Ensimmäinen kesä New Yorkissa

Bushnell, Candace: Ensimmäinen kesä New Yorkissa

420 s., Tammi 2011
suom. Liisa Laaksonen
alkup. Summer and the City: A Carrie Diaries Novel 2011

Ensimmäinen kesä New Yorkissa jatkaa siitä mihin Carrien nuoruusvuodet -teos jäi. Sinkkuelämää -sarjasta tuttu Carrie Bradshaw lähtee viettämään ensimmäistä kesäänsä New Yorkissa ja osallistuu kirjoituskurssille. Matkan varrella Carrie tapaa monenlaisia ihmisiä, tärkeimpinä hänen tulevat parhaat ystävänsä Samanthan, Mirandan ja Charlotten.

Kesä New Yorkissa muuttaa pikkukaupungin tyttöä ja hän näkee asioista uudenlaisia puolia. Hän oppii lisää ihmisistä ja omasta itsestäänkin, eikä hän halua enää koskaan lähteä unelmiensa kaupungista. Teos on siis eräänlainen nuoren naisen kasvutarina entistä vastuuntuntoisemmaksi ja itsenäisemmäksi ihmiseksi.

Teos on oikein viihdyttävä, sitä on ilo lukea. Juoni soljuu vaivatta eteenpäin ja sarjaa katsoneena odotan mielenkiinnolla paljastuksia hahmojen menneisyydestä. Teos ei sinänsä paljasta mitään mullistavaa, mutta silti se ei tunnu tuottavan pettymystä. Lisäksi teos sopii mielestäni monenikäisille lukijoille. Jokainen lukekoon itse, niin tietävät mistä puhun. :)

♠♠♠♠

Kimeä metsä

Meriluoto, Aila: Kimeä metsä
122 s., WSOY 2002

Tämä on nyt sitten viimeinen Meriluodon runoteos, jonka tulen ennen kesää lukemaan. Olen nyt lukenut niin paljon hänen runojaan, että pitää kokeilla välillä jotakin muutakin. Ilokseni voin sanoa, että Kimeä metsä kohoaa minun silmissäni samalle tasolle Lasimaalauksen kanssa.

Pidän tästä teoksesta paljon, sillä siitä onnistuin tavoittamaan samankaltaista perinteistä runollisuutta kuin Lasimaalauksestakin. Erityisen paljon tykkään ikääntyneen naisen rakkautta ja eroottisuutta/seksuaalisuutta sivuavista runoista, ne ovat todella kauniita. Runoissa on moderni mitta, mutta sisällöllisesti ne ovat mielestäni lähempänä perinteistä runoutta, jota on helpompi oivaltaa kuin modernia. Kimeä metsä sisältää lisäksi valikoiman Aila Meriluodon suomentamia Emily Dickinsonin runoja.

Meriluoto kertoo kauniisti ikääntyneestä naisesta, ehkä ainakin osittain omien tuntemuksiensa pohjalta. Vaikka itse olenkin vasta 20, silti niihin pystyi jollakin tavalla "samaistua". Se kertoo varmasti runojen vaikuttavuuden puolesta. Kaikkia "rakkausrunoja" ei ole kerrottu minkään tietyn ikäryhmän näkökulmasta, ja tykästyin erityisesti seuraavaan runoon:

Me tässä, lähekkäin, sikiöasennossa/tai kuoleman./Rakkaus nousee kuin lyijy, syvältä, lähes sietämätön paino,/hitaasti se leviää jäsenistä jäseniin./Ei lyijy vaan raskas hunaja./Tunnustellaan.//Virtaus, hiipiviä, täysi - tuskin jaksat/nostaa luomiasi, hunaja liimasi ne yhteen./Makeus, niityn tuoksu, kimalaisen pehmeä basso./Rakastan sinua. Elän. Kuolen./Yksi yhteen.

