Viimeinen yhteinen leikki

Riikka Pulkkinen: Viimeinen yhteinen leikki

Otava 2024

Riikka Pulkkisen uusin romaani Viimeinen yhteinen leikki ei ehkä ole minulle tyypillisimmän kaltaista luettavaa, mutta jäin silti heti alussa koukkuun. Kirjassa on ihanan sujuvaa kieltä ja kerrontaa, hienoja tuokiokuvauksia ja laajempia kokonaisuuksia sekä monitahoisia henkilöhahmoja. Minulle tuli tästä jotenkin mieleen Kazuo Ishiguron romaani Klara ja aurinko, jossa psykologia, tunnetaidot ja ihmisyys ovat myös keskeisiä, ja josta myös pidin paljon.

Nuori perheenisä Eelis katoaa lähdettyään huimauksen vuoksi käymään lääkäripäivystyksessä. Puoliso Mai ei voi ymmärtää mitä on tapahtunut. Hän yrittää tavoitella puolisoaan ja rauhoitella paitsi itseään myös heidän pieniä lapsiaan, jotka kyselevät isäänsä. Tuntuu, että mitään järjellistä selitystä ei ole. Sairaalasta ei anneta tietoja eikä poliisikaan vielä reagoi tilanteeseen. Sitten kotiovelle ilmaantuu nainen, joka sanoo tuntevansa Eeliksen. Hän kertoo Maille mitä hänelle ja Eelikselle ja heidän ystävilleen tapahtui heidän ollessaan lapsia. Lapsuuden kesäleirit jättivät lähtemättömät jäljet, vaikka niitä järjestettiin heidän avukseen.

Kokeellinen lääketiede ja vallan väärinkäyttö, siinäpä vaarallinen pari. Tätä kaksikkoa lukija pääsee luotaamaan kahden eri aikatason ja eri henkilöiden kautta. Nykyhetken rinnalla kulkee Eeliksen omaelämäkerta, jota kirjoittaessaan hän on antanut itselleen hetkeksi luvan palata kipeimpiin muistoihinsa ja pohtia kokemaansa. Lukijan on vaan pakko saada tietää lisää, vaikka välillä kieltämättä vähän ahdistaa se, mitä nuo muutenkin haavoittuvaiset lapset ja nuoret laitettiin kokemaan.

Kesäleirien miljöönä vanha keuhkotautiparantola luo jännittävät ja aavistuksen synkät puitteet, vaikka lämpö hellii, vesi kimmeltää ja iltapalapöydässä on tarjolla kaakaota ja pullaa. Miljöön pahaenteisyys kuvastaa hyvin sen seinien suojissa tapahtuvaa kokeellista lääkintää, jonka avulla pahaa-aavistamattomista lapsista yritetään jalostaa jotain ehjempää ja parempaa.

Viimeinen yhteinen leikki on ajatuksia herättävää luettavaa. Tässä lukukokemuksessa riittää prosessoitavaa vielä pitkäksi aikaa.

The Pumpkin Spice Café

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café

Dream Harbor 1

Harper Collins Publ. 2023

äänikirjan lukijana Regina Reagan

Bongasin jo joskus viime vuoden loppupuolella Storytelistä Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan avausosan The Pumpkin Spice Café. Kantensa ja nimensä puolesta se olisi ollut täydellinen syksykirja, joten kun en silloin heti ehtinyt sen pariin, jätin kirjan suosiolla odottamaan uutta syksyä. Kuuntelin tämän äänikirjana, vaikka ehdin tämän kirjastostakin saamaan, sillä englanniksi kuuntelu sujuu minulta lukemista sujuvammin.

Dream Harbor on pikkukaupunki, josta tulee hieman mieleen Gilmoren tyttöjen Stars Hollow. On ihanaa yhteisöllisyyttä ja sen varjopuolena kaikkia myös kiinnostaa kaikkien asiat, kyläkokoukset ovat oma näytelmänsä ja väki kokoontuu mielellään kotoisaan Pumpkin Spice -kahvilaan. Miljöönä Dream Harbor oli minulle hyvin mieleinen ja hahmoistakin pidin. Hahmot ovat pitkälti sellaisia pikkukaupungin arkkityyppejä, jotka eivät juuri tarjoa yllätyksiä, mutta joista tulee ihan kivan kotoisa olo.

