Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 5

 

Olen huomannut, että suhtautumisen jouluun ja joulun odotukseen vaihtelee eri vuosina. Joinakin vuosina odotan joulua juhlana kovasti, toisinaan taas hengähdystauko töistä ja sohvannurkassa vietetyt leffa- ja lukuhetket ovat enemmän mielessä. Joka vuosi jouluihini liittyy muutama peruselementti, jotka ovat läsnä joko jo joulunalusaikana tai juuri pyhien aikaan.

Jouluun kuuluu aina joulupukin cookiet. Leivon niitä joka vuosi vähintään kerran ja yleensä useamman. Ne ovat maailman parhaita suklaahippukeksejä, rapeita reunoilta ja pehmeitä keskeltä. Niitä voisi syödä vaikka kuinka monta kerralla. Ohje löytyy Emma Iivanaisen leivontakirjasta Emman makea joulu, jonka lainaan aina jo hyvissä ajoin ennen joulua ja uusin tarvittaessa. Siinä on paljon muitakin hyviä ohjeita, mutta cookiet ovat parhaita!

Kausivalot ilmestyvät ikkunoihini aina jo hyvissä ajoin. Kaipaan niiden pehmeää valoa pimeään vuodenaikaan. Kausivalojen loisteessa on myös joulun aikaan suosikkilukupaikkani. Jouluna minulla herää aina jonkinlainen nostalgiantunne, johon liittyy vahva halu lukea jokin hyvä nuortenkirja. Ehkä kyse on kaipuusta etenkin teinivuosieni jouluihin, jolloin niin ikään kausivalojen loisteessa luin joko kirjaston kirjoja tai paketista löytynyttä lahjakirjaa. En vielä tiedä mikä olisi tämän vuoden joulukirja, mutta maaginen realismi on usein Se Juttu joulukirjassa.

Joulun aikaan tulee katsottua myös paljon joululeffoja, ja niiden suhteen mielestäni on vanhassa vara parempi. Yksin kotona 1 ja 2 ovat tietenkin aivan omaa luokkaansa. Piirretyistä suosikkini on Joulupukki ja noitarumpu, kuten varmaan monella muullakin. Vuosi vuodelta olen alkanut pitää yhä enemmän myös The Holidaysta, josta kyllä pidin jo alkujaankin. Iän myötä sekin leffa on kolahtanut eri tavalla. En katso samoja leffoja joka vuosi, vaan pitää vaihdella, että ei vahingossakaan kyllästy.

Nämä kolme peruselementtiä toistuvat vuodesta toiseen. Yksi olennaisimmista oivalluksistani joulustressin välttämiseksi on ollut ymmärtää, että minun ei tarvitse tehdä joka vuosi myöskään kaikkia niitä asioita joista pidän. Kauneimpiin joululauluihin ei tarvitse ehtiä joka vuosi eikä jokaista lempiherkkua tarvitse olla yhtä aikaa tarjolla. Joka vuosi niin itse juhla kuin sitä edeltävä aikakin muodostuvat oman näköisekseen, ja niin saa ollakin. Loppujen lopuksi tunnelma ja levollinen mieli ovat ne tärkeimmät. Toivotankin teille kaikille mukavaa, rentouttavaa ja juuri teille sopivan näköistä joulua!

Kirjabloggaajien perinteiselle joulukalenterille visuaalisen yhteisilmeen loihti Yöpöydän kirjojen Niina, jonka blogissa myös aukesi ensimmäinen luukku. Sieltä löytyy myös tarkempi listaus osallistujista. Eilinen luukku avattiin Hemulin kirjahyllyssä ja huomenna kannattaa suunnata Kirjakasta-blogiin.

Kirjabloggaajien joulukalenterin 14. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin 14. luukku on täällä! Minulla oli jo hyvissä ajoin tiedossa, että pääsen tekemään tämän päivän luukkua, mutta luukun aihetta tuntui olevan hieman vaikea keksiä. Yhtäkkiä keksin mistä haluaisin kirjoittaa: jouluperinteistä, joulustressistä ja jouluperinteiden vaalimisen aiheuttamasta joulustressistä. Kuulostaa ehkä hieman ankealta, mutta toivoisin tämän luukun kuitenkin tarjoavan jos ei nyt ihan vertaistukea niin ehkä kuitenkin jonkinlaisia oivalluksia siitä, että joskus asioiden on ihan hyvä muuttua.

Stressi on ollut minulle tänä syksynä oikein ajankohtainen asia. Tuntuu että on ollut gradustressiä, yleistä elämänhallinnan suhteen tasapainottelua, kiirettä, vähiinsä työstressiäkin ja pahasti näytti myös siltä, että iskee joulustressi. Veikkaan, että aika moni on joskus tuntenut joulustressin nostavan päätään, vaikka joulun pitäisi olla rauhoittumisen, lämmön ja kaikenlaisten ihanien asioiden aikaa. Jos olet selvinnyt elämässäsi täysin vailla joulustressiä, olet minun mielestäni hyvin onnekas!

