Syyskuun luetut

Ajattelin tällä kertaa säästää teidät joka kuukausi toistuvalta jorinaltani nopesti hurahtaneesta menneestä kuukaudesta. Syyskuu oli minulle työntäyteinen, ja on vaikea uskoa, että todellakin olen ehtinyt myös lukemaan kirjoja. Mutta niin vain tein ja tässä teille sen pidemmittä puheitta lista kuukauden luetuistani:

Christina Butcher: Kauneimmat kampaukset

Päivi Artikainen ym.: Rakkaani, romaanihenkilö

Anna-Mari Kaskinen: Lepoa ja voimaa - Runoja rauhallisiin hetkiin

Sinikka & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein 

E.L. James: Fifty Shades - Satutettu 

Päivi Alasalmi: Lopettajat 

Päivi Romppainen: Surutyttö 

Listani tuntuu aika mukavan monipuoliselta ja viihdyin lukemeini kirjojen parissa pääsääntöisesti oikein hyvin. Etenkin Kaikki oikein oli oikea täysosuma minulle tässä kuussa. Ensi kuussa aion jatkaa emännöimäni Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen parissa ja ottaa osaa myös Le masque rouge -blogin Lokakuun lukuhaasteeseen. Tällä hetkellä luen kuitenkin haasteiden ulkopuolelta Kate Mortonin Hylätty puutarha -teosta, josta olen tähän mennessä pitänyt todella paljon. Sen lisäksi, että haluan ehtiä lukemaan kaikenlaista, minun täytyy myös tosissani jatkaa opinnäytteeni näpyttelyä. Katsotaan, että miten onnistun yhdistämään työn, opparin ja lukemisen hyvässä tasapainossa... :-D

Nyt toivotan teille oikein hyvää ja antoisaa alkavaa lukukuuta! :-)

Nostalgiset nuortenkirjat: Surutyttö

Päivi Romppainen: Surutyttö

161 s., Karas-sana 1993

kansi: Pentti Kareinen

Emännöimäni Nostalgiset nuortenkirjat -haaste starttasi syyskuun alussa ja nyt ensimmäisen haastekuukauden ollessa lopuillaan päätin, että lienee aika minunkin kunnostautua ja lähteä haastetta suorittamaan. Päivi Romppaisen Surutyttö on jäänyt mieleeni todella voimakkaana lukukokemuksena ja etenkin ensimmäinen lukukerta oli todella pysäyttävä. Luin tämän ensimmäistä kertaa toukokuussa 2005, siis ihan kuudennen luokan lopussa. Muistan, että silloin kevät oli erityisen lämmin ja menimme luokkakavereiden kanssa uimaankin jo toukokuussa. Muistan, että heitin talviturkkini siltä vuodelta samana päivänä kun luin Surutytön (loppuun). Tulin uimareissulta kotiin ja käperryin sohvalle Surutytön kanssa, ja voi miten tämä romaani minua koskettikaan! Kun suuri käänne tapahtui, itkin kuin vesiputous. Tämä oli myös ensimmäinen kirja, jota lukiessani olen sillä tavalla itkenyt.

Lainasin ja luin Surutytön vielä pariinkin otteeseen tuon ensimmäisen lukukerran jälkeen, mutta sitten meni vuosia palaamatta tämän teoksen pariin. Vuosien aikana jotakin oli unohtunut ja ehkä terävin kärki tarinasta tuntui tylstyneen. Mutta yhtä kaikki, viihdyin Surutytön parissa edelleen. Nyt Surutytön ja minun seuranani oli nostalgiaa.

Surutyttö kertoo 16-vuotiaasta Millasta, joka ei oikein tiedä mitä elämältään haluaa. Milla on aina tottunut menettämään kaiken mihin on kiintynyt erityisen lujasti eikä hän oikeastaan odota tai toivo tulevaisuudelta mitään. Kymppiluokan keväällä ja sitä seuraavana kesänä Millan elämä kuitenkin muuttuu täydellisesti ja tyttö alkaa vähitellen vapautumaan kuorestaan. Kohtalolla on kuitenkin Millan varalle tarjolla vielä lisää iskuja, mutta nyt Milla uskaltaa tukeutua ihmisiin ympärillään.