Tarinan päähenkilö on Jeanie, joka muuttaa Dream Harboriin tätinsä luovutettua kahvilansa hänen hoitoonsa. Muutto ja uusi työ tarjoaa Jeanielle mahdollisuuden täydelliseen elämänmuutokseen, jota hän todella kaipaa aikaisemman toimistotyönsä jälkeen. Pikkukaupunki ottaakin Jeanien lämpimästi vastaan, vaikka kahvilanpyörittämisessä onkin omat haasteensa. Hän kuitenkin viihtyy, eikä vähiten siksi, että hänen ja paikallisen maanviljelijän (ja kahvilan tavarantoimittajan) Loganin välillä kipinöi.

Tämä on pääpiirteiltään aika ennalta-arvattava tarina, joskin kyllä yllätyin siitä miten "spicy" tämä oli. Mistään pumpulivaaleanpunaisesta romantiikasta ei tässä kirjassa siis ole kyse, sillä, eroottinen lataus Jeanien ja Loganin välillä kuvattu yllättävänkin yksityiskohtaisesti siihen nähden mitä tältä kirjalta odotin.

Aion jatkaa tämän sarjan parissa varmaan jo ihan lähitulevaisuudessa, sillä Dream Harbor vei minut mennessään. Jännä nähdä millainen seuraava osa The Cinnamon Bun Book Store on, sillä siinä päähenkilöksi vaihtuu Jeanien kirjakauppaa pyörittävä ystävä Hazel.

Jylhäsalmen tähtiyöt

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen tähtiyöt

Karisto 2024

lukija: Elina Keinonen

Jylhäsalmi-sarjaan on ilmestynyt jo toinen lisäkertomus, kun jouluinen Jylhäsalmen tähtiyöt julkaistiin yksinoikeudella Storytelissä äänikirjana. Kuuntelin tämän parin tunnin mittaisen tarinan lauantaiaamuna valmistautuessani Helsingin kirjamessuihin. Mukava pieni kertomus sijoittuu joulukuuhun 1986, kun pakkanen paukkuu ja lumikinokset peittävät maisemaa. Keskiössä ovat lossia ajava Jope, jolle on isän kuoleman jälkeen jäänyt iso vastuu perheestä, sekä tahollaan kihloissa oleva Sikke, jonka menemisiä sulhanen vahtii vähän liiankin tarkkaan.

Kahden tahoillaan parisuhteissaan hieman hankalaan tilanteeseen päätyneen nuoren tiet kohtaavat lossituvan liepeillä. Nuoret osuvat toistensa kanssa vastakkain yhä useammin ja kumpikin huomaa, että ajatukset kulkevat aika kivasti samaan tahtiin. Ollakseen onnellisia ja tyytyväisiä kummankin täytyisi tehdä elämässään isoja päätöksiä, eikä se ole ihan helppoa.

Vaikka en ollut täysin ihastunut ensimmäiseen lisäkertomukseen Matkalla Jylhäsalmelle, tästä tarinasta pidin varauksetta. Ihana pieni herkkupala ajasta, jolloin koetut asiat heijastuvat isosti varsinaiseen Jylhäsalmi-sarjaan. Spoilaanko, jos totean ilmeisen asian: Jope ja Sikke = Jouko ja Sirkka, lossikahvilaksi muuttuva vanha taukotupa. Hyvän mielen talvinen tarina! ♥

Lukupiirikirja: Korpiojan isäntä

A.H. Tammsaare: Korpiojan isäntä

Aviador 2022

alkup. Kõrboja peremees 1922

suomentanut Juhani Salokannel

Luimme marraskuun lukupiirikirjana Viron kansalliskirjailija A.H. Tammsaaren romaanin Korpiojan isäntä, josta julkaistiin uusi Juhani Salokanteleen suomennos kirjan 100-vuotisjuhlavuonna. Meillä tykättiin tästä ja saatiin aikaan mielenkiintoinen keskustelu paitsi kirjailijasta myös itse kirjan miljööstä, hahmoista ja teemoista.

Kirjan miljöö rakentuu pitkälti kahden maatilan, Katkun ja Korpiojan, maisemiin. Katkun tilaa asuttavat nuori isäntä Villu sekä hänen vanhempansa. Villu on istunut vankilassa taposta ja hiljattain kotiutunut. Hänellä on mielessään omat uudistuksensa kotitilalla, mutta yhteisymmärrystä etenkään isän kanssa ei aina synny. Korpiojalla puolestaan tila kaipaisi kohentamista ja innokasta isäntää, mutta talossa ei ole poikaa. Korpiojan isäntä luovuttaa tilan tyttärelleen, joka lupautuu ottamaan sen sillä ehdolla, että saa itse valita uuden isännän taloon.

