Tinna

Satu Rämö: Tinna

Hildur-sarjan 5. osa

WSOY 2025

Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna on mielestäni paras tähän mennessä. En oikein osaa edes tarkemmin sanoa miksi niin on, mutta ainakin Tinna on jännittävämpi kuin edelliset osat, joten ehkä syy on siinä.

Syrjäisestä laaksosta löytyy korppien runtelema ruumis. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta vaisto sanoo Hildurille toisin. Tapauksessa on jotakin tuttua ja lopulta yksi yksityiskohta johdattaa Hildurin oivalluksen äärelle. Samalla hän joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, sillä jäljet johtavat hänen uransa alkuaikoihin  Reykjavikissa. Myös Tinnan menneisyydessä on omat painolastinsa, joiden selvittämiseen hän pyytää Hildurilta apua.

Tässä kirjassa rikosjuoni kietoutuu mielenkiintoisella tavalla eri vuosikymmenille ja islantilaisen mytologian ympärille. Tykkäsin tosi paljon tämän kirjan eri juonisäikeistä, ja aivan erityisesti pitää mainita se, että nyt päästiin kunnolla kurkistamaan Hildurin ihan omaan menneisyyteen eikä hänen menneisyyteensä osana perheensä vaiheita. Kiinnostavaa oli myös se, miten Hilduria ja heidän yhteistä perhehistoriaansa kuvattiin nyt Tinnan näkövinkkelistä. Se tuo heihin kaikkiin uusia ulottuvuuksia.

Jännityskertoimia tässä riitti aiempia osia enemmän ja muutaman kerran tilanne tiivistyi jopa siinä määrin, että huomasin kiihdyttäväni lukuvauhtiani ja kiitäväni "hermostuneena" rivejä eteenpäin. Tämän jälkeen syksyllä ilmestyvän Dísan ylle kasautuu kyllä paljon odotuksia. Pääsin jo sen varausjonoon aika hyviin asemiin, joten syksylle on jo tiedossa jotakin mitä odottaa kirjarintamalta.

Rakel

Satu Rämö: Rakel

Hildur-sarjan 4. osa

WSOY 2024

Luin joulukuun alkupuolella Satu Rämön huippusuositun Hildur-sarjan neljännen osan Rakelin. Tässä osassa ollaan taas Jakobia vahvemmin Islannin maaperällä ja se ilahdutti minua, sillä yksi sarjan keskeisistä ansioista on nimen omaan islantilaisen elämänmenon ja yhteiskunnan kuvaaminen.

Hildurin arki on alkanut vähitellen asettua seesteisempiin uomiinsa ja töissäkin on ollut sen verran rauhallista, että hän on ennättänyt myös lomailemaan. Hildur vierailee säännöllisesti paitsi tätinsä Tinnan myös vanhan perhetuttavansa Helgan luona. Jakobillakin menee paremmin, vaikka hänen poikansa muutto Islantiin ei ole sujunut ihan täysin kitkatta. 

Helgan luona vieraillessaan Hildur saa kuulla uusia asioita myös edesmenneestä äidistään  Rakelista, joka jätti jälkeensä melkein yhtä paljon avoimia kysymyksiä kuin Hildurin kadonneet pikkusisaret. Perheen arvoitusten ratkaiseminen joutuu kuitenkin väistymään taka-alalle, kun paikalliseen satamaan saapuva risteilyalus tuo tullessaan asioita, jotka kiinnittävät poliisin huomion.

Tykkäsin tästä kirjasta, joka osoittautui taatun perushyväksi ja sujuvalukuiseksi Rämöksi. Dekkarijuoni toimii tässä mielestäni hyvin, jopa paremmin kuin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, ja Hildurin perhetaustasta tuntuu riittävän ammennettavaa paljonkin, joten mielenkiinnolla odotan mitä Tinna tuo tullessaan. Varausjono ainakin on edennyt joutuin, joten taidan päästä sen pariin jo kevättalvella.