Tässä teoksessa on paljon tunteita aina ilosta suruun. Ehkä siksi tämä tuntui teininä niin erityisen puhuttelevalta. Ja tuntuu tämä vieläkin jollakin tavalla. Kuitenkin nyt olin hieman analyyttisempi lukija ja ehkä se hieman romutti sitä tunnelmaa, joka minulle tästä kirjasta oli jäänyt. Kirjassa on myös paljon kirjoitusvirheitä, joita en ennemmin ollut huomannutkaan. Yllätyin kun tajusin, että teoksen laatu ei ollutkaan niin hyvä kuin muistin. Surutyttö on kuitenkin sellainen kirja, jota voisin suositella edelleen luettavaksi. Hieman siitä jo aika näkyy, mutta ei liikaa, niin että kyllä tämä voisi nykynuortakin ravistella edelleen.

♠♠♠♠

Lopettajat

Päivi Alasalmi: Lopettajat

138 s., Gummerus 1990

kansi: Liisa Holm

Kuten olen jo aikaisemmin blogissani todennut, Päivi Alasalmi on sellainen kirjailija, jonka tuotannon pariin palaan yhä uudelleen, vaikka useimmissa teoksissa jokin minua hiertääkin. Pidän kuitenkin Alasalmen tyylistä noin yleensä ja siksi Lopettajatkin pääsi luettavakseni, vaikka takakansi ei minua erityisesti houkutellut.

Lopettajien keskiössä on Karita ja Sami, nuori väkivaltaan taipuvainen pariskunta. Väkivalta ei ole vain heidän välistään, vaan purkautuu myös ulkopuolisiin jo pelkän liian pitkän katseen tai vahinkotönäisyn vuoksi. Erityisesti tämä teos kuvaa yhtä tiettyä kesää, jolloin tapahtumat saivat entistä rajumman käänteen ja tekivät railon toisistaan kaikesta huolimatta välittäneen parin välille. Lopettajien kantavia teemoja ovat väkivaltaisuus, alistaminen ja viha, jolle ei aina edes ole olemassa konkreettista suuntaa tai syytä.

Odotin tästä jotain väkivallalla mässäilevää kaikkitietävän kertojan kuvaamaa nykyhetkitarinaa, enkä tosiaan odottanut sitä innolla. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin, että tässä teoksessa on kolme kertojaa rinnakkain. He ovat Karitan paras ystävä Annika, Karitan äiti Erika ja Sami. Heidän kertomuksistaan muodostuu selkeä kuva siitä, miksi kaikki loppujen lopuksi meni niinkuin meni. Samalla tulee luoduksi selkeä henkilökuva Karitasta, siitä millainen nuori nainen hän on ja ehkä osittain myös miten hänestä on sellainen tullut. Karita on ehdottomasti päähenkilö, muut vain "tulkitsevat" häntä.

Olin positiivisesti yllättynyt myös siitä, että vaikka tässä teoksessa olikin läsnä väkivaltaa ja myös sanallisia tappeluita, niin tässä oli myös hetkellisesti valoa ja iloa. Jotenkin silti Karitan resuinen elämäntapa oli aika surullista luettavaa, vaikka en tätä erityisen raskaana teoksena kokenutkaan. Ajatuksia tämä kuitenkin herätti ja ehkä teki olon hieman levottomaksikin, kun seurasi hahmojen apaattista räpiköintiä eteenpäin. Kun kuitenkin heti alussa oli selvää mitä tulee tapahtumaan, pohti väkisinkin, että missä kohtaa he olisivat voineet tehdä toisin.