Kun marraskuu lähestyi joulukuuta, minua alkoi painaa tietoisuus siitä, että en ollut vielä tehnyt oikeastaan mitään niistä perinteisesti joulua edeltävistä asioista, joita yleensä siihen mennessä olen jo tehnyt. Joulumusiikin kuuntelu oli aloittamatta, verhot vaihtamatta, tontut piilottelivat pahvilaatikoissa eikä kodissa ollut vielä yhtään tuoksunut joululta. Tuli hirveä paine siitä, miten ihmeessä ehdin kuuntelemaan kaikki ne joululevyt joita yleensä kuuntelen, milloin saan siivottua niin perusteellisesti, että joulukoristeita voi alkaa sijoittelemaan, mitä leivon ja millä ajalla, koska katson joka joulunalusaikaan kuuluvat elokuvat ja mitenkäs se yleinen hifistelykin? Tuli tunne, että on pakko ehtiä tekemään taas ne samat asiat, koska ne ovat perinteitä.

Aloin miettiä mitkä niistä perinteistä ovat sellaisia, joita todella haluan ylläpitää ja mitä ylläpidän lähinnä nostalgian tai tavan vuoksi. Sitä olikin hyvä pohtia, sillä se oli minulle avain joulustressin karkottamiseen. Joulunviettoni on parin viime joulun aikana alkanut jo hakemaan uusia uomiaan, mutta nyt tuntuu, että tästä joulusta saa rohkeasti tulla sellainen kuin on tullakseen. Jos haluan jouluna katsoa mieluummin Gilmoren tyttöjä kuin Yksin kotona -elokuvia, niin teen sen. Jos haluan mieluummin syödä nacholautasen kuin riisipuuroa, teen sen. Ylipäätään jos en jaksa, ehdi tai halua tehdä jotain, en tee sitä itse kehittämäni velvollisuuden pakosta.

On tietysti ihania perinteitä, joista en halua luopua. Lahjojen ostaminen ja paketointi on hauskaa. Korttien lähettäminen on minulle myös tärkeää, mutta tänä vuonna jätin askartelematta ja ostin kortit kaupasta. Joululeipominenkin on mieluisaa, mutta tänä vuonna olen jo rohkeasti kokeillut uusia reseptejä ja jättänyt perinteiset piparkakut ainakin toistaiseksi tekemättä. Olen myös alkanut harkita, että käännän jouluaattoni rytmin päälaelleen ja siirrän joulusaunan aamusta iltaan, jotta saan sen jälkeen pukeutua pyjamaan ja asettua keidastamaan sohvalle. Joulusaunan perinne pysyy, mutta ajoittuu omaan rytmiini paremmin.

Kiireinen syksy on ollut paikoin hyvinkin uuvuttava, mutta toisaalta myös monella tapaa opettavainen. Olen aiemmin ollut taipuvainen vaatimaan itseltäni paljon, joten yksi keskeisimmistä opeista on ollut se, että ei ole pakko jaksaa ja ehtiä kaikkea. Voi valita, priorisoida ne itselle tärkeät asiat ja oikeasti asettaa ne omat rajat sille, mitä elämään kaipaa ja mitä ei. Tuon oivalluksen siivittämänä lähestyn joulua ja pian alkavaa uutta vuotta rennommin mielin kuin mitään hetkeen. Tuntuu vähän kliseiseltä sanoa näin, mutta se on taatusti yksi parhaista (joulu)lahjoistani tänä vuonna. Tuntuu myös vähän hölmöltä sanoa, että tällaisia asioita on pitänyt pohtia ja opetella, mutta kuten tiedämme, yksinkertaisilta tuntuvatkaan asiat eivät aina ole niin helppoja kuin luulisi.

Toivottavasti te kaikki lukijani saatte myös nauttia rennosta joulun ajasta ja oman näköisestä juhlasta ♥ Ihanaa joulua kaikille, olipa se minkä näköinen, tuoksuinen tai makuinen tahansa!

Kirjabloggaajien joulukalenterin eilinen luukku aukesi Kirsin book clubissa ja huomenna pääsette lukemaan Viivin Kirjailuja.

Kirjabloggaajien joulukalenterin 6. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenteri on jo muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. Olen itsekin ollut mukana useampaan otteeseen ja tänä vuonna valitsin luukukseni 6. päivän, Suomen itsenäisyyspäivän, luukun. Eilen luukku aukesi Kirsin Book Clubissa ja huomisen luukku paljastuu Lauran toimesta Bibbidi Bobbidi Bookissa.

