kokoelmaa ruustinna enemmänkin vihasi sitä. Monta kertaa Almakin aikoo lähteä, mutta tulee aina takaisin.

Lukukokemus oli hengästyttävä ja runsaasta dialogista johtuen vaati paljon keskittymistä. En tiedä missä määrin valmiiksi Vartio ehti tämän saamaan ennen kuolemaansa, mutta kirjoitusaikana hän sairasteli paljon, mikä arvioni mukaan jonkin verran näkyy tässä. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä, tai sitten tämä vain vaatisi toisenkin lukukerran. Moni pitää tätä Vartion parhaana romaanina, mutta minä olen kuitenkin sitä mieltä, että Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö on vielä parempi. Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat. Osa piti, osa ei oikein saanut tarinasta kiinni.

Munametsä

Olga Kokko: Munametsä

365 s., S&S 2019

kansi: Emmi Kyytsönen

 

Olga Kokon esikoisteos Munametsä on pitkin syksyä näkynyt usein Instagramin kuvavirrassa. Kirja kiinnittää huomion, sillä siinä on todella onnistunut kansi! Teosta on kehuttu mm. sen huumorista ja aihekin vaikutti kiinnostavalta, joten kirja päätyi lainakirjojen hyllyyni odottelemaan vuoroaan. Näin marraskuun pimeillä ja sateisilla keleillä Munametsä oli kyllä todella piristävä lukukokemus!

 

Linnea on kolmikymppinen sinkku, jonka tärkein harrastus on seksi. Hän ei surkuttele sinkkuuttaan, sillä hän ei kaipaa elämäänsä parisuhdetta, vaan hän nauttii munametsän antimista täysin siemauksin. Hän työskentelee mainostoimistossa ja vaikka hänelle sattuu ja tapahtuu, hän ei ole mikään onneton tunari, vaan lopulta kuitenkin rautainen ammattilainen. Linnea on räiskyvä ja vahva eikä hän häpeile olla Nainen isolla ännällä.

 

Munametsää voisi nimen ja takakansitekstin perusteella kuvitella hyvinkin eroottiseksi romaaniksi, mutta sitä se ei ole. Siinä esimerkiksi ei ole varsinaisia seksikohtauksia, vaikka monenlaisista munista puhutaankin. Seksuaalisuuden puolestapuhumista ja ilotulitusta tämä kuitenkin mielestäni ennen kaikkea on. Kirjassa on myös oma feministinen twistinsä, sillä ruodinnan kohteeksi päätyvät mm. ei-toivotut munankuvat ja eriarvoisuus. Terävien sivallusten lomassa on myös huumoria, joka osui minuun.

 

Pidin siitä, että Linnea on läpi koko kirjan aidosti oma itsensä. Hän on suora mutta ei liian räävitön. Erityisesti juonenkuljetuksessa arvostan sitä, että lopussa ei tullut sellaista lässähtävää käännettä, jossa parisuhde pelastaa Linnean munametsän syövereistä - etenkään kun Linnea ei selvästikään halua tulla pelastetuksi mistään. Nasevaa, kantaaottavaa ja hauskaa. Suosittelen!

 

♠♠♠♠

NE: Kuukautiskirja

Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo: NE - Kuukautiskirja

170 s., Karisto 2017

kansi: Jutta Kivilompolo

Menkat. Kuukautiset. Naistenvaivat. Ne. Kuka kuukausittaista verenvuotoaan nyt miksikin haluaa kutsua. Itse käytän yleensä sanaa menkat. Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo ovat kirjoittaneet aiheesta tietokirjan, joka yllätti minut. Se oli informatiivinen, kiinnostava ja paikoin jopa hauska. Etenkin Meriläinen on jäänyt minulle mediasta mieleen räväkkänä feministinä, joka puhuu avoimesti asiasta kuin asiasta. Ehkä mielikuvassa on ollut hieman negatiivistakin sävyä, sillä olen kokenut, että Meriläinen pyrkii välillä turhankin kärkkäästi kohahduttamaan. Ehkä ajattelin, että tässä kirjassa on jotain samaa kohahduttamisen halua. Kirjan luettuani ajattelen kuitenkin, että onpa hienoa, kun he ovat tarttuneet aiheeseen.