♠♠♠½

Fifty Shades: Satutettu

E.L. James: Fifty Shades - Satutettu

1293 s., MIKI-laitoksen 1.p., Otava 2013

alkup. Fifty Shades Darker 2011

suom. Riie Heikkilä

 

Olen viime aikoina kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, mitä kaikkea Fifty Shades -trilogiasta onkaan sanottu. Aika moni on tykittänyt täyslaidallisen ja arvostellut tätä sarjaa aika ankarasti, mikä on itsestäni tuntunut henkilökohtaisesti hieman hämmentävältä. Itsehän siis pidin sarjan ensimmäisestä osasta ja olin positiivisesti yllättynyt sen laadusta, ja nyt kaikki negatiiviset kommentit sarjasta ovat saaneet minut jopa pohtimaan, että onko arvostelukykyni todellakin niin hatara, että en osaa muodostaa "oikeaa" mielipidettä. Toisaalta suuri väkijoukko pitää tästä sarjasta, joten eivät kai he voi olla väärässä? Pohdin myös sitä, että miten paljon arviooni vaikutti se, että en ollut aikaisemmin lukenut eroottista kirjallisuutta. Ehkä se söi hieman kriittisyyttäni ja jälkeenpäin ajatellen olen keksinyt montakin asiaa, joka ensimmäisessä osassa häiritsi: toistuvuus niin sanoissa kuin tapahtumissakin sekä Anan hahmon "kärjistettyys".

 

Edelleenkin minua häiristi tässä toisessa osassa samat asiat kuin ensimmäisessäkin, mutta toisaalta jälleen kerran annoin juonen viedä mennessään. Luin tämän kirjan oikeastaan vielä suuremmalla mielenkiinnolla kuin ensimmäisen osan, sillä halusin kuumeisesti saada lisätietoja Christianin menneisyydestä ja salaisuuksista. Samoin Christianin ja Anan suhdekuviot laittoivat minut lukemaan sivun toisensa jälkeen, sillä mielestäni on mielenkiintoista nähdä miten heidän lopulta käy. Juonessa oli kuitenkin paljon vähän turhan dramaattisia käänteitä, Christianin eksän/eksien ja Anan pomon tempaukset ja ihan lopussa Katen "puhuttelu", josta selvittiin melko heppoisesti. Juoneen oli siis ympätty ihan valtavasti kaikenlaisia vastoinkäymisiä Anan ja Christianin kiistojen ja ongelmien lisäksi. Ensin oli yhtä harmoniaa ja sitten tervassa tarpomista. Kultainen keskitie puuttui, mikä toisaalta toi juoneen yllätyksellisyyttä ja toisaalta hieman kuitenkin häiritsi, sillä nämä yllätykset eivät aina todellakaan istuneet kokonaiskuvaan. Lisäksi häiritsi se, miten helposti asioista päästiin eteenpäin.

 

Hahmoihin päästiin tässä teoksessa tutustumaan paljon syvällisemmin kuin ensimmäisessä osassa ja heistä nousi esille piirteitä, jotka välillä saivat minut kiristelemään hampaitani. Esimerkiksi Christianin tapa puuttua joka asiaan ja kykenemättömyys antaa Anan itse päättää asioistaan ärsytti, samoin Anan temperamentista huolimatta esiin nouseva mukautuvaisuus. Monta muutakin asiaa hieman pisti silmään, mutta kaikkea en tässä nyt rupea erottelemaan.

 

Tällä kirjalla on siis hyvät puolensa, mutta puutteiltakaan ei vältytä. Hyvää päännollausluettavaa tämä joka tapauksessa oli ja teksti oli mielestäni toistoista huolimatta sujuvaa ja hyvin etenevää. Olen miettinyt tuota toisteisuuttakin ja tullut hieman siihen tulokseen, että James on tehnyt tietoisen valinnan toistamalla tiettyjä asioita, jotta niistä on syntynyt hahmoihin jotakin leimallisia erityispiirteitä. Jos näin onkin, niin se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tiettyjen asioiden uudelleen hokeminen (tässä kirjassa etenkin yksi pieni mutta merkittävä lause) alkaa tympimään ja koko asia loppujen lopuksi menettää merkityksensä, kun sitä liian kauan hoetaan.