Jakob

Satu Rämö: Jakob

Hildur-sarjan 3. osa

WSOY 2023

Elokuun viimeisenä kirjana luin Satu Rämön Jakobin, joka on kolmas osa supersuosittuun Hildur-sarjaan. Siinä Hildurin suomalaistaustainen työtoveri Jakob nousee aiempaa keskeisemmäksi hahmoksi, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä.

Islannissa eletään vuoden pimeintä aikaa joulun lähestyessä. Länsivuonoilta kalastusaltaalta löytyy järsitty ruumis, eikä aikaakaan, kun Hildurin tiimi saa selvitettäväkseen toisenkin erikoisen henkirikoksen. Kohta löytyy kolmaskin ruumis. Kuvio alkaa hahmottua, mutta resurssivaje hidastaa tahtia. Tiimin resurssit supistuvat entisestään, kun Jakobin on matkustettava Suomeen poikansa huoltajuutta koskevaan oikeudenkäyntiin.

Kesken kiivaimman kiireen Hildur saa puhelun Suomesta. Jakobin matka on saanut dramaattisen käänteen, joka saa Hildurin pohtimaan, miten pitkälle Jakob on valmis menemään saadakseen poikansa huoltajuuden. Samaan aikaan mieltä painaa kadotettu yhteys hänen sisareensa Rósaan. Vanhat tutut keinot  kuohuvan mielen selvittämiseksi ovat jälleen käytössä, kun Hildur pyrkii pitämään paketin kasassa ja nappaamaan syyllisen ennen kuin tutkinnan alla olevaan rikosvyyhtiin tulee lisää uhreja.

Olen pitänyt tästä sarjasta erityisesti sen Islanti-kuvauksen vuoksi, mutta tässä osassa meininki muuttuu selvästi aiempaa kansainvälisemmäksi. Islantilainen arki ja miljöö painuvat siis hieman taka-alalle, mikä on mielestäni harmi. Dekkarijuoni puolestaan on tässä nyt vahvempi ja jännittävämpi kuin aiemmissa osissa. Henkilöhahmojen menneisyydestä ja persoonista paljastuu tämän kirjan myötä myös uutta, ei ehkä niin miellyttävää tietoa.

Olen pitänyt sarjan aiemmista osista paljon enemmän kuin tästä, mutta en toki sarjaa aio kesken jättää. Rakelia saan nyt jonkin aikaa odottaa varausjonosta, Tinnasta nyt puhumattakaan. Kirja ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta pääsin toukokuussa varausjonoon sijalle 66.

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Käräjät

Markus Nummi: Käräjät

Otava 2024

äänikirjan lukijoina Eeva Soivio ja Kristo Salminen

Markus Nummen romaani Käräjät sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kevääseen 1938. Nuori etsivä Juho Iivonen saapuu pieneen pitäjään tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä, joka ulottuu koskettamaan yhtä jos toistakin paikkakuntalaista. Kirjan tapahtumat kerrotaan Iivosen sekä kansakoulunopettajan puolijauhoosen sisaren, Vilja-tädin, näkeminä.

Käräjät on melko kronologisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka johtivat sikiönlähdetysvyyhdin jäljille, sekä sen selvittämistyöstä. Tämä ei ole dekkari, mutta etsiväntyön kuvauksella on iso rooli. Tarinan edetessä lukija joutuu itsekin pohtimaan samoja asioita kuin etsivä Iivonen, joka tosin katsoo tiettyjä asioita hyvin yksiselitteisestä lainopillisesta näkökulmasta. Kuitenkaan ei voi välttyä pohtimasta syitä ja seurauksia, yleisen mielipiteen painoarvoa, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Käräjät onkin teos, joka varmasti kestää aikaa ja useita lukukertoja, ehkä jopa paranee mitä useamman kerran sen lukee.