Mietin pitkään ennen tämän postauksen kirjoittamista, minkä verran haluan blogissani avata suhdettani menkkoihin. Vaikka menkat eivät hävetä tai tunnu kiusallisilta, koen ne kuitenkin yksityisasiana. Kirjassa omista menkoistaan kertovat julkisuuden henkilöt ja ihan yksityishenkilötkin puhuvat kuitenkin omista menkkatarinoistaan niin avoimesti, että mietin miksen minäkin voisi. Loppujen lopuksi kenellekään ei varmaan ole yllätys, että 27-vuotiaalla tiettävästi terveellä naisihmisellä on kuukautiskierto ja menkat säännöllisin väliajoin.

Innostuin tämän kirjan lukemisesta siksi, että mun suhde menkkoihin oli pitkään aika turhautunut. Mun menkat alkoivat juuri ennen kuin täytin 12. Olen syntynyt alkuvuodesta, joten olin 5. luokalla koulussa. Alkuun menkat jotenkin hävetti. Toisaalta heti alkuun kerroin rohkeasti uintituntia sijaistavalle miesopettajalle, että en nyt tule uimaan menkkojen takia, tai pyysin opettajalta sidettä yllättäen alkaneiden menkkojen takia. Silti nolotti, kun äiti kertoi niiden alkamisesta kavereilleen. Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että olisi pitänyt olla mun valinta kuka saa tietää. 

Mun menkat oli alkuun aika epäsäännölliset, todella kivuliaat ja runsaat. Oli pakko pitää yösiteitä päivälläkin ja ohivuotojakin sattui joskus. Yläasteikäisenä sain e-pillerit kipujen hoitoon ja hillitsemään vuotojen runsautta. Se oli pelastus, josta kiitän äitiäni. Hän päätti, että mun on saatava apua. Joskus olin nimittäin niin kipeä, että istuin pulpetissa kaksin kerroin ja kipu säteili mahasta reisiin saakka. Joskus makasin kotona kyljelläni sängyssä lämpötyyny päällä ja itkin ja ulisin kivusta vanhempieni hieroessani selkääni vuorotellen.

Söin e-pillereitä yhteensä 12-13 vuotta ennen kuin uskalsin alkuvuodesta lopettaa. Jouduin muutama vuosi sitten vaihtamaan merkkiä yhdistelmäehkäisypillereistä minipillereihin migreenitaipumukseni takia ja uudet pillerit aiheuttivat aikuisiän aknen. Lopulta koin aknen niin ikävänä asiana, että päätin ottaa riskin ja katsoa palaavatko teini-iän ongelmani eli kivut ja runsaat epäsäännölliset vuodot. Minipillerien ansiosta mulla ei ollut menkkoja 3,5 vuoteen. Se tuntui aknesta huolimatta mahtavalta, sillä koin menkat niin ärsyttävinä yhä edelleen. Nyt keväällä olin kuin uudessa tilanteessa menkkojeni alettua jälleen. Haahuilin kaupan hyllyllä miettin mitkä suojat olivatkaan parhaita. Tuntuu, että kaikki paketit olivat muuttuneet. Jotenkin tuntui taas siltä teinitytöltä, joka yrittää vain jotenkin selviytyä kuukausittaisesta vitsauksesta.

Menkat siis alkoi aiheena kiinnostaa uudella tavalla ja siksi tartuin tähän kirjaan. Pidin siitä miten avoin ja rehellinen kirja on. Siinä kerrotaan kuukautisista lääketieteen ja fysiologian kannalta ja historian näkökulmasta, mutta siinä on myös vertaistueksi paljon erilaisia kuukautistarinoita. Menkat eivät ole välttämättä kuukausittainen paha, vaan luonteva osa elämää. Löydettyäni kuukupin keväällä olen ollut jopa aika innoissani siitä, että olen päässyt ottamaan uuden asian haltuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen huomannut, että mua ei erityisesti harmita menkat, koska olen löytänyt itselleni sopivimman suojan.