 

♠♠♠♠

Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

317 s., Otava 2014

 

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein on ehkä eniten odottamani syksyn uutuuskirja, sillä olen tottunut luottamaan Härkösen kykyyn kirjoittaa toimivia romaaneita. Odotukseni palkittiin jälleen ja viihdyin tämän kirjan parissa todella hyvin. Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että Häräntappoase on Härkösen paras romaani, mutta nyt koen Härkösen tavoittaneen onnistuneesti samanlaista nasevuutta ja iskevyyttä kuin esikoisromaanissaan: muissa teoksissa en ole tällaista samalla tavalla erottanut (kolumnikokoelmia lukuunottamatta).

 

Kaikki oikein kertoo aviopari Eevi ja Kari Puttosesta, jotka ovat tottuneet haaveilemaan rahasta, mutta se on ollut heille vain kaukainen unelma. Kun Eevi voittaa lotossa 7 miljoonaa euroa, he huomaavat, että rahalla on myös kääntöpuolensa. Kateellisten läheisten kanssa tulee riitoja ja Karille alkoholi maistuu aina vain paremmin. Edes etelänmatka ja materia eivät peitä sitä hyväksytyksi tulemisen tunteen kaipuuta, jota jokainen kohdalleen toivoo. Sekä Eevi että Kari kumpikin muuttuvat ihmisinä ja he joutuvat punnitsemaan monta asiaa uudelleen.

 

Oli välillä aika ahdistavaakin lukea miten Eevi ja Kari kipuilevat rahojen mukanaan tuomassa ristipaineessa: taustalla jäytää pelko rahojen katoamisesta ja loppumisesta, uusi elintaso halutaan kuitenkin näyttää, pohditaan mikä on kohtuullista rahankäyttöä ja miten suhtautua kateellisiin ystäviin sekä ennen kaikkea miten itse pitäisi toimia, jotta tulisi kohdelluksi edelleen samana ihmisenä kuin ennen tätä onnenpotkua. Eevin ja Karin parisuhdeongelmat tuntuvat painostavilta, samoin heidän persooniensa muuttumiset ja joskus etenkin Eevin aika alentuvakin suhtautuminen muihin ihmisiin tuntuu kamalalta. Tässä nähdään kuitenkin se, miten aidon oloisia Härkönen on hahmoistaan kirjoittanut. Heihin pystyy samaistumaan ja heidän tunteensa välittyvät lukijalle hyvin. Eevi ja Kari voisivat olla ihan keitä tahansa, joiden elämän suuri äkillisesti saatu rahamäärä sekoittaa.

 

Vaikka teoksessa on ahdistaviakin pohjavireitä, niin on tässä huumoriakin runsain mitoin. Kärkevä sanailu ja tehokkaat sanavalinnat tekevät teoksesta melkoisen hykerryttävän ja välillä nauroin ihan ääneenkin. Pidän kovasti Härkösen kipinöivästä kirjoitustyylistä, joka tekee tästäkin romaanista hyvin mieleenpainuvan. Sen lisäksi, että Härkönen taitaa huumorin, niin hän tekee samalla myös tarkkanäköisiä ja tosia huomioita ihmisluonteen syvimmästä olemuksesta.

 

Kuten jo edellä totesin, odotukseni tulivat todellakin palkituiksi täydelleen. Hieman välillä vieroiksuin joitakin asioita etenkin henkilöhahmoissa, mutta jälkeenpäin niitä on vaikea enää erotella. Kokonaisuus siis toimii todella hyvin, mutta siitä huolimatta pisteeni ovat

 

♠♠♠♠½

 

***

Tämä teos sai minut jälleen ajattelemaan, että mitä itse tekisin, jos voittaisin lotossa. Voiton mahdollisuus on kylläkin nollan luokkaa, kun en edes lottoa. Mutta kuitenkin, onhan se joskus aika hauskaa huvitella ajatuksella, että mitä tekisi, jos rahaa yhtäkkiä ilmaantuisi. Tosin esimerkiksi 7 miljoonaa euroa on niin käsittämättömän suuri summa rahaa, että en ihan oikeasti osaa edes ajatella mitä kaikkea se voisi mahdollistaa. Vastikään ennätyssuuri 61 miljoonan euron Eurojackpot-voitto meni Espooseen. Miettikää oikeasti, 61 miljoonaa! En voi mitenkään päin käsittää tuollaista rahasummaa.