♠♠♠♠

Sonja O. kävi täällä

Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä
275 s., WSOY 2008, 1. painos 1981

Koulutehtävää varten valitsin luettavaksi Kaurasen Sonja O. kävi täällä, joka on hänen esikoisteoksensa. Tämä on myös osa Kuusi kovaa kotimaista -haastetta, johon olin tämän myös ajatellut lukevani. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Olen lukenut aikaisemmin Kaurasen (Snellman) myöhempää tuotantoa, ja olen pitänyt niitä mielenkiintoisina ja ihan hyvinäkin teoksina. Jotenkin ne eivät kuitenkaan ikinä "sytyttäneet" tai "uponneet", eikä niin käynyt nytkään.

Teos kertoo 26-vuotiaasta Sonjasta, toisen polven evakosta. Hänen sukujuurensa ovat Karjalassa, jonne sukulaiset vieläkin haikailevat. Kellään ei tunnu riittävän rakkautta pikku-Sonjalle tämän ollessa lapsi. Hän on yksinäinen lapsi, joka alkaa etsimään itseään nuoruusvuosinaan. Nuori nainen etsii itseään erilaisten miesten kanssa aina professorista rokkariin, hän elää jopa avoliitossa, tekee abortin ja joutuu mielisairaalaankin. Teos on täynnä kuvausta hänen seksuaalisista kokemuksistaan erilaisten miesten, ja naisenkin, kanssa.

Teos etenee siten, että loppua kohden Sonjan elämä alkaa seestyä, hän ikään kuin alkaa kasvaa naiseksi. Lopussa tämä kasvu oli oikein hyvä asia, mutta jotenkin koko kirjan kestävä itsensä etsiminen alkoi tympäistä. Romaani kyllä mielenkiintoisesti raottaa myös suvun taustoja, jotka osaltaan vaikuttavat Sonjaankin, sekä tuo esiin feministisiä ajatuksia. Tällaiset asiat auttavat jaksamaan teoksen lukemista. Muuten pidin teosta melkoisen sekavana ja raskaana luettavana.

Teoksen seuraamista vaikeuttaa suunnattomasti se, että yhdessä kappaleessa puhutaan jostakin asiasta, sitten luisutaan toiseen asiaan ja seuraava kappale jatkaa taas alkuperäisestä asiasta. Teoksessa on siis tavallaan takaumia. Lisäksi teosta on hankala seurata, kun koko ajan esiintyy uusia mieshahmoja ja sitten saa miettiä, että oliko hänestä puhuttu jo ennemmin vai ei. Seuraamista vaikeuttaa myös lauserakenne: jotkut lauseet ovat todella äärettömän pitkiä ja polveilevia. Kielellisesti/sanastollisesti Kaurasen teoksessa ei ole moitittavaa, teos on kirjoitettu terävästi ja osuvasti. Kuitenkin tällainen myönteinen asia hukkuu muun alle eikä pääse oikeuksiinsa.

♠♠

Tunnit

Cunningham, Michael: Tunnit
235 s., Gummerus 2000
suom. Marja Alopaeus
alkup. The Hours 1998

Cunninghamin Tunnit on ollut lukulistallani iät ja ajat, ja kun se nyt kirjaston poistomyynnin ansiosta omasta hyllystä löytyy, niin päätin tarttua siihen. Olen kuullut tästä teoksesta pelkästään myönteistä palautetta, mutta itse en ole oikein vaikuttunut.

Tunnit kertoo yhden päivän tapahtumista kolmen eri naisen elämässä: Virginia Woolfin 1920-luvulla, Laura Brownin 1940-luvulla ja Clarissa Vaughanin 1990-luvun lopulla. Tämä esitys-/etenemistapa oli toisaalta hyvin mielenkiintoinen, mutta jotenkin ärsytti se, että kaikki tapahtuu yhdessä päivässä. Se tavallaan saa juonen polkemaan paikoillaan. Mielenkiintoista esitystavassa on se, että haluaa tietää miten toisen tarina jatkuu.