Viime vuonna Suomi juhli 100-vuotista itsenäisyyttään. Juhlallisuuksia löytyi maan joka kolkasta ja minusta tuntuu, että tuon päivän merkitykseen havahduttiin silloin ihan uudella tavalla. Tänä vuonna tunnelma ei ole mielestäni ollut niin juhlallinen, mutta itsenäisyyspäivän merkitystä se ei himmennä.

Jokaisella on omat perinteensä itsenäisyyspäivän viettoon. Joillekin tärkeintä on viedä kynttilöitä hautausmaalle, joku toinen taas nostaa omakätisesti lipun salkoon. Monelle itsenäisyyspäivään kuluu tv-maraton joko Linnan juhlien tai Tuntemattoman sotilaan parissa. Jotkut ovat töissä, joillekin itsenäisyyspäivä tietää ylimääräistä vapaapäivää ja ehkä hengähdystaukoakin arjen pyörityksestä. Keskeistä kuitenkin on, että varmasti valtaosalle tämä päivä merkitsee jotakin.

Minun itsenäisyyspäivääni kuuluu kynttilöiden vieminen haudoille. Itsenäisyyspäivänä ajatukseni ovat aina niiden jo edesmenneiden sukulaisten luona, jotka sodan kokivat. Tuohon joukkoon kuuluvat äitini molemmat isovanhemmat, Eevi ja Pekka sekä Vieno ja Jussi, jotka olivat sotien aikaan nuoria aikuisia. Ajatukseni ovat myös isäni vanhemmissa, Sulossa ja Martassa, jotka myös olivat nuoria, hiljattain ostaneet oman tilan ja odottivat toista lastaan talvisodan syttyessä. Nämä sotien aikaan nuoret aikuiset olivat osaksi syntyneet nuoreen itsenäiseen Suomeen, mutta neljä heistä ehti syntymään Suomen ollessa osa Venäjää. Joukon vanhimpana Sulo varmasti muisti jotain itsenäistymisen ajasta, olihan hän silloin jo 8-vuotias. Miltä tuntui reilut parikymmentä vuotta myöhemmin lähteä puolustamaan sitä maata, jonka itsenäistymisen oli nähnyt? Miltä tuntui jättää puolisot koteihin, mitä Pekka ajatteli joutuessaan sodan päätyttyä lopullisesti jättämään kotiseutunsa Karjalan? Itsenäisyytemme säilyi, mutta ilmaiseksi se ei tullut. Varmasti jokaisen suomalaisen suvun muistissa elää sota jollakin tavalla kysymyksiä ja ajatuksia herättäen.

Ajatukseni sodan nähneiden sukulaisten luo siivittää erityisellä tavalla Veteraanin iltahuuto, jonka kuuleminen tuntuu minusta erityisen juhlavalta. Sen kertosäe saa suorastaan kylmät väreet aikaan, sillä juuri se kohta yhdistyy mielessäni isovanhempiini ja isoisovanhempiini.

"Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!"

Itsenäisyyden saavuttaminen ja sodat sen puolustamiseksi ovat piirtyneet lähtemättömästi kansakuntamme muistiin. Toivoisin, että voisimme jokainen omilla teoillamme ja sanoillamme osoittaa, että tunnistamme itsenäisyytemme merkityksen ja osaamme arvostaa sitä. Sen ei tarvitse tarkoittaa paatoksellisuutta ja isänmaallisuuden symbolien näkyvää käyttöä, mutta on hyvä tiedostaa, että meille olisi voinut käydä toisin ja siksi "himmetä ei muistot koskaan saa".

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 3. luukku

Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat

Kirjabloggaajien joulukalenteri on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja tänä vuonna valitsin omaksi luukukseni ensimmäiselle adventtisunnuntaille osuvan luukun. Eilen Amman lukuhetkessä aloitettiin jouluun laskeutuminen kirjallisuuden kautta. Itse olin ajatellut käsitellä luukussani joulumielen saavuttamista. Myös Mai käsitteli aihetta joulukalenterin aloittaneessa Kirjasähkökäyrä-blogissaan, mutta minä ajattelin lähestyä aihetta ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi valon kautta.

 

Ala-asteajoilta muistan miten aina adventtisunnuntaita seuranneena maanantaina sytytimme koulussa oikean lukumäärän kynttilöitä adventtikynttelikköön. Tunnelmallinen kynttilän liekki pimeänä talviaamuna sähkövalojen rinnalla oli mielestäni kaunis. Elämme vuoden pimeintä aikaa, jota ei edes lumi ole valaisemassa ainakaan täällä Etelä-Pohjanmaalla. Siksi valon levittäminen ympärille on mielestäni nyt erityisen tärkeää.