 

Mutta jos nyt voittaisin esimerkiksi pari miljoonaa euroa rahaa, haluaisin ensimmäiseksi hankkia oman asunnon sekä uudet autot ainakin itselleni ja veljelleni romukasojemme tilalle. Haluaisin myös lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Ulkomaanmatkakin voisi olla kiva. Mutta vielä enemmän haluaisin osata suhtautua uuteen elämäntilanteeseeni neutraalisti enkä haluaisi tehdä asiasta numeroa, vaikka kaiken säilyttäminen muuttumattomana olisikin käytännössä varmaankin lähes mahdotonta. Mutta aina voi silti haaveilla! :-)

 

Mitä te haluaisitte voittorahoillanne tehdä?

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

kuvittanut Christel Rönns

116 s., Tammi 2012

 

Risto Räppääjä ei ole koskaan kuulunut suosikkihahmoihini lastenkirjallisuudessa, vaan Nopoloiden Heinähattu ja Vilttitossu on tehonnut minuun paremmin. Joskus ala-astelaisena luin yhden Räppääjän ja elokuvat olet nähnyt uusinta lukuunottamatta, mutta nekin katsoin lähinnä Martti Suosalon tulkitseman Lennartin vuoksi. Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli päätyi luettavakseni, sillä haluan työkuvioideni vuoksi olla mahdollisimman hyvin kartalla lastenkirjallisuudesta. Edelleenkään RR ei kuulu suosikkeihini, mutta kirjan lukeminen oli silti ihan hauskaa, kun hahmot olivat elokuvista tuttuja ja kuvitus oli eloisaa.

 

Riston hyvä ystävä ja naapuri Nelli Perhonen joutuu muuttamaan vanhempineen maaseudulle vaatimattomiin oloihin, mistä Rauha-täti päättelee perheen köyhtyneen äkisti. Rauhalle tosin tässä kamalinta lienee se, että nyt tv-kokki Perhosten muutettua pois heidän kerrostalostaan, siellä ei asu enää julkkiksia. Risto haluaa auttaa Nelliä ja lupaa huolehtia tämän kissasta, mutta loppujen lopuksi kissaparka päätyy määräilevän Elvi Räppääjän huomaan. Nyt Riston täytyy pelastaa Alpo-kissa ennen kuin on liian myöhäistä!

 

Pelastusoperaatio ei luonnollisestikaan suju kovin sutjakkaasti ja koko ajan tulee uusia mutkia matkaan. Väärinkäsityksiltäkään ei vältytä ja kuten sanottu, mitä useampi kokki sitä sakeampi soppa. Tarina on humoristinen ja menevä, mikä on tietysti lastenkirjallisuudessa hyvin arvostettu piirre. Viihdyin itsekin tarinan parissa ihan hyvin, mutta jostain syystä Risto kumppaneineen ei minua oikein houkuta mukaansa. Sarjan hahmoista hauskin on eittämättä arkaileva vanhapoika Lennart Lindberg, joka liehittelee Rauhaa, mutta myös topakka Elvi Räppääjä viihdyttää minua suorapuheisuudellaan. Minun on myös omista mielipiteistäni huolimatta helppo nähdä miksi lapset pitävät Ristosta ja miksi sarja on suosittu: hahmo on mieleenpainuva, aina sattuu ja tapahtuu ja huumoriakin löytyy. Teksti on myös hyvin rikasta, mitä minä kyllä arvostan kovasti.

 

♠♠♠

Lepoa ja voimaa: Runoja rauhallisiin hetkiin

Anna-Mari Kaskinen: Lepoa ja voimaa - Runoja rauhallisiin hetkiin

kuvitus Minna Immonen

46 s., Kirjapaja 2012

 

Anna-Mari Kaskisesta on vähitellen kehkeytynyt suosikkirunoilijani, jonka jokaisesta kokoelmasta olen aina löytänyt jonkin erityisen sykähdyttävän ja puhuttelevan runon. Lainasin heinäkuussa töiden loputtua vinon pinon Kaskisen runoteoksia, sillä kyseisessä kirjastossa on todella hyvä valikoima Kaskisen teoksia. Nyt lukuvuoroon pääsi Lepoa ja voimaa, josta ajattelin ehkä löytäväni syksyksi "tunnusrunon", sillä kiireinen syksyni ei paljon sijaa levolle anna. Hämmästyksekseni ja pettymyksekseni mikään tämän kokoelman runoista ei erityisesti puhutellut minua.