Näiden naisten tarinat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen, enkä minä ainakaan tajunnut erästä linkkiä heidän välillään ennen kuin se suoraan sanottiin. Tämä taidokaskin yhdistely ei kuitenkaan minun silmissäni pelasta yhtään mitään. Minua häiritsi esimerkiksi se, kun teoksessa koko ajan tuli esiin lesbous tai homous, en näe syytä miksi sitä pitäisi painottaa ja miksi se joka asiassa astuu kuvaan.

Kielellisestikään tämä teos ei ollut mielestäni mitenkään päätä huimaava, mutta tietysti käännöskirjallisuuden kohdalla se voi johtua suomentajastakin. Juoni ei edennyt sillä tavalla lennokkaan mukaansatempaavasti kuin yleensä kirjoilta odotetaan, tai ei ainakaan minun mielestäni. Teos on kuitenkin saanut Pulitzerin ja Pen/Faulknerin vuonna 1999, joten täytyy sen ilmeisesti jokinlainen taidonnäyte olla. Se ei vain ole sellainen, mistä minä pitäisin.

♠♠

Pahat unet

Meriluoto, Aila: Pahat unet
82 s., WSOY 1958

Kenellekään ei varmaan tule enää yllätyksenä, että vuorossa on taas Meriluotoa. Lupaan, että pian tähän runobloggaamiseen tulee tauko ja yritän lukea muutakin kuin vain hänen runojaan. Pahat unet on Meriluodon kolmas runoteos.

Pahat unet on paljon arjenläheisempää runoutta kuin Meriluodolta aikaisemmin ilmestyneet Lasimaalaus ja Sairas tyttö tanssii. Teemat on ammennettu lähempää ihmisten jokapäiväistä elämää, mutta ne esitetään edelleen runouden keinon tyylitellen. Aiheina ovat esimerkiksi kuolema, arkiset esineet ja ajan kuluminen. Runot ovat vapaamittaisia, moderneja runoja.

En pitänyt tästä runokokoelmasta kovin paljoa, jotenkin tuo arkielämän läheisyys ehkä häiritsi. Pidän runoissa enemmän sielunmaiseman kuvauksista ja haaveellisuudesta, en niinkään arjen kuvauksista. Täytyy sanoa, että yksikään toinen Meriluodon runokokoelma ei ole mielestäni yltänyt Lasimaalauksen tasolle, ja olenkin siitä ehkä hieman hämmentynyt: mainitsinhan Meriluodon nousseen suosikkirunoilijakseni. Kyllä hän kirjoittaa osaa, en kiellä sitä lainkaan, mutta jotenkin ei nämä muut teokset ole iskeneet niin kovaa kuin esikoinen.

♠♠½

Ruman tytön rakkaus

Haakana, Anna-Liisa: Ruman tytön rakkaus
134 s., Gummerus 1989

Anna-Liisa Haakana on minulle täysin uusi tuttavuus. Täytyy sanoa, että olen oikein iloisesti yllättynnyt törmättyäni sattumalta näin hyvään teokseen.

Ruman tytön rakkaus on siitä erikoinen teos, että tässä pienoisromaanissa ei henkilöhahmoilla ole ollenkaan nimiä. Kaikkia kutsutaan heidän asemansa perusteella, päähenkilö on tyttö, hänellä on pikkusisko ja kaunis sisar, äiti sekä vanhatäti ja nuoritäti. Vaikka nimiä ei käytetä, teosta on helppo seurata. Nimettömyys on tavallaan hyvin olennainen ja tärkeä osa teoksen rakennetta.