Kirjan henkilöhahmot ja miljöökuvaus ovat mielestäni todella onnistuneita. Vilja-tädin hahmo on monitahoisempi kuin aluksi annetaan olettaa, sillä hän näkee ja ymmärtää enemmän kuin moni uskookaan. Kiinnostavaa on myös Iivosen oman sisäisen maailman ristiriitaisuus. Pikkupitäjä tarjoilee myös värikkään mutta täysin uskottavan kyläläisten kavalkadin iloineen ja suruineen. Välillä tuntuu kohtuuttomalta miten paljon he joutuvat yksityiselämäänsä avaamaan jutun selvittelyn vuoksi, etsimään valinnoilleen oikeutusta.

Käräjissä Nummi loihtii esiin kuvitteellisen Tarvajoen pitäjän, mutta niin tapahtumilla kuin paikkakunnallakin on todelliset esikuvansa Teuvalla, jossa pidettiin vuonna 1937 käräjät aborttivyyhdistä. Teos on herättänyt täällä Etelä-Pohjanmaalla suurta kiinnostusta, joten halusin itsekin tämän lukea. Kirja jäi minulla kesken heti alkuunsa, mutta äänikirjana tämä toimi minulle aivan loistavasti. Kerronta tempaa mukaansa ja mainiot lukijavalinnat Eeva Soivio ja Kristo Salminen puhaltavat tarinaan sellaista eloa, jota itse lukien jäin hieman kaipaamaan.

Hildur

Satu Rämö: Hildur

Hildur-sarjan osa 1

WSOY 2022

Kutsuimme Satu Rämön viime syksynä kirjailijavieraaksi kirjastoihimme. Ennen sitä luimme lukupiirissä Rämön islantilaista elämänmenoa kuvaavan teoksen Islantilainen voittaa aina, mutta hänen dekkareihinsa päätin tutustua vasta vierailun innoittamana. Jono oli pitkä ja kirjan sain vasta nyt, mutta kannatti odottaa. Ei Hildur mielestäni mikään huikea jännitysnäytelmä ollut, mutta dekkarin ainekset siitä toki löytyy, ja miljöön ja islantilaisen yhteiskunnan kuvauksena teos on hyvinkin kiinnostava.

Hildur Rúnarsdóttir on rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö, jolla on taustalla omakohtainen lapsuustrauma. Ahdistustaan Hildur hillitsee surffaamalla Atlantin kylmillä aalloilla ja urheilemalla kroppaansa endorfiineja. Työparikseen Hildur saa suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakobin, jonka rauhallinen luonteenlaatu ja aito myötäeläminen tekevät hänestä ja Hildurista nopeasti ystäviä.

Hildurin poliisipiirissä tapahtuu pienessä ajassa useampia rikoksia, jotka paljastuvat samaan rikosvyyhtiin kuuluviksi. Sääolosuhteet luovat omat haasteensa tutkimuksille, sillä myrskytuulet ja lumivyöryt eivät ole vuonoilla ennenkuulumattomia. Henkilöstöresurssien vähyys tekee vuonojen poliiseista todellisia moniottelijoita ja vaikka Jakobin kielimuuri estää häntä tarttumasta kaikkiin töihin, on hänen työpanoksellaan merkittävä rooli poliisivoimissa.

Vaikka rikosjuoni olikin ihan toimiva ja kiinnostava, ei se kaikista käänteistään huolimatta ollut mielestäni kovin jännittävä. Dramaattisiakin käänteitä kansien väliin mahtuu, mutta Hildur edustaa mielestäni kuitenkin aika helposti lähestyttävää ja pehmeää dekkaria. Poliisityötä oli mielenkiintoista seurata ja pienen poliisiaseman arki tuntui jollakin tavalla kotoisalta, ehkä tuoden mieleen suomalaiset olosuhteet.

Rämön kirjoitustyyli on sujuva ja konstailematon. Miljöön kuvaus on kiinnostavaa ja hahmojen osalta täytyy sanoa, että Jakobin lisääminen tarinaan on aika nerokas idea. Sitä kautta hän nimittäin pystyy selittämään auki sellaisia islantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan piirteitä, jotka eivät meille suomalaisille lukijoille välttämättä muuten aukeaisi. Kun näitä asioita kerrotaan suomalaiselle Jakobille, välttyy Rämö selittelemästä niitä suoraan lukijalle. Mielestäni se on tyylillisesti aika tärkeä asia, sillä tunnelma on ihan eri.