 

Lepoa ja voimaa -kokoelmassa on oikeastaan koko ajan jotenkin hengellinen tunnelma, mikä on kyllä Kaskiselle tyypillistä. Muissa teoksissa tuo hengellisyys ja eräänlainen hartaus ei tule kuitenkaan esiin samalla tavalla kuin tässä teoksessa, onneksi. Nyt minusta nämä kaksi asiaa jotenkin tekivät tästä liian aatteellisen, jos näin voi sanoa. Tunnelma on myös jotenkin haikea ja kaipaava, jotain muuta kuin kuvittelin. Ehkä kuvittelin, että kokoelmassa olisi jotenkin "hoivaavia" runoja tai sellaisia voimaa valavia, mutta olin väärässä.

 

Vaikka runojen aiheet ja vivahteet eivät tällä kertaa minua erityisesti puhutelleet, pidin kuitenkin Kaskisen runojen mitasta. Runot ovat soljuvia, loppusointuisia ja rimmaavia. Minna Immosen luoma kuvitus on kaunis, ja mielestäni tässä teoksessa se paras asia. Moni kuva on sellainen, että sitä ihan mielikseen pysähtyy katselemaan. Niissä oleva tunnelma on arkisempi kuin runoissa, ja tässä tapauksessa proosallisuus on oikein hyvä asia.

 

♠♠

Rakkaani, romaanihenkilö

Päivi Artikainen, Kirsi Haapamatti, Mervi Heikkilä, Merja Mäki (toim.): Rakkaani, romaanihenkilö

144 s., Avain 2014

kansi: Timo Numminen ja Terhi Adler

a-kappale kustantajalta 

Rakkaani, romaanihenkilö on teos, jossa 20 lukijaa esittelee itselleen rakkaan ja mieleenpainuneen romaanihenkilön. Heistä on kirjan toimittajien lisäksi kirjoittaneet myös muun muassa Tuija Lehtinen, Veera Nieminen ja Marko Hautala. Teoksen takana on siis monelle tuttuja ihmisiä kirjailijoiden joukosta, mutta myös toimittajia, bloggaajia ja johtotehtävissä työskenteleviä henkilöitä.

Rakkaani, romaanihenkilö esitteli muutaman minulle tutun henkilön, kuten Muumipeikon ja Miskan, Auran teoksesta Taivaan tuuliin, Marian Vieraasta ja Harry Potterin. Kohtasin myös monta hahmoa, joihin nyt teoksen luettuani haluan tutustua jossain vaiheessa. Erityisesti Liza Marklundin Annika Bengtzon (hänestä kirjoitti Kirsi Haapamatti) ja L.M. Montgomeryn Valancy Stirling (Tuija Lehtiselle rakas romaanihenkilö) herättivät kiinnostukseni.

Joku on kirjoittanut rakkaasta hahmostaan lyhyesti, toinen taas vähän pidempään. Yhteistä on kuitenkin se, että tekstin laatu on todella hyvää ja sujuvaa. Kyllä näkee, että suuri osa kirjan kirjoittajista kirjoittaa myös työkseen. Erityisesti Päivi Haanpään kirjoittama kirje Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -teoksen Auralle jäi sykähdyttävänä mieleeni, ehkä osittain siksikin, että kyseinen teos kuului nuorempana lempikirjoihini, mutta myös erilaisuutensa vuoksi. Sen koin jotenkin erityisen henkilökohtaisena, ja sitä kirje yleensä aina onkin.