Villun ja Korpiojan emännän välillä tuntuu koko ajan olevan ilmassa pientä sähköä, ja rakkaustarinaksi tätä kirjaa onkin luonnehdittu, vaikka se jää lopulta vaille varsinaista konkretiaa, suhdetta tai edes tapailua. Enemmänkin se on kuin kaukaista kaipausta, jossa tunteiden rinnalla kulkee myös järki.

Minulle, kuten muutamalle muullekin, tuli tästä kirjasta heti alkujaan jonkinlainen tuttuuden tunne, vaikka kirjailija olikin uusi tuttavuus ilmeisesti kaikille. Aivan tuli mieleen suomalaiset klassikot, kuten Sillanpää tai Aho. Miljöönkin puolesta kirja voisi hyvinkin sijoittua Suomeen, eikä vasta itsenäistyneen Viron yhteiskunnallista elämää ja hiljattaisia tapahtumia nosteta esiin sivulauseita enempää. Kaiken keskiössä ovat Katku ja Korpioja, heidän yhteisönsä, ihmisten haaveet, toiveet ja elämässä selviäminen.

Tämä on kyllä mielestäni oikein mainio kirjavalinta lukupiirille, sillä keskustelua oli helppo rakentaa. Suosittelen tutustumaan myös, jos tykkää kotimaisista klassikoista, koska silloin hyvin mahdollisesti viihtyy tämänkin parissa.

Tulipyörä

Kristina Ohlsson: Tulipyörä

Hovenäsetin lapset 1

WSOY 2024

alkup. Eldhjulet

suomentanut Pekka Marjamäki

Tykkäsin tosi paljon Kristina Ohlssonin nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta, johon kuuluvat kirjat Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit. Vinkkasin niitä paljon koululuokille, kun tein lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Tämä uuden Hovenäsetin lapset -sarjan avausosa Tulipyörä vaikutti yhtä kiinnostavalta, joten halusin lukea sen ihan omaksi ilokseni. Hyvä tämä olikin, ja minulle melkein jopa liiankin jännittävä illalla luettavaksi.

Heidin kotona Hovenäsetissä on hiljattain tehty remonttia, jonka yhteydessä lattian alta on löytynyt vanha lapsen kenkä ja lelu. Ne tuntuvat olleen siellä ikään kuin piilossa, vaikka Heidi ei keksikään miksi joku tahtoisi sellaiset asiat piilottaa. Hänen hermonsa ovat muutenkin jännittyneessä tilassa, sillä kotitalossa tuntuu tapahtuvan outoja. Myrsky riehuu Hovenäsetissä joka yö ja Heidi on aivan varma, että hänen huoneensa väliaikaisen seinän virkaa toimittavan pressun takaa kuuluu öisin ääniä.

Onneksi iloakin tuottavia asioita on, sillä maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin ja se tarjoaa Heidille ja hänen ystävilleen paitsi huvittelun mahdollisuuden myös tilaisuuden tienata pienillä apuhommilla ilmaisia kierroksia sen kyydissä - asuuhan maailmanpyörän omistaja kesän yli Heidin kotona vuokralla.

Vähitellen Heidistä alkaa kuitenkin tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan maailmanpyörän ja sen omistajan suhteen. Isoäiti tuntuu pelkäävän maailmanpyörää avain kauheasti ja raskaana oleva bonusäiti voi koko ajan huonosti. Näyttää siltä, että heidän kotitalossaan on joskus tapahtunut jotakin pahaa, ja se paha tuntuu päässeen taas valloilleen.

Tulipyörä on alkuvaiheessa aidosti jännittävää luettavaa, mutta sitten minulle aikuislukijalle jännitys hieman lässähtää. Pidin kirjan miljööstä paljon ja Heidin ratkoma arvoitus on todella kiinnostava, mutta yhtäkkiä tarinaan tuli mukaan sellaista yliluonnollisuutta tai maagista realismia sekä ihmishahmoista pahuutta, jota en oikein osannut odottaa. Jokin siinä ei mielestäni täysin sopinut kirjan tunnelmaan, joten olen ehkä hieman pettynyt. Muutoin tämä kyllä on taattua sujuvaa Ohlssonia.