Haluan kyllä ehdottomasti jatkaa sarjan parissa ainakin seuraavaan osaan asti. Nimen perusteella siinä selvitellään Hildurin lapsena kadonneiden sisarten tapausta, johon viitattiin jo tässäkin osassa. Katsotaan, mitä siitä paljastuu!

Kirjeitä sotapäällikölle

Anja Snellman: Kirjeitä sotapäällikölle - Romaani eräästä katastrofista

WSOY 2024

Kollega vinkkasi minulle Anja Snellmanin romaanin Kirjeitä sotapäällikölle, jonka olin aiemmin ohittanut ottamatta edes tarkemmin selvää kirjan aiheesta. Kirja kertoo ison julkisuuden saaneesta Vastaamon tietomurrosta, joka osui kipeästi yli 33 000 ihmiseen, kun heidän henkilötietonsa ja potilasasiakirjansa vuodettiin julki.

Vaikka kyseessä on romaani eli fiktiivinen teos, kuvaa Snellman osuvasti niitä tuntoja, joita tapahtunut herätti. Snellman itse työskenteli Vastaamossa terapeuttina, joten hänellä on ensikäden kokemusta siitä epäuskosta, järkytyksestä ja huolesta, jotka tietomurto sysäsi liikkeelle.

Terapeutit saivat alkuun niukasti tietoja tietomurrosta, joten heidän oli vain pärjättävä ja yritettävä samalla pitää huoli asiakkaistaan, joista monet olivat joko peloissaan tai vihaisia tapahtuneesta. Selviytymiskeinonaan Snellman kirjoitti päiväkirjaa, josta myöhemmin syntyi idea kirjasta. Kirjeitä sotapäällikölle on sekoitus päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä. Nimensä kirja sai tapauksesta syytetyn ja tuomitun Julius Aleksanteri Kivimäen etunimistä, keisarillisia molemmat.

Vaikka teoksen ytimessä on pitkälti uhrien, joita myös työntekijät olivat, tunnot, pyrkii Snellman kuitenkin edes jollakin tasolla ymmärtämään ja löytämään syitä sille, miksi ihminen haluaa kohdistaa rikoksen nimenomaan haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Se ei ole helppoa, mutta terapeuttina hän haluaa yrittää.

Kokonaisuus on puhutteleva ja silmiä avaava, sillä vaikka tapauksesta uutisoitiin laajasti, tämä teos välittää aitoja tuntoja aivan toisella tavalla. Minun on myönnettävä, että en ollut osannut lainkaan ajatella kuinka monta asiaa uhrien oli tehtävä pelastaakseen tiedoistaan edes sen minkä voi. Esimerkiksi asettamalla itsensä vapaaehtoiseen luottokieltoon saattoi turvata taloutta, mutta juoksevien asioiden hoitaminen vaati peloissaan olevalta ihmiseltä paljon voimia.

Olen nuorempana lukenut Snellmanin kirjoja eivätkä ne ole oikein olleet minun juttuni. Tämä oli kuitenkin niin hyvä lukukokemus, että nyt aika saattaisi olla kypsä muillekin hänen teoksilleen. Ja voi että miten toivonkaan, että hän vielä joskus julkaisisi sen romaanin, joka jäi kesken ja karkasi käsistä, kun uutinen tietomurrosta tuli. Se vaikutti nimittäin todella kiinnostavalta.

Juhannustulet: Kertomuksia suviyöstä

Leena Lehtolainen: Juhannustulet - Kertomuksia suviyöstä

10 h 48 min., Tammi 2023

lukija: Krista Putkonen-Örn

Tykkään Leena Lehtolaisen kirjoista erityisesti äänikirjoina. Uutta Maria Kalliota odotellessa pääsi jo sopivasti virittäytymään tunnelmiin novellikokoelman Juhannustulet - Kertomuksia suviyöstä myötä, sillä Kallio piipahtaa siinäkin. Tämä kirja sopii kyllä mainiosti kesälukemiseksi, sillä tämä on sopivan helppoa ja silti jännittävää luettavaa.