Yksi asia minua hieman tässä teoksessa harmitti. Jotkut olivat kirjoittaneet rakkaasta hahmostaan hyvin juurta jaksain ja antaumuksella, mutta siinä on yksi haittapuoli: mitä meille muille, vielä hahmoon tutustumattomille, jää enää jäljelle. Ei mitään odotettavaa, selvitettävää tai jännitettävää. Tietysti romaanihenkilöä on mahdoton kuvailla paljastamatta jotain yksityiskohtia, erityislaatuisuutta ja syitä siihen, miksi juuri tämä hahmo on jäänyt mieleen, täytyy luonnollisesti avata. Silti harmitti, kun välillä sain lukea kaiken juonen ja hahmon kannalta oleellisen jo tässä ja nyt tiivistetysti. Kirjastolaisena pitäisi tietysti olla iloinen, sillä tiedänpä nyt jotain sellaisistakin hahmoista, joista kertovia kirjoja en ole lukenut. Lukijana minua kuitenkin harmittaa, sillä joistakin hahmoista olisin halunnut itse ottaa kokonaan selvää.

Kokonaisuutena kuitenkin pidin tästä kirjasta ja se herätti minut pohtimaan, kuka romaanihenkilö on minulle itselleni erityisen rakas. Kysymykseen on vaikea vastata ja mieleen pulpahtaa useampiakin nimiä, mutta kukaan ei tunnu ihan erityisen omalta, vaikka hahmosta olisinkin paljon pitänyt ja se olisi mieleen painunut. Näitä ovat esimerkiksi niin Elizabeth Bennet kuin Akseli Koskelakin. Mutta kun mietin kenelle kirjallisuuden hahmolle minä haluaisin kirjoittaa Päivi Haapamatin tavoin kirjeen, vastaukseni olisi ehkä Laila Hietamiehen Lehmusten kaupunki/Lappeenranta -sarjasta tuttu Tauno Tukeva: paljosta selvinnyt perheenisä ja sotamies, lämminhenkinen ja vaatimaton persoona.

Kuka romaanihenkilö on sinulle rakas tai mieleenpainunut?

Kauneimmat kampaukset

Christina Butcher: Kauneimmat kampaukset - Klassiset ja modernit mallit arkeen ja juhlaan

192 s., Minerva 2014

alkup.  The Hairstyle Directory. The Ultimate Guide to Creating Classic & Modern Styles, 2013

suom. Anna Korolainen

Törmäsin Christina Butcherin ihanaan kampauskirjaan ensimmäisen kerran jo heinäkuussa, mutta halusin testailla kampauksia rauhassa ennen kuin sanoisin tästä kirjasta mitään. Kirja sisältää 82 mallia, mutta todellisuudessa moni näistä on ihan peruskampauksia, jotka jo aika moni varmasti osaa: palmikko, saparot, perusponnari ja niin edelleen. Lyhythiuksisille täytyy kuitenkin heti sanoa, että tässä kirjassa ei ole teille oikeastaan mitään, sillä lähes 100% kirjan kampauksista vaatii pitkät hiukset.

Vaikka jotkin kampaukset olivat jo ihan tuttuja, oli tästä kirjasta välillä kuitenkin niidenkin suhteen iloa, sillä ohjeista saattoi saada vinkkejä siitä miten kampauksen saa helpoiten aikaan. Tätä teosta tutkiessa todella huomasi, että ihan tavallisenkin kampauksen voi joskus tehdä useammalla eri tavalla. Esimerkiksi rentoon nutturaan sain tästä kirjasta hyviä vinkkejä ja muutenkin kampauksiin uusia ideoita. On mukavaa välillä vaihdella kampauksia, sillä joskus tuntuu siltä, että hiukset tulee laitettua aina samalla tavalla.

Erityiskiitosta tämä teos ansaitsee havainnollisista kuvista ja askel askeleelta -ohjeista, joita oli helppo seurata, kun vain luki huolellisesti ohjeet ennen kuin alkoi hiusten kanssa leikkimään. Lisäksi kuvia oli muutenkin kiva katsella ja inspiroitua erilaisista tyyleistä. Kampauksien mukana oli myös vinkit siitä, minkä kanssa kyseinen kampaus kannattaisi yhdistää.

