Cunningham, Michael: Tunnit
235 s., Gummerus 2000
suom. Marja Alopaeus
alkup. The Hours 1998
235 s., Gummerus 2000
suom. Marja Alopaeus
alkup. The Hours 1998
Cunninghamin Tunnit on ollut lukulistallani iät ja ajat, ja kun se nyt kirjaston poistomyynnin ansiosta omasta hyllystä löytyy, niin päätin tarttua siihen. Olen kuullut tästä teoksesta pelkästään myönteistä palautetta, mutta itse en ole oikein vaikuttunut.
Tunnit kertoo yhden päivän tapahtumista kolmen eri naisen elämässä: Virginia Woolfin 1920-luvulla, Laura Brownin 1940-luvulla ja Clarissa Vaughanin 1990-luvun lopulla. Tämä esitys-/etenemistapa oli toisaalta hyvin mielenkiintoinen, mutta jotenkin ärsytti se, että kaikki tapahtuu yhdessä päivässä. Se tavallaan saa juonen polkemaan paikoillaan. Mielenkiintoista esitystavassa on se, että haluaa tietää miten toisen tarina jatkuu.
Näiden naisten tarinat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen, enkä minä ainakaan tajunnut erästä linkkiä heidän välillään ennen kuin se suoraan sanottiin. Tämä taidokaskin yhdistely ei kuitenkaan minun silmissäni pelasta yhtään mitään. Minua häiritsi esimerkiksi se, kun teoksessa koko ajan tuli esiin lesbous tai homous, en näe syytä miksi sitä pitäisi painottaa ja miksi se joka asiassa astuu kuvaan.
Kielellisestikään tämä teos ei ollut mielestäni mitenkään päätä huimaava, mutta tietysti käännöskirjallisuuden kohdalla se voi johtua suomentajastakin. Juoni ei edennyt sillä tavalla lennokkaan mukaansatempaavasti kuin yleensä kirjoilta odotetaan, tai ei ainakaan minun mielestäni. Teos on kuitenkin saanut Pulitzerin ja Pen/Faulknerin vuonna 1999, joten täytyy sen ilmeisesti jokinlainen taidonnäyte olla. Se ei vain ole sellainen, mistä minä pitäisin.
Tunnit kertoo yhden päivän tapahtumista kolmen eri naisen elämässä: Virginia Woolfin 1920-luvulla, Laura Brownin 1940-luvulla ja Clarissa Vaughanin 1990-luvun lopulla. Tämä esitys-/etenemistapa oli toisaalta hyvin mielenkiintoinen, mutta jotenkin ärsytti se, että kaikki tapahtuu yhdessä päivässä. Se tavallaan saa juonen polkemaan paikoillaan. Mielenkiintoista esitystavassa on se, että haluaa tietää miten toisen tarina jatkuu.
Näiden naisten tarinat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen, enkä minä ainakaan tajunnut erästä linkkiä heidän välillään ennen kuin se suoraan sanottiin. Tämä taidokaskin yhdistely ei kuitenkaan minun silmissäni pelasta yhtään mitään. Minua häiritsi esimerkiksi se, kun teoksessa koko ajan tuli esiin lesbous tai homous, en näe syytä miksi sitä pitäisi painottaa ja miksi se joka asiassa astuu kuvaan.
Kielellisestikään tämä teos ei ollut mielestäni mitenkään päätä huimaava, mutta tietysti käännöskirjallisuuden kohdalla se voi johtua suomentajastakin. Juoni ei edennyt sillä tavalla lennokkaan mukaansatempaavasti kuin yleensä kirjoilta odotetaan, tai ei ainakaan minun mielestäni. Teos on kuitenkin saanut Pulitzerin ja Pen/Faulknerin vuonna 1999, joten täytyy sen ilmeisesti jokinlainen taidonnäyte olla. Se ei vain ole sellainen, mistä minä pitäisin.
♠♠
Luin tämän kymmenisen vuotta sitten enkä oikeastaan muista muuta kuin tunnelman (elokuvakin olen nähnyt ja sen kanssa sama juttu). Henkilöistä ja kohtaloista jäi parhaiten mieleen Laura, joka karkasi hotelliin lukemaan Mrs. Dallowayta.
VastaaPoistaHomous/lesbous on varmaan kirjassa paljon esillä ihan senkin takia, että Virginia Woolf oli bi ja Cunningham itse on käsittääkseni homo?
Enpä olekkaan tiennyt, että Woolf oli bi. Ehkä se selittää hieman, mutta ei mielestäni jokaisen hahmon tarvitsisi olla bi, homo tai lesbo.
PoistaCunninghamista itsestään en tiedä mitään. :D