Juhannustulissa Suomen kesä näyttäytyy monenlaisten rikosten tapahtumapaikkana. Teksteissä kurkistetaan kärjistyvään mökkijuhannukseen, vanhoihin maanomistuskiistoihin, Maria Kallion nuoruuden keisseihin ja moniin muihin tilanteisiin. Kokonaisuus on hyvä ja kuuntelun jälkeinen mieli samoin, sillä viihdyin tämän parissa. Joitakin novelleja kuunnellessa tuli tuntu, että olen kuullut sen ennenkin. En tiedä olenko todella kuunnellut jotain niin saman tyylistä aiemmin vai oliko se joku alitajunnan tuoma dejavu-hetki, mutta hassu sattuma joka tapauksessa.

 

Viimeinen kesäyö

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö

9 h 25 min., Tammen äänikirja 2019

alkup. 2006

lukija: Satu Paavola

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit lukeutuvat äänikirjasuosikkeihini, joten nyt kun minulla on Storytelin kokeilujakso käytössä, etsin sieltä uutta kuunneltavaa Lehtolaiselta. Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia on novellikokoelma, joka kesäisestä nimestään huolimatta sopii mielestäni hyvin kuunneltavaksi myös näin joulun aikaan.

Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia pitää sisällään erilaisia rikosnovelleja. Osassa niistä tavataan jo muista kirjoista tuttuja poliiseja, kuten Maria Kallio, Pekka Koivu ja muut jaoston jäsenet. Myös uusia tuttavuuksia on kosolti ja pidinkin tässä kokoelmassa siitä, että sisällöissä on mukavasti vaihtelua: huvilapalo, juhannusmurha, vuosikymmeniä vaiettu salaisuus, kriitikon murha ja monta muuta erilaista keissiä. Osasta novelleista löytyy poliisityön ja jännityksen lisäksi myös ripaus romantiikkaa sekä huumoria.

Lehtolainen onnistuu novelleissaan luomaan tarkkaa ihmiskuvausta sekä kiinnostavia miljöitä ja tapahtumaketjuja. Teos viihdyttää ja novelleista osa jää vahvasti mieleen, koska niiden kokonaisuuksissa olisi aineista laajemmiksikin teksteiksi. Kokonaisuutena sanoisin, että tämä kokoelma on taattua Lehtolaista.

Silmukka

Pierre Lemaitre: Silmukka

6 h 23 min., Minerva 2018

alkup. Trois jours et une vie, 2017

suom. Susanna Hirvikorpi

lukija: Markus Bäckman

Joitakin aikoja sitten töissä käsittelin Pierre Lemaitren kirjaa Näkemiin taivaassa. Kiinnostuin kirjailijasta, mutta koska yritän nyt olla lainaamatta mitään muuta kuin varauksina tulleita aineistoja, en lainannut tuota kirjaa. Painoin kuitenkin nimen mieleen ja löysin muutaman Lemaitren teoksen e-äänikirjana Ellibsistä. Otin Silmukan kuunteluun ja pidin siitä, vaikka aihe onkin aika ahdistava.

12-vuotias Antoine asuu ranskalaisessa Beauvalin pikkukaupungissa. Hän viettää paljon aikaansa yksin omassa majassaan läheisessä metsässä, sillä muut pojat ovat istuvat nykyään mieluummin Play Stationin äärellä - ja istuisi siellä Antoinekin mielellään, jos äiti antaisi luvan. Eräänä kauhistuttavana päivänä, jolloin Antoine on muutenkin suunniltaan mieltään kuohuttaneista tapahtumista, hän tulee hurjistuksissaan lyöneeksi naapurin 6-vuotiasta Remi-poikaa kepillä ohimoon sillä seurauksella, että Remi kuolee. Kauhistunut Antoine päättää piilottaa ruumiin rangaistuksen pelossa.