Löysin tästä kirjasta pari ihan suosikikseni noussutta uutta juttua. Lettipantaa olin halunnut jo pitkään kokeilla, mutta en saanut sitä ikinä onnistumaan. Tästä kirjasta sain vinkit siihen. (Tukka näyttää kauhean klimppiseltä lettipantakuvassa, höh!) Kieputettu köysi, kuten kirjassa kampausta kutsutaan, oli taas ihan uusi juttu, mutta tykästyin siihen kovasti. Ihan vielä en kyllä saa sitä itse hiuksiini laitettua!

Nostalgiset nuortenkirjat -haaste

Jokaisella meistä lienee mielessä ainakin muutama nuortenkirja, josta on lukemisen jälkeen jäänyt vuosien ajaksi vahvoja muistikuvia ja tunnetiloja. Ajattelemme niitä kirjoja nostalgisin tuntein ja muistelemme lukukokemuksiamme, vaikka niistä saattaa hyvinkin olla aikaa kymmenen vuotta tai jopa enemmänkin. Nyt on aika tehdä paluu näiden nostalgisten nuortenkirjojen pariin ja kokea uudelleen ne kirjat, jotka kuuluvat yhä mieleenpainuvimpien kirjojen listoillemme!

Ajatus tästä haasteesta ei ollut alunperin minun, vaan kunnia ideasta kuuluu Anulle Anun ihmeelliset matkat -blogista. Sovimme kuitenkin niin, että minä alan emännöimään tätä haastetta ja vastaan siitä, joten näin ollen blogini on tämän haasteen "pesäpaikka". Tässä yhteydessä mainittakoon vielä, että kun mainitsette haasteen blogissanne, laittakaa linkki tähän postaukseen. Haaste toimii seuraavanlaisesti:

1. Osallistujat ilmoittavat osallistumisestaan tähän postaukseen.

2. Haasteen suorittamisaika on 1.9.-30.11.2014. Aikaa on siis kolme kuukautta.

3. Osallistujat tekevät haasteen loputtua koontipostaukset, joissa on linkit heidän haasteteksteihinsä. Koontipostaukset linkitetään tähän tekstiin.

4. Koontipostauksienne perusteella koostan haasteesta loppupostauksen.

5. Osallistuneiden kesken tulen arpomaan jonkin pienen palkinnon, joka on minulle itsellenikin vielä arvoitus.

Haasteeseen kelpaavat kaikki (lasten- ja) nuortenkirjat, jotka ovat jääneet nostalgisina lukijansa mieleen. Raja lasten- ja nuortenkirjallisuuden välillä voi olla toisinaan häilyvä, samoin kuin raja lasten ja nuorten ikäryhmien välillä voi toisinaan olla veteen piirretty viiva. Siksi tässä haasteessa ei ole mitään erityistä rajaa minkä ikäisenä ensikosketus kirjaan olisi pitänyt hankkia: ajatuksena on se, että jokainen itse päättää minkä ikäisenä on kokenut olevansa nuori. Siis kaikki kirjat, jotka olette lukeneet ja kokeneet nuorina kelpaavat.

Sen pitemmittä puheitta toivotan teidät tervetulleeksi matkalle nostalgisten nuortenkirjojen pariin!

***

En ole koskaan aikaisemmin emännöinyt mitään lukuhaastetta, joten tämä on minulle täysin uusi juttu. Lisätietoja saa kysymällä!

***

Minä olen blogini aikana lukenut jo monia nuortenkirjoja, jotka ovat jääneet nuoruusvuosilta nostalgisina mieleen. Muun muassa jo bloggaamani Tyttö tulevaisuudesta, Sannan jenkkivuosi, Ninat ja Jääprinsessat sekä Häräntappoase edustavat minulle rakkaita nuortenkirjoja, mutta paljon on vielä sellaisia teoksia, joiden pariin olen hinkunut takaisin jo pitkään. Näistä esimerkkeinä mainittakoon ainakin Pikku naisia, Harry Potterit, Laurat ja Surutyttö.