 

Miten sitä valoa sitten levitetään ympärille? Kytkemällä kyntteliköt pistorasiaan ja sytyttämällä aitoja kynttilöitä ympäriinsä? Niinkin, kyllä. Itse olen kuitenkin tänä vuonna ajatellut valon levittämistä erityisesti muiden auttamisen ja hyvien tekojen kautta, vaikka ehdinkin kytkemään kausivalot käyttöön naapurustossamme ensimmäisenä jo lokakuun puolella. 

 

 

Joulun aika on mielestäni paitsi valon myös välittämisen ja hyvän tahdon aikaa. Usein joulun aikaan esimerkiksi taloudellinen puute, vakava sairaus tai yksinäisyys voi tuntua erityisen musertavalta, sillä joulun yltäkylläisyys herkkuineen ja koristeineen luo niille terävän kontrastin. Olen joskus opiskelu- ja työttömyysaikoinani joutunut itse turvautumaan esimerkiksi seurakunnan diakoniatyön apuun selvitäkseni taloudellisesti. Tällä hetkellä tilanteeni on paljon parempi, mutta en ole unohtanut saamaani apua. Tänä jouluna haluankin levittää valoa ympärilleni antamalla vuorostani omastani niille, jotka nyt ovat avun tarpeessa. Kaikki ei tarvitse suurta taloudellista panostusta, vaan ajatus on tärkein. Ajattelinkin listata tähän pari vinkkiä siitä miten sinäkin voit levittää välittämisen valoa ympärillesi. Moni näistä toimii ympäri vuoden.

 

1. Osallistu Joulupuu-keräykseen. En uskalla luvata vieläkö Joulupuu-tapahtumia on tulossa, sillä meillä se sijoittui jo marraskuun loppuun. Varmasti voit kuitenkin halutessasi ottaa yhteyttää Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisiin toimijoihin ja kysyä vieläkö voisi tuoda lahjan sitä tarvitsevalle. Itse osallistuin tähän ensimmäistä kertaa ja voi että tuli hyvä mieli!

 

2. Jos olet käsistäsi kätevä, neulo villasukat ja lahjoita ne vaikkapa terveyskeskuksen vuodeosastolle potilaiden jalkoja lämmittämään. Perustakaa vaikka ystävien kesken villasukkarinki, niin saatte monta paria sukkia lahjoitettavaksi! Jouluun on vielä kolme viikkoa, joten aikaa on. Muistakaa myös sosiaalisen median voima lahjoituksia kootessa.

 

3. Meidän kappeliseurakunnassa järjestetään Joulukassi-keräys, jota varten ostetaan listan mukaan erilaisia ruoka- ja hygieniatuotteita. Joulukassit jaetaan ennen joulua taloudelliseen ahdinkoon joutuneille. Uskoisin, että seurakuntamme ei ole keräyksen suhteen ainutlaatuinen, joten kysäise rohkeasti järjestetäänkö teidän seurakunnassa vastaavaa. Itselleni juuri tämänkaltainen apu on ollut tärkeää, ja tänä vuonna aion puolestani olla auttajan roolissa.

 

4. Luovuta omastasi. Verenluovutus on tietysti aina hieno lahja ja käden ojennus avun tarvitsijoille, mutta aina se ei ole mahdollista syystä tai toisesta. Itse en pääse tuoreehkon tatuointini vuoksi vielä hetkeen aikaan luovuttamaan verta, mutta päätin luovuttaa jotain muuta. Moni on varmasti kuullut hiusten luovutuksesta syöpäsairaiden peruukkeja varten. Minä leikkuutin perjantaina piiiitkät hiukseni ja lähetin ne Britanniaan Little Princess Trustiin, joka kerää hiuslahjoituksia syöpäsairaiden tai muista syistä hiuksensa menettäneiden lasten- ja nuorten hyväksi. Ihan täysin omista hiuksista ei luovutuksen yhteydessä tarvitse luopua,  mutta 17 cm on minimiluovutusmitta. Voit lukea lisää täältä.

 

 

Vinkkini ovat olleet melko materiapainotteisia, mutta jokainen toimii tyylillään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tuoda valoa pimeään vuodenaikaan. Vaihtoehtoja on monia eikä kaiken tarvitse liittyä materiaan tai vaatia rahallista panostusta. Anna aikaasi. Välitä. Ole läsnä. Auta. Levitä valoa ympärillesi miten parhaiten voit. Sytytä vaikka se kynttilä ensi alkuun!

Toivon teille kaikille valoisaa joulun aikaa!

Huomenna kirjabloggaajien joulukalenterin luukku avautuu Kirjamiehen toimesta.