Lapsuudessa tapahtunut rikos seuraa Antoinea aikuisuuteen saakka. Se jää kuitenkin paljastumatta, vaikka monta kertaa paljastumisen uhka leijuukin ilmassa. Silmukka Antoinen ympärillä kiristyy ja omalla tavallaan Antoine jääkin satimeen, sillä yrittäessään välttää paljastumisen, on hänen tehtävä elämässään valintoja, jotka muuttavat kaikki suunnitelmat.

Antoinen kujanjuoksu, joksi kai hänen mielessään pyörivää ahdistunutta vyyhtiä voisi luonnehtia, on kuvattu hyvin aidon oloisesti. Tunne välittyy sangen tehokkaasti, sillä Remin vanhempien piina poikansa kadottua ja nuoren hätääntyneen pojan pelko paljastumisesta tuntuu lukijalle asti. Miltä tuntuu kantaa moista painavaa salaisuutta ja pelätä paljastumista vielä yli kymmenen vuoden jälkeen? Miten viettää huoletonta elämää, kun koko ajan tietää mitä Remille todella tapahtui?

Silmukka edustaa psykologista jännityskirjallisuutta, joka todella käy ihmismieleen. Se saa pohtimaan mitä olisi tapahtunut, jos Antoine olisi kertonut totuuden Remin kanssa tapahtuneesta välikohtauksesta. Vahinkohan se lopulta oli - vahinko, jonka jälkeen hätäännyksissä tehty ratkaisu muutti niin Antoinen oman kuin monen muunkin elämän lopullisesti. Ehkä Antoine itsekin olisi päässyt helpommalla, jos olisi kertonut asiasta.

Tämän kirjan perusteella Lemaitre osoittautui taitavaksi kirjailijaksi, joskin kirjan muutamat eroottiset kohtaukset olivat jokseenkin tönkköjä. Tosin kirjan edettyä tuntui, että niin kai niiden oli tulevien tapahtumien valossa tarkoituskin olla. Muuten teksti tuntuu sujuvalta, kuten myös juoni. Silmukka on melko lyhyt kirja, mutta sisällöltään iso ja mieleenpainuva.

♠♠♠♠

Tällä kirjalla merkitsen Ranskan valloitetuksi Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa.

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

9 h 30 min., Tammi 2018

lukija: Krista Putkonen-Örn

 

Odotin pitkään ja hartaasti, että saisin kuunneltavakseni Leena Lehtolaisen rikosnovelleja sisältävän uutukaisen. Levyllä sen olisin saanut nopeastikin, mutta en omista laitteita, jotka toistaisivat mp3-levyjä. Siispä kyttäsin ahkerasti Ellibsin valikoimaa ja se kannatti, sillä ennätin lopulta lainaamaan teoksen ensimmäisenä. Tykkään kuunnella Lehtolaisen teoksia äänikirjoina, sillä jostain syystä ne eivät itse luettuna oikein nappaa. Tämä teos oli kyllä odottamisen arvoinen.

 

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia pitää sisällään erilaisia rikostarinoita. Mukaan mahtuu tapauksia Maria Kallion ja Pertti Strömin poliisiurilta, samoin toisesta sarjasta tuttu Hilja Ilveskero on myös edustettuna. Osa novelleista on selkeitä rikostarinoita, osa taas on mielestäni enemmänkin jännitystarinoita kuin rikostarinoita. Yhtä kaikki kiinnostavia kuunnella kuitenkin jokainen. Itselle jäi erityisesti mieleen Ström-tarina ja teoksen nimikkonovelli Tappajan tyttöystävä, jossa tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen kirjastoon.

 

Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin ja se siivitti kävelylenkkejäni oikein mainiosti. Välillä jopa päätin lähteä lenkille siksi, että halusin kuunnella äänikirjaa. Ei tämä kirja kuitenkaan mitenkään järin ikimuistoinen ollut, mutta viihdykkeenä tämän halusinkin kokea. Lehtolainen osaa kirjoittaa hyviä tarinoita, joiden parissa ei kovin helpolla pääse kyllästymään.