En sinänsä oppinut tästä kirjasta mitään uutta faktaa, mutta lukukokemus tuntuu kuitenkin hyödylliseltä. Lukiessani koin jonkinlaista yhteisöllisyyden tunnetta: en ole tässä asiassa yksin, vaan tämä on asia, joka koskettaa naisia ympäri maailman. Se oli aika mahtava fiilis. Siksi suosittelenkin tämän kirjan lukemista jokaiselle naiselle. Ja jokaiselle miehelle myös. Tämä kirja nimittäin sopii ihan kaikille, sillä menkat koskettaa lähes jokaista jossain elämän vaiheessa - joko oman kropan kautta tai puolisona, vanhempana tai sisaruksena.

Naistenviikolla: Akat

Markku Hattula: Akat

191 s., Maahenki 2013

kuvat: Baker Youssof

 

Naistenviikon hengessä ryhdyin pitkästä aikaa lukemaan novelleja. Markku Hattulan novellikokoelma Akat sopii erinomaisesti naistenviikolle tai akkaanviikolle, kuten meilläpäin tavataan sanoa. Tästä teoksesta löytyy parikymmentä lyhyttä novellia erilaisista naisista erilaisissa tilanteissa.

 

Hattulan novellit on nimetty aina päähenkilönsä mukaan. Löytyy Marttaa, Orvokkia, Kielokaarinaa, Iitaa ja Lempiä. Osa novelleista sijoittuu 2000-luvun puolelle, osa taas muutaman vuosikymmen taakse aina sotavuosiin saakka. Novellien naiset ovat sisukkaita, määrätietoisia, ilkeitä, kilttejä, aivan kaikenlaisia. Silti minulle jäi päällimmäisenä mieleen ne varsinaiset riivinraudat, joiden kanssa kuka tahansa olisi helisemässä. Baker Youssofin karikatyyrikuvat antavat novellien naisille kasvot, jotka ruokkivat vielä lisää mielikuvaa siitä, että aikamoisia hapannaamoja nämä kaikki naiset ovat. Itse kyllä miellän myös akka-sanan hieman ankeaksi tai negatiiviseksi, mikä osittain varmasti vaikuttaa mielikuvaan. Ehkä yhteisenä nimittäjä novellien naisille voisi olla se, että jokaista on laillaan elämä kolhaissut ja uurtanut jälkensä kasvoihin, kenelle ryppyinä ja kenelle roikkuvina suupielinä.

 

Minulle näistä novelleista vahvimpien joukossa jäi mieleen Salla. Se kertoo alkoholisoituneen miehensä jättävästä naisesta, joka miehensä ryyppyreissun aikana pakkaa omat ja lasten tavarat valmiiksi ja aikoo lähteä. Tunnelma tiheni hyvinkin jännittäväksi, kun lähdön hetki läheni: tuleeko mies kotiin ja estää kaiken vai pääseekö Salla lapsineen karkuun. Hattula onnistuu mielestäni lyhyessä tekstissä hyvin tihentämään tunnelman ahdistavuuteen asti. Mieleen jäi myös vahva Raili, joka passitti uskottoman miehensä matkoihinsa ja päätti rakentaa haaveidensa omakotitalon ihan yksin. Mihin siinä miestä tarvittaisiinkaan? Sotavuosiin sijoittuva Hannan tarina kosketti, Salmen tarina pyrki hymyilyttämään. Aika iso osa oli kuitenkin tasaista, joskin sujuvaa, luettavaa.

 

Akoissa on novelleja laidasta laitaan, ihan kuten akkojakin on monenlaisia. Aikamoinen kokoelma. Oli kiva lukea vaihteeksi novelleja.

 

♠♠♠