Päähenkilö ei ole mikään kaunokainen eikä hänellä ole lainkaan hyvä itsetunto. Kotona äiti olettaa, että pojat olisivat kiinnostuneita hänen tyttärestään, mikä tuntuu tytöstä kamalta. Tyttö pitää itseään rumana, sellaisena jota kukaan ei halua. Kun tyttö sitten rakastuu, hän tajuaa kelpaavansa ja kaikki kipeät ajatukset tuntuvat luisuvan pois. Rakkaus siis tavallaan parantaa.

Tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään jonnekin pohjoiseen. Romaanissa on luonto vahvasti läsnä, sillä suuri osa tapahtumista sijoittuu juuri luonnon helmaan. Kyläyhteisö on melko ahdistava, sillä on tiettyjä odotuksia, mutta sitten kun niihin "vastaa", ei sekään ole hyvä. Ihmisillä on uskomuksia siitä, että naimaton nainen ei voi heilastella miehen kanssa liian läheisesti. Ei helppoa ole myöskään naapurinpojallakaan, tyttöpojalla.

Ajallisesti en osaa tapahtumia täysin sijoittaa, mutta veikkaisin 1940-1950-lukujen taitetta, koska tytön isä on kuollut sodassa ja nyt noin 19-vuotias tyttö kuitenkin muistaa isänsä. Teos siis kuvastaa samalla myös sodanjälkeistä ilmapiiriä: pyrkimystä elämän jatkamiseen ja arjen normalisoitumiseen vallitsevissa oloissa.

Pidin tästä teoksesta todella paljon, enemmän kuin olin odottanutkaan. Suosittelen lukemaan tämän teoksen, se hieno hyvä kuvaus nuoren naisen ajatuksista, tavallaan tietynlainen kasvutarina.

♠♠♠♠½

Jotunin novelleja

Jotuni, Maria: Valitut teokset
Otava 1969

Lainasin koulutehtävää varten yhteisniteen Maria Jotunin teoksia enkä aikonut lukea sitä varsinaisesti, ottaa vain Huojuvasta talosta lukunäytteen. Hetken kyllä harkitsin lukevani sen uudelleen, mutta muistan juonen edelleen niin lähtemättömästi ettei sille ole tarvetta. En muutenkaan halua lukea sitä uudelleen, sillä koin sen aikoinaan hyvin ahdistavaksi.

Päätin kuitenkin loppujen lopuksi lukea yhteisniteestä novellivalikoiman, johon kuuluu seuraavat novellit: Margareta, Annastiina, Hilda Husso, Herman, Rakkautta, Matami Röhelin, Vasten mieltä, Kansantapa, Kyökin puolelta ja Kuolema. Pidin niistä kovasti, ja onkin vaikea olla pitämättä Jotunista jos pitää Minna Canthista: onhan heidän tyyleissään paljon samaa.

Jotuni käsittelee novelleissaan naisen asemaa ja yhteiskunnallista tilannetta hyvin mieleenpainuvasti. Hän ei käytä koreita puheenparsia tai muita krumeluureja, mutta silti teksti on jotenkin pysähdyttävän hienoa ja muistettavaa. Hän osaa kirjoittaa myös rivien väliin niin, että ei ehkä ensin hoksaa mitä teksti koettaa sanoa. Esimerkiksi tästä voisi mainita Matami Röhelin -novellin, sillä sehän ei ole ihan sitä miltä aluksi vaikuttaa. Onkin mielenkiintoista lukea novelleja vastaanottavasti ja pohdiskellen. Ongelmana tässä on vain se, että kaikki eivät osaa näin tehdä ja se voi tuntua raskaalta koko ajan miettiä onko pinnan alla jotakin muutakin.

Kyllä Jotunin novelleille voi huoletta antaa seuraavat pisteet:

♠♠♠♠

Ruusuvettä ja lammaspataa

Mehran, Marsha: Ruusuvettä ja lammaspataa
331 s., Tammi 2009
suom. Henna Kaarakainen
alkup. Rosewater and Soda Bread 2008

Joku saattaa ehkä muistaakin, että luin tammikuussa Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan, joka on tätä teosta edeltävä osa. Pidin siitä kovasti ja tämäkin teos lunasti odotukseni, mutta jotenkin se ei oikein yltänyt Lumoavien mausteiden kahvilan tasolle. Arvioni siitä voit lukea täältä.

Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi, mutta välillä on ehtinyt kulua vuosi. Marjanin, Baharin ja Laylan kahvila on saanut vakiasiakkaansa eikä kahvila olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Nyt kuvaan astuvat lähinnä ihmissuhteet ja oman tien etsiminen sekä tietynlainen moraalin ja eettisyyden pohdiskelu: mikä on oikein ja mikä väärin.

Mehran osaa kirjoittaa taitavasti sivujuonteetkin luontevaksi osaksi ydintarinaa, mikä on jo taito sinänsä. Hän kietoo ne niin hyvin yhteen, että pian saa huomata melkein kaiken liittyvän melkein kaikkeen. Ruoka liittyy tottakai tapahtumiin ja kahvilalla on edelleen roolinsa, mutta enää elämä ei pyöri pelkästään siellä: Baharilla on salaiset menonsa, Marjan saa ihalijan ja Layla jatkaa suhdettaan Malachyn kanssa. Estelle löytää rannalta kuolemaisillaan olevan tytön, jota myös Marjan ryhtyy auttamaan.

Pidin Lumoavien mausteiden kahvilassa siitä, että reseptit ja ruokakulttuuri olivat hyvin tiivis ja aistittava osa tarinaa. Siksi onkin mielestäni sääli, että nyt ne jäävät sivuosaan, sillä ne juuri antoivat tarinalle omat ulottuvuutensa. Olisin kaivannut sitä, että tässäkin teoksessa jokainen kappale olisi alkanut jollakin reseptillä, joka liittyy tiettyyn tapahtumaan. Nyt reseptilaatikko on irrallisena osana kirjan lopussa, eikä tunnelma välity niin hyvin.

Tietysti on luonnollista, että vähitellen maahanmuuttajien oma kulttuuri integroituu alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta tässä ei oikeastaan ollut edes nähtävillä integroitumista. Kulttuuria ei yksinkertaisesti juurikaan tuotu esiin muuta kuin tietyissä eettisissä ja moraalisissa pohdinnoissa. Olisin pitänyt siitä, että siskosten iranilainen tausta olisi ollut vahvemmin esillä. Kuitenkin tämä on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja rakennettu teos, jota on mukava lukea.

♠♠♠♠

Elämästä

Meriluoto, Aila: Elämästä
55 s., WSOY 1972

Kotimaisen kirjallisuuden kurssilla annettiin tehtäväksi tutustua johonkin 1970-luvun runoteokseen. Minulle oli itsestään selvää, että halusin lukea Meriluotoa ja siksi päädyinkin tähän.

Elämästä on Meriluodon kahdeksas runoteos, jolle tyypillistä ovat pitkähköt ja hieman tarinoivatkin runot, mutta kuitenkin myös lyhyet, nimettömät tuokiokuvaukset. Kokoelman nimen mukaisesti teos käsittelee elämää ja ihmissuhteita.

Kuten olen jo aikaisemmin runoteoksista kirjoittaessani sanonut, en pidä pitkistä runoista, joista tavallaan ehtii se avain hukkua ennen loppua ja niihin pitää syventyä mielestäni liiaksi, jotta lukon saa auki. Pitkiä runoja tämäkin teos sisälsi enkä pitänyt niistä. Eivät ne huonoja olleet, niissä oli sanomaa ja sisältöä, mutta kun ne eivät iske, niin ne eivät iske. Suosikkirunoni teoksesta on Sana sinänsä on jo välimatka, se on jotenkin ytimekäs ja siinä on totuutta mukana.

Teoksen runot ovat vapaamittaisia, moderneiksikin kutsuttuja runoja. Täytyy sanoa, että Meriluoto hallitsee oivallisesti sekä perinteisen että modernin runouden tyylit, mutta jotenkin en pysty tavoittamaan samanlaista tunnetta kuin Lasimaalausta lukiessani. Arvioni Lasimaalauksesta voit lukea täältä.

♠♠♠

Sissiluutnantti

Rintala, Paavo: Sissiluutnantti
223 s., Otava 1963, 2. p.

Paavo Rintalan Sissiluutnantti tuntuu jääneen tyystin unholaan, sillä en ollut ennen kotimaisen kirjallisuuden kurssia suurin piirtein edes kuullut koko teoksesta. Meidän piti kuitenkin valita listalta jokin 1960-luvun teos ja päädyin tähän. Teoksen unohduksen puolesta puhuu myös se, että meidän kirjastossa kaikki niteet olivat lähivarastossa ja tätä piti sieltä erikseen pyytää.

Sissiluutnantti kuuluu sotakirjallisuudeen, mutta on sodanvastainen teos. Aikoinaan se synnytti jopa yhden 1960-luvun kirjasodista, ja siksi tuntuukin niin käsittämättömältä, että teos on unohdettu. Kirjan päähenkilö on Erkki Takala, siviilissä teologiaa opiskellut sissiluutnantti. Teos kuvaa sotaa hänen näkökulmastaan, ihmisyyden katoamista ja ihmisen muuttumista tappokoneeksi, siitä kun millään ei ole enää mitään väliä.

Teoksessa nousee esiin myös lottien ja sotilaiden suhteet, mutta mielestäni teos antaa aivan väärän kuvan lotta-organisaatiosta ja heidän toimistaan sodassa: kaikki kun eivät todellakaan olleet haarat leveällä odottelemassa upseerismiehiä. Rintala on tosin saattanut tässä haluta kärjistää asioita, koska hän haluaa kuvata sodan irvokkuutta ja tuoda esiin pasifismin teoksessa.

Teos etenee nopeasti, välillä pitkinkin harppauksin, mutta se ei vaikeuta teoksen seuraamista. Juonellisesti teos on melko mielenkiintoinen yhden miehen (Takala) kapina sodanjohtoa ja sotaa vastaan. Pidin teoksesta oikein kovastikin, koska sillä on erilainen tapa käsitellä sotaa. Tätä lukiessa ei milloinkaan tehnyt mieli jättää kirjaa kesken tai edes laskea sitä käsistä. Jos haluat lukea jotakin erilaista, lue tämä.

♠♠♠♠

ps. ajateltiin ruveta päivittelemään perusfontilla, että näitä olis kivempi lukea. Vai onko sillä väliä, onko kursiivi vai ei? Ite tykkään kursiivista, sanokaa te. :)

Hyvän mielen haaste

Ajattelin nyt ottaa osaa tähän Hyvän mielen haasteeseen, kun se miltei jokaisessa blogissa on noussut esiin ja moni onkin sanonut, että tehköön ken haluaa. Ideana on siis kertoa 10 asiaa, jotka tuovat tai tuottavat hyvää mieltä.

1. Lapsukaiseni, kissapoikasein x 2. <3
2. Kevätaurinko ja kevät yleensäkin. Hyvästi pimeys!
3. Se, että tiet alkavat sulaa ja on kivempi käydä lenkillä tai ajaa autoa.
4. Siisti kämppä.
5. Tehdyt koulutehtävät.
6. Kirjat, tietysti.
7. Hyvä ruoka, om nom nom. :P
8. Se, että saa ostaa kaupasta mitä haluaa eikä tarvitse ajatella rahaa.
9. Tärkeät ihmiset.
10. Onnistumisen ja osaamisen tunteet.

En nyt haasta ketään, mutta Elina vois tämän halutessaan tehdä, kun palaa blogiin. :)

PS. Huomatkaahan myös eilinen päivitykseni!